Persona%205.jpg?1579623629

Todella japanilainen roolipeli

 

Persoonallinen roolipelikokonaisuus joka on ehkä liiankin täynnä kaikkea toiminnasta ihmissuhteisiin ja kaikkeen pikkukivaa. Päivissä eivät vain riitä tunnit kaiken kokemiseen ja siinä ohessa pitäisi panostaa hahmonkehitykseen, sosiaalisiin suhteisiin, koulutyöhön ja mystisen metaversen tutkimiseen, puhumattakaan pelin tarinan läpäisemiseen.

 

PlayStation Now

 

 

Kaikessa rauhassa

Mitä tulee tähän pelisarjaan niin olisiko ollut kolmonen mitä joskus pelasin vähän enemmän, mutta en tainnut koskaan kuitenkaan pelata läpi asti, tai jos pelasin niin en kyllä muista että mitä siinä pelissä tapahtui. Persoona 5 on monella tavalla todella japanilainen peli, monella tavalla erittäin laaja, monipuolinen, ärsyttävä, painostava, pitkäveteinen, junnaava, toiminnallinen ja mukaansatempaava peli. Tämä on niitä pelejä joiden kanssa mieleen tulee todella nopeasti todella paljon sellaisia asioita joista valittaa, mutta jossa on myös paljon sisältöä ja mielekkyyttä.

 

Uusi koulu, uudet tuttavuudet ja kokonaan uusi maailma

Tarina seuraa pelaajan nimeämää japanilaista Harry Potteria joka kuulustelussa kertoo tarinaansa syyttäjälle. Kaikki tapahtuu pitkään menneessä, välillä palaten nykyhetkeen. Tapahtumat alkavat kun pelihahmo saapuu uuteen kouluun, jouduttuaan ongelmiin kotosalla. Ensimmäisenä päivänä kaikki menee kuitenkin ikimuistoisella tavalla pieleen, kun mystinen sovellus puhelimessa avaa täysin uuden maailman jonka avulla pääsee sukeltamaan Inception tyyliin ihmisten mieliin, mutta eri tavalla. Pelihahmo ei ole tässä tilanteessa yksin, sillä tarinan edetessä, iso joukko muitakin liittyy joukkoon, kuten urheilija, taitelija ja puhuva kissa.

Tarinallisesti Persona 5 on täynnä vaikka mitä, alkaen tekstistä. Tietyt osuudet tarinasta tulevat puhuttuna ja ääninäyttelyssä on puolensa sillä mukana on monta loistavaa hahmoa kuten Ryuji, Ann, Makoto tai goottitohtori. Monien nimet on todella vaikea muistaa, sillä japaninkieliset nimet eivät jää samalla tavalla mieleen kuin englanninkieliset. Ääninäyttely on todella hyvää, mutta välillä joutuu kyllä ihan lukemaankin kun hahmot päästävät yhden äännähdyksen ja loppu on tekstiä. Välillä tuntuu että tämä on todella epäsäännöllistä sillä kaikki voi alkaa puhuttuna ja sitten muuttua tekstiksi. Erittäin ärsyttävää äännähdyskommunikaatio on tilanteissa jotka toistuvat kokoajan, mutta sama pätee myös puheeseen, esimerkiksi Morgana käy ärsyttäväksi hyvin nopeasti.

Persona 5 on näitä tapauksia joissa voisi sanoa että peli on jopa liian laaja omaksi hyväkseen. Erilaisia vaihtoehtoja on niin paljon että vaikea päättää että mistä alkaisi todella purkamaan kaikkea, että ei unohda jotakin ja aivan varmasti unohtaa siitä huolimatta. Kaiken voi jakaa karkeasti kahteen osaan pelattavuutta. Todellinen maailma ja metaverse. Todellisessa maailmassa päivisin on koulua ja iltaisin vapaata aikaa, jonka voi sitten käyttää miten parhaaksi kokee. Tarinassa on tietyt pakotteet jotka tulevat deadline muodossa. Ennen tiettyä päivää pitää tietty tavoite olla suoritettu tai peli päättyy. Nämä liittyvät aina metaverseen jossa pitää suorittaa tietty laaja taso jota kutsutaan palatsiksi jonka lopussa pitää nujertaa pomovihollinen. Sitä perustyylistä toiminnallista pelaamista.

 

Missähän kohtaa päästään oikeasti pelaamaan?

