Kun on useampi pelaaja niin mahdollisuudet kasvavat. Jotkut pelit vain ovat sellaisia että niitä pitäisi pelata useamman pelaajan voimin, jotta niistä saisi irti kaikkein eniten. Itse olen sitä mieltä että "There is no co-op, like couch co-op".

 

 

 

Ajoittain tulee vastaan pelejä joita pelaa kerran ja sitten niitä haluaisi kovasti pelata uudelleen, mutta toinen pelikerta ei sitten olekaan niin hyvä kuin se ensimmäinen. Sitten on pelejä joita pelaa kerran eikä toista kertaa haluakaan kokea. Sitten on näitä pelejä joita pelaa sen kerran ja jotenkin tietää, että seuraava pelikerta ei vain pysty tuottamaan samaa nautintoa kuin se ensimmäinen pelikerta.




Suuria tunteita fysiikkatetriksen parissa.

 

 

 

Tricky Towers

Sanotaan heti että tämän pelin kanssa omat taitoni ovat ruostuneet todella pahasti, tai sitten viime kerta oli pelkkää aloittelijan tuuria. Idealtaan Tricky Towers on kuin tetristä, mutta sillä omalla vivahteella, että palasia pitää koota järkevästi. Tässä pelissä pätevät fyysikan lait (enemmän tai vähemmän) ja se tarkoittaa sitä että huonosti rakennettu korttitalo voi sortua hyvinkin herkästi. Mutta se on vasta se ensimmäinen osuus.

Kun pääsee sisään perusteista niin tulee seuraaksi oppia monet haitta- ja hyötytehosteet. Näitä ovat niin sementtitehosteet jotka liimaavat palikat toisiinsa estäen lakoamisen (ainakin kyseisestä kohdasta) tai sitten jääpalikat joiden päällä kaikki luistaa. Sitten on tietenkin ilmaan jääviä lisätasoja sekä ylisuuriksi kasvavia palikoita... kyllähän sitä variaatiota riittää.

Pulmalliset tornit pitää sisällään useamman eri pelimuodon. Kilpailussa pyritään kasaamaan torni tiettyyn rajaan asti ennen muita pelaajia. Tornin pitää pysyä pystyssä rajan saavutettuaan useamman sekunnin mikä tarkoittaa sitä että kaatuvakin torni voi voittaa, jos kärki vain on viivan kohdalla kun laskenta päättyy. Vaihtelua tuo myös pelimuoto jossa pyritään saamaan torniin mahdollisimman monta palikkaa ilman että tietty määrä putoaa pois. Vaihtelua on hienosti ja haastetta vielä sitäkin enemmän.

Kokonaisuutena Tricky Towers on hyvä moninpeli. Se tarjoaa hyvää viihdettä, etenkin silloin kun vastassa on sellaisia pelaajia joille peli ei ole liian tuttu mutta ei täysin vieraskaan. Tämä on yksi sellainen esimerkki minulle että vaikka olisin ensimmäisellä kerralla ollut kuinka ylivoimainen tahasa, niin toisella kertaa tilanne voi olla täysin toinen. Tämä on sellainen peli joka pitää oppia joka kerta uudestaan, jotta tietää miten palikat tulee "oikeaoppisesta" laskea/asettaa.

 

+ Useampi pelimuoto

+ Uusi variaatio klassisesta pelistä

+ Humoristinen ja värikäs ulkoasu

 

- Helposti turhan haastava

- Erittäin pikkutarkka

 

Arvosana: 7,8

 

Erityinen



Sammakot pyrkivät vuorta ylöspäin

 

 

 

Frog Climbers

Sammakkokiipelijät on peli joka toimii hyvin moninpelinä. Pelissä on ideana olla ensimmäisenä huipulla. Sammakot kiipeävät ottamalla kiinni mistä ikinä saavat, oli se sitten oksa, kallionkolo tai toinen pelaaja. Haaste tulee siitä että kahdella sauvalla ohjataan kahta kättä pysty ja vaakasuorassa ja olkanapeilla ohjataan käsiän puristamista ja vapauttamista. Kiipeäminen ei olekaan enää niin simppeliä, varsinkaan kun kiipelijöitä on muitenkin ja matkassa on liikkuvia osia.

