Huonojen pelien kanssa alkaa samaan aivan uutta perspektiiviä kun pelaa suoraan rikkinäisiä pelejä tai sellaisia tapauksia joihin ei ole panostettu sitten millään tavalla. Sellaisessa vertailussa alkavat sellaiset huonot pelit, jotka on kuitenkin tehty hyvin vaikuttaa oitis merkittävästi paremmilta ja jopa sellaiset ei niin hyvät pelit alkavat vaikuttaa jo melko mielekkäiltä kokonaisuuksilta. Tosin sitten on niitä tapauksia jotka on tehty hyvin, mutta eivät vain toimi.




Lyhyt sääntökertaus:


Vain yksi peli sarjasta ja yhdestä genrestä

Vain pelejä joita olen itse pelannut   

Ei kokoelmia, vain yksittäiset pelit

Ei pelejä jotka muuttuvat selvästi ja usein

Pieninä lisäsääntöinä:

Ei ilmaispelejä

Vain pelejä joita olen pelannut vähintään noin tunnin.

- Paitsi jos pelin pelaa läpi alta tunnin.


Ja sama idea pysyy... samalla kun välimallin pelit lähestyvät, elleivät jo ala...


KUNNIAMAININTOJA


Werewolf Apocalypse: Earthblood

Sekiro: Shadows Die Twice

Ghostwire Tokyo

Agents of Mayhem

Maneater

Styx: Shards of Darkness

Vampire Masquerade: Swansong





177. Castlevania: Lords of Shadow

Tämän pelin ongelmana on lähinnä se, että sen pelattavuus on sen verran hiomatonta, että sen parissa ei juuri meinaa viihtyä. Peli on monella tavalla juurikin sellainen, että sitä voisi pelata enemmänkin ja sen parissa voisi todella viihtyäkin. Mutta koska kokonaisuus on niin hiomaton, niin siitä ei vain millään saa irti niin paljoa, kuin peli varmaan ansaitsisi. Tämä onkin yksi niitä tapauksia että pelistä haluaisi pitää, mutta se ei vain meinaa onnistua. Jatko-osassa on sitten tarinakin pilattu jonka vuoksi aika 50:50 että kumpi on huonompi.


176. Resident Evil: Operation Raccoon City

Selvästi huonoimpia RE sarjan pelejä. Idea ei ole huono ja vaihteluakin peliin saa erilaisten hahmojen muodossa, mutta se pelattavuus on todella heikosti tehty. Ohjattavuus on vähän niin ja näin ja toiminnasta puuttuu se kuuluisa mielekkyys todella selvästi. Heti jos pelannut muita toiminnallisia RE pelejä niin tämän pelin heikkoudet ovat erittäin selkeät.


175.  Warriors: Might and Magic

Asetelmaltaan ihan kivanoloinen tapaus jonka merkittävä ongelma on siinä, että ohjattavuus ei tee kokonaisuudelle mitään palveluksia ja iso osa pelin asettelusta ei sekään juuri vakuuta. Tietyssä vaiheessa taisteluista tulee suoraan tylsiä, kun taas tietyt pomotaistelut taas korostuvat vaikeudellaan. Tämä on niitä pelejä joka on pääasiassa perushyvä, mutta syvällisemmässä tarkastelussa lähinnä tylsä.


174. Ni No Kuni: Wrath of the White Witch

Sanotaan heti että peli näyttää todella hyvältä, tuoden välittömästi mieleen Ghibli animaatiot. Siihen se todellinen laatutaso sitten jääkin, koska pelattavuus ei ole erityisen hyvää tavaraa ja iso osa pelistä on melko laahaavaa ja monesti todella tylsää tavaraa. Tarinassa olisi mahdollisuuksia mutta pelattavuus ei vain jaksa kiinnostaa niin paljoa, että tarinaa viitsisi kituuttamalla katsoa eteenpäin.


173.  Thymesia

Bloodborne tyylinen kokonaisuus jossa on muutama oikeasti hyväkin idea, mutta peli itsessään on toteutukseltaan todella heikkolaatuinen. Viholliset ja toiminta toistavat hyvin nopeasti itseään, peli jää aika suppeaksi ja on loppuviimeksi parhaimmillaan aika heikkolaatuinen soulslike.