Eräs pelin rasittavimpia asioita on sen aloitus. Vielä useampi tunti pelin aloittamisen jälkeen tulee vastaan uusia asioita joita opetella ja tämä tekee pelistä todella rasittavan. Puhumattakaan mitä tapahtuu jos peliä ei pelaa vähään aikaan ja ehtii unohtaa aivan kaiken mitä on ehtinyt oppia. Toiminnassa on omat jutut mitä pitää osata ja sosiaalisessa elämässä omansa ja siihen päälle vielä kaikki minipelit ja hahmon kehitys niin kasassa on aika paljon kaikkea pientä sellaista mitä ei vain millään voi muistaa jos pelin jättää hetkeksi aikaa sivuun.

Ajanjaksollisesti peli etenee päivä kerrallaan ja yhden päivän aikana voi tehdä vain tietyn määrän erilaisia asioita. Koulunjälkeen voi tehdä yhden asian ja illalla toisen kun peli pääsee vähän eteenpäin. Aina välillä peli vetää maton pelaajan jalkojen alta kun vastaan tulee päiviä että et voi tehdä oikeastaan mitään aktiviteettia tai käydä missään koska tarina etenee. Tämä on erittäin rasittavaa ja helposti pärsää kaikki etukäteis-suunnitelmat. Tämän lisäksi pelissä on paljon sellaisia tilanteita joita voi tehdä vain tiettyinä aikoina.

Kokonaistarina on varsin hyvä kaikkine käänteineen ja yllätyksineen, mutta myönnettäköön että en ollut tarinaa monestikaan juuri ajatuksen kanssa seurannut sillä tietyissä vaiheissa peli alkaa vetää pelaajaa kuin pässiä narussa ja sekottaa pakkaa aivan täysin. Tosin monet "yllätykset" nyt eivät olleet niin isoja yllätyksiä sillä tietyt kuviot arvasi aika helposti. Parhaat palat tarinallisessa mielessä ovatkin eri hahmojen sivutarinat ja ihmissuhteiden kehittymiset.

 

Sosiaaliset suhteet vaikuttavat kaikkeen

Yksi iso juttu pelissä on sosiaalinen kanssakäyminen muiden hahmojen kanssa. Pelaajalla on yhtä aikaa lusikko todella monessa sopassa mikä johtaa erittäin helposti siihen että tekemistä on niin paljon että kaikkea on mahdoton tehdä jos haluaa yhtä aikaa kehittää itsensä huippuhyväksi vaikkapa älykkyydessä, rohkeudessa ja kiltteydessä ja siinä samalla haluaisi saavutta maksimaalisen suhdetilan tiettyjen hahmojen kanssa. Koska yhden päivän aikana voi tehdä vain muutaman asian, niin jatkuvasti joutuu päättämään että mitä tekee sillä todella monet tapaamiset eivät vain voi tapahtua jos priorisoi jotakin muuta.

Erilaiset aktiviteetit kehittävät tiettyjä osa-alueita pelihahmossa. Osallistuminen goottitohtorin kliinisiin kokeisiin kasvattaa pokkaa kun taas opiskelu tietoa. Tietynlaisten elokuvien katsominen tai kirjojen lukeminen kasvattaa tiettyjä ominaisuuksia ja tiettyjen asioiden tekeminen vaatii tietyn ominaisuuden tiettyä tasoa, jotta siihen voi ryhtyä. Itse huomasin että lopulta tämän pelin kanssa päädyin siihen tilanteeseen että en niinkään enää miettinyt että mikä on oikeasti hauskaa vaan sitä, että mikä on paras tapa kehittää tiettyä statsia mahdollisimman tehokkaasti ja keihin ryhmäläisiin haluaa mahdollisimman hyvän suhteen.

Kun useisiin hahmoihin on saanut kontaktin, niin yhteydenottoja alkaa tulvia joka päivä minkä takia joka päivä joutuu valitsemaan että mihin haluaa milloinkin panostaa ja tämä kaikki vain ja ainoastaan siinä suhteessa että mitä tapahtuu todellisessa maailmassa ja miten hahmo kehittyy.

 

Tyylikäs kuin mikä...

