The%20Walking%20Dead_%20The%20Telltale%2

Koko Telltalen Walking Dead Saaga yhdessä paketissa, "päivitetyillä" grafiikoilla

 

Telltalen koko Kävelevä Kuollut saaga yksissä kansissa kaikkine lisäsisältöineen. Vaikka osa näistä onkin tullut nostettua esille yhdessä jos toisessakin tapauksessa, niin tämä on ensimmäinen kerta kun koko sarja on pelattu alusta loppuun asti. Lopulta Clementinen saagassa vain se Final Season, oli kokonaan uusi tapaus.

 

 

 

 

Kävelevät Kuolleet: Koko sarja

Peli pitää samoissa kuorissa kaikki neljä kautta jotka viimeistä lukuunottamatta pitävät sisällään viisi jaksoa. Mukana on myös spin off tyylinen kolmen jakson pituinen tarina Michonnen menneisyydestä. Varsinaisesti pelin todellinen päähenkilö on Clementine joka on ensimmäisessä pelissä lähinnä se pelaajan moraalinen kompassi ja vaikutuksille altis lapsi jota pelaajan on mietittävä useissa vastaantulevissa haasteissa ja käänteissä. Toisella kaudella Clementine muuttuu pelattavaksi hahmoksi jokunen vuosi ensimmäisen pelin jälkeen. Kolmannessa pelissä Clementine toimii tukihahmona, jolla pelataan vain muutamissa takaumissa, jälleen useampi vuosi edellisestä pelistä. Viimeinen kausi on sitten taas harpannut useamman vuoden eteenpäin ja nuoreksi aikuiseksi kasvanut Clementine on siinä roolissa, missä Lee oli kun sarja alkoi.

 

Ensimmäinen Kausi: Lee Everett

Peli joka aloitti kaiken ja opettaa pelaajalle ne monet perusteet jonka päälle myöhemmät pelit sitten rakentavat. Pelin tarina seuraa Lee Everett nimistä miestä, entistä opettajaa joka on tuomittu murhasta vankilaan. Matka vankilaan kuitenkin katkeaa kun maailma selittämättömästä syystä muuttuu ja kuolleet alkavat kävellä. Hyvin nopeasti Lee tapaa kahdeksan vuotiaan Clementine nimisen tytön. Kaksikko päättää pitää yhtä ja heidän matkansa alkaa. Matkan aikana tulee vastaan monenlaista porukkaa joista osa on ystävällisiä kun taas osa kaikkea muuta. Pelaaja joutuu monien hyvin raastavien päätösten eteen. Oli sitten kyseessä yhden ihmisen pelastaminen mikä johtaa toisen kuolemaan, tarvikkeiden ottaminen vaikka ne selvästi kuuluvat jollekulle muulle, armomurhan toteuttaminen, yhden uhraaminen useiden hyväksi tai se, mitä tarjoan viimeisenä opetuksenani. Ovat valinnat monesti hyvin vaikeita, vaikka oli kyse valinnasta kahden vaihtoehdon välillä, mitä se sarjassa yleensä onkin.

Vertailussa muihin osiin, ensimmäisen selvät puutteet kyllä huomaa. Pelissä ollaan todella selvästi kiinni seikkailupelipulmanratkonnassa jossa tietty esine oikeaan aikaan vie peliä eteenpäin ja joskus sitä harhailua joutuu todellakin harrastamaan. Se ei ole yleensä kovinkaan hauskaa, mutta loppuviimeksi peliä pystyy viemään aika nopeasti eteenpäin ilman mitään oikeita seiniä, mitä tätä vanhemmissa seikkailupeleissä on ollut merkittävästi enemmän. Sen sijaan tarinankuljetus toimii erinomaisesti, valinnat toimivat todella hyvin tarinaa rakentavina osina ja rytimitys on pelissä todella hyvä. Graafisesti peliä on "paranneltu" mutta se ei tee kokonaisuudella mitään palveluksia, koska usein huomaa että pelihahmojen silmät muuttuvat täysin harmaiksi ja se saa heidät näyttämään todella elottomilta, mikä on aika hämäävää.

