Päähenkilö voi tehdä pelistä oitis paremman tai huonomman. Päähenkilö on se jolla pelataan eniten ja johon olisi tarkoitus samaistua enemmän tai vähemmän. Hänen kauttaa tehdään valintoja ja häntä ohjataan tarinan läpi.

 

 

 

Pelaamisessa yksi avaintekijä on se, millainen on pelihahmo jolla pelataan. Päähenkilö on avainasemassa tarinan kannalta ja pelaajan kannalta etenkin kolmannen persoonan peleissä sillä on väliä, millaisella hahmolla pelaa.

Pelissä on useimmiten vain yksi päähenkilö jolla pelataan kaikkein eniten. On myös pelejä joissa on useampi päähenkilö mutta jotta olisi selvät säännöt tehdään pari suuntaviivaa:

 

- Vain yksi hahmo per peli. Jos pelissä on useampi hahmo joilla pelataan suunnilleen samanverran niin vain yksi kelpaa.

- Jos sarjan muissa peleissä on eri päähenkilö, niin he kaikki kelpaavat listalle, mutta eri peleistä.

- Ei ole väliä että mistä henkilö on alunperin peräisin

- Custom hahmot myös ok jos sisältö ja tarina vain toimivat

- Pelkkä hahmo ei riitä vaan pelin myös tarjottava jotakin jotta hahmo todella pääsee oikeuksiinsa

 

Kunniamainintoja:

 

Revan - Star Wars: Knights of the Old Republic

- Pääsisi listalle, jos hahmolla vain olisi ääni, kaikki muu nimittäin on kohdallaan.

Sora - Kingdom Hearts 2

- Sopivan geneerinen hahmo, ei varasta valokeilaa, mutta pärjää myös omillaan.

Terra - Kingdom Hearts: Birth By Sleep

- Ulkoisesti jättää toivomisen varaa mutta sisältöä riittää vaikka kuinka paljon.

Joel - Last of Us

- Erittäin hyvä kuvaus siitä, millainen mies selviää, kun maailmanloppu on koittanut.

War - Darksiders

- Todella onnistunut uusi versio toisesta ratsumiehestä. Ääninäyttely vain korostaa hahmoa.

Jack Sparrow - Pirates of the Caribbean: At World's End

- Loistava käännös pelimaailmaan.

 

Alunperin ajattelin tehdä siten että vain ne hahmot kelpaavat jotka ovat alunperin videopeleistä, mutta se sulki monta hyvää pois joten sivuutin sen pointin. Lisäksi joidenkin kanssa ei voi olal täysin varma että mistä ne ovat peräisin. 

Tähän voi vielä joskus tulla tosin muutos...

Sanoisin että mitä lähempänä ykkössijaa ollaan, niin sitä pienempi ero hahmojen välillä todella onkaan. Vierekkäisillä sijoilla tai 3-5 sijan sisällä olevat hahmot voisivat helposti olla eri järjestyksessä.




24. Victor Vran - Victor Vran

Kaikenkaikkiaan aika normaalin oloinen pelihahmo, mutta tässä on sitä jotakin. Mysteerimies joka kuullostaa todella hyvältä ja on todellinen mestari aseella kuin aseella. Pelaaja voi laittaa hahmoon vähän omantyylistä vivahdettaankin. Kokonaisuudessa erinomainen pelihahmo jossa se tietty särmättömyys, toimii kokonaisuuden kannalta astetta paremmin.


23. Warden - Dragon Age: Origins

Mykkä päähenkilö ei ole koskaan kovin hyvä asia. Sanoisin että ennen vuotta 2000 ilmestyneissä peleissä se on kuitenkin hyväksyttävää. Syy miksi tämä ei ylletä korkeammalle johtuu siitä että hahmolla ei ole ääntä ja hahmonluonti olisi kaivannut vähän enemmän työtä. Hahmolla on kyllä dialogivalinnat ja hahmoa voi muokata aika runsaasti. Mutta jos nämä kaksi heikkoutta jätetään sivuun niin Warden on erittäin hyvä päähenkilö ja yltäisi helposti korkeammalle. Mutta en vain koskaan saanut hänestä juuri sen näköistä kuin olisin halunnut ja kun hahmolla ei puheääntä ole, niin ei häneen samaistu niin hyvin.


