Loistavan ja tyylikkään toimintapelin rakennuspalikat ja läskiks meni

Ninja Gaiden kyberpunk maailmassa oli yksi tapa jolla tätä peliä esiteltiin, kun siitä ensimmäisiä kertoja kuulin, mutta Devil May Cry taisi sekin olla mahdollisena esikuvana. Wanted: Dead ei kuitenkaan ole lähellä kumpaakaan sarjaa, ellei sitten mallia ole otettu Yaiba: Ninja Gaiden Z:sta ja Devil May Cry 2:sta.

Etsintäkuulutettu: Kuolleena

Ninja Gaidenin ja Dead or Aliven tekijöiltä, mutta ei nyt suoraan Team Ninjalta. Luotto Team Ninjaan on muutamien pelien jälkeen merkittävästi pudonnut sillä vaikka Ninja Gaiden Sigma 2 on edelleen yksi parhaita ninja pelejä koskaan, on Yaiba: Ninja Gaiden Z yksi huonoimpia ninja pelejä koskaan. Team Ninja nyt ei ole kuitenkaan isommin syynissä, mutta kyllä firman pelit ovat eräänlaisena standartina kun tätä peliä alkaa perkaamaan, jos samoja tekijöitä on ollut tämänkin pelin parissa. Tämä asettaa oitis vähän enemmän odotuksia mitä muutoin voisi olla.

Team Ninja kannalta on hyvä ettei Wanted: Dead ole heidän pelinsä, koska Wanted: Dead, on tähän mennessä huonoin peli mitä on vuonna 2023 tullut vastaan.

Kyberpunkpoliisi kiusallisen japanilaisessa tarinassa

Aika nopeasti käy ilmi että kyseessä on todella japanilainen peli, siinä mielessä että tarinassa on niin paljon kiusallisia kohtia, että välipätkät tekee mieli skipata todella nopeasti. Siis paikoin kiusallisuus menee pidemmälle mitä Yakuza sarjassa ja siinäkin pelissä tarinan kanssa kärsivällisyys oli hyvin nopeasti koetuksella. Tämä, vetää tässä tapauksessa oitsi pidemmän korkea, huonossa mielessä. Tätä vieläpä korostaa se, miten surkeaa ääninäyttely pelissä on. Graafisesti peli ei ole huono, mutta ääninäyttely tuntuu todella ylinäytellyltä, tai sitten todella laiskasti näytellyltä, koska tiettyjen hahmojen repliikit ja ulosanti ovat todella puisevia tai muuten vain kuullostavat jotenkin väärältä. Päähenkilö on tästä erittäin hyvä esimerkki, sillä ääninäyttely kuullostaa jotenkin oudolta. Tähän päälle vielä sitten melko tunteeton ulosanti jossa edes kirosanoihin ei ole saatu kunnolla tunnetta, vaan kokonaisuudesta huokuu kasvamassa määrin B-leffamainen halpa, amatöörien täyttämä näyttely, joka kuullostaa oudosta ja monesti suoraan väärältä.

Pelin päähenkilö on Hong Kongin poliisin erikoisyksikön luutnantti Hannah Stone joka on todellinen ässä katanan käytössä, mutta myös taitava pistoolin kanssa, minkä ansiosta gun fu luonnistuu häneltä luonnostaan. Yhdessä ryhmänsä kanssa Stone päätyy vastakkain monenlaisia vihollisia vastaan, samalla taustalla oleva salaliitto alkaa hiljalleen paljastua. Peli ei kerro tarinaansa erityisen hyvin sillä vaikka rytmitys on kelvollinen, ei kokonaisuus oikeastaan missään kohtaa todella nappaa. Ensimmäisen tehtävän aikana lähinnä tutustutaan porukkaan ja pian ollaankin taistelemassa androideja vastaan, jonka jälkeen luvassa enemmän tai vähemmän random shittiä. Kaikki todella kiusallisella tavalla kuvattuna. Voisi siis sanoa että todella japanilaisella tavalla, mutta todella heikosti dubattuna, mikä vain korostaa pelin hyvin myötähäpeää herättävää tyyliä, joka on samalla aikaa todella puisevasti tuotettua.

