Hämähäkkimiehet
Marvel's Spider-Man oli yksi Insomniac Gamesin parhaita töitä ja merkki siitä että Marvel aiheisilla peleillä on valoisa tulevaisuus elokuvien tapaan, mahdollisesti jopa valoisampi. Jatko-osa oli vain ajan kysymys ja tämän pelin jälkeen, kolmas peli sarjassa, on myös vain ajan kysymys. Usealla tavalla tästä pelistä jää samanlaisia fiiliksiä kuin Batman: Arkham Citystä, eli kaikki ei pääty tähän peliin.
Marvelin Hämähäkkimies 2
Hämähäkkimies on yksi niitä sarjakuvasankareita joka oli todella kova juttu aikoinaan eikä hahmon laatu ole juurikaan pudonnut. Pelimaailmassa hahmo on ehtinyt nähdä monet ylä- ja alamäet mutta Insominiac Gamesin työ on ollut täyttä laatua ja jatko-osa on hyvin samanlainen. Markkinoinnissa ei ole missään vaiheessa piiloteltu sitä että Venom on isossa roolissa ja kyllähän se selvää oli että Venom olisi enemmän kuin osuva valinta korottamaan panoksia ensimmäisen pelin jälkeen, aivan samalla tavalla kuin kolmannessa pelissä (vain ajan kysymys) Green Goblin, on oiva valinta loppuhuipennukseksi. Vaikka Spider-Man 2 on monella tavalla kuin Batman: Arkham City, eli se keskimmäinen peli trilogiaa, niin se korostuu lähinnä muutamissa kohdissa ja iso kokonaisuus on oma juttunsa ja pitää siitä erinomaisesti kiinni.
Peter Parker ja Miles Morales ovat Hämähäkkimiehet
Ensimmäisestä pelistä tuttu Peter Parker (se todellinen ja alkuperäinen Hämis) jatkaa päähahmona, mutta saa samalla rinnalleen toiseksi päähenkilöksi Miles Moralesin. Miles on myös tuttu ensimmäisestä pelistä, mutta pääsi kunnolla vauhtiin DLC:stä kokonaiseksi peliksi kasvaneessa Spider-Man: Miles Morales pelissä. Siinä missä Peter Parker on tuttu aivan Hämähäkkimiehen alkuajoilta, on Miles Morales noussut vähän isompaan nosteeseen Spiderverse elokuvasarjan kautta, jolla on osansa tässäkin kokonaisuudessa, melko nokkelalla tavalla. Kaksikko toimii pelin päähahmoina vuoron perään sillä siinä missä tarinassa pelaaja laitetaan aina toisen ohjaksiin, niin päätarinan ulkopuolella pelaaja voi osittian valita että kummalla tekee mitäkin. Molemmilla hahmoilla on tietyt omat sivutehtävänsä kun taas jotkut sivutehtävät ovat sellaisia, että kumpi vain voi niitä tehdä. Siinä missä PP jahtaa kulttilaisia, tutustuu MM mm. Mysterion maailmaan. Kummallakin on oma tyylinsä selostaa tekemistään, mutta PP on merkittävästi hauskempi lausahdustensa ja vitsiensä kanssa. Tyyliseikkoja riittää vaikka kuinka paljon ja peli tuntuu todella Hämähäkkimies henkiseltä alusta loppuun asti.
Varsinaisessa tarinassa Peter Parkerin vanha ystävä Harry Osborne palaa maisemiin ja jakaa parhaalle ystävälleen totuuden todellisesta tilastaan ja vakavasta sairaudestaan. Samalla aikaa PP:n suhde tyttöystäväänsä Mary Jane "MJ" Watsoniin joutuu koetukselle useammasta syystä. MM:n tarinapuolessa kokonaisuus tuntuu merkittävästi kevyemmältä, vaikkakin siinä on samoja teemoja kuin PP:llä. MM hakee vielä omaa rooliaan ja paikkaansa Hämis kakkosena ja yrittää selvitä koulusta, kun taas PP yrittää pitää edes yhden työn samalla kun suojelee naapurustoaan ja opastaa partneriaan Hämähäkkimaailmaan. Samalla kun Hämähäkkimies 1 ja 2 yrittävät sukkuloida molempien elämiensä kanssa, saapuu kaupunkiin joukko saalistajia, jahtamaan ihmistäkin vaarallisempaa riistaa. Näiden saalistajien johtaja, yliluonnollisen voimakas Kraven on nopeasti vastakkain Hämähäkkimiesten kanssa, ja osoittautuu helposti paljon vaarallisemmaksi viholliseksi kuin yksikään aiemmassa pelissä vastaan tullut superroisto. Mutta jopa Kraven kalpenee sen rinnalla, mitä Harry kantaa mukanaan pitämässä hänen tautinsa kurissa ja sen nimi on Venom. Hämähäkkimiesmaailmassa symbiootti on hyvin tuttu elementti, mutta tässä pelissä, se saattaa olla vaarallisempi kuin yhdessäkään aiemmassa.
