Jotkut pelit ovat ensinäkemältä sellaisia että niitä on pakko päästä kokeilemaan ja toiset sellaisia että niitä voisi olla kiva kokeilla. Vastapainona on tietenkin niitä joita ei hirveästi tee mieli kokeilla. Tälläinen tilanne johtaa helposti siihen että moni hyvä peli tulee sivuutettua, huonoja tulee pelattua, tai tulee tehtyä oikeita löytöjä.

 

 

 

Steam asettaa tiettyinä sesonkeina, kuten jouluna valtavasti tarjouksia, jotka suorastaan kannustavat ostamaan pelejä pilkkahintaan. Tässä tapauksessa tosin tullaan helposti tilanteeseen että kirjastoon kertyy paljon pelejä joita ei sitten tule koskaan oikeastaan pelattua. Syynä voi olla se että paremmat pelit jyräävät lopulta yli.

Itselläni on se tilanne että yleensä annan Steam kavereilla jotakin pientä, jos ei muusta syystä kuin siitä, että jouluna nyt ainakin pitää kaveria muistaa edes ajatuksellisesti. Se näemmä toimii myös toisin päin. Toivelistalla kun on tarpeeksi kovin alennuksin pelejä, niin niitä saattaa saada jopa lahjaksi.

 




Wild%20Guns.jpg?1545854450

Steampunk western = Fantastinen ajatus

 

Uudelleenladattu Villit Pyssyt on päivitetty versio SNES kauden huippupelistä jossa villi länsi ja futuristisemmat koneet kohtaavat räjähtävässä, toiminnallisessa, tyylikkäässä ja erittäin vaikeassa kokonaisuudessa.

 

 

 

Wild Guns Reloaded

Villit pyssyt on helposti yksi aliarvostetuimpia SNES pelejä (heti Demon's Crestin jälkeen). Western maailma saa aivan uuden mausteen kun sinne tuodaan paljon steampunk henkisyyttä paikoitellen todella isojen robottien muodossa. Ajoittain tuntuu että steampunk jää jopa taakse kehityksessä, mutta silti näiden kahden tunnelmallisuudessaan fantastisen maailman yhdistäminen on onnistunut erityisen hyvin. Villi länsi on tyylikäs ja steampunk varusteilla se muuttuu omalla tavallaan vieläkin tyylikkäämmäksi. Tunnelma on heti alusta asti loistava ja mahtava musiikki rytmittää hektistä toimintaa suunnattomasti.

Wild Guns on erittäin vaikea peli sillä kun elämät loppuvat, peli loppuu ja sitten pitää aloittaa alusta asti. Tässä pelissä ei ole mitään tallentamista tai loputtomia continueja. Tämä on hyvin armoton ja oikeasti vaikea peli. Pelaaja kuolee yhteen osumaan ja ruutu on monissa kentissä nopeasti täynnä luoteja, dynamiitteja ja ties mitä. Vihollisia on paljon ja osa ei todellakaan putoa yhdestä osumasta. Kenttien lopussa odottaa aina pomovihollinen joka on aivan omanlaisensa haastekokonaisuus. Se mikä on pelaajan etuna, on se että kentät etenevät ennaltamäärättyä reittiä, eli ankaralla opettelulla lopulta tietää mitä vastaan tulee myöhemmin. Ainoa mihin vaikeustason säätely vaikuttaa, on elämien lukumäärä.


Uudelleenladattu versio tästä pelistä tuo mukanaan uusia aseita ja uusia pelattavia hahmoja joilla on omat jipponsa kahteen alkuperäiseen verrattuna. Useammalla pelaajalla saa oitis vähän etulyöntiasemaa, mutta vain jos kaikki pelaajat osaavat pelata peliä, sillä se armottomuus ei katoa missään vaiheessa mihinkään. Loppuviimeksi peli on todella vaikea, koska se on varsin lyhyt.

Toiminnallisessa mielessä peli tarjoaa erinomaisen kokonaisuuden. Perusase on vähän mauton mutta loputtomat panokset tasapainottavat. Erikoisaseet sen sijaan pakkaavat melkoisen määrän voimaa ja mukana on monia uusiakin aseita. Myös erikoiskykyjä löytyy kuten laserlasso jolla vihollisen voi hetkellisesti pysäyttää mutta hyödyllisin kaiken ruudusta tuhoava tuhovoimainen superominaisuus. Silloin häviävät perusviholliset ja kaikki luodit mitä pelaajaa kohti on tulossa. Erittäin hyödyllinen tiukimmissa paikoissa. Hahmoissa on myös muutamia eroja sillä esimerkiksi Bullet pystyy liitämään robottinsa avulla, mutta lähitaistelussa tämä koira ei juuri pärjää samalla tavalla kuin muut.