172. Dead Rising 2

Jatkaa hyvän idean pelisarjaa, mutta aika heikolla toteutuksella. Pomoviholliset ovat todella huonosti tehtyjä ja pelattavuus menee ikävän usein todella puuduttavalle tasolle koska monet asiat on tehty turhain vaikeasti.


171.  Zorro: The Chronicles

Zorro pelit eivät ole mitään isompia pisteitä keränneet, mutta tämä on huono niin monilla tavoilla, eikä pelkästään siksi että se perustuu ehkä huonoimpaan Zorro animaatioon. Peli on niin monilla tavoilla halvalla tehty, että tarinallisuus on lähes olematonta ja kaikki pelaaminen todella itseääntoistavaa. PS2 aikakaudella tämä olisi ollut ihan kelvollista, mutta nyt se tuntuu hutiloiden tehdyltä, itseääntoistavalta ja nopeasti melko tylsältä.


170. 007 GoldenEye Reloaded

Surkea uusi versio pelistä. Daniel Craig ei varsinaisesti ole huono, mutta valtaosa hahmoista on tehty uusiksi, eikä edes kovin hyvillä tavoilla ja iso ongelma on Alec Trevelyan, joten tarinallisesti ollaan melko huonossa jamassa. Pelaaminen itsessään on melko itseääntoistavaa räiskintää satunnaisilla muuttujilla, joista yhtäkään ei ole tehty erityisen hyvin.


169. Carnival Games

BUZZ Junior pelien tyyliä, ilman niiden laatua. Ohjattavuus on iso huti epätarkkuuden vuoksi ja monet peleistä eivät vain tunnu konsolilla erityisen toimivilta. Tähän päälle vielä paikoin aika kyseenalainen tekoäly ja monta puolivillaisesti toteutettua peliä, niin kokonaisuus tuntuu väkisinkin merkittävästi BUZZ pelejä huonommalta, vaikka se on pari konsolisukupolvea myöhemmin, jonka vuoksi sen pitäisi olla merkittävästi parempi.


168. Aladdin

SNES peli joka kärsii juurikin niistä tyypillisista ongelmista. Ohjattavuus on vähän hutera ja pelihahmo pääsee nopeasti hengestään. Pelin tasohyppelyosuudet tekevät siitä monesti aika haastavan ja vaikka peli seuraakin elokuvan tapahtumia varsin hyvin, niin ei sitä nyt voi mitenkään erityisen laadukkaaksi kutsua.


167. Days Gone

Paperilla peli on kuin kokoelma oikein hyviä ideoita, mutta sitten toteutuksessa on menty monta kertaa todella väärään suuntaan. Pelihahmo on lähinnä ärsyttävä, sivuhahmoissa on monta heikkoa tapausta ja tarina on erittäin huonosti rytmitetty ja tuntuu usein todella pitkäveteiseltä. Asiaa ei myöskään auta täytemateriaali tai laajuus jossa sisältö ei tarjoa oikeastaan mitään erityisen mielekästä.


166. Biomutant

Hyvin lupaava ja yhteen aikaan erittäin kiinnostava tapaus, joka on pelattavuudella ja todella tylsällä toistolla pilattu. Kokoniasuus on täytteestä koostuva melko puuduttava avoimenpelimaailman rymistely jossa ei ole juuri yhtään sitä sielua, mitä pelissä aluksi vaikutti olevan. Erittäin rasittavan kokonaisuudesta tekee myös se, että pelattavuus on kaukana hiotusta ja toiminta tuntuu monesti erittäin huteralta, sillä siitä puuttuu kaikki mielekkyys, pääasiassa varsin heittelehtivän toteutuksen vuoksi.


165. Ratchet & Clank: All 4 One

Ratchet & Clank peliksi melko ala-arvoisesti toteutettu. Tarinallisesti ja huumorikantilta kaikki toimii oikein hyvin, mutta se nyt ei paljoa paina tilanteessa jossa pelaaminen on todella kankeaa ja suoraan epämiellyttävää, puhumattakaan että tämä on lähes tulkoon pakko vetää moninpelinä että siitä saa oikeasti mitään irti, koska muutoin se on vielä turhauttavampi kuin ilman.