Koko sarjan mittarilla ensimmäinen kausi toimii todella hyvin ja edelleen esimerkillinen tarinapeli. Päätökset vaikuttavat siihen miten peli etenee ja miten se lopulta päättyy. Ensimmäisessä osassa tehdyt valinnat vaikuttavat hyvin pitkälle ja vaikka niistä osaa tuntuukin heti toisessa osassa, niin vaikutuksia voi hyvinkin tuntea vielä loppupuolellakin. Myös se, miten tietyt kerääntyvät päätökset yhdessä vaikuttavat siihen, miten kaikki lopulta menee, luo erittäin hyvän tunteen siitä, että valinnoilla on oikeasti väliä. Lisäksi koska jokaisen jakson lopussa pelaaja saa nähdä että mitkä päätökset oikeasti nostetaan esille ja miten muut pelaajan ovat päätöksiä tehneet, korostaa se sitä, miten paljon painoarvoa valinnoilla on. Tarinallisesti ensimmäinen osa on edelleen yksi sarjan tunnelmallisesti vahvimmista osista. Leen ja Clementinen tarinan kehittyminen on erinomaista tarinankerrontaa ja siinä matkan aikana tulee vastaan tunteita ilosta suruun ja naurusta kyyneliin. Ja tämä on vasta alkua.

 

Toinen Kausi: Clementine

Kakkoskausi on se kaikista selvin suora jatko-osa. Ykköskauden tallennuksesta jatketaan suoraan eteenpäin ilman sen isompia tarkennuksia tai varmistuksia. Tarinassa on alussa mennään eteenpäin useampi vuosi ja pelaaja ottaa ohjattavakseen nyt 11 vuotiaan Clementinen joka jatkaa eteenpäin, Leen opit mielessään. Tämän tarinan aikana Clementine oppii lisää ja kehittyy tavatessaan uusia ihmisiä joista osa todella mukavia ja osa todella julmia. Lapsen näkökulmasta katsottuna tarina on varsin armoton ja karu, varsinkin loppupuolella, jolloin se kilpailee jopa edeltäjänsä kanssa siitä, kumpi onnistuu luomaan painokkaamman päätöksen. Rytmitykseltään tämä toinen kausi ei ole niin hyvä kuin ensimmäinen, sillä se tuntuu merkittävästi suoraviivaisemmalta ja mikä harmillisempaa, huomattavasti enemmän kiveenkirjoitetulta, jopa loppupuolella. Tietyt valintapätkät kyllä korostavat merkittävästi sitä että pelaajan päätöksillä on väliä ja tällä kertaa lopetuksia on oikeasti useampi, vaikkakin niihin eivät juuri vaikuta pelaajan matkan aikana tekemät päätökset vaan enemmänkin ne huomiot joita Clementine on tehnyt tai ne ajatukset, joita hänelle on tarjottu.

Kakkoskausi ei merkittävästi yritä poiketa ykkösen mallista. Päätökset ovat edelleen kahden välillä tehtäviä eivätkä pelattavuuden kantavat ideat ole nekään muuttuneet mihinkään. Muutamia nopeita-aika-tapahtumia on hieman kehitetty sillä nyt ei toimiva pelkästään nappeja painamalla, vaan mennään jopa hieman enemmän toiminnalliseen suuntaan mitä pelattavuuteen tulee. Sanotaan että eniten tässä lähinnä häiritsee se, että peli ei pelaajan valintojen kanssa ota enempää riskejä tai laajenna niitä mahdollisuuksia joita ihan oikeasti voi tapahtua. Tietyt tapahtumat jopa luovat sellaisen kuvan, että niitä ei ole edes kunnolla ajateltu loppuun asti, mikä on todella selvää muutamissa kohdissa peliä. Hahmojen suhteen kuitenkin huomaa että nyt variaatiota on sentään pyritty luomaan vähän enemmän, vaikka tietyt hahmot ovatkin sellaisia, että vaikuttavat lähinnä uudelleentehdyiltä versioilta joistakin ykköskauden hahmoista.

Se miten hyvin kakkoskausi pärjää kokonaisukuvioissa on hieman hankalaa todella arvioida. Se on tarinallisesti se kaikista selvin jatke. Se tuntuu todella samanlaiselta kuin ykköskausi ja tekee paljon selkeitä viittauksia edeltäjäänsä, luoden todella vahvan linkin menneisyyteen. Parannuksia on muutamia, mutta niitä toivoisi olevan enemmänkin sillä monissa kohdissa tuntuu, että parempaankin olisi pystytty. Sanoisin että monet päätökset ovat kyllä haastavampia ja tietyt tilanteet ovat todella paljon yllättävämpiä kuin edellisellä kaudella noin yleensä. Puhumattakaan että tietyt päätökset voivat olla astetta kovempia, miltä aluksia vaikuttaa. Toinen kausi ei kuitenkaan ole niin hyvä kuin ensimmäinen, koska siltä odottaa vähän enemmän ja siinä on aika paljon sellaisia osuuksia joissa oikein toivoo tiettyä valintamahdollisuutta, jota ei sitten koskaan tulekaan, vaikka tilanne on todellakin sitä sorttia, että siihen kuuluisi myös valinta X. Kakkoskausi on hyvä jatke ykköskaudelle, vaikka se jääkin sen varjoon hyvistä yrityksistä huolimatta.