22. Inkvisiittori - Dragon Age: Inquisition

Ensimmäisen pelin virheitä ei todellakaan ole toistettu jatkossa. Isoin juttu on siinä, että tällä pelihahmolla on ääni ja hahmonluonti toimii paljon paremmin. Wardenin tavoin tarina on erinomaista ja muutenkin hahmon kohdalla on hyvät valinnat. Parilla tavalla Warden on paljon parempi, mutta niukasti Inkvisiittori voittaa, tästä hahmosta saa vain paremman näköisen ja hänelllä on ääni.


21. Cecil Harvey - Final Fantasy IV

Final Fantasy pelit ovat täynnä hyvin tehtyjä päähenkilöitä. Siinä joukossa on vaikea todella erottua edukseen mutta Cecil Harvey todella onnistuu siinä. Alusta asti hän tuntuu todella hyvältä hahmolta ja Dark Knigth versio on vielä todella cool. Tarinan edetessä hän saa enemmän ja enemmän sydäntä ja syvyyttä mikä tekee hänen tarinastaan ei ainoastaan kiinnostavan ja erityisen hyvän, jopa FF tasollla. Tämä kaikki paranee entisestään Dissidiassa mutta jo FFIV:n jälkeen Cecil on yksi sarjan parhaista protagonesteista.


20. Rayne - BloodRayne

Rayne on sellainen hahmo joka yhdistää asenteen todelliseen sisältöön ja silkkaa kovuuteen. Puolivampyyri jolle ei ryttyillä. Seksikkyys yhdistettynä silkkaan toimintatähteyteen ei ole koskaan näytänyt näin hyvältä. Pelattavuus oli kaivannut vähän enemmän.


19. Ratchet - Ratchet & Clank 3

Huumoripitoisissa hahmoissa Ratchet on yksi parhaita, mutta ei paras. Hän on kuitenkin sellainen hahmo joka kestää pelistä toiseen juuri menettämättä loistokkuuttaan. Pelit eivät ehkä kestä ihan samalla tavalla mutta Ratchet kestää. Hänessä eniten toimii juuri se ääni ja kaikki ne ilmeet ja tilanteet. Crack in Timessä hänen ensimmäinen repliikkinsäkin oli loistava ja se tuli sentään ihan normaalilla äänenpainolla, mutta juuri oikeassa tilanteessa.


18. Crash Bandicoot - Crash Bandicoot: Warped

Koomisista hahmoista koomisimpia, kuten Ratchet. Crash voittaa niukasti sillä hän on simppelimpi mutta oikealla tavalla. Kuka niitä sanoja tarvitsee kun eleet toimivat ihan yhtä hyvin. Crash on yksi hauskimpia pelihahmoja ja hänessä on nostalgiaa vaikka kuinka.


17. Jack Bauer - 24 the Game

Mitä tulee TV:n kovimpiin äijiin niin Kiefer Sutherlandin Jack Baueria ei peittoa kukaan. Pelimaailmaan siirtyminen on onnistunut erinomaisesti sillä Jack on jätkä jolle ei ryppyillä. Kiefer Sutherland on täydellinen roolissaan ja TV sarjan tyyli ja tunnelma ovat jatkuvasti läsnä ja vahvalla otteella. Oli tilanne mikä tahansa niin pelissä tuntee todella olevansa Jack Bauer ja silloin tuntee olevansa todella kova jätkä.


16. Aragorn - Lord of the Rings: Aragorn's Quest

Ainoa syy miksi tämä ei ole monta sijaa korkeammalla on se että hahmo vain ei ole sitä samaa mitä Viggo Mortensen oli. Todella hauska tällä hahmolla on pelata ja se tuntuu uskolliselta kirjoille, mutta se jokin puuttuu mikä heikentää kokonaisuutta josta olisi ollut paljon enempäänkin. Aragorn on vain niin hyvä hahmo että se korjaa aika paljon.


15. Van Helsing - Incredible Adventures of Van Helsing

Van Helsing on nähnyt ties mitä ja muuttunut vaikka kuinka. Van Helsing peli olisi ollut yksi vaihtoehto mutta Incredible Adventures on uudenlainen mutta silti toimiva. Hahmo on loistava ja toimii samalla tavalla kuin elokuvassa, mutta uudenlaisella otteella. Tässä hahmossa on ennenkaikkea se todellinen soturiasenne ja samalla se ylväys ja uhrautuvaisuus. Tätä ei voi ylemmäs juuri heittää koska tuntuu että hahmosta ei vain ole otettu aivan kaikkea irti. Mutta tälläisenäkin kyseessä on todella onnistunut versio yhdestä legendaarisimmasta hahmosta.


