Basic souls

Soulslike joka on niin uskollinen esikuvalleen, että ei ole epäilystäkään, mihin peli on tähdännyt. Omia ideoitakin pelistä löytyy, mutta lopputulos jättää erittäin paljon toivomisen varaa aivan liian monella osa-alueella, mikä lopulta tekee tästä parhaimmillaankin keskiverron pelin omassa genressään.

PlayStation Plus: Premium

Tuhkainen

Tämä on ehkä se ensimmäinen PlayStation Plus peli joka meni lautaukseen, osittain siksi että se tulee aakkosissa aika pian ja osittain siksi, että se on ollut Steam toivelistalla kauan, mutta ei ole missään vaiheessa ollut kiinnostusta hankkia (heikot alennukset tms). Tästä tiedän pääpiirteet, eli kyseessä on soulslike peli joka on hyvin uskollinen Dark Soulsin viitoittamalle tielle. Ulkoasu tuo mieleen Absolverin, mikä on todella huono asia pelillisessä mielessä, mutta tämä on kaikesta huolimatta todella houkutteleva tapaus ainakin kokeilla mutta kyllähän sen parissa mielellään viettäisi vähän enemmänkin aikaa, jos peli vain nappaa.

Dark Souls trilogian vanavedessä

Ashen on yksi niitä pelejä joka ei ilmestynyt aivan heti kun soulslike genre alkoi muodostua, sillä koko Dark Souls trilogia ja Bloodborne olivat ehtineet ilmestyä ennen Ashenia ja samoin monet aikaisimmat soulslike pelit jotka pyrkivät kopioimaan Souls pelien huippusuosittua tyyliä ja pelimekaniikkoja. Lords of Fallen ja ensimmäiset Surge ja NiOh pelit olivat jo ehtineet ilmestyä ja Ashenin kanssa samana vuonna ilmestyi myös Darksiders III. Vuoden sisään Ashenista puolestaan ilmestyivät omasta mielestäni parhaat soulslike peliä; Remnant: From the Ashes, Code Vein ja Star Wars: Jedi - Fallen Order, joille vertailussa pärjäävät lähinnä vain Dark Souls 3 ja Bloodborne. Tosin eivät Elden Ring ja Dark Souls kauas siitä jää. Mutta mihin kohtaan Ashen sitten mahtuu? Tämä on joka tapauksessa yksi niitä pelejä joka jostakin syystä on jäänyt todella vahvasti mieleen sellaisena soulslike pelinä, jota olisi todella kiinnostavaa pelata. Sanotaakoon että itse muistin että tämä olisi ilmestynyt paljon aiemmin ja jos tilanne olisi niin, voisi pelin monet heikkoudet ja vajavaisuudet antaa helposti anteeksi. Mutta kun monet pelit ovat jo näyttäneet tietä, niin tuntuu että monella osa-alueella Ashen jää erittäin pahasti todella keskiverto soulslike peliksi, parhaimmillaan. Erityisesti tässä häiritsee se, että pelkästään nimi on niin Dark Souls 3 vivahteinen, että se vain korostaa sitä, miten paljon tämä peli yrittää olla esikuvansa kaltainen, mutta on toteutukseltaan hyvin kaukana siitä.

Pelaaja ei ole pelissä se Ashen. Ashen on eräänlainen jumalolento, jolla oli merkittävä osa maailman kehityksessä ja jonka heikkenemisen ja kuoleman aikaan maailma muuttui. Pelaajalle kerrotaan aluksi nuotiokeskustelussa siitä kuinka Ashen laskeutui maailmanpuun oksalle ja antoi maailmalle valon. Valon heikkenemisen aikaan tulivat monet eri olennot, jotka nyt kansoittavat maailman eri kolkkia. Pelaajan matka alkaa kun Ashen uudelleensyntyy, kuin feenix tuhkasta, ja maailmalla on taas toivoa. Tarinallisesti kaikki alkaa varsin lupaavasti sillä luomiskertomuksesta tulee mieleen pari vanhaa luomiskertomusta, kuten Kaleva. Mutta vaikka tarina asettaakin kaiken hienosti paikoilleen, ei tarina onnistu erityisen hyvin koukuttamaan pelaajaa ja monet osat siitä tarinasta unohtuvat varsin nopeasti, minkä seurauksena iso osa pelin aikana vastaan tulevista hahmoista, ei aivan äkkiä nouse mieleen introsta. Tämä sama varsin verkkainen kerronta kuvastuu myös pelin ulkoasusta, joka on graafisesti varsin tyylikkään näköistä katseltavaa, mutta ei ole pelillisesti erityisen hienoa. Peli pysyy kyllä uskollisena omalla harmaasävytteiselle, todella värittömälle tyylilleen, mutta pitkälti siitä syystä iso osa pelimaailmoista, hahmoista ja vihollisista tuntuu aika aneemisilta ja nopeasti unohtuvilta.