Jos tämän pelin olisi tarkoitus olla Ninja Gaiden Cyberpunk maailmassa, niin täytyy sanoa että toiminnallisesti tämä ei ole juuri Ninja Gaidenia nähnytkään ja tyylillisesti, melko pienimuotoista kyberpunkia on luvassa, sillä kyllähän vastaan tulee vähän teknologisempaakin settiä ja päähenkilöllä on mekaaninen käsi, mutta ei tätä peli nyt Cyberpunk 2077 peliä voita, sillä vaikka kyseinen peli munasikin lähemmäs legendaarisella tavalla, niin ainakin siinä pelissä toiminta oli paikka paikoin todella hauskaa ja siinä tunsi oikeasti olevansa cool ja badass, tässä ei valtaosan ajasta tunne olevansa kumpaakaan, vaikkakin toiminnassa on osattu tehdä tietyt asiat todella hyvin. Mutta se on laiha lohtu koska se ei kanna kovinkaan pitkälle, sillä samalla tavalla kuin tarinallisessä, myös pelattavuuden suhteen Wanted: Dead, ei vakuuta.

Yleisesti pelin hahmot ovat melkoisia kliseekokoelmia, mutta muutama toimii oikein hyvin. Cortez on todella hyvin tehty ja yhdellä todella omanlaisellaan idealla erittäin hyvä hahmo joka erottuu merkittävästi edukseen porukassa. Herzog on tyylikkään näköinen ja cool, kunnes avaa suunsa. Doc on myös erittäin hyvin tehty, etenkin parin todella hyvän pienen idean kautta. Harmillista onkin se että Hannah Stone on todella tyylikäs hahmo ja melko badass, mutta ääninäyttely jättää paljon toivomisevaraa eikä hahmo muutenkaan pääse kiinni oikeastaan mihinkään, mikä tekisi hänestä oikeasti onnistuneen. Tarinallisesti oikein mitään ei tunnu tapahtuvan ja Stone jääkin lähinnä sellaiseksi todella hienon näköiseksi hahmoksi, jossa sisältö ei täydennä häntä juuri ollenkaan. Roistopuolella on myös menty enemmän pelleilylinjalla sen sijaan että olisi tehty oikeasti hyvää pääroistoa. Kyse on enemmänkin sellaisesta tyylistä jossa ulkoasussa on puolensa, mutta sisältö romuttaa kaiken erittäin nopeasti, lähes välittömästi.

Miekka viuhuu ja luodit ujeltaa

Taistelu jakautuu karkeasti kahteen osa-alueseen: Miekkataisteluun ja ammuskeluun. Miekka on lähietäisyyden työkalun ja nopeasti käy selväksi että se on myös ainoa osa peliä johon voi aina luottaa, sillä ammuksia on rajallinen määrä ja ne kuluvat loppuviimeksi melko nopeasti. Tietyt viholliset kestävät ammuksia niin paljon, että miekka on ainoa oikeasti käytännöllinen tapa tehdä minkään valtakunnan vahinkoa. Miekan tukena on myös pistooli joka toimii lähinnä vihollisten horjuttamisessa, jotta komboa voi tehostaa, sillä vahinkoa sillä nyt ei pysty merkittävästi tekemään. Miekkailussa torjuminen on oikealla ajoituksella on avainasemassa monien vaarallisimpien vihollisten tappamiseen, sillä parry systeemi on yksi pelin avainasioita, vähän kuten Sekirossa, mutta usein yksi hyvä parry riittää, kunnes vastaan tulee vähän pahempia vihollisia. Lähitaistelu on myös pelin näyttävintä antia, sillä miekan ja pistoolin yhteiskäytössä on selvää gun fu fiilistä, mitä korostavat pelin lopetusliikkeet, joissa näyttävyys on ehdottomasti huipussaan ja näitä pätkiä voisi pitää pelin parhaana antina, etenkin yhdistettynä slow mo tekniikkaan. Liikkuvia osia on siis todella paljon.

