Kokeiluversioiden kanssa alkaa olla enemmän ja enemmän kyse omalla kohdalla siitä että kokeilee pelejä, joita ei ole välttämättä isommin edes ajatellut, sillä useat kokeiluversiot tulevat saatavilla vasta sitten, kun monia peleistä on ehtinyt jo pelata.
Samalla metodilla kuin aiemminkin ja lisää tulee todennäköisesti tulossa.
Elävien kuolleiden saari 2
Kuollut Saari 2
Dead Island 2
Itse en oikeastaan missään vaiheessa erityisesti odottanut tätä peliä, sillä eipä tuo ensimmäinenkään Dead Island ollut mitenkään erityinen peli, ihan kivaa ja hurmeista toimintamättöä suurella zombimäärällä ja vaihtelevalla aseistuksella. Dead Islandia pelanneena tästä pelistä saa todella nopeasti kiinni, vähän samaan tapaan kuin Dying Light 2:sta sai helposti kiinni kun oli pelannut alkuperäistä.
Kokeiluversion pituus: 2 tuntia
Verta, zomeja ja iso kasa roinaa
Ensin pelaaja valitsee itselleen pelihahmon. Vaihtoehtoja on sellainen puolitusinaa ja hahmojen ominaisuudet vaihtelevat hieman. Toisilla on enemmän elinvoimaa kuin toisilla, jotkut ovat toisia ketterämpiä ja sitä rataa. Itse en mitenkään isommin kiinnittänyt huomiota hahmovalintaa, vaan lähdin etenemään hahmolla jolla on vähän enemmän kestävyyttä, sillä se tukee omaa pelityyliä vähän enemmän. Tarina lähtee etenemään suhteellisen kliseistä rataa. Pelihahmo kohtaa muita selviytyjiä, zombi puree häntä, käy ilmi että pelihahmo on immuuni zombivirukselle ja lähtee sitten suorittamaan erilaisi hanttihommia päätehtävän lomassa, kun tarina alkaa samalla hiljalleen avautumaan. Parissa tunnissa tarinaa nyt ei kovin pitkälle ehdi viedä sillä vaikka alueet ovatkin melko rajoitettuja, niin resurssien ja aseiden toivossa paikkoja tutkii melko tarkkaan ja yksi sivutehtävä voi oitis ottaa palasen ajasta. Pelin alku on aluksi vähän hidas, mutta lähtiessään käyntiin, peli alkaa etenemään oikein hyvää vauhtia.
Tyylillisesti Dead Island 2 on erittäin hurmeinen peli. Verta on kaikkialla, zombiet pystyy viipaloimaan ihan kappaleiksi ja näyttäviä lopetusliikkeitä löytyy. Monet aseet tekevät todella näyttävämpää vahinkoa ja sillä on todellakin väliä että onko käytössä viidakkoveitsi, vai leka. Nopeus ja voima määrittelevät monet aseet, mutta myös aseiden tehostamisella on roolinsa kokonaisuudessa, jolla pystyy luomaan melko tehokkaita aseita. Aseissa pääosassa on määrä, eikä niinkään laatu. Erilaista kättä pidempää löytyy vaikka kuinka paljon, mutta suuri osa tuntuu olevan ihan täyttä roskaa ja lähinnä tukkii tavaraluetteloa. Tavaramäärä on kuitenkin kannustin tutkia kaikki mahdolliset paikat mahdollisen tarkasti ja siinä mielessä pelin tietty rajallisuus on vain hyvä asia.
