Omat suosikkini joista toinen parempana kuin koskaan ja toinen heikompana kuin koskaan

 

 

Resident Evil sarja luo itselleen uuden standartin pelattavuudella joka ottaa poimintaja sieltä täältä ja tyylikkyys joka onnistuneesti rakentaa tunnelmallisen kauhukokemuksen tutuilla hahmoilla ja tutulla tarinalla, mutta uudenlaisella otteella. Siinä missä pelattavuus on merkittävästi parempi, on tarinallinen kerronta, merkittävästi heikompaa.

 

 

 

Paha Asukas 2 Uudelleentehtynä

Alkuperäinen Resident Evil 2 on niitä pelejä jotka parilla tavalla ovat ikääntyneet todella huonosti. Niinkin huonosti että peliä ei ole mitään nautintoa todella pelata, ei ainakaan ilman pientä omaehtoista avustusta joita myös huijauskoodeiksi tai pelinmuokkauksiksikin kutsutaan. Itse en alkuperäistä pelaa ilman loputtomia ammuksia, sillä se on mielestäni vain reilu tapa tehdä pelistä helpompi koska pelin ohjattavuus tekee pelistä, tuskallisen huonon. Paremmalla ohjattavuudella RE2 olisi helposti yksi parhaita PS1:n pelejä erinomaisen tarinansa ja kahden pelattavan hahmon kautta. Siinä mielessä tämä remake oli paperilla varsin houkutteleva, koska se voisi nostaa Leonin ja Clairen ensimmäisen pelin uuteen loistoon.

 

Kun Leon tapasi Clairen

Aika nopeasti huomaa että monet asiat pelin kanssa ovat eri tavalla. Iso tarina hahmoineen ja tapahtumineen on omalla paikallaan, mutta siellä täällä on pieniä muokkauksia. Joskus jotakin on karsittu ja joskus jotakin on lisätty, mutta pääasiassa karsittu. Voisi sanoa että vaikka alkuperäinen pelisi olisikin tuttu, niin tämän kanssa ei pitäisi olettaa mitään, sillä pelisäännöt ovat erilaiset, etenkin riippuen siitä kummalla kahdesta pelattavasta hahmosta pelaa kumpaa osaa tarinasta.

Pelin päähenkilöistä ensimmäinen on keltanokka poliisi Leon Kennedy jonka pitäisi aloittaa uusi työ uudessa paikassa, Raccoon Cityn poliisilaitoksella. Matkalla tapaamaan uusia työkavereita Leon saa huomata että jokin on todella hullusti ja pian kuolleet jahtaavat eläviä. Siinä samalla Leon kohtaa pelin toisen päähenkilön, veljeään etsivän Claire Redfieldin. Kaksikon nopea tapaaminen johtaa siihen että he jatkavat matkaan yhdessä, kunnes pian taas erkanevat toisistaan. Pelissä saa valita kummalla haluaa kokea tarinan ensin ja kenellä seuraavaksi.

Mitä tulee pääosakaksikkoon, niin Leon on todella vesitetty versio siitä millainen hän parhaimmillaan on, puhumattakaan että mihin hänen kanssaan on tottunut. On tietysti selvää että Leon on nyt uusi työssään ja on vielä kaukana siitä huipputehokkaasta spesialisti agentista, millainen hän on Resident Evil 4:n aikaan ja siitä eteenpäin peleissä ja elokuvissa. Itse en siksi tosin pidä hahmoa vesitettynä versiona, sillä se mikä eniten häiritsee on se ääni ja tavallaan ulkoinen olemus. Leon näyttää turhan siloposkiselta poikabändiläiseltä ja myös kuullostaa siltä. Paul Mercierin ääni teki Leonista RE4:n aikaan todella coolin hahmon joka kuullostaa todellakin ikoniselta. Tietysti alkuperäisessä RE2:ssa Leonin ääni oli erilainen ja tämä on kuin viittaus siihen, mutta itse olisin silti toivonut että Leon kuullostaisi Leonilta eikä tältä. Muutoin pelihahmo käy läpi juurikin niitä asioita mitä pitääkin, mutta kun hahmo kuullostaa edeltäjiin, myös alkuperäiseen RE2:een verrattuna kaikkein huonoimmalta, niin ei se kovin hyvä asia ole.

