Aina silloin tällöin kohtaa pelejä joilta odottaa ehkä vähän liikaa ja kokonaisuuteen pettyy aina hieman. Mutta toisinaan sitten tulee vastaan pelejä joilta ei oikeastaan odota yhtään mitään ja silloin ei oikeastaan ole mitään menetettävää.

 

 

 

Sitten on niitäkin pelejä jotka on tullut hankittua jostakin Steamin alesta kauan sitten, mutta syystä tai toisesta ei ole missään vaiheessa tullut aloitettua sitä pelaamista.

 




Detail.jpg?1534281208

Kolmeen osaan jaettu sarjakuvamainen rikostarina

 

 

Ei nyt mitään Telltalen tasoa, mutta kiinnostava kokonaisuus.

 

 

 

Detail

Detail on kotimaisen Rival Gamesin rikostarina joka koostuu kolme episodista ja näyttää hyvin sarjakuvamaiselta. Tarinan aikana ohjataan useampaa pelihahmoa joihin kuuluvat mm. Veteraani rikosetsivä Reggie, aloittele poliisi Kate sekä rikollisen menneisyyden taakseen jättänyt Joe. Jokainen kolmesta episodista vähän päälle tunnin pituinen ja kokonaisuus on sitä kautta siellä viiden tunnin hujakoilla, riippuen vähän siitä, miten nopeasti pelissä etenee.


Tarina alkaa johdannolla jossa päästään vähän toiminnan ja keskustelun makuun. Alku antaa hyvin lupaavan vaikutelman, mutta loppuviimeksi toimintaa on luvassa hyvin vähän ja pääpaino on rikostutkinnassa ja tilanteiden ratkaisemisessa erilaisten päätösten avulle. Pelaa päättää että haluaako hän hoitaa asiat sääntöjen mukaan, vai soveltaen.

Itse pidän todella Telltale Gamesin tarinapeleistä sillä ne ovat esimerkkejä siitä, miten tällaiset episodipelit tehdään oikein. Niissä peleissä yhdistyvät oikeasti ne päätösten seuraukset ja tarinan kehittyminen sen mukaan, mitä pelaaja päättää missäkin tilanteessa tehdä. Jos tältä peliltä odottaa samaa, niin tulee varmasti pettymään.


Detail ei ole saman tason kokemus kuin vaikka Telltalen Tales from the Borderlands. Tässä tapauksessa budjeteissa lienee aika paljon eroa ja kyseessä on aika erilaiset pelit.

Korostan kuitenkin, että tältä peliltä ei tule odottaa tarinaa jossa päätöksillä on varsinaisia seurauksia, sillä tarina on pitkälti täysin kiveenkirjoitettu. Teitpä sitä taikka tätä, niin lopputulos on pitkälti aina sama. Lopetuksia on muutama ja kyllähän tämä peli ensimmäisellä pelikerralla on melkoinen kokemus, uudelleenpeluu arvoa nyt ei paljoa ole, ellei sitten ala metsästää saavutuksia, sillä niiden eteen saa sitten pelata tätä peliä aika paljon.


Pelatessa riittää pelkkä hiiri, mikä on hyvä ratkaisu. Valtaosan ajasta peli on kuin sarjakuva ja ihan kivan näköinen sellainen. Muutamia nopeutta vaatiakin hetkiä on, mutta ne ovat aika helppoja ja harvassa. Valtaosan ajasta vain klikataan tarinaa eteenpäin. Pelin voi laittaa automaatille mutta tätä en suosittele, syystä että se johtaa helposti siihen, että peli ”jämähtää”. Tarkoittaa sitä että sarjakuva ei etene seuraavaan kuvaan vaan jumittuu. Tämä on sinänsä näppärä tapa vauhdittaa peliä, mutta ymmärrän nyt, miksi Telltalen pelejä ei voi ”hoputtaa.”

Pelissä on myös muutamia aika ikäviä bugeja ja useita selviä ajatusvirheitä. Esimerkiksi lopussa kun katsotaan valintoja, niin esille nousee ratkaisu, jota en tehnyt. Kaksi kertaa tämä pelin pelanneena huomasin myös että tietyt juonipätkät joissa on ns. Valinta, olivat aina samoja, vaikka valinta olisi ollut erilainen. Myös viimeisen episodin nimi on kakkosjakson lopussa ”Red Light” vaikka sen nimi lopulta onkin Devil in the Detail. Kaikkein pahin virhe on kuitenkin viimeisessä ratkaisevassa valinnassa, jossa näppäinkomento ei vain toimi, ei ainakaan omalla kohdallani.


