War%20in%20the%20North.jpg?1525136459

Ihminen, haltija ja kääpiö. Kuullostaako tutulta?



Taru Sormusten Herrasta on yksi niitä kokonaisuuksia johon kuuluu loistavia elokuvia, kirjoja ja pelejä. Sota pohjoisessa on yksi niitä pelejä joka ei ole missään nimessä täydellinen ja jossa on heikkoutensa, mutta myös vahvuutensa.




Taru Sormusten Herrasta: Sota Pohjoisessa tapahtuu päällekkäin päätrilogian kanssa. Värikäs kolmikko: Samooja Eradan (äänenä Nolan North), kääpiötankki Farin sekä haltiavelhotar Andriel (äänenä Laura Bailey) yhdistää voimansa kun sota uhkaa keskimaata. Heidän matkansa vie moniin Keskimaan lukuisista paikoista ja matkalla he kohtaavat useita tuttuja hahmoja, niin hyviä kuin pahojakin. Mukana on myös aivan uusia tuttavuuksia kuten kotka Beleram sekä ehkä yksi Keskimaan voimakkaimpia olentoja, mahtava Urgost. Erityisen hienoa tässä on se, että vaikka elokuvatrilogian vaikutus on havaittavissa, niin pelissä on mukana monta sellaista hahmoa, jotka mainittiin vain kirjoissa.


Tarinallisesti peli on erityisen hyvä. TSH: fantasiatunnelma on todella vahva ja peli näyttää siltä miltä pitää. Kun pääsee hieman juttelemaan vastaan tulevien hahmojen kanssa, niin peli rikastuu entisestään ja monia sellaisiakin puolia tuodaan esiin, mitä muissa peleissä ei ole niin paljoa tuotu esiin. Tarinallisesti peli on erittäin vahva katsaus Keskimaan mytologiaan ja niihin lukuisiin puoliin mitä sillä on tarjottavanaan. Hahmoissa on valtavasti vaihtelua ja mitä enemmän pelaaja uppoutuu peliin, niin sitä enemmän siltä saa. 

Keskuteluissa voi mennä suoraan asiaan ja edetä toimintaan, tai esittää kysymyksiä ja oppia lisää. Mass Effect tyylinen keskustelusysteemi ei ole moraalisesti yhtä syvällinen, mutta se ajaa asiansa ja saa pelaajan uppoutumaan tarinaan joka pysyy hyvin rikkaana. Tätä edes auttavat vastaan tulevien hahmojen erilaisuus ja ne monet puolet, mitä Tolkienin mytologiasta tuodaan esille. Osaa selvästi enemmän ja osaa vähemmän. Päästäänhän pelissä myös nostamaan vähän pöydällä tätä Tolkienin omaa Deus Ex Machinaa, Kotkia.


Pelin isoin osa on toiminta. Taistelut eivät lopu, sillä vihollisia tulee päälle vähän väliä ja kolme hahmoa on nopeasti alivoimainen. Perusörkit ovat kuitenkin tätä tusinavihollistyyppiä. Niitä on paljon, mutta ne on suhteellisen helppo tappaa. Kaksi tekoälyn (tai toisten pelaajien) ohjaamaa hahmoa hoitaa osuutensa varsin hyvin. Varsinkin haltiavelho on pelastava enkeli parannusloitsunsa kanssa ja täytyy todeta että hän todellakin on siellä, missä häntä tarvitaan. Kääpiö on vähän vähemmän, mutta kun vihollisia aletaan pieksemään, niin jerkkua kääpiöltä löytyy. Ihminen on perushyödyllinen, osaa tulla apuun eikä ole ihan tumpelo. Jokaista hahmoa saa kehittää ihan omalla tavallaan. Kehitettäviä ominaisuuksia ovat ne tyypilliset: Elinvoima, tehokkuus lähitaistelussa, tehokkuus kaukotaistelussa...

Nopeasti pelissä huomaa kuitenkin yhden pitkässä juoksussa hyvin rasittavan heikkouden. Pelihahmoa ei voi vaihtaa kuin joko ennen tehtävää, tai aloitusruudussa. Tämä on siinä mielessä hyvin rasittavaa, että tälläinen idea johtaa räpeltämiseen. Kun haluaa kehittää hahmoa niin peli pitää lopettaa ja sitten aloittaa uudestaan ja tehdä tämä pari kertaa, riippuen siitä, millä hahmolla haluaa pelata. Itse pelasin lähes pelkästään samoojalla.

Erittäin positiivista pelissä on se, että kun kaadut taistelussa, voi liittolainen nostaa sinut jaloillesi ja sinä voit tehdä saman heille. Tässä pelissä kaverit eivät ole ihan idiootteja, vaan tulevat apuun kun sitä tarvitset ja osaavat pitää puolensa, tiettyyn pisteeseen asti.


Taistelu on pelissä juurikin sitä, mitä tälläiseltä peliltä voi odottaakin. Se on hyvin perustyylistä, pitkässä juoksussa puuduttavaa, yksinkertaista, sopivan helppoa, hieman epätarkkaa mutta miellyttävää monotonista nappuloiden hakkaamista. Ajoittain tulee käytettyä erikoisominaisuuksia mutta pääosan ajasta käytetään muutamaa nappulaa vihollisten nujertamiseen.

Yhdellä napilla lyödään, yhdellä tehdään viimeistelyisku ja yhdellä kierähdetään. Iskuva voi myös torjua ja jousipyssykin (tai varsijousi tai taikasauva) löytyy. Ei mitään ihmeellistä, vaan ihan normaalin hack n slash pelin tyyliä. Ohjattavuuteen pääsee nopeasti sisään ja sen heikkoudet tulevat vastaan todella nopeasti. Toiminnassa on se tietty epätarkkuus mikä syö nautintoa, mutta pelissä on myös se sama viehätys, mikä tekee siitä mieluisan pelata. Erikoisominaisuuksilla voi hieman maustaa toimintaa joka pystyy kuitenkin hyvin samanlaisena alusta aivan loppuun asti.