Metaverse on aivan oma kokonaisuutensa, sillä tässä osuudessa päästään toiminnalliseen tilanteeseen. Kun pelihahmot hyppäävät alitajuiseen rinnaismaailmaan hyvä omaksuvat aivan uudenlaisen persoonan ja päähahmon suhde tiettyihin hahmoihin tosimaailmassa, vaikuttaa heidän kykyihinsä tässä maailmassa. Esimerkiksi Yusuke ja Ryuji ovat molemmat todella tehokkaita fyysisen vahingon tuottajia kun taas Makoto ja Morgana ovat todella tehokkaita parantajia. Lisäksi jokaisella pelihahmolla on tietty elementti jossa he ovat hyviä. Kaikilla paitsi päähahmolla on vain yksi persoona joka kehittyy ja se määrittää osan siitä, missä mikäkin hahmo on hyvä. Tämä myös korostaa sitä että miten paljon tosielämän suhteet vaikuttavat toiseen elämään.

Jokaisella persoonalla on tietty pääryhmä ja suhde tiettyyn hahmoon vaikuttaa tähän ryhmään, sitä voi ajatella sillä tavalla että vaikka leijona, tiikeri ja kissa ovat samaa ryhmää ja tässä pelissä niitä ryhmiä on aika monta, suoraan tarot korteista, kuten; Death, Hanged Man ja Fool. Ryhmäläiset ovat tietysti se ilmeisin vaikuttaja esim. Ann vaikuttaa Lovers persooniin mutta muut sosiaaliset linkit ovat myös osa kokonaisuutta sillä esimerkiksi uteliais toimittaja vaikuttaa Devil persooniin. Päähahmolla on käytössään useita persoonaolentoja joilla on valtava määrä erilaisia ominaisuuksia ja näitä olentoja vastaan myös taistellaan pelimaailmassa ja mystisessä Samettihuoneessa näitä persoonia voidaan yhdistellä ja jalostaa eteenpäin. Osa persoonista on todella upeita ilmestyksiä, mutta samalla aikaa todella monet ovat todella naurettavia ilmestyksiä ja pilaavat hyvän nimen jota kantavat, koska eivät kuvasta sitä yhtään. Persoonia on ihan kaikkialla siltä osa on kirjallisuudesta kun taas osa eri mytologiasta. Korkeamman tason persoonilla on tietysti järeämmät taidot sillä siinä missä Berith tekee fyysistä vahinkoa varsin hyvin alkupelissä, ei se ole mitään verrattuna loppupelissä vastaan tulevan Raphaelin tekemään vahinkoon, sillä toisen kyvyt ovat vain niin paljon paremmat.

Toiminnassa on muutamia todella ärsyttäviäkin puolia ja yksi niistä on siinä että ominaisuuden nimi ei suoraan kerro mitään siitä, mikä vaikutus sillä on. Lyömäaseen ja tuliaseen käyttö on todella yksinkertaista mutta persoonien kanssa kaikki menee erittäin monimutkaiseksi, varsin kun viholliset kehittyvät. Jotkut viholliset ovat heikkoja tiettyjä elementtejä vastaan ja vahvoja toisia ja jotkut elementit kimpoavat takaisin. Tämä toimii myös toisinkin päin, mutta tämä astelma pakottaa pelaajaa pitämään hallussaan varsin kattavaa persoonavalikoimaa, jotta jokaiseen tilanteeseen löytyisi aina vastauksia. Pomovihollisissa ja varsinkin loppupuolella kaikki menee vielä rasittavammaksi kun vihollisilla tuppaa olemaan niin pirusti elinvoimaa.

Eräs tyylillisesti erittäin hieno seikka pelissä on siinä, miten erilaisia pelihahmojen salaiset persoonat ovat. Päähahmo on Joker kun taas Haru on Noir. Nämä ovat siinä mielessä todella hyvin tehtyjä osia, että jokainen hahmo tuntuu todella omanlaiseltaan. Ann on kissamainen ja käyttää aseenaan piiskaa, kun taas Yusuke on samuraimainen ja käyttää miekkaa. Lisäksi jokaisen hahmon oma persoonaolento on myös omanlaisensa. Ryujin merirosvopersoona on kapteeni Kidd kun taas Morganan olento on Zorro ja pelihahmon ensimmäinen persoona on Arsene.