Oikea rytmi on avain kaikkeen ja voin sanoa että oma rytminen oli liian nopea/hätäinen, tarkoittaen sitä että aivot ja pelaajanvaisto menivät nopeammin mitä aivot ja sormet ehtivät suorittaa. Hyvin usein itse en ollut vielä saanut kiinni tai päästänyt irti yhdellä kädellä kun aloin jo seuraavalla toimiva. Peli tasottaa kuitenkin todella hyvin, sillä peli etenee nopeimman tahdilla. Jos putoavat, hyppäät muiden alapuolelle, yleensä sen verran korkealle että saat toista sammakkoa jalasta kiinni. Muissa sammakoissa voi roikkua sen ajan kunnes jonkun ote pettää. Jos toinen roikkuu sinussa, et saa samanlaista vauhtia kuin normaalisti, joilloin vauhti hidastuu.

Tämä on sellainen peli jonka yksinkertainen idea toimii lyhyen hetken, mutta ei kovinkaan pitkään. Tälläistä peliä pelaa silloin tällöin mutta ei siihen oikeastaan koskaan pääse kovin paljoa sillä, eikä oikeastaan ole hirveästi ollut kiinnostustakaan. Näppärä idea josta saa kyllä paljon irti jos silmä-sormi koordinaatio pelittää oikein kunnolla ja tiedän sellaisia, joilla se pelittaa epäreillla tavalla.

 

+ Hauskaa moninpelelleilyä

 

+/- Ohjattavuus

 

- Käy nopeasti tylsäksi

 

Arvosana: 5,8

 

Paremmalla puolella



Pelaamista samalta ruudulta kun kukaan ei tiedä kuka on kuka?

 

 

 

Hidden in Plain Sight

Yhden ruudun peli jossa muutama variaatio. Perusideana on se että yksi pelaaja on tappaja ja kaksi muuta hänen jahtaajiaan. Ruutu on tupaten täynnä populaa ja koska kaikki katsovat samaa ruutua niin pelihahmoissa ei tietenkään ole kovin selkeitä merkkejä. Tappaja voi olla kuka vain kymmenistä satunnaisesti liikkuvista hahmoista. Tarkoitus olisi kuitenkin bongata se jonka jäljiltä muut hahmot kuolevat. Hahmot kuolevat vain kun valo osuu heihin ja jahtaajat liikuvat valokeiloja jotka ovat samalla heidän tähtäimiään. Kun pelaaja luulee tietävänsä kun on tappaja voi hän ampua tämän. Jos hän osui oikeaan, hän voittaa jos ei, on muilla jahtaajilla vielä mahdollisuus. Ammuksia on vain yksi joten sietää olla varma. Tappaja voittaa vain jos ampujat eivät ammu häntä.

Tämä tappaja-tarkka-ampuja hippa on se mieleenjäänein mutta muitakin variaatioita pelissä on. Toisessa salamurhaajaversiossa osa pelaajista on salamurhaajia ja osa henkivartijoita joiden on tarkoitus suojella kohteita joita toiset yrittävät tappaa. Idea on samankaltainen, roisto-osapuoli voi olla kuka vain suuresta massasta.

Yksi osa mikä tekee tästä niin hyvän on siinä, että edes tappajan pelaaja ei tiedä kuka hän on. Hän saa sen selville vain silloin kun löytää hahmon joka seuraa hänen ohjaimensa liikkeitä. Liian selkeät liikkeet paljastavat oitis sillä vaikka hahmot kävelevätkin todella sattumanvaraisesti, eivät ne usein kävele seinää päin useampaa sekuntia putkeen tms.

Piilossa Näkyvillä on ihan kiva kokoelma pelejä, joissa on tosin vain yksi oikeast hyvä. Tämä on jälleen sellainen peli jota pelaa mielleen pieniä eriä ja hyvällä porukalla. Hauskuus juurikin siinä että kaikki näkevät kaiken koska ruutuja on vain yksi.

 

+ Kaikki yhdellä ruudulla

+ Kukaa ei tiedä kuka on kuka

+ Simppeli ja toimiva idea

 

- Ei paljoa vaihtelua

- Paljon tekijöitä jotka perustuvat sattumankaupalle

 

Arvosana: 6,2

 

Hyvä



Huijareiden joukossa.