Räiskinnässä korostuu aivan erilainen taktisuus. Katanan ja pistoolin lisäksi Stone käyttää kivääriä ja yhtä kentästä poimittavaa asetta, kuten kranaattinheitätä tai konepistoolia, vaihtoehtoja on vain muutama ja monesti on onnen kauppaa että kuinka hyvin käytössä oleva ase sopii tulevien haasteiden kohtaamiseen. Pääosumat ovat pelissä todella tehokkaita, kun taas vartalo-osumat eivät. Ammuksia on harmillisen rajallisesti, mikä tarkoittaa että kiväärin kanssa pitää oikeasti miettiä että missä tilanteissa sitä kannattaa ihan oikeasti käyttää, että ammuksia on sitten tarpeeksi tulevia haasteita varten. Tueksi pelaaja saa myös kranaatteja joiden käytännöllisyys korostuu tietyissä tilanteissa todella selvästi, mutta räiskintä ei missään kohtaa pääse samalle tasolle kuin miekkailu. Räiskinnässä fokus on enemmänkin suojasta ampumisessa, mutta tämä ei ole toteutettu parhaalla mahdollisella tavalla, koska pelihahmo menee automaattisesti suojaan ollessaan kohdalla, tuntuu että toiminnassa on tiettyjä automaatioita jotka eivät ihan täysin palvele tavallaan melko kömpelöä toimintatoteutusta.

Pelin edetessä pelaaja pystyy kehittämään ominaisuuksiaan ja kustomoimaan kivääriään ja pistooliaan, päättäen mitä ominaisuuksia kehittäisi. Vinkkinä sanottakoon että kiväärissä tarkkuus ja pistoolissa pysäytysvoima/horjutus ovat ne parhaat metodit, minkä itse huomasin todella vasta aikalailla loppupuolella peliä. Mikä tosin tulee vastaan melko pian. Hahmonkehitys jakautuu kolmeen osa-alueeseen, hyökkykseen, puolustukseen ja hyödykkeisiin. Kehityssysteemi on melkoinen sekasotku sillä tietyt ominaisuudet ovat merkittävästi toisia parempia ja toiset suhteellisen turhalta vaikuttavia, mutta niillä voi olla melko hyvät jatkeet. Koko hoidon saa kyllä avattua, joten loppuviimeksi kyse on omista preferensseistä, mutta kehityssysteemi ei mitään pisteitä nappaa suunnitelmallisuudessaan tai käyttömukavuudessaan.

Vaikea väärillä tavoilla ja rikkinäinenkin vielä

Ehkä kaikista suurin syy siihen miksi peli on niin vaikea, johtuu siitä, että tarkastuspisteitä on hyvin niukasti. Pelissä joutuu pelaamaan varsin pitkiä pätkiä ennen joiden lopussa kuoleminen pakottaa palaamaan todella kauas taaksepäin ja kun vihollisia on paljon, kuolema on todella helppoa. Erityisen ärsyttävää tämä on jos matkalla on jokin repliikkipätkä, koska silloin samat läpät saa kuulla joka kerta. Pelattavuudella on osuutensa vaikeudessa, mutta tämä tarkastusvälipituus on ehkä se merkittävin syy miksi peli tuntuu monesti todella vaikealta, ehkä paljon vaikeammalta mitä sen pitäisi. Kyllähän nämä kentät sitten lopulta alkaa oppia kun niitä höylää monta kertaa, mutta hauskuus ehtii kadota todella nopeasti. Koska pelaajalla on hyvin rajallinen määrä parannustarvikkeita ja vihollisista aivan tavalliset rivisotilaatkin tekevät erittäin pahaa jälkeä ja eliittiviholliset voivat tappaa pelaajan ihan muutamalla osumalla, tuntuu että apukeinoja on rajoitettu todella kovalla kädellä. Pelihahmon kestävyys on erittäin vähäistä, kun taas tietyt viholliset tuntuvat aivan liian kestäviltä. Pelaajalla on välillä apunaan ryhmäläisiä, mutta oikeastaan vain Doc on oikeasti hyödyllinen, koska pystyy elvyttämään pelaajan kertaalleen. Toiminnassa ryhmäläisistä ei ole oikeastaan mitään hyötyä, sillä he eivät tunnu saavan hengiltä yhtäkään vihollista, jos nämä sattuvat olemaan suojaisammassa paikassa ja vaikka ryhmäläiset tulittaisivat herkeämättä.

