Joskus tälläiset asiat voivat olla hyvin pieniä kun taas toisinaan ne tuntuvat niin isoilta että käsittävät monta erilaista osaa, jolloin pitää miettiä että miten asian muotoilee yhdeksi kokonaisuudeksi.

 

 

 

Idea ei ole muuttunut mihinkään. 

Lisäisin sen verran että jos jossakin pelin versiossa jokin asia on muuttunut, niin en sitä silloin listaa. Esimerkiksi: Kingdom Hearts Final Mix on tehnyt Chernabog pomovihollisesta huomattavasti voimakkaamman.

Final Fantasy pelit ovat tässä aiheessa nyt kokonaan oma listakokonaisuutensa.

 

LISÄMAININTOJA

 

Pomovihollisten monipuolisuus - Castlevania: Symphony of the Night

- Todella monet pomoviholliset voisivat olla monipuolisempia ja sitä kautta haastavampia.

 

Enemmän päätöksiä vähemmän puzzleja - Zero Time Dilemma

- Pulmat kun ovat vain hidasteita ja päätökset rakentavat tarinaa.

 

Vihollisten respawnaaminen - Shadow of the Tomb Raider

- Lopuksi peli tuntuu todella tylsältä kuin ole toimintaa.

 

Pituus - Hidden Agenda

- Tälläisenään kokonaisuus on säälittävän lyhyt.

 

Pistooli - Doom Eternal

- Kun sitä ei ole, sitä kaipaa. Sen verran perusase on kyseessä.

 




24. Unicron - Transformers

Tällä hahmolla kun on se toinenkin muoto, joka olisi ollut kiva nähdä, vaikka taistelun toisena osana tai edes taistelun ulkopuolella. Siinä ei ole mitään ongelmaa että Unicron on todella sellainen viimehetken lisäys, kunhan hahmon monia puolia olisi tuotu vähän enemmän esiin.


23. Hahmon kustomointi - Alpha Protocol

Tätä puolta olisi voitu tehdä niin paljon monipulisemmaksi. Nykyisellään hahmon muokkaaminen on ihan mitäänsanomatonta. Hahmolla on aina sama naama eikä kampauksia tai värejäkään ole nimeksikään. Tuntuu että tässä on ollut ideoita, mutta niistä ei ole juuri mitään uskallettu tai viitsitty viedä maaliin asti.


22. Pidempi lopetus - Lord of the Rings: War in the North

Tämä on jotakin sellaista missä tuntuu että jotakin jää todella puuttumaan. Kaikki vain päättyy ilman mitään isompaa epilogia jossa olisi edes vähän käyty sitä miten kolmikko liittyy sitten juhlintaan, kruunajaisiin ja minne heidän tiensä heidät sitten lopulta viekään kun kaikki on ohi.


21. Redeemer - Spawn: Armageddon

Mistä tämä typerä skorpionivivahteinen ulkoasu tulee? Siinä ei ole mitään järkeä enkä itse muista mitään viitteitä siihen sarjakuvista tai mistään muustakaan. Tuntuu että Redeemeriä ei ole käytetty sellaisena hahmona, millaisena hänet on alunperin suunniteltu ja millaisena hän parhaimmillaan on, vaan hänestä on yritetty tehdä jotakin huomattavasti tavallisempaa viimeinen pomovihollinentyylistä vihollista.


20. Päähenkilön ääni - Star Wars: Knights of the Old Republic

Tämä on niitä asioita joita en kyllästy toistamaan ja tämä on vain yksi niitä pelejä joissa se aina tulee esiin. Itselläni se on immersiota rikkova tekijä jos pelihahmo ei puhu yhtään mitään. Erityisesti tämä tuntuu suhteellisen moderneissa peleissä joten tätä voi hieman perustellakin, mutta kyllähän tämän pelin tapauksessa olisin aloittanut siitä taistelumekaniikasta, mutta tämä olisi ollut silti kärjessä olevia muutettavia asioita.


