Niin valtava ja kokoajan kasvava kokonaisuus että se ulottuu aivan kaikkialle. Lisäksi tämä on juurikin sellainen kokonaisuus joka on kuin luotu videopeleille niin monella tavalla, että niiltä ei vain voi olla välttymättä. Osa on aivan mieletöntä kuraa, mutta osa taas todellakin toimii.

 

 

 

Star Wars pelien joukossa on monia sellaisia tapauksia joista on jo todella kauaa aikaa kun niitä on oikeasti tullut pelattua ja sitten on sellaisia tapauksia jotka ovat todella tuoreita. Tämä kokoelma erilaisia Star Wars pelejä onkin koottu nyt enemmänkin sillä idealla että vähän ja sitä ja tätä vähän sieltä ja täältä, eli ei pelkästään niitä toiminnallisimpia valomiekkaseikkailuja. Tietysti avaan vain niitä pelejä joita olen itse pelannut ja monien kohdalla mennään enemmän siihen karuun syyhyn miksi kyseinen peli on jäänyt niin vähälle huomiolle tai kokonaan sivuun. Tosin sitten on niitä tapauksia jotka ovat jättäneet todella positiivisia mielikuvia tai ristiriitaisia mielikuvia. Välillä siis käydään muistokaduilla menneisyydessä ja yhteistä kaikille peleille on se maailma johon ne sijoittuvat.

Ensin myös mietin että toimiiko tämä 'sattumien' joukossa, mutta kun sattumat nyt on enemmän ja enemmän kehittynyt satunnaisiksi arvioiksi milloin mistäkin kokoelmapaketeista, niin tämä toimii oikein hyvin, etenkin kun osa ihan sattumalta poimittuja ja osa poimintoja menneisyydestä.




Star%20Wars%20Bounty%20Hunter.jpg?155716

Elävänä tai kuolleena... olet minun

 

 

Tähtien sota tarina: Palkkion metsästäjä

 

PlayStation Now

 

 

Star Wars: Bounty Hunter

Tässä on peli joka olisi varmasti ollut erittäin hyvä silloin PS2 aikakaudella, mutta nykyään tästä pelistä huomaa heti, että tämä ei ole ikääntynyt hyvin. Heti kun pelissä alkaa liikkumaan, niin huomaa että ohjattavuus ei ole sieltä parhaasta päästä paristakin syystä ja se on se isoin ongelmalla. Graafisesti peli on ihan kivan näköinen ja Star Wars tunnelma on vahvasti läsnä, vaikka millään jedillä tms ei nyt pelatakaan, mutta palkkionmetsästäjä onkin vaihtoehto sieltä parhaasta päästä.


Star Wars tunnelmaa juuri oikeilla tavoilla

Pelissä pelataan itsellään palkkionmetsästäjien eliittiin kuuluvalla Jango Fettillä. Tarina vie hänet pitkin galaxia erinäisten palkkioiden perään. Pääpalkkion lisäksi kentissä on monia pienempiä roistoja jotka taltuttamalla voi kerätä heistä pientä extraa pääjahdin kylkeen. Ideana tämä on todella hyvä ja muutenkin Star Wars maailmassa olisi kiva kunnon western teemassa päästä pelaamaan asiansa osaavalla ammattilaisella ja tämän kattavalla varustearsenaalilla johon kuuluvat niin tuplapistoolit kuin rakettireppukin. Myönnettäköön tosin että silloin kun tämä peli ilmestyi, niin olisin itse varmaankin kiinnittänyt huomioni niihin Star Wars peleihin, joissa pääsee heiluttamaan valomiekkaa.

Tyylillisesti graafinen ulkoasu ei ole mitään erikoista, mutta se on sitä perushyvää tasoa joka miellyttää silmää jonka takia grafiikkaan ei mitenkään erityisemmin kiinnitä huomiota missään negatiivisessa mielessä. Nykyään siihen kiinnittää huomiota positiivisessa mielessä, koska ulkoasu on kestänyt aikaa oikein hyvin, kärsimättä millään merkittävällä tavalla, vaikka kyllähän tästä pelistä huomaa, että se on vähän vahnempaa sorttia. Hahmografiikassa sen huomaa parhaiten kun tietty palikkamaisuutta on, mutta se ei todellakaan määritä tätä peliä sillä yleisesti graafinen ulkoasu on hienoa katsella, kun huomioi että nyt ollaan PS2 aikakaudella.