Detail on hieno sarjakuvamainen tarina joka tarjoaa ensimmäisellä pelikerralla mielenkiintoisen kokemuksen, mutta tähän kokemukseen kuuluu myös paljon pettymyksiä ja toisella pelikerralla alkaa sitten huomata monia virheitä pelissä. Detail on sellainen peli jolta toivoisi paljon enemmän mitä siltä loppuviimeksi saa.

Se mitä peli kuitenkin tarjoaa, on väkivaltainen rikostarina aikuiseen makuun. Pelissä on ihmisiä oikeine ongelmineen ja se miten kaikki lopulta etenee asettaa pelaajan aika pahaan paikkaan. Sanoisin että tältä peliltä ei tule odottaa samaa laatua kuin Telltalelta, mutta jos kaipaa vähän noir tyylistä tunnelmaa, niin sitä täältä saa. Tarina on yllätyksineen ihan hyvä ja vaikka kokonaisuudessa onkin valtavia heikkouksia, niin sanoisin että tällä kannattaa antaa mahdollisuus. Itse en tosin juuri samaistunut yhteenkään hahmoon, joten pystyin pelaamaan jokaiselle aivan omaa peliään.

 

+ Sarjakuvamainen ulkoasu

+ Hahmoprofiilit

+ Noir tunnelma

 

- Aivan liian ”kiveenkirjoitte” / Ei perustu valintoihin

- Paljon ikäviä bugeja

- Jättää paljon toivomisen varaa

 

Arvosana: 5,6

 

Paremmalla puolella



Verestä kostea Grindhouse tarina anteeksipyytelettömällä toiminnalla

 

 

 

Wet

Tässä on vahvasti Grindhouse tyylitteinen toimintapeli jonka päähenkilö Rubi Malone ei pelkää liata käsiään, yleensä vereen. Jos Black Lagoonin Revy saisi oman pelinsä, se saattaisi hyvinkin olla jotakin tämän kaltaista. Juoni on vain syy sille että pelaaja pääsee ampumaan ja viipaloimaan valtavia määriä vihollisia. Kenttien välillä ja kuoleman korjatessa tulee myös grindhouse tyylitelty pätkä.


Rubi Malone on päähenkilönä suhteellisen helposti unohtuva vaikka onkin todella kova typy. Rubi käyttää lähitaistelussa katanaa mutta pääpaino on aseissa joista tuplapistoolit ovat pääosassa. Pistooleissa on loputtomat ammukset, kun taas muissa aseissa kuluvat. Toimintaa pelissä on vaikka kuinka ja pääpaino on hidastuksissa joiden aikana ammutaan kaikki viholliset seulaksi. Hidastuminen tapahtuu kun Rubi liukuu, hyppää tai juoksee seinää pitkin ja ampuu samalla aikaa. Hidastukset ovat todella hieno pelimekaniikka eikä niihin ihan heti kyllästy, vaikka niitä tekeekin lähemmäs kokoajan.


Pelissä muutamia ajoittaisia tyylivaihdoksia joista kaikkein hienoimpia ovat tyylikkäät pätkät joissa Rubi näkee punaista. Tuolloin maailmasta tulee mustavalkopunainen ja toiminta menee ylivaihteelle. Vihollisia tulee paljon mutta kaikki ovat lähinnä pelkkää tykinruokaa. Mitä korkeamman kertoimen saa, sitä paremmat pisteet saa. Hyvät hetket pisteiden keräämiseen ovat myös taistelukentät joilla vihollisia puskee päälle kunnes kaikki kulkureitit on tukittu ja viholliset tapettu. Näillä alueilla on combotehosteita joilla Rubin combokerroin kasvaa (max5) ja pisteitä saa kerrottuna tällä kertoimella. Näillä paikoilla Rubin akrobatia ja väkivaltaisuus pääsee kunnolla oikeuksiinsa, puhumattakaan siitä kuinka näyttävä ja verinen Wet voi parhaimmillaan olla.


Wet on peli jossa mennään kokoajan eteenpäin. Välillä luvassa on enemmän kiipeilyä ja hyppimistä ympäristöissä ja toisinaan pääosassa on verinen toiminta ja silloin peli todellakin on parhaimmillaan. Hyppiminen ja kiipeily on kiva lisä, mutta monissa paikoissa tätä kautta tulee vastaan paljon äkkikuolemahetkiä jolloin monet typerät virheet tai liian hätäiset tai hitaat liikkeet johtavat nopeaan kuolemaan.

