Aihealue, jota näkisi mielellään enemmänkin

Werewolf Apocalypse on näitä tapauksia jossa lähdemateriaalia jo valmiiksi jo aika paljon ja joka omalla kohdalla on osittain tuttua, jolloin ihan kaikki pelin asiat eivät ole täysiä kysymysmerkkejä. Tämän lisäksi ihmissudet ovat todella houkutteleva aihealue eikä kilpailua ihan hirveästi ole, joten kyllä tämä oli houkutteleva tapaus katsoa loppuun asti.

Ihmissusi: Maailmanloppu - Maaveri

Mitä tulee ihmissusiin, niin pelejä ei aiheesta ole tehty kovinkaan paljoa silloin, kun pääsee pelaamaan ihmissudella. Vampyyreistä on tehty huomattavasti enemmän, varmaan koska nämä verenihmijät ovat paljon seksikkäämpi aihealue Ihmissudet ovat kuitenkin omasta mielestäni se paljon kiinnostavampi, tyylikkäämpi ja houkuttelevampi aihealue. Tästä syystä Werewolf: The Apocalypse on yksi näitä aihealueita joka todellakin voisi olla kuin minulle tehty peli. Muutamalla tavalla se todellakin on, mutta samalla aikaa, usealla tavalla se jättää aika paljon toivomisenvaraakin. Pelin tapauksessa vähän kaikki osa-alueet ovat aika hutaisten tehtyjä ja tarinassakin on monta heikkoutta. Ihmissusipelejä on kuitenkin vähän ja tämä peli tarjoaa apua tiettyyn kutinaan, mutta siitä syystä, se vaatii hieman tiettyä fanikuntaa, jotta siitä saa oikeasti vähän enemmän irti.

Villi luonto iskee vastaan Pimeyden Maailmassa

Tarina sijoittuu World of Darkness maailmaan jossa Werewolf: The Apocalypse on vain yksi kokonaisuus. Tähän maailmaan sijoittuu myös Vampire: Masquerade, eli maailma on täynnä yliluonnollisia olentoja. Yksinkertaistettuna maailmassa on kolme alkuvoimaa. Wyld, joka on luova voima, Weaver joka antaa luonnoksille muodon ja Wyrm, joka on tuhoava voima. Näiden kolmen tasapaino pitää maailman elossa, mutta tasapaino on jo järkkynyt ja Wyrm esitetäänkin kaikentuhoavana mustana aukkona, jota vastaan luonnon inkarnaatio Gaia taistelee, apunaan mm. Garou nimeä kantavat suden, ihmisen ja hengen yhdistelmät, ihmissudet. Kokonaisuus on näin kerrottuna aika epäselvä, sillä taustatarinaa tässä kaikessa on aika paljon ja peli tiivistää sen varsin hyvin.

Pelaajan ohjaama, tarinan päähenkilö, Cahal on yksi ihmissusien klaaniin kuuluva soturi joka pelin aikana käy taisteleen luontoa tuhoavaa korporaatiota, Endronia, vastaan. Tarinaan mahtuu muutama aika kova käännekin joista varsin loppupuolella vastaan tule on aika kipeää tavaraa. Alkupuolellakin on omat karut käänteensä, jotka laittavat pelin varsinaisesti alulle. Tarina ei ole erikoisin, mutta se toimii kuitenkin hyvänä syynä pelattavuudelle ja maailman avaamiselle. Kokonaisuuteen olisi voitu tuoda enemmänkin sisältöä, mutta jos tämä maailma ei ole ennestään tuttu, niin kyllä tämä peli toimii hyvänä esittely sille, etenkin ihmissudet ovat se juttu, joka todella nappaa.

Werewolf: The Apocalypse on yllättäen K16 peli, ottaen huomioon miten hurmeista settiä tässäkin pelissä tulee. Ihmissusi on todellinen voimanpesä joka repii ihmiset kappaleiksi tuosta vain ja roiskii verta pitkin seiniä. Tässä suhteessa pelissä on todellakin oikea ote siihen, miten tehdään näyttävä asetelma. Muutenkin tämä suden, ihmisen ja ihmissuden yhdistely toimii todella hyvin ja kun vain saa valita, niin itse liikun mieluummin susimuodossa, kuin ihmismuodossa. Cahal on ihan hyvä päähenkilö, mutta ulkoisesti aika tylsä, tälläinen peruskalju parrakas tatuoitu karpaasi. Tämä peli olisi todellakin kaivannut hieman hahmonluontia jossa olisi voitu vähän määritellä että millainen partatyyli ja hiusmuotoilu pelihahmolla on, sillä tälläisenään Cahal ei ole se kiinnostavimmanoloinen hahmo, vaikka tyylikäs pukeutuminen hahmolla onkin.