19. Uusi päähenkilö - God of War

Kun vaihdetaan mytologiaa ja tyyliä näin paljon, niin olisi samalla voitu vaihtaa kokonaan päähenkilöäkin, sillä Kratos on niin paljon käytetty ja rasittava hahmo. Puhumattakaan että kaikki voima mitä kolmospelin lopetus tarjosi, valui hukkaan kun Kratos ei kuollutkaan. Tässä olisi ihan hyvin voinut olla pelattavana uusi Sodan jumala.


18. Tarinan päätös - Metal Gear Solid V: Phantom Pain

Missä on se osa joka yhdistää tämän pelin tarinallisesti siihen aivan ensimmäiseen. Tämän piti olla tarina joka aloittaa lopulta kaiken ja jossa selviää että miksi Big Bossista tuli mistä hänet lopulta muistettiin. Mutta tälläisenään kyseessä on jokaisella tavalla niin keskeneräinen tapaus ja juonikuvioiltaan vielä aika typerä sellainen.


17. Hahmojen eroavaisuus lopussa - XCOM2

Parhailla varusteilla ne erot alkavat kadota kokonaan, mikä on todella suuri sääli, sillä alussa varsinkin hahmoista sai todella uniikin näköisiä koska asuisteita oli valtavia määriä erilaisine pienine vivahteineen joiden avulla jokaisesta hahmosta saatiin oikeasti omanlaisensa. Vaikka ne erot olisivatkin pieniä, niin niitä mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja oli vaikka kuinka paljon. Lopussa se kaikki katoaa ja kaikki alkavat näyttää liian samanlaisilta.


16. Roistot/pomoviholliset - Ninja Gaiden 3: Razor's Edge

Kaikki mitä ykkönen teki, kakkonen teki samalla idealla, mutta vielä paremmin. Sitten tuli kolmonen, joka ei edes yrittänyt, vaan teki kaiken niin surkeasti että ei millään tavalla edes tuntunut saman sarjan peliltä. Pomotaistelut ovat tylsiä ja puuduttavia ja sitä samaa voi myös sanoa vihollisista.


15. Hahmon ääninäyttely - Dragon's Dogma

Yleisesti tämä pelin yhtenä suurena ongelmana on sellainen tosi laiskasti tehty tarinankuljetus ja välianimaatioiden käyttö mutta isoimmaksi ongelmaksi nousee se, että pelihahmo Arisen on selvästi mykkä sillä monissa tilanteissa joissa hänen selvästi pitäisi puhua, hän ei sano yhtään mitään ja se näyttää todella typerältä kun sitä saa katsella pidemmän aikaa. Tämä on sellainen tapaus jossa puhumattomuus rikkoo merkittävästi pelin yleistä tunnelmaa ja tarinallista sujuvuutta. Muutenkin peliin olisi saatu niin paljon enemmän tunnelmaa ja immersiota, jos tarinaa olisi kuljetettu paremmin ja isoin apu olisi ollut puhuva päähenkilö.


14. Enemmän vihollisvariaatiota - Star Wars Jedi: Fallen Order

Isoimpia ongelmia tämän pelin kanssa on se monien vihollisten jatkuva toisto. Iskujoukkojen kanssa se nyt käy järkeen, mutta palkkionmetsästäjät ovat liian samanlaisia, hirviövihollisissa on aivan liian vähän variaatiota ja erikoishirviötkin ovat samanlaisia kuin perushirviöt, vain kestävämpiä. Tämä näkyy myös pomovihollisissa, mutta normaaleissa vihollisissa tämä ottaa todella päähän, koska Star Wars maailmassa taivaskaan ei ole rajana.


13. Manny - The Last of Us part 2

Joko tämä hahmo olisi pitänyt tehdä vähemmän mänttimäiseksi tai sitten pelaajan olisi pitänyt saada tappaa hänet, Norah tyyliin. Se kiteyttää aika hyvin sen mitä mieltä olen tästä rasittavasta mulkusta jonka Ellien kampanjassa haluaisi tappaa kuten monet muutkin ja jota haluaisi Abbyn kampanjassa vain vetää suorilta turpaan, uudestaan ja uudestaan.


