Wesker%202.jpg

Albert Wesker on cool pienessä sivuosassakin

 

 

 

Yksi tunnetuimpia kauhupelisarjajo Paha Asukas, on kokenut monia muutoksia elinkaarensa aikana. Resident Evil 4 sai HD remaken kuun alusta ja samanlaista on kaavailtu myös Resident Evil 2:lle. Ensi vuonna taas ilmestyy Resident Evil 7. Itsekin olen sarjaan tutustunut ja yksi peli sarjasta, on yksi parhaita pelejä joita on koskaan tehty.

 

 

 

Resident Evil oli alunperin kauhupelisarja joka otti eräässä vaiheessa toiminnallisen otteen. Tuossa kohtaa itse hyppäsin kyytiin ihan oikeasti. Resident Evil sarja oli kyllä tuttu ennen sitäkin jossain määrin. Itse en lue itseäni juuri kauhupelien ystäväksi joten vasta toiminnallisen puolen alettua, kiinnostuin siitä. Resident Evil sisältää monia erinomaisia hahmoja ja muutenkin tarinat ovat hyviä, kaikkine typeryyksineen. Leon Kennedy, Ada Wong, Albert Wesker, Claire Redfield, Sherry Birkin ja Jake Müller ovat niitä hahmoja jotka ovat todella jääneet mieleen ja RE sarja on kyllä yksi sellainen, josta olen nautinnut. Ei liene yllätys että mitkä pelit ovat ne parhaat omasta mielestäni. RE7 on on aikeissa palauttaa sarjan juurilleen joten itse melkovarmasti hyppään tässä kohtaa pois sarjan kyydistä ja palaan ehkä sitten kun tutut hahmot tekevät paluun, ehkä taas toiminnan kanssa.




Aloitus.jpg

Resident Evil parhaimmillaan

 

 

 

Neljäs Paha Asukas on se peli joka teki minusta aikoinaan Resident Evil sarjan fanin on se peli joka vei sarjan myös toiminnalliseen suuntaan. Vuosien jälkeen peli siirtyy PS2:lta myös PS4:lle.

 

 

 

Erikoisagentti Leon Kennedy matkustaa maaseudulle Espanjaan pelastamaan presidentin kidnapattua tytärtä, Ashley Grahamia. Hyvin pian käy ilmi että lähiseutujen asukkaat ovat hyvin väkivaltaisia ja ympäristössä toimii jokin kultti jonka johtaja Osmund Saddler usuttaa Leonin kimppuun jos jonkinlaista hirviötä. Alueella liikkuu myös punaiseen leninkiin pukeutunut nainen Leonin menneisyydestä, eikä se edes jää siihen.

Leon ei kuitenkaan ole mitenkään kyvytön taistelemaan, vaan päinvastoin. Erittäin vahvan selviytymisvaiston ja laajan taistelukoulutuksen omaava Leon on erittäin tarkka ampuja ja lähitaistelija. Leonin onneksi alueella liikkuu myös mystinen kauppias jolla on valtava ja kokoajan kasvava asearsenaali, myytävänä.


Resident Evil 4 on koko sarjan huippukohta. Kauhu on jäänyt mausteeksi ja pääpaino on toiminnassa. Toimintapainotteisuus tekee pelistä todella nautinnollisen pelata. Vihollisia voi myös vältellä ja kaikkia ei ole pakko tappaa. Valtava määrä erilaisia aseita kuitenkin mahdollistaa sen että jos pelaaja vain haluaa, niin kaiken vastaan tulevan voi tappaa. Viholliset muuttuvat pelin edetessä kokoajan kestävämmiksi ja tappavimmiksi, unohtamatta toinen toistaan vaikuttavampia hirviöitä.

Resident Evil 4 on osattu tehdä variaation puolesta todella hyvin. Erilaisia vihollisia on kiitettävästi ja niitä osataan käyttää säännöstellysti. Perusvihollisia lukuun ottamatta mikään vihollistyyppi ei tunnu ylikäytetyltä vaan laajaa skaalaa on osattu käyttää erittäin hyvin. Pomovihollisissa on myös selvää vaihtelua ja vaikka monet pomoviholliset muuttuvatkin myöhemmin minibosseiksi, niin silti tuntuu että toistoa ei juuri seuraa.

Ainutlaatuistan pomovihollisten joukossa on vain pari heikkoa tekelettä, pääosin kaikki vastaan tulevat taistelut on osattu tehdä erittäin hyvin ja vaihteluakin on. Vaihtelua tarjoaa myös se että moniin tilanteisiin voi suhtautua usemmalla kuin yhdellä tavalla.


Aseiden suhteen Resident Evil 4 on täysi napakymppi. Valikoimaan kuuluu monta erilaista pistoolia ja haulikkoa sekä pari tarkkuuskivääriäkin. Näiden lisäksi valikoimaan kuuluu monta vähän erikoisempaakin varustetta. Lähes kaikki aseet ovat päivitettävissä minkä tuloksena niistä tulee todella voimakkaita aseita. Esimerkiksi huippuunsa varustettu Striker haulikko kantaa 100 ammuksen lipasta ja Black Tail pistooli on erittäin nopea tulittaa.

Pelissä on myös monia aseita jotka saa joko pelin läpäisemällä tai sitten Mercanaries minipelin kautta. Näihin aseisiin kuuluvat mm. Loputtomilla ammuksilla varustettu sinko sekä konepistooli Chicago Typewriter. Pelin yksi tehokkaimmista aseita on kuitenkin huippuunsa viritettynä loputtomat panokset omaava Handcannon, joka on voimakas magnum jolla pomotkin kaatuvat pariin osumaan. Sen päivittäminen on todella kallista ja saaminenkin vaatii oikeasti tekemistä. Varusteet säilyvät uudelleenpeluun kerralla jos valitsee NEW ROUND vaihtoehdon. New Game + ominaisuus on se mikä tekee tästä pelistä niin monta kertaa paremman pelin. Itse olen pelannut tämän pelin monta kertaa läpi ja ties millaisilla aseilla, se on aina yhtä hauskaa.


Ohjattavuus on eräs asia mikä vaatii oikeasti totuttelua. Itse pääsin ohjattavuuteen sisään vasta vähän ajan päästä. Ohjattavuuteen pari vaihtoehtoa mutta yksikään ei ole täysosuma. Jokaisessa variaatiossa tuntuu olevan jotakin mikä tekee siitä vähän hankalan. Iso juttu on se, että kun tähtäät, et pysty liikkumaan. Ohjattavuutta joutuu vähän harjoittelemaan ennen kuin siihen pääsee todella sisään mutta hyvää on sentään se että valtaosa vihollisista on hitaamman puoleisia ja väistäminen on suhteellisen helppoa. Ajoittain tosin tuntuu että pelaaminen on vähän kömpelöä, vaikka Leon onkin erittäin ketterä ja todellakin loistava action sankari.

Eräs seikka tässä pelissä on ikävästi jäänyt myös jatko-osiin ja karannut täysin lapasesta, nimittäin Quick Time Event osuudet joissa yleensä pitää hakata yhtä nappia tietyn aikaa tai painaa yksi kahdesta näppäinvariaatiosta oikeaan aikaan. Valtaosan ajasta tätäkin ominaisuutta on osattu käyttää oikein, mutta ajoittain tuntuu että tämä on vedetty vähän yli, hyvänä esimerkkinä Professional vaikeusaste jossa nappia on oikeasti hakattava niin että pelkää ohjaimen hajoavan.

