Dragon%20Commander.jpg?1639263788

Lohikäärmetoimintaa parhaasta päästä

 

Peli joka jo pelkästään nimellään saa ainakin oman huomioni täysin. Lohikäärmeissä on sitä jotakin mikä todella nappaa ja tässä pelissä on ensisilmäyksellä kaikki oikeat palaset mukana. Mutta kun pääsee vähän syvemmälle niin huomaa, että jotta tästä saa enemmän irti, niin tähän pitääkin oikeasti syventyä.

 

 

 

 

Jumaluus: Lohikäärmekomentaja

Divinity pelisarja on itselleni tuttu pääasiassa Divinity II: Ego Draconis pelin kautta, vaikka Original Sin peliä on myös hieman pelattu. Dragon Commander on sarjan spin-off, mutta se on sen luokan peli, että se on monella tavalla parempi kuin yksikään pääsarjan peli. Vaikka Ego Draconis tarjoaakin todella hyvän kokonaisuuden, niin Dragon Commander nappaa loppuviimeksi hieman paremmin. Kummallakin näistä kahdesta pelistä on merkittäviä heikkouksia, vahvuuksia ja samankaltaisuuksia. Ne ovat kuitenkin hyvin erilaisia pelejä, vaikka jakavatkin monia tyyliseikkoja. Dragon Commander on joka tapauksessa erittäin onnistunut peli, joka vaatii aika paljon aikaa että siihen pääsee kunnolla kiinni, mutta se tarjoaa vastineeksi todella paljon.

 

Lohikäärme tuo aina lisäpisteitä

Tarinan taustat kerrotaan varsin nopeasti muutamien tyyliteltyjen kuvien kanssa. Sitten kun tarinaa aletaan viemään eteenpäin pelaajan päämajassa, on kaikki huomattavasti elävämpää. Sanotaan että tämä on hieman halvahko ratkaisu, mutta ainakin kaikki pelissä on ääninäyteltyä ja toteutettu laadukkaasti. Lisäksi nämä maalaustyyliset kerrontapätkät tapahtuvat silloin, kun tarina oikeasti hyppää eteenpäin. Osan ajasta pelaaja viettää taistelutantereella sodassa vihollisia vastaan ja osan taas päämajassaan suunnittelemassa seuraavia siirtojaan, varustamassa joukkojaan, kehittämässä itseään ja ratkomassa konflikteja.

Pelaaja on edesmenneen keisarin jälkeläinen, isänsä puolelta ihminen ja äitinsä puolelta lohikäärme, mikä tuo hänelle merkittävän edun taisteluun, koska hän pystyy muuttumaan lohikäärmeeksi, joka on todellakin voimapesä ja pystyy tuhoamaan yksin melko massiivisia rakennuksia ja osia armeijasta. Pelaaja on siis lohikäärmekomentaja, jonka tehtäväksi lankeaa hallita valtakuntaa ja taistella haastajia vastaan. Apunaan hänellä on viisas vanha velho, joukko kenraaleja sekä maahisinsinööri. Tuekseen hän saa myös eri lajijen neuvoston johon kuuluvat niin haltiat, kääpiöt, maahiset, liskot kuin epäkuolleetkin. Tarinan edetessä paljastuu lisää salaisuuksia, vastaan tulee uusia haasteita ja luvassa on myös haastajia päätöksiä jotka vaikuttavat sekä siihen mitä eri kansakunnat suhtautuvat pelaajaan, kuin myös siihen, mitä tietyt tapahtumat ratkeavat tai päättyvät. Tarina on ehdottomasti yksi parhaita osia kokonaisuudessa sillä se onnistuu tarjoamaan erittäin hyviä tilanteita ja tapahtumia, puhumattakaan todella hyvin tehdyistä hahmoista.

Isoin juttu kokonaisuudessa on kuitenkin se lohikäärme, sillä pelkästään pelin nimi vetää suuret pisteet puoleensa. Samalla tavalla kuin Ego Draconis, myös Dragon Commander tekee pelaajasta soturin joka pystyy muuttumaan lohikäärmeeksi, mikä on pelimaailmassa yllättävän harvinaista herkkua. Vaikka tällä kertaa pelaaja ei pääsekään osaksi toimintaa ihmisenä, niin lohikäärmeenä luvassa on samankaltaista otetta mitä Divinity II tarjosi, mutta tällä kertaa se on tehty merkittävästi paremmin sillä lohikäärmeksi muuttuminen on vapaampaa, tällä kertaa kyseessä on oikea lohikäärme eikä traaki ja pelattavuudessa on jotenkin parempi ote kun pelaaja ohjaa lohikäärmettä, vaikka tavallaan siinä on sellaisiakin osia joihin toivoisi vähän lisäyksiä.

