Hollow%20Knight.jpg?1574374768

Ontto Ritari sohii naulalla

 

 

Hollow Knight on montaa asiaa samassa paketissa ja monet asiat se tekee erittäin hyvin, myös sellaiset asiat joista itse en monesti edes pidä, mutta se myös onnistuu monin pakoin olemaan hyvin rasittavakin tapaus.

 

PlayStation Now

 

 

Pikku aave ötökkämaailmassa

Varsin yksinkertaisista ja jokapäiväisistä asioista voi saada hyvin toimivia konsepteja peleihin, kun niihin vain panostaa tarpeeksi. Hollow Knight tekee juuri näin, se sijoittuu ötökkämaailmaan jossa on omanlaisensa ote ja tyyli, sidottuna moniin enemmän tai vähemmän tuttuihin hyönteisiin. Tietysti monissa tapauksissa on otettu paljon vapauksia, mutta se ydinkonsepti on yllättävän toimiva, vaikka itse lähestyisinkin peliä aivan erilaisella tavalla ja eri näkövinkkelistä. Tässä pelissä ne tärkeät palaset ovat juuri omilla paikoillaan ja graafinen ulkoasu on yksi pelin suurimpia valtteja. Mitä enemmän pelaajan ohjaama, aaveeksikin kutsuttu, pelihahmo syventyy pelin maailmaan, sitä laajemmalta ja rikkaammalta se tuntuu.

 

Maailmaa aukeaa asteittain

Hollow Knight on metroidvania tyylinen kokonaisuus alusta loppuun asti. Hyvin nopeasti kun peli alkaa ja karttaa pääsee silmäilemään ja erinäisiä paikkoja tutkimaan, huomaa että ihan kaikkialle ei vain pääse. Jos vain olisi jotakin pientä apua, kuten vaikka kaksoishyppy tai kiipeilyominaisuus niin kaikki sujuisi paremmin. Pelin maailma on erittäin laaja ja se avautuu pelaajalle asteittain. Aluksi vaihtoehtoja on hyvin vähän sillä vaikka pelihahmo pääseekin kävelemään todella moniin paikkoihin, niin monissa paikoissa tulee ennemmin tai myöhemmin jokin estä, joka pakottaa kokeilemaan jotakin muuta. Pelissä ei ole aina selkeää päämäärää joten harhailulta ei vain voi aina välttyä, mutta mitä enemmän lisäominaisuuksia pelihahmo saa käyttöönsä, sitä nopeampaa ja vaivattomampaa etenemisestä tulee kun kaikki esteet muuttuvat pelkiksi hidasteiksi.

Pelin maailman tapauksessa on osattu käyttää juurikin oikeita kikkoja, joilla pelistä saa niin mielekkään. Erilaiset lisätaidot tekevät monista pelin kohdista todella hauskoja, etenkin kun taitoja oppii kunnolla hyödyntämään. Tämä on niitä pelejä joissa tasohyppely menee paikoittain erittäin haastavaksi ja mitä enemmän erilaisia ominaisuuksia on, sitä enemmän peli vaatii. Alkuvaiheilla jokainen uusi taito tekee pelistä helpomman ja mielekkäämmän, mutta lopussa niiden kanssa saa helposti itsensä solmuun jos paniikki iskee.

Se miten kaikki on teemoitettu tekee pelistä selvästi ihmismäisemmän. Ötököitä on monenlaisia ja sitä kautta maailmankolkkia on monenlaisia. Jotkut ötökät ovat todella ötökkämäisiä kun taas toiset huomattavasti vähemmän. Alueelliset erot korostavat tunnelmaa erinomaisesti sillä vehreä puutarhamainen ympäristö on rauhoittava kun taas syvyyden synkkä ja ankea luolasto on painostava, oman eronsa tuo mahtipontinen hautausmaa tai sateinen kaupunki.

 

Ulkoisesti niin veikeä ja söpö

Se mikä todella uppoaa ja nopeasti on pelin ulkoasu. Pelihahmo, aave, on sympaattinen ilmestys ja muutenkin monet pelin hahmoista ovat varsin veikeän oloisia ja söpöjä ilmestyksiä ja monien tapauksessa heidän äänensä korostaa sitä erinomaisesti. Itse en juuri pidä siitä kun pelihahmot pitävät ääntä joka ei tarkoita mitään ja joka vain kertoo siitä, että he puhuvat. Tässä tapauksessa Hollow Knight on löytänyt sen keskitien, sillä pelihahmot päästävät äänähdyksen kerran, kun aloittavat, sen jälkeen kaikki on tekstiä. Se toimii oikein hyvin ja saa kustakin hahmosta varsin omanlaisensa, oli sitten kyse taistelusta, kauppatapahtumasta tai ympäristön tutkimisesta. Karttamiehen hyräily kertoo oitis siitä että hän on lähellä, hänen vaimonsa puuskahtelu korostaa tilannetta jossa tämä on ja Hornetin huudot hänen hyökätessään kaikki ovat erinomaisia esimerkkejä siitä, miten hyvin ääninäyttely toimii ilman runsasta ulosantia.