Wild Guns vaatii valtavasti taitoa sillä ohjattavuus on aikakautensa tuote, mutta sillä tasolla varsin hyvä. Kun liikutat tähtäintä, niin pelihahmokin liikkuu. Ampumalla vihollisen luoteja, keräät energiaa joka lopulta antaa käyttöösi Vulcanin jota käyttäessäsi tuotat valtavasti vahinkoa ja imet kaiken vahingon mihin muutoin kuolisit. Tämä on kuitenkin riski sillä tähtäimen siirtäminen pelihahmon kohdalle ei ole ihan niin helppoa, muutenkin pelihahmon liikkuminen tähtäintä siirtäessä vie hänet helposti surman suuhun. Tämä on niitä pelejä joita pitää vähän aikaa opetella pelaamaan jotta voi oikeasti pärjätä.

Wild Guns Reloaded on monipuolisempi versio alkuperäisesti mutta vaikeus ja armottomuus eivät ole hävinneet minnekään. Jos tämän pelin haluaa läpäistä saa sitä pelata todella paljon, ensin jotta oppii täysin sen miten hahmo liikuu kun tähtäilet ja sen jälkeen voit todella alkaa keskittyä kaikkeen mitä ympärillä tapahtuu ja tässä pelissä ei juuri huilata, koska milloin vain voi saada jotakin niskaansa.


Kokonaisuutena kyseessä on yksi vaikeimpia pelejä joita olen itse kunnolla pelannut. Wild Guns kannustaa jatkamaan koska sen pelaaminen on todella hauskaa, mutta samalla aikaa se latistaa tunnelmaa kun eteneminen tapahtuu niin hitaasti. Kun oppii yhden maailman hyvin ja lopulta läpäisee sen, tuntuu että kaikki alkaa taas alusta seuraavassa. Toisaalta, monet osat pelissä ovat sellaisia että niistä selviää yllättävän hyvin jopa ensimmäisellä kerralla, mutta sinä hetkenä kun ei keskity peliin täysin, on alttiina nopealle muistutukselle siitä miten armoton peli onkaan kyseessä.

 

+ Westernin ja Steampunkin yhdistäminen

+ Toiminta

+ Erittäin tyylikäs ja tunnelmallinen

 

- Erittäin vaikea

- Vaikeus on vain pidentämässä pelin ikää

 

Arvosana: 8,0

 

Mahtava



Bloodstained.jpg?1545854445

Castlevanian jalanjäljissä

 

Verentahrima: Kuun Kirous on Castlevanian hengellinen perillinen todella selvistä syistä. Fantasiapainotteinen ja synkkä maailma on täynnä hirviöitä, mutta myös varusteita joilla taistella vastaan. Matkaa ei myöskään tarvitse käydä yksin... ellei niin päätä.

 

 

 

Bloodstained: Curse of the Moon

Castlevania sarjan hengellinen jatko-osa tarjoaa monella tavalla kaikkea sitä mitä alkuperäinen trilogia NES aikakaudella tarjosi. Mukana on myös omiakin juttuja sekä mahdollisuus pelata peliä nykytasolla, tai menneisyyden tasolla. Nykytasolla voi ottaa käyttöönsä loputtomat elämät ja sen että et lennä taaksepäin kun otat osuman. Toinen mahdollisuus on pelata peliä sillä tavalla, miten ennen oli. Osuma tönäisee taaksepäin ja elämiä on vajaa kourallinen.

Verentahrima on todella tunnelmallinen peli. Synkkä fantasiamaailma ajoittaisilla teknologisillakin vivahteilla on todella hyvä ympäristö ja kentät tuovat omanlaistaan vaihtelua. Mutta lyhyt peli on kyseessä, jopa hieman surullisen lyhyt, mutta toisella kädellä on tarina, joka muuttuu pelaajan tekojen mukaan.


Pelissä ohjataan Zangetsu nimistä miestä joka on matkalla tuhoamaan kaikki suuret demonit tästä maailmasta. Matkan varrella hän kohtaa kolme muutakin kulkijaa jotka ovat demonien koskettamia. Zangetsu voi sivuuttaa heidät, tappaa heidät tai rekrytoida heidät. Tappamalla hän imee heidän elinvoimansa ja kehittyy ja rekrytoimalla heistä tulee pelattavia hahmoja. Jos yksi hahmo kuolee, muilla on mahdollisuus läpäistä kenttä ja jokaisella pelattavalla hahmolla on omat vahvuutensa ja omat heikkoutensa.

Miriam käyttää ruoskaa kuin Simon Belmont, Alfred roiskii loistuja ympäriinsä ja Gebel on selvä Alucard kopio lepakoksi muuttumisensa kanssa ja lepakoita hän käyttää aseenaankin. Jokaisella pelattavalla hahmolla on myös omat erikoisvarusteensa ja ominaisuutensa. Siinä missä Gebel muuttuu lepakoksi ja voi lentää miten haluaa, Miriam hyppää korkeammalle ja liukuu koloista läpi. Hahmojen yhteistyöllä sitten pitäisi nujertaa toinen toistaan pahempia demoja ja jotkut hahmot ovat selvästi toisia parempia tietyissä tilanteissa. Esimerkiksi Alfredin loitsuista osa tekee pomovihollisista selvää jälkeä erittäin helposti.