 

 

 

Screen Cheat

Kaikki jotka ovat pelanneet FPS pelejä jaetlla ruudulla tietävät että aina on olemassa niitä jotka saattavat "vahingossa" kurkistaa toisten ruuduista että missä muut ovat. Samalla voidaan nostaa esiin se totuus: "Jokainen on joskus tehnyt sitä". Ja jotkut sanovat että se oli "vahinko" kun ovat jääneet siitä kiinni. Tavallaan itselläni on ikävä niitä aikoja kun pelaamista harrastettiin samalla ruudulla. Näyttö Huijaus perustuu juurikin toisten ruuduista katsomiselle koska kaikki ovat näkymättömä.

Pelin idea on umpisurkeilla aseilla, kuten tuhatta ja sataa eteenpäinmenevällä keppihevosella tai palavilla kynttilöillä varustetulla kynttilänjalalla tai ehkä jatkuvasti ladattavalla muskettilla, tappaa muut pelaajat. Idea kuullostaa kivalta, mutta itse en pitänyt tästä pelistä sitten yhtään.

Aloitetaan vaikka siitä faktasta että kaikki ovat näkymättömiä, joten ainoa tapa jolla voit tietää missä muut ovat, on katsoa heidän ruuduistaan, tai etsiä kentistä heidän aseidensa suuliekkejä tms. Tämä on vielä ihan näppärä idea, mutta se millaiseen peliin se on laitettu sorruttaa kaiken. Pelin kentät ovat todella värikkäitä ja tekevät muiden paikallistamisesta tavallaan helppoa, mutta samalla se pakottaa kaikki juoksemaan ympäriinsä kuin päättömät kanat ja lopulta kaikki menee sokeaan ammuskeluun.

Se mikä on kuitenkin se viimeinen niitti on se pelattavuus ja siinä ne aseet. Tässä on tavallaan kaksi puolt joista kumpaankin varmaan tottuisi. Ohjattavuus on vähän niin ja näin mikä ei liikkumisessa tuota ongelmia mutta ampuminen on todella epätarkkaa ja koska aseet ovat jo valmiiksi epäluotettavia niin taistelu on pitkälti pelkkää sattumankauppaa. Ensimmäisellä kerralla ei millään voi tietää millaisia kaikki aseet ovat ja niitä voi olla kerrallaan vain yksi käytössä ja sen voi vaihtaa vain juuri ennen kuin syntyy uudestaan. Tämä on se isoin syy miksi tämä peli on niin epämiellyttävä.

Screen Cheat ei ole idealtaan huono, mutta toteutus jättää todella paljon toivomisenvaraa. Paremmilla aseilla olisi päästy jo pitkälle mutta tälläisenään tästä tulee vähän sellainen juosten kustu vaikutelma. Pelissä ei ole oikeastaan mitään osaa mikä olisi tehty erityisen hyvin.

 

+ Idea

+ Kenttien ulkoasu auttaa ideaa

 

- Aseet

- Pelattavuus

 

Arvosana: 3,2

 

Pettymys



Kun tietää olevansa hauska ja osaa käyttää sitä, voi päästä pitkälle.

 

 

 

Move or Die

Liiku tai Kuole on vain kokoelma erilaisia pieniä minipelejä. Monella tavalla tämä on party peli jossa yksi peli ei kestä minuuttiakaan. Idea on aina todella yksinkertainen ja aina vaihtuvien sääntöjen omaksuminen on todella tärkeää. Sitten kun peliin on päässyt vähän enemmän sisälle, niin sitä voi monimutkaistaa entistä enemmän uusilla säännöillä jotka tekevät pelistä entistä hektisemmän, kaoottisemman ja hysteerisen hauskan.

Ulkoasultaan peli on yksinkertainen. Värikkäät ja veikeät palikkaukot juoksentelevat ympäriinsä kunnes vain yksi on voittanut. Yhdessä pelissä idea voi olla maalta kentästä suurin osa itsensävärikseksi juoksemalla tason yli kun taas toisessa pitää pyrki pitämään lippu hallussaan mahdollisimman pitkään ja kolmannessa idea voi sitten olla se että pitää vältellä pomminkantoa viimeiseen asti. Vaihtoehtoja on todella paljon kuten kuuluukin ne ovat sopivalla tavalla toisistaan erottuvia. Vaikka et olisi pelannut peliä aikoihin, voi yksi osio tuntua todella tutulta kun se osuu kohdalla.