Hyvin tutulta tuntuva peli alusta asti
Toiminta on pelin isoimpia juttuja ja juuri muuta tekemistä pelissä ei olekaan. Zombeja riittää tapettavaksi vaikka kuinka paljon ja hahmojen kehittyessä heille tulee uusia kykyjä jotka helpottavat zombien muussaamista, ruhjomista ja silpomista. Yksi ensimmäisiä liikkeitä on hyppypotku joka on kuin suoraan wrestling matsista. Näyttävyyttä tämä tuo välittömästi, mutta taistelu ei ole sieltä kaikista osuvimmasta päästä, se on hieman kömpelöä huitomista joka todella ottaa aikansa että siitä saa kunnolla kiinni. Tuo tavallaan mieleen Dying Lightin joka myös otti aikansa että se alkoi todella luonnistua. Lukuisten zombiepelien joukossa Dead Island 2 ei ole millään sieltä parhaimmista päästä, mutta toimintapelinä se on joka tapauksessa sellainen ihan kelvollinen tapaus. Riippuen siitä että kuinka laaja peli on kyseessä, saattaa kokonaisuuden jaksaa katsoa loppuun asti, tai sitten se hukkuu monien muiden toimintapelien joukkoon. Tarinallisesti peli ei tarjoa juuri mitään, mutta sen voimana on se, että se ei myöskään välittömästi sukella avoimeen maailmaan ja heitä pelaajan syliin isoa liutaa erilaisia pää- ja sivutehtäviä.
Verrattuna aiempaan Dead Island peliin tämä jatko-osa ei tee juuri mitään ihmeellistä tai uutta joka todella veisi kokonaisuutta millään tavalla eteenpäin. Koska siitä ei itsellä ole edes kovin kauan kun pelasin ensimmäistä Dead Islandia, niin tuntuu että kakkonen on hyvin samanlainen, lähes suora jatke sille pelille eikä uudistuksia ole juuri mitään. Pelisarjan fanit ovat nopeasti kuin kotonaan sillä jos ensimmäinen peli nappasi, niin samoin nappaa tämäkin. Peli on joka tapauksessa tyylikästä pelattavaa, näyttävyys on huipussaan ja toiminta on kivaa. Varjopuolena on kuitenkin se että pelattavuus jättää vähän kylmäksi ja tekemisessä tuntuu selvä toisto todella äkkiä. Kokeiluversio on tässä tapauksessa pitkälti tarpeeksi sillä ei se lisää mitenkään uskoa siihen että peli todella nappaisi tai jaksaisi kiinnostaa samalla tavalla kuin monet oikeasti hyvät.
Yhteenveto
Dead Island 2 todella tyypillinen zombiepeli, se ei ole suoraan huono mutta siinä on aika vähän sellaista, mikä erottaisi sen joukosta. Toiminta on ihan kivaa ja peli on todella hyvän näköinen, mutta tarina ei ole kovinkaan erikoinen ja pelattavuus voisi olla parempikin. Tästä saa aika nopeasti selville että mitä peli tarjoaa ja kyllähän se on ihan kivaa, mutta se on pääasiassa saman jutun toistoa.
Ei tule hankittua eikä välttämättä pelattuakaan kun tämä varmasti on jossakin kohtaa osana PS Plussaa.
+ Hurmeinen ja näyttävä ulkoasu
+ Paljon tapettavaa
- Lähinnä pelkkää toistoa
- Roinan määrä suhteessa laatuun
Arvosana: 6,0
Hyvä
Väreissä ei ole säästelty
Ultros: Friikkibuffet
Ultros
Sanotaan että nimen perusteella kiinnostus herää heti, koska se kuullostaa hyvältä, vaikka ei kerrokaan pelistä oikeastaan mitään. Värikäs ulkoasu ei sekään ole pahitteeksi, mutta kun peliin pääsee vähän enemmän sisään, niin mielenkiinto loppuu ennen kuin puolet käytettävissä olevasta peliajasta on mennyt.
Kokeiluversion pituus: 2 tuntia
Värikäs sekasotku
Ultros on tälläinen peli joka on hyvin selvä metroidvania josta tulee hieman soulslike vivahteita, hieman Hollow Knight vivahteita ja tämän tälläistä. Ultros vaikuttaa nopeasti siis todella tutunlaiselta peliltä ja voisin sanoa että peli joka eniten muistuttaa tätä on Grime, mutta suurella määrällä värejä. Ultrosilla on eräs oma juttu, joka tulee vahvasti esiin hahmonkehityksessä. Hahmo kehittyy syömällä vihollisten jäänteitä, mikä on aika kiinnostava ja todella erilainen konsepti tälläiseen peliin, mutta se voisi olla selkeämpikin, eikä se yksinään vain riitä nostamaan peliä ylitse monien melko samanlaisten pelien.