 

...mutta aivan liian täyteen ängetty

Tämä on kaikki vasta pintaraapaisu, mikä kertoo siitä, että yksityiskohtia tässä pelissä on aivan mielettömästi. Oli sitten kyse mistä osasta peliä hyvänsä. Tyylikkyys on pelissä todella omanlaisensa sillä pelkästään valikot ovat varsin vapaasti taiteiltuja. Pelin heikoimpia puolia ovat kuitenkin ne tietyt asiat mitkä kestävät todella kauan alkaa. Peli etenee erittäin hitaasti, varsinkin aluksi kun tuntuu että yhdessä päivässä ei ehdi tehdä yhtikäs mitään ja pian on kulunut viikkoa ja edelleen tuntuu että ei ole saanut mitään aikaiseksi. Eikä tässä ole vielä edes mainittukaan koulutyöstä mitään, sillä sekin on osa peliä. Silti tuntuu että peli pakottaa pelaajaa etenemään aivan liikaa eikä missään kohtaa todella tunnu saavan vain mahdollisuutta tehdä jotakin pientä kivaa kaikessa rauhassa.

Persona 5 on tavallaan aivan liian laaja peli. Palatsitasot alkavat varsin äkkiä kyllästyttää ja tosielämässä stressaa se, että hahmon kehitys on todella hidasta ja samalla aikaa ympärillä on niin paljon erilaisia muuttujia joihin ei vain ehdi panostaa sitten yhtään. Muutenkin pelissä toistetaan todella paljon tiettyjä asioita jotka ovat pelkkää täytetty. Luettavaakin on ajoittain liiankin kanssa usein tuntuu että pelaaja odottaa ison osan ajastaan, jotta sitten voisi tehdä vähän hahmon kehitystä tai tarinan kuljetusta. Kaikki toimisi huomattavasti paremmin jos sitä olisi säännöstelty paremmin tai ihan kaikkea ei olisi ängetty mukaan, ei ainakaan näin tiukkaan.

Tätä sekasotkua suorastaan kuvastaa toiminnallisessa mielessä se, millainen sotku erilaiset esineet ovat. Toiset esineet parantavat elinvoimaa ja toiset "magiaa" ja sitten on statusparannuksia. Näitä on ihan mieletön määrä ja inventaariossa kaikki tuntuu olevan yhtä suurta sekasotkua. Myös persoonat kaikkine eri ominaisuuksineen ja kehityssuunnitelmineen tuntuvat olevan varsin monimutkainen kokonaisuus, varsinkin kun miettii että miten niitä yhdistelisi saavuttaakseen parhaan lopputuloksen.

Pelin suurimmat heikkoudet ovat tietyssä epämääräisyydessä ja pelaajan painostamisessa. Deadlinet ovat painostavia, hahmon hidas kehittyminen ja iso liuta erilaisia sosiaalisuhteita saa jokaisen päivän tuntumaan todella täydeltä. Pelin kanssa tuntuu että siitä ei oikein missään kohtaa pysty todella ajan kanssa nauttimaan, koska kaikki aika kuluu erilaisten tilanteiden suunniteltuun ja kerrallaan vain muutaman erilaisen asian priorisoimiseen. Aina on kiire ja koskaan ei ole tarpeeksi aikaa. Niille jotka haluavat suorittaa kaiken, tämä on varmasti melkoinen painajainen. Ellei sitten halua pelata peliä läpi New Game plussalla.


Yhteenveto

Persona 5 on sellainen peli, jossa pelattava ei pelaamalla lopu. Pituutta pelissä on useita kymmeniä tunteja eikä sekään välttämättä riitä yhtään mihinkään. Itse tuskin tulen tätä uudestaan pelaamaan läpi sillä sen verran rasittava pelin aloitus on ja sen verta paljon pelissä on kaikkea nysväämistä. Mutta siinä samalla pelissä on oma koukuttavuutensa. Tekemistä on paljon, vaihtelua on paljon ja tarinaa pelissä riittää kymmeniksi tunneiksi, puhumattakaan erilaisten hahmojen erilaisista tarinoista. Peli vaatii pelaajalta aika paljon, mutta se on monella tavalla myös varsin reilu. Suurin ongelma on siinä, että pelissä on niin paljon kaikkea että kokonaisuus on yksi iso silli salaatti josta pystyy kirjoittamaan näinkin paljon kaikkea ja silti lopuksi tuntuu että ei kertonut tästä pelistä juuri mitään.

 

+ Sosiaaliset kanssakäymiset

+ Tyylikkyys todella monessa asiassa

+ Näyttävää ja monipuolista toimintaa

+ Paljon todella hyviä hahmoja

 

- Paljon todella ärsyttäviä hahmoja

- Liian täyteen ängetty

- Rasittavan pitkä aloitus ja aivan liikaa opeteltavaa

- Paljon luettavaa ja epämääräisiä tarinapätkiä

 

Arvosana: 7,0

 

Loistava