Borderlands%202.jpg?1559927068

Holvinmetsästäjät rajamailla



Borderlands 2:n DLC:t sisältävä paketti on saatavilla PS Now palvelussa ja hiljan tämä samainen paketti tuli saataville myös PS Plus palvelussa, osana Handsome Collectionia. Nyt ei siis oikeastaan ole mitään tekosyytä olla pelaamatta tätä värikästä, hyvin omalaatuista FPS peliä. Jota en tähän mennessä ole syystä ja toisesta saanut pelattua kokonaan läpi asti.


PlayStation Now

PlayStation Plus



Ammu kaikki mikä liikkuu ja lipasta kaikki mitä ei ole hitsattu kiinni

Alun alkaen tämä peli tuli hankittua joskus kauan sitten kun parin kaverin kanssa tuli ajatukseksi aloittaa porukalla joku räiskintäpeli. Itse olin hieman vastahakoinen kun itse halusin pelin konsolille, en PC:lle. Kyllähän tätä tuli moninpelinä pelattua aikalailla mutta nyt kun peli on sekä Now'ssa että Plussassa, niin pakkohan se on kokonaisuudessaan kokea. Varsinkin kun molemmat pitävät sisällään tämän painoksen jossa on mukana kaikki pelin lukuisat DLC:t. Pelattavaa tässä paketissa on kymmeniksi tunneiksi (helposti) ja nyt kun Borderlands 3 on jo aika lähellä niin kuumetta on helppo lievittää, ehkä jopa innostua varaamaan Borderlands 3 omaksi.

Se perimmäinen idea tämän pelisarjan kanssa on aika monitahoinen, mutta kyllä se aina menee siihen että kaikkea ensimmäiseksi ammutaan niin kauan että se ei enää liiku, tai sitten sitä ammutaan niin kauan että se liikkuu. Toiseksi kaikki lipastetaan mikä vain irti lähtee ja mitä pystyy kantamaan.


Värikäs, huumorintäyteinen, väkivaltainen, typerä, ylivedetty, valtava...

Borderlands pelisarja ei ole itselleni sieltä tutuimmasta päästä kun en ensimmäisellä kerralla saanut pelattua tätä peliä loppuun asti. Isoin syy oli tosin siinä että se mikä aloitettiin yhdessä, vietäisiin loppuunkin yhdessä. PC:lle peli on siell jossakin odottamassa. Paljon tutumpi Pandoran maailma on Telltalen Tales from the Borderlands pelin kautta jossa tulee todella selvästi esille se mikä on tässä pelisarjassa isossa osassa. Tässä pääsarjan pelissä tosin tulevat esille ne kaksi pelisarjan isointa pelillistä juttua.

Ehkä se asia mikä itseäni kaikkein eniten tämän pelin puoleen veti, on puhtaasti pelin graafinen ulkoasu. Tämä värikäs sarjakuvamainen toteutus on erittäin upea, siis helposti yksi parhaita ulkoasuja räiskintäpelissä koskaan ja pärjää todella hyvin vertailussa monien muidenkin genrejen kanssa. Itse pidän erittäin paljon tälläisestä missä ei heti pyritä olemaan mahdollisimman realistisen näköinen. Värikäs tyyli erottuu todella vahvasti edukseen ja tekee tästä pelistä oikeasti omanlaisensa, erittäin hyvällä tavalla.

Värikäs ulkoasu korostaa todella hyvin pelin yleistä todella väkivaltaista tyyliä. Veri lentää kun ammutaan, mutta sarjakuvamaisella tyylillä. Hahmo ottavat vahinkoa ja pistoolin ja kiväärin jälki on aika erilaista kuin singon tai haulikon. Väkivalta on jatkuvasti läsnä ja ammuttava ei todellakaan lopu mitenkään äkkiä, kerättävistä esineistä puhumattakaan, ja valtaosa esineistä on aseita tai rahaa, jolla sitten voi ostaa lisää aseita.

