Kyllä niitä pelejä aina löytyy. Se on sitten eri asia että onko niistä mihinkään. Vaikka turhan usein löytyykin sellaisia "ei niin hyviä pelejä" niin joskus käy tuuri.

 

 

 

Turhat puheet sikseen.

 




Orbt.jpg

Kaiken keskellä, tyhjyys

 

Mustan aukon kiertämisestä saa varsin toimivan pikkupelin ajantappamiseen

 

 

 

Orbt XL

Orbt XL on näitä pelejä joista on aika vaikea keksiä kovin paljoa jutun juurta. Lyhyesti sanottuna tämä on niitä pelejä joita pelataan kun tapetaan aikaa odottaessa milloin mitäkin. Yksi nopea erä voi kestää parista sekunnista ylöspäin, riippuen siitä kuinka uhkarohkea tai varovainen pelaaja milloinkin on.


Perusidea on seuraava: Ohjaat mustaa-aukkoa kiertävää planeettaa. Aukkoa kiertää noin viisi eri kokoista kehää. Aina kun teet yhden kierroksen samalla radalla, tai ohitat läheltä aukkoa kohti tulevia taivaankappaleita, saat yhden pisteen. Peli on pääidealtaan juurikin näin simppeli. Se muuttuu tosin edetessään nopeasti paljon monimutkaisemmaksi. Pisteitä saa mitä nopeammin kierrät mustan aukon ympäri. Mitä lähempänä aukkoa olet, sitä nopeammin liikut. Mutta mitä lähempänä olet, sitä herkemmin imeydyt sisään ja sitä pienempi on tila väistää ympäriltä tulevaa roinaa.


Tälläisillä hyvin simppeleillä keinoilla on saatu aikaan varsin toimiva peli. Idea on simppeli mutta siitä saa aika paljon iloa. Tämä on juurikin niitä pelejä joilta on turha odottaa mitään kovin erikoista, mutta joilta saa yksinkertaisesti toimivan kivan pikkupelin jollaisia isoissa peleissä on minipeleinä. Itse huomasin että pari ensimmäistä sekuntia ja kymmentä sekuntia ovat ne joissa herkimmin kuolee. Mitä pidemmälle erässä pääset, sitä paremmin se alkaa luonnistua, kunnes yksi virhe johtaa siihen että aloitat alusta.


Kokonaisuudessaan Orbt XL on simppeli mutta haastava peli. Se ei tarjoa paljoa variaatiota mutta se minkä se tekee, se tekee oikein ja pelissä itsessään ei ole ongelmia. Virheistä saa syyttää pääosin itseään. Sellaisena pelinä tämä toimii oikein hyvin. Mitä pidemmälle pääsee, sitä enemmän kamaa ruudulle tulee ja sitä enemmän uusia juttuja peliin tulee.

 

 

+ Simppeli ja toimiva idea

+ Haastava oikealla tavalla

 

- Ei tarjoa suurta variaatiota

 

 

Arvosana: 7,8

 

Erityinen




Typing%20of%20the%20Dead.jpg

 

Kirjoita tai kuole

 

 

 

Typing of the Dead

Sanottakoon heti että itse koen olevani hyvä konekirjoittamisessa. Itse en ole koskaan oppinut täydellistä kymmensormijärjestelmää, mutta suhteellisen nopeasti saan tekstiä aikaiseksi. Voisi siis olettaa että olisin melko hyvä tässä pelissä, mutta kun kieli vaihdetaan englanniksi ja kirjoittettavat lauseet tai yksittäiset satunnaiset kirjaimet pitäisi löydä nopeasti, niin ei se olekaan niin helppoa.


Typing of the Dead on tyylillisesti pelihalliammuskelupeli, mutta ampuminen on muutettu kirjoittamiseksi. Se on yllättävän onnistunut käännös, mutta tiettyjä asioita ei vain saada tehtyä kovin hyvin. Yksi esimerkki on se, että kohteen vaihtaminen ei ole ihan niin helppoa. Toinen asia on keräiltävät esineet ympäristössä. Mutta oma viehätyksesä pelattavuudessa todellakin on. Vieraalla kielellä kirjoittaminen on vähän hitaampaa ja siksi satunnaisten sanojen kirjoittaminen on ei ole sieltä luontevimmasta päästä.


