Taru Sormusten Herrasta on loistanut sekä päätrilogiaan perustuvissa peleissä, että monissa sivutarinoissa, jotka ovat olleet enemmän tai vähemmän omanlaisiaan. Lopputulos on kuitenkin monesti ollut pelillisessä mielessä erittäin onnistunut. Mitä taas tulee pomovihollisiin, niin joukossa on useita mainitsemisenarvoisia tapauksia.

 

 

 

Lord of the Rings nimikkeen alle lasketaan nyt kaikki ne pelit jotka sijoittuvat Keskimaahan ja päätrilogian mytologian alle. Rajaamatta sen enempää.

Jotta ei tarvitsisi selittää samoja asioita joka kerta, niin muutama pelimekaaninen huomio on paikallaan.

Middle-Earth: Shadow of Mordor/War on Batman Arkham tyylisen taistelusysteemin toimintaa.

Third Age on Final Fantasy tyylistä vuoropohjaista toimintaa.

War in the North ja muut ovat suht samanlaista hack n slash toimintaa.

Aragorn's Questin PS2 ja PS3 versiot eroavat varsin monella tavalla toisistaan, myös pomotaisteluissa.


KUNNIAMAININTOJA

 

Witchking - LEGO Lords of the Rings

Samalla tavalla onnistunut kuin hahmon muutkin pomotaistelut.

 

Saenathra - Lord of the Rings: War in the North

Erinomainen hämähäkkitaistelu ja erilainen kuin monet muut pelissä

 

Suladan - Middle-Earth: Shadow of War

Useamman nazgulin pitäisi olla osana uuniikkia pomotaistelua

 

Balrog - Lord of the Rings: Fellowship of the Ring

Klassinen kohtaus LEGO versiona jossa vapaapudotus korostuu

 

Shelob - LEGO Lords of the Rings

Näyttävä taistelu kuin suoraan elokuvasta

 




24. Witchking - Lord of the Rings: Aragorn's Quest

Pääasiassa se taistelu, jonka olisi halunnut nähdä elokuvassa. Vapauksia otetaan aika paljon, sillä tässä taistelussa ollaan merkittävästi erilaisessa tilanteessa. Aragorn ottaa yhteen Noitakuninkaan kanssa. Taistelu itsessään ei ole merkittävän vaikea, mutta siihen kuuluu yksi todella haastava trophy.


23. Hammer of Sauron - Middle-Earth: Shadow of Mordor

Kolmesta päätarinan pomotaistelusta tämä on selvästi eniten pomotaistelutyylinen. Yhteenotto on puhdasta toimintaa kun kookas sotavaramies liittyy taisteluun örkkilauman kanssa. Hammer ei ole erityisen vaikea, lähinnä vain pirusti kestävämpi ja vahvempi kuin normaalit viholliset muutamilla omalaatuisilla taktiikoillaan. Jos taistelumekaniikka on hallussa, niin ei tämä vaikea ole, mutta se on tehty todella hyvin.


22. Saruman - LEGO Lord of the Rings

Velhojen taistelu on kaikessa yksinkertaisuudessaan ja LEGO tunnelmassaan todella onnistunut kokonaisuus. Se on simppeli mutta pääidea onkin siinä, että se on uskollinen versio elokuvavastineestaan.


21. Zog the Eternal - Middle-Earth: Shadow of War

Zog on yksi merkittävästi erikoisimpia örkkyjä koko pelissä ja taisteluja häntä vastaan käydään useita ja joka kerta Zog kehittyy ja muuttuu haastavammaksi. Se onkin omiaan tekemään tästä niin hyvän pomotaistelun, koska kokoajan on se tietty aavistus siitä, että onko tämä nyt oikeasti se viimeinen taistelu. Zog osaa muutamia aika ikäviä temppuja mikä pakottaa muuttamaan omaa taktiikka jotta se soveltuisi paremmin taisteluun tätä örkkiä vastaan,


20. Agandaur - Lord of the Rings: War in the North

Viimeinen taistelu pelin pääroistoa vastaan alkaa rasittavalla laumataistelussa, mutta kehittyy lopulta toisessa osassaan kunnon velhotaisteluun, josta saadaan erityisen merkittävä eräällä tärkeällä päätöksellä joka tehdään taistelun aikana. Pääasiassa Agandaur ei ole sellainen soturivihollinen, vaikka velholla onkin muutamia sen tyylisiä temppuja. Merkittävästi monipuolisin pelin pomotaisteluista.