Pelin yleinen huumori on todella omalaatuista. Se on paikoitellen todella typerää ja rasittavan hauskaksi vedettyä. Hyvin usein mennään nololla rintamalla kun vitsejä vedetään kaiken muunkin tavoin aivan täysin yli ja siinä ohessa vitsiä väännetään milloin mistäkin. Joskus populaarikulttuurista ja joskus muista peleistä tai räiskinnästä yleensä

Tämä kaikki tulee todella tutuksi koska tehtäviä on useita kymmeniä, pääpelissä pelkästään ja kaikki DLC mukaanluettuna, määrä varmaan tuplaantuu. Pelattava ei siis todellakaan lopu kesken, mutta se ei myöskään merkittävästi muutu.


Komean Jaskan jaloissa

Tarinassa seurataan 1-4 holvinmetsästäjää (Vault Hunter) jotka Handsome Jack on kutsunut... kuolemaan. Kun pelaaja(t) sitten selviävät junamatkasta joka muuttuu luotien täyttämäksi kaaokseksi, päätyvät he jäiseen helvettiin jossa kohtaavat ärsyttävän pikku pelttipurkkipaskiaisen nimeltä Clap-Trap. Siitä alkaa seikkailu maailmassa jossa Mad Max kohtaa Three Stoogesin space western maailmassa täynnä toinen toistaan hullumpia asukkaita.

Tarina alkaa avautua enemmän ja enemmän kun pelaaja alkaa suorittaa erilaisten, toinen toistaan tyhempien, hullumpien tai erikoisten henkilöiden antamia tehtäviä joissa hyvin usein on joku jippo. Itse en ole ensimmäistä peliä läpäissyt joten kaikki ovat uusia tuttavuuksia. Oli sitten kyseessä ensimmäisen pelin Lilith, Brick ja Mordekai, tai kakkospelin pääroiston virkaa tekevä Handsome Jack tai Sanctuary kaupungin Moxxi tai Zed, niin kaikkiin kyllä tutustuu todella hyvin ja hahmoista saa aika usein jonkinlaisen pienen inforuudun jossa hahmon nimi ja pieni slogan tms jotka ovat erityisen hyviä lisiä. Toki on mukana myös niitäkin hahmoja joista ei hirveästi jaksa välittää, kuten Scooter, Roland ja Clap-Trap. Handsome Jack on varsin hyvin tehty pääroisto, sellainen asenteella tehty varsin normaalin oloinen jamppa, mutta kierolla huumorilla ja omalla erikoisella naamiojutullaan.

Pelattavatkin hahmot esitellään samalla tavalla ja sitten pelaaja valitsee heistä yhden jota alkaa ohjata. Omaa valintani ei tarvinnut kahta kertaa edes miettiä, se oli selvä heti ja välittömästi. Paketti pitää sisällään myös pari DLC hahmoa, mutta ei niistä omalla valinnalleni haastajaa löytynyt.

Tarinaa pelissä on paljon ja vähemmänlaisesti välianimaatioita. Iso osa pelin tarinasta tulee hahmojen juttujen kautta ja vaikka pelaaja liikkuisi poispäin, niin hahmon puhe vain siirtyy echoruutuun jolla hahmot kommunikoivat keskenään. Pelin futurisitinen ote sidottuna maailmanlopun jälkeisiin tunnelmiin on enemmän kuin onnistunut ja tekee pelistä omalla tavallaan niin loistavan. Tunnelmassa peli onnistuu erittäin hyvin ja muutenkin maailmat ovat varsin hienon näköisiä ja jopa eroavat hieman toisistaan. Hyperion, Dahl ja muut firmat ovat vain nimiä, mutta niistäkin pystyy kyllä vetämään lopulta omia johtopäätöksiä.