 

Kolmas Kausi: Uusi Rajaseutu

Sanotaan heti että tässä paketissa kolmoskausi ei tee vaikutusta, koska se ei osaa hakea kakkoskauden tallennusta ja näin ollen pakottaa luomaan valinnat kokonaan uudestaan, mikä tuntuu tässä tapauksessa oudolta, koska kaikki kaudet ovat samalla levyllä. Tarinallisesti pelissä liikutaan useammassa ajassa. Päätarina on nykyhetkessä, mutta mukana on paljon takaumia. Pelin varsinainen päähenkilö on uusi hahmo, Javier Garcia, joka sattuman kautta lyöttäytyy yhteen Clementinen kanssa joka on aikuisuuden kynnyksellä oleva kovapintainen teini, merkittävästi Javieria kykenevämpi taistelussa ja selviytymisessä. Tarinallisesti peli hakee uutta näkökulmaa kaikkeen, koska nyt Clementine laitetaan tukihahmoksi ja hänen menneisyyttään kerrotaan takaumissa ja keskusteluissa joissa pelaaja esittää kysymykset. Tarina ei ole niin hyvä kuin pari aiempaa. Se pyrkii kuitenkin tarjoamaan merkittävästi todellisia yllätyksiä jotka vetävät maton pelaajan jalkojen alta, heti ensimmäisestä jaksosta alkaen.

Pelattavuudessa huomaa merkittävästi enemmän muutoksia ja jälleen sellaiseen helpompaan toiminnalliseen ja näyttävään suuntaan. Tässä kohtaa alkaa merkittävästi olemaan erilaisia näppäinkomentoja jotka tuovat omanlaistaan haastetta pelaamiseen. Viimeistään tässä kohtaa myös alkaa oikeasti huomaamaan miten paljon äkkikuolemakohtia pelissä onkaan, mikäli QTE pätkät eivät ole oikeasti tulleet tutuiksi. Sanotaan että peli ei ole merkittävästi vaikeampi kuin aiemmat, mutta se alkaa olla jo oikeasti monipuolinen. Se monipuolisuus ei kuitenkaan jää siihen pelattavuuteen vaan myös tarinassa tuntuu olevan enemmän vaihtoehtoja ja nämä koontiosuudet pelissä alkavat olla oikeasti näyttävämpää sorttia mitä ne ovat olleet tähän mennessä. Pelattavuuden muutokset huomaa todella selvästi ja isona syynä voinee olla se, että tässä kohtaa on konsolisukupolvikin vaihtunut.

New Frontier kausi ei ole suoranaisesti parempi kuin pari aiempaa, sillä vaikka se kehittääkin pelattavuutta todella hienosti, niin tarinallisessa mielessä se tuntuu lähinnä tähtäävän paljon enemmän sellaisiin shokkiylläreihin, kuin oikeasti vaikeisiin päätöksiin joita aiemmin on tullut vastaan. Kyllähän niitä päätöksiä edelleen on luvassa, mutta toisin kuin aiemmilla kausilla, tällä kertaa hahmojen joukossa on paljon enemmän tälläisiä huonommanpuoleisia hahmoja joita kohtaan ei isommin tunne sympatiaa tai joiden tappaminen on erittäin helppoa ilman tunnontuskia. Sanotaan että osittain tästä syystä tietyt pelin "vaikeat päätökset" ovat loppuviimeksi aika helppoja. Tietyissä osissa peliä pystyy jopa tekemään muutamia aika hurjia vetoja, vaikkakin edelleen valitsemalla yhden kahdesta vaihtoehdosta. Siitäkin huolimatta tuntuu että tarinallisessa mielessä pelisarja ei ole vielä tässäkään kohtaa ihan oikeasti kehittynyt, sillä tietyt tilanteet ovat todella kiveenkirjoitettuja, vaikka pelaaja lähes yrittäisi tehdä jotakin aivan toisenlaista. Graafinen ulkoasu ainakin on merkittävästi parempaa tasoa kuin aiemmin. Kolmoskausi on lievä pettymys, koska se ei ole kehittynyt tarpeeksi kaikilla osa-alueilla.

