Thronebreaker.jpg?1609773264

Tarina ajalta ennen alkuperäistä trilogiaa

 

Witcher 3: Wild Hunt on helposti yksi syy siihen, miksi Witcher maailmaa toimii niin hyvin, mutta se ei ole ainoa. Thronebreaker on erilainen tapaus, mutta jos erään asian se tekee erittäin hyvin. Se uudelleensytyttää kiinnostuksen Gwentiä kohtaan. Niin ja pelissä tarjoillaan myös hyvin vahva tarina.

 

 

 

Valtaistuimenrikkoja: Noituri Tarut

Muutamalla tavalla tämän pelin kokonaisuudesta tulee vähän sellainen Star Warsin Rogue One fiilis. Koska tarinassa seurataan tapahtumia ennen ensimmäistä kirjaa, Viimeinen Toivomus ja sen vuoksi myös ensimmäistä peliä, niin ollaan tilanteessa jossa lopputulos on suhteellisen selvä, ottaen huomioon jos on edes jonkinverran lukenut kyseisiä kirjoja tai pelannut pelejä. Mutta vaikka mitään näistä ei olisikaan tehnyt, niin siltikin tähänä kokonaisuuteen pääsee todella helposti sisään ja siitä pystyy nauttimaan erittäin hyvin. Muutamia hyvin tuttuja henkilöitä tulee vastaan mutta eniten pelissä kuitenkin nappaa erittäin hyvin kirjoitettu ja jaksotettu tarina jossa on vahvaa Noituri fiilistä. Samalla tavalla aikuista sisältöä ei ole luvassa kuin pelitrilogiassa, vaan pääpaino on enemmänkin tarinankerronnassa ja Gwentin pelaamisessa, jolla tavalla taistelut pelissä hoidetaan. Thronebreaker ei ole yhtä hyvä tarinallisesti kuin vaikkapa Wild Hunt tai Dragon Agen parhaat, mutta paketissa on silti sitä jotakin, joka todella koukuttaa ja osuu kipeästi, kun valinnat johtavat tapahtumiin, joita ei toivoisi. 

 

Tarina muiden joukossa

Pelin päähenkilö on Lyrian ja Rivian kuningatar Meve, todellinen soturikuningatar joka ei pelkää taisteluita ja on valmis vaikka kuinka koviin ratkaisuihin, jos tarve vaatii. Kun Nilfgaardin keisarikunnan massiivinen armeija alkaa kylvämään kauhua ja tuhoa pohjoiseen, joutuu Meve vastakkain ylivoimaiselta vaikuttavan vihollisen kanssa. Muutamien tapahtumien jälkeen hänen tarinansa lähtee kunnolla käyntiin kun muutamien enemmän tai vähemmän luotettavien liittolaisten kanssa hän alkaa kasaamaan itselleen tarpeeksi vahvaa armeijaa voidakseen ottaa takaisin oman valtakuntansa ja mahdollisesti ajaa koko mustan armeijan pois pohjoisista valtakunnista. Tarinaan värittävät monet petokset, yllättävät käänteet, värikkäät mahdolliset liittolaiset ja erittäin raastavat päätökset. Witcher maailman tunteville vastaan tulee paljon erittäin tuttuja asioita mutta monet tilanteet selitetään varsin hyvin joko kertojan kertomana, tai immersiivisemmin hahmojen keskustellessa. Ajoittain pelaaja voi esittää tarkentavia kysymyksiä mutta valtaosa dialogista on valmiiksi kirjoitettuja ja pääasiassa pelaaja vain päättää että millaisia valintoja hän tekee ja seuraa sitten että miten tarina etenee kyseisten valintojen jälkeen.

Tarinaa tukee tietysti myös taistelu joka tapahtuu Gwentiä pelaamalla. Peli on tätä uudempaa tyyppiä jossa on kaksi riviä. Vaikka itse pidinkin enemmän betan Gwent versiosta, niin tässä on myös puolensa. Monella tavalla tämän pelin pelaaminen onkin sytyttänyt kiinnostuksen pelata uudestaan lisää Gwentiä ja katsoa että miten hyvin paketti toimii nykyään, kun kortteja on niin paljon, että isosta osasta ei ole enää hajuakaan ja monet tutut kortit toimivat nykyään täysin eri tavalla. Pakan kokoamiseen on paljon vaihtoehtoja, mutta nopeasti sitä huomaa, että mikä toimii kaikkein parhaiten.

