Tämän asian pariin piti palata jo jonkin aikaa sitten, mutta ehkä nyt on viimeinkin oikea hetki. Hyviä pelejä on paljon ja kovassa vertailussa moni todella hyvä paketti jää pakostakin parempien varjoon. Vaikka itse otan vain yhden pelin per pelisarja ja genre kyseisessä sarjassa, niin siitäkin huolimatta kaikki eivät mahdu mukaan.

 

 

 

Spyro Reignited trilogia muistutti vahvasti siitä kuinka hyviä pelejä ensimmäisen pleikkarin aikana ilmestyi. Red Dead Redemption 2 taas on tapaus joka jälleen kerran herätti pohdintaa omalla kohdallani siitä että mikä peli sarjassa oikeasti onkaan se paras. Muutenkin alkuperäinen lista joutuu kovaan syyniin kun alkuvuodesta ilmesyy Kingdom Hearts III joka on jälleen yksi kovimpia kisaajia kaikien aikojen parhaan pelin tittelistä, vaikka se ei ole vielä edes ilmestynyt, odotukset vain on niin suuret ja jos se yltää edes edeltäjänsä tasolle, se on ylivoimainen ennakkosuosikki 2019 GOTY voittajaksi.

Tälläisiä asioita tapahtuu, varsinkin silloin kun legendaariset pelit saavat jatkoa tai jotakin vastaavaa. Koska itse pidän mukana vain yhtä peliä samasta sarjasta, silloin kun pelit ovat samaa sarjaa. Ensimmäisessä listassa oli kaksi Spyro ja kaksi Crashia, mutta ne olivat selvästi eri genreä ja oikeastaan eri pelisarjaakin (Spyro the Dragon ja Legend of Spyro). CTR nyt on selvästi rallipeli kun taas Warped on tasohyppely. Year of the Dragon on tasohyppely ja Dawn of the Dragon on toiminta. 

Final Fantasy on se vaikein sarja arvioida tässä suhteessa koska se on varsinkin viimeisimpien osien kanssa muuttunut todella paljon. Oma mutu valintani on FF8 vaikka FF7 on lähemmäs täysin yhtä hyvä eikä FF4 nyt aivan jätkyttävästi jää jälkeen. Mutta 7 ja 8 nyt ovat todella samanlaisia pelejä, vaikka ne ovatkin mekaniikoiltaan merkittävästi erilaisia eivätkä ole jatkoa tarinallisesti, niin ne ovat peruspelattavuudessa niin samanlaisia, että vain toinen mahtuu mukaan.

Huomasin myös listaa kootessani että mitä kauemmas kärkipaikoista mennään, sitä epäselvemmäksi listan todellinen järjestys muuttuu. Siinä missä vaikka top 10 on suht selkeä koota, on top 50 jo todella vaikea, sillä järjestys muuttuu todella kyseenalaiseksi. Suurin syy on se, että järjestys muuttuu paljon helpommin. Varsinkin kun monet pelit tuppaavat erittäin helposti unohtumaan ja sitten kun joku onnistuu mainitsemaan niistä muutaman, menee koko lista helposti uusiksi. Mutta juuri se tekee tälläisten listojen kasaamisesta yhtä aikaa niin hauskaa, sekä haastavaa.

 

Lyhyt sääntökertaus:

 

Vain yksi peli sarjasta ja yhdestä genrestä kyseisessä sarjassa

Vain pelejä joita olen itse pelannut   

Ei kokoelmia, vain yksittäiset pelit

 

KUNNIAMAININTOJA

 

Vieläkään ei ole se top 70 kasassa, mutta ehkä sitten seuraavalla kertaa...

 

Gwent: Witcher Card Game

Primal

Smite

Guardians of the Galaxy

Plants vs Zombies

 




49. Dragon's Dogma

Tämä on yksi sellainen tapaus jota on aika hankala pitkässä juoksussa arvioida lyhyesti ja ytimekkäästi. Ne heikkoudet ovat erittäin selkeät, mutta siinä samalla myös ne vahvuudet tulevat hyvin esille. DD on sellainen paketti joka olisi muutamilla parannuksilla selvästi parempi peli. Mutta se tekee monet asiat paremmin kuin monet kilpailijat. Se minkä peli menettää tarinankuljetuksessa ja rakentamisessa, se ottaa takaisin toiminnassa. Pelihahmolla ei ole ääntä mikä on oitis heikkous, mutta fantasiatunnelmassa ja toiminnassa peli tarjoaa erittäin paljon tekemistä. New Game + taas tekee pelistä vieläkin hauskemman, kun voi uppoutua kaikeen uudestaan, mutta siten että tuntee olevansa todellinen legenda.