Tyylillisesti peli ei todellakaan pelkää tehdä itsestään ihan täyttä vitsiä ja hyvin usein monet hahmot, tehtävät, paikat ja pelaaminen ylipäätään on kuin karikatyyri milloin mistäkin. Tämä on sellainen peli jota ei pidä ottaa turhan vakavasti, koska peli ei ota itseään, pelaajaa tai oikeastaan mitään kovinkaan vakavasti. Jotkut hahmot ovat asiallisia, mutta 90% vastaantulevista hahmoista vaikuttaa ainakin jollakin tavalla vähän tärähtäneeltä. Tosin iso osa on niitä jotka ammutaan ja sillä selvä.

Siinä ohessa sitten kehitetään omaa hahmoa hahmolle ominaisten taitojen kautta. Axton on sotilas jonka tykit tarjoavat vahingon lisäksi tulitukea. Maya on Siren jonka maagiset voimat keräävät viholliset yhteen läjään. Salvador on gunzerker joka pystyy hetkellisesti käyttämään kahta asetta yhtäaikaa eli x2 vahinkoa. Zer0 taas on salamurhaaja joka näkymättömyyden ja syötin avulla muuttuu todelliseksi ninjaksi. Kunkin ominaisuudet jakaantuvat kolmeen taitopuuhun jotka tukevat tiettyjä ominaisuuksia. Zer0n tapauksessa voi olla verentahrima miekkamies tai vaikkapa tappava tarkka-ampuja. 


Ammuttavaa, luutattavaa, ammuttavaa, luutattavaa...

Pelaaminen on ensimmäisestä persoonasta kuvattua räiskintää ja ajoittain päästään vähän ajelemaankin, kun on kyse vähän pidemmistä matkoista. Vastaan tulee valtavia määriä vihollisia ja kaikki on syytä ampua, sillä hahmo kehittyy kokoajan kun suorittaa tehtäviä tai tappaa vihollisia. Aseita ja ammuksia on aivan naurettava määrä. Siis tässä pelissä on varmaan miljoonia erilaisia pyssyjä ja vaikak niistä 75% on aivan turhaa krääsää, niin aina silloin tällöin sieltä löytyy sellainen huippulaatuase jolla pärjää todella pitkään.

Aseita voi olla kerralla neljä aktiivisessa käytössä ja valikoimaan kuuluvat niin pistoolit, konepistoolit, konekiväärit, tarkkuuskiväärit, haulikot kuin singotkin. Mukana on myös kranaatteja. Kukin pelaaj löytää taatusti ne omat suosikkivaihtoehtonsa ja itse huomasin että alusta asti käytin pisloja ja snipukoita, sitten siihen tuli sinko kylkeen, viimeiseksi oljenkorreksi.

Taistelu ei ole mikään läpihuuto juttu sillä vaikka tarinatehtävät saakin selvitettyä varsin helposti, niin sivutehtävät tarjoavat hyvin nopeasti haastetta. Ottaessaan yhden osuman liikaa, menee pelaaja kriittiseen tilaan, jolloin tappamalla vihollisen, saa uuden mahdollisen ja vähän lisää elinvoimaa. Tämä on onnistuttu monesti pilaamaan todella hyvin astetta halpamaisemmilla tempuilla. Pelaajan kuollessa hänet rakennetaan uudestaan maksua vastaan ja tämä maksu tuntuu olevan aivan överi monin paikoin, saattaa olla %-osuus pelaajan varoista. Se kuitenkin tuntuu puhtaalta ryöstöltä. Tosin viholliset, pomovastukset poislukien, pysyvät useimmiten kuolleina, mutta respawnaavat (myös monet pomot) kun pelaaja palaa vanhalle alueelle vaikka uuden tehtävän kautta.