Ajoittain vastaan tulee myös reaktiopätkiä joissa kuolema myös korjaa nopeasti. Siinä missä toimintapätkät ovat näyttäviä ja mielekkäitä ilman mitään oikeasti epäreilua, ovat ketteryys ja reaktiopätkät aivan liian usein täynnä suhteellisen halpamaisia pätkiä joissa kuolee aivan typeriin kohtiin, joskus jopa sellaisissa paikoissa joissa siinä ei ole mitään järkeä. Vielä enemmän QTE pätkät häiritsevät kun ne ovat oikeasti tarpeettomia lisiä. Esimerkiksi se että ovet avataan hakkaamalla yhtä nappulaa, ei ole mitään syytä miksi sen pitää olla osa peliä, se on vain ärsyttävää.


Kokonaisuutena Wet on näyttävä ja mielekäs toimintapeli. Se ei ole mitenkään surullisen lyhyt eikä laahaavan pitkä. Se tarjoaa hyvää viihdettä, jos näyttävää räiskintää ja ajoittaista temppuilua enempää siltä ei odota. Lopuksi aukeaa muutamia lisäbonuksia kuten taitoratoja, mutta kyllä tämän pelin ehtii kokea siinä 10 tunnissa. Loppuhuipennus taas on melkoinen pettymys toiminnallisesti. Tarinallisessa mielestä tältä peliltä nyt ei kannata odottaa ihmeitä.

 

+ Korkeaoktaaninen ja verinen toiminta

+ Näyttävät ja grindhouse tyylitelty

+ Hidastukset

 

- Tarina on vain ”kiva” lisä

- Monet tarpeettoman QTE osat

 

Arvosana: 6,9

 

Erinomainen



That%27s%20You%21.jpg?1534450195

Oikein tehtynä PlayLinkistä saa paljon irti

 

Sehän olet sinä, vai olenko se minä?

 

PlayStation Plus

 

 

That's You

That’s You on party peli jossa Playlinkin avulla katsotaan kuinka paljon pelaajat tietävät toisistaan, tai pikemminkin mitä luulevat tietävänsä toisistaan ja siitä mitä toiset tietävät muista tai vielä paremmin, luulevat tietävänsä muista.

”Se olet sinä” on sellainen peli joka ei vaadi mitään erityistä tietämistä historiasta, viihteestä, luonnosta tai muista yleisistä tietokilpailuaiheista. Tässä pelissä pääpaino on siinä, mitä mieltä enemmistö on mistäkin kysymyksestä. Esimerkiksi: ”Kuka todennäköisimmin laulaisi humalassa karaokea?” X määrästä pelaajia kaikki ehdottavat yhtä pelaajaa, vaikka itseään. Sitten enemmistö saa pisteitä.


Itse pidän tälläisistä peleistä joissa pääpaino on juurikin siinä hauskanpidossa, vaikka pelissä onkin myös tiettyä kilpailua. Kilpailupuoli näkyy siinä, että tässä pelissä lasketaan pisteitä ja pelaajat saavat käyttöönsä myös jokereita, joilla voivat yhdellä valitulla kierroksella tuplata pisteensä. Taktiikka voi astua kuvaan myös silloin jos pelaajat yrittävät saavuttaa tietyn päämäärän, jolloin he voivat vastata kysymykseen tavalla, joka ei ole enemmistön mukainen normaalissa tilanteessa, jolloin kaikki voi kääntyä ympäri.


That’s You on näitä pelejä jotka vaativat useamman pelaajan. Kahdellakin pelaajalla tämä on mahdollista mutta ei erityisen hauskaa. Itse sanoisin että jotta tähän peliin tulee vähän mielekkyyttä, niin pelaajia pitäisi olla ainakin kolme. Mitä enemmän pelaajia tulee, sitä hurjemmaksi meno muuttuu. Sanoisin että tästä pelistä saa entistä paremman, jos pelaajista kaikki eivät tunne toisiaan täysin, koska silloin pakka sekoittuu entisestään.


Tämä siinä mielessä vähän kehno peli että se kärsii monista yleisistä partypeli ongelmista. Yksinpeliä ei ole nimeksikään ja ennemmin tai myöhemmin peli alkaa toistaa itseään. Mutta samalla aikaa mukana on sen verran paljon erilaisia pelejä, että ihan äkkiä tästä ei puuroa tule. Hyvällä porukalla tämä voi kestää hyvinkin pitkään. Eniten alkaa lopulta rasittaa selostajana toimiva Ilari Johansson, kun kuulee samat jutut kerran toisensa jälkeen, mutta hän kuitenkin hyvä valinta selostajaksi, koska ei yritä olla mitenkään kiusallisen hauska.


Kokonaisuutena That’s You on rento peli joka sopii niin kaveriporukalle kuin perheellekin. Pelissä on muutamia säätöjä, mutta hyvin pitkälti kyseessä on aina samankaltainen peli, mutta oikeanlaisilla vivahteilla.