Pelattavuuden suurena heikkoutena on se, että mikään ei tunnu toimivan sillä tavalla, kuin sen pitäisi. Suojasysteemi on viiveellinen ja usein pelaajaa vastaan, koska pelihahmo ottaa suojaa automaattisesti. Ampuminen on suhteellisen pätevää, mutta sen verran hidasta, että nopeissa tilanteissa pelaaja ottaa osumaa ennen vihollisia, mutta vielä enemmän ärsyttää se, että monesti tähdätessä pelaajan hiukset tulevat tielle, peittäen näkyvyyden. Miekkailu on ehkä kaikista parhaiten tehtyä, mutta sekin on epätarkkaa heti jos vastassa on useampi vihollinen, koska lukittautumista kohteeseen ei ole ja helposti miekalla huitoo vähän minne sattuu, koska kamera ei ole pelaajan ystävä monissa kohdissa. Ajoitusta vaativat tilanteet tuntuva olevan vähän miten sattuu ja yleisesti pelattavuudesta puuttuu sellainen tarkkuus, mikä oli vahvasti läsnä Ninja Gaideneissa. Wanted: Dead on näin nopeatempoiseksi ja haastavaksi peliksi aivan liian kömpelö, mikä tekee pelistä oitis vaikeamman, kuin sen pitäisi olla. Ohjattavuudessa ongelmallista on myös se, että lähemmäs kaikki komennot ja liikkeet ovat siinä mielessä kömpelöitä, että virheliikkeitä tulee joskus viiveistä johtuen ja joskus taas siksi, että pelin komennot eivät ole erityisen sulavasti toteutettuja. Tämä näkyy todella hyvin astetta haastavimmissa pätkissä joissa pitäisi tehdä pitkä litania todella tarkkuutta vaativia liikkeitä hyökkäys-puolustus yhdistelmiä. Tästä ehkä se paras esimerkki on eräs pomotaistelu jossa vain miekkaan voi luottaa ja silloinkin tietty vähän halpamaisempi taktiikka on ehdottomasti se paras. 

Tämän lisäksi pelissä tuli vastaan useita todella ärsyttäviä bugeja joista osa menee ihan puhtaiden suunnitteluvirheiden piikkiin. Elokuvapätkät katkeavat kesken, tai on suunniteltu huonosti, peli kaatui useamman kerran ja kun paljon tapahtuu yhtä aikaa, frame rate romahtaa ja peli alkaa kunnolla nykimään. Äänipätkät takkuavat ja kaikkea tyypillistä kivaa mikä on kuin huonon pelin tarkastuslista, rasti ruutuun jos asiat A,B&C tapahtuvat ja katsotaan sitten lisää kirjaimia. Pelistä tulee vähän sellainen fiilis että sitä ei ole tehty huolella loppuun asti. Sama pätee myös nappularalliminipeleihin jossa painellaan nappeja "rytmissä". Tämä on tosin niin aneemisesti toteutettu, että se toivoisi vain menevän mahdollisimman nopeasti ohi, molemmilla pakollisilla kerroilla.

Ideallinen tilkkutäkki jossa mitään ei ole tehty oikeasti hyvin

Wanted: Dead tuo mieleen PS2 aikakauden muutamilla tavoilla. Peli on melko simppeli, muutamia ideoita kehittävä suoraviivainen toimintakokonaisuus jossa kenttiä on jokunen ja minipelejä siellä välissä. Ohjattavuus ja pelattavuus ylipäätään eivät ole erityisen moniulottaisia, mutta PS2:n aikaan peleissä oli tiettyä laatua, jota tässä pelissä ei ole oikeastaan ollenkaan. PS2 hengessä tehdään esimerkkivertaus. Siinä missä Van Helsing oli kuin heikosti ja hätäisesti tehty Devil May Cry tyylinen peli omalla aikakaudellaan (josta pidin yllättävän paljon), on Wanted: Dead samanlainen tasollinen romahdus, mutta alkuperäisenä pelinä on Devil May Cry 2. Tai hakee esimerkkiä lähempää niin jos NiOh on kuin vaikeampi ja monimutkaisempi versio Dark Soulsista, on Wanted: Dead suoraan huonompi, karsitumpi, maadoitetumpi ja kömpelömpi versio Sekirosta.