Yksi ärsyttävä seikka tässä pelissä on se, että tiettyihin aseisiin saa ammuksia, vaikka ei asetta omistaisikaan. Voihan ne ammukset tietenkin myydä, mutta tilaa ne vievät ja pidemmän päälle se käy ärsyttäväksi.


Leon.jpg

Leon S. Kennedy on yksi Resident Evil sarjan parhaita hahmoja, todellinen selviytyjä ja erikoisagentti.

Mysteerinainen Ada Wong puolestaan edustaa sitä tahoa josta ei aina tiedä mitä odottaa, todellinen Femme Fatale.

Ada.jpg


Leon on erittäin hyvä pelihahmo, yksi Resident Evil sarjan parhaista hahmoista. Hänessä on humoristinen puoli, mutta myös vakava puoli. Leon on erittäin taitava mies kaikkine erikoistaitoineen ja vaistoineen. Hänellä on oikeasti todella hauska pelata ja hän oli lopulta yksi syy siihen miksi hankin myöhemmin RE6:n.

Muiden hahmojen suhteen variaatiota riittää, mutta harva pääsee Leonin tasolle. Mysteerinainen Ada Wong on helposti yksi parhaita Resident Evil naisia. Hänessä on se tietty mysteeripuoli joka pitää jännityksen yllä ja ulkoinen femme fatale seksikkyys ja asenne eivät nekään tee pahaa. Myös Resident Evilin iso paha Albert Wesker tekee lyhyen roolin sivutehtävissä ja Mercenaries minipelissä.

Vihollisrintamalla on hiljaista Osmund Saddler on ikävän tylsä pääroisto eikä Ramon Salazar ole juuri parempi. Sen sijaan commando mies Jack Krauser on toimiva hahmo joka tarjoaa myös melkoisen haasteen vihollisena. Sivuhahmoissa ainoa todella näkyvä on Luis Sera, joka on todella alikäytetty hahmo. Hänessä oli ihan potentiaalikin, mutta sitä ei vain huomioitu.


Kentissä on ihan kiitettävästi vaihtelua. Peli jakautuu karkeasti kolmeen alueeseen joista jokainen jakautuu sitten pienempiin alueisiin. Tietty synkkä tyyli pysyy kokoajan yllä mutta ympäristöt vaihtuvat ja tuntuvat tarpeeksi erilaisilta toisistaan niin että toistoa ei juuri synny vaikka parin alueen läpi ravataankin pari kertaa. Lisämausteena ympäristöihin kuuluvat niihin piilotetut aarteet joita voi sitten myydä kauppiaalle, rahaa tässä pelissä palaa todella paljon, mutta se kaikki kotiin päin kun sen laittaa viimeisiin aseisiin.

Sellainen tietty tunnelma on läsnä kokoajan ja ympäristöt vahvistavat tunnelmaa entuudestaan. Kentissä on monia pieniä yksityiskohtia ja ajoittain luvassa on jopa kauhua ja todella tunnelmallisia ja hyytäviä hetkiä joista saa näppärästi aina vihjeen jonkin äänen muodossa. Yli sitten kyseessä vihollisen nauru tai hirviön kaamiva korina.

Tätä puolta on todella hyvin mehustettu toinen toistaan paremmilla kuolinanimaatioilla aina legendaarisesta moottorisahalla pää irti taposta moniin vähän erikoisempiinkin kuolinanimaatioihin joista jokainen on enemmän kuin hyvin tehty, vaikka Leonin kuolinääni kuulostaakin usein aika pirun tyhmältä.

Paikka paikoin tuntuu että peli myös hieman huijaa kun viholliset onnistunut ilmestymään selustaan kuin tyhjästä. Mutta oikealla suunnittelulla, kaikkeen voi varautua, paremmin tai huonommin.


Se mikä tekee tästä pelistä enemmän kuin erinomaisen on se, mitä kaikkea aukeaa kun pelin läpäisee kerran. Uusi peli jo saaduilla varusteilla on yksi osa, mutta sen lisäksi mukana on pari Adalla pelattavaa tehtävää joista Separate Ways täydentää pääpelin tarinaa, Adan perspektiivistä. Tämä lisäpeli on yllättävän hauska ja toimiva kokonaisuus jossa on kyllä ikävästi tuota kierrättämistä, kun tietyt viholliset eivät sitten kuolleetkaan, vaikka selvästi  siltä vaikutti.

Assigment Ada on ei ole niin kiinnostava lisä ja tuntuu irralliselta.  Assigment Ada on tutuissa maisemissa ja tutuilla vihollisilla mutta tuntuu että tässä tehtävässä ei oikein saa mitään todella hyödyllistä ei ainakaan tarinallisesti, onhan se lisää tekemistä mutta kun Adalla pelataan Separate Ways osuudessa, niin miksei tähän olisi voitu heittää taas uutta hahmoa, vaikka jopa Wesker itse.


Mercenaries on se minipeli joka tuo todella ison plussan kokonaisuuteen.

Pelattavia hahmoja on viisi kappaletta. Erikoisagentti Leon Kennedy pistoolilla ja haulikkolla, punainen kelmi Ada Wong pistoolilla, konepistoolilla ja kiväärillä, julma mies Jack Krauser jousella ja kaiken tappavalla mutanttikädellä, erikoisoperaatiomies Hunk huippuviretyllä TMP:llä sekä pahamaineinen Albert Wesker vaimennetulla pistoolilla, kiväärillä sekä Killer7 magnumilla.

Kenttiä on neljä. Kylä jossa normaalien vihujen lisäksi pari moottorisahaakkaa. Linna jossa munkkien lisäksi Garradoreja. Tukikohta jossa normi vihujen lisäksi minigunmiehiä. Satama jossa normaalien vihujen lisäksi supermoottorisahamiehiä.

Jokaisella hahmolla on omat vahvuutensa ja omat heikkoutensa. Siinä missä Leonilla ei ole yhtäkään superasetta niin hän on kuitenkin kestävä ja haulikko on todella hyvä combon tekijä. Krauser tappaa helposti minkä tahansa vihollisen mutta hänellä on vain yksi ase. Ehkä paras kaikista, Wesker kantaa kakkosaseena kivääriä (johon saa siis hyvin ammuksia) ja superaseena magnumia. Ainoa heikkous on veitsen puuttuminen.

Mercenaries tehtävässä on ideana tappaa mahdollisimman paljon vihollisia ja mitä nopeammin niitä tappaa putkeen, sitä kovemmat pisteet saa. Loppupisteiden summasta saa sitten tietyn arvosanan. Tämä on sellainen minipeli joka pidetty mukana myös RE5:ssa ja 6:ssa, joka kerta paranneltuna. Mercenaries on ehdottomasti yksi parhaita minipelejä koskaan.


Kokonaisuutena Resident Evil 4 on yksi parhaita pelejä koskaan ja siksi ei ollut vaikea valinta hankkia tätä HD versiota. Kaikki mikä pelissä on hyvää, on edelleen läsnä ja vaikka pelin on pelannut monta kertaa. Resident Evil 4 on monista pienistä heikkouksistaan huolimatta sellainen peli jota jokaisen tulisi pelata, sillä tässä pelissä on tasaista laatua joka ei juuri heikkene. Peli haastaa niin ensikertalaiset kuin veteraanitkin ja tarjoaa erinomaisen osan isoon Resident Evil kokonaisuuteen.

