Binääri-valtakunta asettaa pelaajan erikoisjoukkojen sotilaan, Survivor/Selviytyjä nimellä tunnetun, Dan Marshallin saappaisiin. Pelihahmo on kuin kuka tahansa kiven kova toimintasankari. Mutta se missä tämä peli erottuu joukosa on siinä, että vastassa ei ole zombeja, vaan robotteja. Paljon robotteja.

 

 

 

Tulevaisuudessa robottiteknologia on kehittynyt niin paljon että roboteista voidaan tehdän täysin ihmisen näköisiä, eivätkä robotit itsekään tiedä olevansa robotteja. Uudessa Geneven sopimuksessa tämä on kuitenkin määritelty laittomaksi ja valtaosa maailmasta on suostunut noudattamaan tätä lakia. Mutta koska mihinkään ei voida koskaan täysin luottaa, niin maailmassa kehitettiin Rust Crew ryhmä, joka valvoo tämän säädöksen noudattamista, sotilaallisella voimalla.

Pelin tapahtumat sijoittuvat aikaan vuoisia sopimuksen kirjoittamisen jälkeen. Yksi tapaus maailman kovimman robotiikkayhtiön tiloissa herättää epäilyksiä lain rikkomisesta, Japanissa. Joukko Rust Crew sotilaita lähetetään matkaan ja tässä kohtaa pelaaja ottaa ohjattavakseen Dan Marshallin (äänenä Travis Willingham) joka on monella tavalla kuin mikä tahansa toimintapelin päähenkilö, kuten Chris Redfield, Jack Slate tai Mad Max.


Binary Domain on kolmannesta persoonasta kuvattu toimintapeli joka on pitkälti cover shooter. Pelaajalla on hahmolle ominainen perusase joka Marshallilla on konekivääri. Tämä on ainoa ase jota voi kehittää. Mukana on myös pistooli joka on ainoa ase jonka panokset eivät lopu. Sitten on kranaatteja ja vapaasti vaihdettavissa oleva kolmosase. Nämä tulevat tarpeeseen sillä vastaan tulee paljon ammuttavaa, ei zombien muodossa, vaan robottien muodossa.

Pelaaja ei tietenkään joudu surman suuhun yksin. Pelin vähän edettyä pääsee jo valitsemaan ryhmäläisistä joihin kuuluvat mm. englantilainen komentaja Charles Gregory (äänenä Troy Baker), kiinlainen luutantti Faye Lee (äänenä Laura Bailey) sekä ransklainen robotti Cain.

Kaikki ryhmäläiset ovat omanlaisiaan ja erottuvat selvästi muista, eivätkä vain luonteiltaan, vaan myös taistelutavoiltaan. Faye on tarkka-ampuja kun taas Cain käyttää pistoolia ja pyrkii lähietäisyydelle. Pelaaja voi käskeä ryhmäläisiä toimimaan tietyllä tavalla: "Ammu, suojaa minua, peräänny, hyökkää..." Tämä on oikeanlainen lisä kokonaisuuteen joka perusidealtaan tuntuu aivan tavalliselta ammuskelupeliltä. Mutta syvemmin tutkittuna, Binary Domain on todella paljon enemmän.


Ryhmäläiset ovat todella tärkeä osa kokonaisuutta, sillä heidän varaansa rakentuu todella paljon. Esimerkiksi Gregory tuntuu aluksi ihan mäntiltä, mutta tarinan edetessä huomaa että hän on vastuullinen joukkueen johtaja ja tunnollinen tehtävälleen. Cain saattaa hyvinkin olla koko porukan kiinnostavin jäsen sillä hän erottuu muista laajalla varustearsenaalillaan ja vahva ranskalainen aksentti tuo mukaan sen viimeisen silauksen, viimeiseen asti tyylikäs hahmo. 

Entistä enemmän ryhmäläisten kohtalo kiinnostaa, kun pelissä on mukana hyväksyntäsysteemi. Ei mitään Dragon Agen tasoista, mutta erittäin hyvä lisä tarinaan. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä tarkoittaa sitä että ryhmäläiset reagoivat siihen miten pelaaja toimii ja he joko pitävät siitä tai eivät pidä ja heidän suhtautumisen pelaajan muuttuu. Tämä saa tarinan tuntumaan selvästi paremmalta.