Hurmeista ja hurjaa taistelua kaikessa yksinkertaisuudessaan

Synkkä tunnelma korostuu pelissä kaikista parhaiten toiminnassa, mitä pelistä ei todellakaan puutu. Hiiviskely on mahdollista, mutta ei alkua lukuunottamatta koskaan pakollista. Hiiviskelyllä voi saada tietynlaisen etulyöntiaseman taisteluun ja tietyt tilanteet voi hoitaa taistelematta ollenkaan, mutta taistelu on omasta mielestäni huomattavasti kiinnostavaa, joten itse valitsen usein sen reitin. Vaihtelun kannalta joskus tulee kuitenkin valittua vähän hienovaraisempi ratkaisu. Vaihtelua pelissä ei juuri ole, sillä valtava tehtävästi on juurikin sitä että liikutaan paikasta toiseen ja huoneesta toiseen jossa mahdollisesti painetaan nappia tietokoneella ja avataan reittejä, jotta päästään eteenpäin huoneeseen joka on täynnä vihollisia, joista sitten tehdään jauhelihaa. Pelin edetessä vastaan tulee kovempia ja kovempia vihollisia joiden joukossa myös Dark Knight Risesin Banen klooneja.

Taistelussa on muutamia asioita jotka tuovat siihen kaivattua vaihtelua, mutta jotka tietyssä vaiheessa alkavat muuttua yhdeksi massaksi. Ihmissudella on kaksi taistelutapaa, nopeamuoto jossa ketteryys on avainasemassa ja raskasmuoto, jossa kestävyys on avainasemassa. Näiden kahden yhdistely tarjoaa aseita erilaisten vihollisten tehokkaaseen raatelemiseen. Siinä missä nopeamuoto väistelee helposti iskuja ja ammuksia sekä yhdellä hypyllä pääsee pitkänkin matkan päähän, on raskasmuoto suoraa lähitaistelu jossa yksi isku tekee massiivista vahinkoa ja osuma sieltä ja toinen täältä eivät juuri tunnu. Näiden lisäksi on vielä raivotila, jossa se sitä vahinkoa tehdään todella paljon, todella nopeasti ja ottamatta itse juuri yhtään vahinkoa, tyylillisesti raivotila tosin alkaa mennä jo yli kun ihmissusi alkaa kasvattaa lonkeroita. Kummallakin taisteluasennolla on omat lisätaitonsa joihin kuuluvat juurikin nopeanmuodon hyppy ja raskaanmuodon raatelusyöksu.

Hahmonkehitys tukee taistelun helpottumista todella paljon, sillä varsinkin alkupuolella peliä huomaa miten merkittävää vahinkoa viholliset pystyvät tekemään hopea-ammuksille, jotka ovat ihmissusien suurin heikkous ja rajoittavat elinvoiman määrää kyseisessä taistelussa. Hahmonkehityksellä pelaaja voi valita että panostaako enemmän nopeaan- vai raskaaseenmuotoon, vaiko johonkin aivan muuhun. Taistelun suhteen peli toimii joka tapauksessa todella hyvin, mutta voi vaatia vähän enemmän taktiikkaa, jos erilaisia taitoja ei vielä löydy. Pomotaistelut varsinkin voivat kysyä hyvinkin paljon taktiikkaa sillä alkupuolella pelkkä nappuloiden hakkaaminen voi johtaa erittäin nopeaan kuolemaan, mutta hyvin kehitetyllä hahmolla, taisteluita selviää varsin helposti. Pomoviholliset ovat kuitenkin niitä taistelun kohokohtia sillä joukossa on muutama varsin hienosti toteutettu taistelu, vaikkakin, useassa tapauksessa vastassa on myös muutamia pelillisiä heikkouksia, kuten se että kamera voi juuttua esteen taakse.