Wanted: Dead on kuin kokoelma hyviä ideaoita joista yhtäkään ei ole tehty hyvin. Siinä missä vaikkapa Evil West oli alusta asti kiinnostava ja lupaava peli, joka ihan muutamalla pienellä muokkauksella ja lisäyksellä olisi helposti ollut vielä parempi ja uudellenpeluuarvoltaan merkittävästi korkeampi, on Wanted: Dead peli joka vaikutti lupaavalta, mutta ei osannut tehdä edes perusasioita oikein. Näillä kahdella pelillä on tiettyjä samankaltaisuuksia, sillä kummassakin isossa osassa on vihollisten oppiminen, jotta tietää miten tiettyjä vihollistyyppejä vastaan pystyy taistelemaan mahdollisimman tehokkaasti ja taistelussa tietyt viholliset tulevat vastaan uudestaan ja uudestaan erilaisissa kokoonpanoissa. Wanted: Deadin viholliskaarti on kuitenkin merkittävästi suppeampi kuin Evil Westin, minkä vuoksi peli alkaa paljon nopeammin maistua puulta ja samoin on toimintatekniikoiden määrä, sillä siinä missä Evil West todellakin kehittyi varusteita kehittämällä, ei Wanted: Dead muutu mitenkään syvällisemmäksi eikä pelihahmo erityisen tehokkaaksi, kestäväksi tai voimakkaaksi vaikka kaikki hahmon ominaisuudet olisi kehitetty loppuun asti.

Onko Wanted: Dead sitten hyvä peli, ei. Onko se huonoin peli mitä olen koskaan pelannut, ei. Mutta mitä tulee tämän vuoden peleihin, on tämä oitis siellä huonoimpien joukossa, asettaen todella selvän standartin. Niin monet asiat pelissä olisi pitänyt tehdä niin paljon paremmin että peliä olisi edes kiva pelata. Hyviä ideoita pelissä on, mutta koska niistä ei ole yhtäkään toteutettu oikeasti hyvin tai edes kelvollisesti, niin pakostakin kokonaisuudesta jää sellainen fiilis, että ei tähän peliin ole kovinkaan kummoisesti panostettu eikä tämä ole täysihintaisen pelin arvoinen missään nimessä. Erityisen pitkäkään peli ei ole koska sen läpäisee 5-10 tunnissa, riippuen vähän että kuinka paljon vaikeus kurittaa.

Yhteenveto

Wanted: Dead, ei ole hyvä peli, sillä vaikka siitä kuinka haluaisi pitää enemmän, se ei vain onnistu koska lopputulos on pettymys pitkälti jokaisella osa-alueella. Se on niukasti siedettävä suhteellisen usein, todella turhauttava liian usein ja vaikeustasoltaan vähän turhankin kireä ja monesta vääristä syistä. Tämän lisäksi peli on suhteellisen buginen ja kaatuu helposti. Pelattavuus on aivan liian kökkö ja kömpelö näin vaativaan toimintaan, eikä tarinastakaan tule mitään pisteitä, koska meno on valtaosan ajasta hyvin kiusallista ja huonosti toteutettua. Maailmassa on tyyliä eikä asetelma muutenkaan ole huono, mutta itseääntoistava ja hyvin rasittava pelattavuus on todella harvoin hauskaa ja valtaosan ajastaan huonoa.

+ Verinen kyberpunk maailma ja tunnelma

+ Miekan ja tuliaseiden yhdistely

+ Näyttävä gun fu

- Taistelu ja viholliset toistavat nopeasti itseään

- Turhauttavan vaikea pitkillä pelipätkillä

- Kiusallinen ääninäyttely ja tarinallinen toteutus

- Kömpelö pelattavuus

- Buginen lopputulos

Arvosana: 2,3

Surkea