Graafinen suunnittelu ja äänisuunnittelu toimivat yllättävän hyvin mikä on omiaan luomaan sitä tietynlaista yleiskuvaa pelistä. Hollow Knight on todella upean näköinen ja vaikkakin se on todella synkän oloinen, niin se on silti aina niin miellyttävää katseltavaa. Kirkkaita värejä on vähän, mutta kun niitä on, nekin viestivät aina jostakin tietystä. Sininen on hyvää, oranssi on pahaa. Äänisuunnittelu korostaa pakettia todella hyvin ja sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kun on rauhallista on musiikki sen mukaista, mutta kun taistelu alkaa, niin musiikki muuttuu kuvastamaan tilannetta. 

 

Pelillisesti rasittava, mutta niin mukaansatempaava

Pelattavuudessa ei päästä samalle tasolle kuin ulkoasussa. Pelattavuus onnistuu kyllä monesti tarjoamaan todella paljon mielekästä sisältöä, etenkin sitten kun pelissä on edennyt jo vähän pidemmälle ja saanut kattavan määrän erilaisia ominaisuuksia käyttöönsä jotka tekevät pelimaailmassa etenemisestä erittäin helppoa. Kun alueita pääsee vapaammin tutkimaan, niin peli on todella mukaansatempaava ja kun paikkoja aukeaa lisää ja lisää ja niistä paikoista löytyy kivoja pikku nurkkia joissa yllätyksiä, niin peli on parhaimmillaan.

Iso osa peliä on tietenkin taistelu joka alkaa hyvin simppelinä. Aave pystyy lyömään teräaseellaan, mutta lentää aina itse vähän taaksepäin iskun voimasta. Hän pystyy myös lyömään ylhäältä päin ja osuessaan viholliseen tai tiettyyn elementtiin, voi hän tehdä Duck Tales tyylistä pomppimista, mutta ei ihan niin tehokkaasti kuin Roope setä. Monia pikku niksejä pelissä on paljon ja mitä enemmän peliin uppoutuu, sitä enemmän niitä saa käyttöönsä. Vaikka peli on todella söpön näköinen, niin se on kaikkea muuta kuin helppo, sillä Hollow Knight on varsin haastava peli. Aave ei erityisen paljoa vahinkoa kestä ja viholliset tarjoavat sitä usein todella paljon.

Pomotaistelut ovat usein todella suuria haasteita ja alkupuolella peliä voi varsin äkkiä saada itsensä todella syvään veteen ilman kellukkeita. Vihollisia on usein runsaasti ja pelihahmo ei ole kovin nopea tai vahva aseensa kanssa, mikä tekee monista haasteista tuntuvia ja pelin edetessä niitä tulee lisää. Välillä haasteet ovat puhdasta taistelua, joskus enemmänkin kiipeilyä ja hasardien väistelyä, mutta todella usein kumpaakin näistä taidoista tullaan tarvitsemaan. Hyvin usein peli on myös erittäin rasittava, niinkin paljon, että se on kaukana hauskasta. Joskus etäisyydet lepopenkiltä pomovihollisen luo ovat rasittavan pitkiä, joskus sokkeloisuus ärsyttää ja ajoittain tuntuu että tietyt alueet ovat täynnä halpamaisia ansoja.


Paljon vaikutteita, paljon omaa

Lähemmäs millä tahansa osa-alueella huomaa, että Hollow Knight on ottanut vaikutteita sieltä täältä, mutta se on myös kokeillut milloin milläkin osa-alueella milloin mitäkin. Joskus muutokset ovat pieniä ja joskus vähän suurempia. Riippuen siitä millaisia pelejä on ennen pelannut, voi Hollow Knightin tapauksessa vetää erilaisia johtopäätöksiä siitä, mistä mikäkin vaikute on peräisin ja kuinka paljon sitä on osattu hyödyntää. Seinähyppely on kuin suoraan Meganeista kun taas itsensä parantaminen manaa käyttämällä ei tunnu niin suoraan jostakin lainatulta.

 

Lumoavaa

Yksi pelin oikeasti omalta tuntuvia juttuja ovat charmit, eli eräänlaiset lumoukset jotka tehostavat jotakin pelihahmon ominaisuutta. Pelihahmoa ei oikeastaan kehitetä mihinkään, vaan hän kehittyy kentistä löydettävillä tai kauppiailta ostettavilla esineillä. Lumouset voivat tehostaa taikavoimia, lyömäaseen kantamaa tai jopa voimaa ja monesti tietyt ominaisuudet toimivat paremmin yhdessä. Tämä antaa pelaajalle tilaa tehdä hahmosta joko selvästi taikavoimaisemman, tai lähitaistelukeskeisemmän. Myös liikkumista voi tehostaa.