Nimellisesti Castlevania oli napakymppi, Bloodstained ei samaan yllä millään. Monessa muussakin suhteessa jäädään aika kauas Castlevanian tunnelmasta ja asetelmasta. Bloodstained on sellainen peli jota ei vain ota samalla tavalla vakavasti. Nyt ei taistella Draculaa vastaan eikä ryhmäläisenä ole Alucardia, eikä mukana muutenkaan ole klassisia hirviöitä. Pelattavuudessa ja toiminnassa ollaan kuitenkin todella lähellä ja paremman puutteessa tämä peli erottuu edukseen. Mutta mikäli joku toinen peli sattuu ottamaan askeleen lähemmäs Symphony of the Nightia, se menee heti tämän ohi.

Tarinallisesti peli muuttuu sen perusteella kuinka monta Zangetsy rekrytoi/tappaa/sivuuttaa ja lopetus muuttuu siinä samalla. Yksi lopetus on cliffhanger kun taas toinen hyvinkin onnellinen. Kenttiä on vajaa kymmenen mutta se haaste nousee kokoajan. Yleensä kentät läpäisee varsin helposti vaikka pelkällä Zangetsulla, mutta pomovihollisissa huomaa miten paljon apua kavereista voi olla. Jokaisella kun oma elinvoimapalkki.

Verentahrima: Kuun kirous ei ole erityisen vaikea peli, ellei sen halua olevan. Se on kuitenkin tietyillä pelitavoilla todella haastava peli. Vaikka pelaisi loputtomilla elämillä, niin pomovihollisia vastaan pitää oppia pelaamaan. Kentissä on paljon tehosteita kuten elinvoimamittarin kasvatusta tai lisää lyöntivoimaa, mutta niitä ei saa pelkällä Zangetsulla. Se miten vaikea peli on riippuu siis myös siitä mitä pelaaja pelissä päättää tehdä. Pomovihollisissa kyllä huomaa miten hyvä pelissä oikeasti onkaan.


Kokonaisuutena kyseessä on todella selkeä Castlevanian manttelin perijä, ellei Konami ota päätään pois perseestään ja ryhdistäydy. Kun Castlevania sarja on Lords of Shadown kautta mennyt jo kunnolla sivuun, niin paluuta ei äkkiä enää ole. Siinä mielessä on kiinnostavaa nähdä tämän kaltaisia tapauksia jotka pyrkivät siihen mitä niiden esikuva oli kauan sitten. Hahmojen ja tarinan suhteen ollaan kuitenkin vielä kaukana Castlevanian tasosta. 

 

+ Monta pelattavaa hahmoa

+ Monta lopetusta

+ Toiminnan monipuolisuus

 

- Lyhyt

- Tarina jättää toivomisenvaraa

 

Arvosana: 7,5

 

Erityinen



Messenger.jpg?1545854447

Ninja Gaidenin jalanjäljissä... aluksi

 

Viestinviejä on nopeatempoinen, huumoripainotteinen, haastava ja tyylikäs paketti jossa pelaaja valikoituu viemään kääröä tietäjille. Siinä välissä tosin on melkoinen lauma demoneja, joiden kuningas on aloittamassa vähintään maailmanloppua.

 

 

 

The Messenger

Viestinviejä on monella tavalla nerokas pelikokonaisuus, mutta sanottakoon heti että nimi on sellainen, joka ei vedä kiinnostusta osakseen, siis yhtään. Jos pelistä kuulisi pelkän nimen, tietämättä mitään muuta, ei tätä peliä tulisi valittua varmaan millään. Tämä pointti korostaa sitä miten paljon pelin nimikin jo vaikuttaa siihen miten kiinnostavalta se vaikuttaa. Tässä pelissä pelataan ninjaa, mutta se ei nimestä välity, mikä tavallaan on vähän ohi ammuttu mahdollisuus. 

Ensin vaikuttaa pitkään Ninja Gaidenin hengelliseltä seuraajalta ja sarjan manttelinperijältä, mutta se kaikki savuverhoa, sillä aika montaa muutankin sarjaa pelissä sivutaan, samalla kun yritetään tehdä jotakin aivan omaa. Jos Messenger tekee jotakin hyvin, niin sen että peli on itsetietoinen ja ajottain neljättä seinää potkiva paketti, joka ei pääty silloin, kun lyhyemmät pelit päättyvät... silloin se vasta alkaa. Tai ensimmäinen peli päättyy ja toinen peli alkaa. Tai jotakin vastaavaa, päätä itse.


