Vikings_%20Wolves%20of%20Midgard.jpg?155

Viikingit: Midgarin sudet

 

 

Hyvin monotonista hack n slash meininkiä ilman mitään oikeasti erikoista. Mutta kaikessa keskinkertaisuudessaan se vain toimii erittäin hyvin. Peliin pääsee sisälle erittäin nopeasti ja kovin paljoa opeteltavaa ei oikeastaan missään vaiheessa ole.

 

PlayStation Now

 

 

Pohjoiset sudet

Aika monien pelien tapauksessa niiden pariin palaaminen myöhemmin voi olla hankalaa, jos pelissä on paljon asioita jotka pitäisi ottaa huomioon. Tämä ei ole sellainen peli. Tietysti pelissä on asioita jotka pitää oppia ja pelattavuudessa tulee paremmaksi kun siihen vähän paneutuu. Mutta kokonaisuutena Midgarin Sudet on peli jonka pariin on hyvin helppoa palata vähän pidemmänkin tauon jälkeen. Ohjattavuus on simppeli, idea on simppeli ja muutenkin peli on sellainen helppo aloittaa ja jatkaa tapaus. Tekemistä on todella paljon ja varusteita on todella paljon mutta peruspelattavuus on toimivaa miekanheiluttela ja vihollisen viipalointia. Haaste tietenkin nousee, mutta niin nousee myös varusteiden taso.

Tämä on niitä pelejä josta voi saada todella paljon irti, ei ehkä tarinassa tai vaihtelevassa sisällössä, vaan ihan tavallisessa toiminnassa jossa ei tarvitse ajatella turhankaan usein kovinkaan paljoa, senkun vaan painaa eteenpäin ja tappaa kaiken mikä liikkuu.



Soturi vai kilpineito? Odin, Tyr, Thor, Loki vai Skadi?

Tarinallisesti paketissa ei ole mitään kovinkaan erityistä. Mukana on paljon skandinaavista mytologiaa hirviöineen, viikinkeineen ja muina juttuineen. Pelaaja ottaa joko soturin tai kilpineidon roolin ja alkaa sitten tehtävä toisensa jälkeen keräämään resurreja kylän kehittämiseen ja omien ominaisuuksien parantamiseen. Mitä enemmän verta vuodattaa jumalansa nimeen, sitä parempia ominaisuuksia saa. Hahmonluontiin ei ole panostettu juuri yhtään mutta eipä ole juuri muihinkaan pelin hahmoihin. Pelaaja luo geneerisen viikinkihahmon ja valitsee jumalan jolle vuodattaa vihollistensa verta, voimistuakseen itse.

Luvassa ei ole taistelua jumalia vastaan. Kyse on enemmänkin klaanien ja kansojen välisistä taisteluista, mutta mukana on myös astetta fantasiatyylisempiä vihollisia. Pomotaisteluissa vastaan tulee yleensä astetta kovempi tapaus mutta pari kertaa peli onnistuu jopa yllättämään kun yhtäkkiä vastatta on jotakin astetta isompaa ja mahtavampaa, kuten Garm.

Tarina on pääasiassa syy moniin ryöstöretkiin, jahteihin ja taisteluihin. Vihollisia on montaa sorttia aina toisista viikingeistä ritareihin ja aavemaisiin hirviöihin. Taistelu ei merkittävästi muutu, joten peli toistaa aika nopeasti itseään. Pituutta pelissä on todella kiitettävästi ja vaikka siinä ei paljoa vaihtelua olekaan, niin jokin tälläisessä aivottomassa hack n slash meiningissä todella vetää puoleensa ja jaksaa kiinnostaa.

Pelin roistorintamalla ei ole juurikaan ketään järin mieleenpainuvaa, eikä oikeastaan liittolaisissakaan. Tarinaosuuksia seurataan joko vanhan eukon kertomana tai pelikentällä hahmojen välisissä jutteluissa. Ääninäyttely on ihan ok lisä, ettei kaikkea tarvitse lukea. Mutta ei hahmoihin juuri kiinni, vaikka erilaisten kauppiaiden ja seppien luona tuleekin ravattua todella usein.


Verta jumalille

Valtaosa pelistä on jatkuvaa taistelua ja väliosuuksissa käytetään verta hahmonkehitykseen ja vihollisilta ja kentistä kerättyjä aseita ja varusteita hahmon varustuksen parantamiseen tai resurssien muuttamiseen. Tavarapaljon on valtava ja suuri osa siitä roinasta on aivan turhaa. Hyvin usein kun vastaan tulee yksi oikeasti hyvä miekka, ehkä jopa sepän tekemä, niin ei sitä miekkaa kovinkaan äkkiä tarvitse vaihtaa. Itse pärjäsin lähemmäs poikkeuksetta sepän takomalla miekalla seuraavaan pisteeseen tarinaa, kun seppä voi takoa uuden miekan, tai sellaisen saa jostakin kentästä. Sama pätee valtaosaan muistakin varusteista.

Positiivista on sentään se, että tietyssä vaiheessa varusteet alkavat näyttää jopa hienoilta. Alkupelissä kaikki tavara on aika rupukamaa, mutta lopussa on todella hienoja varusteita. Tietyt varusteet kestävät todella pitkään kun taas toisia saattaa vaihtaa hyvinkin usein.