48. 24 the Game

Jack Bauer on yksi parhaita TV-sarja päähenkilöitä koskaan ja itse olen aivan valtava 24 fani. Myönnä että tässä pelissä on paljon sellaisia asioita jotka tekevät siitä vähän heikosti kilpailussa pärjäävän, mutta se miten hyvin tarina toimii ja tunnelma rakentuu on aivan omaa luokkaansa. Peliä pelatessa tuntuu kuinka hyvin se nivoutuu yhteen sarjan kanssa. Peli ei ole pelkkää räiskintää vaan mukana on paljon muitakin puolia ja vaikka mukaan mahtuu muutamia aika typeriäkin ratkaisuja epäjohdonmukaisuuksineen, on paketti kokonaisuudessaan erittäin hyvä tuotus jos alkuperäinen sarja kiinnostaa.


47. Hoard

Lohikäärmeet ovat kova sana minulle, aina. Se miten tämä peli onnistuu koukuttamaan on omaa luokkaansa. Hoard on hyvin nopeasti hyvin vaikea peli, mutta se tapa jolla se haastaa pelaajan uudelleen ja uudelleen on yllättävän hyvä. Tekemistä ei ole paljoa erilaista, mutta se mitä pelissä tehdään on tehty todella hyvin. Fantasiatunnelma on vahvasti läsnä ja nopeasti kasvava haaste pakottaa pelaajan miettimään uusia taktiikoita ja panostamaan peliin ja taktiikaansa kokoajan enemmän. Tämä peli muuttuu todella nopeasti todella intensiiviseksi.


46. Tetris Attack

Moninpeli on se todellinen syy miksi tämä yltää niin vahvasti kiinni tähän sijaan. Yksinpelinäkin mukaan tulee haastava ja koukuttava kokonaisuus, mutta moninpeli nostaa sen monien kaltaistensa yläpuolelle. Yksinkertainen idea on koukuttavalla tavalla tehty erittäin toimivaksi kilpailukokonaisuudeksi joka on parasta silloin kun kisaajat ovat tasavertaisia.


45. Call of Juarez: Gunslinger

Western pelit ovat todella iso juttu minulle. Call of Juarez: Gunslinger tuo tämä asetelman hienosti ensimmäisen persoonan räiskintään. Aseiden laataminen ottaa aikansa, mutta samalla se tuo toimintaan tiettyä länkkäritunnelmaa. Räiskinnässä peli toimii hyvin mutta oman kiinnostavan otteensa peli tuo siinä, kun Silas Greaves kertoo siitä miten hän tapasi monia lännen legendoja ja voitti heidät. Melko varmasti pötypuhetta, mutta suuri joukko lännen legendoja kyllä tuo hienosti villin lännen mukaan kokonaisuuteen.


44. Star Wars: Knights of the Old Republic

Tämä on niitä pelejä jonka paikkaa pitää enemmän jo oikeuttaa tällä listalla. Se että päähenkilöllä ei ole ääntä on yksi asia ja ikävän yleinen, mutta tässä tapauksessa kyse on jostakin isommasta. Toiminta on tämän pelin suurin heikkous ja tämän jälkeen Dragon Age: Originsin toiminnan näkee aivan uudella tavalla, paljon parempana. Mutta se mikä oikeasti tämän pelastaa on se tarinallisuus ja erittäin vahva Star Wars tunnelma. Tarina on todella hyvin tehty ja pitää sisällään yksiä pelimaailman parhaita käänteitä.


43. Ratchet & Clank 3

Siinä missä Jak & Daxter sarja on suht simppeli laittaa järjestykseen, on tämä sarja hankalampi. Itselläni se on hyvin tiukka kisa Ratchet & Clank 3:n sekä Crack in Timen välillä. Molemmissa on tietyt vahvuutensa vaikka päällisin puolin ja aika monelta sisäiseltäkin osalta pelit ovat todella samanlaiset. Se mikä tässä sarjassa todella vetää mukaansa on se, miten hyvin toiminta ja tasohyppely yhdistetään. Aseita on valtavasti ja niiden valtava mielikuvituksellisuus tarjoaa suuret määrät variaatiota.


42. Jak 3

Naughty Dog on melkeinpä laadun tae. Uncharted sarja on omasta mielestäni heidän suurin mestariteoksensa, vaikka monille Last of Us on se magnum opus. Jotkut taas vannovat Crash Bandicootin nimee. Jak & Daxter sarja on käynyt melkoisen kaaren sillä kun viimeisen ja ensimmäisen trilogian pelin laittaa vierekkäin, on ero selkeä. Tämä on lähinnä kisa kakkosen ja kolmosen välillä ja itse pidän kolmosesta enemmän sen laajemman asevalikoiman ja monipuolisemman pelattavuuden takia. Viimeisen niitin lyö se tosiseikka että Jak 3 on peli, jota on paljon hauskempi pelata, koska se ei ole vaikeustasoltaan niin armoton.