Tarina on kuin suoraan Grindhouse elokuvasta. Pelissä on useita ei osia joita edeltää aina traileri, tutun tyypillisellä upealla traileriäänellä joka kertoo vähän tulevasta. Ääninäyttely ja elokuvavälianimaatiot ovat juurikin sellaista halpaa, surkeaa ja sottaista grindhouse tyyliä. Kirosanoja laitetaan lähes jokaiseen mahdolliseen väliin ja zombeja ammutaan vaikka kuinka. Tarina on todella huonosti tehty, tarkoituksella, oikeastaan huonoa on se miten se on esitetty sillä ajatus on hyvä mutta toteutus on kuin suoraan joistain umpisurkeasta B-leffasta.

Tämä tekee pelistä aika suurelta osin typerän. Juonen takia tätä peliä ei juuri pelaa, ellei sitten ole suuri tämän tyyppisten elokuvan ystävä. Itse siedän niitä tiettyyn pisteeseen asti, mutta en erityisemmin pidä.


Typing of the Dead on ihan ok peli. Siinä on ihan hyvä idea joka on tehty pelattavuudessa oikein hyvin. Tekstikoko on hyvä ja fontti on selkeä. Muutenkin kirjoittaminen on toimivaa, se mitä nappaulaa lyöt, aktivoituu. Pelattavuudessa haittaa on ne parit heikkoudet jotka kyllä syövät sitä pelattavuuden kokonaisuutta.

Pelissä tähdätään kohti korkeinta piste-ennätystä. Pisteitä saa siitä mitä nopeammin ehtii kirjoittaa putkeen, ilman kirjoitusvirheitä. Jos kuolet, se tuntuu pisteissä ja muutenkin jos otat vahinkoa ei ole eduksi. Peli ei ole varsinaisesti mitenkään vaikea, sen pääsee kyllä läpi vähän heikommallakin kirjoitustaidolla.

Itse huomasin että kehityin kyllä hieman peliä pelatessani mutta en niin paljoa että englannin kielen kirjoittaminen olisi alkanut tulla luonnostaan.


Kokonaisuutena Typing of the Dead on hyvin kahtiajakoinen peli. Se on pelattavuudessaan oikein hyvä, mutta tyylikkyydessään ei niinkään. Pelin pelaaminen toimii hyvin mutta tarinapätkät ovat grindhoude hengessä selvästi huonompia. Pieninä annoksina ne ovat ihan ok.

Pituutta pelissä on ihan hyvin. Tarinakampanjan lisäksi on kaikkea pientä kivaa mikä pidentää pelin ikää. Mukana on myös multiplayer.

 

+ Kirjoittaminen

+/- Grindhouse tyyli

- Tietyt hankaluudet pelattavuudessa

 

Arvosana: 5,5

 

Paremmalla puolella




One%20Night%20Stand.jpg

Mitäs nyt?

 

Yhden yön juttu, useamman kerran

 

 

 

One Night Stand

One Night Stand on lyhyt ja yksinkertainen mutta samalla moniulotteinen ja varsin hieno peli. Grafiikka on piirrosmaista ja varsin kivan näköistä. Huomaa että on tehty vähän vaatimattomammalla tasolla, mutta siinä ei ole mitään pahaa, sillä jälki on varsin hienon näköistä. Muutenkin rakentuu yksinkertaisiin asioihin ja juurikin sellaisiin, jotka toimivat oikein hyvin.