Ultros on peli joka avautuu hiljalleen, jossa ympäristöjä pitää tutkia tarkkaa ja kehittämällä hahmoa pärjää kokoajan paremmin. Peli ei ole erityisen vaikea, eikä se myöskään ole erityisen puoleensavetävä, sillä oma kiinnostus alkoi loppu tunnin jälkeen. Ultros ei tunnu tarjoavan oikein mitään sellaista, mikä todella vetäisi huomiota puoleensa. Graafisesti se on värikäs, mutta se on karannut kunnolla lapasesta, sillä väripaletillaan peli tuntuu todelliselta sekasotkulta. Sopii hyvin yhteen kenttäsuunnittelun kanssa, joka myös tuntuu sekasotkulta ja väripaletti vain edesauttaa tätä puolta.
Yhteenveto
Ultros ei ole kovinkaan kaksinen peli. Se on ulkoisesti ja rakenteellisesti sekava, tarina on kryptinen ja yleinen ote pelissä on melko luotaantyöntävä, monella samalla tavalla kuin vaikkapa Grime. Pelattavuus on ihan ok, mutta se ei riitä kun peli ei tarjoa juuri mitään.
Kokeiluversio riitti, ei tule pelattua, vaikka tulisi PS Plussaan.
+ Hahmonkehitysidea
- Ulkoinen ja rakenteellinen sekasotku
Arvosana: 3,5
Säälittävä
Myrkkyhöyry Aikakirjat
Miasma Chronicles
Peli josta ei ollut mitään aavistustakaan nimen perusteella mutta joka parin tunnin aikana jätti erittäin positiivisen vaikutuksen. Kahdessa tunnissa tästä pelistä ehtii nähdä ne pääasiat, minkä perusteella vaikuttaisi että rytmitys on kunnossa, vaikka pelin tarinallinen ulosanti ei se paras mahdollinen olekaan.
Kokeiluversion pituus: 2 tuntia
Yksi oikeasti hyvä osa voi riittää koukuttamaan
Taktinen toiminta on vaikea taitolaji peleissä, mutta se osuu, se osuu kovaa. Hard West, XCOM2 tai Mutant: Year Zero ovat hyviä esimerkkejä siitä miten paljon hyvin toteutetusta taktisesta toiminnasta saadaan parhaimmillaan irti. Se on vaikeaa, paikoin turhauttavaa mutta samalla aikaa se on todella mielekästä kun se oikeasti toimii. Transformers: Battlegrounds teki sen todella hyvin, vaikkakin todella minimalistisesti. Miasma Chronicles on toiminnallisessa mielessä erittäin taktinen, käyttää muutamaa omaa juttuaan erittäin hyvin hyödykseen ja on taktiselta otteeltaan oitis todella tutun tuntuinen, jos on yhtään pelannut vaikkapa XCOM sarjaa. Parissa tunnissa pelin syvällisempiin puoliin ei ehdi kunnolla päästä kiinni ja niistä omista lisistä taktiikkaa saa lähinnä vähän vivahteita. Kuten sen, että pelin päähenkilöistä toinen pystyy toimimaan eräällä ominaisuudellaan korkeana suojana.
Pelin tarina ei ole kovin ihmeellinen, mutta se on rytmitetty hyvin, sillä se lähtee nopeasti etenemään. Pelin pääkaksikkona on nuori poika nimeltä Elvis ja tämän robottipartneri Diggs. Kaksikon kemiat toimivat hyvin ja niiden kautta peli tuntuu merkittävästi elävämmältä, kuin tarinan alun tai maailmanrakentamisen kautta. Kaikessa yksinkertaisuudessaan, maailma on myrkkyhöyryn täyttämä ja sen vaikutuksesta ympäristöt ovat täynnä hirviöitä. Tarinan alussa päämääränä on yrittää päästä Elvisin äidin luo, myrkkyhöyryn läpi ja samalla oppia lisää siitä että mistä tämä myrkky on peräisin ym. Tulee Fallout 3:n tarina mieleen, mutta ei kovin hyvällä tavalla. Maailmanrakennus ei ole se paras mahdollinen, mutta on mahdollista että jos peliä saisi enemmän käyntiin, niin kokonaisuus alkaisi avautumaan vähän paremmin.