12. Hiotumpi ja rikkaampi pelattavuus - Van Helsing

Kun imitoidaan Devil May Cry pelejä, niin olisi voitu kopioida pelimekaniikkaa enemmänkin. Van Helsing on liiankin hätäisesti tehty toimintapeli, sillä jos toiminta olisi monipuolisempaa ja pelattavuus tarkempaa ja jämptimpää, niin tämä olisi helposti yksi aliarvostetuimpia PS2 pelejä ja täysin kokeilemisen arvoinen. Nyt se on lähinnä yksi niitä pelejä jonka muistan ehkä vähän liiankin hyvin, heikkoudet sivuuttaen.


11. Continue - Castlevania: Symphony of Night

Ettei kestäisi niin kauan aloittaa uudestaan kun kuolee. Siitä tulee vain tarpeettoman pitkä prosessi kun pitää odottaa että kuolinruutu häviää ja sitten pitää alusta asti ladata aiempi tallennus. Kaikki olisi helpompaa jos heti saisi mahdollisuuden jatkaa siihen missä viimeksi tallensi.


10. Välianimaatiot - Soul Calibur VI

Kun jatko-osassa on vähemmän animaatiota kuin edeltäjässä, useampi osa sitten, niin se on surullista. Puhumattakaan että Mortal Kombat sarja on nähnyt elokuvavälinamiaatioissa oikeasti vaivaa ja Soul Calibur on alkanut mennä oikeasti sieltä mistä aita on matalin.


9. Nadine Ross - Uncharted 4: Thief's End

Tehty aivan liian ylivoimaiseksi ja nostettu tarpeettomasti jalustalle jatkoa ajatellen. Siis siinä ei ole mitään väärää että palkkasotilas osaa tapella paremmin kuin "eläköitynyt" aarteenmetsästäjä, mutta pelkästään edellisen pelin lopussa Nate otti näyttävästi yhteen Talbotin kanssa, joka oli kykenevä lähitaistelija. Miten siis voi olla että Nadinea vastaan Natella ei ole mitään sanaa, edes Samin kanssa. Se ei vain käy järkeen vaan tekee Nadinesta naurettavalla tavalla yli-inhimillisen.


8. Animaatio - Darksiders Genesis

Tämä on niitä tapauksia kun tarinankuljetus on tehty sillä mahdollisimman halvalla tavalla, varsinkin kun vertaa kolmeen aiempaan peliin. Still kuvat eivät aja samaa asiaa kuin oikeat välianimaatiot ja sama menee näihin keskusteluihin joissa kaikki tapahtuu etäällä ja hahmokuvat vievä ison osan ruutua. Tämä on sellainen asia mikä tekee Genesisistä aivan liian spinoff tyylisen pelin, vaikka se saattaa hyvinkin olla miltein paras Darksiders peli. Tarinan kanssa ollaan todella hyvällä tasolla, mutta se toteutus on todella halpaa.


7. Origami tappajan identiteetti - Heavy Rain

Itse jotenkin petyin tähän. Se vähän pakotettu juonikuvio joka käy kyllä tavallaan järkeen ja omalla tavallaan myös yllättää, mutta se ei kuitenkaan tarjoa sellaista tyydystä mitä erinomaisen pahiksen kohtaaminen parhaimmillaan tarjoaa. Lisäksi juoniaukkoja riittää. Tämä on niitä tilanteita jota olisi voitu miettiä pidemmällekin tai vähintään liittää peliin paremmin. Itse olisin suoraan valinnut toisen henkilön origamitappajaksi, tai edes tehnyt nykyisestä valinnasta paljon paremman hahmon.


6. Fast travel kristallien käyttö - Dragon's Dogma

Tämän pelin kanssa ärsyttää suunnattomasti se, että isossa pelimaailmassa todella iso osa ajasta menee siihen kun joutuu kävelemään paikasta toiseen, siis todella pitkiä etäisyyksiä. Kristalleja joihin voi teleportat on siellä täällä ja niitä voi siirtääkin, mutta tämä on sellainen asia joka olisi pitänyt tehdä paljon paremminkin, sillä tälläisenään se on pääasiassa turhauttavaa, sen verran paljon tässä pelissä saa liikkua paikasta toiseen. Isompi määrä kristalleja tai parempi hajonta niiden kanssa olisi kantanut aika pitkälle.