 

Viimeinen Kausi: Ympyrä sulkeutuu

Neljäs kausi asettaa pelaajan uudelleen Clementinen ohjaksiin jokunen vuosi kolmoskauden tapahtumien jälkeen. Aikuisuutta lähestyvä Clementine matkustaa nyt yhdessä AJ:n kanssa, joka on nyt hänen suojattinsa. Clementine on tarinallisesti nyt siinä roolissa, jossa Lee oli ensimmäisessä pelissä, nyt hän on se suojelija ja opettaja. Tarina viekin kaksikon tilanteeseen, jossa pitkä matka tien päällä alkaa kuormittaa ja molemmat kaipaavat jo paikkaa, jota voisivat kutsua kodiksi. Tarinan edetessä Clementine opettaa AJ:lle asioita ja niiden kautta nuoren pojan maailmankuva muuttuu ja kehittyy omaan suuntaansa. Koska tämä kausi jäi Telltalelta kesken, konkurssin vuoski, niin se on vain neljän osan pituinen ja osittain Skyboundin loppuunviemä kokonaisuus. Tarinallisesti se on joka tapauksessa oikein hyvin jaksotettu sillä tarina etenee hyvää vauhtia ja pitää sisällään monta erinomaista kohtausta ja kovia valintoja. Se mikä kuitenkin todella näyttää että pelissä ollaan menty hienosti eteenpäin on se miten paljon valintojen esittelyyn on oikeasti panostettu. Graafinen ulkoasu jo itsessään on todella hienon näköistä ja sarjakuvamaisempaa kuin koskaan aiemmin. Siitä syystä onkin sääli että tekijöiden taival päättyy tähän, koska tyylillisesti peli ei ole näyttänyt hienommalta koskaan aiemmin.

Tarinallisessa ja tyylillisessä mielessä tämä on ehkä se tasapainoisin kokonaisuus. Hahmoja on monta todella hyvää ja heidän kohtalonsa voivat todellakin iskeä erittäin kovaa. Kuolema voi tulla todella yllättäen ja joskus pelaajan valinnoilla on erittäin nopeat ja karut seuraukset. Tietyissä tilanteissa se todella tuntuu syvällä kun taas toisissa tilanteissa sillä ei ole niin paljoa väliä ja toisinaan taas tuntuu että tilanteen olisi halunnut hoitaa itse vielä eri tavalla, kun hahmo pääsee ns. Liian helpolla ihan lopuksi. Tarinallisesti peli kuitenkin onnistuu oikeasti luomaan sellaisen vaikutelman että valinnoilla on todellakin väliä ja vaikutukset voivat olla joko todella välittömiä tai vasta pitkän matkan päässä. Mutta siitäkin huolimatta tämän pelin kanssa on edelleen sellainen fiilis, että valintojen kanssa pitäisi olla enemmän vaihtoehtoja kuin vain se kaksi. Ei luulisi olevan niin mahdoton ajatus kehitellä vielä se kolmaskin vaihtoehtoja ihan oikeasti valinnaksi. Joissakin tilanteissa nimittäin on kolmas vaihtoehto, kun ei tee mitään, mutta koskaan ei voi varmaksi sanoa että onko se mahdollisuus, vai kuolema.

Neljäs kausi tuntuu lyhyemmältä kuin muut, eikä vain siksi että se on yhtä osaa lyhyempä, vaan siksi että se on toiminnallisesti nyt nopeatempoisempi ja merkittävästi kehittyneempi. Tästä syystä se on myös haastavampi ja tietyissä tilanteissa todella huomaa että äkkikuolemat ovat aina läsnä. Se on hieman immersiota rikkovaa sillä tietyissä tilanteissa vaikuttaa siltä että hahmo vain luovuttaa kun zombie nappaa kiinni, vaikka kaikissa muissa tilanteissa hän olisi enemmän kuin kykenevä tappelemaan vastaan. Toiminnallisessa mielessä peli kuitenkin tuntuu paljon jouhevammalta kuin aiemimn ja pelissä huomaa sellaista selvää kehitystä. Myöskään niitä seikkailupelipätkiä joissa pitää etsimällä etsiä tavaroita viedäkseen peliä eteenpäin ei juuri enää ole, varsinkaan kun vertaa ykköskauteen.