Tarinallisessa mielessä Spider-Man 2 pitää samanlaisen tyylin ja otteen kuin edeltäjänsäkin. Ensimmäisessä pelissä ei väistelty isoja ja kipeitä teemoja, joiden jälkimainingit ovat vahvasti läsnä tässäkin pelissä. PP menetti tätinsä Mayn, kun taas MM isänsä Jeffin. Insomniac ei myöskään epäreöi tappaa hahmoja pois, vaikka ne olisi juuri tuotu mukaan heidän peliuniversumiinsa, mikä omalla tavallaan avaa ovia kokonaan uusille hahmoille, kun taas Arkham sarjassa tätä välteltiin, kunnes Knight astui kuvioihin. Tarinallisessa mielessä peli ei ole mitään sellaista, mitä ei olisi jossakin muodossa nähty aiemminkin, kun miettii sitä isoa kokonaisuutta. Tietyt yksityiskohdat muuttuvat, mutta tietyt tapahtumat ovat siellä ja niiden lopputulokset arvaa kyllä todella helposti. Tiettyjä muutoksia totuttuun ovat roistopuolella se että Kravenilla on valtava armeija takanaan ja monet hänen metodinsa ja tyylinsä ovat aika erilaisia kuin ne mitkä ovat tuttuja mm. Spider-Man animaatiosarjasta jossa itse ensimmäistä kertaa opin hahmon tuntemaan. Sankaripuolella MJ taas on tehty neidosta hädässä Claire Redfieldin kaltaiseksi ymmärtäväiseksi ja lempeäksi neidoksi, joka pystyy kuitenkin samalla todella tappelemaan vastaan. Se mikä itseäni kuitenkin nyppii eniten on se, että vaikka pelissä on Venom, niin pelissä ei ole Eddie Brockia, jonka itse miellän siksi todelliseksi Venomiksi, vaikka Venom onkin se symbiootti.
Tutkittavaa, keräiltävää ja voitettavaa hyvässä suhteessa
Tekeminen ei pelissä lopu mitenkään äkkiä, mutta sitä ei myöskään ole missään nimessä loputtomiin. Virikkeitä on siis tavallaan loputtomiin, mutta varsinaiset "numeroidut" sivutehtävät ovat melko hillittyjä määrässään. Osa niistä ehtii muuttua hivenen turhauttavaksi ja itseääntoistavaksi, ellei niitä tee aina välillä sen sijaan että ne tekee heti pois ja oikein etsii niitä. Tiettyjä ideoita hyödynnetään noin viisi kertaa, tietyillä lisäyksillä tai muuttujilla ja loppuviimeksi tämä on aika sopiva määrä, varsinkin kun nämä monet aktiviteetit on jaettu usealle eri alueelle niin että ne täytyy ensin löytää. Osa tehtävistä on puhdasta toimintaa, osa on erilaisia minipelejä ja osa vähän vauhdikkaampaa liikkumista. Mukana on myös melko tavanomaisia haasteita joita tavalliset ihmiset kohtaavat ja ystävällinen naapuruston hämähäkkimies tietenkin pyydettäessä auttaa parhaansa mukaan. Osa tehtävistä on enemmänkin tarinaa ilman toimintaa ja yleisesti tapa jolla erilaisia mekaniikkoja käytetään toimii todella hyvin. Vaikka itse monesti pidän juurikin taisteluosuuksista tälläisissä peleissä enemmän, niin tämän pelin kanssa, ne eivät missään vaiheessa varasta showta ja joskus jopa toivoisi että niitä ei tulisi ollenkaan sotkemaan ilmankin toimivaa systeemiä.