Tietyssä pisteessä alkaa tuntua että vaikka hahmo voi juosta kokoajan ja pudota lähes mistä tahansa, niin peliin kaipasi vieläkin lisää nopeutta. Hyvin usein nimittäin koittaa hetkiä kun haluaisi vain päästä paikasta A paikkaan B mahdollisimman nopeasti, eikä taittaa pitkiä matkoja jalan. Erityisen rasittavaa tästä tulee silloin kun kaikkein rasittavimmat viholliset kuten valtaosa lentävistä vihollisista on aina niskassa kiinni.

Kaikkein rasittavin asia tässä pelissä on se jatkuva toisto. Siis alueet erovat varsin kiitettävästi toisistaan ja vihollisiakin on montaa eri tyyppiä petoeläimistä, maantierosvoihin ja korporaation robotteihin. Toisto on sitä että oli paikka mikä hyvänsä niin hyvin usein tehtävänä on etsiä X määrä tiettyä tavaraa toiselta puolelta maailmaa ja sitten tuoda se tavara sinne mistä tehtävä alkoi. Vielä rasittavampaa tästä tekee se, että vaikka tehtävät ovat aktiivisina päällekkäin, niiden merkkejä ei kerralla näy kuin yksi. Miksi ei voi olla useampaa väriä, kuten vaikka ensisijainen, toissijainen ja kolmossijainen tehtävä, jolloin tehtäviä ei tarvitsis muuttaa kokoajan, jotta voi tarkistaa että onko kyseisellä alueella jotakin mikä liittyisi johonkin toiseen tehtävään. Ees taas ravaamiselta ei vain voi välttyä ja se tulee näin pitkässä pelissä väkisinkin ärsyttämään.

Myös se jatkuva erilaisten laatikoiden sun muiden availu ja penkominen alkaa tuntua vähän puiselta kun sitä on tehnyt parikymmentä tuntia. Se varsinkin ärsyttää että miksi yksinpelissä hahmo ei voi vain poimia kaikkia rahoja ja ammuksia heti kun menet niiden lähelle. Aseet ymmärrän koska repussa on pohja, joka tulee vastaan erittäin nopeasti, mutta monia asioita olisi voitu parannella aika paljon.



Borderlands 2,5: Lisäsisältöä kokonaisen pelin tarpeisiin

Sitten kun päästään siihen kaikkeen lisäsisältöön, niin se ei kovin äkkiä lopu. Siis pääpeliin saa upotettua helposti 30-50 tuntia riippuen täysin omasta pelityylistä ja siitä miten paljon sivutehtäviä tekee. Kaikki DLC mukaanlukien uskaltaisin jopa veikata että pelattavaa on uudestaan tuo +30 tuntia. Hahmon kehittyminen hidastuu, mutta ei pysähdy. Se haastavuus tosin voi pompata todella paljon, riippuen siitä että missä kohtaa ja mitä DLC:tä alkaa ensimmäisenä purkaa. Itse pelasin DLC:t vasta kun Komea Jaska oli matojenruokaa, joten monet DLC:t olivat aika helppoja, mutta joukossa oli myös ajoittaisia haasteita.

Itse kuitenkin tykkäsin juuri siitä, että DLC:t olivat enemmänkin puhdasta hauskanpitoa ilman sen ihmeellisempää haasteellisuutta. Siinä pystyi vain pitämään hurmeista ja humoristista hupia ilman sen kummempia ongelmia. Tietysti paremman luutin toivossa.