 

+ Hauskaa viihdettä

+ Sopivasti vaihtelua

 

- Ei yksinpeliä

- Vaatii hyvän porukan

- Ajoittain tuntuu toistavan itseään todella paljon

 

Arvosana: 7,8

 

Erityinen



Knowledge%20is%20Power.jpg?1534450197

Tuo muistoja suoraan BUZZ peleistä

 

Tieto on valtaa

 

PlayStation Plus

 

 

Knowledge is Power

Knowledge is Power on myös PlayLink peli, mutta toisin kuin That’s You, tämä on puhdas tietokilpailu sillä tietohan on valtaa, kuten pelin nimikin kertoo. Kysymyksiä on useista aihealueista ja vaihtoehtoja on neljä. Mitä nopeammin vastaa sitä enemmän pisteitä saa ja lopussa pisteet muuttuvat portaiksi joita lähdetään kilpaa nousemaan. Kyse on siis tietämisestä ja nopeudesta, joten äkkiä tulee mieleen BUZZ sarjan pelit.


Se missä kohtaa KiP tulee omanlaisekseen, on siinä miten pelaajat voivat sabotoida toisiaan. Pelissä on useita ”kampituksia” jotka aiheuttavat haittoja pelaajille. Jää pitää hakata ensin pois jotta voi vastata, lima pitää pyyhkiä pois, pommeja pitää varoa ettei menetä arvokkaita sekunteja räjähdyksessä ja nakertajat syövät kirjaimia vastauksista. Parasta on se, että näitä kampituksia voi saada monta kerralla yhteen pelaajaan.


Knowledge is Power on ihan kiva peli, mutta siitä ei kuitenkaan ole iloa kovin pitkäksi aikaa, sillä tämä ei eroa merkittävästi niin monista muistakin tietokilpailupeleistä. Suuri heikkous on myös siinä että tässä pelissä ei juuri muokkauksia ole. 12 kysymystä joista joka neljäs on erikoisuus ja variaatiota näissä ei juuri ole. Nämä ovat sellaisia juttuja jotka saavat pelin tuntumaan hyvin yksinkertaiselta. Tietokilpailuna tämä toimii, mutta ei juuri erotu joukosta.


Kokonaisuudessa ei ole mitään isompia heikkouksia, mitä nyt juontaja Max alkaa ärsyttää hyvin nopeasti koska sanoo ne samat läpät joka kerta kun pelin aloittaa ja peli etenee. Muutenkin vaihtelua on aika vähän ja joskus kysymyksiä tulee kokoajan samasta aihealueesta.

 

+ Viihdyttävä tietokilpailu

+ Kampitukset

 

- Hyvin vähän oikeaa vaihtelua

- Tuntuu aina aivan samanlaiselta

 

Arvosana: 6,8

 

Erinomainen



Dead%20by%20Daylight.jpg?1534281206

Kuin kauhuelokuva suoraan slasher genrestä

 

Kuolema tulee ennen päivänvaloa, jos pelaajia eksyy maisemiin

 

PlayStation Plus

 

 

Dead By Daylight

Dead By Daylight on erittäin hyvä esimerkki siitä mitä saa aikaiseksi kun tekee pelin jossa on pelkkä verkkomoninpeli. Siitä ei paljoa iloa saa jos muita pelaajia ei löydy. Tämä on pitkälti oma kokemukseni pelin kanssa. Oli sitten kyse saaliilla tai saalistajalla pelaamisesta, tämän pelin pelaajakunta tuntuu olevan kuolemaisillaan.


Idea pelissä on kuin suoraan slasher kauhuelokuvista kuten Perjantai 13. Yksi pelaaja omaksuu tappajan roolin ja hänen päämääränsä on uhrata kaikki selviytyjät jollekin pimeyden olennolle. Tappajaa ohjataan ensimmäisestä persoonasta kun taas selviytyjiä kolmannesta. Tappajan rooli on suhteellisen yksinkertainen, mutta kun tappajia on monenlaisia niin sitä kautta peliin saa enemmän vaihtelua. Ansoittaja nimensä mukaisesti ansoittaa ympäristön kun taas Aave yllättää uhrinsa.

Selviytyjien tehtävänä on paeta tavalla tai toisella. He voivat pelata yhteen jolloin he pystyvät korjaamaan generaattoreita nopeammin ja vapauttamaan toisiaan. Mutta kun tappaja voi keskittyä yhteen uhriin kerrallaan niin tämä kannustaa ajattelutapaan ”jokainen omasta puolestaan”.