Tarina alkaa kun nuori ninja saa Lännen Soturilta tehtävän. Hänen tulee viedä käärö korkeimmat vuoren huipulle. Matka on täynnä vaaroja, mutta onneksi ystävällinen kauppias-setä auttaa pelaajaa matkan aikana myymällä (ajoittain lahjoittamalla) tälle erilaisia tehosteita ja jakamalla viisauksia maailmasta, sen vaaroista ja siinä ohessa kertomalla tarinoita. Nämä kanssakäymiset ovat yksi pelin hauskimpia pätkiä kun kuulee hyvin tutun tarinan, mutta erilaiselle lopetuksella, tai sitten jatkolla. Messenger osaa vetää juuri oikeista naruista hyvin usein. Tekstiä on ehkä paljon, mutta sisältö on useimmiten vaivan arvoista.


Toiminnallisessa mielessä ollaan todella NES kauden Ninja Gaidenien parissa. Siis peli ei ole yhtään niin vaikea mutta taitoa peli vaatii koska tuppaa muuttumaan vaikeammaksi edetessään. Aluksi riittää että osaa käyttää miekkaansa ja hyppiä. Lyömällä vihollista, ammusta tai lyhtyä ilmassa, mahdollistaa tuplahypyn. Heittotähdet taas helpottavat vihollisten kurmoottamista entisestään. Suhteellisen simppelien asioiden masteroiminen johtaa siihen että pelissä pystyy tekemään vaikka mitä. Pelin edetessä lisää temppuja tulee pelaajan käyttöön ja pomovihollisissa monet näistä taidoista päätyvät todelliseen testiin, sillä varsinkin loppupuolella vastaan tulee erittäin vaikeita pirulaisia.

Se mikä on kuitenkin tämän paketin helposti suurin heikkous on ajoittain täysin ylivedetyt tasohyppelykiipeilykikkailut. Aivan liian usein tuntuu että toiminta on pelkkä sivumauste tai tarkoitettu vain pomotaisteluihin ja kaikki muu aika tulisi käyttää tasohyppelyyn. Siis näyttävää touhuahan se on, siitä ei ole mitään epäilystäkään, mutta ongelma on siinä, että se syrjäyttää helposti kaiken muun tieltään. Varsinkin loppupuolella tulee toinen toistaan rasittavimpia kohtia ja se kaikki rasittavuus tulee tasohyppelystä.


Pelissä on loputtomat continuet, mutta pienen jipon kanssa. Aina kun pelaaja "kuolee" niin lentävä sarvekas pikkupiru pelastaa hänet ja lasku tulee perässä. Tämä jopa hieman hellyyttävä kaveri laskuttaa pelaajan pelastamisesta ja hilluu mukana kunnes on tyytyväinen. Pelihahmon kehittäminen tapahtuu samoilla kristalleilla joilla pirulle maksetaan. Niiden kerääminen on kovaa työtä sillä mitenkään helpolla kristalleja ei saa, ellei halua pelata samoja osuuksia uudestaan ja uudestaan. Mutta pituutta pelissä on sen verran että kyllä ne kaikki tulee saavutettua ja rahaa jää vaikka sitten vihjeiden ostamiseen ja kauppiaalle piruiluun. Usein yksittäiset kohtaukset ovat ne kaikkein parhaat. Kuten pomotaistelussa jossa lennetään lohikäärmeellä ja joka tuo nopeasti mieleen Crash Bandicootin N.Gin taistelut.

Pituudeltaan Messenger on jopa hyvän pituinen, varsinkin jos huvittaa kerätä kaikki mahdolliset päivitykset, joita ei ehkä määrällisesti näytä olevan niin paljoa, mutta se määrä jota niiden avaaminen edellyttää on aika suuri. Siinä vaiheessa kun peli vaikuttaisi päättyvän, niin se siirtyykin vain uudelle vaiheelle. Aikamatkustus astuu kuvaan kun pelissä aletaan leikkiä aivan uudella tasolla. Helpottaakseen ajankohdan hahmottamista, peli siirtyy 8bittisen ja 16 bittisen grafiikan välillä, mikä on jopa nerokasta. Pelattava ei tässä pelissä aivan äkkiä lopu, joten siinä mielessä tätä peliä kannattaa ainakin harkita. Se runsas huumori on kaikki vain plussaa.


Kokonaisuutena Messenger on hyvä peli. Se alkaa kuin Ninja Gaiden, mutta kehittyy omaan suuntaansa. Perusrunko ei muutu, mutta kaikki lisätavara mitä siihen päälle lapataan tekee pelistä omanlaisensa paketin; Hauskan, vauhdikkaan ja runsaan. Messenger on vähän sellainen peli että se yllättää jos siitä ei tiedä paljoa etukäteen ja peli itsekin tietää sen ja osaa siitä jopa muistuttaakin.

 

+ Vauhdikas pelattavuudeltaan

+ Erittäin hauska huumoriltaan

+ Runsas sisällöltään

+ Kauppias

 

- Ajoittainen liiallisuuksiin menevä tasohyppely/kiipeily

- Muutamat halpamaiset kohdat

 

Arvosana: 7,8

 

Erityinen



Indy.jpg?1545855385

Niitä parhaita Indiana Jones pelejä

 

Indiana Jones ja Keisarin Hauta vie päähenkilön jälleen yhden aarteen jäljille. Sen aarteen perässä on tietysti suuri joukko muitakin, kuten natseja. Ja kyllähän siellä on vastassa ties mitä hirviöitä.