Tunnelmallisesti peli onkin sitten aivan toista maata, sillä tämä taso ei ole merkittävästi heikentynyt vaan kestänyt oikein hyvin aikaa. Jango näyttää todella hienolta, kuullostaa itseltään ja pelattavuudessa on läsnä sitä todellista Star Wars fiilistä musiikin ja äänitehosteiden muodossa, puhumattakaan siitä miltä kaikki näyttää ja tuntuu. Ammuskelu ja lentely on todella upeaa ja erilaiset varsuteet tuovat mukanaan sitä palkkionmetsästäjä fiilistä, puhumattakaan siitä miten hauskaa toiminta parhaimmillaan onkaan ja näyttävää.

Star Wars tunnelma on se mikä tekee tästä niin kiinnostavan pelata, sillä tälläisillä heikkouksilla monet muut lisenssit jäisiät oitis syrjään, sillä pelattavuudessa on niin paljon heikkouksia, että niillä tämä peli ei pääisisi kovinkaan pitkälle, varsinkin kun huomioi miten paljon jotkut muut PS2 kauden pelit onnistuivat tekemään.


Ohjattavuudessa se ikä näkyy

Mutta sitten kun aletaan mennä niihin selviin heikkouksiin, niin ensimmäisenä nousee esiin se kokonaisuuden suurin kompastuskivi, nimittäin se ohjattavuus. Vaikka peli olisi kuinka hyvä niin jos ohjattavuuden kanssa joutuu tappelemaan lähes kokoajan tai ainakin tietyin väliajoin, niin se ei ole hyvä asia, varsinkaan pitkässä juoksussa. Resident Evil 2 on tästä paras esimerkki. Nykyään sitä peliä on todella vastenmieleistä pelata koska ohjattavuus on ehkä surkein mitä mieleen tulee (etsimällä voi sitten löytääkin vielä huonompia) joten ei tämä peli ohjattavuudessaan nyt kuitenkaan se likakaivon pohjimmainen ole, mutta ohjattavuus ärsyttää juurikin sen verran, että pelaaminen kärsii siitä välittömästi.

Yksi näkyvimpiä ongelmia on se kamera ja siinäkin yksi todella pieneltä tuntuva, mutta todella valtava seikka, nimittäin X-akselin kääntymien. Tässä pelissä Y-akselin voi kääntää miten haluaa, mutta X pyörii aina käänteisesti, mihin itse en vain totu sillä heti kun vaistomaisesti kääntää, niin kamera pyörii aina väärään suuntaan. Tätä ei myöskään edesauta se, että tämä peli on todella herkkä. Ammuskellessa ja liikkuessa ohjattavuus on tarpeettoman herkkä, varsinkin liikkumisen ja kameran kääntelyn suhteen tästä tulee todella iso ongelma, todella pian. Voisi kuitenkin sanoa että eihän se paljoa haittaa ja siihen tottuu, mutta kaikissa vähänkin tarkkuutta vaativissa pätkissä se on aina valtava ongelma.

Pelin ohjattavuutta kuvastaa parhaiten juurikin se herkkyys. Kaikki kiipeilyosuudet ovat tuskallisia ja liikkuminen käytävillä ynnä muilla on aina vähän sellaista epäselvää koska pieni liikutus kameralla tai pelihahmolla on todella yliherkkää. Eikä sitä sovi unohtaa että itsellä aina kun on tarkoitus kääntää yhteen suuntaan, niin käännän aina ensin väärään suuntaan. Ainoa asia mikä tekee toiminnasta edes hieman siedettävää on se, että tässä pelissä sentään on automaattitähtäys, eli vihollisistä pääsee kyllä eroon ja manuaalitähtäys auttaa tietyissä paikoissa. Muutoin toiminta olisi yhtä epämieluisaa kuin kaikki kiipeilyosuudetkin.


Paluu PS2 kaudelle, myös pelinmuokkausten muodossa

Se mikä todella pelastaa tämän käännöksen on yksi PS2 kauden suurimpia valtteja, josta on sittemmin lähes kokonaan luovuttu, nimittäin koodit. Monissa peleissä oli koodeja joilla sai kuolemattomuutta, loputtomia elämiä, ammuksia tai jotain muuta kivaa. Tämän pelin tapauksessa sellaisia ei ole luvassa, mutta koodeilla pystyy avaamaan kaikki pelin kentät ja tehtävät. Tämä on siinä mielessä todella hyvä asia, koska monet pelin kentistä ovat todella rasittavia pelata, joten ne voi periaatteessa ohittaa. Se ei kuitenkaan ole täysi vapaalippu, sillä lähemmäs jokaisessa kentässä on niitä rasittavia pätkiä jotka tekevät pelistä väärillä tavoilla vaikean.