Claire sen sijaan on täysin toista tasoa, sillä tämä on yksi parhasta versioita tästä hahmosta missään pelissä (Degeneration elokuvan versio tosin on paras). Claire näyttää paremmalta kuin pitkään aikaa, kuullostaa juuri siltä miltä pitääkin, pienellä uudella vivahteella, joka ei kuitenkaan ole kaukana siitä tutun kuuloisesta hahmosta. Ainoa oikeasti iso heikkous on siinä, että hänen hiustensa väriä on muutettu. Ennen Claire erottui todella vahvasti edukseen punapäänä, mutta nyt hänestä on tehty brunetti, jollaisia on tässä pelisarjassa aika paljon jo valmiiksi aina Jill Valentinesta alkaen. Sääli sinänsä. Sisältö on kuitenkin pitkälti samaa tasoa ja Claire onkin tässä pelissä todellakin osattu nostaa uudelleen huipulle RE sarjan kärkinaisena. Hän on kaunis, herttainen, humoristinen sekä tosi paikan edessä kova kuin kivi, mutta tarpeen vaatiessa myös ymmärtäväinen. Sanoisin että alkuperäisen kanssa Leon oli kokonaisuudessaan paremmin tehty ja kiinnostavampi hahmo, mutta nyt se on Claire joka erottuu edukseen hyvin selvästi.

 

Timanttinen pelattavuus, pienillä heikkouksilla

Ilmeinen muutos pelissä on tietenkin se yleinen pelattavuus. Ohjattavuus on tuotu nykyaikaan ja toimii todella hyvin. Tosin jos vertaa edes hieman alkuperäiseen, niin pelattavuus on 10 potenssiin 10 kertaa parempi kuin ennen. Ohjattavuus on todella nykyaikainen, mutta samalla se pyrkii olemaan sellainen, mitä itse kutsuisin selviytymiskauhuohjattavuudeksi. Ohjattavuus on lähempänä RE4:n pelattavuutta kuin RE6:n pelattavuutta. Kuutonen nimittäin todellakin mahdollisti toiminnallisen pelattavuuden jolloin ammuskelu, tappelu ja liikkeet väistöineen olivat ehkä sarjan mielekkäimmät ja pärjäävät vertailussa monien parhaiden toimintapelien kanssa, todella helposti, kuten vaikka esimerkiksi Uncharted 4:n. Pelattavuus ei tietenkään ole yhtä hidasta kuin RE4:n eikä tähdätessä seisota paikoillaan. Mutta toisaalta, ei pelissä myöskään olla yhtä kykeneviä lähitaistelussa joko veitsen kanssa tai ilman. Nyt ollaan alussa, ennen kuin kumpikaan näistä sankareista todella saavutti sen todellisen potentiaalinsa.

Kuten lähemmäs kaikkien pelien kanssa, myös Resident Evil 2:n kanssa kestää vähän aikaa että peliin pääsee todella sisään. Liikkuminen, tähtääminen ja pelimekaniikan kaikki pikku niksit ottavat aikansa hallita ja tämän pelin pelattavuus on omalla tavallaan aika liukas. Siinä missä RE4-6 oli toiminnassa todella jämpti ja monipuolinen, on RE2 2 paljon epävarmempi. Tarkoitan tällä sitä, että liikkuminen on sulavaa ilman isompia ongelmia, mutta heti kun on vihollisen kanssa vastakkain, niin kaikki ketteryys ja sulavuus on poissa. Pelissä ei ole minkäänlaista väistöliikettä, mikä tekee monesti toiminnasta paljon ahdistavampaa. Ei väistöliikettä ollut RE4:ssäkään, mutta siinä oli lähitaisteluliikkeitä. Se että väistöliikettä ei ole, tuntuu selvältä takapakilta sillä myös RE: Revelations 2:ssa oli väistöliike. Tämä on niitä tiettyjä puutteita mitä todella alkaa kaipaamaan kun peliä on pelannut vähän enemmän. Varsinkin kun viholliset ottavat aika herkästi kiinni pelaajasta ja monesti liikkumistilaa on aika vähän.