 

 

 

Indiana Jones and the Emperor's Tomb

Indiana Jones saattaa hyvinkin olla se Harrison Fordin tunnetuin roolisuoritus, ainakin se on niitä parhaita ellei jopa paras. Hahmona Indy on kokenut vaikka mitä ja tämä seikkailu mahtuu hyvin muiden seikkailujen joukkoon. Pelien suhteen Indy ei ole päässyt kovinkaan usein loistamaan. Mitä tuleekin videopeleihin, tämä on ehdottomasti paras pelaamani. Hyvä pelattavuus yhdistettynä muutenkin toimivaan kokonaisuuteen.


Tarina oikeasti alkaa kun Indy seikkailulta palattuaan kutsutaan oitis aloittamaan uusi. Lohikäärmekeisarin hauta on yksi Kiinan suurimpia salaisuuksia ja se pitää sisällään monia vaaroja ja aarteita. Ainutlaatuinen mahdollisuus saa oitis Indyn huomion ja hän lähteekin seikkailuun johon mahtuu paljon hautoja, aarteita, vaaroja, yliluonnollisia tapahtumia ja natseja. Kaikki johtaa suoraan keisarin haudan salaisuuksiin ja mullistaviin voimiin.

Tarinallisesti kyseessä on seikkailu siinä missä monet muutkin Indyn seikkailut. Huumori on vähänlaista mutta tunnelma on vahvasti läsnä ja onnistuu tarjomaan paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ajoittain hypitään, kiipeillään ja heilutaan ruoskan avulla. Toisinaan taas tapellaan vihollisten kanssa joko nyrkein tai käyttäen vähän kättä pidempää. Pyssyjäkin tulee vastaan mutta ammusten kanssa pelaaminen on aina vähän arpapeliä kun joskus tuntuu että ammuksia tulee hyvin runsaasti ja sitten tulee vastaan kenttä jossa Indyn revolveriin ei tule panoksia yhtään. Tämä ammusten epämääräinen saanti tekee toiminnasta vähän turhauttavaa toisinaan kun ei millään voi tietää että kannattaako ammuksia säätää vai käyttääkö ne heti kun niitä vain saa. Pelin joskus kauan sitten pelanneena tiesin että kaksipiippuinen haulikko on harvinaista herkkua ja sen kanssa ei parane alkaa pihtailla.


Se mikä tekee toiminnasta niin hyvää on erinomainen pelattavuus. Nyrkkitappeluissa on todellista mielekkyyttä ja voimaa, kun Indy hakkaa vihollisia kuin vanha tekijä. Ampuminen ei ole ihan yhtä mielekästä, mutta se maustaa toimintaa hyvin, vaikkakin on vähän hassua miten aseiden tehokkuus määräytyy. Luulisi että kaksipiippuisella haulikolla yksi osuma metrin päästä riittäisi.

Peli tekee vaihtelun myös todella hyvin. Alun viidakko muuttuu nopeasti kaupunkiympäristöksi joka tarjoaa merkittävää vaihtelua. Ympäri maailmaa ravaaminen Indinana Jones hengessä on tehty todella toimivasti, mutta sitä kautta mukaan on saatu muutamia todella rasittaviakin kenttiä kun uiminen menee ylivaihteelle tai vastaan tulee ikäviä äkkikuolemapätkiä. Tosin pisteet siitä että kiipeilyssä ja hyppimisessä kuoleminen harvemmin johtuu siitä että ohjattavuus olisi syyllinen. Tiettyä kulmikkuutta ohjattavuudessa on, kun pelillä tuota ikää on, mutta kokonaisuus huomioiden ohjattavuus (ja kenttäsuunnittelu) on todella anteeksiantavaa eikä mitenkään turhan pikkutarkkaa.


Emperor's Tomb tarjoaa todella miellyttävän kokonaisuuden. Graafinen ulkoasu on todella hienon näköistä, ääninäyttely on hyvää ja pelin tunnelma on todella onnistunut. Kenttäsuunnitelu ja pelattavuus ylipäätään ovat onnistuneet minkä kautta kaikki palikat ovat pitkälti kohdallaan. Vaikka vastaan tuleekin ajottain rasittavia pätkiä, kuten sellainen klassinen vesimaa, niin se nyt ei kaikkea kaada. Luvassa on toimiva kokonaisuus jossa mukana tuttua Indiana Jones menoa.

 

+ Lähitaistelu ja improvisoidut aseet

+ Vaihtelevat ympäristöt

+ Pelattavuus ylipäätään

+ Indiana Jones seikkailun tuntua

 

- Ajoittaiset äkkikuolemakohdat

- Ajoittaiset rasittavuudet (vesimaa)

 

Arvosana: 8,0

 

Mahtava



Blood%20Knights.jpg?1545857928

Tyypillinen fantasitarina täynnä vampyyreita

 

Veriritarit on toimintapeli jossa ritarikapteeni Jeremy ja vampyyriritari Alysa ovat sidottuina toisiinsa. Toinen taistelee miekoin lähietäisyydellä ja toinen varsijousin kaukoetäisyydeltä.