Move or Die on parasta juurikin tutulla porukalla jossa kaikkea ei oteta liian vakavasti. Peli ei ota itseäänkään liian vakavasti vaan heittää aina lopussa jotakin hauskaa kommettia kuten: "Nyt hävinneet pelaajat voivat valittaa surkeista kontrolleista ja LAGISTA!" Niistä pätkistä sai monet naurut kun hävinneet alkoivat oitis neuvoa noudattaen syyttää juurikin tarjottuja osia pelistä joilla ei ollut mitään tekemistä häviön kanssa. Voin kertoa, olin yksi heistä.

Tämänkaltaiset pelit ovat sopivia nopeisiin pelisessioihin kun yritetään vain nopeasti kuluttaa aikaa tai ei juuri sillä sekunnilla paremapaakaan pelaamista löydy. Tämä on lisäksi sellainen paketti jonka pariin voi palata kerran toisensa jälkeen ja itse muistan että pelikertojan välillä oli kulunut monia kuukausia, mutta taitotaso oli pysynyt ennallaan ja peli oli entistä miellyttävämpi toisella kerralla, ei ehkä yhtä hauska kun tiesi mitä odottaa, mutta erittäin hauska peli joka on ehdottomasti yksi parhaita moninpelejä.

 

+ Veikeä ja huumoripitoinen tyyli

+ Helppo oppia

+ Nopeatempoinen ja vaihteleva

 

- Tietyt pelit tuntuvat menevän liian nopeasti ohi

- Ei tarjoa mitään yksinpeliin

 

Arvosana: 8,6

 

Fantastinen



Tikku-ukot sotajalla

 

 

 

Stick Fight

Tämä on sellainen tapaus jota olen pelannut yhden ainoa kerran ja vahvasti uskallan veikata että se suurin mielekkyys tuli juurikin siitä, että kaikki tuli uutena. Kun tätä ehkä pelaa paljon myöhemmin uudestaan, niin ei se välttämättä tarjoa ihan samaa mielekyyttä. Toisaalta, voi olla että se toimii myös myöhemminki, sillä kaikessa yksinkertaisuudessaan Tikku Taistelijat on todella hyvin tehty toimintapanotteinen taistelupeli.

Ulkoasu on erittäin yksinkertainen. Pelaajat ohjaavat eriväisiä tikku-ukkoja maailmassa joka koostuu yksinkertaisita tasoista ja tarkoitus on olla viimeisenä hengissä. Tikku-ukot kestävät tietyn määrän vahinkoa ja kentästä riippuen pelaajat saavat erilaisia aseita käyttöönsä tai voivat hakata toisensa paljain käsin tai työntämällä kenttien hasardeihin. Aseina on niin miekkoja, puukkoja kuin tuliaseitakin jotka saattavat joko potkaista niin että pelaaja ampuu itsensä kentältä tai sitten ne saattavat ampua käärmeitä jotka käyvät lähimmän kohteen kimppuun, oli se kuka tahansa. Myös vielä tehokkaampiakin aseita on.

Simppeli idea on saanut todella monipuoliset puitteet sillä laava ja lumi tuovat omat puolensa toimintaan ja samoin herkästi hajoavat rakenteet sekä ketjut. Kenttien hajoaminen tarjoaa aivan uudenlaiset puitteet, etenkin jos sattuu niin että pelaajista enemmistö on yhdellä puolella kuin ja vähemmistö ja ideana on sorttuu toisen puolen torni. Tälläiset satunnaiset piristeet laittavat kaiken uuteen uskoon. Tiettyjä pulmanratkonta pätkiä tulee silloin tällöin, mutta valtaosan ajasta pärjää pieksemällä muut. Nämä ovat kuitenkin juuri oikeanlaisia piristeitä. Mutta joukossa on myös niitä oikeasti epäreilujakin, kuten eräät "pomotaisteluosat" joissa yhdestä pelaajasta voi tulla tuhon airut täysin ylivoimaisella arsenaalilla.

Toiminta on tässä pelissä sellainen asia joka tuntuu aluksi erittäin yksinkertaiselta mutta se vaatii kuitenkin aika paljon keskittymistä. Syy tähän on siinä että lyöminen ja torjuminen eivät ole niin yksinkertiasia asioita kun vastassa toinen pelaaja joka myös vielä opettelee niitä. Sitten kun sitä oppii pieniä kikkoja niin niistä ei aina ole apua. Taistelu sekoittavat heitettävät aseet, lyömäaseet ja varsinkin tuliaseet, koska tässä pelissä tähtääminen on sellainen asia jota ei todellakaan useamman pelaajan välisissä mittelöissä ehdi varsinaisesti opettelemaan muuta kuin aivan lennosta.