Pakenijat ovat valtaosan ajasta aika heikoilla, mutta heitä on enemmän, mikä mahdollistaa joko tiimi tai soolopelaamisen. Tappajalla pelaaminen tosin on paljon hauskempaa, sillä tappajia on monenlaisia ja kaikilla on ne omat juttunsa. Tästäkin huolimatta valtaosa ajasta tuntuu menevän siihen että yrität löytää pakenijoita tai sitten jahtaat heitä ja kömpelösti yrität tappaa.


Graafisesti DbD ei ole erityisen vakuuttava, mutta ei nyt suoranaisesti rumakaan. Ohjattavuus on samoilla tietämillä, ei mitenkään erityinen mutta kelpaa paremman puutteessa. Pelattavuus ei ole todellakaan ole sieltä parhaasta päästä mutta kyllä tämän pelin ehdottomasti suurin ongelma on siinä, että tässä ei ole mitään yksinpeluuarvoa ja moninpelien tapauksessa kaikki on arpapeliä. Peli voi löytyä heti (teoriassa) tai lähemmäs tunnin odottelun jälkeen (käytönnössä).

Sanoisin että Kuollut ennen Päivänvaloa ei ole erityisen hyvä peli eikä siihen kannata todellakaan mitään rahaa kuluttaa koska se määrä mitä tästä saa pelattavaa on helposti surullisen pieni.

 

+ Kauhuelokuvamainen tunnelma

+ Useita erilaisia saalistajia

 

- Pelkkä (kuollut) moninpeli

- Vähemmänlaisesti pelaajia

- Monella tavalla kömpelö

 

Arvosana: 3,0

 

Pettymys



Mafia%20III.jpg?1534450196

Liian huono nimensä veroiseksi

 

Mafia peli ilman mafia tunnelmaa ja tyylikkyyttä

 

PlayStation Plus

 

 

Mafia 3

Mafia III on sellainen peli jonka ei pitäisi olla nimellä mafia, sillä tämä on erittäin kaukana sellaisesta pelistä joka itselläni tulee sanasta mieleen tai jollainen edellinen peli oli. Mafia sanalla itselläni nousevat mieleen fedoraa ja siistiä pukua pitävät tommy gun miehet suoraan 1930-luvun tienoilta. Yksi vilkaisi pelin päähahmoon tuhoaa kaikki toiveet mafia tunnelmaisen tyylikkäästä toimintapelistä. Kyseessä on enemmänkin GTA San Andreas mutta New Orleans vaikutteisissa ympyröissä.


Peli alkaa kun Lincoln Clay palaa Vietnamin sodasta kotiin, New Bourdeauxin kaupunkiin. Hyvin pian hän ajautuu Marcano perheen kanssa ryöstöpuuhiin ja rikolliseen elämään, joka on katketa heti kättelyssä. Kun petoksen kautta Lincoln todistaa läheistensä kuoleman ja itse juuri ja juuri pelastuu kuoleman kielistä, lyöttäytyy hän yhteen G-mies Donovanin kanssa, tavoitteenaan tuhota Marcanon imperiumi ja perustaa tilalle oma.

Tarinalta ei kannata turhia odottaa. Se on kliseinen ilman mitään omaa. Hahmoissa on muutama oikein hyvä mutta valtaosa pelin hahmoista on aika tylsiä ilmestyksiä joiden kohtalosta ei juuri jaksa välittää ja tämä pätee todella hyvin myös Lincolniin joka on todella tylsä päähahmo. Roistorintama ei juuri ole sitä parempi ja tämä combo on varma merkki siitä että tarinallisesti peliltä ei kannata odottaa ihmeitä, vaikka siinä olisi paljonkin omaa.

Tyylillisesti peli jaksaa nostaa mafiapuolta esille aina kun tietyn tyylisiä vihollisia käy kimppuun, tämä vain muistuttaa siitä, että tästä pelistä on mafiosolla pelaaminen hyvin kaukana. Sitä kautta tunnelma ei juuri parane vaan tuntuu lähinnä tökeröltä nimen väärinkäytöltä. Tämä sääli sillä paremman nimen alla peliä ei ajattelisi Mafia sarjan pelinä, vaan omana tapauksenaan jossa omat vahvat teemansa. Ajanjakson kuvaaminen on tehty hyvin ja rasismi on päivän sana. Nigger ja fuck sanoja heitetään vähän väliä kun vain paikka tulee ja etelävalitoiden piirissä ei Ku Klux Klan sekään ole poissa kuvioista.