Verellä pystyy kehittämään hahmoa ja taso nousee todella hitaasti. Tämä ei ole niitä pelejä jossa leveliä tulee nopeasti ja ominaisuuksia kehitetään nopeasti. Todella iso osa on varusteissa ja niiden parantelussa. Tietenkin tasonousujen kautta saatavilla kokemuspisteillä voidaan sitten osoittaa omistautumista tietylle jumalalle jonka siunaus sitten tuo tiettyjä erikoistaitoja. Siinä missä Odinin seuraajat käyttävät sauvoja, suosivat Tyrin seuraaja yhden käden miekkoja kun taas Lokin seuraajat käyttävät kahta asetta yhtä aikaa ja Skadin seuraajat käyttävät jousta. Oma valintani on kuitenkin Thor, jonka seuraajat käyttävät kahden käden aseita. Omistautuminen näkyy selvästi asevalinassa ja siitä kehittyvässä pelityylissä. Siinä missä Tyr on lainvalvojana vahinkoa kestävä soturi, on Loki kujeilijana nopealiikkeinen lyömään ja juoksemaan.

Jokaisella jumalalla on oma taitopuunsa josta löytyy erilaisia erikoisliikkeitä joiden kautta peli kehittyy kokoajan enemmän. Näihin lukeutuu niin aktiivisia kuin passiivisiakin ominaisuuksia. Thorin seuraaja voi tehostaa kahden käden aseiden voimaa, saa käyttöönsä voimallisen huitaisun tai järeän panssarinmurskaajan, puhumattakaan kyltymättömästä ja pysäyttämättömästä raivosta. Variaatioita on sen verran että pelin voi pelata läpi useammankin kerran, jos haluaa kehittää useita eri aselajeja.


Perustoimiva kokonaisuus

Viikingit: Midgarin Sudet on hyvä peli. Se ei ole sellainen peli jota jokaisen tulisi ehdottomasti kokeilla, sillä tämäntyylisiä pelejä on paljon. Kuten Victor Vran tai Diablo. Mutta mytologia on todella hyvä, tunnelma on erinomainen vaihtuvine ympäristöineen ja tyylikäs astettelu toimii myös.

Kentissä on tarkat rajat joten harhailua harvemmin tulee tapahtumaan. Kartalla näkyvät tietyt seikat todella selvästi ja vaikka kentissä onkin muutamia lisähaasteita joissa palkinoina on rahaa ja materiaaleja, niin ne eivät ole pakollisia, mutta nopeuttavat kylän parantelua.

Mutta niitä ärsyttäviäkin asioita on. Todella rasittavaa ovat ajoittaiset kentät joissa on säähaittoja. Kylmyys, kuumuus tai myrkyllisyys ovat rasittavia lisävivahteita joiden ainoa tarkoitus on hidastaa peliä. Vihollisia tulee usein päälle todella paljon ja varomaton pääsee nopeasti hengestään. Se että päälle heitetään vielä vaikka pakkanen joka pitkässä juoksussa alkaa nopeasti syömään elinvoimaa, on todella tarpeeton lisä joka vain hidastaa ja rajoittaa tekemistä ilman mitään oikeasti hyvää syytä.

Tämän lisäksi kentissä ärsyttää se, kun koskaan ei voi olla varma että mikä reitti on eteenpäin ja mikä on vain reitti aarrearkun tai tapettavan kohteen luo. Kentät eivät ole valtavia, mutta sen verran pitkiä että ravaamista ei viitsisi aina tehdä, vaikka siihen on joskus lähes pakotettu.

Peli on kokonaisuutena saman toistoa ja vaikka se mielekästä onkin, niin yhteen pötköön tätä ei jaksa kovinkaan kauaa. Mutta joskus pelissä tulee vastaan pätkiä, kun tehtäviä tekee kokoajan lisää, saadakseen sen seuraavan tason tai sen verran uusia resursseja, että saisi parempia aseita.



Yhteenveto:

Vikings: Wolves of Midgard on hyvä toimintapeli. Toiminta on mielekästä ja sitä on todella paljon. Vaikka kokonaisuus onkin sellainen että siinä ei ole mitään sellaista mikä tekisi pelistä ainutlaatuisen tapauksen, niin tämäntyylisten pelien ystävät saavat tästä varmasti paljon irti. Itse pidän tätä peliä hyvänä tapauksena siksi että sitä voi hyvin pelata muiden pelien ohella. Kun tekee mieli miekkataistelua, niin tämä on siihen juuri sopiva vaihtoehto. Toteutus on rajattu, mutta simppelillä tavalla, pelattavaa on paljon ja uudelleenpeluuarvo erilaisten aseiden käyttömielessä on varsin korkea.

 

+ Skandinaavinen mytologia luo erinomaisen tunnelman

+ Paljon pelattavaa, tapettavaa ja löydettävää

+ Paljon vaihtoehtoja

+ Uudelleenpeluuarvo

 

- Saman asian toistoa

- Haittaefektit ja arvoituksellinen kartta

 

Arvosana: 7,5

 

Erityinen