19. Grima Wormtongue - Lord of the Rings: Third Age

Yksi näitä taisteluita joka todella tuntuu hyvältä Final Fantasy taistelumekaniikalla. Grima ei ole erityisen vaikea vihollinen joten hänellä täytyy olla sotilaita mukana taistelussa. Tämä taistelu erottuukin joukosta pääasiassa siksi, että siinä päästään elokuvien tunnelmaan kiinni, uudesta näkökulmasta.


18. Sauron - LEGO Lord of the Rings

Sauron on tehty todella erityiseksi tässä pelissä, mikä merkittävästi auttaa häntä erottumaan joukosta. Sauron on valtava vihollinen, mitä on osattu myös hieman käyttää hyväksi taistelussa. Pääasia on kuitenkin siinä, että tässä luodaan taistelu suoraan elokuvan alkupuolelta, mutta sellaisella tavalla, että se erottuu paljon enemmän joukosta, kuin aluksi olisi arvannut.


17. Mouth of Sauron - Lord of the Rings: Return of the King

Tässä taistelussa iskee eniten se tyylikkyys. Osittain tosin toivoo, että tälläinen taistelu olisi käyty Noitakuningasta vastaan, mutta tämä kelpaa myös. Siis tässä on otettu jälleen paljon vapauksia lähdemateriaalista, mutta lopputuloksena on jotakin sellaista, mitä olisi mielellään nähnyt elokuvassakin, sillä tässä kohtaa tarjotaan Aragornille todellinen lopputaistelu matkan päässä, vaikka se käydäänkin ennen sitä isompaa taistelu Mustalla portilla.


16. Balrog - LEGO Lords of the Rings

Todella omanlaisensa taistelu jossa ei olla menty siihen arvattavimpaan suuntaan. Tässä taistelussa isossa osassa kun on se syöksy syvyyksiin, jonka aikana Gandalf kurmoottaa Balrogia. Tämä on todella onnistunut taistelu, sillä se ei ole sieltä perinteisimmästä päästä eräällä muullakaan tavalla, koska LEGO pelit ovat kaksinpelejä ja Gandalf taistelee yksin.


15. Talion - Middle-Earth: Shadow of War - Blade of Galadriel

Taistelu jonka olisi pitänyt päättynyt niin eri tavalla. Vaikka lopputulos onkin tarinallisesti ristiriidassa pääpelin kanssa niin yhteenotto Talionia vastaan on sieltä tunteikkammasta päästä. Siis Talion on aivan liian helppo vihollinen, mutta se painoarvo mikä tällä taistelulla todella on, ei ole mitenkään pieni. Tämä kun on juurikin sellainen taistelu, jossa nähdään, miten ihmismieli murtuu Sormuksen edessä. Asetelmat ovat kohdillaan ja vaikka lopputulos olisi pitänyt olla erilainen, niin kokonaisuus on tehty erittäin hyvin.


14. Helm Hammerhand - Middle-Earth: Shadow of War

Yksi näitä uniikkeja nazgul taisteluita omalla tarinallaan. Helmiä vastaan käytävässä taistelussa korostuu juurikin sellainen brutaalius mitä sotavasaraa käyttävä vihollinen tuo mukanaan. Helm on kokonaisuutena erittäin hyvin tehty taistelu ja tälläisiä pelissä olisi pitänyt olla merkittävästi enemmän, sillä kyllä nazgulien kanssa panokset ovat aina korkeammat, etenkin, kun aaveesta oppii tämän tarinallista taustaa.