5. Näppäinasettelu/ohjattavuus - Castlevania: Symphony of the Night

Kun niitä nappeja on aika paljon, niin niitä olisi voitu käyttää paremminkin eikä mennä sillä NES ajan muinaisjäännetyylillä jos pitää painaa ylöspäin erikosaseen käytössä. Tämän lisäksi monet erikoisliikkeet pitää tehdä tarpeettoman monimutkaisilla liikkeillä joita ei myöskään edesauta se, että monia asioita pelissä ei kerrota. Ohjattavuudessa on paljon sellaisia asioita jotka olisi aivan varmasti voitu tehdä niin paljon paremminkin, ilman että mennään näpertämisen puolelle. Ja se on vain yksi asia siitä, mitä olisi pitänyt tehdä paljon helpommaksi tai selkeämmäksi.


4. Lopetus - The Last of Us: part 2

Jos saisin päättää, niin Abby kuolisi tämän pelin lopussa, kokien vielä rujomman lopun kuin Joel, jonka Abby pelkurin lailla tappoi. Siis tarinassa on paljon tulkinnanvaraisia puolia ja monia sellaisia asioita joita miettimällä kokonaiskuva muuttuu paljon rujommaksi. Mutta se mitä Ellien kohdalla väkisin mietin pelin lopussa on se, että vaikka Ellie monesti sanoi: "It can't all be for nothing", niin tämä lopetuksen kanssa vastaus Ellielle on: "It was all for nothing". Etenkin kun mukaan vedetään kaikki mitä Ellie on tehnyt ja mitä vielä lopussa ajattelee, niin ihmettelen todella, miksi Elliellä ei pystynyt viemään loppuun sitä, mitä lähte tekemään.


3. Kampanjaerot - Resident Evil 2 Remake

Tämän tapauksen kanssa ei voida tarpeeksi olla nostamatta esiin sitä, miten paljon parempi alkuperäisen pelin tarina oli. Remake nimittäin menee tarinan kanssa niin monessa kohtaa niin pahasti metsään että pahaa tekee. Kampanjat ovat aivan liian samanlaisia toistuvine puzzleineen ja kohtauksineen, kuten pomotaisteluineen. Tämän lisäksi Leon ja Claire puhuvat toisilleen liian vähän eivätkä tunnu edes käyvän läpi samaa tarinaa eri näkövinkkeleistä. Tämä jättää aivan liian paljon parantamisenvaraa.


2. Pääroisto/Loppu taistelu - Ninja Gaiden Sigma

Murai on todella huono valinta. Siis itse olisin mennyt suoraan Dokulla, joka on oikeasti hyvä roistohahmo ja olisi ollut upea loppuhuipennus tähän peliin. Ninja vastaan samurai. Siinä olisi ollut eeppisen loppuhuipennukset rakennuspalikat. Sen sijaan luvassa on aika tylsä loppuhuipennus surkealla juonenkäänteellä ja pääroistolla. Ninja Gaiden Sigma 2 onnistui paljon paremmin, mutta eniten nyppii, että tämä ninja vs samurai potentiaali jätettiin käyttämättä.


1. Bonus loppuhuipennus - Spyro: Year of the Dragon

Jotenkin lentävillä lautasilla kilpailu ei ole se eeppisin tapa. Tässä olisin kaivannut jotakin huomattavasti eeppisempää, kun tämä nyt on kuitenkin se todellinen lopetus pelille. Siis ideassa ei ole mitään huonoa, mutta yleisesti loppuhuipennus jättää aika kylmäksi. Taistelu on liian helppo eikä siinä ole sellaista samanlaista eeppisyyttä kuin vaikkapa edeltäjässä, vaikka samanlaisella otteella mennäänkin. Tässä olisi vain voitu vetää niin paljon paremmaksikin, niin monella tavalla. Tosin, eipä se pääroistokaan ollut se paras mahdollinen.