Bounty Hunter on monella tavalla sellainen peli että sitä on hauska pelata, sillä toiminnassa on puolensa. Mutta se on myös monilla tavoilla erittäin vastenmielinen pelata, juurikin kiipeilypätkien takia. Tässä kohtaa täytyy kuitenkin myös huomauttaa että muutamilla asioilla tästä kaikesta on saatu siedettävää. Jango tarttuu varsin innokkaasti kiinni reunoihin ja vastaaviin eli yksi lipsahdus ei heti johda turmioon. Myös rakettireppu on taivaanlahja sillä nopealla toimilla sillä voi pelastaa henkiriepunsa. Tosin itse olisin todella kaivannut koodia jolla saisi loputtoman mittarin juurikin tähän reppuun, sillä se tekisi turhauttavista kiipeilyosuuksista siedettäviä. Reppu latautuu varsin äkkiä, mutta sen polttovoima on myös varsin nopeasti kulutettu, eli tiukimmissa tilanteissa, sen apu on todella pieni kun huomioi miten paljon haittaa ohjattavuudesta onkaan.

Pelattavuudessa on mukana myös palkkionmetsästystä sivukohteiden muodossa mutta monesti toiminta ei mahdollista helppoa lähestymistä näihin kohteisiin sillä näin suoraviivainen ja yliherkkä peli tekee kirurgillisesta lähestymistavasta lähemmäs mahdottoman, koska jos vihollisia on enemmän, ei kovinkaan helppoa ottaa yhtä vihollista kiinni elävänä ja osittain tästä syystä ei sivukohteisiin edes kiinnitä huomiota.


Yhteenveto

Tähtien Sota: Palkkionmetsästäjä on PS2 kauden peliksi todella hienon näköinen ja tyylikäs kokonaisuus. Sen toiminta on näyttävää ja tuntuu juuri oikealta. Harmillista on että kaikki tarkkuutta vaativat kohtaukset joita peli on täynnä ovat erittäin epämiellyttäviä pelata. Aikoinaan tämä olisi varmaan ollut paremmalta tuntuva peli, kun ei ollut tottunut moniin nykyajan helpotuksiin ja hienosäädetympiin kokonaisuuksiin. Nyt tämä on aika turhauttava kokonaisuus vaikka sen koodien avustuksella onkin saanut kokea kokonaan, mutta ilman niitä, monin paikoin tästä leikistä olisi varmaan lopullisesti mennyt maku, vaikka idealtaan peli todella kiinnostava onkin. Vähän tätä voi suhteuttaa nykypäivään, mutta se ei poista sitä, että kyllähän tätä on ajan hammas purrut.

 

+ Palkkionmetsästäjä

+ Star Wars tunnelma

+ Yleinen tyylikkyys

+ Toiminnallisuus

 

- Ohjattavuus

- Kameran kääntely

- Tarkkuutta vaativat osuudet

- Tasohyppelyt ja kiipeilyt

 

Arvosana: 6,5

 

Erinomainen



SW%20Starfighter.jpg?1587934319

Avaruustoimintaa Star Wars hengessä

 

 

Tähtien Sota: Jedi Tähtitaistelija

 

PlayStation Now

 

 

Star Wars: Jedi Starfighter

Joskus aikoinaan tuli pelattua avaruustaistelupeliä Star Wars: X-Wing vs Tie-Fighter. Ei kovin hyviä kokemuksia siitä, mutta selväksi tuli että sellaiset pelit eivät ole sitä omaa suosikkisarjaa. Hienon näköinenhän se oli joystickilla pelaaminen ei ollut nyt kovinkaan huonoa, mutta peli itsessään ei pitänyt sisällään mitään sellaista joka aivan oikeasti koukuttaisi millään tavalla jatkamaan.

Jedi Starfighter ei ole merkittä poikkeus tästä. Pelissä ohjattaan eri jedejä eri tehtävissä, eri aluksilla ja muutamilla muutoksilla toimintaan. Välillä ollaan avaruudessa ja välillä jollakin planeetalla. Lentely ei nyt suoranaisesti ole huonosti tehtyä, mutta se ei myöskään ole mitenkään koukuttavaa. Ohjaus toimii yllättävän hyvin huomioiden että kyseessä PS2 kauden peli eikä graafinen ulkoasu sekään nyt ole mikää ihan täysin raakile. Star Wars tunnelma on hyvin mukana ja toiminta on ihan kivaa.