 

 

 

Blood Knights

Veriritarit sijoittuu fantasiamaailman jossa ne kaikki avainpalikat ovat oitis kohdallaan. Vampyyrit varsinkin on isossa osassa ja intron loputtoa se osa vain kasvaa. Tarina seuraa ritari Jeremyä ja vampyyri Alyssaa joiden välille pelin alussa luodaan side joka sitoo heidät toisiinsa. Kun sitten asiat ottavat dramaattisen käänteen, päätyvät nämä kaksi vastakkain entisten liittolaisten ja kaiken mahdollisen vastaantulevan kanssa, melkein.

Blood Knights on mahdollista pelata kahden pelaajan voiman, kun pelattavia hahmojakin on kaksi, muussa tapauksessa yksi pelaaja vaihtelee kahden hahmon välillä. Taktiikkaa onkin se että miten käyttää näitä kahta hahmoa edukseen, sillä Jeremy on todella tehokas lähitaistelussa miekkojensa kanssa, kun taas Alyssa välttää lähikontaktia ja käyttää varsijousia. Kummankin hahmon kehitettävät lisäominaisuudet tukevat tätä asetelmaa, sillä Jeremy esimerkiksi pystyy lyönneillään työntämään vihollisia etäämmäs kun taas Alyssa pystyy tehostamaan omaa liikkumisnopeuttaan. Vaihtoehtoja on varsin paljon ja pelin edetessä ja hahmojen kehittyessä pelaaja saa päättää missä järjestyksessä alkaa niitä availemaan.


Hahmojen kehittymistä edesautetaan vaihtelemalla varusteita. Kentissä on paljon arkkuja joista saa kokoajan parempia varusteita, mitään järin suurta etsimistä ei tarvitse harrastaa koska kentät ovat aika pitkälti putkimaisia, mutta ajoittain vastassa on salaisuuksia joita ei huomaa jos puskee miettimättä eteenpäin. Taisteluja tulee vastaan melkein kokoajan ja tietyin väliajoin vastassa on astetta kovempia pomovihollisia.

Eräänä lisämausteena pelissä on luvassa myös valintoja joita pelaajan pitää tehdä ja jotka enemmän tai vähemmän vaikuttavat siihen mitä jatkossa tapahtuu. Nämä tulivat hieman yllätyksenä sillä monella tavalla Blood Knights on perushyvä aivoton, pitkässä juoksussa puuduttava mutta niin mielekäs hack n slash peli. Perushyvä ja perustoimiva ovat kaksi termiä jotka helposti antavat vaikutelman siitä että peli ei ole kovinkaan erikoinen, mutta samalla tulisi painaa mieleen että se tarkoittaa myös sitä, että mitään varsinaisesti huonoja ei perustasolla myöskään ole luvassa. Tasohyppely nyt on vähän sellaista jota ei välttämättä olisi tarvinnut edes pienissä määrin änkeä mukaan.


Kokonaisuutena Veriritarit on hyvä paketti, se ei tunnu yrittävän olla mitään kovin erikoista mutta samalla siinä pelin vahvuus onkin. Tämä on aika pitkälti sellainen peli jonka voi poimia helposti ja jota on helppo alkaa pelata ilman sen ihmeellisempiä valmistautumisia. Tarina tuntuu olevan mukana vain jotta on olemassa jokin syy jatkaa eteenpäin, pelihahmoille, ei niinkään pelaajalle.

 

+ Perustoimivaa mättöä

+ Perushyvä asetelma

+ Moninpeli

 

- Ei mitään oikeasti erikoista

- Turhaa tasohyppelyä

 

Arvosana: 7,5

 

Erityinen



Squidlit.jpg?1545951715

Gameboypeli mustekalasta nimeltä Plip

 

Veikeä paketti joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on aika vaatimaton

 

 

 

Squidlit

Tämä on niitä tapauksia kun pelistä ei keksi kovinkaan paljoa täydentävää sanottavaa. Peli näyttää ulkoasultaan Gameboy peliltä, on pelattavuudeltaan todella yksinkertainen eikä tarjoa mitään järin erikoista. Se ei tee siitä mitenkään surkeaa, mutta ei se nyt tee tästä mitenkään erityistäkään.

Plip lähtee suureen seikkailuun tarinassa josta nyt ei ihmeitä irti saa. Muutamia veikeitä yksityiskohtia pelissä on, mutta samalla siinä on todella paljon sellaista sisältöä joka saa pelin tuntumaan hyvinkin normaalilta tasohyppelyltä ilman mitään varsinaista koukkoa joka kannustaisi uppoutumaan siihen.