Monessa suhteessa peli ottaa mallia ensimmäisestä pelistä, mutta tuntuu suppeammalta, tai sanottaisiinko paremmin että tuntuu hallitummalta. Ykköspelissä tuli vastaan paljon hetkiä kun alueiden lopulliseen suorittamiseen vaaditiin tiettyjä satunnaisia tilanteita joiden aktivoiminen oli todella ärsyttävää. Tällä kertaa sivutehtävien suorittamiseen, keräiltäviin tavaroihin ja kaikkeen vastaavaan on suhtauduttu paljon hallitummin. Kerättävänä ei ole kymmeniä reppuja, mutta Spider botteja löytyy sieltä täältä, valokuvaustilanteita on ympäri kaupunkia ja Mysterion haasteitakin on. Mysterion haasteet ovat yksi asia jossa tuntuu että ei olla päästy samalle tasolle mille päästiin ykköspelissä Taskmasterin haasteiden kanssa. Mysterion haasteet ovat aina taistelua, mutta niissä on aivan liian vähän todellista vaihtelua ja ne monesti menevät aikahaasteiksi ja todella itseääntoistaviksi ja tylsiksi sellaisiksi. Spider botit ovat aivan toinen asia sillä vaikka niiden etsimienn onkin iso projekti, niin ne on yllättävän helppo löytää koska ne "ilmoittavat itsestään" todella selkeästi.
New York Cityä on hieman rajattu, eli ihan kaikkialle ei pääse, mutta lääniä on niin paljon että seittisinkoilulle on runsaasti tilaa. Osa pilvenpiirtäjistä on todella korkeita, kun taas lähiössä ei korkeita rakennuksia juurikaan löydy. Tästä kaikesta saadaan todella paljon irti koska Hämähäkkimiesten kyvyt liikkua ympäristössä ovat todella mielekkäitä ja niitä on enemmän kuin aiemmin. Tietysti seittisinkoilu on se ykkösjuttu, mutta yhdistettynä verkkosiipiin ja ponnistushyppyihin, saadaan aikaiseksi kattava taitovalikoima jolla pääsee nopeasti liikkeelle ja pystyy pitämään liikkeessä todella mielekkään flown joka kannustaa aina vain näyttävimpiin liikkeisiin ja erilaiseen kikkailuun. Kun päälle heitetään photo mode niin ajoittain aina mitä tulee tehtyä on puhtaasti kikkailla ympäriinsä ja napsia kuvia jotka näyttävät hyvältä ja joita voi sopivasti muokkailla mm. filttereillä.
Vaikka pelissä on runsaasti tekemistä ja päätarinakin on kattava, niin peli pysyy erittäin hillittynä kun vertaa moneen muuhun isoon avoimen maailman seikkailuun. Hogwarts Legacy ja Horizon: Forbidden West molemmat voittavat ehkä tekemisen määrässä, mutta eivät laadussa. Laadussa tätä peliä lähimmäs pääsee varmaan Batman: Arkham City. Itse asiassa, tämä peli pääsee lähemmäs Arkham Cityä, joka on edelleen parempi avoimen maailman toimintapeli. Arkham Knightin kanssa mittelyssä Spider-Man 2 voittaa sillä tuntuu että vaikka nämä kaksi peliä jakavat monet ideat, niin Spider-Man on nopeampi, hillitympi ja keräilytavarassa merkittävästi paremmin toteutettu. Joskin Hämähäkkimies häviää toiminnan ja väijymisen toteutuksessa edelleen Lepakkomiehelle. Spider-Man 2 on kuitenkin oppikirja esimerkki siitä, miten avoimen maailman peli tulisi toteuttaa. Loppuviimeksi laatu voittaa määrän hyvin monessa asiassa.