Pelin juoni ei kuitenkaan ole sieltä kiinnostavimmasta päästä ja osa syy tähän voi olla kyllä siinäkin, että peli etenee alusten ohjaksissa, jos tälläinen pelaaminen ei ole oman maun mukaista, ei tästä pelistä saa irti oikeastaan mitään koska tarina ei ole niin vetävä. Peli näyttää ja tuntuu siltä miltä pitää, mutta Tähtien Sodan kanssa olen itse aina enemmänkin valosapelin ja voiman käyttäjä kuin pilotti. Siitä huolimatta, tämä on kuitenkin niitä parempia avaruustaistelupelejä joita on vastaan tullut ja jos tämänkaltaista peliä jossakin vaiheessa olisi hinku pelata enemmänkin, niin kyllä tämä olisi se valinta. Kyseessä ei siis ole huono peli, mutta tämä on niitä tapauksia kun ei olla omien suosikkigenrejen parissa.

Kokonaisuus on vähän haastava arvioida koska itsellä ei ole erityisen paljoa vertailupintaa tämäntyylisiin peleihin. Vähän sama kuin se että kun ei ole kovin montaa rallipeliä pelannut niin vertailtavaa ei ole hirveästi kertynyt. Star Wars: Jedi Starfighter on kuitenkin ihan positiivinen tapaus. Pelattavuus toimii ja peli näyttää hienolta, joten kyllä se genren ystäville varmasti maistuu. Pelkän Star Wars nimen perässä siihen ei kannata uppoutua, jos genre ei yhtään vetoa.

 

+ Star Wars tunnelma

+ Hyvä pelattavuus

 

- Aika tavallinen tarina

- Ei mitään mikä koukuttaisi 

 

Arvosana: 5,7

 

Paremmalla puolella



SW%20Racer%20Revenge.jpg?1587934336

Now this is podracing

 

 

Tähtien Sota: Kilpuri kosto

 

PlayStation Now

 

 

Star Wars: Racer Revenge

Episodi ykkösen Podracing ei ollut niitä elokuvan parhaita kohtia, itse en siitä juuri pitänyt joten eipä tämäkään nyt varsinaisesti innosta. Tosin se mikä tekee tästä varsin huonon pelin on se, miten heikosti se on toteutettu. Graafisesti kaikki on ok ja pelin idea on myös ihan kelvollinen. Aikuinen Anakin palaa tutun harrastuksen pariin, useita erilaisia kilpailijoita vastaan ja kyllähän siellä joukossa on myös Sebulba.

Pääpaino on yllätys yllätys kilpa-ajamisessa ja tässä rallissa ei ole mitään aseita tai vastaavia. Tärkeää on oppia rata ja käyttää tehosteita oikeissa paikoissa. Avainasemassa on myös ohjaamisen hallisteminen, sillä tässä kilpailussa ajoneuvo ottaa helposti paljon vahinkoa ja kun tietty raja tulee vastaan, hajoaa koko roska ja kisa päättyy omalta osalta siihen. Tämä tekee pelistä aika rasittavan sillä itse en juuri tykkää pelata samaa rataa läpi paria kertaa vain jotta tiedän miten rata menee. Kyllähän siinä on apuvälineitä, mutta hieman kankealla ohjattavuudella ja todella heikolla kilpurilla kaikki on pääasiassa vain puuduttavaa sähläämistä ilman mitään erityisen mielekästä.

Tämä on lisäksi niitä tapauksia joissa kuminauha efekti iskee aina väärään paikkaan. Tuntuu että pelasi kuinka hyvin tahansa niin aina vastustajat saavat joko kiinni, ei pysyvät aina perässä. Tämä on erityisen rasittavaa koska yhteenotot muiden kanssa vain kuluttavat kilpurin kestävyyttä nopeammin. Tämä on niitä pelejä jossa ei ole oikeastaan mitään erityisen hyvää eikä Star Wars tunnelma nyt juuri pelasta kun pelattavuus on sieltä huonoimmasta päästä.

 

+ Star Wars tunnelma

 

- Pelattavuus ja kisaaminen

 

Arvosana: 2,2

 

Surkea



Tähtien Sota - Voima Irrallaan, kahdesti

 

 

 

Star Wars - Force Unleashed 2

Voima vapautettuna sarja on niitä tapauksia jossa kaikki potentiaali vedetään viemäriin parikin kertaa. Tavallaan on ihan näppärää että luodaan vaihtoehtoisia versioita tarinoista, tyyliin "What if?" mutta jos pelin päähenkilö on ihan hanurista, niin ei siihen kokonaisuuteen juurikaan kiinnitä huomiota. Force Unleashed on epäonnistunut erityisen hyvin päähenkilön tapauksessa sillä Sam Witwerin näyttelemä Starkiller on erittäin tylsän näköinen miekkoinen, niin särmätön ettei mitään rajaa. Vaikka hahmossa olisikin hieman sisältöä, niin ulkoinen olemus ja vähän sellainen nyssykkätyyli ja ääninäyttely eivät vain toimi ja tämän hahmon pitäisi nujertaa Darth Vader, ei tule kesää.