Squidlit on yksinkertainen ja yksinkertainen kokonaisuus. Pelihahmo hyppii ja sylkee mustetta jolla satuttaa vihollisia. Lisää energiaa saa muffinseista ja pelissä olevat hahmot tarjovat irtotriviaa joka on paikoitellen ihan hauskaakin. Iso kokonaisuus on kuitenkin vähän sellainen että ei siihen aivan hirveästi jaksa/ehdi paneutua kun niin paljon parempiakin pelejä on pelattavana.

Kokonaisuutena Squidlit on peli jolta ei kannata odottaa mitään erityistä, mutta toisaalta, silloin se saattaa tarjoa ihan hyvää ajanvietettä kun ei parempaakaan tekemistä ole.

 

+ Veikeä

+ Simppeli

 

- Tylsä

 

Arvosana: 5,8

 

Paremmalla puolella



Raz.jpg?1545951713

Ra-Ra-Razputin

 

Psykonautiksi kesäleirin kautta

 

 

 

Psychonauts

Psykonautit kertoo kesäleiristä jossa psyykkisiä voimia omaavat lapset hulluttelevat ja samalla salaisen ilmiselvästi kouluttavat mahdollisia tulevia psyykkisen sodankäynnin ammattilaisia. Raz on yksi uusia tulokkaita ja hän on todella innokas tulemaan Psykonautiksi. Matka ei ehkä tule olemaan se helpoin, mutta innokkuutta ei ainakaan puutu. Se tulee tarpeeseen sillä haasteita on luvassa ja paljon.

Kesäleiriasetelma toimii hyvin ja mahdollistaa monia hauskoja jippoja. Monta stereotyyppiä löytyy aina mammanpojasta kiusaajaan, joka näyttää pirun tyhmältä. Sitten on tietysti leiriohjaajia jotka ovat varsin persoonallisia ilmestyksiä aina sotahullusta Oleanderista hillittyyn Sashaan ja vähän hippimäiseen Millaan. Kun pelissä liikutaan toisten mieleissä, niin jokainen mielensisäinen maailma vastaa kyseisen henkilön mielentilaa kaikkine traumoineen ja ajatuksineen. Mieli pitää sisällään monia salaisuuksia joiden avaaminen johtaa huikeisiin palkintoihin, mutta ei ole sieltä helpoimmasta päästä.


Tämä Inception tyylinen leikkiminen on ihan kivaa ja tuo peliin sellaisen omalaatuisen leiman. Tekeminen pysyy periaatteessa samana kentästä kenttään mutta muuttuu vaikeammaksi ja mitä enemmän peliä pelaa ja saa käyttöönsä erilaisia työkaluja, sitä enemmän voi etsiä ja avata salaisuuksia. Psychonauts on samalla tavalla hyvin tehty peli kuin vaikka Beyond Good and Evil. Se on graafisesti hienon näköinen ja omaa todella kiinnostavan asetelman. Siinä missä Beyond Good and Evil asetti ihmiset elämään yhdessä ihmismäisten eläinten kanssa, menee Psychonauts maailmaan jossa elää jotakin ihmismäistä, mutta samalla todella erikoista. Tämä humanoidit tulevat monen muotoisina ja värisinä, mikä mahdollistaa hyvin mielikuvituksekkaat ideat.

Tekijänä on sama heebo kuin Brutal Legendsin kanssa ja se ikävä kyllä näkyy. Vaikka pelissä on paljon hyvää, niin siinä on myös paljon sellaista aika puuduttavaa tavaraa. Peli on ideallisesti todella hyvä, mutta se on samalla vähän sellainen että se ei vain toimi. Siis se toimii paremmin kuin edellämainittu Brutal Legends sillä hahmot ovat pääpiirteittäin hyvin tehtyjä, mutta mukana on myös niitä huonojakin hahmoja. Tekeminen on pitkälti saman toistoa muutamilla uusilla jipoilla ja putkijuoksua rikastaa runsas määrä keräiltäviä ajatuskuvioita ja mahdollisia salareittejä. Sanoisin että toimintaa tämä peli olisi kuitenkin tarvinnut paljon enemmän sillä pelissä olevia hämähäkinverkkoja ei juuri kiinnostanut mennä etsimään uudestaan, kun lopulta sai ostettu ylikalliin työkalun niiden poistamiseen. Itse kun vihaan backtrackingia peleissä erittäin paljon ja tämä peli ei ole niin hyvä, että sen kanssa viitsisä vaivautua.


Psykonautit on kokonaisuidealtaan sellainen peli että se mahdollistaa valtavan määrän erilaista tekemistä koska psykokinesia itsessään on todella laaja-alainen käsite. Raz on yhdenlainen psyykkisten voimien käyttäjä ja muilla on omat juttunsa. Raz pystyy kanavoimaan valtavat nyrkit avukseen taistelussa ja liikkeissään hän on varsin ketterä poika. Pelin edetessä hän oppii myös runsaasti muitakin kykyjä, joista osan käyttöä kyllä halpamaisesti rajoitetaan. Laajuudessaan peli vaikuttaa mutta samalla myös turhauttaa, aivan samalla tavalla kuin Beyond Good and Evil. Pelihahmona Raz on ihan ok ja tarina on kohtuu hyvä, mutta ei mitään erityisen ihmeellistä.