 

Lohikäärmetoimintaa ja strategiaa

Lohikäärmetoiminta on ehdottomasti pelin suurimpia koukkuja mitä tulee pelin toiminnallisiin osiin. Lähitaistelu ei ole ollenkaan mikä on aika suuri harmi, sitä ei ollut Divinity II:ssakaan, mutta tällä kertaa ihmisenä ei taistella ollenkaan. Lohikäärmeenä tosin erilaisia taitoja on niin merkittävä määrä, että toiminnasta saa aika paljon irti, vaikka se ei sieltä suoraviivaisimmasta päästä olekaan. Toisena osana toiminnassa nimittäin on strateginen lähestymistapa jossa pelaajan armeija nousee merkittävään rooliin. Pelaajalla on kasvava joukko erilaisia resursseja käytössään johon kuuluu niin sotilaita kuin sotakoneitakin. Pelin edetessä vaihtoehtojen määrä kasvaa, mutta samalla kasvaa vastustuskin. Pelaajan onkin monesti päätettä että käyttääkö hän päämajassa resurssejaan tehdäkseen lohikäärmeestä vahvemman vai armeijansta vahvemman sillä monesti molempia tarvitaan jotta taisteluosuuksista selviää.

Lohikäärmeenä pelatessa pääroolissa on suunnaton voima. Lohikäärme kestää enemmän vahinkoa kuin muut yksiköt, mutta ei ole tuhoutumaton, vaan kehittyneet vihollisten yksiköt voivat tehdä pahaa jälkeä. Lohikäärme ei koskaan kuole kokonaan, mutta sen uudelleenkutsuminen vaatii resursseja, kuten kaikki muukin mitä pelaaja tekee. Lohikäärmeenä pelaaja voi liikkua nopeasti kentällä ja hyökätä vihollisten kimppuun ylhäältä päin. Monet viholliset ovat täysin puolustuskyvyttömiä lohikäärmettä vastaan ja monet rakennukset tuhouvat nopeasti lohikäärmeen liekkeihin. Erilaisia ominaisuuksia on valtavasti, mutta vain tiettyä määrää voi varustaa lohikäärmelle kerrallaan. Enemmän tulivoimaa, enemmän kestävyyttä tai erikoisominaisuuksia voi olla vain tietty määrä. Niitä ominaisuuksia on valtavasti aina tuhoisista erikoisiskuista alkaen. Osalla ominaisuuksia voi tehostaa oman armeijan tehokkuutta ja osalla taas heikentää vihollisen. Parhaimmillaan lohikäärme onkin oman armeijan joukossa, jolloin lohikäärme ei ota suoraan vahinkoa, mutta pystyy tuottamaan sitä merkittävästi.

Armeijan hallinta on todella isossa roolissa varsinkin puolen välin jälkeen, jolloin ilman sitä ei enää voi tehdä juuri mitään koska vihollisten puolustus on niin järkyttävän suuri. Armeijayksiköitä on monenlaisia, osa liikkuu maalla, osa ilmassa ja osa vedessä. Yhteistoiminnassa nämä yksiköt pystyvät tekemään merkittävää vahinkoa sillä tietyillä yksiköillä on tiettyjä erikoisominaisuuksia. Tietyn vaiheen jälkeen tämä osa peliä kuitenkin muuttuu siksi kaikista rasittavimmaksi koska lopulta ratkaisee vain se että kuinka paljon armeijakalustoa saa kasaan jotta pystyy puskemaan vihollisten puolustuksen läpi. Tästä tulee todella puuduttavaa ja tylsää tietyssä vaiheessa, samalla aikaa sen taktisuuden korostus vain kasvaa entisestään ja pelaajan olisi kokoajan tärkeämpää tarkasti miettiä että miten käyttää armeijaansa mahdollisimman tehokkaasti.