164. Wolfenstein II: New Colossus

Wolfenstein sarjassa on monta erinomaista tapausta, mutta pelaamistani sarjan peleistä Uusi Jättiläinen on harmillisesti se kaikista huonoin. Tarina on hyvin heikko, pääroisto on huonosti tehty ja jaksotus on ontuva, puhumattakaan tästä teknologiakikkailusta joka menee niin yli. Edes toiminta ei miellytä, sillä sen hiiviskelyyn kannustava realistisella tavalla aiempaa merkittävästi haastavampi ote ei vain tunnu Wolfensteinilta.


163. For Honor

Niin paljon potentiaalia, heitettynä hukkaan. For Honor on niin monella tavalla niin hyvältä vaikutta koska siinä yhdistyvät niin ritarit, viikingit kuin samuraitkin ja peli on ulkoisesti todella hienon näköinen. Ongelmallisinta on se, että pelin taistelusysteemi on monin paikoin tarpeettoman monimutkainen, mikä johtaa siihen, että peliin on hankala päästä sisään.


162. Scars Above

Harmillisen tylsä kokonaisuus jonka isona ongelmana on se, että vaikka siinä on hyviä ideoita ja peli itsessään näyttää todella kivalta, niin mikään osa-aluetta ei ole tehty erityisen hyvin ja pelin rytmityskään ei tätä kokonaisuutta tuo millään tavalla, vaan johtaa siihen että peli alkaa harmillisen nopeasti tuntua pakkopullalta, vaikka siinä hyviä ideoita onkin.


161.  Legacy of Kain: Soul Reaver II

Tämä on niitä tapauksia kun aika ei ole ollut ystävällinen. Ohjattavuus on yksi ensimmäisiä merkittäviä asioita josta näkee pelin ikääntymisen ja sama pätee niin Legacy of Kain: Defianceenkin jonka pelaamisesta tulee kontrollien ja kameran takia suhteellisen ikävää pelattavaa. Tyylikäs peli on kyseessä ja hyvin ääninäytelty, mutta syy miksi tämä on lopulta se sarjansa huonoin, tulee siitä, että kakkospeliksi, tämä ei tarinallisesti etene juuri mihinkään ja tekee saman p-mäisen ratkasun kuin edeltäjänsäkin, eli jää kesken.


160.  Dungeon and Dragons: Dark Alliance

Paperilla tämän pelin ideat ovat hyviä, mutta tuntuu että tästä D&D asetelmasta ei ole otettu lopulta mitään irti ja lopputulos on enemmänkin täysin sieluton ja vaihtoehdoiltaan erittäin suppea toimintaroolipeli jonka live service malli kannustaa moninpeliin ja samojen asioiden tekemiseen, kyllästymiseen asti. Mikä kaikenlisäksi tapahtuu harmillisen pian.


159.  Dead or Alive 5

Tappelupelit on todella helppo pilata, sillä jos tappelu ei ole mielekästä niin peli on menetetty ellei hahmovalikoima ole todella miellyttävä. DoA5:n tapauksessa näin ei ole sillä hahmovalikoimassa ei ole kuin pari hyvää (kuten Ryu Hayabusa) ja tappelusta itsessään puuttuu mielekkyys ja reilulta tuntuva haaste. Puuduttavat tappelupelit eivät vaan toimi.


158. Yooka-Laylee

Kuin PS1 aikakauden tasohyppely tietyllä modernisoinnilla, mutta ei tarpeeksi pitkälle viedyllä. Pelattavuudessa on tietyt hankaluudet ja yleisesti pelimaailma jättää paljon toivomisenvaraa, varsinkin siinä puuduttavuudessaan. Pelissä saisi olla paljon enemmän hienosäätöä, koska tälläisenään se jättää aika heikon loppuvaikutelman, jossa pääosassa ovat menneisyyden peli-ideat, jotka eivät ole vanhentuneet arvokkaasti.


157. Erica

Tarpeettomia pelielementtejeä elokuvallisessa kokonaisuudessa vain rikkomassa immersiota. Tuntuu että pelin kanssa ei vain olla osattu valita sellaista suuntaan, joka kantaisi loppuun asti, ilman että se alkaa ärsyttämään.