Ajoittain tulee vastaan pelejä joista olisi taatusti nauttinut vielä enemmän silloin kun ne ilmestyivät kuin nyt. Psychonauts ei ole sellainen peli. Siis tämä on niitä tapauksia kun pelin ikääntyminen ei oitis näy kontrolleissa ja tämä peli sentään sallii käyttää ohjainta, mutta tässä on myös jotakin sellaista mikä ei vain nappaa samalla tavalla kuin niin monet muut pelit. Itse taidan olla vain paljon vaativampi pelaaja ja kun löydän hyvän pelisarjan pitäydyn siinä ja mieluummin keskityn niihin peleihin kuin moniin muihin.


Kokonaisuutena Psychonauts on yllättävän hyvä peli ohjattavuudessaan ja yleisessä ideassaan. Ympäristöissä on kiitettävästi vaihtelua ja muutama todella hyvä hahmokin mahtuu mukaan. Mutta silti paketti on vähän sellainen, että se olisi missään kohtaa todella saanut mielenkiintoani, enkä olisi sitä välttämättä itse koskaan hankkinut. Mutta kun lahjaksi sain niin pääsin tutustumaan tähänkin. Huono peli ei ole kyseessä, mutta mitään suuria odotuksia ei myöskään kannata asettaa.

 

+ Mielien sisällä liikkuminen

+ Psyykkiset voimat

+ Muutama oikein hyvä hahmo

+ Laajuus

 

- Paljon turhauttavia osioita

- Ei järin mukaansa nappaava

 

Arvosana: 7,4

 

Loistava 



Symmetric.jpg?1546482635

Yhdistä pisteet

 

Symmetrinen pulmapeli joka alkaa erittäin helppona, muuttuen lopulta hyvin haastavaksi.

 

 

 

Symmetric

Symmetric on oikeanlainen peli kahdella merkittävällä tavalla. Koukuttava ja haastava. Pelin haastavuus kasvaa pikku hiljaa ja sen takia se pysyy koukuttavana pelinä. Kyseessä ei ole pitkä peli, sillä läpäistäviä haasteita on vain se reilu 30 ja osa niistä on todella helppoja. Se miksi peli toimii niin hyvin on siinä, että tätä hyvin yksinkertaista ideaa on osattu käyttää todella hyvin.

Ajatuksena on yhdistää lasersäteet lähtöpisteestä loppupisteeseen. Kun alku- ja loppupisteitä on vain se yksi, niin peli pystyy todella simppelinä. Haastavaksi se muuttuu siinä vaiheessa kun pisteitä tulee lisää. Lopussa on haasteita joissa aloitukset ovat missä sattuu ja lopetukset ovat missä sattuu. Tämä pakottaa pelaajaa miettimään oikeaa ratkaisua siten, että ei jämähdä yhteen ajatukseen. Monesti on niin että tietyt pisteet pystyy yhdistämään helposti, mutta sitten kun siellä on yksi pari jota ei pysty yhdistämään, pitää koko komeus purkaa ja alkaa miettiä sitä alusta uudelleen.

Kun lasereita on paljon niin siinä helposti hukkaa se pisteen mistä säde alkaa.

SYMMETRIC on sellainen peli joka voi tarjota pelattavaa varsin pitkäksikin aikaa, riippuuen täysin siitä, miten nopeasti peliin pääsee sisään. Toisena päänä on taas se kasti joka ratkoo nämä puzzlet erittäin helposti, jolloin pelattavaa ei ole niinkään paljon. Itse en pidä itseäni kovinkaan tehokkaana pulmanratkojana. Minulla meni noin puolitoista tuntia kun ratkoin kaikki. Mutta idea onkin siinä että tämä on sellainen peli jota ei ole tarkoitus pelata loputtomiin. Ratkaiset tämän itse kerran ja sillä selvä. Ehkä sitten joskus tulevaisuudessa näytät kaverille joka yrittää ratkaista sen.

Tietysti jos tarpeeksi kauan odottaa niin koko höskän voi aloittaa uudelleen alusta, sillä osa näistä sotkuista on sellaisia, että kyllä niiden ratkaisun unohtaa äkkiä.

Kokonaisuutena SYMMETRIÄ on yllättävän hyvä kokonaisuus huomioiden miten lyhyt peli se on. Mutta siitä päästäänkin siihen, että itse pidän siitä, että tälläiset pulmapelit ovat lyhyemmän puoleisia. Silloin ne eivät muutu ylihaastaviksi tai puuduttavaksi. Idea pysyy toimivana, koukuttavana ja tuoreena juurikin niin kauan kuin pelin läpäisy kestää.

 

+ Koukuttava idea

+ Oikealla tavalla haastava

 

- Uudelleenpeluuarvo

- Vaihtelu

 

Arvosana: 7,2

 

Loistava