Tarinallisessa mielessä Binary Domain on yllättävän hyvä kokonaisuus. Asetelma on hyvin rakennettu, kiinnostava ja siinä on mukana jopa pari ihan oikeaa yllätystäkin. Useasti tuntuu että peli on vain tavallinen kolmannesta persoonasta kuvattu toimintapeli, mutta mukana on valintoihin pohjautuva tarina. Luvassa ei ole hetkiä joina pelaaja voi päättää mihin suuntaan tarina etenee. Tarina etenee samaa reittiä, mutta muutamat kohtaukset voivat vaihdella, riippuen siitä, miten pelaaja tulee toimeen muiden hahmojen kanssa. Tarina on kuitenkin yllätyksellinen ja syvällinen, yllättävän vahva, samoin kuin Spec Ops: The Line.

Itse huomasin että tietyssä pisteessä odotin että tekeekö tämäkin peli sen yhden pakollisen päätöskohtauksen jossa tarinan lopetus muuttuu. Peli muuttuu, mutta ei tällä ilmiselvällä valintakohtauksella, vaan sillä, miten pelaaja toimii koko pelin ajan. Ajoittain muut ryhmäläiset saattavat kysyä pelaajalta jotakin, jolloin pelaaja vastaa heille jollakin tavalla. Nämä vastauksen ovat hyvin usein myönteinen tai kielteinen, mutta joskus vaihtoehtoja saattaa olla pari muutakin. Nämä ovat ikävän häämäviä sillä joskus tuntuu, että vastaus voi johtaa johonkin aivan muuhun, mihin aluksi luulee. Näihin olisi voitu panostaa hieman enemmän, mutta tarinan rikastamisen kannalta on hyvä että nämä vaihtoehtoiset repliikit ovat olemassa.

Pelin tunnelma itsessään on erittäin hyvä. Peli ei ole täyttä kyperpunkia, mutta tiettyjä vivahteita on havaittavissa ja nämä vivahteet, ovat erittäin hyviä. Tunnelmallisuus on iso voimavara, sillä tälläisiä pelejä ei ole kovin paljoa. Ehkä se kaikkein isoin juttu on siinä, että vihollisina on robotteja ja tämä avaa tiettyjä mahdollisuuksia, puhumattakaan siitä, miten mielekkääksi taistelu muuttuu.


Toiminta on tietenkin tälläisessä pelissä avainasemassa ja Binary Domain on monella tavalla todella onnistunut toimintapeli. Vihollisia tuhoamalla saa pisteitä/valuuttaa joilla voi sitten päivittää kunkin hahmon ykkösasetta, ostaa varusteita joihin kuuluu myös hahmokohtaisia tehosteita, kuten lisää elinvoimaa, nopeampi lataus tai lisävoimaa nyrkkeihin. Se että vihollisten tuhoamista pisteytetään, toimii jostakin syystä niin hyvin. Bulletstorm oli parempi sen takia ja niin on myös tämäkin. Tälläinen lisä kannustaa toimimaan paremmin.

Se mikä kuitenkin tekee tästä pelistä erityisen mielekkään ja mitä kovinkaan monessa muussa pelissä, ei vain ole tullut vastaan, on se miten robotit tuhoutuvat. Robotteja on monenlaisia ja ne muuttuvat kokoajan pahemmiksi. Perusidea on kuitenkin sama. Ammu robotilta jalat ja se liikkuu hitaammin, ryömimällä. Ammu siltä pää pois ja se ei tunnista enää omiaan vihollisista. Se miten robotit hajoavat, on vain jotenkin niin mielekästä, että tätä peliä pelaa eteenpäin suunnattomalla vimmalla. Ensin robotit menettävän panssarinsa ja näyttävän luurankonsa, kunnes ovat enää pelkkää romumetallia. Tämä on vain niin hyvin tehty osa toimintaa.

Ohjattavuus on perushyvä. Siinä on muutamat asia jotka olisi voitu tehdä vähän toisin, ohjattavuus tukee erittäin hyvin toimintaa. Tosin kovin uhkarohkea ramboilu johtaa siihen, että pelaaja haavoittuu pahasti, tässä pelissä ei olla kuolemattomia. Kaatuminen ei ole kuolemista. Siitä pystyy pelaustautumaan ensiapulaukulla jonka voi itse käyttää tai pyytää ryhmäläistä apuun. Peli ei ole erityisen vaikea, mutta siinä on haasteensa.