Peli sijoittuu hetkeen kun pelaaja herää naisen vierestä eikä muista eilisestä oikeastaan mitään. Tästä alkaa tapahtumasarja jossa pelaajan tulee makuuhuoneen tavaroiden avulla joko: Pukeutua tai selvittää asioita joko naisesta tai eilisestä. Välillä tutkitaan huonetta ja välillä jutellaan naisen kanssa. Peli etenee omaa rataansa eteenpäin ja pelaajan on osattava reagoida siihen, tavalla tai toisella. Pelissä on monta erilaista lopetusta joihin kuuluu niin ystävystyminen naisen kanssa sekä täysi vastakohta, jossa pelaaja lentää ulos, mahdollisesti ilman vaatteita.


Pelin yksinkertaisuus tekee siitä suhteellisen lyhyen ja nopeasti läpi pelatun, tämä on niitä pelejä jonka pelaa läpi ihan jokusessa kymmenessä minuutissa ja jonka suorittaa täysin tunnissa tai parissa. Kyseessä on kuitenkin oikein hyvin tehty pikku peli jossa on taustalla tarina, johon mahtuu pari yllätystäkin. Kaiken kaikkiaan parin euron ostohintaan nähden tämä peli tarjoaa ihan tarpeeksi.


Pisteet peli saa vielä siitäkin, että kun tätä pelaa läpi kerran toisensa jälkeen, niin peli mahdollistaa sen, että jo luettua dialogia on mahdollista nopeuttaa. Tämä varmistaa sen että pelaaja ei kyllästy lukemaan samoja läppiä kerran toisensa jälkeen, vaan pystyy keskittymään kaikkeen muuhun. Tarinallisena pelinä tämä ei ole mikään erikoisin. Vaihtoehtoja ja soveltamista on aika vähän, mutta hinta-laatu suhde on oikein hyvä.

 

+ Monta erilaista vaihtoehtoa

+ Keskustelut ja tutkiminen

+ Piirrosjälki

 

-  Lyhyt

- Vain muutamia keskusteluvaihtoehtoja

 

 

Arvosana: 6,9

 

Loistokas 




Sonic.jpg

Segan maskotti vuosien takaa

 

Sininen siili liikkuu kuin salama

 

 

 

Sonic CD

Sininen siili Sonic on omassa maailmassaan se nopein asia maan päällä. Tässäkin pelissä pääroistona on tuttu punkero tohtori Robotnik. Tällä kertaa hänen äärimmäinen luomuksensa Metalli Sonic kaappaa Sonicin tyttöystävän Amy Rosen. Sonic lähtee tietenkin pelastusretkelle.


Sonis CD on nopea peli. Kentät pyyhkäisee suhteellisen nopeasti läpi. Hyvin usein riittää että painaa eteenpäin, ehkä ajoittain hyppyä, oikein muita nappuloita ei ole. Sonic osaa hypätä ja pyöriessään piikkipallona hän pystyy tuhoamaan vihollisia. Ajoittain vastaan tulee satunnaisia tehosteita joiden avulla Sonic kestää enemmän vahinkoa tai liikkuu nopeammin.


Yleisimmät apuvälineet ovat kultaiset sormukset. Kun Sonic pitää hallussaan edes yhtä sormusta, hän kestää yhden osuman lisää. Kun Sonic ottaa osuman, niin kaikki sormukset lentävät ympäristöön ja katoavat pian, mutta Sonicilla on tilaisuus ottaa sormuksista osa takaisin, mitä enemmän sormuksia on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä Sonic saa edes yhden takaisin.


Loppupuolella peliä vaaroja tulee lisää. Piikit ja muut esteet tekevät suurta vahinkoa, mutta se varsinainen haaste on vain kenttien opettelussa. Viimeiset kentät ovat äkkikuolemia täynnä. Valtaosan kentistä pääsee läpi kun vain puskee eteenpäin, lopussa pitää vähän hidastaa ja miettiä.


Pomotaistelut ovat aika tylsiä. Robotnik käyttää erilaisia koneita apunaan ja viimeinen näistä koneista on tylsä siinä missä kaikki muutkin. Pelin todellinen kohokohta on kilpajuoksu Metal Sonicia vastaan ja sen olisi pitänyt olla se viimeinen vaihe, vaan ei.