 

Darth Vaderin voimalla

Ensimmäistä kahdesta olen pelannut niin kauan, kuin sain pelata Darth Vaderilla. Tämä on niitä tapauksia kun introsta ottaa enemmän irti kuin pääpelistä sillä koska olin pelannut kakkosta aiemmin, niin tiesin vähän mitä odottaa. Sitten kun ykköstä tuli PS Nown kautta aloitettua, niin kyllähän siinä oli omanlaistaan mielekkyyttä kun pääsi itse Mustalla lordilla pelaamaan. Darth Vader on täysin ylivoimainen sillä mahdin ja valosapelin voimalla hän tekee suurta tuhoa introssa joka sijoittuu Kashyykille. Siinä saavat kyytiä niin wookiet kuin stormtrooperitkin jos osuva tielle. Sitten kun pelihahmo vaihtuu Vaderin salaiseksi oppilaaksi, Starkilleriksi, jonka Vader on kouluttanut salaa keisarilta, niin oma pelaamisena päättyi. En vain tykkää tästä Starkilleristä ja kun spoilerimaisesti tiedän mihin ykköspelin tapahtumat lopulta menevät, niin voin todeta että ei pelin tarinakaan mitään pisteitä ota, varsinkin lopetuksellaan.

 

Toinen yritys

Kakkospeli onkin sitten tutumpi ja täytyy sanoa että se on osattu tehdä erittäin puuduttavaksi ja mitäänsanomattomaksi kokonaisuudeksi joka lähemmäs kaikilla mahdollisilla tavoilla toistaan itseään toistamisesta päästyään. Päähenkilö on uusi klooni Starkiller edellisen muistoilla mikä vie tarinaa eteenpäin, johtaen lopulta yhteen päätökseen, joka määrittää sen, millainen lopetus on kyseessä, eikä kumpikaan lopetus ole järin hyvin. Tarinallisesti kokonaisuus ei vain toimi, joten pelillinen anti korostuu, mutta eipä toimi sekään.

Ohjattavuudessa peli ei ole täysin epäonnistuminen, sillä siinä ei ole selkeitä heikkouksia. Miekoilla huiskiminen ja mahdin käyttö on tehty hyvin, joten missä vika? No hyvin nopeasti käy ilmi, että pelaaminen koostuu ihan muutaman yksinkertaisen asian toistamisesta. Tietyt viholliset ovat immuuneja mahdille ja toiset taas miekalle, tiettyjen vihollisten kanssa luvassa on aina sama viimeistelyanimaatio joten vaihtelua on turha odottaa. Kaiken tämä kruunaa umpisurkea pomotaistelu Darth Vaderia vastaan josta puuttuu kaikki eeppisyys, mielekkyys ja haaste. Luvassa on puuduttava taistelu jossa Vader ei tee juuri mitään ja hänellä on elinvoimaa elinvoiman päällä.

 

Yhteenveto

Force Unleashed 2 on kaiken tämän lisäksi vielä varsin lyhyt peli. Sen pelaa läpi hyvin äkkiä eikä siitä jää käteen juuri mitään. Tarina on heikko, pelattavuus on itseääntoistavaa puuroa ja päähenkilö on huono. Tämä on esimerkkitapaus siitä, kun Star Wars nimellä kasataan vain jotain.

 

+ Lasermiekkatoiminta

+ Hienon näköinen ja näyttävä

 

- Puuduttavaa toistoa

- Surkea päähenkilö

- Mitäänsanomaton tarina

- Lyhyt

 

Arvosana: 3,0

 

Pettymys



​LEGO Tähtien Sota: Koko saaga

 

 

PlayStation Now

 

 

LEGO Star Wars: Complete Saga

Itse olen sitä mieltä että todellinen Tähtien Sota saga päättyy jedin paluuseen ja nämä kolme uusinta ovat fanifiktiota eikä todellista jatkoa. LEGO Star Wars on itseasiassa ensimmäinen tälläinen LEGO aiheine peli jota olen pelannut ja se on myös ehdottomasti se paras. Osittain siksi että itselläni oli Star Wars legoja ihan oikeastikin, joten tässä on useamman tasoista nostalgiaa. Tämä on Star Warsia parhaimmillaan.