14. Frank Castle / Punisher - Punisher

Yksi synkimpiä sarjakuvahahmoja saa arvoisensa ja tyylisensä pelin. Frank Castle toimii erinomaisesti tässä pelissä jossa riittää aseita ja ammuttavaa, sekä kidutettavaa kun tilanne vaatii. Kaikki tämä siinä upeassa mustassa nahkatakissa ja pääkallokuvioisessa paidassa.


13. Wolverine - X-Men Origins: Wolverine

Wolverine on todellinen karski jätkä, etenkin jos Hugh Jackman on puikoissa. Juuri se tilanne on tässä pelissä jossa ikärajat on heitetty pois. Tässä pelissä saa pelata sillä todellisella Wolverinella.


12. Ryu Hayabusa - Ninja Gaiden Sigma 2

Ykkösvalinta ninjojen joukosta. Ryu on juuri sellainen millainen ninja pitää olla. Hillitty ja ennenkaikkea todella kova. Oli ase mikä tahansa ja vihollinen mikä tahansa, Ryu tuntuu olevan aina oikea mies hommaan.


11. John Marston - Red Dead Redemption

Paras western pelihahmo. Marstonin karhea ulkokuori ja jääni sopivat hyvin ja saavat aikaan miehen joka on todellakin kova kuin kivi. Siihen kun lisätään paljon toimintaa niin kyseessä on paras Rockstarin luoma hahmo koskaan. Tarina tosin on loppupuolella todella huono mutta se ei tarkoita sitä, etteikö John Marston olisi erittäin hyvä pelihahmo joka todellakin onnistuu tuomaan ne puolet esiin Villistä lännestä, joita todella tarvitaankin.


10.Talion - Middle-Earth: Shadow of Mordor

Troy Bakerin ääni, ulkoisesti hieman Sormusten herran Aragornia ja mukaan vielä Batmanin taistelutyyli. Paljoa ei ole omaa mutta kokonaisuus on kuitenkin sellainen jolla jaksaa pelatava vaikka kuinka ja joka toimii myös tarinallisesti erityisen hyvin.

Talion on ulkoisesti aika normaalin oloinen TSH päähenkilö. Soturihahmo joka osaa käyttää miekkaa. Mutta se Troy Baker on aika kova lisä ja kun tähän kaikkeen yhdistää erittäin hyvin kirjoitetun tarinan ja monta erinomaista osaa hahmoon itseensä niin tällä hahmolla on aina todella nautinnollista pelata.


9. Nathan "Nate" Drake - Uncharted 4: Thief's End

Jos haluaa pelata hauskalla hahmolla niin Nate Drake on paras vaihtoehto. Hän on mies joka tuntuu päätyvän aina ojasta alikkoon mutta onneksi hän on todella hyvä tappelija ja kiipeilijä. Naten matkassa ei tule tylsää sillä vauhtia ja vaarallisia tilanteita tulee vastaan ja ne hoidetaan hyvän huumorin kanssa. Natessa on mukana kaikki mitä hyvässä hahmossa pitääkin olla. Vaikka hän onkin rento ja joutuu moniin hauskoihin tilanteisiin, niin hän on myös järkevä ihminen joka joutuu ajoittain myös miettimään sitä, mikä on oikeasti tärkeää. Se että hänessä on saatu kaikki puolet toimivaksi kokonaisuudeksi on suuri saavutus.


8. Leon S. Kennedy - Resident Evil 4

Resident Evilin paras pelihahmo on Leon Scott Kennedy ja suuri kiitos kuuluu RE4:lle. Leon on taitava niin tuliaseilla kuin lähitaistelussa ja se rento olemus erottaa hänet hyvin monista muista pelihahmoista, edukseen. Nättipoika kampaus on rohkea valinta mutta tavallaan se toimii. Myöhemmin hahmoon tulee entistä enemmän sisältöä ja tunnetta mutta RE4 on ensimmäinen peli jossa Leon todella nousi erittäin hyväksi toimintatähdeksi.


7. Dante - Devil May Cry

Dante on rento, cool ja kova. Tietyllä rennon reteällä asenteella rellestävä hirviönmetsästäjä pukeutuu mustasta poiketen punaiseen ja yhdistää virheettömästi miekkojen ja pistoolien käytön. Tässä on mies joka on todellakin erinomainen pelihahmo ja todellakin, cool. Ensimmäinen peli onnistui parhaiten. Hahmo ei ollut vedetty liian lekkeriksi ja toimi äärimmäisen hyvin. Dantessa ensimmäisenä iskee se ulkoasu mikä on enemmän kuin loistava. Tähän kun yhdisteetään sitten se erinomainen taistelutyyli niin kyseessä on jo erinomainen päähenkilö. Asenne on ok ja toimii.