 

+ Leon Kennedy on erinomainen pelihahmo

+ Valtava määrä aseita ja varusteita

+ Paljon ammuttavaa ja tutkittavaa

+ Uudelleenpeluuarvo

+ Mercenaries ja monet muut extrat

 

- Escort osuudet

- Ohjattavuus olisi voinut olla parempikin

 

 

Arvosana: 9,5

 

Legendaarinen

 




Viides Paha Asukas seuraa neljännen osan jalan jäljissä toiminnallisella otteellaan. Tällä kertaa Espanja vaihtuu Afrikkaan ja Leon Kennedy Chris Redfieldiin. Pelattavuudeltaan ja tyyliltään, RE5 on selvä jatko-osa RE4:llä. Tarinallisesti, kyseessä on uusi paikka ja uudet pelaajat, samassa Resident Evil maailmassa.

 

 

 

Resident Evil 5: Gold Edition

Toiminnallinen puoli on Resident Evil peleissä se joka vetoaa itseeni selvästi enemmän kuin kauhupuoli. Viidennessä Ressassa toimintaa on luvassa ja monella tavalla viitonen on jatko-osa neloselle, vaikka hahmot ovatkin vaihtuneet. Tarina tosin sitoo viidennen ja neljännen yhteen sekä linkittää pelit myös elokuvaan Resident Evil: Degeneration.

BSAA:n kapteeni Chris Redfield saapuu Afrikkaan jossa hän kohtaa paikallisen kollegansa, Sheva Alomarin. Näistä kahdesta tulee partnereita ja pian he saavatkin huomata että meneillään on jotakin paljon suurempaa kuin Chris uskalsi kuvitellakaan ja tähän kaikkeen liittyvät niin Chrisin rakas ystävä Jill Valentine kuin verivihollinenkin, itse Albert Wesker.


Resident Evil 5 on toimintapeli joka jatkaa RE4:ssa toimivaksi todettua ideaa. Ohjattavuus on samantyylinen ja siihen pääsee sisälle pienen harjoittelun jälkeen, ja pian peli tuntuu hyvinkin luontevalta, mutta silti on pakko sanoa että ohjattavuus on tavallaan jotenkin hassun tuntuinen eikä erityisen jouheva. Sanotaan että tämä tuntuu paremmin silloin kun tilanne on todella hetkinen, esimerkiksi Mercenariesissa. Lisäksi, mikäli hyvässä muistissa on RE6:n ohjattavuus, niin hyvin pian käy ilmi että tässä pelissä pelihahmot eivät ole ihan niin ketteriä ja taitavia, sillä tämä peli on lähempänä RE4:ää. Kun tähdätään, niin ei liikuta ja minkäänlaisia syöksyjä ja hyppyjä ei tehdä.

Pelihahmon ohjauksessa ja toiminnassa on pari jippoa jotka masteroimalla, pelissä pärjää erittäin hyvin, etenkin siinä vaiheessa, kun siirtyy Mercenariesin pariin.

Yksi suurimpia jippoja on melee hyökkäysten linkittäminen taisteluun, mikä mahdollistaa ammusten säästämisen. Mikäli vihollisen onnistuu horjuttamaan joko päälaukauksella tai jalkaosumilla, voi komboa jatkaa nyrkeillä. Tämä on ikävä kyllä paikoin hivenen kömpelöä ja usein tuntuu että käsirysyt eivät ole se paras ratkaisu. Käsirysyt olivat myös kuutosessa hieman kömplöitä omalla tavallaan, mutta tässä ne ovat eritavalla vähän niin ja näin.

Ohjattavuuden suurin ongelma on lähinnä siinä että hahmoista ei ole kovin nopeaan ja ketterään toimintaan. Vastapainona siihen ei ole juuri vihollisistakaan, joten vaikka hahmojen liikkeet ja toiminnat ovatkin vähän hitaamman puoleisia ja pökkelöitä, niin viholliset ovat suuressa määrin samalla viivalla. Silti, hahmon liikkumisesta ja toiminnoista saisi paljon enemmän irti, mikä näkyy jatko-osassa.


Mitä sitten tulee varusteisiin, etenkin aseisiin, niin RE5 tekee monet asiat samoin kuin edeltäjänsä, mutta samalla monet asiat ovat muuttuneet. Aseita voi edelleen kehittää jolloin niihin saa enemmän ammuksia tai enemmän tulivoimaa. Tietyissä aseissa on tiettyjä asioita joita toisissa ei ole. Esimerkiksi eräs pistooli kantaa maksimipäivityksillä 100 ammusta, kun taas erään magnumin panokset eivät nouse kuudesta minnekään. Nämä pienet erot tuntuvat todella isoilta ja tuovat mukavasti vaihtelua peliin.

Mutta aseille olisi kyllä voinut keksiä vähän parempiakin nimiä, sen sijaan että niille antaa mallin. Edellisessä pelissä revolverimagnum oli Broken Butterfly ja eräs haulikko oli Striker. Tässä pelissä on kyllä Lightning Hawk ja Jailbreaker, mutta sitten niin niitä numerokirjain yhdistelmiä, jotka eivät juuri jää mieleen.

RE4:ssä yksi parhaimpia seikkoja oli eri aseiden käyttö sillä aseissa oli paikoitellen selviä eroja. Tällä kertaa monet aseet tuntuvat todella samanlaisilta, mutta vaihtelua riittää silti. Erona on tosin se, että mitään kauppiasta ei ole, vaan aseet löytyvät joko kentistä, tai niitä voi ostaa kenttien välillä. Siinä on myös eroa miten pelihahmo kantaa asetta, sillä kaikkia aseita hahmo ei kanna samalla tavalla.

Ase tyyppejä ovat ne normaalit pistoolit, rynkyt, kiväärit ja haulikot, sekä pari vähän erikoisempaakin tapausta, unohtamatta aseista vahvimpia, magnumeita. Tavallaan tässä pelissä aseiden hankkiminen on helpompaa, koska ne löytyvät aika helposti kentistä, häiritsevää on se, että niitä ei voi kehittää loppuun asti, ennen kuin etenee tarinassa tiettyyn pisteeseen.

Tarinan eteneminen ja aseiden päivittäminen ovat tosin pari sellaista asiaa jotka tekevät tästä pelistä yllättävän paljon helpomman kuin edeltäjänsä. Eikä vain siksi, että kenttien välillä pelaaja voi tyhjentää ja vaihtaa tavaroitaan ”asevarastosta”, kun taas nelosessa sellaista ei ollut.

Tarina on jaettu osiin samaan tyyliin kuin edeltäjässä, mutta ero on siinä, että jo pelissä voi valita minkä osan haluaa ja jos huvittaa, pelata sitä uudestaan ja uudestaan. Hankitut esineet ja aarteet säilyvät, joten aiempia kenttiä voi farmata jos huvittaa ja päivittää aseista kunnon tykkejä jo hyvin varhain.

Toiminnallisessa puolessaan peli ei näytä yhtä hyvältä kuin RE4. Leon jotenkin hyppää näyttävämmin toisen kerroksen ikkunasta ulos ja hänellä lähitaistelu toimi jotenkin paremmin, eikä hänen veitsenkäyttönsä ollut yhtä turhaa kuin Chrisin.


Se mikä tosin tekee tästä pelistä haastavamman, on se tila. Pelihahmolla on vain 3x3 ruudukko tilaa esineillä. Samaa esinettä menee yhteen luukkuun tietty määrä, mutta teoriassa pelihahmo pystyy kantamaan mukanaan muutamaa asetta ja panoksia näihin, pystyen näin ollen vielä poimimaan mukaansa kentistä löytyviä tarvikkeita, kuten lääkkeitä ja uusia aseita sekä kranaatteja. Tämä tila on tosin kaksinkertainen, sillä Chris ja Sheva jakavat kaikki tarvikkeet joten toinen voi käyttää haulikkoa kun taas toinen käyttää rynkkyä.