Metal Sonic on pelin varsinainen uusi juttu ja ainoa syy miten tämä peli erottuu aiemmista ja myöhemmin tulleista mitenkään. Itse en ole paljoa sarjan pelejä pelannut ja täytyy sanoa että jos vertaa Marion ja Sonicin pelejä toisiinsa niin kyllähän se Sonic aika selvästi häviää.


Kokonaisuudessaan Sonic CD on aika nopeasti läpipelattu peli. Siitä ei keksi kovin paljon sanottavaa. Hyvin usein kenttien vauhdikkuus vie läpi niin nopeasti että ympäristöön ei ehdi juuri keskittyä, liekö se edes tarkoitus. Mitä enemmän sormuksia pitää lopussa mukanaan ja mitä nopeammin kentästä selviytyy sitä isommat pisteet saa.

 

+ Vauhdikas

+ Sonic ja Metal Sonic

 

- Lyhyt

- Loppupuolen äkkikuolemaralli

 

Arvosana: 6,0

 

Hyvä




Don%27t%20Die%20Mr%20Robot.jpg?150178601

Robotti joka kerää hedelmiä ja väistelee kaikkea muuta

 

Älä kuole herra robotti

 

PlayStation +, Heinäkuu

 

Don't Die Mr Robot

Tämä on niitä pelejä joista ei keksi kovin paljoa sanottavaa. Lyhyesti ytimekkäästi sanottuna: Tämä on sellainen peli joka on hyvin yksinkertainen, omalla tavallaan koukuttava ja haastava.

Pelaaja ohjaa keltaista pikku robottia joka liikkuu rajatussa ympäristössä. Hedelmiä keräämällä saa pisteitä ja voi tuhota lähellä olevat viholliset. Suora osuma tuhoaa robotin, mutta hipaisusta ei vielä kuole. Tätä simppeliä ideaa sitten rikastetaan erilaisin rajoituksin ja pelimuodoin.


Pääidea pelissä on kerätä pisteitä tai selvitä tietyn aikaa. Joskus pitää kerätä hedelmiä ja joskus kolikoita, joita saa tuhoamalla esteitä ja vihollisia. Pelin kenttistä saa pokaalin, perustuen siihen, miten hyvin kentästä selviytyi. Seuraavaan tehtävään pääsee saamalla pronssia ja pelaaminen päättyy jos saavuttaa platinan,

Haastetta tulee siitä, että ajoittain tulee vastaan seinä jonka ohi pääsee vain saamalla tietyn määrän pisteitä, eli tarpeeksi korkeita pokaaleja. Hopea ja kulta pokaalit ovat niitä yleisiä kun peliin pääsee vähän enemmän kiinni.

Vaihtelua tulee ihan kivasti, mutta pelattavuus pysyy hyvin samankaltaisena ihan kokoajan.


Don't Die Mr Robot on yksikertainen peli mutta se on omalla tavallaan todella koukuttava peli. Se ei ole epäreilu, vaan nousevasta haastava. Mitä pidemmälle pääsee siitä enemmän haastetta tulee, mutta huomasin että pronssipokaali on loppuviimeksi hyvin helppo saada ja hopeaankin pääsee pienellä keskittymisellä. Kulta on sitten jo oikeasti haastava ja platina erittäin haastava, kun peliä on ehtinyt vähän aikaa pelaamaan.

Älä kuole herra robotti on sellainen peli joka sopii ajantappopeliksi. Tämä on sellainen tapaus jolta on turha odottaa jotakin erityistä. Kyseessä on sellainen peli kuten Critter Crunch, Tetris ja niin edelleen. Se on yksikertainen ja toimiva. Tämä on niitä pelejä joita pitää ajatella ja vertailla omanlaisiinsa, sillä ne ovat sellaisia pelejä, joita kohtaan on turha asettaa ylisuuria odotuksia.