Pöytäroolipelaamista, juhlapyhiä ja ylivedettyjä hirviöitä

Heti täytyy sanoa että lisäsisällön kanssa pelissä on menty enemmnä kuin napakymppiin, sillä vaikka pelaaminen ei oikeastaan muutukaan yhtään, vaan sitä samaa ammu-luuttaa x 1000000 tehdään edelleen, niin ote eri maailmoihin, tarinoihin ja hahmoihin on enemmän kuin onnistunut. Yhdessä DLC:ssä vietetään erilaisia juhlia kuten omaa suosikkiani, Halloweenia ja maailma on sen mukainen kurpitsoineen ja karkkeineen. Tämä on Headhuntersin paras mappi. Yhdessä DLC:ssä ollaan merirosvotunnelmissa kapteeni Scarlettin kanssa ja toisessa pelataan pöytäroolipeliä Tiny Tinan johtamana. Tämä lohikäärmeiden täyttämään fantasiamaailmaan sijoittuva DLC on ehdottomasti osa suosikkini. Se on sopivalla tavalla haastava, huvittava ja typerä. Siis ihan viimeinen linnaosuus tyrmineen on puuduttava tietyssä sokkeloisuudessaan mutta kokonaisuus on loistavaa laatua.

Avaamatta kaikkia DLC sisältöjä sen enempää täytyy myös nostaa esiin se, että näissä sisällöissä on myös niitä oikeasti vaikeita tehtäviä. Siinä missä triviaaleja ja normaaleja tasotehtäviä tulee vastaan kokoajan, niin täällä on luvassa pari mahdottoman tason tehtävää joissa leveliä pitäisi olla se 50 ja se ei ole mikään vitsi, koska 10 levelin ero on merkittävä, etenkin jos pelaaja on se pienempilevelinen. Mutta kun pelattavaa on näin helvetisti niin kyllä 50 tulee vastaan ja sitten aletaan vain mennä ylöspäin.

Kaikkein eniten näiden tapauksessa ärsyttää se sama asia mikä on koko pääpelin ajan rasittamassa, nimittäin se saatavan arsenaalin laatu. Jos hyvin käy niin pääpelissä 1/10 aseesta on käyttökelpoinen, per tehtävä, jos ollaan anteeliaalla päällä, usein saa koluta 5-10 tehtävää ennenkuin saa haltuunsa sellaisen aseen joka kestää. Kaikkien ladattavien sisältöjen kanssa tuntuu että se suhde enemmän 1/100 ja pienenee. Tietysti itselläni on vielä sekin että sen aseen pitää näyttää hienolta. Tarkkuuskiväärit ovat lähemmäs kaikki varsin kevollisia, mutta pistooleissa on usein typeriä kiikaritähtäimiä tai muuta tilpehööriä pilaamassa ulkoasun.

Ladattava lisäsisältö ei muuta pelattavuutta paljoakaan, mutta se osaa oikealla tavalla ottaa ilon irti uusista jutuista ja kyllähän Badass rankkeja kertyy aivan uutta tahtia kun vastaan tulee aivan uusia vihollisia. Mukana on myös aivan valtavia pomohirviöitä jotka kestävät todella paljon vahinkoa. Haaste on aivan liikaa siinä, että jaksaako pomovihollisen elinvoiman kuluttaa millikerrallaan. Tosin lisähaasteeksi tulee se että kestääkö pelaaja enemmän kuin yhden osuman, menemättä kriittiseen tilaan.

Eräs asia DLC:ssä vähän ärsyttää kun sitä ei ole pääpelissä, nimittäin se että pelihahmot puhuvat. Vaikka mielelläni kuuntelenkin Zer0:n ääntä niitä samoja lausahduksia lukuunottamatta, niin herää väkisinkin kysymys että miksi tätä ei ollut pääpelissä. Se nimittäin tuo hahmoihin hienosti lisää omalaatuisuutta.


FPS parhaasta päästä mutta rajansa kaikella

Harvassa pelissä on näin hyvä hahmon ohjaus jo pelkästään tähtäämisessä. Monessa pelissä tähtääminen on vähän niin ja näin ja itse en viitsi alkaa aina säätää herkkyyttä. Borderlands on jämpti ja tuntuu kokoajan oikealta. Monet FPS pelit kärsivät konsoleilla, mutta Borderlans 2 on todella hyvä ohjata ja se merkitsee todella paljon, siksi tätä jaksaa pelata niin paljon.