Tilan puutteen tiettyä ongelmallisuutta vaikeuttaa vielä sekin, kun pitäisi vaihdella tavaroita toisen kanssa. Sheva antaa pyydetyn esineen mukisematta jos tilaa vain löytyy, mutta paikoitellen kun hänelle antaa jotakin, saa vaihdossa jotakin mitä ei olisi välttämättä halunnut, jotta pystyy poimimaan kentästä jotakin uutta.

Esineiden hallinnointi helpottuu kun siihen tottuu, mutta tilaa tuntuu olevan todella heikosti, etenkin kun vertaa siihen miten paljon roinaa Leon pystyi kantamaan mukanaan. Toisaalta tämä tekee pelistä vähän realistisemman, sillä Chrisin ja Shevan kantavat aseet näkyvät usein myös heidän yllään mikä on hieno tyyliseikka, suurimman osassa tapauksista (sinko näyttää todella typerältä kun hahmo kantaa sitä mukanaan). Tosin tästä realistisuudesta luovuttiin jatko-osassa ja itse tavallaan pidän siitä. Kyllä tämäkin menettelee ja tekee pelistä erilaisen, mutta menee aika usein räpeltämiseksi, etenkin silloin kun tavaraa on paljon ja lisää olisi tulossa.


Mitä tulee partneriin, niin Sheva ei ole kuolematon, vaan ottaa vahinkoa ihan kunnolla jos jää ylivoiman jalkoihin. Sanotaan että kun tätä peliä pelaa, niin näkee ne suunnattomat parannukset joita RE6:ssa on.

Kun pelihahmo, oli se sitten Chris tai Sheva, putoaa kriittiselle tasolle, niin partnerille on hieman aikaa elvyttää hänet. Tämä on tavallaan suuri kompastuskivi, sillä kriittisestä tilasta ei parana millään itse (paitsi Mercenaries pelissä), vaan partnerin on pakko auttaa. Positiivista on tosin se että Sheva seuraa todella hyvin mukana ja reagoi oitis jos pelihahmo on kriittisellä, Sheva ei myöskään arkaile käyttää lääkkeitä.

Mutta toisaalta, Shevan kanssa saa vähän katsoa että mitä aseita hänelle antaa, sillä niiden kanssa hän ei ole ihan niin kyvykäs, sillä aseita hän käyttää vähän niin ja näin. Kun hänellä on yksi ase, niin mitään ongelmaa ei ole, mutta kun niitä aseita on kaksi, niin lopputulos ei välttämättä ole toivottu. Suurimman osan ajasta Sheva kuitenkin tekee mitä häneltä toivookin ja yleensä kuolemat kriittisissä kohdissa eivät mene NPC:n piikkiin, mikäli hänellä on ammuksia ja vaikka vähän lääkkeitä joilla parantaa pelaaja (yleensä).

Tukena partneri on paikoitellen todella kullanarvoinen, sillä kun itse ei ehtisi käyttää lääkkeitä, niin partneri hoitaa sen osan.

Pari häiritsevää seikkaa NPC:n kanssa kuitenkin tulee esille aina välillä. Toinen on se, että kun toinen hahmo on lähellä ja aktivoit lääkkeen kun se kädessäsi, saatat parantaa toista hahmoa, vaikka aikoisit parantaa itseäsi. Plussaa on tosin se, että mikäli aktivoit lääkkeen valikosta, se parantaa molempia, jos ovat lähekkäin.

Partneri osaa myös ajoittain mennä sen verran tielle että tähtäämisestä tulee hieman hankalaa, vaikka vihollisia voi ampua myös partnerin läpikin. Mutta silti olisi kiva jos NPC osaisi väistyä tähtäyslinjalta.

Mutta se ärsyttävä seikka joka tapahtuu usein on tämä tavaroiden kerääminen. Pelaaja voi joko itse poimia roinaa, tai komentaa toista poimimaan. Oma-aloitteisuus on tässä kohtaa ongelma, sillä mikäli pelaajalla ei ole asetta X ja partnerilla on, niin partneri ei silti välttämättä kerää ammuksia, ellei tätä erikseen komenna. Toinen juttu on se, että partneri ei myöskään kerää kultaa oma-aloitteisesti, vaikka se kaikki meneekin yhteiseen käyttöön. Nämä eivät onneksi haittaa sitä, kun henki on vaakalaudalla, silloin partneri tietää mitä tekee, yleensä.

Tämä räpeltäminen ei ole mikään ongelma kun on aikaa, mutta kun se iskee kohdalle taistelussa, niin siitä seuraa helposti aika pahoja lisäongelmia.

Pelissä voi pelata myös Shevalla mutta itse en tästä juuri pitänyt, parista syystä. Sheva toimii muuten kuin Chris mutta ei voi samalla tavalla yhdistää esineitä tai vaihdella niitä, lisäksi Shevalla, valikot ovat pelikuvana, mikä on erittäin häiritsevää. Muutoin Sheva toimisi kyllä, koska parissa kohtaa sillä on väliä, kumpi hahmo olet. Toteutus ei vain oikein anna myöten.


Vihollisten suhteen peli ei ole kovin erikoinen. Normaalit tartunnan saaneet tuntuvat ihan perusjannuilta, pienillä muutoksilla. Ne isommat möröt puolestaan eivät nekään muutamaa satunnaista lukuun ottamatta ole kovin kaksisia. Vihollistarjonnasta mikään ei oikein nouse edukseen, etenkään kun vertaa edeltäjään jossa vaihtelu näkyi jotenkin selvemmin.

Grafiinen puoli saattaa hieman vaikuttaa sillä peli näyttää jotenkin kirkkaammalta ja kimmeltävämmältä kuin edeltäjä jossa tyyli oli jotenkin erilainen, ei niin kiillotettu, vaan tunnelmallisempi.

Pomoviholliset ovat toinen asia. Niiden joukossa on pari erikoisempaakin tapausta, mutta samalla joukossa on myös todella tylsiäkin tapauksia. Mestaaja on hienon näköinen mutta superheimolainen ei niinkään. Isoja mököjä pelissä riittää ja paikoitellen ne ovat ihan hienojakin, RE tyyliin.

Eräs valtavan suuri miinus on kuitenkin viimeinen taistelu Weskeriä vastaan. Aluksi taistelu aluksessa on hieno ja toimii, mutta tulivuori ei. Paikka on hyvä, mutta taistelu ei. Weskerin muuttuminen infektiomassaksi ei toimi juuri yhtään ja se miten Wesker lopulta nujertuu, ei vain toimi kovin hyvin. Tässä on yksi pelin suuria miinuksia, Wesker kun ei vain saa arvoistaan loppua.

Eräs isompi plussa tosin tulee siitä, miten monin tavoin viholliset voivat tehdä pelihahmoista selvää jälkeä. RE4 on legendaarinen monilla kuolinanimaatioillaan, alkaen yhden osuman kuolemasta moottorisahalla. RE5:ssa on muutamia aika hienojakin tapauksia, ilman typerää kuolinääntä. Ne eivät ehkä tunnu yhtä iskeviltä kuin nelosen kanssa, mutta sentään ne ovat siellä, toisin kuin seuraajassa, jossa ne eivät ole yhtä hienoja.


Tarinallisesti RE5 tuntuu usein aika keskikertaiselta. Tietyin väliajoin tarina kuitenkin onnistuu yllättämään ja tarjoaa astetta enemmän. Spoilaamatta voidaan sanoa että peli on RE tyylille uskollinen.