 

 

War.jpg?1639263790

Lohikäärmeen tuhovoimaa ei käy kyseenalaistaminen

 

 

Fantasiaa ja steampunkia

Tyylillisesti Dragon Commander ottaa valtavat pisteet siitä miten se yhdistää fantasiaan runsaasti steampunk tyyliä. Tästä syystä pelin yleiseen tyyliin tulee enemmän vahvuutta, mitä monissa muissa fantasiapeleissä on. Ego Draconis on tunnelmallisesti erittäin hyvä, mutta se on monella tavalla aika tavanomainen fantasiapeliä lohikäärmemiehellä. Tällä kertaa tämän lohikäärmemiehen lisäksi mukana on sotakoneita jotka todellakin nostavat sitä steampunk henkistä otetta jalustalle. Tässä kohtaavat kaksi sellaista tyyliseikkaa, joiden toivoisi kohtaavan merkittävästi useammin, sillä kummallakin on niin suuria vahvuuksia, että ne pärjäävät todella hyvin yksinään, mutta nappaavat erityisen vahvasti yhdessä.

 

Vaikeita valintoja ja politiikan pelinappuloita

Toiminnan ohella erittäin merkittäväksi osaksi kokonaisuutta nousee se, miten pelaaja hoitaa politiikkaansa ja täällä tulee vastaan hyvin vaikeita valintoja. Monesti valinnat ovat todella mustavalkoisia ja todella usein kumpikaan vaihtoehto ei ole erityisen hyvä, varsinkin kun ottaa huomioon että jotkut hahmot ovat sellaisia joista ei välttämättä erityisesti pidä. Tästä syystä on harmillista että valinnat ovat usein joko kyllä tai ei. Poliittisissa kyllä/ei kysymyksissä tämä on täysin ymmärrettävää, mutta kun kenraaleilla on nokan koputtomasti niin olisi hyvä että pelaajalla olisi useampi menettelytapa. Pelaajan neljästä kenraalista yksi on erittäin hyvä hahmo, yksi erittäin rasittava ja kaksi jotain siltä väliltä, mikä korostaa juurikin sitä, että jos hyvällä hahmolla on huono idea mielessään ja huonolla hahmolla hyvä, niin miten niihin lopulta suhtautuisi. Tämä hahmojen asetelma nyt ei ole mitään Dragon Age tai Mass Effect tasoa, mutta siitäkin huolimatta sitä on varuillaan, koska ikinä ei voi varmaksi tietää että miten syvälliseksi pelihahmojen hyväksyntä systeemi on tehty.

Paljon paremmin toimii neuvosto, jossa usein yhdellä hahmolla on tietty agenda jota tämä ajaa sitten neuvostosta osa tukee ajatusta ja osa vastustaa. Viidestä neuvoston jäsenestä monesti ainakin kaksi harmistuu valinnasta mutta kaikkia ei voi koskaan miellyttää. Ne jotka harmistuvat niin heidän suosionsa vähenee ja ne jotka tykkäävät ratkaisusta, heidän suosionsa kasvaa ja tämä vaikuttaa siihen, miten taistelu toimii heidän alueillaan. Tämä iso kokonaisuus on todella monimutkainen, mutta päätöksillä on muitakin seurauksia, sillä tiettyjä etuja voi saada vain tietyillä päätöksillä. Useimmiten iso juttu on enemmänkin siinä moraalisessa asetelmassa jota eri hahmojen ehdotukset ajavat. Epäkuolleiden edustaja on todella uskonnollinen ja korostaa kirkkoa kun taas maahisten edustaja on teknologian kannattaja ja korostaa tieteen vaikutusta ja käyttöä. Kääpiöiden edustaja taas näkee pääasiassa rahan, mutta siitäkin on saatu valtava määrä erilaisia asetelmia. Nämä moraaliset dilemmat ovat erittäin hyvin tehtyjä ja haastava todella tehokkaasti ajattelemaan monia eri lopputuloksia mitä voidaan saavuttaa, joskus todella kyseenalaisilla metodeilla.