 

+ Simppeli idea

+ Värikäs toteutus

+ Oikealla tavalla haastava ja vaihteleva

 

- Muuttuu helposti rasittavaksi

- Ei tarjoa mitään kovin erikoista

 

Arvosana: 7,3

 

Loistava




Assassin%27s%20Creed%20-%20Freedom%20Cry

Parhaan AC:n hyvin heikko lisäosa

 

Vapauden huuto karibialla

 

PlayStation +, Elokuu

 

Assassin's Creed IV: Black Flag - Freedom Cry DLC

Salamurhaajan oppi 4: Musta Lippu on ehkä sarjan paras osa. Edward Kenway on ainakin yksi parhaita AC sarjan päänhenkilöitä. Muutenkin merirosvoseikkailu on yksi niitä parhaita genren pelejä ja monista heikkouksistaan huolimatta, erittäin hyvä kokemus kokonaisuutena.

Sitten päästäänkin tähän lisäosaan. Freedom Cry on pelattavuudessaan hyvin samanlainen kuin pääpeli, pientä muutosta siellä täällä. Luvassa on siis paljon merirosvoamista ja ihan tarinaakin on laitettu mukaan. Pelattavana hahmona on Edwardin sijaan Adewale, edellisestä pelistä tuttu Edwardin yliperämies. Nyt salamurhaajien joukossa meriä seilaava mies ryhtyy vapauttamaan orjia, kaiken sen merirosvoamisen lomassa. Pituutta ei tarinassa ole mitenkään ihmeellisesti, mutta tekeminen ei silti lopussa hetkessä, sillä merillä seilaaminen, laivan ja varusteiden kehittäminen ja muiden laivojen ryöstäminen pitävät kyllä kiireisinä.


Se missä tämä DLC ei kuitenkaan toimi, on se tarina ja yleinen kokemus. Voisin jopa sanoa että AC pelien joukossa tämä on heikoin (mitä olen pelannut). Tässä on mukana kaikki Black Flagin heikkoudet ja hyvin vähän sen vahvuuksia. Laivojen ryöstäminen on mukana ja muutenkin laivalla on kiva seilata, paitsi että ei se nappaa samalla tavalla kuin silloin aikonaan pääpelin kanssa.

Adewale ei vain ole yhtä toimiva päähenkilö kuin Edward. Merien seilaamisessa ei ole oikeastaan mitään uutta eikä se juuri kannusta aloittamaan maailman uudelleen tutkimista uudelleen. Jos haluan meriseikkailua ja -taistelua niin palaan pääpelin pariin ja kehittämään Jackdaw'ta. Pelattavuudessa ei ole sinällään mitään vikaa, mutta tuntuu että tämä DLC ei juuri tuo mitään uutta peliin, vaan lämmittää vanhaa, mutta heikommin.


Se todellinen heikkous tulee vastaan kuivalla maalla, jossa erot tuntuvat olevan hyvin selvät, unohtamatta surkeaa tarinaa. Pelattavuudessa tuntuu että tämä peli on askel taaksepäin ohjattavuudessa ja toimivuudessa. Parkour on läsnä, mutta en muista että Black Flagin kanssa olisi ollut tällä tavalla epätarkkuutta ja kömpelyyttä. Pelihahmo poimii tavaroita miten sattuu (välillä ottaa vierestä ruumiin eikä muskettia) ja kiipeilee vähän miten sattuu. Tämän pelin kanssa tuli monta raivonpaikkaa kun pelihahmo ei kiipeä tai pudottautu miten pitäisi vaan ottaa kiinni mistä sattuu.

Taistelu ei ole sen parempi. Tuntuu että valtaosa vihollisista joko kokoajan suojaa, tai kutsuu apuvoimia tyhjästä. Tätä ei auta sekään että Adewale tuntuu paljon heikkommalta kuin Edward. Hän kestää vähemmän vahinkoa ja tekee sitä vielä sitäkin vähemmän. Jos et yllätä vihollista niin saat huitoa viidakkoveitsellä tovin, yhtä vihollista. Pientä plussaa tulee Adewalen mörssäristä joka on kuin muskettien haulikko. Taistelut ovat kuitenkin liian usein kuin kiipeily, epätarkkoja ja kömpelöitä.