 

Valtaistuinpeli täynnä liikkuvia osia

Yksi isoimpia tarinallisia elementtejä tässä pelissä on sama, mikä teki mm. Mass Effect trilogiasta niin hyvän aikoinaan, nimittäin ryhmäläiset. Pelin edetessä vastaan tulee monenlaisia erilaisia hahmoja joista osa voi liittyä Meven armeijaan, mikäli pelaaja pelaa korttinsa oikein. Hyvin nopeasti tutuiksi tulevat niin Meven ehkä uskollisin upseeri Reynard Odo, arveluttavamman puoleinen roistojoukon päällikkö Gascon, synkkäsävytteinen Musta Rayla, hyvin uskonnollinen paladiini Eyck sekä Knickers, joka on todella hyvä poika. Tarinallisessa mielessä roistojoukko jää varsin ohueksi, vaikka mukana on tietysti sellainen lähes vaadittava petturihahmo kuin myös vihollisten päällikkö, jonka nimi tosin unohtuu hyvin nopeasti. Vihollisissa ei ole juuri yhtäkään todella hyvin mieleenjäävää hahmoa, mikä tavallaan heikentää yhtä kriittistä osaa tarinallisesta kokonaisuudesta. Paljon paremmin mieleen jäävät niin heikko prinssi Villem, kääpiövanhin Brouver Hoog sekä Keltullis josta tulee yksi kiinnostavimpia sivuhahmoja ja osa yhtä haastavinta päätöskokonaisuutta.

Erityisen hyvin jaksotus toimii siksi, koska monien valintojen kohdalla on hyvin vaikea sanoa että miten paljon ne vaikuttavat siihen, miten peli sitten lopulta kehittyy. Tyylillisesti luvassa on hyvin lähdemateriaalille uskollinen tarina sillä lähemmäs mikään valinta ei ole täysin mustavalkoinen, vaan kaikilla asioilla on kaksi puolta. Politiikassa on monia eri sävyjä ja liittolaiset ovat ehkä se kaikkein selkein tapa nähdä monet eri sävyt. Monet kaikkein tuskallisimmat päätökset ovat niitä, jotka voivat johtaa yhden hahmon poistumiseen ryhmästä. Monilla hahmoilla on tietty asenne joka määrittää täysin sen mitä he hyväksyvät ja mitä eivät. Joidenkin valintojen kohdalla on ilmiselvää että pitää valita että kuka jää ryhmään ja kuka lähtee ja mikäli kunnolla seuraa pelin kulkua, niin mitenkään yllättäviä hahmojen poistumiset eivät ole. 

Ryhmäkokoonpano vaikuttaa myös siihen että millaisia resurrseja pelaajalla on käytössään taistelussa. Tämä vaikuttaa enitsestään monia valintoja, sillä hahmon poistuminen tarkoittaa myös sitä, että hahmon kortti poistuu Gwent pakasta. Monet kortit toimivat upeassa synergiassa keskenään mikä tekee monista käänteistä, valinnoista tai tapahtumista entistä haastavampia kestää, koska kun yksi palanen poistuu, niin pitää miettiä taktiikoita uudelleen. Tämä on samalla aikaa hyvä merkki siitä, että tarina todellakin vaikuttaa.

 

Team%201.jpg?1609773266

Pelaajan valinnat  muokkaavat ryhmäkokoonpanoa

 

 

Gwent tulee taas

Peli näyttää graafisesti uskomattoman hyvältä sillä ulkoasu on erittäin hienon näköinen niin kartalla, taistelussa kuin keskutelussakin. Pelkkiä still kuvia ei ole, vaan myös hieman animoitua keskuteluakin, mutta mikään Wild Hunt ei ole kyseessä vaan vaatimattomammalla budjetilla tehty kokonaisuus, joka kuitenkin on täysin ääninäytelty ja muutenkin laadukkaasti toteutettu. Pelissä on useampi erillinen osa. Keskustelut ja tarinankuljetus vievät kokonaisuutta eteenpäin ja ajoittain vaativat pelaajaa tekemään päätöksiä, Gwent osuuksissa pelataan korttia ja maailmankartalla ohjataan Meveä ympäriinsä. Karttaosuus on täynnä resurreja ja sivutehtäviä. Yhden kartan läpäisee 2-5 tunnissa riippuen miten paljon uppoutuu maailmaan. Sivutehtävät ovat pääasiassa joko taisteluita tai puzzleja mutta mukana on myös aarteenetsintää ja erinäisten valintojen tekemistä jolla voi saada lisää resurreja.