156. NiOh 2

Soulslike peleistä vaikeimpia ja edeltäjäänsä verrattuna jotenkin huonommin rytmitetty, puuduttavampi ja turhauttavampi. Ensimmäinen NiOh oli ehdottomasti aikanaan vaikein Soulslike ja vaikka monet samat ideat ovat läsnä tässäkin pelissä, ei paketista löydy oikeastaan mitään sellaista, joka samalla tavalla nappaisi kuin ensimmäisellä kerralla, varsinkaan pomotaisteluissa ja kenttärakenteissa, koska peli tuntuu niin paljon turhauttavammalta.


155. Ghostrunner

Tämä kyberpunkninjailu näyttää hyvältä, ehdottomasti ja vauhdikkuudessa on mahdollisuuksia. Tämä on kuitenkin hyvin turhauttava peli jossa samaa osuutta saa yrittää uudestaan ja uudestaan että siinä onnistuu ja monin paikoin tuntuu että peli menee suoraan räpeltämiseksi. Tietyllä tavalla peli kyllä toimii, mutta sen korkea vaikeusaste tekee siitä aika turhauttavan eikä asetelma ole kaikkine lisävivahteineen niin kiinnostava, että sitä jaksaisi pidempään, varsinkin kun tämä on vaikea vaikeuden takia ja nojaa vieläpä usein suhteellisen itseääntoistaviin ajatuksiin.


154. Mirror's Edge: Catalyst

Paperilla hyvä idea josta on kuitenkin saatu aikaiseksi aika itseääntoistava, eikä järin vapaa avoimemman pelimaailman parkour peli. Tarina ei myöskään tee minkään valtakunnan palveluksia pelille, koska se ei juuri liitä sitä edeltäjäänsä, eikä ole edes kovin hyvä, jättäen kaiken tarpeettomaan cliffhangeriin. Pitkälti kaikki se mitä edeltäjä saavutti ja mistä jatko-osa olisi sitten voinut parantaa, on heitetty hukkaan.


153. Aliens: Dark Descent

Eräs uusi variaatio tutusta ideasta joka omasta mielestä ei ole toiminut pelinä juuri kertaakaan. Tarpeeksi erilainen Fireteam Elitestä ja Isolationista että tämän voi nostaa esiin ihan omana juttunaan. Toiminnallisesti peli ei nappaa koska kokonaisuus ei ainakaan konsolilla ole ohjattavuudessaan tarpeeksi hyvä ja sitä kautta siitä ei paljoa irti saa. Ainakaan mitään erityisen mielekästä.


152. Friday the 13th

Peli jossa on ok idea, mutta toteutus jää kauas siitä. Jasonilla pelaaminen on lähemmäs ainoa oikeasti hyvä osa kokonaisuutta. Pelaaminen toimii kelvollisesti, mutta muiden ihmisten kanssa pelaaminen on monesti todella kyseenalaista ja pelistä puuttuu monia sellaisia osia, joita siinä ehdottomasti pitäisi olla. Se on kivaa kerran pari ja sitten se menettää jo otteensa.


151. John Wick: Hex

Hyvä idea huonolla toteutuksella. Tästä tulee vähän sellainen fiilis että on menty vähän sieltä missä aita on matalampi, sillä rajoitteet syövät mielekkyyttä toiminnassa todella merkittävästi. Monin paikoin hyvältä vaikuttava taktinen toiminta ja eteneminen muuttuu lähinnä tönköksi ja turhauttavaksi kikkailuksi josta puuttuu sellainen Wickmäinen vauhdikkuus ja räiske. Sen sijaan saadaan suunnitelmallinen ja hitaasti etenevä kokonaisuus josta menee maku hyvin äkkiä.


150. Damnation

Peli joka teemallisesti ja tyylillisesti kyllä uppoaisi, mutta joka pelattavuudessa on aivan mieletöntä kuraa, että sitä ei todellakaan voi hyvällä omallatunnolla väittää hyväksi peliksi. Ohjattavuus jättää aivan liikaa toivomisenvaraa ja kokonaisuudesta tulee nopeasti sellainen vaikutelma että sitä ei ole viimeistelty yhtään.