Mikäli pelattavuus toimii, niin aika monet asiat voi antaa anteeksi, mutta tässä pelissä tilanne ei ole sellainen. Pelissä pääpaino on ajamisessa ja ampumisessa. Aseita on useammanlaisia mutta ne voi karkeasti jakaa haulikoihin, pistooleihin, sarjatuli- ja erikoisaseisiin. Aseita voi kantaa kahta mukanaan ja hyvin pitkälle pärjää yhdellä vähän järeämmällä sarjatuliaseella. Pelin vaikeustasoa ja avusteita voi säätää mielensä mukaan mutta toiminnassa tämä peli on cover shooter alusta loppuun asti. Lincoln ei kestä vahinkoa nimeksikään mutta pärjää lähitaistelussa varsin hyvin, mutta hiiviskely on usein se nopein ratkaisu vaikka räiskintä olisi se mielekkäin. Autoja on myös useammanlaisia mutta aika harvoilla niistä on oikeasti hauska ajaa ja heti on syytä korostaa että tämä ei ole vapaata hurjastelua, sillä tässä pelissä pensaatkin ovat betonia sillä auto pysähtyy niihin kuin seinää.


Pelaaminen on parhaimmillaankin keskivertoa eivätkä pelin tehtävätkään juuri paranna tilannetta, sillä ne toistavat itseään välittömästi. Pelin koostuu tappolistasta: Ensin luutnantit, sitten alapomot ja lopulta Don itse. Ensin vallataan kaikki bisnekset ja annetaan ne omalla alapomolle, sitten vallataan koko alue tappamalla nykyinen pomo. Kaikki alatehtävät ovat saman toistoa kun välillä tapetaan rikollisia ja välillä tuhotaan omaisuutta. Kaikkein pahinta on se kun tehtävässä pitää ajaa valtava matka kentän laidalle josta sitten ajetaan melkein heti takaisin. Pelissä ei ole mitään nopeaa matkustusta joten ajamista tulee paljon ja siihen kyllästyy erittäin nopeasti. Musiikin puolesta pelissä on muuta hyväkin kipale, kuten Paint it Black ja kyllähän radiosta tulee muutakin hyvää kuunneltavaa, mutta kaikki toistaa itseään nopeasti.


Pelissä on myös eräänlainen luottamussysteemi. Lincolnilla on kolme liittolaista joille hän voi antaa alueita johdettavaksi. Haitilaista porukkaa johtaa Cassandra, Irlantilaista mafiaa Thomas Burke ja italialaista mafiaa Vito Scaletti. Alueita on rajallisesti ja suosimalla yhtä, hermostutat muita ja jos tietty raja ylittyy, saat heistä vihollisia.

Pelissä on vain ihan muutama oikeasti hyvä hahmo. Vito Scaletti ja Thomas Burke ovat molemmat todella hyvin tehtyjä vaikkakin kliseisiä hahmoja ja sitten on radiopersoona Remy Duvall jolla onkin hyvin synkkä puoli. Tämä on helposti yksi pahispuolen parhaiten tehtyjä hahmoja ja siinä edesauttaa Nolan Northin ääni sekä ulkonäkö, tämä mies on todella hyvin tehty.


Kokonaisuutena Mafia 3 ei tarjoa sitä mitä siltä toivoisi, eli Mafia tunnelmaa ja tyylikkyyttä. Ne olisivat auttaneet todella paljon kun pelattavuus on itseään toistavaa keskivertoa heikompaa perustouhua. Ammuskelu ja ajelu ei ole mitenkään ihmeellistä kuten ei oikein mikään muukaan.

 

+ Paljon pelattavaa

+ Perustoimiva pelattavuus

+ Nolan Northin yllätyshyvä roistorooli

 

-Toistaa nopeasti itseään

- Mafia tunnelma ja tyyli ovat poissa

- Tylsä päähahmo

- Mitäänsanottamaton tarina

 

Arvosana: 3,2

 

Pettymys



Liekin sitoma ja poroksi palanut

 

PlayStation Plus

 

 

Bound By Flame

Kokonaisuutena kyseessä on tarinallinen, valintojen muovaama roolipeli joka haluaisi olla jotakin mitä Dragon Age ja monet mahtavat fantasiatarinat ovat. Kaus kuitenkin jäädään vaikka sillä ideaa ei vain ole osattu kovin pitkälle viedä. Kyseessä on varsin lyhyt peli sillä siinä missä tämän tyyliset kokonaisuudet yleensä tavoittelevat +30-50 tuntia niin tämä on lähempänä +10 tuntia.