Laajuus on monella tavalla hyvä asia, mutta aika usein Borderlands 2 päätyy tehtävien suhteen siihen, että vaihtelua ei ole nimeksikään. Valtaosan ajasta tuntuu että tekee samoja juttuja eri paikoissa ja hieman eri tavalla. Tietysti ne muutamat tehtävät sitten ovatkin paljon parempia kun niissä on osattu ottaa ilo irti milloin mistäkin. Tiettyjen hahmojen tehtäviä oikein odottaa koska niissä tulee mukaan hahmokohtaista jutunvaihtoa. Esimerkiksi Tiny Tinan tehtävät ovat todella hauskoja koska Tina on niin hauska. Siitäkin huolimatta tehtävien suhteen usein tuntuu että ideat ovat loppuneet.

Myös se pomovihollisen laatu on ongelmallinen siinä haasteellisuudessa. Tuntuu että mitä pidemmälle mennään niin sitä enemmän tulee vastaan vihollisia jotka kestävät naurettavia määriä tulivoimaa. Borderlands 2 pitää sisällään aika monta valinnaista pomovihollista, mutta ne ovat lähemmäs kaikki Raid taisteluita jotka pitäisi pelata useamman pelaajan voimin, sillä yhden pelaajan tulivoimalla taistelut ovat puuduttavia.

Tässä kohtaa nousee esiin myös se, että miksi pelaajalle tarjotaan niin säälittäviä aseita, että niistä ei ole mihinkään, kun taas vihollisten tasot nousevat nousemistaan. Varsinkin silloin kun voittaa ison mörön ja tavaraa putoaa satoja kappaleita kerralla. Vaikka valikoimassa olisi harvinaisuuksia, niin 1/10 harvinaisuudesta on käyttökelpoinen. Tietysti aseissa on monia eri ominaisuuksia, mutta todella monessa tapauksessa se tulivoima on erittäin tärkeä.

Borderlands 2 toimii siksi niin hyvin, koska se mahdollistaa monenlaiset pelityylit. Jokaisella hahmolla voi käyttää jokaista asetta, mutta hahmokohtaiset erot tuovat ne suurimmat muutokset. Kun tekee tiettyjä asioita tarpeeksi monta kertaa, saa badass mitallin, jolla voi marginaalisesti parantaa jotakin ominaisuutta. Mutta kun niitä mitalleja kertyy kymmeniä ja satoja, niin ne muutokset alkavat näkyä. Borderlands ei ole läpäistävänä mitenkään ylivaikea, mutta se on haastava. Jos taas haluaa suorittaa kaiken, niin se vaatii todella paljon.


Yhteenveto

Rajamaat 2 on hyvä räiskintäpeli. Voisin jopa sanoa että se on yksi parhaita FPS pelejä koskaan. Graafinen ulkoasu on todella upea ja ohjattavuus toimii todella hyvin. Pelissä on omalaatuinen tyyli joka välillä toimii ja välillä ei. Maailmoissa on eroja ja DLC:t tuovat valtavasti lisää. Tehtävissä on aivan liikaa toistoa ja pomovihollisissa usein haastavuus tulee siitä luotisienihaasteesta. Neljä pelattavaa hahmoa tarjoaa paljon vaihtelua ja aseet eivät missään kohtaa lopu kesken. Ja kyllä tässä pelissä on paljon erinomaisia sivuhahmoja.


+ Toiminta valtavalla arsenaalilla erilaisia aseita

+ Sarjakuvamainen värikäs ja hurmeinen tyyli

+ Space western tunnelma maailmanlopun jälkeisessä erämaassa

+ Paljon hyvin tehtyjä hahmoja


- Paljon toistoa

- Jatkuvaa edestakaisin ravaamista

- Paljon sellaisia asioita jotka olisi voitu tehdä niin paljon helpommiksi

- Ajoittainen rasittavuus/typeryys


Arvosana: 8,0


Mahtava