Enemmänkin olisi voitu tehdä

Pelin suurin heikkous on se toisto. Muutamia erilaisia juttuja tulee vastaan silloin tällöin, kun keskusteluja jotka voi hoitaa kokonaan puhumalla, tai sitten kesken juttelun voi muuttua sudeksi ja hoitaa kaiken väkivallalla, mutta ne ovat lyhyitä hetkiä toiston keskellä Taistelut toistavat samaa kaavaa, kentät toistavat samaa kaavaa ja sivuhtetävät eivät nekään yleensä ole mitään sen erikoisempaa kuin joko taistele paikassa A-F tai etsi asiat A-F. Siitä päästäänkin yhteen osaan peliä, joka tuntuu täydeltä täytteeltä ilman mitään oikeasti kunnollista sisältöä, nimittäin keräiltävään tavaraa ja sitä on nimittäin riittää. Keräiltävää tavaraa on dokumentteja, jotka tarjoavat lisää tarinaa, mikä on ihan ok ja sitten on Henkiolentoja, jotka lepäävät yleensä kasvien joukossa. Niitä on aivan tuhottoman paljon ja peli kannustaa niiden etsimiseen, koska ne tarjoavat pelihahmolle lisää voimaa, jolla kehittää ominaisuuksia. Paikka paikoin niitä saa todella etsiä kaikista kulmista ja vaihtoehtoreiteistä. Itsellä suurin syy niiden etsimiseen oli kuitenkin pelin Platintrophy, minkä vuoksi rasittaa että niiden tarkkaa määrää ei kentän aikana vain voi tietää ja pitää toivoa parasta.

Toiston ohella pelin ehkä näkyvin heikkous on siinä, että pelin pääroisto on todella surkea tapaus. Siis käänteet pelin tapahtumissa ovat hyviä, mutta pääroiston virassa oleva Endorin johtaja on todella surkeasti tehty ja tylsän mitätön hipsteri pukumies, joka on kaikkea muuta, kuin sellainen pääroisto joka kuuluu ihmissusipeliin. Siis aiemmin vastaan tullut korruptoitunut henkiolento oli oikeasti hyvin tehty hahmo ja olisi toiminut pääroistona erinomaisesti. Lisäksi Endorin varapresidentti olisi ollut parempi pääroisto ja keskustelu hänen kanssaan oli yllättävän hyvin tehty ja jäänyt jostakin syystä todella osuvasti mieleen. Lopetuksesta voidaan myös todeta sen verran, että se tulee aivan liian töksähtäen ei tarjoa mielekästä lopputaistelu ja vielä aivan lopuksi mukana on pakotettua jatko-osan petaamista.

Kokonaisuudesta jää väkisinkin sellainen olo, että pelin kohdalla ei ole oikeastaan osattu tai viitsitty tehdä mitään erityistä, vaan on pyritty vain tekemään jotakin simppeliä ja yksinkertaita pelattavaa, kunhan saadaan aiheesta peli ulos. Siis ideallisesti kaikki on todella hyvää settiä ja pelissä on ollut oikeita tyyliratkaisuja, mutta kokonaisuuden kanssa on menty useasti sieltä mistä aita on matalin. Siinä on vähän sellainen olo että pelin kohdalla ei ole oikeastaan yritettykään tehdä mitään erikoista. Tarinasta nyt on onnistuttu saamaan varsin hyvä, mutta se ei yksinään riitä koska kokonaisuus jää väkisinkin sellaiseksi, että ei tämän pariin varmaan tule palattua, vaikka se onkin sellainen peli, jota sitten muistelee varsin hyvänä tapauksena, kuten joitakin PS2:n pelejä, jotka olivat silloin joskus todella viihdyttäviä, vaikka niissä olikin erittäin selkeitä heikkouksia.

Yhteenveto

Werewolf: Apocalypse: Earthblood on kaikessa yksinkertaisuudessaan vähän samanlainen tapaus mitä PS2:lla olivat niin Van Helsing että Spawn. Peli on monella tavalla todella itseääntoistava, mutta aihealueensa ansiosta yllättävän mielekäs kokonaisuus pelata. Siinä on paljon sellaisia asioita joiden kohdalla tuntuu että pelistä ei yritettykään tehdä mitään erikoista. Tätä voisi kutsua sellaiseksi peliksi jota vuosien jälkeen miettii lämmöllä, mutta sitten samalla tunnustaa tosiseikat siitä, että ei tämä mikään mestariteos ole, vaikka siitä todella pitääkin. Vaatii tosin hieman faniutta aihealuetta kohtaan.

+ Ihmissusi aihealue

+ Todella tyylikäs susihahmo

+ Runsaasti taistelua

- Itseääntoistava

​- Hukattu potentiaali

- Vähän pakotetusti mukaan ahdettu keräily

Arvosana: 5,2

Välimallia