Peli ei myöskään unohda sitä miten huvittava se onkaan. Jokaisen kentän jälkeen voittajan värillä tulee voittoteksti kuten: Owned, Booya, Victory tai jotakin todella yliampuvaa ja nämä aiheuttavat suuria tunteita etenkin silloin kun loppuratkaisussa olisi voinut käydä ihan miten vain. Tietyn kierron (pomotaistelun jälkeen) tulee myös pätkä jossa kerrotaan kuka johtaa ja siinä samalla vihjataan "pitäisiköhän muiden liittoutua häntä vastaan". Monet taistelut päättyvät juurikin siten että et edes huomaa kun kuolet tai luulit että voitit, se on usein todella pienestä kiinni.

Stick Fighters on viihdyttävä peli, mutta se on juurikin sellainen peli joka on parasta pienissä erissä. Kenttiä on rajallinen määrä ja hektisen pelin tiimellyksessä ei aluksi huomaakaan kuinka äkkiä ne on käyty läpi. Mutta koska peliä ei käytetä jatkuvassa pelityksessä puhki, niin sen kokee mielellään uudelleenkin.

 

+ Vauhdikas ja vaihteleva toiminta

+ Yksikertainen ja kekseliäs

 

- Muutamat oikeasti huonot kentät

- Kentät on käyty nopeasti läpi

 

Arvosana: 8,2

 

Mahtava 



Commandojoukot Contran jalanjäljissä

 

 

 

Wolf of the Battlefield: Commando 3

Siitä on jo aikaa kun tätä tuli pelattua, mutta tilaisuus oli vastaava kuin näiden muiden kohdalla. WotB: Commando 3 on kuin Contra, siinä ammutaan kaikki mikä tulee vastaan, erona se että pelaaja kestää hieman vahinkoa. Mutta se ei paljoa auta kun peli pääsee hieman etenemään sillä vaikka kyseessä onkin suhteellisen lyhyt peli, niin se on vaikea kuin mikä.

Pelihahmot Wolf, Coyote ja Fox eroavat toisistaan vain hieman, ei mitenkään merkittävästi. Pelissä on ihan tarinakin, mutta se kerrotaan muutamin lyhyin pätkin ilman mitään erikoisempaa painoa. Paha setä aikoo pahojaan ja hänet on tarkoitus pysäyttää tuhomalla kaikki mitä hänellä on tai jotain muuta yhtä kliseistä. Se kuitenkin antaa hyvän pohjan pelille jossa pääpaino on aivottomassa ampumisessa ja vihollisten tappamisessa.

Pelistä näkee että siihen ei ole panostettu mitenkään erityisen paljoa. Aseita on vain muuta erilainen ja jokaisessa aseessa on useampi tehokkuustaso. Itse huomasin että omaan pelityyliini sopii parhaiten se aivan perusase joka ampuu suoraan ja pitkälle. Muita vaihtoehtoja ovat leveämmälle ampuva luikku tai lyhyelle ampuava liekinheitin. Jokaisella hahmolla on myös superhyökkäys joka tekee massiivista vahinkoa kaikkeen ja ehkäisee osuman ottamisen. Nämä ovat loppupelissä erityisen arvokkaita.

Peli on hyvin värikäs ja aseet ovat nekin omanvärisiään. Perusase on sininen, haulikko on vihreä ja liekkari on punainen. Myös kranaatteja on käytössä ja kentissä tulee ajoittain vastaan autoja joilla voi tehostaa menoa sillä jalkakävi jyrätään matalaksi ja ajoneuvoissa on yleensä myös jonkinlainen kanuuna.

Peli tuntuu aluksi hyvin helpolta ja ensimmäinen pomovihollinen ei sekään ole kovin paha. Kenttiä on vajaa kymmenkunta mutta nämä kentät muuttuvat todella nopeasti, todella vaikeiksi ja kun kaikki elämät on käytty, aloitetaan aivan alusta. Kenttiä on syytä opetella, jotta turhaa vahinkoa ei ottaisi. Kun hahmo kuolee, niin asepäivityksen lähtevät ja ne ovat arvokkainta mitä tässä pelissä voi saada. Moninpelinä peli on yhtä aikaa helpompi ja vaikeampia. Helpompi siksi että useampi pelaaja tekee enemmän vahinkoa, vaikeampia siksi että useampi pelaaja ottaa enemmän vahinkoa. Se käy kyllä ilmi pomovihollisissa.