Toiminnallisessa mielessä ampuminen on myös kyseenalainen vaihtoehto. Viholliset kestävät naurettavan määrän ammuksia ennenkuin pysyvät maassa. Pääosumia saattaa joutua aseesta riippuen ampumaan 3-5 ennenkuin vihollinen kaatuu pysyvästi ja kun tähtääminen on aika huteraa ja viholliset myös liikkeissään heiluvampaa sorttia, niin niitä huteja tulee erittäin helposti. Taktisessa mielessä paljon suotavampi ratkaisu on ampua raajaan, sillä jo 2-4 osumaa jalkaan kaataa vihollisen ja mahdollistaa pakenemisen. Mutta kun itse olen sitä sorttia joka tappaa viholliset, niin ei niitä tule jätettyä ryömimään lattialle, etenkin kun tässä pelissä joutuu usein palaamaan tutuille käytäville aina välillä. Toimintaa ei myöskään edesauta se, että kun ammukset loppuvat on pelihahmo täysin puolustuskyvytön. Veitset olisivat tähän oikea ratkaisu, mutta ne jos mitkä on vesitetty todella pahasti. Veitset eivät ole pysyviä kuin monissa sarjan peleissä vaan varsin nopeasti kuluvia tai täysin kertakäyttöisiä, mikä tuntuu todella oudolta. RE sarjassa veitsi on usein se viimeinen puolustuskeino mutta tällä kertaa ne ovat varsin heikko lisä koska ei niillä zombeja juuri tapeta, ei kovinkaan luotettavasta, sillä veitsi kuluu käytössä aika nopeasti ja lähikontaktissa sen voi nopeasti menettää heti.

Valtava osa peliä on myös varusteiden hallinta. Pelihahmo ei pysty kantamaan kaikkea roinaa mukanaan, vaan pelaaja joutuu valitsemaan että kuinka paljon ammuksia kantaa mukanaan, puhumattakaan aseista, lääkintätarvikkeista ja niistä monista työkaluista joita tarvitaan etenemiseen, kuten avaimia ja vastaavia. Tämän lisäksi monet pelin pulmat vaativat tiettyjä esineitä jotta niistä suoriutuu. Tiettyjä alueita käydään läpi useaan kertaan kun aiemmilla alueilla olevat salaisuudet pystyy avamaan kokonaan vasta kun saanut tarvittavat työkalut käyttöönsä. Löydettävää on todella paljon ja kehitettävää samoin. Aseet ovat tietenkin tärkeä osa kokonaisuutta sillä kun vihollinen ottaa kiinni, niin tietyillä aseilla voi pelastautua täysin.

 

Loistava tarina, surkeasti kerrottuna

Kun mietitään tarinaa, niin Resident Evil 2 on yksi sarjan vahvimpia. Leonin ja Clairen vierekkäin kulkevat tarinat ristesivät toistensa kanssa aina välillä ja kaksikon kemia toimi todella hyvin, samalla aikaa kun kummallakin oli omat juttunsa. Tälläkin kertaa on muutamia asioita joita vain toinen kampanja tarjoaa. Leon tapaa tälläkin kertaa femme fatale sävytteisen Ada Wongin kun taas Claire ystävystyy pienen Sherry tytön kanssa. Kumpikin pelihahmo saa myös osansa järkäläimäisestä ja suuri saappaisesta sadetakkimiehestä, tyrant olentoa, joka myös herra X:nä tunnetaan. Tämä tyrant on pelaajaa vainoava pysäyttämätön voima josta ei voi päästä eroon ennen kuin tarina niin päättää. Tämä on helposti yksi pelin rasittavimpia, ahdistavimpia ja pakokauhua ruokkivimpia puolia. Alkuperäisessä tämä mörkö lopulta lyyhistyi kun sitä tarpeeksi paljon ampui, mutta tällä kertaa se kyllä lankeaa polvilleen huilaamaan, mutta nousee lopulta taas pystyyn ja jatkaa jahtaamista. Tämä on silloin todella rasittavaa kun yrittää ratkaista pulmaa, kerätä varusteita tai mitä hyvänsä muuta, kun samalla pitää väistellä tätä järkälettä.