Tarina alkaa kun pelaajan nimeämä vulcan rodun sotilas päätyy osaksi isoja tapahtumia. Hän saa sisääsä demonin jonka vaikutus voimistuu pelaajan päätösten mukaan ja mitä isomman otteen demoni saa, sitä enemmän se näkyy ulkoasussakin. Siinä ohessa pitäisi sitten ratkoa erilaisia ongelmia, samalla kun palkkasoturijoukko, johon pelaajakin kuuluu, lähestyy sotaa.

Tarina ei ole sieltä omaperäisimmästä päästä ja valtaosa pelin hahmoista on myös sellaisia että eiväthän he juuri erotu joukosta. Mukana on lempeä velhotar ja sensuelli noita parivaljakko sekä ritarihahmo ja haltiahahmo. Se mikä tässä pelissä kuitenkin onnistui yllättämään on Mathras niminen ryhmäläinen, ikuisuuksia elänyt luuranko joka on helposti koko pelin kiinnostavin hahmo. Monista sivuhahmoista ei paljoa irtoa eivätkä viholliset ole sen kiinnostavampia.


Pelattavuudessa Bound by Flame on kuin monet kaltaisensa, se on pitkälti itseään toistavaa miekan heiluttelua, taikojen heittelyä tai tikarihippasia. Pelaaja voi käyttää myös jousta ja asettaa ansoja, mutta itse en juuri pelin rakenteluun ihmeempiä keskittynyt. Paljoa todellista vaihtelua toimintaan ei saa, jos menee perus soturi taitopuulla. Viholliset vaihtuvat tarinan edetessä mutta paljoa vaihtelua ei ole. Pomoviholliset eivät nekään ole mitenkään ihmeellisiä, viimeinen poislukien.

Sama pätee myös kenttäsuunniteluun sillä vaikka ympäristöt eroavatkin toisistaan, niin mitään erityisen hienoa niissä ei ole ja aika paljon juoksentelua on luvassa ja ajoittaista taistelua, ei mitään maailmaa mullistavaa. Sivutehtävät on hyvin usein tavaroiden keräämistä tai muita hanttia hommia ilman mitään sen ihmeellisempää sisältä.


Puuduttavuuden ohella pelin ehkä suurimmaksi heikkoudeksi nousee se, että se ei tarjoa mitään oikeasti omaa. Valintojen suhteen merkittävää vaikutusta ei monissa tapauksissa juuri tunnu olevan ja tarinasta ei irtoa mitään erikoista. Viimeinen pomotaistelu on pelin yleiseen tasoon nähden yllättävän vaikea.

Taistelussa on kolmea eri tyyliä. Kahden käden asetta, tikareita ja taikoja. Näitä voi sekoittaa miten haluaa ja viholliset huomioiden aseiden ja panssareiden ominaisuuksia voi tehostaa. Eniten tässä kaikessa kuitenkin ärsyttää se että lisääntyvässä määrin viholliset käyttävät jäätaikoja jotka hidastavat ja tekevät jo valmiiksi verkkaisesta taistelusta entistä verkkaisempaa. Tähän kun lisätään tankkimaiset viholliset ja vihollistyypit jotka suojaavat kokoajan, niin aika hidasta toiminnasta tulee ja vielä aivan liian nopeasti.


Liekin Sitoma on aika vaatimaton peli ja kokonaisuudessaan se ei tarjoa mitään ihmeellistä. Perushyvää pelattavaa siitä kyllä irtoo jos tarinalla ei ole niin väliä. Ohjattavuus sentään toimii suhteellisen hyvin, mutta toiminta vaatii totuttelua ja viimeinen osa pelistä on yllättävän vaikea, mutta hyvin pitkälti luvassa on köyhän miehen fantasiatarina jossa pelattavaa on jokuseksi päiväksi 

 

+ Mathras

+ Demonipuolen houkutus ja näkyvyys

 

- Ei mitään oikeasti omaa

- Monella tavalla, todella vaatimaton

- Loppua kohden puuduttava ja verkkainen

 

Arvosana: 4,5

 

Huonommalla puolella



Vakavan Samin kolmannen pelin Perkeleen Iso Versio

 

PlayStation Plus

 

 

Serious Sam 3: BFE

Sam Stone on kova kuin kivi sillä kun muut pukevat taisteluvarustuksen, hän liittyy sotaan farkuissa, t-paidassa ja aurinkolaseissa ja muuttuu nopeasti yhden miehen armeijaksi joka tekee hakkelusta hirviölaumoista tuosta vaan. Doomin, Wolfensteinin ja Duke Nukemin jalanjäljissä kulkenut Sam on todellinen äijä, hyvällä tavalla. Hänellä on ilo pelata ja hänen lausahduksensa ja temppunsa ovat yhtä aikaa todella hauskoja ja todella äijämäisiä. Itselleni tämä on ensimmäinen peli jota sarjasta pelaan ja erittäin hyvän ensivaikutelman tätä antaa.