 

Pimeästä Uhasta Sithin Kostoon

Ensimmäinen LEGO Star Wars kertoi uuden trilogian tarinan ja vaikka kokonaisuuteen mahtuikin kolmen elokuvan tapahtumat, niin aika nopeasti tämän pelaa läpi. Selvästi nuoremmille pelaajillehan se on suunnattu, mutta kyllä siitä aikuinenkin saa aika kivasti irti. Osa syynä tähän on se erinomainen koominen ote mikä pakettiin on tuotu mukaan. Lego ukot eivät puhu, ääntelevät korkeintaan ja tästä syystä voi olla parempi että on nähnyt elokuvat etukäteen jotta on paremmin kärryillä erilaisissa tapahtumissa. Tarinallisesti kaikki etenee todella sulavasti, käy läpi kaikki avainasiat ja onnistuu luomaan erinomaisen kokonaisuuden.

Pelattavuudessa ollaan myös todella hyvissä käsissä sillä vaikka peli onkin hyvin helppo, niin siinä on oikeanlaista haastavuutta. Pelin pääsee läpi aivan varmasti sillä yrityksiä on loputtomasti eivätkä haasteet ole kovinkaan pahoja. Muutamia salapaikkoja ja keräiltäviä esineitä on ja keräämällä tarpeeksi kolikoita, saa lisää bonuksia. Kyllä se omalla tavallaan kannustaa parempaan suoritukseen kenttien kanssa. 

Kiitettävästi vaihtelua peliin tuovat erilaiset hahmot jotka kuvastavat juurikin sitä, mitä heiltä voisi olettaakin. Jedit käyttävät valomiekkoja, joilla tehdään vihollisista helposti selvää jälkeä ja kimmotetaan laserammuksia takaisin. Laseraseita kantavat pelihahmot taas ampuvat. Ne joilla ei ole mitään asetta, tekevät sitten jotakin muuta. R2D2 pystyy käyttämään konsoleita, Jar Jar Binks hyppää korkealle ja pienet hahmot mahtuvat pienistä koloista. Pelattaviksi hahmoiksi aukeaa myös roistohahmoja eli avattavaa on todella paljon ja vaikka uudelleenpeluu arvo ei sieltä huipulta olekaan, niin hyvä kokemus tämä on.

 

Uudesta toivosta Jedin Paluuseen

Original trilogy jatkaa siitä mihin ensimmäisessä pelissä jäätiin ja kyseessä on selvä jatko-osa. Idea ei ole juuri muuttunut ja tyyli on myös pysynyt ennallaan. Alkuperäisen trilogian tapahtumat käydään läpi tuttuja reittejä pitkin todella hyvällä huumorilla ja useilla pelattavilla hahmoilla. Pelaaminen ei ole hirveästi muuttunut. Välillä taistellaan, välillä harrastetaan tasohyppelyä ja välillä kootaan erilaisia rakennelmia legopalikoista. Siinä ohessa myös keräillään kolikoita ja koetaan uudelleen legendaarinen tarina.

Muutamia uudistuksia pelissä on vaikka kokonaisuus ei merkittävästi olekaan muuttunut mihinkään. Toiminta on hieman kehittynyt sillä pistooleja ja vastaavia kantavat hahmot pystyvät lähietäisyydellä nyrkkitappeluihin, sekä väistämään laserammuksia. Tälläisiä pieniä muutoksia on muutamia mutta pääpaino on siinä samanlaisessa kokemuksessa kuin alkuosankin kanssa. Legotyyli ja Star Wars tunnelma hyvällä huumorilla.

 

Yhteenveto

Jos LEGO pelit ovat entuudestaan tuttuja, niin tämä ei nyt varsinaisesti muuta mitään, mutta tämä oli niitä ensimmäisiä ja Star Wars fanit saavat tästä kyllä jotakin irti ja samaten perheen pienimmät. Kokonaisuudesta nyt ei kovin paljoa kerrottavaa keksi, mutta se on jättänyt varsin positiivisen muistikuvan.

 

+ Star Wars tunnelma

+ LEGO tyyli

+ Huumori

+ Paljon avattavaa

 

- Lyhyt

- Itseääntoistava

 

Arvosana: 7,8

 

Erityinen



Tähtien Sota I: Pimeä Uhka

 

 

 

Star Wars: Episode 1 - The Phantom Menace

Tämän muistan yllättävän hyvin menneisyydestä ja myönnän heti, että tämähän ei ole ikääntynyt hyvin. Ei millään tavalla. Pelattavuus on hyvin kulmikasta, graafinen ulkoasu on palikkamaista ja peli on vaikea juurikin pelattavuuden kulmikkuuden vuoksi, mutta myös monien hyvin epäreilujen vaikeuspiikkien vuoksi. Ohjattavuus ei nykyään tunnu millään tavalla hyvältä, mutta se miten muistan monet asiat pelistä, ovat tehneet siitä yhden niitä tapauksia, joita syystä tai toisesta muistelee lämmöllä, koska se kertoo elokuvan tarinan yllättävän onnistuneesti.