Taistelukentän Susi: Kommando 3 on hyvin vaikea, vaikkakin lyhyt peli. Se tarjoaa hyvää moninpeliviihdettä mutta kun sen pelaa kerran läpi niin ei se tarjoa oikeastaan muuta kuin vaikeamman version itsestään.

 

+ Mielekästä räiskintää

+ Värikäs piirrosarjamainen tyyli

 

+/- Hyvin haastava

 

- Lyhyt

- Aseita on aika vähän

 

Arvosana: 7,6

 

Erityinen



Kolme pientä porsasta vai kolme muskettisoturia?

 

 

 

Trine

Suomalaisen Frozenbyten toimintaseikkailupeli joka ehdottomasti parhaimmillaan vain ja ainoastaan kolmella pelaajalla. Peli on mahdollista pelata myös 1-2 pelaajalla joilloin pitää sitten vain vaihdella eri hahmojen välillä. Useat kohdat ovat sellaisia että ne ovat kolmella pelaajalla paljon helpompia kun hahmoa ei tarvitse vaihtaa, mutta jotkut kohdat taas, olisivat paljon helpompia, kun pelaajia olisi vain yksi.

Tarina seuraa kolmea erilaista hahmo jotka tulevat eri suunnista, mutta joiden kohtalot nivoutuvat yhteen. Velho Amadeus pystyy taikomaan palikoita ja lankkuja joilla kiippeillä ja ratkoa pulmia, yleensä jotta kaikki pääsevät eteenpäin ongelmista. Ritari Pontius pystyy kilvellä suojamautumaan iskuilta ja miekalla jakamaan oikeutta mikä tekee hänestä parhaan kun vastassa on luurankosotilaita. Varas Zoya taas on köyden kanssa kuin Tarzan ja jousen kanssa kuin Robin Hood päästen vikkelästi esteistä ohi ja ampumien vihollisia etäältä. Jokaisella hahmolla on oma tarkoituksensa, omat vahvuutensa ja omat heikkoutensa. Kaikki tarvitaan jotta pelin pääsee läpi.

Trine on pääasiassa pulmapeli jossa osa pulmista hoidetaan fyysisellä voimalla. Kun pelaajia on kolme niin jokainen voi keskittyä omaan osaansa. Oma osani oli mörssärillä tappaa kaikki mikä liikkuu ja suojella luikuria tämän loitsiessa kaikkea turhaa rojua huoneen täydeltä, samalla kun jortsan härväili köydellään pitkin kattoja. Kolmella pelaajalla tämän läpäisyyn meni noin 4 tuntia. Trine ei ole vaikea peli, mutta siinä menisi vielä enemmän, jos pyrkisi kaluamaan aivan kaikki paikat läpi. Piilotettua tavaraa on paljon.

Jokaista hahmoa pystyy päivittämään matkan edetessä, varsinkin jos kerää kaikki vihreät exp boostit, suurimman osan saa varkaalla aika helposti. Hahmot saavat myös uusia temppuja käyttöönsä pelin edetessä ja myös lisävarusteita, olettaen että pelaaja(t) löytävät ne. Mikäli suosii yksinpeliä, voi pelin parissa kulua tunti tai pari kauemminkin. Moninpelinä siitä vain irtoaa paljoa hupia. Pelissä palataan kaikkien kuoltua viimeisimmällä tarkistuspisteelle jossa voidaan myös herättää jo kuolleet. Näitä on todella anteliaasti tarjolla.

Trine on loppuviimeksi aika helppo ja lyhyt peli. Se on tarinallisesti ihan ok mutta ei mitenkään ihmeellinen. Itse en ole niinkään pulmapelien perään, mutta kun kaiken voi kokea omanlaisellaan hahmolla (pelkästään) niin kyllä se kokemus on aivan erilainen.

 

+ Mahdollistaa yksinpelin ja moninpelin

+ Graafinen ulkoasu

 

- Lyhyt ja helppo

 

Arvosana: 6,5

 

Loistokas