Pelin juoni on sivuseikka. Kunhan on syy ampua kaikki mikä liikkuu tai mahdollisestk repiä se kappaleiksi tai lyödä lekalla verimössöksi. Erilaisia vihollisia on ihan kivasti ja erilaiset lähihyökkäykset saavat kaikki viholliset oikeasti erottumaan. Joiltakin Sam repii silmän irti ja toisilta koko pään. Jotkut taas saavat lenkkarista. Aseita on paljon ja erilaisia, pelin edetessä valikoima kasvaa jolloin on täysin pelaajan valittavissa mitä asetta milloinkin haluaa käyttää.

Hyvin usein vastaan tulee valtavia aaltoja vihollisia ja kaikki käyvät päälle kuin ampiaiset. Monilla vihollisia on omanlaisensa äänimerkki josta ne tunnistaa. Esimerkiski itsemurhatpommittajat, huutavat kokoajan juostessaan kohti ja pelin ärsyttävimmistä vihollisista kuuluu laukkauksen ääntä. Ammuttava ei ihan äkkiä lopu ja se onkin tälläisen pelin pääidea.

Pomoviholliset ovat monesti todella isoja perkeleitä joihin saa upottaa lipas tolkulla ammuksia. Pistooli pois lukien, kaikki ammukset kuluvat mikä pakottaa tiettyyn taktiikkaan sen suhteen mitä aseita käyttää mihinkin vihollisiin. Monet isotkikin möykyt Sam pystyy tappaamaan oitis lähietäisyydeltä mutta aseet ovat se turvallinen vaihtoehto, sillä elinvoima ja panssarit sulavat tässä pelissä hyvin nopeasti.


Valtaosa kentistä on suhteellisen suoraviivaisia mutta samalla ne onnistuvat olemaan paikallisesti hyvin sokkeloisia kun etenemistä rajoittaa milloin mikäkin asia. Ehkä ärsyttävintä on se tietty sokkelollisuus kun ei ole ihan varma minne pitäisi mennä ja jos sattuu vielä olemaan säkkipimeää, niin se ei tee mitään muuta kuin ärsyttää enemmän. Siinä ohessa tosin saattaa löytää vaikka minkälaisia salapaikkoja joissa on runsaasti ammuksia, elinvoimaa tai panssaria. Serious Sam on todella monella tavalla kuin ne klassiset FPS pelit.

Ideallisesti Serious Sam ei keksi pyörää uudestaan mutta se osaa rakentaa sen ympärille hyvän kulkupelin. Toiminta on viihdyttävää eikä ihan äkkiä lopu. Pelattavaa on ihan kivasti ja kun kyseessä on BFE niin sitä on myös vähän ekstraa. Kentissä on jatkuva pisteenlasku mikä kannustaa panostamaan pelaamiseen. Itse en tosin ottanut siitä juuri paineita sillä huomasin että tämän pelin tapauksessa kaikkein nautinnollisinta on vain se päätön toiminta ilman mitään sen ihmeellisempää. Ajoittaiset humoristiset välianimaatiot piristävät peliä mukavasti.

Lopetus on osa joka olisi kaivannut aika paljon enemmän sillä se ei tarjoa oikeastaan mitään muuta kuin pirunmoisen loppumörön. Muutenkin loppupuoli pelistä menee täysin yli siinä miten paljon tapettavaa tulee päälle. Lopussa nimittäin on luvassa sellainen ralli että siinä ei ole sijaa kuin parhaista aseista parhaille. Ammusten hamstraaminenkaan ei auta, sillä siinä kohtaa kun palataan alkuasetelmiin, taso romahtaa lopullisesti eikä enää pääse takaisin.


Kokonaisuutena Vakava Sami on todella hyvä perusräiskintä. Värikäs ulkoasu toimii todella hyvin ja rennon humoristinen asenne sekin sopii pakettiin erittäin hyvin. Pelattavuus toimii vaikka pelissä onkin ajoittaiset haasteensa, niin silti se tarjoaa hyvän kokonaisuuden. Sam on pirun hyvä pelihahmo ja tämä onkin pitkälti yhden miehen show. Sääli sinänsä että mitä pidemmälle loppukohden mennään sitä heikommaksi peli muuttuu.

 

+ Sam

+ Mielekäs räiskintä

+ Värikäs ulkoasu

+ Humoristinen tyyli

 

- Ei mitään oikeasti uutta

- Ajoittainen sokkeloisuus

- Heikkenee merkittävästi loppukohden

 

Arvosana: 7,0


Loistava