Se mikä nousee myös pelaajan valinnoissa esiin on se, miten media aina raatelee pelaajaa, valitsi tämä mitä tahansa. Aina kun pelaaja palaa tukikohtaan on vastassa päivän lehti jossa isolla otsikolla kommentoidaan pelaajan viimeisimpien ratkaisujen seurauksia ja pääasiassa aina negatiivisella tavalla, oli valinta mitä tahansa. Se yleinen rytmitys kuitenkin palvelee tätä lähestymistapaa todella hyvin. Tiettyjä asioita tapahtuu vasta kun on kulunut tarpeeksi aikaa ja vaikka pelaaja voikin hidastaa peliä ja kiihdyttää näitä tapahtumia, niin monesti paljon parempi ratkaisu on pyrkiä eteenpäin, sillä ajan pelaaminen voi olla myös vihollisten eduksi taistelukentällä.

 

Heikosti tasapainoitettu ja täynnä opeteltavaa

Taistelumielessä peli on rytmitetty aika huonosti. Pelissä on muutamia aika korkeita vaikeuspiikkejä jotka todellakin alkavat nyppiä ja saavat pelin tuntumaan murhaavan hitaalta ja puuduttavalta. Iso ongelma on siinä että pelaajan odotetaan tekevän niin monia asioita yhtä aikaa, että iso kokonaisuus alkaa mennä yhdeksi suureksi mössöksi. Vaikka tietyt taistelutilanteet voi jättää kokonaan tekoälylle, niin ne ratkaisevat taistelut vaativat aina pelaajaa, sillä iso vihollisarmeija on yksinkertaisesti mahdoton voittaa ilman että pelaaja on mukana taistelussa ohjaamassa tilannetta eteenpäin. Tämä strategiapelipuoli on ehdottomasti koko pelin heikoin osuus, sillä se ei kestä loppuun asti, vaan on jo puolen välin jälkeen puuduttavan tylsää hidastetta.

Sen sijaan tarinallisesti peli on rytmitetty erinomaisesti ja on todella koukuttava. Tietyissä tilanteissa pelaajan valinnat todellakin muuttavat tilanteita mutta paljon enemmän kyse on enemmänkin siitä, että millainen hahmo pelaaja on ja mitä hän lopulta hyväksyy ja mitä ei. Sanotaan että tästä asetelmasta olisi saatu irti paljon enemmänkin, mutta loppuviimeksi kaikki toimii hyvin yhdessä, mitä tarinaan tulee. Loppuratkaisu olisi voinut olla hieman parempikin, tai sanotaan vaikka että loppuhuipennus olisi saanut olla paljon parempi. Pääroisto ei ole huono, mutta loppuhuipennus on pääasiassa vain rasittavan tylsä ja massiivinen taistelujakso johon on siihen mennessä ehtinyt jo todella kyllästyä. Tarinallisesti kaikki kuitenkin etenee oikein kivasti. Etenkin jos vertaa Ego Draconisiin, jossa tarina todella päättyi vasta lisäsisällön kautta ja silloinkin heikolla loppuhuipennuksella ja surkealla pääroistolla.

Yhteenveto

Divinity: Dragon Commander on erinomainen peli tietyistä heikkouksistaan huolimatta. Peli onnistuu esimerkillisesti yhdistämään ilmataistelutoiminnan reaaliaikaiseen strategiaan ja mahtavaan tarinaan jossa tyyliseikat ovat huipussaan. Pelaajan valinnoilla on väliä sekä taistelukentällä että poliittisessa pelissä, jossa sivutaan monia isoja asioita. Vaikeustaso pelissä heittelehtii todella paljon ja kappalevälit voivat tulla hieman yllättäen, mutta kokonaisuutena Dragon Commander on yksi parhaita Divinity sarjaan mahtuvia peliä ja sen tyyliseikat varsinkin ovat huipputasoa. Opeteltavaa on turhauttavan paljon ja peliin kestää hetken aikaa päästä oikeasti sisään, mutta se on erittäin sopivan pituinen ja tarinallisesti hyvin jaksotettu kokonaisuus suurella määrällä erilaisia muuttujia. Lohikäärmetoiminnassa jää lähinnä kaipaamaan lähitaistelu ja ihmispuolta, mutta ilmataistelu on huippuluokkaa ja tietyt Ego Draconisin virheet on paikattu.

 

+ Lohikäärmetoiminta

+ Tarinan laadukas toteutus

+ Tyylikäs ulkoasu ja toiminta

+ Valintarakenne

+ Fantasiatunnelma steampunk elementeillä

 

- Epätasapainoinen vaikeusaste

- Strategiapuolen rytmitys ja itseääntoistavuus

 

Arvosana: 8,5

 

Fantastinen