Päähahmona kapteeni Chris Redfield ei ole yhtä hyvä kuin aiemman pelin erikoisagentti Leon Kennedy. Leon oli oma humoristinen puolensa kivikovan selviytyjän sisällä. Chris on kuin monet muutkin sotilastyypit, hänessä ei vain tunnu olevan sellaista tiettyä juttua joka iskisi ainutlaatuisuudellaan.

Sheva ei hänkään ole se kaikkein erikoisin. Hän ei myöskään juuri eroa Chrisitä, eikä aiheuta mitään erikoisempaa kemiaa kaksikon välille. RE6:ssa esimerkiksi Jake ja Sherry olivat parivaljakko jotka toimivat todella hyvin yhdessä ja samaa olivat Leon ja Helena. Chris ja Sheva ovat todella samanlaisia, eikä heidän välisessä kanssakäymisessään tunnu olevan mitään kovin nappaavaa. Mutta ainakin on syy jonka varjolla Chris voi kertoa menneistä.

Sivuhahmoja on jokunen eikä yksikään vedä vertoja nelosen Ada Wongille, paitsi itse paholainen mustissa aurinkolaseissa.

Albert Wesker on yksi pelin suurimpia valtteja ja vielä edelleen, paras vihollinen joita Ressa peleissä vastaansa saa. Nelosen Osmund Saddler ei ole läheskään yhtä hyvä, edes Ramon Salazarin kanssa. Eikä kutosen Simmonskaan pääse edes lähelle sitä, mitä Wesker on.

Ainoa tietynlainen heikkous tulee ajoittain ääninäyttelystä joka tuntuu joskus vähän yliviedyltä.

Tässä pelissä Wesker on kuitenkin tyylikkäämpi kuin koskaan aiemmin.


Mitä tulee kenttiin, niin Afrikan maissa ei ole samalla tavalla vaihtelu kuin Espanjassa. Mukana on kyllä ulkotiloja, alkuasukasmajoja, tehdasalueita ja temppeleitä, mutta osa niistä ei vain tunnu kovin iskeviltä. RE4:n linna oli valtavan iso muutos kylään verrattuna, mutta tässä pelissä ei samaa tunnetta vain tule vastaan.

Toinen selvästi isompi juttu on se, että niitä ärsyttäviä osioita on enemmän, sillä jotkut kentät vain tuntuvat niin typerästi rakennetuilta.

Tässä kohtaa se graafinen puoli vaikuttaa tavallaan sillä grafiikka ei vain samalla tavalla miellytä kuin aiemmin. Aiempi peli vaikutti joten synkemmältä ja tyylikkäämmältä. Grafiikka on kyllä hienoa ja sitä voi hieman itsekin muokata, mutta aina se kiillotetumpi ulkokuori ei ole parempi.


Mercaneries peli on jotakin sellaista, joka jaksaa napata mukaansa joka kerta. Nelosessa pelasin ensimmäistä kertaa ja se vei mukanaan. Kutosessa kaikki oli entistä paremmin, hiotulla mekaniikalla ja iskevällä tyylillä, puhumattakaan suuresta valikoimasta hahmoja ja varustuksia.

Vitosen Mercenaries on jotakin siltä väliltä. Kun on kokenut kutosen niin pakostakin tämä tuntuu hieman heikommalta, mutta tarjoaa silti paljon pelattavaa.

Hahmoja ei ole kovin montaa, mutta jokaisesta on pari variaatiota ja jokaisella variaatiolla on erilaiset varusteet. Kenttiä sen sijaan on enemmän ja arvostelusysteemi tuntuu jotakin selvemmältä. Lisäksi tätä voi pelata tiiminä, toisin kuin edeltäjässä. Kentät vaativat opettelua ja varusteiden paikkojen muistamista, mikäli haluaa repiä kunnon arvosanat, sillä vähintään A:lla, saa uusia juttuja auki. A on loppuviimeksi aika helppo saavuttaa, mutta korkeinta arvosanaa saa metsästää tosissaan sillä ajan kuluessa, kenttiin hiipii erikoisvihollisia, jotka voivat pahimmillaan tappaa pelihahmon yhdellä ainoalla iskulla, kuten Predator hyönteiset.

Palkkasotureissa Albert Wesker on jälleen se ehdoton ässä ja muuten se tyylikkäin.

Mukana Goldissa myös Mercenaries Reunion jossa vieläkin lisää hahmoja joihin kuuluvat myös Barry Burton ja Rebecca Chambers ja Barry on kuin Wesker nelosessa, parhaimmalla varustuksella ja Barry onkin helposti Reunionin tehokkain hahmo.

Kentät ovat Reunonissa samoja, mutta pienillä muutoksilla. Osa selvästi helpompia, sillä ne kovat vihut ilmestyvät vasta myöhemmin, mutta se tilanne voi olla myös toisinkin päin.


Ehdotonta plussaa peliin tulee myös siitä, että pelissä voi halutessaan avata loputtomat panokset aseisiin, jos pisteet riittävät ja aseet ovat loppuun asti kehitettyjä. Tämä voi tuntua pieneltä jutulta, mutta se tuo peliin sen pienen hauskan lisän.

Pelissä aseiden päivittäminen loppuun asti vie tosin aikaa sillä rahaa tulee vain muutamissa kohdissa hyvin ja päivitykset ovat suhteellisen kalliita.

Aarteita pelissä on kiitettävästi ja niiden löytäminen on uusi haaste, samoin kuin piilossa olevien BSAA symbolien.


Kun kyseessä on Gold Edition, niin mukana ovat myös pari lisätehtävää. Lost in Nightmare ja Desperate Escape. Jälkimmäinen on pääpelin tyylinen lisätehtävä jossa pääsee pelaamaan Jill Valentinella ja hän tuntuu yllättävän hyvältä pelihahmolta, vaikka ei oikeastaan eroa pelattavuudessa Chrisistä.

Toisessa lisärissä Chris ja Jill jahtaavat Weskeriä, eli tämä osuus on esiosa pääpelille. Tämä tekele loistaa ensimmäisen Resident Evil pelin tunnelmaa monella tapaa. Sääli on se, että tämä peli on enemmänkin vihollisten välttelyä ja ongelmien ratkontaa, paskaa siis.


Kokonaisuudessaan Resident Evil 5 on hyvä toimintapeli josta riittää pelattavaa todella pitkäksi aikaa, mikäli haluaa saada kaiken mahdollisen. Kun sitä vertaa RE4 ja RE6 peleihin, se häviää molemmille. RE5 on silti hyvä peli ja se on se yksi linkki mikä yhdistää 4:n ja 6:n. Moni asia mikä on vielä 5:ssä, ei ole enää 6:ssa. Kuten aarteet ja aseiden päivitys.

Sanotaan että jos olisin pelannut tätä silloin, kun se oli uusi, se olisi ollut hyvää jatkoa neloselle. Mutta nyt kun kuutonen on jo itselleni tuttu, niin tässä pelissä näkyvät ne asiat, joita ei ole vielä ole. Tosin usein peli kuitenkin tuntuu siltä, että se ei tuo mitään merkittävää uutta pöytään, vaan tekee kaiken kuin edeltäjä, mutta ei yhtä hyvin.

Plussaa on kyllä se että peliä voi pelata kaksin kaverin kanssa, vaikka NPC silti toimii partnerina hyvin, kun sen mahdollisuudet oppii hyödyntämään. Tietyt asiat partnerisysteemissä tuntuvat huonoilta, mutta niiden kanssa pärjää kyllä kun peliin pääsee sisälle.