Se mikä kuitenkin tekee tästä tarinankerronnasta umpisurkean ja ehkä jopa pelin heikoimman osan, on se miten huonosti se tekee kunniaa alkuperäisen pelin tarinankerronnalle ja yhtenäisyydelle, joka aikoinaan teki siitä pelin vahvimman osan. Alkuperäisessä pelissä Leon ja Claire kulkivat kumpikin omaa reittiään, mutta koska he kulkivat samoissa paikoissa, he jakoivat resurssit keskenään. Tämä tarkoitti sitä että jos Leonilla pelasi ensin ja vaikkapa jätti löytämänsä konepistoolin paikoilleen, niin Claire pystyi ottamana sen käyttöönsä. Tämä päti moniin muihinkin pelin monista varusteista, mikä taas tarkoitti sitä että Clairen kampanja saattoi olla helposti se vaikeampi pelata, jos oli Leonilla käyttänyt parhaat varusteet hyväkseen. Tällä kertaa mitään tälläistä ei ole, sillä kaksikko ei jaa tarvikkeita millään tavalla ja heillä on pitkälti täysin eri aseet.

Leon ja Claire tapaavat pelin aikana todella harvoin, mikä myös tuhoaa sen tarinallisen voiman mitä alkuperäisessä oli. Silloin kaksikko kohtasi useaan otteeseen ja piti vahvasti yhteyttä mikä teki kahdesta eri tarinasta paljon yhtenäisemmän ja muutenkin toimivamman. Vaikka he kulkivat eri reittejä, he silti kävivät samoissa paikoissa. Tällä kertaa he kyllä kaluavat samoja paikkoja ja muutamia omia paikkoja, mutta pulmat ovat molemmille samat, mikä ei käy järkeen, koska jos toinen on ratkaissut pulman, niin miksi kaikki osat ovat taas hukassa jne. Tämä on todella sääli, sillä kahden tarinan yhtenäisyys on täysin poissa. Teoriassa pelistä on neljä eri variaatiota kun kummallakin hahmolla on A reitti ja B reitti ja niissä no muutamia tyylikkäitä muutoksia. Mutta käytännössä peli kulkee aina samat reiti, samat pulmat ja sama pomotaistelut. Se hajottaa kahden hahmon yhtenäistä tarinallisuutta kun kumpikin taistelee samaa pomovihollista vastaan. Tuntuu että tarina on uhrattu täysin tämän pelin tapauksessa ja siitä on tehty paljon suoraviivaisempi ja luisevampi. Entinen oli paljon elävämpi, yhtenäisempi ja toimivampi.

 

 

Claire Redfield on kaunis katsella ja todellinen sankari pelata

 

 

Kauhua parhaasta päästä, mutta millä hinnalla?

Modernisointi on monessa suhteessa hyvä asia, sillä PS1:n RE2 on todella vaikea peli, kun taas PS4:n RE2 on loppuviimeksi hyvin reilu peli. Se on haastava, mutta antaa myös armoa pelaajalle, vaikka se ei aina siltä vaikutakkaan. Mutta se mikä tämän kanssa nousee kokoajan esiin on se, miten pahasti alkuperäisen pelin parhaat osat on todella pahasti vesitetty. Monesti tuntuu että tämän pelin kanssa ei olla oltu varmoja siitä mitä on todella haluttu tehdä tai sitten ollaan oltu liian varovaisia. Leon ei tunnu Leonilta, toiminta on kuin välttämätön paha ja tarinasta puuttuu kaikki se mikä teki siitä ennen niin hyvän. Mutta sitten vastapainona on se että Claire on uskomattoman hyvin tehty, ohjattavuus on harvoin syy siihen että pelaaja on liemessä ja kun puhutaan kauhupeleistä, niin tämä saattaa hyvinkin olla yksi pelottavimpia ja ahdistavimpia mitä olen koskaan pelannut.

 

Mikä oli ennen hyvin on nyt huonosti ja päin vastoin

Itse teen tästä tarinallisesta heikkoudesta todella ison numeron sillä se oli yksi niitä harvoja asioita joka todella nappasi alkuperäisessä ja kannusti pelaamaan pelin loppuun asti, vaikka se olikin todella usein vaikea täysin vääristä syistä. Tarina toimi paremmin kuin hyvin ja ansaitsee tulla huomatuksi ja olisikin ollut upeaa kokea tarinan monipuolisuus ja päähahmojen keskeinen kemia paremmilla grafiikoilla, hiotummilla tarinavivahteilla ja upealla pelattavuudella, mutta ilman sitä kokonaisuus kärsii merkittävästi. Paremmalla tarinalla tämä voisi helposti olla yksi vuoden parhaita pelejä sillä pelattavuus toimii todella hyvin.

