Zero%20Escape_%20Zero%20Time%20Dilemma.j

Odotin kyllä yhtä jos toista, mutta en sitä mikä lopputulos oli

 

Joidenkin pelien kohdalla alkaa kerätä tiettyjä odotuksia aika pienistä asioista ja tämä oli yksi sellainen tapaus. Kyseinen peli on ollut jo pitkään tutkassa, mutta sitten kun sen pariin lopulta uppoutui, niin kyllähän siinä pettyi monella tavalla, mutta se miten peli sitten todella yllätti, oli aivan samaa kokoluokkaa. 

 

 

Nolla-aika pulma

Zero Escape sarjan viimeisin peli ja ensimmäinen mitä olen itse koskaan pelannut. Itselläni oli tämä pitkän aikaa toive-/muistlistalla Steamissa mutta ei peliä tullut silti koskaan hankittua. Mutta sitten kun se osui kohdalle PS4:llä niin siihen tulikin sitten upotettua aika paljon aikaa. Niinkin paljon että platina tuli saavutettua varsin nopeasti. Omat ajatukseni tämän pelin kanssa menivät nopeasti Saw tyylisiin tunnelmiin, varsinkin tuon K18 leiman ansiosta. Lisäksi itse todella pidän tälläisistä peleistä jotka panostavat valintoihin. Mutta monet asiat menivät sitten todella nopeasti todella erilaiseen suuntaan kuin toivoin. Pelissä on aivan liikaa puzzleja oikeasti merkittävien päätösten sijaan ja lähinnä enemmän katsottavaa kuin pelattavaa. Muutenkin pelin tyyli oli hyvin erilainen ja samoin se tarina. Mutta tarina onnistui kuitenkin todella yllättämään sillä paketti oli monimutkaisuudessaan sieltä sekavimmasta päästä, mutta siitä huolimatta, tai ehkä siitä syystä se onnistui yllättämään ja koukuttamaan.

 

Moniulotteinen ja älykäs sekasotku

Heti voidaan sanoa että tästä pelistä saattaakin saada mahdollisimman paljon irti jos siitä ei etukäteen tiedä oikeastaan mitään niitä tärkeimpiä pelillisiä ominaisuuksia lukuunottamatta. Itselläni oli muutamilla tavoilla vähän liian korkeat odotukset ja siinä mielessä tähän pakostakin pettyi, mutta silti kokonaisuudessa on jotakin mikä todellakin onnistuu yllättämään sillä tämä peli onnistuu olemaan yhtä aikaa tiivistunnelmainen trilleri täynnä todella filosofisia ajatuksia ja hyvin monimutkaisia teorioita aina fysiikasta ja matematiikasta yliluonnollisiin elementteihin ja scifi ajatuksiin asti. Pelin ehkä isoimpia juttuja ovat pelaajan tekemät päätökset jotka vaikuttavat tarinan kulkuun jonka aikana sitten ratkotaan paljno erilaisia pulmia ja seurataan tarinaa joka etenee paikoin todella japanilaisella tyylillä, kuin suoraan jostakin anime sarjasta. Mukana on siis monia todella typeriä ja naurettavuutta tavoittelvia ratkaisuja ja hahmojen joukossa on kliseitä kliseiden päällä aina siitä oikeamielisestä sankarihahmosta seksikkääseen mutta arveluttavaan kaunottareen ja enigmaattiseen pahikseen. Tähän joukkoon mahtuvat myös viaton luokan priimus, hyvin animetyylinen neitokainen, täysi mäntti ja nörttimäinen pätijä.

Tarinallisesti aloitus on hyvin yksinkertainen. Yhdeksen erilaista henkilöä joutuu osaksi julmaa peliä joka on kuin suoraan Saw elokuvista. Zero niminen ruttotohtoriasuinen hahmo ratkaisee kaiken alkamisen kolikon heitolla ja häviö tarkoittaa että he joutuvat osaksi peliä josta voi päästä ulos vain siten, että kuusi hahmoa porukasta kuolee, muutoin peli ei pääty koskaan. Kolikon heitto on hieno tapa esittää se että pelinjohtaja, Zero, on reilu, mutta peli, kuten elämä yleenä, ei ole aina reilu. Kun porukka jaetaan kolmeen ryhmään ovat ryhmät keskenään jatkuvasti kilpasilla, mutta myös ryhmien sisällä kytee kipinä, joka voi johtaa yllättäviin tapahtumiin. Lopetuksia on useita ja monet niistä suoria Game Overeita. Pelaajan päätöksillä vaikuttaa aluksi olevan paljonkin painoarvoa, mutta mitä pidemmälle peli etenee, sitä enemmän huomaa että päätökset ovat monesti aika näennäisiä ja kaukana siitä potentiaalista, mitä peliltä aluksi ainakin itse odotin. Itse nimittäin huomasin hyvin nopeasti että päätöksillä ei ole ihan niin suurta painoarvoa kuin aluksi vaikuttaa. Pelissä ei pääse päättämään kuka kuolee ja kuka selviää sillä iso osa kaikista tilanteista on todella valmiiksi kirjoitettuja. Itse tosin saatoin odottaa että pelaajana pääsen valitsemaan että ketkä kuusi saan tappaa ja ketkä kolme selviävät.