Tarinoiden hämähäkinverkko
Eräs asia mikä on pelissä herättänyt paljon keskustelua on se, että pelissä on kaksi Hämähäkkimiestä. Monilla tämä herätti toiveita siitä, että luvassa olisi moninpeli, mistä ei ole kyse. Itse en oikeastaan koskaan isommin odottanut tätä. Sanotaan että arvelin että luvassa olisi paljon sellaisia tilanteita että pelaaja voi valita kummalla hahmolla pelaa ja sitten on niitä tilanteita kun täytyy pelata tietyllä hahmolla. Tämä on hyvin lähellä sitä, mikä tilanne pelin kanssa lopulta onkin. PP:llä ja MM:llä on molemmilla omat erikoisominaisuutensa taistelussa, mutta pääasiassa hahmot ovat pelattavuudessa todella samanlaisia. Peter Parker on opettaja ja Miles Morales on oppilas, josta sitten tulisi jossakin kohtaa kokoaikainen partneri ja tällöin kun toinen Hämähäkkimies elää elämäänsä rakkaimpiensa kanssa, voi toinen olla suojelemassa yhteisöään. Tai sitten, opettaja siirtäisi soihdun jossakin kohtaa oppilaalleen ja jättäisi Hämähäkkimiehen roolin pois. Nämä kysymykset ovat osa tarinallista kokonaisuutta ja tapa jolla tarinassa uppoudutaan näiden kahden hahmon omiin tarinoihin ja sitten heidän yhteiseen tarinaansa, toimii erittäin hyvin. Varsinkin kun mukaan sotketaan se klassinen symbioottikuvio, joka tuo esiin ihmisten pimeimmät puolet.
Kahden hahmon kautta päästään hienosti kiinni myös siihen, miten Insomniacin maailma kehittyy. Jotkut roistohahmot yrittävät oikeasti tehdä parannuksen ja muuttaa tapojaan, kun taas toiset eivät niinkään. Jotkut roistot taas vain odottavat sitä ratkaisevaa tapahtumaa, joka on sitten se lopullinen niitti. Pelissä haetaan selvää monimuotoisuutta, jolla pyritään rikkomaan kaavoja. Päätarinassa on ne tietyt elementit jotka noudattavat erittäin tuttuja kaavoja, mutta sivutehtävissä sitten pyritään selvästi rikkomaan kaavoja ja tekemään jotakin mikä saattaisi jopa yllättää pelaajat nyt ja tulevaisuudessa. Tästä asetelmasta olisi voitu ottaa enemmänkin irti, mutta itse suosin tätä metodia jossa tehdään valitut asiat oikeasti hyvin, eikä ahnehdita. Omat tarinalliset lisänsä, tai sanotaan, omat tyyliseikkansa tuovat sitten kaikki avattava sisältö, tässä tapauksessa erilaiset asut. Kummallakin hämiksellä on omat asunsa jotka selvästi kuuluvat vain hänelle ja siinä missä toisen tyyli on selvästi toista synkempi niin viimeisen lisävivahteen tuovat muutamien asujen vaihtoehtoiset värityset.
Symbiootti vanhempana kuin koskaan
Venomin varjossa
Roistogalleriassa Marvelilta ei löydy yhtä hyvää kuin Hämähäkkimiehen. Sarjakuvasankareiden joukossa Lepakkomiehen on mahdollisesti parempi omasta mielestäni, mutta pointti on se, että roistopuolella riittää vaihtoehtoja ja niitä on tässäkin pelissä käytetty erinomaisesti. Venom varastaa oitis shown kun liittyy peliin ja osuus jossa hahmo esitellään on yksi pelin todellisia kohokohtia ja fiilis on samanlainen, kuin Darth Vaderin ilmestyminen Jedi: Fallen Orderin lopussa. Venom jättää aivan kaikki muut roistohahmot täysin varjoonsa ja todella onnistunut esimerkki tästä on se, miten Venom ottaa pääroiston roolin alkupelin kärkiroistoilta.