Siitä ei itseasiassa ole pitkäkään aika kun pelasin AC4:ää ja en kokenut samanlaisia ongelmia. Ne eivät kuitenkin ole mitään verrattuna tarinaan ja sen tehtäviin, sillä ne ovat sitä pohjamutaa ja tässä tullaan näppärästi Mustan Lipun suurimpiin heikkouksiin.

Jatkuvasti pitää seurata henkilöä X. Mikään ei tässä pelisarjassa ole ollut yhtä ärsyttävää ja kun sitää pitää tehdä jatkuvasti, niin se muuttuu entistä ärsyttävämmäksi. Muutenkaan tämän pelin juonitehtävissä ei ole mitään järin hyvää esimerkkiä. Tarina on muutenkin tylsä ja mitään sanomaton. Siinä missä Black Flag toi mukaan monia legendaarisia merirosvoja ja onnistui kertomaan todella hyviä tarinoita, ei tämä peli tarjoa sitä samaa.

Tarinassa ei ole oikeastaan mitään mikä jäisi mieleen, saisi mielenkiinnon tai veisi mukanaan. Tylsää puurtamista ilman mitään astetta kiinnostavampaa tekemistä.


Kokonaisuutena Assassin's Creed: Freedom Cry on hyvin heikko DLC. Pääpeli on erinoaminen kokonaisuus, johon olisi voinut toki tuoda lisää tekemistä, mutta tämä on surkea yritys. Päähahmo ei ole Edward, pelattavuus tuntuu kömpelömmältä ja peli ei tarjoa mitään uutta. Kovimmat AC veteraanit voivat saada tästä jotakin irti, mutta itse sain lähinnä turhauttavaa tekemistä ja tylsän tarinan.

 

+ Merirosvoteema

+ Merenkäynti

 

- Kömpelö

- Tylsä tarina

- Turhauttavat tarinatehtävät

 

Arvosana: 3,2

 

Pettymys




Downwell.jpg?1502389508

Yksinkertainen ei ole aina priimaa

 

Alaspäin ja vauhdilla

 

PlayStation +, Elokuu

 

Downwell

Olen itse monesti todennut että yksinkertainen peli voi olla oikein tehtynä erittäin koukuttava ja muutenkin varsin mainio tekele. Aina niin ei kuitenkaan ole ja tässä on yksi esimerkki sellaisesta tapauksesa.

Downwell on yksinkertaisella grafiikalla varustettu peli jossa pelihahmo hyppää kaivoon. Matka alas on täynnä vaaroja mutta onneksi pelihahmo osaa päälle laskeutumalla tappaa vihollisia ja ampua alaspäin. Yhden osion läpäisemällä saa käyttöönsä lisää päivityksiä joista on apua matkalla alas.


Downwell on todella nostalgisen näköinen ja mustavalkopunainen ulkoasu on ihan kiva. Pelattavuudessaan peli toimii hyvin ja mukana on myös vähän vaihtelua, sitä tulee nimittäin vastaan myös eri kentissä.

Peli on myös hyvin vaikea. Pelihahmo ei kestä kovin montaa osumaa ja kuollessaan, pitää aloittaa aivan alusta asti. Tämä ei olisi muutoin ongelma mutta tuntuu että peli antaa hyvin vähän siimaa. Sen lisäksi peli ei ole koukuttava samalla tavalla kuin vaikka Don't Die Mr Robot. Tämä peli on kivan näköinen ja ohjattavuudessaan onnistunut, mutta pelattavuus ei vain nappaa.


Kokonaisuudessaan pelissä on vaihtelua ja haastetta, mutta haaste on ehkä hivenen liian korkea ja vaihtelu aika pinnallista. Tälläinen peli toimii lyhyissä sessioissa, mutta läpäisy vaatii pitkäjänteisempää keskittymistä. Ongelmana on että tämä peli ei vain toimi. Se on vaikea ja aika tylsä.

 

+ Kivan näköinen

+ Simppeli

 

- Vaikea

- Tylsä

 

Arvosana: 4,0

 

Huono