 

 

+ Toiminta

+ Paljon aseita

+ Albert Wesker

+ Mercenaries

 

+/- Partneri

 

- Tietty räpeltäminen varusteiden kanssa

- Lähitaistelun heikkous

- Hahmon liikkuminen on omalla tavallaan hivenen kömpelöä

- Chris ja Sheva ovat vähän tylsä parivaljakko

 

 

Arvosana: 8,2

 

Erinomainen

 




Kuudes paha asukas on useamman tarinan kokonaisuus jossa valtava tarinallinen hämähäkinseitti tuo monet tutut RE hahmot yhteen, monin erin tavoin. Osa on vanhoja tuttuja ja osa uusia ilmestyksiä. 

 

 

Resident Evil 6

Sananen siitä millainen oma kokemukseni on Ressojen parista. Resident Evil 4 on ensimmäinen ja tähän asti ainoa jonka olen hankkinut, syystä että: En ole mikään kauhugenren suuri ystävä koska suurin osa kyseisistä peleistä tarjoaa todella vähän ja olen kuullut aika paljon paskaa monista ressoista. Mutta sitten tuli RE4, kyllähän se vähän epäilytti hankkia, mutta sopivaan hintaa, miksi ei. RE4 on ehdottomasti PS2:n parhaita pelejä. Se on toimintapainotteinen, laaja ja monipuolinen. Se on tullut pelattua läpi kerran toisensa jälkeen ja siinä on hankittu kaikki mahdollinen. Ja Leon S. Kennedy on todellakin kova jätkä, ketterä poika ja hyvä päähahmo.

Entäs RE5. En ole hankkinut. Samantyylinen kuin 4 (mitä olen demoja pelannut) mutta maisemat ja hahmot ovat eri. Päähahmona olisi Chris Redfield. Ei siinä mitään, mutta itse en paljoa perusta peleistä joissa täytyy toimia lapsenvahtina tietokoneen ohjaamalle hahmolle, etenkin jos hahmo on tyhmä. Valikot ovat myös yksi sekasotku ja ohjaus jotenkin… tahmea. Ei juuri houkuttanut, mutta viimeinen niitti oli:


Kun nyt oikeasti tuntuu kiinnostavan niin suuri syy miksi boikotoin tätä osaa vastaan on se että Albert Weskerin kohtalo ei miellytä. Tiedän miten peli loppuu enkä allekirjoita sitä. Albert Wesker ei saa arvoistaan päätöstä.

 

Resident Evil 6… miksi hankin.

1. Leon Kennedy. Toinen suosikki päähahmoni on palannut entistä kovempana ja coolimpana kuin aiemmin.

2. 4 kampanjaa joissa suurehkoja eroja.

3. Voit liikkua kun ammut ja taistelu on monimuotoisempaa.4. Halusin pelin jossa on zombie apocalypsen tunnelmaa. RE6 käynnistyy kun täysi helvetti uhkaa jälleen päästä valloilleen.


Uusi C-Virus on vaarallisempi kuin T-Virus ja G-Virus. Presidentti kuolee agentti Leon Kennedyn ja agentti Helena Harperin silmien edessä. Kapteeni Chris Redfield palaa katkerana takaisin taisteluun Piers Nivansin mukana. Agentti Sherry Birkin löytää Albert Weskerin pojan, palkkasoturi Jake Mullerin jolla on suonissaan ratkaisu viruksen torjuntaan. Ja kaikken taustalla liikkuu myös Ada Wong. Pelissä pääsee pelaamaan neljää kampanjaa joissa on omat päähenkilönsä, oma juonensa ja oma tunnelmansa. Kaikki tarinat liittyvät lopulta toisiinsa ja henkilöt myös kohtaavat toisensa tarinoiden edetessä. Neljäs kampanja (joka avautuu kun suorittaa muut kolme) täydentää juonen. Tämä tuo itselleni mieleen Kingdom Hearts: Birth By Sleepin jossa oli myös kolme hahmoa joilla oma tarinansa. Tämä on seikka joka itseäni alkoi oitis kiinnostaa.

Pelissä on myös mahdollisuus monipeliin sillä jokaisella hahmolla on partneri (paitsi Adalla). Ja todellinen plussa on se, että partneria ei tarvitse juuri vahtia, kuten RE5:ssä. Partneri voi pelastaa sinut jos olet pulassa ja hän tarjoaa tulitukea. Partnerit eivät myöskään ole järin tyhmiä vaan osaavat hoitaa oman hommansa. Joskus he kyllä saattavat vähän olla hukassa siitä mitä pitäisi tehdä mutta eivät kovinkaan usein. Jokaisessa ressan hahmossa on jotakin joka ei ole järin hyvä seikka, mutta tällä kertaa suuressa osassa hahmoista on kyllä sitä jotakin.


Hahmoista Leon on tyylikäs ja karu, Ada vaarallisen kaunis, Chris kova kuin kivi ja Jake taas on hurja ja cool. Hahmoissa on kyllä sitä jotakin, osassa enemmän ja osassa vähemmän, Leonin partneri Helena Harper on erittäin hyvin tehty kaikin puolin ja täydentää Leonia paremmin kuin hyvin, kun taas Chrisin partneri on täysi vastakohta, ei mitään kiintoisaa mutta saa Chrisin näyttämään entistä kovemmalta. Leon on suosikkejani kuten varmaan on jo käynyt selväksi. Ada ei ole yhtä seksikäs kuin vaikka RE4:ssä tai Damnationissa, mutta silti hän on kyllä kuin ennenkin ja uusi vaatetus on kyllä todella tyylikäs. Chris on myös kovempi kuin koskaan, vaikka onkin samalla sitä harmaata massaa eikä juuri erotu jengistä millään tavalla. Sherry on kuten Helena, erittäin hyvin tehty ja hän ja Jake täydentävät toisiaan erittäin hyvin. Jake taas on yllättävän hyvä. Jake on yhtä aikaa huvittava, cool ja täyttä rautaa. Ulkonäkönsä puolesta hänessä on myös hieman terää ja ääninäyttely on kohdallaan. Mutta se suurin ongelma kaikessa on se, että Albert Weskeriä ei ole. Tämä on suuri miinus sillä Wesker on alusta asti ollut sarjan parhaita hahmoja ja erittäin tyylikäs, oma suosikkini. Jake Muller ei pääse lähellekään sen aukon täyttämistä minkä Wesker jättää.

Mutta lisäpisteet Leonista ja Adasta hahmo puolella. Kummallakin on ääninäyttelijä vaihtunut ja Adan kohdalla tämän huomaa selvästi helpommin, uusi ääni ei ole yhtä hyvä kuin vanha. Vihollispuolella vaihtelua on jonkin verran.


Mutta kun ottaa huomioon aiemman, kuten nelosen, niin vihollisissa ei ole niin paljoa vaihtelua ja eräs seikka joka kyllä on tavallaan aika heikko osa. Vihollisia kierrätetään, etenkin niitä päävihollisia, tuntuu kuin mielikuvitus olisi loppunut kesken. Samaa tyyppiä vastaan tapellaan kerran toisensa jälkeen, vaikka muoto hieman muuttuukin. Hieman laiskuus haiskahtaa, sillä varsinkin tiettyjä kovempia pahiksia kierrätetään aivan liikaa. Lopparit (etenkään viimeiset) eivät juuri iske millään tavallan, ulkonäkö ei juuri saa aikaan toivottua tunnelmaa. Loppareissa on kuitenkin paikoitellen tiettyä asennetta ja varsinkin Jaken kampanjassa taistelussa on sitä jotakin. Vaihtelua peli tarjoaa sitten jo aika paljon enemmän. Kampanjoissa on selviä eroja jotka tekevät niistä selvästi erilaisia. Jokainen hahmo on erilainen myös valikoiltaan ja aseiltaan. Tietyt aseet ovat kaikille yhteisiä. Leon ja Jake aloittavat pelkällä pistoolilla kun taas Chris aloittaa pistoolilla ja rynkyllä, mutta Leon ja Jake saavat magnumin mitä Chris ei saa. Aseissa nimet eivät ole yhtään niin hyviä kuin aiemmin, esimerkiksi Jaken magnum on nimeltään Elephant Killer (surkea nimi). Nämä tosin ovat aika pieniä eroja, isompi ero on itse pelattavuudessa.