Hämähäkkimiehen roistogalleria kovassa käytössä
Roistohahmojen tapauksessa ensimmäinen Insmoniac Gamesin Spider-Man onnistui oikein mallikkaasti, vaikka samalla aikaa täytyykin todeta että tietyt roistohahmot saivat enemmän tilaa, kuin sellaiset, joita itse olisin halunnut nähdä enemmän. Katala Kuusikko ensimmerkiksi koki vähän liikaa muokkausta, lähinnä siksi että Shocker ei ollut mukana porukassa. Pelissä ei myöskään ole yhtä hyvin tehtyä hahmoa, mitä ykköspelin Taskmaster (jolle jäävät kakkoseksi, murhaavan selvästi sekä Avengersin versio, että MCU:n pyhäinhäväistysversio). Venom on siis mestarillisesti tehty, mutta itsestä tuntuu että jos isäntänä ei ole Eddie Brock, ei se ole todellinen Venom. Lisäksi roistohahmojen kanssa tuntuu että niitä olisi pitänyt olla enemmän. Monessa paikassa peliä olisi selvästi ollut tilaa. Sen sijaan kokonaisuudessa on tietyt teemat jotka pitävät fokuksen ihan muutamissa roistohahmoissa. Venom ja Kraven saavat todella paljon näkyvyyttä ja kumpikin on toteutettu oikein hyvin. Vaikuttaisikin siltä että useamman roistohahmon rooli on korostaa sitä, että nämä uudet ovat merkittävästi aiempia hahmoja vahvempia. Muutama vanha tuttu on lähinnä cameoroolissa ja muutama uusi kasvoja on selvästi säästetty Spider-Man 3:een. Tämä metodi tuo oitis mieleen Batman: Arkham Cityn jossa esiteltiin mm. Hush, jonka tarinakaari sitten jatkui jatko-osassa.
Siinä missä Batman käytti monia roisto paikoin pienissä rooleissa, mutta erittäin onnituneesti, tuntuu Spider-Man välttävän tätä tyyliä ja jos roistohahmo on mukana jossakin sivukuviossa, on sille selvästi syy. Vastaan tulevat niin Mysterio kuin Lizardkin sekä eräs, joka on potentiaalinen uhka seuraavassa pelissä, ellei sitten jo mahdollisessa DLC:ssä. Tämä ei ole huono idea, mutta yhdistettynä hyvin ilmeiseen trilogian päätösosan rakentamiseen, tuntuu monesti siltä että pelissä vielä arvotaan että ovatko roistohahmot E, F ja G yhdessä roistojen A, B ja C kanssa Spider-Man 3:ssa, vai esiintyvätkö omana kokonaisuutenaan mahdollisissa lisäsisällöissä joita tämä peli melko todennäköisesti saa, koska ykköspelikin sai. En halua spoilata mitään, joten en nimeä ketään hahmoja, mutta muutama sopisi erittäin osuvasti yhteen tämän pelin teemojen kanssa ja voisi rakentaa tiettyjä pelin ideoita eteenpäin DLC muodossa. Riippuen tietenkin siitä että kuinka isoja lisäsisältöpaketteja peli sitten tulisi saamaan.
Pomotaistelut ovat tälläisessä pelissä tietenkin erittäin isossa roolissa ja täytyy sanoa että vaikka toisaalta tuntuu että pelissä olisi pitänyt olla oikeasti joukosta erottuvia ja erilaisia pomotaisteluita sellaista tyypillisten lisäksi, niin pääasiassa pomotaisteluiden kanssa on onnistuttu samalla tavalla kuin ensimmäisessäkin pelissä. Miles Morales pelissä pomoviholliset eivät juuri iskeneet ja Tinkerer tuntui menevän teknologisesti täysin yli. Tuohon on tiettyä aasinsiltaa kun ottaa huomioon miten ylivoimainen Venom tässä pelissä onkaan. Edelleen, spoilaamatta mitään, sanosin että en muista että Venom olisi pelimaailmassa tai elokuvamaailmassa ollut näin voimallinen, mitä tässä pelissä. Tietynlaiset pomoviholliset tuntuvat myös menevän todella samanlaisiksi taisteluiksi, jotka kaikenlisäksi jatkuvan vähän liian pitkään kuin pitäisi. Vaihtelua toivoisi enemmän, mutta ainakin pomotaistelut osuvat pomovihollisiin todella hyvin ja niistä on otettu paikoin todella paljon irti. Jos näitä vertaa määrällisesti aiemmin tulleisiin Spider-Man peleihin, niin sanosin että tässä niitä on keskivertoa enemmän ja erittäin hyvin toteutettuina.