Vaikka pelattavuudessa onkin paljon sellaisia asioita joita siinä olisi voitu tehdä selvästi paremmin kuten väistöliikkeen lisääminen peliin, tuhoutumaton veitsi ja ehkä vähän jämptimpi tähtääminen, niin heti kun sitä vertaa alkuperäisen umpisurkeaan ja hävettävän huonosti vanhentuneeseen, turhauttavaan ohjattavuuteen, niin pakko olla kiitollinen siitä, miten paljon nykyaikaistettu ohjattavuus toimii. Mutta itse en olisi silti uhrannut tarinasta näistä paljoa monipuolisuutta koska pelattavuus ei tee tästä pelistä niin hyvää, että tarinallisen puolen heikkoudet voisi sivuuttaa.

Alkuperäinen peli oli loppuviimeksi todella vaikea koska se pakotti pelaajan vielä enemmän miettimään mitä kantaa mukanaan kuin tämä. Tällä kertaa sentään voi löytää varustelaukkuja joilla voi kantaa enemmän tarvikkeita. Mutta samalla aikaa tällä kertaa ei tarvitse musterullia tallentamiseen (ellei välttämättä halua). Tämän lisäksi pelissä on mukautuva vaikeustaso mikä tarkoittaa sitä että jos kuolet uudestaan ja uudestaan, peli mukautuu ja helpottaa menoa. Kokonaisuus on silti varsin haastava, lähinnä siksi, että tämä peli ei kannusta yhteenottoihin, vaan ammusten säästämiseen ja taktiseen liikkumiseen. Siinä mielessä peli on todella reilu, että pomovihollisiin tuntuu aina olevan  tarpeeksi resursseja sillä niitä saa yleensä varsin runsaasti kun taistelu alkaa. Helppoa se ei ole jos resurrejaan käyttää huolimattaomasti, mutta tehtävissä.

Se miten hyvin peli on suunniteltu ansaitsee myös pisteet sillä monet tutut paikat ja viholliset ovat tällä kertaa jälleen mukana, osa aivan eri tavalla ja joskus se toimii erityisen hyvin. Esimerkiksi klassiset licker hirviöt ovat uudenlaisia siinä mielessä että ne eivät näe mitään ja metsästävät kuulonsa avulla. Jos pelaaja kävelee, niin hän voi ohittaa nämä viholliset, mutta kun tähän lisätään muita muuttujia, niin se on vaikeampaa miltä kuullostaa. Erilaiset viholliset ja ympäristöt toimivat kuitenkin todella hyvin ja tuovat peliin hieman vaihtelua, vaikka se yleinen ote pysyykin suhteellisen samanlaisena, mutta kuitenkin sen verran erilaisena että pelissä ei ole aina ihan hukassa, jos ei halua vilkuilla karttaa jatkuvasti. Vaikka en pulmista juuri tykkääkään ja ne ovat tälläkin kertaa lähinnä hidasteita, niin kokonaisuus toimii kuitenkin varsin hyvin, vaikka se pitääkin sisällään myös sitä toistuvaa ravaamista tutuille alueille.

 

Tunnelmallinen, ahdistava, pelottava, kauhistuttava ja koukuttava

Kauhu on vaikea laji tehdä todella oikein. Ehkä onnistuneimmillaan kauhu on silloin kun se on yksi osa isoa kokonaisuutta. The Last of Us saattaa hyvinkin olla kaikkien aikojen paras kauhupeli, mutta se ei ole puhdasta kauhua, sillä monesti mukana on paljon muutakin kuin pelaajan säikyttelyä. The Last of Us on ajoittain psykologisempi ja ajoittain puhtaasti ahdistava ja pelottava, mutta sitten on hetkiä kun se on toiminnallisempi ja kauhu on enemmänkin tyyliseikka kokonaisuudessa. Resident Evil 2 pyrkii olemaan paljon enemmän puhtaamman puoleinen selviytymiskauhupeli. Viholliset kestävät rankaisua, pelihahmo on lähietäisyydellä usein se heikompi osapuoli ja toiminta on monesti se ei kannustettu vaihtoehto. Mutta samalla aikaa, siinä on jotakin todella mielekästä kun haulikolla nitistää peruszombien yhdellä ammuksella, vai antaa välillä vähän kovempaa kyytiä Mr. X:llä magnumilla. 