Ehkä se kaikkein isoin kritiikki tulee tietystä yksitoikkoisuudesta. Pelissä tehdään ihan muutamaa asiaa. Välillä ammutaan ajoneuvosta ympärillä pörrääviä vihollisia ja välillä tapellaan astetta isompia pomovihollisia vastaan. Ryhmäläisiä on mukana muutama, ei kaikkia. Ensimmäisellä puoliskolla peliä saa aika vapaasti päättää ketkä ovat Marshallin mukana, mutta toinen puoli on kirjoitettua ja ryhmä vaihtuu määrätyllä tavalla.

Pomovihollisissa on pari oikeasti kekseliästä ja hyvin tehtyä ilmestystä. Spoilaamatta sen enempää sanottakoon että hienoja ja pirun isoja ilmestyksiä. Kuin Resident Evilin biohirviöt, mutta tässä pelissä biologinen, on korvattu teknologisella. Tämän takia tuntuu että jotkut pomoviholliset ovat ylikestäviä kun eivät vain tuppaa kuolemaan.

Heikoimpia osia ovat ne joissa ollaan paikallaan ja avain ammuskellaan ympärille, mutta ne ovat kuitenkin vaihtelua. Paljon harmillisempaa on se, että peli on pelattu läpi yllättävän nopeasti. Osioita on puolisen tusinaa ja yhden osion läpäisee alta tunnin, riippuen tietenkin pelaajan taitotasosta.

Viimeinen pomotaistelu on aika iso pettymys. Valtaosa pomovihollisista on todella upeita tekniikkahirviöitä ja sitten tulee viimeinen pomotaistelu joka ei edusta oikein mitään. Pirun haastava taistelu tämän pelin mittapuulla, mutta aika mitäänsanomaton ja tylsä ulkoisesti ja tyylillisesti.


___________________________________________________________________________________________

Spoiler!

Tarinassa on myös muutama osa joka todella kirpaisee. Yhtenä on se, mihin Cainin kanssa lopulta mennään. Hän on ehdottomasti yksi pelin parhaita hahmoja ja siksi loppupuoli onkin raskas, kun hänet vain poistetaan pelistä, vain koska on robotti. Kyllähän sekin tuntuu miten muutamille muillekin käy, mutta Cain on kuitenkin se, jonka kohtalo iski kaikkein pahimmin.

____________________________________________________________________________________________


Kokonaisuutena Binary Domain on yllättävän hyvä peli. Se onnistui todella iskemään omalla tavalla kuten Bulletstorm ja Spec Ops: The Line onnistuivat myös. Tässä pelissä on vähän samaa näiden molempien kanssa, mutta silti kyseessä on omanlaisensa peli.

Dan Marshall on ehkä tyypillisen näköinen ja oloinen toimintapelisankari, mutta hän on hyvin ääninäytelty ja muutenkin todella hyvin tehty hahmo jolla on oma taustansa ja tapansa toimita. Tämä Survivor lisäys menneisyyteen on jotenkin todella hyvä lisä. Vaikka Marshall on aika tavallisen näköinen, niin hänessä on kuitenkin sitä jotakin mikä oikeasti toimii. Saattaa hyvinkin olla Travis Willinghamin parhaita rooleja.

Vaikka pelissä on muutamia heikkouksia niin tarina päättyy hienosti, hahmot ovat kaikki omalla tavallaan erittäin hyvin tehtyjä ja toiminta on todellakin sellaista jotka ei muualta saa. Tyyli on se mikä on iso osa tätä peliä. Se toimii erittäin hyvin ja saa aivan perustoimintapelin tuntumaan oitis paljon mielekkäämmältä, samalla tavalla kuin Shadow koira teki Dead to Rights: Retributionista oitis astetta paremman.

 

+ Mielekäs toiminta jossa robotit hajoavat romumetalliksi

+ Syvällinen tarina jossa pelaajan valinnoilla oma osansa

+ Kyberpunk vivahteinen tyylikkyys

 

- Ajoittaiset ammutajaksot

- Muutamat juonikuviot

- Viimeinen loppuvastus

 

Arvosana: 8,0

 

Mahtava