Koska peliaikaa on vain kaksi tuntia, yrittä pelissä päästä nopeasti eteenpäin ja rakenteeltaan rytmiltään tästä pelistä tulee eniten mieleen juurikin Mutant: Year Zero. Toiminnallinen ote on samanlainen, mutta omanlaisellaan tavalla. Pelattavia hahmoja tulee lisää kun peli etenee ja erilaisia sivutehtäviäkin löytyy joiden kautta saa käyttöönsä lisää kalustoa ja siinä ohessa hahmotkin kehittyvät, jolloin he pystyvät taistelussa suurempaan määrään erilaisia taktiikoita. Tämä on ehdottomasti suurin syy miksi peli todella nappasi mukaansa ja pari tuntia tuntui aivan liian lyhyeltä ajalta. Vaikka Miasma Chroniclesissa ei ole samanalaista koukkua, mikä Mutant: Year Zerossa oli, niin siitäkin huolimatta se on kiinnostavaltava vaikuttava peli.
Yhteenveto
Miasma Chronicles on yksi näitä pelejä joka todella nappaa mukaansa kun sen saa alkuun ja joka on taktisen toimintansa ansiosta erittäin hyvä. Tarinallisesti peli jättää vähän kylmäksi eikä maailmanrakennekaan ole se paras mahdollinen. Positiivisen vaikutuksen peli kuitenkin jätti kuten useampi samankaltainen peli ennen tätä.
Kokeiluversion perusteella tämä olisi ehdottomasti sellainen peli johon voisi uppoutua. Kun se on osa PS Plussaa tai vastaavaa.
+ Taktinen toiminta
+ Rytmitys
- Tarina
Arvosana: 7,0
Loistava
Retro Sonic, vähin modernisoinnein
Sonic Superstarat
PlayStation Plus: Premium
Sonic Superstars
Sonic pelejä on tullut pelattua todella paljon ja sarjassa on ehditty kokeilla yhtä jos toistakin. Superstars, palaa pitkälti taaksepäin ja kohti niitä aikoja kun sininen siili oli parhaassa iskussa, kun maailma oli kaksiulotteinen ja värikäs, ilman ihmisprinsessoja, kiusallista dialogia ynnä muuta.
Kokeiluversion pituus: 1 tunti.
Sininen siili juoksee jälleen
Sonic the Hedgehog sarjan pelien isona fanina en itseäni pidä millään tavalla. Pelejä on tullut pelattua niistä ensimmäisistä näihin viimsimpiin, mutta harvat niistä ovat oikeasti vakuuttaneet. Kyllä niistä huomaa, miksi sarja on aikoinaan menestynyt, mutta samalla aikaa hieman kyseenalaistaa sen että miksi osaa niistä pidetään niin suuressa arvossa, huomioiden että ne ovat loppuviimeksi todella samanlaisia. Superstars sopii tähän muottiin todella hyvin. Sen pelattavuus on erittäin yksinkertaista, pitkälti juuri sellaista millaista se on oli pelisarjan alkuaikoina, mutta mukana on eräs asia, joka on uusi juttu ja tulee kaaos-smaragdeista. Se ei ole iso muutos, mutta istuu kokonaisuuteen hyvin ja tarjoaa muutamia lisävivahteita.