Ashen ei ole pitkä peli, mutta kuitenkin sen verran pitkä ja soulslike genrelle tyypillisesti haastava, että kyllä siihen useampi kymmenen tuntia uppoaa. Rytmitys ei kuitenkaan ole pelin suurimpia valtteja. Peli etenee varsin suoraviivaisesti, sillä vaikka alueet ovat suhteellisen laajoja, niin ne muuttuvat kokoajan enemmän suoraviivaisemmiksi. Sivutehtävät pelissä sentään pakottavat vähän viettämään vähän enemmän aikaa eri alueilla ja tarjovat pelaajalle varsin selkeät koordinaatit, jolloin eksymistä ei oikeastaan tapahdu. Mitään isompaa kiinnostusta pelimaailman tutkimiseen ei muutenkaan ole, sillä vaikka alueilla on tiettyjä eroja ja viholliset muuttuvat nopeasti haastavammiksi, ei pelaaminen ole oikeastaan missään kohtaa niin koukuttavaa, että pelimaailmassa tekisi pää- ja sivutehtävien lisäksi mitään muuta.

Harmillisin vajaalta tuntuva kokonaisuus

Ashenin pelimekaniikat ova todella selvää soulslike huttua. Pelihahmolla on kolmenlaisia aseita, kilpi ja lyhty. Yhdenkäden aseet ovat nopeita ja kuluttavat vähemmän kestävyyttä, kun taas kahdenkäden aseet ovat hitaampia, mutta vahvempia, joskin niiden kanssa ei voi käyttää kilpeä tai lyhtyä, mikä poistaa valonlähteen ja mahdollisuuden suojaamiseen. Hyökkäyksiä on kahdenlaisia, nopea ja hidas, joista jälkimmäinen on selvästi voimakkaampi, mutta kuluttaa myös enemmän kestävyyttä. Soulslike pelejä pelanneet pääsevät nopeasti sisään pelattavuuteen. Lyömäaseiden lisäksi pelaaja voi käyttää keihäitä, mutta niiden hyödyt taistelussa ovat varsin pieniä, sillä keihäät ovat erittäin epätarkkoja jo keskipitkällä matkalla, joten monesti niistä ei ole taistelussa muuta hyötyä, kuin vihollisten aggroaminen. Pelihahmo pystyy myös tekemään väistöliikkeitä taistelussa, mikä on taas yksi tapa käyttää kestävyyttä. Kestävyyden säännöstely onkin yksi avainasia pelattavuudessa ja se tuntuu olevan merkittävästi isommassa roolissa, kuin monissa muissa soulslike peleissä. Omana juttunaan pelissä on mahdollisuus hypätä ja kiivetä pienoisia esteitä, mitä ei monissa muissa soulslike peleissä ole tässä vaiheessa isommin käytetty, sillä hyppäämiseen on ihan oma nappinsa. Se on tosin laiha lohtu, sillä pelattavuus, kuten monet muutkin puolet pelissä, ovat parhaimmillaankin todella perusrunkoisia ja pahimmillaan varsin rasittavia.