Pelattavuudessa Gwent on erittäin isossa osassa kahdella tavalla. Monet taistelut ovat sitä perinteistä Gwentiä tai mahdollisesti nopeutettua versiota siitä. Joskus kyseessä on paras kolmesta ja joskus kerrasta poikki. Uutena juttuna ovat myös erilaiset puzzlet joissa on yleensä yksi oikea tapa ratkaista taistelu, mutta loppupuolella tuntuu että mukanaa tulee astetta parempiakin pulmia, kuten muistipeli tai muuta hauskaa. Mutta pääsääntöisesti puzzle Gwentit eivät ole sieltä hauskimmasta pääästä. Pakan rakentaminen ja parantelu toimii paljon paremmin. Pakassa on tietyt minimivaatimukset mutta myös raja että kuinka paljon hyviä kortteja saa olla, että pysytään rajojen sisällä. Kokonaisuutta pystyy kehittämään samalla tavalla kuin parempia kortteja pystyy hankkimaan ratkaisevilla päivityksillä.

 

Upeita taisteluita ja pulmapelejä

Pakan kehittämisessä isossa on leiri jossa pelaaja pystyy käyttämään resurreja joko rakennuksiin tai parempiin kortteihin. Leiri on aluksi varsin vaatimaton mutta oikeilla parannuksilla pystyy parantamaan olemassa olevia kortteja ja tekemään täysin uusia, eli rekrytoimaan uusia jäseniä armeijaan. Resurssit ovat kuitenkin hyvin rajallisia ja koska karttaosuudessa peliä on myös monia paikkoja joissa vaaditaan tiettyjä resurreja, niin tuhlaaminen ei ole koskaan hyvä ajatus. Kokonaisuuden pitää kurissa myös armeijan moraali joka muuttuu pelaajan päätösten mukaan. Tietyillä päätöksillä menettää moraalia mutta saa vaikkapa paljon kultaa kun taas tietyllä tavalla saa moraalia mutta menettää puuta. Moraali vaikuttaa pääasiassa vain siihen, miten vahva armeija. Neutraali moraali ei vaikuta mitenkään mutta + tai - moraali 1 piste lisää tai vähemmän yksikön vahvuuteen. Mikromanagerointia on todella paljon mutta se on kaikkein juurikin sen verran simppeliä, että siitä oikeasti tykkää.

Thronebreaker ei ole suoranaisesti vaikea peliä, mutta siinä on muutama aika epäreilu vaikeuspiikki, joista kaikista näkyvin on viimeinen taistelu jossa vastustajalla tuntuu olevan hyvin haastava ja paikoin epäreilu pakka ja johtajaominaisuus. Lisäksi jos pelin on pelannut keräämättä resurreja, voi loppuosuudessa on kriittisesti kusessa, koska taaksepäin palaamista ei ole. Pelissä on todella paljon sellaisia pieniä muuttuujia jotka kuitenkin tekevät kokonaisuudesta todella monipuolisen ja sitä kautta yllättävän kiinnostavan, jolloin pelissä pyrkii tekemään kaiken mahdollisen, ettei mitään resurreja menetä ihan turhaan. Avaamatta kaikkia pieniä yksityiskohtia pelistä, voidaan sanoa, että vaikka pelissä onkin muutama törkeä vaikeuspiikki tai rasittava puzzle niin ne ovat pitkälti ne ainoat heikkoudet, sillä Gwent on monipuolista, pituutta pelissä on kiitettävästi, eikä kokonaisuus ala kyllästyttää. Tarina on loistava ja peli on juurikin sellaisella oikealla tavalla koukuttava.

Yhteenveto

Thronebreaker on tälläinen tapaus josta on tiettyjä aavistuksia, mutta todellisuudessa pelistä ei tiedä juuri mitään uppoutumatta siihen. Thronebreaker kertoo yhden tarinan Noiturimaailmasta ja kertookin sen hyvin. Tarinassa on paljon todella kovia päätöksiä, yllättäviä käänteitä, vaikeita hetkiä ja paljon Gwentin pelaamista, jonka jälkeen on taas hinku uppoutua peliin Thronebreakerin ulkopuolellakin. Peli on erittäin upea katsella ja vaikka luvassa ei olekaan samanlaista tuotantotasoa mitä Wild Huntissa, niin tämä ratkaisu toimii erittäin hyvin ja pääasiahan on siinä, että tässä on erittäin tiivis ja erittäin koukuttava peli, jota ei vain voinut jättää rauhaan ennenkuin tarina oli käyty loppuun asti. Se jos mikä on merkki hyvästä pelistä.

 

+ Witcher maailma

+ Graafinen ulkoasu on erittäin upeaa katseltavaa

+ Gwentin pelaaminen

+ Valintojen muovaama tarina

 

- Muutama vaikeuspiikki

- Useampi rasittava puzzle

 

Arvosana: 8,7

 

Fantastinen