Elokuvan tapahtumat pienin pelillisin muutoksin

Peli seuraa elokuvan tapahtumia todella uskollisesti, välillä muotoillen asioita uudelleen. Pelaaja aloittaa Obi-Wan Kenobin roolissa ja pelin aikana käydään niin kaupungissa kuin aavikolla ja viidakossakin ja vaihdellaan niin Qui Gon Jinniin kuin kapteeni Panakaan ja Padme Amidalaankin. Elokuvan keskeisimmät kohtaukset käydään läpi aina kaasun täyttämästä huoneesta viimeiseen yhteenottoon Darth Maulin kanssa. Siinä välissä vieraillaan niin Tatooineilla kuin Coruscantissakin. Muutamissa kohdissa peliä keksitään ihan omiakin juttuja ja ajoittain peli on hyvin haastava. Monesti haastetaso riippuu pelattavasta hahmosta sillä Obi-Wan ja Qui Gonn ovat helposti pelin parhaat hahmot kun taas Panaka on ylivoimaisesti huonoin ja Padme on yllättävän hyvä hahmo pelata.

Pelaaminen koostuu pääasiassa kentissä kiipeilystä ja vihollisten tuhoamisesta. Kiipeily on todella huonosti ikääntynyttä ja pelaamisen kulmikkuus tekee siitä entistä vaikeampaa kuin aiemmin. Jedit pystyvät tekemään voltteja mikä tavallaan helpottaa, mutta silti peli toimisi huomattavasti paremmin, ilman tasohyppelyä koska se tekee lähinnä kaikesta tarpeettoman pikkutarkkaa ja hankalaa, mikä johtaa pääasiassa aina siihen että tiettyjä pätkiä joutuu yrittämään uudelleen ja uudelleen kun yksi ratkaiseva hyppy ei vain ota onnistuakseen. Kaikki tarkkuutta vaativat osuudet ovat hyvin tuskallisia.

Toiminta on parempaa, mutta usein se on yllättävän vaikeaa ja siihenkin syynä on tietty kulmikkuus. Pelissä liikkuminen on vähän niin ja näin kun pitää kääntyillä, eikä lasermiekan käyttökään ole sieltä toimivimmasta päästä sillä useimmiten osumilta on hyvin vaikeaa välttyä. Tosin mahtityöntä tuo hieman taktista lisää ja vihollisten ammusten kimmottaminen toimii erittäin hyvin. Ideat ovat läsnä, niiden toteutus on vain ollut vähän hätäistä. Kentistä löytyy myös aseita joita jeditkin voivat käyttää ja monissa tapauksissa erilaiset aseet ovat todella arvokkaita. Toiminnassa todella iso tekijä on opettelu. Kun tietää mitä vastaan tulee, niin tilanteet pystyy hoitamaan paljon tehokkaammin. Toiminnassa on todellakin puolensa, vaikka se tarkkuudessa onkin kärsinyt.

Ajoittain luvassa on myös keskuteluja milloin mistäkin syystä. Jedit voivat yrittää vaikuttaa henkilöiden mieleen viedäkseen tilanteita eteenpäin mutta monesti keskutelut ovat selittämässä asioita tai ohjaamassa pelaajaa oikeaan suuntaan. Mutta ne ovat myös keino saada hyödykkeitä, kuten aseita tai elinvoimaa parantavia tarvikkeita, mitkä ovat erittäin arvokkaita. 


Kauan sitten, kaikki tuntui paremmalta

Silloin kun tämä peli oli uusi ja sitä tuli pelattua, niin kaiken muistaa paljon parempana, kyllähän pelissä oli paljon niitä rasittavia asioita koska 3D ei ollut vielä parhaimmillaan. Siis Resident Evil 2:n tasolla ohjattavuus on loistava, mutta kyllä se aikoinaan johti moniin turhautumisiin. Quick Save oli silloin luojan lahja, koska haastavaa tilannetta pystyi yrittämään monta kertaa putkeen ja aina pääsi vähän pidemmälle ja vähän paremmassa kunnossa. Muutenkin oikeaa kohtaan ajoitetut tallennukset olivat erittäin arvokkaita sillä monissa kentissä vastaan tuli todella epäreiluja kohtia, kuten aavikkoplaneetan hiekkakansalaisten hyökkäys tai yhden ratkaisun äkkikuolemaan johtavat tilanteet, joissa äkkikuolema johtuu aina jostakin halvasta tekosyystä, jolloin peli vain päättää että pelaaja hävisi. Näitä ovat mm. Liian pitkälle eteneminen ilman saatettavaa hahmoa, jolloin hahmo kuolee koska peli päättää niin, tai avainhahmon kuoleminen vihollisten tulitukseen tai muuhun vastaavaan. Pelaaja voi myös tappaa monet hahmot, jolloin peli päättyy.