13. Dark Lord Sauron - Lord of the Rings: Third Age

Tämä on kaikessa ylitsemenevässä naurettavuudessaan todella onnistunut kokonaisuus. Taistelu käydään Sauronin silmää vastaan, tornin huipulla ja se että tämän pitäisi olla täysin mahdoton ajatus, tekee siitä oitis paremman. Idea on ainakin boxin ulkopuolelta ja jää kyllä mieleen.


12. Isildur - Middle-Earth: Shadow of War

Yksi osuvimpia taisteluita, varsinkin tarinallisessa mielessä. Isildur on todella merkittävä hahmo ja sitten kun selviää että hän on nazgul, niin kyllä se kokonaistilanne on oitis merkittävästi vahvempaa laatua. Tämä on juurikin sen tyylinen taistelu jossa isossa roolissa on se taustakokonaisuus. Taistelu itsessään ei ole mitenkään merkittävästi erilainen kuin monet muut, mikä on sekin omiaan korostamaan sitä, miten paljon tarina voi pomotaistelua parantaa.


11. Tower of Sauron - Middle-Earth: Shadow of Mordor

Hiiviskelytaistelu jossa tarinaelementtien osuus on todella isossa roolissa. Torni ei ole erityisen kestävä vihollinen, vaan enemmänkin velhotyylinen hahmo joka siirtyy paikasta toiseen, tekee itsestään klooneja ja pyrkii kokoajan Talionin pään sisään, muistutuksilla menneisyydestä. Yllättävän onnistunut kokonaisuus, vaikka ei erityisen haastava olekaan. Tyylikkyydestä myös erityiset pisteet.


10. Balrog - Lord of the Rings: Third Age

Balrog on juurikin sellainen olento josta saa helposti todella hyvän pomotaistelun ja vuoropohjainen taistelu on myös erittäin onnistunut. Tässä tulevat esiin juurikin ne avainasiat tästä hahmosta ja tyylikkyys on todellakin huipussaan synkässä ympäristössä jossa liekit luovat tunnelmaa. Tämä on kuin taistelu suoraan parhaista Final Fantasy peleistä.


9. Mouth of Sauron - Lord of the Rings: Aragorn's Quest

PS2:n versio tästä pelistä on merkittävästi retrosävytteisempi kuin PS3 versio ja loppupään yhteenotto Sauronin Suuta vastaan on erittäin onnistunut taistelu. Tämä yhteenotto on juurikin sitä luokkaa, mitä elokuvissakin olisi viimeisessä taistelussa tarvittu, ilman että kaikki menee yli. Verrattuna Kuninkaan paluun peliversioon, on tämä taistelu lisäksi merkittävästi monipuolisempi.


8. Overlord - Middle-Earth: Shadow of War

Tämä on vähän kyseenalainen valinta koska ylivaltiaat ovat satunnaisesti rakentuvia. Mutta se on juurikin se syy miksi tämä toimii niin hyvin. Siis tietysti vastassa voi olla todella typerän näköinen, epäreilu tai muuten vain ärsyttävä vastustaja, mutta variaatiota on niin paljon että tätä on pakko nostaa jalustalle. Parhaimmillaan tämä yhteenotto todella haastaa pelaajan pistämään parastaan, koska monissa tapauksissa, tietyt taktiikat eivät vain toimi näitä vihollisia vastaan, eivätkä myöskään samat liikkeet montaa kertaa.


7. Nazguls - Lord of the Rings: Two Towers

Pelin alkuvaiheessa käydään takaumassa läpi Aragornin yhteenotto sormusaaveita vastaan viimapäällä. Tämä on erinomaisesti tehty aloitus pelille sillä tässä on tyylikkyyttä, toimintaa ja erinomaisesti pelimuotoon tehty versio yhdestä ensimmäisen elokuvan tyylikkäimmästä kohtauksesta. Tavallaan myös Fellowship of the Ringin versio tästä kohtauksesta olisi kelvollinen, mutta itse valitsen tämän.