Leonilla pelatessa peli on survival kauhua jossa tarkkuus palkitaan ja aina on pimeää. Leon tosin pärjää myös lähitaistelussa ja tämä on kampanja jolla itse aloitin. Leon on hahmona myös todella hyvä ja tässä kampanjassa vastaan tulee niitä oikeita zombeja. Kampanjoista tämä on oma suosikkini. Tunnelma on hyvä ja hahmot ovat hyviä ja lopputappelukin on muutoin hyvä mutta kierrätystä on liikaa. Tarinallisestikin tykkään kyllä todella paljon.

Chrisin kampanja on paljon toimintapainotteisempi eikä niitä panoksia tarvitse niin paljoa laskea. Mutta tässä kampanjassa vastarintakin on vähän järeämpi sillä j’avot ovat plagan tyylisiä mutatoituvia hirviöitä ja vihollisilla on myös aseita. Tämä kampanja ei nappaa järin paljon, toimintaa kyllä on mutta Piers on ärsyttävä eikä tämä kampanja tunnu tarjoan järin paljoa mitään ihmeellistä.

Jaken kampanja on yhdistelmä aiemmista mutta aika paljon enemmän kuten Chrisin kampanja, mutta erona on se että Jake on todella ketterä poika ja lähitaistelussa hän on se vahvempi osapuoli, sillä Jake osaa vetää porukkaa oikein kunnolla turpaan. Tässä Capcom on kyllä hieman nössöillyt eikä Jake ole ihan niin taitava tappelija kuin voisi toivoa tai olettaa mikä on kyllä suuri sääli. Arvaan kyllä mihin Jaken kanssa pyrittiin, mutta pidemmällekin olisi voitu mennä. Tämä on kampanjoista ehkä toiseksi paras. Kaikki on muutoin kohdallaan mutta Jaken lähitaistelutaitoa ei ole hyödynnetty tarpeeksi, sillä vastarinta on usein liian järeä jotta hand to hand tappeluun olisi syytä. Tarina on myös todella hyvä ja parivaljakon yhteispeli on myös todella hienoa, kuten sanailukin.

Adan kampanja eroaa muista kahdella tavalla. Tämän kampanja saa avattua vasta kolmen muun jälkeen ja tässä ei ole partneria. Yllätysratkaisu joka paljastuu tämän kampanjan kautta, on kyllä niin ilmiselvä (itselleni varsinkin) että ei se niin paljoa yllättänyt. Pelattavuudeltaan tämä on varmasti kaikista huonoin. Tunnelma on kuin Leonilla, survivalia, mutta Adan kampanjassa puzzlet ja etenkin stealth osuudet ovat todella rasittavia. Tämän kampanjan heikkous on siinä että se sisältää liikaa niitä ärsyttäviä kohtia. Vähän 50:50 fiilikset tämän kanssa.


Kaikki kampanjat liittyvät todella paljon toisiinsa, kentissä on kyllä paljon vaihtelua aina hautausmaasta lentokoneeseen laivaan ja lumipyryyn. Leonin kampanja on myös ainoa jossa ei käytetä moottoriajoneuvoja joiden osioissa äkkikuolemat tulevat todella helposti tutuiksi.Kampanjat voi myös pelata toisella hahmolla (Helena, Piers tai Sherry) jolloin muutamat kohdat muuttuvat, paikoitellen erittäin merkittävästi.Yhteistä kaikilla hahmoilla on se että jokainen on kyvykäs lähitaistelussa, toiset enemmän kuin toiset, mutta kaikilla hahmoilla on viimeistelyliikkeet, jotka ovatkin sitten älyttömän hienoja ja näissä sitä vaihtelua sitten vasta onkin, nimittäin silläkin on väliä että iskeekö edestä vai takaa ja onko kyseessä blitz hyökkäys. Mutta sitten tärkein seikka, kontrolli. Pelissä on paljon parannuksia neloseen verrattuna ja myös vitoseen verrattuna.

Hahmo liikkuu kuin pitääkin ja ohjattavuus on todella onnistunut. Hahmoilla pystyy vetämään aika hienoja liikkeitä aina väistöliikkeestä vihollisten näyttävään teilaamiseen.

Näitä kykyjä voi viritellä vihollisista saatavilla shakkinappuloiden muodossa tulevilla kokemuspisteillä jotka ovat aiempien pelien ”rahaa”. Shakkinappuloiden kanssa on eräs epäloogisuus, kun torni on kuningatarta arvokkaampi, en tiedä miksi.

Plussaa myös siitä että nyt ei tähdätessä jää kiinni paikoilleen, vaan voi liikkua ja ampua samaan aikaa. Taidoissa onkin sitten aivan oma ulottuutensa sillä osa taidoista kehittyy, osa ei.


Ohjattavuus ei juuri ole syy epäonnistumisiin, vaikka paikoitellen tuntuu että hahmo ei aivan tee sitä mitä pitäisi. Suurelta osin ohjattavuus on kuitenkin erittäin hyvä ja hahmoilla voi todellakin tehdä temppuja joita oikeasti olisi kiva tehdä vastaavissa tilanteissa. Mutta myös tästä ohjattavuudesta voidaan valittaa. Paikoitellen hahmo ei tee ihan sitä mitä pitäisi. Yleensä melee hyökkäys on vähän turhan kömpelö tai sitten liian tarkka siitä miten toimii. Toinen seikka on QTE kohdat sillä nappien hakkaaminen tuntuu vähänkin korkeammalla vaikeusasteella hieman epäreilulta ja pari kertaa vastaan tuli kohta jossa vaikka kuinka nappulaa pöyrittää, niin mitään ei tapahdu (tämä saattaa tosin olla bugi koska niin kävi vain pari kertaa ja samaa vihollistyyppiä vastaan). Tämä on myös aika yleinen ongelma pelien kanssa.

QTE on aika helppo kusta. Yleensäkin nappuloiden jatkuva hakkaaminen on helppo tapa pilata hyväkin peli, etenkin jos epäonnistuminen johtaa tuhoon. Tämä käy esiin kahdella tavalla, reaktioaika on liian lyhyt (monen pelikerran jälkeen tosin tietää mitä odottaa) ja yks kaks pitääkin jo vaihtaa nappulaa. Tai sitten peli katsoo että hakkaaminen ja veivaaminen ei ole tarpeeksi raivokasta vaikka pelaaja naputtaa ja veivaa minkä pystyy. Tälläiset seikat pärsäävät seikkailut.