6. Alucard - Castlevania: Symphony of the Night

Ulkoisesti voisi sanoa että tämän lähemmäs ei pääse Sephirothia, ellei ole paha. Alucard tekee kaiken hyvin. Hän on asenteeltaan, ulkoiselta olemukseltaan ja taitovalikoimaltaan erinomainen pelihahmo, sellainen johon itse samaistun oitis. Alusta asti Alucard on sellainen hahmo, jolla tekee oikeasti mieli pelata. 

Tietty mysteerisyys on yllättävän vahva lisä hahmoon joka ottaa niukan voiton Dantesta juurikin asenteensa kautta, vaikka häviääkin aseiden suhteen. Alucard on kuitenkin yhdessä pelissä saanut aikaan sen, että häntä ei unohda ja hänellä pääsee tekemään todella paljon.


5. Geralt - Witcher 3: Wild Hunt

Geralt on äijä ja pirun kova sellainen. Asenne on loistava, ulkoinen olemus cool ja taitovalikoima valtava. Geraltissa on monia puolia ja hänellä pelatessa tuntee todella olevansa äärimmäisen kova hirviönmetsästäjä ja todellinen kovis.

Tässä on juurikin sellainen pelihahmo jolla jaksaa helposti pelata kymmeniä tunteita ilman että hahmo tuntuu menettävän otettaan. Geralt on erittäin hyvä pelihahmo ja se että hänellä voi pelata juuri niin kuin haluaa, tekee hänellä pelaamisesta entistä parempaa.


4. Batman - Batman: Arkham City

Lepakkomies nyt on sellainen hahmo jota ei niin vain päihitetä, etenkään kun hän on Arkham sarjassa saanut sellaista voimaa. Taistelussa hän on lyömätön ja varjoissa vaarallinen. Menen Cityllä tässä tapauksessa koska se peli todella sai tuntemaan itsensä Batmaniksi.


3. Spyro - Spyro: Year of the Dragon

Tämä hahmo voittaa lopullisen kisan siinä mielessä miten hyvin hänet on tehty. Spyro ottaa pisteet vielä siitä että videopelit ovat lähemmäs ainoa formaatti josta hän on minulle tuttu. Sen takia hän voittaa todella monet muut.

Oli sitten kyseessä aluperäinen trilogia vai uusi Legend of Spyro trilogia niin Spyro on hahmo, joka toimii. Spyro tuo mieleen aina paljon positiivisia muistoja ja vaikka hänen tyyliään onkin ulkoisesti hankala jäljitellä niin pelimaailmassa hän on loistava.


2. Bigby Wolf - Wolf Among Us

Yksi peli voi tehdä hahmosta todella ikimuistoisen. Bigby Wolf on juuri tälläinen. Satumaailman Iso Paha Susi on Fables sarjakuvissa saanut aivan uuden muodon ja se on onnistuttu tuomaan pelimaailmaan erittäin hyvin tässä pelissä. Bibgyssä on asennetta, yksinkertaisuutta ja sisältöä vaikka kuinka.

Valitsi pelaaja minkä tien tahansa niin Bigby ei juuri muuto, hän pitää saman tyylin ja tietyn asenteen, mutta se iso kuva muuttuu hieman ja tämä kahden tien välillä oleminen saa hahmon tuntumaan entistä kiinnostavammalta. Se yksinkertaisuus toimii todella hyvin ja se mikä hän todella on, tekee hahmosta todella onnistuneen pelihahmon.


1. Squall Leonhart - Final Fantasy VIII

Paras Final Fantasy päähenkilö joka sai aivan uutta puhtia Kingdom Hearts sarjassa. Squall on sellainen hahmo jota pelaa mielellään sillä hänessä yhdistyy loistavasti se tyyli ja joka tekee hahmosta niin hyvän. Hänen asunsa ja aseensa ovat erinomaisia ja todella upeita, kuin Danten aseiden yhdistäminen. Asenteesta voi olla montaa mieltä mutta nuorena samaistuin tähän hahmoon todella syvästi, vähän samaa mitä Alucardissa.

Kingdom Hearts tekee tästä hahmosta entistä paremman mutta Squall on jo FF8:ssa juurikin sellainen pelihahmossa jossa yhdistyvän kaikki ne puolet joita parhaisiin kuuluva päähenkilö todella tarvitsee. Koko Final Fantasy sarjaa ajatellen, Squall on se hahmo, joka toimii minun kohdallani kaikkein parhaiten.