6. Sauron - Middle-Earth: Shadow of War

Todella iso syy miksi tämä on noussut näin korkealle on siinä, että tarinallisesti tämä on erittäin tyylikkäästi rakentunut taistelu ja asettaa palasia valmiiksi tuttuun tarinaan. Taisteluna Sauron ei ole vaikea, mutta ei myöskään mikään heittopussi. Yhteenotto paikka on tyylikäs, tunnelma on erittäin hyvin onnistunut ja mukana on yllättävä käänne takaamassa, että tämä taistelu nousee esiin yhtenä pelin helposti mieleenpainuvimmista.


5. Witchking of Angmar - Lord of the Rings: Third Age

Vuoropohjaisten taistelun ehdoton ykkönen on samalla se pelinsä vaikein yhteenotto. Noitakuningas on kaikkea muuta kuin helppo nakki ja pakottaa monesti aika taktisiin ratkaisuihin. Suurin etu on ehdottomasti se, että liikkeitään saa miettiä rauhassa, mutta tämä taistelu ottaa kaiken irti pelaajasta. Lisäksi tämä on yksi onnistuneimpia uusia versioita elokuvan taistelusta joka on ohi vähän kyseenalaisilla tavoilla. Tässä on jopa sellaista viimeinen pomotaistelu fiilistä ja erityisen hyvin tämä toimii, koska tätä ennen taistellaan tätä vihollista vastaan kaksi kertaa.


4. Balrog - Middle-Earth: Shadow of War

Hornan hirviö aivan uudenlaisessa ympäristössä ja aivan uudenlaisella tavalla tehtynä. Tällä kertaa ei taistella pimeässä ympäristössä vaan maan päällä. Yhteenotto tätä balrogia vastaan on helposti yksi pelin näyttävimpiä hetkiä sillä siinä ehditään tehdä yhtä jos toista erilaista taistelua ja ympäristökin hieman vaihtuu. Kaikki huipentuu lopulta erinomaiseen viimeiseen kohtaukseen, mikä tekee tästä yhden pelin parhaista pomotaisteluista.


3. Gollum - Lord of the Rings: Return of the King

Klonkusta ei ole koskaan otettu näin paljoa irti pomovihollisena. Lisäksi tämä on pelin ensimmäinen tehtävä jossa pelataan Frodolla. Yhteenotto Klonkkua vastaan on kuin suora elokuvasta, mutta videopelimäisesti tehtynä. Klonkku kestää rankaisua, pitää pudottaa useamman kerran ja laavansävyttämä ympäristö on todella upea. Kaikki tietysti huipentuu samalla tavalla kuin elokuvassakin, vaikkakin omanlaisellaan tavalla.


2. Black Hand of Sauron - Middle-Earth: Shadow of Mordor

Hyvin erilainen pomotaistelu muihini verrattuna, sillä isossa osassa ovat reaktiokomennot, mikä voi antaa vähän epämiellyttävän sävyn tälle taistelulle. Itse kuitenkin pidin siitä yllättävän paljon, juurikin siksi että se on tarinallisesti todella hyvä, tunnelmallisesti erittäin onnistunut, erilainen kuin pari aiempaa ja tarjoaa tyydyttävän päätöksen pelille.


1. Witchking of Angmar - Middle-Earth: Shadow of War

Ne monet seikat jotka tekevät monista muista taisteluista niin vahvasti mieleenpainuvia, ovat kaikki läsnä tässä. Noitakuningas on todella upean näköinen vihollinen, oikealla tavalla haastava ja erottuu joukosta. Ympäristö on tyylikäs ja muutenkin se asetelma mikä tässä taistelussa on mukana, on erittäin onnistunut. Tämä on juurikin sellainen taistelu jota ehtii odottaa todella paljon ja joka ei todellakaan petä. Pelkästään se taisteluun johtava pohjustus on todella hyvä ja tarinallisessa mielessä, tämä on niitä vaiheita, kun ne kovimmat ratkaisut tapathuvat Talionin kohdalla.