Tämä oli se kausi jota en ollut itse aiemmin missään kohtaa tullut pelanneeksi joten tähän pääsi uppoutumaan eri tavalla kuin kolmeen aiempaan. Tarinallisesti kyseessä on erittäin hyvä päätös saagalle, luvassa on todella hienoja yllätyksiä ja mukaan on jopa saatu yksi erittäin hienosti tehty pomotaistelu, jossa sivupahis todellakin varastaa shown ns. Pääroistolta, joka ei ole yhtään niin hyvä kuin olisi voinut olla. Tämän pelin kanssa kuitenkin tuntuu että koko saagan aikajana tuntuu todella oudolta, sillä joissakin kohdissa tuntuu että toiset hahmot kehittyvät toisia nopeammin, tyyliin samalla aikaa kun yksi tuntuu vanhenevat ainakin kolme vuotta, toinen ikääntyy vain vuoden tms.

 

Spin off: Michonne

Michonne on lähinnä kiva lisä, mutta helposti paketin huonoi peli. Pelattavuudessa se on toiminnallisesti se nopeatempoisimpia tapauksia joka todellakin ottaa paljon irti siitä taistelusta. Sanotaan että tämä on kuin se puuttuva lenkki kolmos- ja neloskauden välillä. Kolmen jakson pituinen tarina on rytmityksessä todella nopea, mutta se mikä todellakaan ei tee palveluksia pelille, on se tarina. Erityisesti nämä hallusinaatiopätkät käyvät todella tylsiksi todella pian ja lopulta niistä toivoisi vain pääsevänsä nopeasti eroon. Sanotaan suoraan että tästä pelistä nyt ei ole paljoa kerrotavaa näin loppuviimeksi. Se on lähinnä kiva lisä Clementinen tarinan kylkeen, mutta ei se mitään erikoisempaa tarjoa ja laahaa paljon enemmän kuin sen pitäisi.

 

Yhteenveto

Walking Dead: Definitive Edition on hyvä kokonaisuus. Se pitää sisällään kaikki pelit, mikä tarkoittaa neljään kokonaista peliä jotka noudattavat pitkälti samaa kaavaa, pelattavuuden asteittain kehittyessä. Isossa osassa ovat juurikin ne ihmistenväliset keskustelut joiden kautta pelaaja saa erittäin hyvän kuvan siitä, millainen onkaan maailma, kun yhteiskunnat ovat romuttuneet ja uusein on aika alkaa muodostua. Valintojen muovaamat tarinat ovat pelin parasta antia ja sitä kautta keskustelut ja päätökset ovat vahvinta osaa kokonaisuudessa. QTE osuudet ja toimintapätkät kehittyvät todella hienosti pelin edetessä, vieden sitäkin osuutta todella hyvin eteenpäin. Graafinen ulkoasu kehittyy erinomaisesti ja saavuttaa huippunsa aivan lopussa.

Ehkä ne suurimmat heikkoudet ovat tietyt turhankin kiveenkirjoitetut tapahtumat, tiettyjen valintojen selvä puuttuminen ja ajoittainen laahaaminen. Uudelleenpeluu arvo on kuitenkin todella korkea ja tästä riittää pelattavaa erittäin pitkäksi aikaa jos pelaa yhden jakson kerralla ja antaa jakson sitten vähän aikaa astettua ennen seuraavan aloittamista. Tällöin pelistä ja sen tarinasta saa ehdottomasti eniten irti eikä pelattavuuteen juurikin ehti puutua.

Definitive versio on todella hyvä kokonaisuus laajuudessaan, rytmityksessään ja laadullisessa tasossaan. Loppuakohden QTE tilanteista tulee merkittävästi haastavampia, mutta samalla aikaa myös tarinallisessa mielessä mennään haastavampiin tilanteisiin, yllättävämpiin käänteisiin ja tunnelmallisesti todella eeppisesti tehtyihin pätkiin, jotka saavuttavat huippunsa aivan viimeisellä kaudella, tehden Final Seasonin lopusta juurikin sellaisen, millaisen saaga ansaitsee.

 

+ Pelaajan valintojen muovaama tarina

+ Uudelleenpeluuarvo

+ Graafinen ulkoasu sarjakuvamaisella tyylillään

+ Neljä peliä

+ Toiminnallisen pelaamisen hieno kehittyminen

 

- Tarinalliset osuudet eivät kehity tarpeeksi

- Ajoittain melko laahaava

- Michonne spin off

 

Arvosana: 8,6

 

Fantastinen

 

Alku.jpg?1646007590

Loppu.jpg?1646007598

Clementinen matkan alku ja loppu