Yksi iso syy pelin todella selvään vajaavaisuuteen tulee aseista ja varusteita. Aseita on vain muutamaa tyyppiä ja samoin asusteita. Hahmon kanssa tuntuu että kaikki sellaiset hahmolle ominaiset jutut katoavat erittäin äkkiä, sillä vaikka hahmonluonti kelvollinen onkin, muuttuvat hahmot nopeasti erittäin samanlaisiksi, varsinkin sitten, kun tiettyjä tehosteita saa käyttöönsä. Erityisen paljon itseä ärsyttää se, miten vähän aseistukseen ja varustukseen on panostettu. Asuja on vain jokunen ja monesti se selvästi parempi on se uusin lyödetty. Asuissa ei ole kuin pari oikeasti hienoa, mikä kuvastaa pelin panostamista hahmon tyyliin, erittäin kipeästi. Aseiden kanssa tilanne on myös erittäin vaatimaton. Aseita on käytännössä teräviä ja tylppiä, joista terävät ovat nopeamia kun taas tylpät vahvempia. Periaattessa pelissä voi valita että käyttääkö kirvestä vai nuijaa, mikä on aika tylsä valintamahdollisuus. Erityisesti tässä ärsyttää myös se, että valtava osa pelihahmon todellisesti tasollisesta noususta tulee aseiden kautta. Aseita voi päivittää, mutta on täyttä onnen kauppaa että sattuuko päivittämään oikeasti sitä parasta mahdollista asetta. Varsikin tietyssä vaiheessa aseiden päivittämiseen vaadittavat materiaalit ovat niin harvinaisia, että huipputasolle ei voi nostaa kuin ehkä kaksi asetta. Varusteita taas ei voi kehittää ollenkaan.

Hahmonkehityksessä valtavan suureen asemaan nousevat sivutehtävät. Hahmo saa lisää elinvoimaa ja kestävyyttä suorittamalla sivu- ja päätehtäviä, mikä todellakin tarkoittaa sitä että sivutehtävät kannattaa priorisoida kaiken muun yli, sillä elinvoima ja kestävyys eivät missään kohtaa tunnu riittäviltä ja koska niiden nostaminen on todella tärkeää, ovat sivutehtävät lähemmäs pakollisia, ellei sitten ole todellinen soulslike guru, joka panostaa täyteen taistelun masteroimiseen ja vihollisten rytmien opetteluun. Ashenissa ei voi ns. Ylilevata, eli farmaaminen ei tee hahmosta vahvempaa oikeastaan ollenkaan. Tässä kohtaa korostuukin se, miten paljon varusteilla ja tehtävistä saatavilla talismaaneilla on väliä. Pelaajalla voi olla kerrallaan aktiivisena neljä talismaania ja yksi reliikki. Talismaanit ovat varsin simppeleitä pelattavuutta tehostavia lisäapuja. Niillä voi saada lisää elinvoimaa, kestävyyttä, hyökkäystehosteita tai vastaavaa. Reliikit taas ovat varsin uniikkeja pomovihollisista saatavia tehosteita joiden pohjalle oma pelattavuus sitten rakennetaan ja aika helposti voi sanoa että ensimmäisestä pomovihollisesta saatava reliikki kestää vaikka koko pelin läpi.

Hiomaton lopputulos

Ashenilla on selvästi omat ideanasa, joilla se yrittää erottua joukosta. Sivutehtävät ovat varsinkin Fromin souslike peleissä sellaisia lisiä, joita pelaajan täytyy itse seurata ja joista saa kyllä palkintoja, mutta jotka monesti ovat todellakin vain sivutekemistä. Ashenissa, ne ovat selkeästi seurattuja ja karttaan merkattua ja niistä saatavat palkinnot ovat lähemmäs pakollisia, jotta pelissä pärjää. Sivutehtävät ovat harmillisen tylsiä ja itsääntoistavia. Todella usein kyse on esiin X hakemisesta pääreitin sivustasta, hahmon Y löytämisestä ja tälle puhumista tai hahmon Z tappamisesta jossakin. Tarinaa jokaiseen sivutehtävään kuitenkin kuuluu sillä tehtävän antajien tarina avautuu sitä mukaa kun heidän tarinakaartaan vie eteenpäin. Tästä päästäänkin näppärällä aasinsillalla näihin sivuhahmoihin, jotka toimivat pelissä pelaajan partnerina.