Tarina, kaikessa yksinkertaisuudessaan, on sitä samaa mitä ennenkin. Samalla kun Mario pelastaa princessa Peachia Bowserin linnasta, pelastaa Sonic Robotnikin pyydystämiä eläimiä kapseleista. Sonicin lisäksi porukkaan kuuluvat niin kaksihäntäinen kettu Tails, punainen nokkasiili Knuckles ja vaaleanpunainen tyttösiili Amy. Robotnik käyttää taistelussa erilaisia taistelukoneita ja robotteja, mutta nyt hänellä on liittolaisena palkkionmetsästäjätyylinen violetti siili. Tarinassa ei ole ääninäyttely ja piirrossarjapätkissäkin hahmojen eleet kertovat oleelliset osat ja loppu on pelaajan kuviteltavissa. Tarinasta ei siis mitään ihmeitä saa irti, vaikka tunnin aikana pelissä ehtiikin useamman maailman läpäistä ja useamman pomovihollisen nurjertaa.
Hyvin perinteinen, hyvin vähillä parannuksilla
Sonic Superstars on peli, joka sopii erinomaisesti kaikille jotka pitävät niistä old scholl Sonic peleistä ja vähemmän näistä uudemmista Sonic peleistä, tai niistä välimallin Sonic peleistä joissa kokeiltiin milloin mitäkin. Superstars käyttää sitä vanhaa pyörää ja pyrkii pitämään sen alkuperäisellä tasollaan. Tietysti kenttäsuunnittelussa on kokeiltu yhtä jos toista, mitä ei ole ennen nähty, mutta tämä nyt on selvä asia. Tietyt ratkaisut toimivat todella hyvin, auttavat pitämään pelin vauhdikkaana, tarjoten erilaisia lisähaasteita kokonaisuuteen. Silloin nämä ratkaisut ärsyttävät kun vastaan tulee toinen toistaan halpamaisempia äkkikuolemapaikkoja tai muuten rasittavia ratkaisuja jotka vain katkaisevat pelin etenemisen, hidastavat sitä merkittävästi tai johtavat tilanteisiin joissa pitää nyhväämällä yrittää eteenpäin, syystä tai toiseta. Joskus (yleensä) kyse voi olla siitä että pitää harrastaa vähän tarkempaa tasohyppelyä.
Eräs asia mikä myös kampittaa peliä ja jota en ole ennen pannut isommin merkille on se, että pelihahmon takana on enemmän tilaa, mitä tarvittaisiin, sen sijaan että edessä olisi enemmän kuin takana. Tämä ei ole uusi juttu sarjassa, mutta tämän pelin kanssa tuntuu että valtaosa osumista joita ottaa, johtuu siitä, että vastaan tulee jotkain, mihin ei ehdi reagoida, koska ilmestyessään, se on usein jo suora osuma. Pelihahmo kerää tuttuun tapaan kultarenkaita, ja yksi rengas riittää suojaamaan pelihahmoa kuolemalta, osuman ottaminen vain levittää kaikki renkaat ympäristöön.
Yhteenveto
Sonic Superstars on juurikin sellainen, millaiseksi tämän sarjan pelit mieltää, kun puhutaan perinteisistä Sonic the Hedgehog peleistä. Pelaaminen on todella nopeatempoista sivuttain juoksemista, hyppimistä, esteiden ja vaarojen välttelemistä ja vihollisten nitistämistä. Superstars on todella värikäs peli ja se alkaa erittäin hyvilä piirrossarjamaisilla pätkillä. Pelattavia hahmojakin on useita ja pomovihollisia riittää. Mutta peli ei ole oikein osannut päästää irti niistä asioista jotka eivät aina ole toimineet. Monesti kentät vaativat opettelua, pitävät sisällään paljon äkkikuolemakohtia ja vastaavia yllätyksiä. Vaihtelua todella vähän jos aiemmat pelit ovat mitään opettaneet, meno muuttuu helposti melko turhauttavaksi.
Kokeiluversio nyt ei tunnetusti anna sitä kokonaisukuvaa mutta kyllä yhdessä tunnissa tässä pääsee sen verran pitkälle että tietää ostaisiko vai ei. Itse en ostaisi. Pelaisin kyllä, jonkin aikaa.