Paljon isompi osa on varusteiden huolellisessa organisoimisessa ja vaikka en yleensä tykkääkin siitä että joutuu palaamaan vanhoille alueille niin siinä on silti jotakin yllättävän koukuttavaa ja tämä peli osaa tehdä sen hyvin ja osittain todella hyvän kartan avulla. Karttaan on merkittynä paljon tietoa siitä että missä mitäkin tavaraa on ja mitkä huoneet on kokonaan kaluttu. Kentät avautuvat pikkuhiljaa enemmän mutta siinä samalla pelikin vaikeutuu. Aina kun pelissä kuuluu äänet suurten saappaiden, niin koko pakka hajoaa, sillä tyrant on pelin suurin kävelevä rasite, etenkin silloin kun haluaa vähän siivota paikkoja ja varautua tulevaan.

Se minkä RE2 on onnistunut tekemään ehkä paremmin kuin yksikään aiempi RE sarjan peli, on se kauhun tunnelma. Pelin kauhu kehittyy sillä kun peliä pelaa enemmän, siinä alkaa tulla paremmaksi ja parempien varusteiden kautta peli myös muuttuu mielekkäämmäksi, mutta koska pelihahmo on todella heikkoa tekoa, niin pari osumaa pudottaa oitis kriittiselle tasolle, mikä vaikuttaa liikkumista ja johtaa nopeasti kuolemaan. Tämän takia missään kohtaa ei parane ylpistyä. Se myös yksi asia mihin kaipaisi muutosta, nimittäin tuo vahinkokestävyys, pelihahmot ovat ehkä vähän turhankin heikkoa tekoa, kun huomioi että he eivät ole kovinkaan hyviä taistelijoita. Voisi olettaa he sentään pystyisivät suojautumaan vähän paremmin. Tietysti yrttiyhdistelmät tarjoavat hieman apua, mutta se ei silti muuta sitä että yksi osuma on tavallaan sallittu mutta toinen osuma tarkoittaa sitä että olet jo miltein kuollut.

Se mikä omalla tavallaan kannustaa pelaamaan peliä läpi useamman kerran on se, että jos olet tarpeeksi nopea, niin saat todellisia erikoisvarusteita tuleville pelikerroille. Itse en ole samalla tavalla innostunut pelaamaan tätä useampaa kertaa, kuin olin RE4:n ja RE6:n kanssa, mutta kyllä tämä täytyy ainakin kaksi kertaa pelata läpi. Leon A ja Claire B skenaarioilla jolloin saa käytyä läpi koko tarinan. Siinä myös huomaa miten typerästi näitä kahta tarinaa on lopussa yritetty huterasti yhdistää, sen sijaan että niistä olisi tehty pitkällä aikavälillä yhteinäiset ja toisiinsa sulautuneet, puhumattakaan, että niistä olisi tehty uniikkeja.

---

Yhteenveto

Paha Asukas 2 on uudelleenlämmitettynä versiona todella moderni kauhupeli pelattavuudessaan ja ulkoinen olemus on todella hieno. Tarina on hyvä, vaikkakin huonosti kerrottu ja pelattavuudessan paketti toimii todella hyvin, poimien monien aiempien pelien elementtejä sieltä täältä. En yllättyisi vaikka tästä tulisi uusi standarti sarjalle, mutta suotavaa olisi, että pelimekaniikat hieman kehittyisivät. Pelissä on monia heikkouksia mutta kauhupeliksi, se on esimerkillinen tapaus. Mukana on myös halpaa säikyttely, mutta myös oikealla tavalla tehty, aidosti pelottavaa tunnelmaa jolloin se odotus (kun mitään ei tapahdu) on se kaikkein raastavin.

Sanotaan että mikäli kampajat A ja B olisivat oikeasti erilaisia ja kärki kaksikolla olisi yhteisiä kohtauksia kuten alkuperäisessä, voisi arvosanaa oitis korottaa ainakin kokonaisella pisteellä.

 

+ Claire Redfield on parempi kuin koskaan

+ Pelattavuus ja ohjattavuus ovat heikkouksineen todella toimivia

+ Resident Evil tunnelma ja onnistunut kauhu

 

+/- Tyrantin jatkuva häiriköiminen

 

- Tarina on merkittävästi heikompi mitä pitäisi

- Leon ei tunnu siltä miltä pitäisi

- Leonin ja Clairen kampanjat ovat liian samanlaisia

 

Arvosana: 7,4

 

Loistava