Vihollisissa on hieman vaihtelua mutta örkkejä vastaan tässä pelissä taistellaan kyllästymiseen asti. Erikoisemmat viholliset kannustavat kehittämään taktiikaa ja ajoittain toimintaan saa lisää maustetta. Esimerkiksi kotka voi iskeä taivaalta tehden vahinkoa. Tälläiset pienet lisävivahteet ovat juurikin oikea tapa hieman piristää taistelua.



Urgost.jpg?1525136461

Kaikkia pelin hahmoja ei elokuvista löydy



War in the North on tarinansa puolesta yllättävän hyvä. Linkit Sormuksen Ritareihin on tehty hyvin ja muutenkin tarina on kirjoitettu toimivaksi kokonaisuudeksi. Päätarina on siinä 10+ tuntia, plus kaikki sivutehtävät ja siinä ajassa ehditään nähdä monenlaisia ympäristöjä ja tavata monia hyvin tehtyjä hahmoja.

Sanoisin että War in the North ei ole niin pitkä peli että se alkaisi muuttua laahaavaksi, mutta se ei ole myöskään niin lyhyt, että siitä ei saa mitään irti. Se on pelaajakohtaista kuinka paljon tästä pelistä saa irti, mutta itse huomasin että parin tunnin sessioihin tämä peli yleensä jää. Siinä ajassa toiminta ei ala puuduttaa ja tarina on yleensä sellaisessa vaiheessa että se ei jää pahasti kesken. Tarina on pitkälti se mikä eniten tämän pelin kohdalla veti puoleensa. Vaikka päätrio onkin aika mielikuvitukseton kokoelma, niin ei heissä ole mitään huonoa.

Vihollisissa on myös sopivaa uhkaavutta tähän maailmaan ja loppuhuipennus on yllättävän toimiva. Lopetus tulee vastaan viimeisessä kentässä yllättävän äkkiä ja viimeinen taistelu on tämän pelin tasolla aika hyvin tehty. Viimeinen loppari ei ole halpamainen millään tavalla vaan se oikealla tavalla haastava ja loppuhuipennus on muutenkin todella näyttävä kokonaisuus. Se miten tarina kaikenkaikkiaan päättyy pitää sisällään pari epäsuoraa valintaa ja lopetus pelissä on todella hyvin tehty. Tämä kolmikko on osa Keskimaata, mutta ei sitä isoa tarinaa. Sormuksen ritarit ovat omalla matkallaan ja siinä mielessä ajan kulku on iso kysymysmerkki. Tietyt asiat ovat jo tapahtuneet ja tietyt ovat vielä tapahtumassa ja ne saattavat tapahtua hyvinkin äkkiä.


Vaikka vihollisissa olisi vähän paranneltavaa, niin kyllä tästä ihan hyvät fiilikset jäi. Pelissä riittää tekemistä ja toimintaa ja usea eri pelihahmo kannustaa pelaamaan kenttiä uudestaan, sillä tietyt salaisuudet voi löytää vain tietyllä hahmolla. Tämän lisäksi pelissä on kaksinkertainen "new game+" sillä ainoa mikä muuttuu se vaikeusaste. Normaalin jälkeen on luvassa astetta kovempi "Heroic", jota taas seuraa nimensä mukainen "Legendary". Ensimmäinen pelikerta on monella tavalla yritystä ja erehdystä. Tiettyjä varusteita kun saattaa pitää mukanaan tietämättä milloin ne tulisi käyttää. Lisäksi ajoittain tulee hetkiä jolloin saa valita minkä palkinnon ottaa tai kuka olisi oikea henkilö valmistamaan huippuhyvän aseen huippuarvokkaasta materiaalista.

War in the North on monelta osalta sellainen peli jossa on paljon sellaisia osia joita ei voi ennalta tietää vaan ne pitää oppia tekemällä. Tavallaan tuntuu että tiettyjä asioita peliin on todella haluttu, mutta niitä ei ole osattu siihen järkevästi laittaa. Pääasiat kuitenkin toimivat. Toiminta on ehkä tavallaan puuduttavaa, mutta se on todella mielekästä, toimivaa ja palkitsevaa. Keskustelut rikastavat peliä ja tarjoavat tarinaa Keskimaasta ja graafinen ulkoasu on todella hyvää.


Kokonaisuutena Sota Pohjoisessa on hyvä peli. Siinä on ne tietyt selkeät heikkoudet joita ei pysty unohtamaan ja tavallaan tämän pelin kanssa ärsyttää se, miten selkeästi se on tehty moninpeliksi, juurikin tuon kehitys-systeemin takia. Tekoäly toimii oikein hyvin, mutta aika monia asiaa tuntuu siltä, että sitä olisi voitu kehittää aika paljon eteenpäin. Taistelu olisi voinut olla paljon jouhevampaa ja ehkä astetta nopeatempoisempaa. Siitä jää vähän sellainen vaikutelma että siinä on tyydytty perustasoon, vaikka pienillä parannuksilla olisi päästy parempaan lopputulokseen.

War in the North on kuitenkin hyvä fantasiatyylinen peli ja koska se on Tolkienin luomaan mytologiaan pohjautuva, niin se tuo oman viehättävyytensä mukanaan.


+ Keskimaan fantasiatunnelma

+ Tarina ja monet hahmot

+ Perustoimiva ja mielekäs taistelu


- Tietyt selkeät heikkoudet

- Monet asiat joissa pieni muokkaus olisi riittänyt


Arvosana: 7,9


Erityinen