Batman: Arkham Cityn jalanjäljissä Spider-Man 2
Monet omat huomiot ja tuntemukset menevät erittäin vahvasti yhteen Batman: Arkham Cityn kanssa. Spider-Man 2 on jatko-osa samalla tavalla kuin Arkham City ja se jakaa monia ideoita. Roistohahmot ja pomotaistelut ovat yksi tälläinen asia, joskin tavallaan Spider-Man 2 menee myös Arkham Knightin puolelle, mutta on selvästi ottanut oppia kyseisen pelin erilaisista virhearvioista. Mitä tulee roistohahmojen käyttöön, niin Arkham Knight käytti niitä vähän liikaa uusiksi eikä tuonut mukanaan niin paljon uusia hahmoja kuin olisi pitänyt. Spider-Man 2 käyttää uudelleen tiettyjä hahmoja, mutta lähinnä silloin, kun siihen on hyvä syy. Paljon enemmän pelissä tutustutaan kokonaan uusiin hahmoihin ja uusiin tarinoihin ja mahdollisuuksiin. Hämähäkkimies myös liitää Lepakkomiehen tavoin paljon pelin aikana, monet sivutehtävät etenevät omalla vauhdillaan eikä kaikkea voi tehdä välittömästi pois. Hahmot eivät myöskään ole täysin turvassa, sillä pelissä ei olla lukittautuneina mihinkään tiettyyn tarinamalliin, vaan pelissä tehdään omia juttuja, joista monet ovat todella ennalta-arvattavia, mutta sitten joukossa on tilanteita jotka oikeasti yllättävät.
Pelin yleinen rytmi on myös vahvasti samankaltainen kuin Arkham Cityn. Monet kuviot voidaan jättää kesken ja viedä loppuun kolmannessa pelissä, tai lisäsisällössä. Taistelussa on paljon samaa sillä vimpaimilla on roolinsa lyöntien ja väistöjen joukossa ja tiettyjä vihollisia vastaan täytyy käyttää tiettyjä taktiikoita. Tässä tulee myös yksi iso ero näiden kahden pelin kanssa. Batman on enemmän toimintapeli jossa taistelu on se todellinen tähti, vaikka maailman tutkiminen ja siihen syventyminen ovatkin todella hyviä osia. Spider-Manin kanssa tilanne on toisin päin sillä taistelu jää maailman tutkimisen jalkoihin. New Yorkistä löytyy paljon tuttuja paikkoja joista Kostajien torni on ehkä se helpoin löytää, mutta ei todellakaan ainoa. Tyylillisesti nämä ovat myös hyvin erilaisia pelej sillä Batman on synkkä ja Spider-Man on värikäs. Tietysti näillä kahdella pelillä on ikäeroa yli 10 vuotta, mutta sarjakuviin perustuvien pelien joukossa näissä kahdessa on paljon samaa ja ne ovat genrensä parhaimmistoa, molemmat.
Spider-Man 2 on osannut ottaa paljon irti monista eri osa-alueistaan ja samalla se on selvästi huomioinut että mitkä asiat avoimessa pelimaailmassa toimivat toisia paremmin. Tietysti olisi ollut kiva jos muuttujia olisi ollut vielä enemmänkin ja minipelejä samoin, mutta kyllä itse otan paljon mieluummin tälläisen hyvin rytmitetyn ja hallitusti toteutetun maailman, kuin täyteen ahdetun maailman jossa on paljon selvää täytettä. Monella tavalla voisi sanoa että Insomniac Gamesin ensimmäinen peli oli jo Batmanin jalanjäljissä, kuten se olikin, mutta tämän pelin kanssa fiilikset ovat paljon lähempänä kuin aiemmin, vieläpä pääasiassa kaikilla parhailla tavoilla. Tietyt sivujuonikuviot jäävät pelissä kesken, mutta ne voivat hyvinkin olla osa jotakin lisäsisältöä, jolloin niitä ei tarvitse odotella osaksi jatko-osaa, toisin kuin Batmanin kanssa. Monia aiemman pelin ideoita on merkittävästi paranneltu ja lisää on tuotu mukaan, aivan kuin Arkham Cityssä Arkham Asylumiin nähden. Viimeinen syy miksi tämä tuntuu niin samanlaiselta Arkham Cityn kanssa on siinä, että vaikka peli sijoittuu avoimeen pelimaailmaan, niin se pysyy hillittynä ja nykypäivänä, hillitty peli erottuu helposti ja todella selvästi edukseen täyteenahdettujen ähkypelien joukosta.
Paras Spider-Man peli?