Helposti alkupelin arvokkaimpia hyödykkeitä ovat kompassi, joka näyttää pelihahmon sijainnin kartalla (kun sellaisen ensin ostaa kyseessä olevalle alueelle) jolloin ei tarvitse arpoa että missä on milloinkin ja sitten on geokerääjä, jolla pelaaja saa automaattisesti kaiken vihollisten pudottaman geon (valuutan) ilman että sitä tarvitsee alkaa jahtaamaan. Pelin edetessä paljon isompaan osaan nousevat pelihahmon taisteluominaisuuksia tehostavat lumoukset joilla voi pidentää pelihahmon iskun kantamaa tai nopeutta tai tehdä pelihahmosta vankemman, jolloin hän ei horju lyödesään. Vaihtoehtoja on todella paljon ja haastavien pomovihollisten tapauksessa erilaisten kombinaatioiden kokeilu voi olla avain voittoon.

Erittäin tärkeää on myös pelihahmoa pysyvästi tehostavien esineiden löytäminen jotka joko lisäävät kestävyyttä tai magiaa. Pelattavuudesta ei kuitenkaan pääse mihinkään, pelihahmoa pitää oppia käyttämään erittäin monipuolisesti, jos haluaa nujertaa pelin suurimmat haasteet, sillä loppupuolella peli vetää nämä haasteet aivan överiksi ja vaatii todella paljon.

 

Tyhjiösydän

Voidheart versio pitää sisällään kaiken peliin tehdyn DLC:n mikä tarkoittaa pääasiassa lisää erinäisiä haasteita ja se mikä tekee niistä niin hyviä, on se että ne linkittyvät peliin lähes saumattomasti, no Grimin liekkijahti on ilmeistä lisätekemistä. Peli on valmiiksi erittäin haastava, sillä itse tein aika valikoidusti erinäisiä haasteita ja esimerkiksi areenataistelut jättivät todella paljon toivomisenvaraa ja itse yleensä todella pidän areenataisteluista peleissä, tämän pelin tapauksessa niistä on kuitenkin tehty kestävyysjuoksuja joiden kanssa yksikin virhe voi olla liikaa ja jaksotus on todella huono. Sen sijaan uneksijoiden nujertaminen on varsin hyvin tehty osa peliä, sillä se eroaa oikealla tavalla perustaisteluista. Viimeinen loppari niin ikään on erittäin hyvin tehty ja tapa jolla hänet viimeistelee, ratkaisee sen, miten peli päättyy.

Monista pelin hahmoista tietyt nousevat paremmin esille kuin toiset ja monesti kyse voi olla todella pienistäkin asioista. Muistan todella hyvin hyräilevän kaivosötökän, metsästäjähirviön ja todella vampyyrimäisen Grimin, joka on yksi omia suosikkejani, juurikin hänen sirkustirehtöörimäisten manerismiensa ja tapojensa vuoksi, mutta samalla hänessä on sellaista vivahdetta, että hänestä on vaikea sanoa, onko hän hyvä vai paha. Variaatio hahmoissa toimii kuitenkin todella hyvin ja sama pätee pomotaisteluihin.

Pomotaisteluissa on monta todella ärsyttävää tapausta, mutta myös monta erittäin hyvin tehtyä, sillä joskus tuntuu että pomotaisteluihin on selvä oikotie, tai pomotaistelut on rakennettu erittäin yksinkertaisilla palikoilla, mutta ne on tehty todella haastaviksi sillä oikealla tavalla. Rukoilijasirkka ruhtinaat on todella hyvin tehty taistelu jossa ensin vastassa on yksi ruhtinas ja sitten heti perään kaksi kerralla mutta myös Herhiläinen on hyvin tehty taistelu jossa simppeliä ideaa osataan kehittää tappavaksi yhdistelmäksi. Ja jälleen hyvänä esimerkkinä seuramestari Grim joka on yksi pelin haastavimpia taisteluita.


Yhteenveto

Hollow Knight on kiinnostava peli, se koukuttaa juuri oikealla tavalla ja monesti se on reilulla tavalla haastava, mutta toisinaan, huonolla tavalla rasittava. Joskus taistelu tuntuu halpamaiselta ja matka taisteluun tuntuu liian pitkältä ja joskus kentät itsessään tuntuvat vaativat turhankin tarkkaa hyppymistä. Mutta monesti maailmoissa seikkaileminen on hauskaa ja vihollisvariaatio on valtava, siis erilaisia vihollisia on todella paljon ja samalla tavalla kuin maailmojen selkeät erot, myös vihollisten erot tekevät kaikesta niin monipuolista.

Sivuhahmoissa on monta hyvin tehtyä tapausta ja DLC sisältyy peliin upeasti. Vaikka Hollow Knight onkin monesti rasittava peli, niin siinä on omanlaistaan viehätystä, mikä kannustaa jatkamaan ja tekemään vähän enemmän kuin olisi tarpeellista.

 

+ Graafinen ulkoasu ja äänisuunnittelu

+ Todella paljon pelattavaa, löydettävää ja tapettavaa

+ Erikoisominaisuudet

+ Monet hyvin tehdyt hahmot ja pomotaistelut

 

- Haastavuuden epätasaisuus

- Monesti todella rasittava

- Valkoisen palatsin ylivedetty tasohyppely

 

Arvosana: 7,4

 

Loistava