Tyylillisesti kaikki on kuitenkin rakennettu todella tiiviseen ja hienoon pakettiin. Peli on hyvin väkivaltainen, mutta raskaasti sensuroidulla ja yliampuvalla tavalla. Verta on niinkin paljon että se menee överiksi hyvin usein mutta samalla aikaa iso osa pelin kuolemista on todella piilotettuja ja eniten näkyy vain se ruma lopputulos. Mutta se miten peli rakentuu, on erittäin onnistunut. Pikku hiljaa paketti monimutkaistuu monimutkaistumistaan kunnes pelaaja on joko lopullisesti pudonnut kärryiltä tai alkanut pelin sääntöjen puitteissa kehitelä omia suunnitelmia siitä miten haluaisi tilanteet ratkaista. Mutta ikävä fakta kuitenkin on se, että peli ei vain tarjoa sen tasoista valintojen painoa, kuin oikeasti hyvät tarinavetoiset pelit tarjoavat. Mutta se miten paljon erilaisia filosofisia teorioita ja ajatuksia peli on saanut mahdutettua mukaan, on todella merkittävää ja tätä peliä pelatessa saattaa oppia yhtä jos toista.

 

Näennäisiä päätöksiä ja pulmia

Pelattavuus koostuu yhtenä osana videoiden katselusta ja satunnaisten päätösten tekemisestä. Ei mitään kovin ihmeellistä ihan muutama nappi riittää tähän joten pelillisesti mitään isompaa haastetta ei ole. Mutta sitten kun päästään siihen osaan mikä nostaa vähän liiankin paljon päätään, niin kokonaisuus monimutkaistuu pelattavuuden suhteen. Pulmienratkontatilanteissa mennään tälläiseen point & click tyyliseen esineiden yhdistelyyn ja ympäristöjen tutkimiseen. Pulmia on varsin paljon erilaisia ja vaikka tietyt pulmat toistuvatkin, niin usein tietyssä skenaariossa on tietynlaisia pulmia joita ei sitten ole muualle. Itse en juurikaan viihtynyt näiden pulmien parissa sillä ne tuntuvat lähinnä tarpeettomilta hidasteilta kokonaisuudessa joka olisi toiminut oikein hyvin ilman niitäkin. Aivan liikaa pulmat ottavat tilaa päätöksiltä joiden osuus tuntuu merkittävästi kärsivän. Monesti päätökset ovat kahden valinnan tilanteita ja hyvin usein toinen valinta on välitön Game Over tilanne.

Kun pelissä ohjataan kolme eri ryhmää joiden ratkaisut voivat vaikuttaa positiivisesti tai negatiivisesti muihin ryhmiin, niin voisi luulla että kokonaisuus olisi päätöksien suhteen entistä isompi, mutta tuntuu että tällä jaolla paketista on tehty vain sekavampi ja siitä käy entistä nopeammin selville että miksi kokonaisuus ei ole niin päätöskeskeinen kuin aluksi voisi olettaa. Nämä hyvin keskeiset asiat ovat pelin suurimpia heikkouksia ja niiden takia pelin mielekkyyskin kärsii turhan paljon. Tarina muuttuu loppuakohden todella hyväksi ja kun ne monet yksityiskohdat aukeavat enemmän ja enemmän niin kaikki alkaa tuntua entistä houkuttelevammalta selvittää. Suuri syy on siinä että monet hahmot ovat todella hyvin tehtyjä. Carlos on päähenkilötyylisenä hahmona erittäin onnistunut omalla kliseisellä tavallaan ja Mira on juurikin sellainen hahmo jota katselee mielellään mutta johon ei vain pysty luottamaan, myös kliseisistä syistä. Sitten ovat ne hahmot jotka onnistuvat yllättämään piilevien puoliensa vuoksi, kuten koulutyttömäinen Akane. Sitten on tietysti tapauksia kuten Eric, josta ei pidä yhtään ja jonka itse tappaisin heti. Eipä Phi ole merkittävästi parempi hänkään, mutta sen sijaan Sigma on loppua kohden yllättävän monipuolinen hahmo, unohtamatta ehkä pelin kiinnostavinta hahmoa, Zeroa.

Yhteenveto

Zero Time Dilemma on hankala peli arvioida. Siinä on paljon todella hyviä ideoita ja houkutteleva tarina, mutta sen toteutus jättää aivan liikaa toivomisenvaraa. Pulmapainotteisuus alkaa ärsyttää ja päätösten marginaalisuus tuntuu myös turhauttavalta. Peli kuitenkin todella hienon näköinen katsella ja anime fanit saavat siitä vielä enemmän irti. Tarina on uppoutumisen arvoinen, mutta se voi olla monille aivan liikaa, sillä se ei ole sieltä selkeimmästä päästä.

 

+ Yllättävä tarina

+ Hienon näköinen ja tunnelmallinen

+ Monta hyvin tehtyä hahmoa

 

- Liian puzzlepainotteinen

- Valintojen marginaalisuus

 

Arvosana: 7,0

 

Loistaa