+ Värikäs ulkoasu ja äänimaailma
+ Vauhdikas juokseminen
- Äkkikuolemat ja muut yllärit
- Vähäinen vaihtelu
Arvosana: 6,0
Hyvä
Pääarvio
Peli joka ei nimellään juuri jää mieleen, mutta joka onnistui yllättämään enemmän kuin mikään muu tähän mennessä, tänä vuonna.
Jokeri pokeri poks
Balatro: Jokkia kädelleninen
Balatro
Aina silloin tällöin kohdalla osuu peli, joka ei aluksi vaikuta kovinkaan kummoiselta, mutta joka osoittautuu niin hyväksi peliksi, että se voisi hyvinkin olla osana vuoden parhaita pelejä. Balatro on juuri tälläinen tapaus sillä vaikka se on hyvin simppeli peli, niin se on erittäin hyvin tehty sellainen.
Kokeiluversion pituus: 1 tunti
Roguelike pokeria
Pelissä ei mitään kummempaa tarinaa ole, mitä nyt yksi jokeri kortti juttelee pelaajalle ja opastaa alkuun. Perustasolla peli on pokerikäsien kasaamista käytettävissä olevista korteista ja sitten on erilaisia jokerikortteja erilaisilla lisäominaisuuksilla jotka värittävät peliä todella nopeasti. Kaikessa yksinkertaisuudessaan pelissä on tarkoitus kerätä tietty määrä pisteitä tietyllä määrällä käsiä ja mitä parempi käsi, sitä paremman pisteet saa. Jokerikortit tarjoavat tiettyjä bonuksia jotka moniskertaistavat kädestä saatavat pisteet, tai korottavat kerrottavaa pistemäärää. Kortteja voi vaihtaa jokusen kerran, mikä lisää oman osansa strategiaan pelissä. Kokeiluversion aikana ideasta saa todella hyvin kiinni ja siinä samalla huomaa että tietyssä vaiheessa alkaa olla hyvin haastavaa saada kasaan tarpeeksi pisteitä jotta pääsee seuraavaan erään. Jokerikorttien taktinen valitseminen saatavissa olevilla krediiteillä korostuu tästä syystä erityisen paljon.
Pelin roguelikemaisuus tulee esiin siitä syystä että kun epäonnistuu yhdessä erässä, niin pitää aloittaa erästä yksi ja kaikki jokerit nollaantuvat siinä samalla. Kehityskaari pelissä tulee avattavista korteista joita sitten tulee kierrosten välissä ostettavaksi. Kortteja voi pitää hallussaan vain tietyn määrän joten jokerienkin kanssa täytyy valita tarkoin paras mahdollinen käsi, joka tehostaa pisteiden saamista. Avatut kortit paranevat pelin edetessä, mutta tietty satunnaisuus on jatkuvasti läsnä.
Balatro on sellainen peli josta ei keksi paljoa sanottavaa, sillä peli on aika simppeli, vaikkakin juuri oikeilla tavoilla koukuttava ja sopivan monipuolinen. Vaikka pelistä ei paljoa tarinaa saisikaan aikaiseksi, niin se on tälläisten yhden idean pelien joukossa erittäin onnistunut kokonaisuus. Pokerikäsien kasaaminen on juuri sopivan simppeliä että se toimii ja siinä on juuri tarpeeksi muuttujia, että siitä on saatu koukuttavaa ja peliä jaksaisi pelata varmasti pidempääkin.
Yhteenveto
Balatro on erityisen hyvä ja siitä voisi sanoa tässä vaiheessa että se yltää yhdeksi vuoden parhaaksi peliksi. Kaikessa yksinkertaisuudessaan pokerin pelaamisesta on saatu erittäin koukuttava paketti joka haastee juuri oikeilla tavoilla ja kannustaa jatkamaan uudestaan ja uudestaan.
Voisi olla hankkimisen arvoinen ja on varmasti pelaamisen arvoinen.
+ Jokerit
+ Pokerikäsisysteemi
- Hyvin vähän vaihtelua
Arvosana: 7,6
Erityinen
A
A
A
A
A
A
Yhteenveto
A
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.