Pelin kaksi suurinta heikkoutta ovat puzzlet ja nopeat tilanteet. Peli ei jostakin syystä nopeissa tilanteissa pärjää. Heti kun pitää toimia äkkiä huomaa kuinka pikkumainen peli osaa olla siitä missä nappia pitää painaa. Puzzlet ovat asia erikseen koska niiden kanssa ei ole kiire, mutta niissä ei ole mitään järin kiinnostavaa, ne ovat siellä vain hidastamassa peliä. Ongelmanratkonnassa ei ole mitään pahaa, jos se on toteutettu oikein. Nopeassa toiminnassa huomaa ettei capcom ole huomioinut ohjattavuutta aivan tulenkestävästi. Lähitaistelussa huomaa saman.


Ohjattavuus tottelee kyllä hyvin ja pystyy paljon parempaan kuin aiemmin ja hahmoa on helppo käskyttää ja paikoitellen pelissä voi vetää todella hienoja stuntteja ja leikkiä oikeaa äksöntähteä. Varuste/asevalikoima ei ole lähelläkään samaa luokkaa kuin nelosessa. Aseita on kaikki perustyypit, siinä se. Tämä ei ole varsinaisesti huono juttu sillä aseissa on kyllä vaihtelua, mutta nelosen viehätyksessä osa johtui juurikin siitä että aseita pystyi päivittämään ja kokeilemaan erilaisia varustekomboja. Tietyissä aseissa on kyllä se että niistä saa toisen version nappia painamalla.Valikko on myös pienoinen sotku aika ajoin. Aseet eivät vie tavaratilaa, kaikki muu vie. Parannusvälineet ja räjähteet kuten kranaatit vievät paikkoja, ja todella paljon. Paikkoja on rajattu määrä joten jos tila tulee täyteen kun tiettyjä tavaroita tarvitsisi, tulee valikoista pelaajan vihollinen. Parannusvälineissä on tehty eräs silkka plussa, nappia painamalla voidaan ottaa lääkintäkapseli, joita pelaaja voi kantaa mukanaan useita, nämä eivät käyttöön otettuina vie tilaa ja hahmon parantaminen on helppoa.

Eräs hyvä puoli valikoissa on. Aseiden vaihto on nopeaa ja helppoa niiden järjestys ei ole kiveen kirjoitettu. Varusteiden käyttö on kyllä neloseen verrattuna paljon helpompaa, mutta niiden järjestely ei. Tämä on tietenkin realistisempaa. Mutta realistista ei ole se että aseita voi kantaa mukanaan aika paljon mutta kaikkea muuta ei niinkään, eli ammuksia sun muuta sälää. Inventaario on siis säälittävän pieni ja täynnä yllättävän äkkiä.


Eräs seikka myös tavallaan takapakkia nelosesta. Kuolinkohtaukset. Vaikka näihin nyt ei periaatteessa pitäisi pyrkiä, niin nelosessa oli todella upeita kuolinanimaatioita, mitä nyt ääni minkä Leon piti oli vähän typerä, usein. Tällä kertaa tapoja kuolla on kyllä paljon, mutta gore kerroin on vedetty älyttömän alas. Alkoi vissiin tekijöitä vähän pelottaa. Kun nyt kyseessä on K18 peli niin miksi pitää alkaa nössöilemään. Monessa kohtaa oikein odotti että nyt tulee viillokki tai verimössöä tai kohta lentää verta ja paskaa ja hahmosta ei jää mitään tähteeksi, mutta ei. Kohtaus jossa hahmon pitäisi selvästi viipaloitua, niin mitään ei tapahdu mikä olisi edes lähellä sitä. Pelattavuuteen se ei vaikuta, mutta se syö tunnelmaa aika taidokkaasti.


Heitetään kaiken tämän sekaan vielä ranking systeemi joka yhtä aikaa ärsyttää ja samalla pakottaa parantamaan suorituksiaan. Mukana myös Mercenaries minipeli joka on kyllä erittäin hyvä lisä, varsinkin kun sitä pystyy tykittämään tiiminä. Tämä on nyt sellainen seikka joka on tehty hyvin. Mercenaries on todella toimiva lisä pääpelille ja pelattavia hahmoja on teoriassa 8 ja käytännössä 15.

RE4:n Mercenaries oli todella hyvä ja hahmoissa oli valtavasti vaihtelua. Ainoa mitä silloin kaipasi oli monipeliominaisuus, joka tällä kertaa löytyy. Mercenaries on idealtaan simppeli: Tapa niin paljon porukkaa kuin ehdit ennen kuin aika loppuu. Näissä avain on lähinnä kentän ulkoaopettelu jotta tietää mistä tiimalasit sun muut löytyvät. Mercenaries on toimiva paketti mutta sen perusteella mitä olen kuullut, eivät palkinnot ole ihan niin hyviä kuin viimeksi, mutta avattaa on paljon uusista hahmoista uusiin skineihin.

Hahmoissakin on aika paljon eroa, heillä on eri aseet mikä tuo todella paljon eroja hahmoilla pelaamiseen. Siinä missä Jake esimerkiksi pystyy todella tehokkaaseen käsitappeluun, kantaa hän pistoolia ja magnumia joista panoksia tulee lähinnä vain toiseen. Leon taas kantaa pistoolia/kahta pistoolia ja haulikkoa, mutta ei syystä tai toisesta veistä, mikä antaa aivan erilaisen lähtökohdan.

RE6 on kyllä toimiva peli. Ohjattavuus on hyvä, kykyjä on paljon mikä takaa monipuolisuuden ja hahmoissa on eroja. Tietyissä kohdissa peli kyllä pudottaa pallon, kaikkialla laatu ei ole yhtä tasalaatuista. Vihollisvaihtelu ei ole kampanjan sisällä niin laaja ja mielikuvitus tuntuu loppuneen. Vähän tuntuu että tietyissä kohdissa vaikeustaso muuttuu liian paljon ja liian yhtäkkiä. Laatu ei ole niin tasaista kuin voisi toivoa, tietenkin myöhemmät maat ovat alkumaita hankalampia (sehän on selvä) mutta taso ei vain kanna koko peliin.


Mutta tarina on sitten toinen seikka. Itse pidin todella paljon. Useampi tarina jotka liittyvät yhteen ja samaan juoneen. Voidaan silti mainita että vaikka hahmojen väliset suhteet ja kemiat ovat ERITTÄIN hyviä, niin paria seikkaa jäin silti kaipaamaan. Mutta tarina on iso juttu, sillä riippuen aloituksesta, tarinakokonaisuus aukeaa pelaajalle eri tavalla.


Yhteenvetona voidaan sanoa että Resident Evil 6 on hyvä peli. Se ei suoraan peittoa Resident Evil 4:sta joka on vain niin hyvä, mutta se tekee muutamat asiat selvästi paremmin ja on askel kohti parempaa. Kuin näitä kahta vertaa niin on aika vaikea sanoa kumpi on parempi, mutta katsotaan nyt kuinka aika kohtelee kuutosta. Vaikka selviä miinuksiakin löytyy, ei plussia voi sivuuttaa. Tietenkin pelissä on omat heikot osansa (jotka tulevat selvemmin esiin kun vaikeustasoa nostaa) mutta pelissä on myös ne hetket jolloin tuntee olevansa täysin mukana.

 

+ Juoni ja tarinoiden yhtenäisyys

+ Päähahmot ja hahmojen väliset suhteet

+ Paljon vaihtelua

+ Monipuolisuus (hahmoissa, kampanjoissa, aseissa, liikkeissä…)

+ Moninpeli

+ Mercenaries

 

- Lähitaistelun tietty kömpelyys/epätarkkuus

- Tietyt kohdat/tehtävät (äkkikuolemat)

- Kuolinanimaatiot

- Nappuloidan hakkaus ja veivaus

 

 

Arvosana: 8,8

 

Eeppinen