Siinä missä Batman aiheisista peleistä Arkahm City ja Arkham Knight ovat ylivoimaisesti ne kaksi parasta peliä, niin tuntuu että Spider-Manin tapauksessa ero muihin peleihin ole läheskään niin suuri. Ultimate Spider-Man PS2:lla oli erittäin hyvä peli ja monet puhuvat todella ylistävästi Spider-Man 2:sta, PS2:lla. PS1:llä oli myös pari oikein hyvää Spider-Man peliä ja sitten oli Shattered Dimension, myös PS2:lla. Hämähäkkimiespelien joukosta löytyy hyvin tehtyjä pelejä, mutta kyllähän se nyt on aika selvää että Insomniac Gamesin pelit ovat aivan omaa tasoaan ja lopulta kysymys on enemmänkin siinä että onko Spider-Man 2, parempi kuin Spider-Man 1?
Ihan kaikkea jatko-osa ei tee paremmin kuin ensimmäinen, mutta pääasiassa peli tekee asiat paremmin kuin ykkönen. Taskmasterin haasteet olivat parempia kuin Mysterion haasteet, pääasiassa siksi että Mysterion haasteet ovat yksiä todella itseääntoistavia tappeluhaasteita ja Taskmasterin haasteissa oli enemmän muuttujia. MJ:llä pelattavat osat ovat merkittävästi parempia tällä kertaa. Keräiltävän tavaran ja muun roinan kanssa asetelmaa on hiottu juuri oikeaan suuntaan ja tämä peli on lopulta paljon vähemmän suorittamista kuin alkuperäinen, jos mielessä on platinapysti. Loppuhuipennus on paljon onnistuneempi kokonaisuus tällä kertaa, vaikka aiemminkin tällä saralla onnistuttiin todella hyvin. Tarinallisessa mielessä ollaan myös tasoissa, mutta sanoisin että isona kokonaisuutena tämä jatko-osa on paremmin rytmitetty kokonaisuus.
Kokonaisuutena Spider-Man 2 on se parempi peli. Se on paras Spider-Man peli ja yksi vuoden 2023 parhaita pelejä, ehdottomasti. Lisäksi se on esimerkillinen peli avoimen maailman pelien joukossa josta useampi peli voisi ottaa todellakin mallia yhdellä jos toisellakin tavalla.
Yhteenveto
Marvel's Spider-Man 2 on erinomainen jatko-osa, jonka jälkeen ykköspelin pelaaminen ei tunnu enää yhtä ihmeelliseltä, mutta ykkönen onnistuu silti pitämään tietyillä tavoilla puolensa. Toiminta, tarina ja sivutekeminen on kaikki rytmitetty erittäin hyvin ja yllättäen toimintaa mielekkäämpää on vain viilettää ympäri kaupunkia hurjaa vauhtia mitä erilaisemmilla hämisasuilla. Hämähäkkimiehen roistogalleriaa on käytetty hienosti, tarinassa on yllättäviäkin käänteitä ja vaikka peli monella tavalla jättääkin monia asioita auki Spider-Man 3:sta varten, aivan kuin edeltäjänsä ennen tätä, on tarinan lopetus erittäin onnistunut eikä tunnu kekseneräiseltä.
Vuoden 2023 huippupelien joukossa on vaikea erottua todella edukseen, mutta tämä peli onnistuu siinä, sillä vaikka en tätä vuoden parhaaksi peliksi nostaisikaan, niin isona kokonaisuutena se on erittäin laadukkaasti tehtyä, hyvin mielekästä pelattavaa jota ei juurikaan jätä sivuun ennenkuin kaikki pelissä on tehty. Pelin heikkoudet ovat melko pieniä ja Hämähäkkimies 2 on hyvä esimerkki siitä miksi Insomniac Games on yksi parhaita pelitekijöitä koskaan.
+ Hämähäkkimies tunnelma, tyyli ja tarina
+ New Yorkin tutkiminen ja sen monet sivutehtävät
+ Pelattavuus on huippuluokkaa joka osa-alueella
- Tietyt sivutehtävät tuntuvat nopeasti melko tylsiltä ja itseääntoistavilta
- Monet hahmot olsivat voineet olla parempiakin
Arvosana: 9,0
Mestariteos
Kun toinen tekee duunia, niin toinen ottaa lunkisti
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.