Heti voidaan sanoa, että tekoäly saisi olla myös paljon parempi. Partnerihahmoilla tuntuu olevan kaikilla samanlainen, todella satunnainen taktiikka, mitä tulee taisteluun. Pääasiassa perusoletus partnerilla on käydä raivolla päälle oli vihollinen minkälainen tahansa. Joskus partnerit ovat niinkin tehokkaita, että tekevällä selvää jälkeä haastavistakin vihollisista, mutta pomovihollisia ne eivät sooloa. Tämä hyökkäyspainotteisuus tosin on todella huono asia silloin, kun kyseessä on pomovihollinen. Mikäli pelihahmo, tai partneri, kaatuu taistelussa, on toisella yksi mahdollisuus pelastaa heidät ja sitten taistelu jatkuu taas. Partnerihahmot osaavat parantaa itseään, mutta tämä on täyttä sattuman kauppaa että missä vaiheessa he sitä yrittävät. Sanotaan että varsinkin viimeinen pomotaistelu on ihan tuurista kiinni, mitä tulee partnerin selviytymiseen. Partnerihahmot myös valitsevat itse omat varusteensa, mikä sentään toimii varsin hyvin ja jos partneri käyttää kahden käden asetta, on pelaajan varsin helppoa tulkita että mitä partneri mahdollisesti tekee. Tekoälyn kanssa on kuitenkin monesti todella arpapeliä, että mitä käy, sillä voisi olettaa että pelihahmon pelastaminen, olisi se prioriteetti yksi, koska huonossa paikassa, partneri pyrkii ensin tyhjentämään alueen vihollisista, mikä ei aina ole se paras ajatus.

Tämä hiomattomuus vähän kaikessa korostuu myös pomovihollisissa. Niitä on aika vähän ja monet niistä ovat aika tylsästi tehtyjä. Eräs on oikeasti varsinkin hieno ja lupaavan oloinen taistelu, mutta siitäkin tulee lopulta turhauttava laumataistelu jossa partnerihahmot saattavat tehdä ihan mitä tahansa, kun vihollisia on useampi. Viimeinen pomovihollinen taas on niillä klassisilla tavoilla, väärin tehty. Elinvoimaa vihollisella on tarpeettoman paljon, se lyö turhauttavan kovaa, mikä tarkoittaa että suurikin elinvoima palkki sulaa nopeasti ja taistelua edeltää aina haastava luolasto, jossa ei ole oikoteitä. Muutenkin kenttäsuunnittelussa iso osa menee siihen, että pelaajalla on pitkiä matkoja taitettavana tarkastuspisteeltä toisella, mikä tuo nopeasti mieleen Demon's Soulsin.

Ashen on helposti suurin pettymys mitä soulslike genressä on vastaan tullut. Jostakin syystä tätä peliä kohtaan on tullut vähän suuremmat odotukset, vaikka pelistä ei etukäteen olekaan tiennyt mitään ja vaikka Absolver tyylinen ulkoasu olisi pitänyt olla jo merkki siitä, että odotuksia peliä kohtaan ei kannata kasata, niin eivät hälytyskellot vielä soineet. Tämä on niitä pelejä jonka kanssa tuntuu, että jos peliä olisi hiottu merkittävästi pidemmälle ja siihen olisi tuotu lisää muuttujia, olisi lopputulos ollut parempi. Toiminnallisestikin tätä voisi sanoa perus-soulslike peliksi, samalla tavalla kuten monet Battlefield tai Call of Duty pelit ovat perusräiskintää. No, aina ei voi kohdalle osua laatuteosta kuten Remnant tai Code Vein, joskus kohdalle osuu Lords of Fallen tai Immortal: Unchained.

Yhteenveto

Ashen on parhaimmillaan kun siltä odottaa simppeliä Soulslike toimintaa, sillä tämän alagenren monet perusvaatimukset peli näyttää erittäin hyvin. Mutta sitten kun mennään vähän pidemmälle tältä perustasolta, niin kyllä siinä aikaa nopeasti huomaa että Ashen on erittäin perusrunkoinen peli ilman mitään oikeasti merkittävää sisältöä. Tietyt pelimekaniikat ovat olleet osa kokonaisuutta, ennenkuin monet menestyneemmät pelit ovat niitä käyttäneet, mutta koska Ashen ei tee oikeastaan mitään erityisen hyvin, ei siitä jää erityisen hyvää mielikuvaakaan. Kokonaisuutena keskiverto soulslike jossa perusteet ovat kunnossa, mutta sen päälle ei ole vain rakennettu oikein mitään.

+ Graafinen tyyli on oikein hyvä

+ Sivutehtävämentaliteetti

+ Perustasolla toiminta toimii

- Perustasoa ylempänä, toiminta ei enää toimi

- Tuntuu monella tavalla todella vajaavaiselta

- Hahmonkehitys

Arvosana: 4,0

Huono