Phantom Menace on sen ajan peli, kun huijauskoodit olivat erittäin yleisiä ja monia niistä tuli käytettyä, mutta lähemmäs kaikki niistä olivat rajallisia. Kaikki aseet koodia pystyi käyttämään vain muutaman kerran, ei tainnut riittää edes kaikille hahmoille ja elinvoiman parantaminen koodilla onnistui vain pari kertaa. Tämän lisäksi hahmoa pystyi vaihtamaan koodilla, mutta kyseisen hahmon elinvoima ynnä muu ei parantanut vaan se jäi pelin muistiin. Eräs koodi joka tosin jäi hyvin positiivisena mieleen oli on/off koodi, jolla yhdestä aseesta sai tehtyä todellisen tuhonkylväjän. Hauskaa triviaa on myös se, että NPC:t voivat myös käyttää tätä koodi ensimmäisessä aavikkokentässä, jossa pelaaja voi ryhtyä murhaamaan kaikkea vastaan tulevaa kunnes hänet tapetaan.

Muutamat asiat tästä pelistä ovat koodien kautta tulleet paljon paremmaksi ja tiettyjä taktiikoitakin on oppinut. Vaikka pelin on hyvin vaikea, niin siinä on myös monia asioita, jotka tekevät sen läpäisemisestä varsin yksinkertaista. Tallentaminen oikeissa paikoissa on ratkaisevaa ja jos ei halua käyttää koodeja, niin puhuminen ja paikkojen tutkiminen ovat erittäin tärkeitä. Tekemällä tiettyjä asioita, voi saada tiettyjä resurreja joista voi olla suunnattomasti apua. Myös pelin viimeinen taistelu Darth Maulia vastaan voi olla erittäin helppoa tai tuskallisen vaikea, riippuen siitä, mitä resursseja pelaajalla on.


Ennen ja nyt

Star Wars I: Phantom Menace on niitä tapauksia joka voi tuntua nykyään todella huonolta peliltä ja voin myöntää, että onhan tämä peli paljon huonompi, jos sitä pelaa nykyään. Ohjattavuus on vanhentunut, graafinen ulkoasu on parhaat päivänsä nähnyt ja peli koostuu lukuisista vaikeuspiikeistä. Mutta se miten paljon erilaisia muistoja peliin mahtuu, on omiaan tekemään siitä yhden niistä peleistä, jota kohtaan olen vähän kaunosanaisempi. Jos peliä kohtaan ei tunne yhtään nostalgiaa, niin aika vaikea tätä on suositella. 

Itse muistan kuitenkin todella hyvin ne monet kentät kaikkine pikku yksityiskohtineen ja juttuineen jotka tekivät niistä erityisiä. Tämän lisäksi muistan erittäin hyvin todella monet temput ja salapaikat jotka tuovat kokonaisuuteen lisää terää. Tämä on niitä tapauksia joissa pelistä osaa nauttia kunnolla vain jos sitä on pelannut vähän enemmän. Nykyään se ei vain toimi samalla tavalla kuin ennen. Tämä on niitä pelejä, jotka eivät ole vanhentuneet hyvin, vaikka Tatooineilla riehuminen hauskaa onkin ja monet elokuvan ikimuistoiset kohtaukset saa kokea uudestaan, niin kyllä niitä rasittaviakin asioita nousee mieleen hyvin nopeasti, kun tarpeeksi miettii.


Yhteenveto

Pimeä Uhka on niitä tapauksia jonka ensimmäistä kertaa pelasin PC:llä ja sitten paljon myöhemmin PS1:llä. Hyviä muistoja pelistä löytyy paljon ja sitä huomaa että tietyt asiat ovat nykyään helpompia. Mutta pelissä on paljon heikkouksia joiden takia sitä on hyvin vaikea suositella. Sisällä on kuitenkin yllättävän hyvin tehty elokuvapeli, joka tosin vaatii pelaajalta todella paljon kärsivällisyyttä.

 

+ Star Wars tunnelma

+ Yllättävän paljon niitä pieniä asioita

+ Nostalgia

+ Uskollinen elokuvalle

 

- Ohjattavuu

- Kaikki kiipeily ja tarkkuutta vaativat osuudet

- Lukuisat vaikeuspiikit

- Tilanteet joissa "peli päättää" että hävisit

 

Arvosana: 7,0

 

Loistava