41. Dragonball Z Budokai 3

Tämä on yksi niitä pelejä jonka helposti sekoitan Budokai Tenchaichi 3 peliin. Tämä tappelupeli pitää sisällään valtavan määrän pelattavia hahmoja ja valtavan määrän erilaisia taitovariaatioita. Goku ja Vegeta esimerkiksi voivat omata joko useita temppuja, tai sitten lähinnä muuttumisen aina vain korkeammille tasoille. Tämän pelin ehdoton vahvuus on suuri määrä taistelijoita ja valtava määrä erilaisia taitovaihtoehtoja. Ehdottomasti parhaita DBZ pelejä ikinä ja yksi parhaita tappelupelejä ikinä, rautaisen pelattavuuden ansiosta.


40. BUZZ: Monstermania

BUZZ sarjassa nämä minipelikokoelmat ovat parilla tapaa hankalia laittaa parhausjärjestykseen. Kaikissa kun tuntuu olevan muutama sellainen pelimuoto joka muista puuttuu ja joka asettaa kyseisen pelin etulyöntiasemaan (paitsi Robot). Minulle se suurin kisa käydään lopulta Monsterimania ja Dinojengin välillä. Molemmissa on omat vahvuutensa mutta lopulta Monsterimania voittaa koska se on ensimmäinen jota pelasin ja johon sisältyy eniten suuria tunteita.


39. Tarzan

Ykköspleikkarin Tarzan on ehdottomasti yksi niitä Disney pelejä joita tuli pelattua todella paljon ja joka onnistui poikkeuksellisen hyvin nousemaan elokuvan tasolle laadussaan. Vaikka peli onkin kärsinyt ajan hampaissa, niin kyseessä on silti yksi parhaita, ellei paras, Disney peli koskaan.


38. Demon's Crest

Itse en juuri pelannut SNES pelejä kun ne olivat uusia, tutustuin niihin enemmän vasta myöhemmin. Demon's Crest on tapaus joka nousi vahvasti monien muiden ohi ja otti paikkansa ehkä jopa konsolin parhaana pelinä. Monta erilaista gargoylia joilla omat jipponsa. Näiden temppujen kautta sitten yritetään nujertaa pomovihollisia ja löytää monien erilaisten maailmojen monia salaisuuksia. Tämä on valtava peli hillityllä ja hyvällä tavalla, kuin Megaman, mutta vielä parempi ja koukuttavampi. Todella aliarvostettu aarre.


37. Dishonored

Peli jonka ulkoinen olemus on omalla lähes sarjakuvamaisella tyylillään todella hieno ja väkivaltainen ote korostaa sitä entisestään. Pelaaja ja saa todella vapaat kädet suorittaa tehtäviä ja maailmoissa ja tehtävissä on todella runsaasti yksityiskohtia. Steampunk tunnelma on erittäin vahva ja tarina ei sekään ole loppupuolen mahdollisesti varsin laimeaa lopetusta lukuunottamatta yhtään hullumpi. Harvoin näin vaitonainen pelihahmo toimii näin hyvin.


36. Detroit: Become Human

Quantic Dream on iskee jälleen kerran. Detroit: Become Human on todella monipuolinen peli. Kolme pelattavaa hahmoa tuo tarinaan kolme eri puolta ja sitä kautta runsaasti vaihtelua, puhumattakaan siitä, että pelaajan tekemiset tai tekemättäjättämiset kaikki vievät tarinaan tiettyyn suuntaan. Pelihahmot voivat kuolla, mutta tarinan täytyy jatkua. Kokonaisuus onnistuu todella hienosti tuomaan mukaan vapautta valmiiksi kirjoittettuun tarinaan.


35. Van Helsing

Tämä on niitä pelejä joita saa aina puolustella ja ymmärrän kyllä miksi monet eivät ymmärrä miksi otan tämän mukaan. Syynä on kuitenkin se, että vaikka tämä peli on huonosti toteutettu Devil May Cry, niin se onnistuu silti tarjoamaan todella paljon toimintaa ja juurikin sitä tunnelmaa, mitä elokuvakin tarjosi. Tässä pelissä pääsee tekemään sitä, mitä elokuvan jälkeen kaipasikin. Harvemmin suhteellisen heikosta pelistä pystyy nauttimaan näinkin paljon.


34. X-Men Origins: Wolverine

Vaikka tämä pitääkin sisällään pari todella rumaa juonikatastrofia niin se missä tämä peli ottaa todella varman otteen elokuvan kulkusista on siinä raa'assa eläimellisessä tyylissä jonka kautta Wolverine todellakin on sitä, mitä hänen kuuluukin olla. Tämä peli on täynnä veristä toimintaa ja Hugh Jackman vastaa Wolverinen ulkoisesta olemuksesta ja äänestä. Tämä on yksi niitä tapauksia kun peli on ylivoimaisesti parempi kuin elokuva. Mutta vihjailu Painajaisesta on lähellä rienausta.


33. Godfather

PS2 kauden peli joka näyttää harvinaisen hyvältä, toimii pelattavuudessaan todella mainiosti ja tarjoaa loistavan kokonaisuuden tarinallisessa mielessä. Pelaajasta tulee yksi Corleonen mafiaperheen luottomies joka nousee arvoasteikolla ja todistaa monta klassista kohtausta suoraan elokuvasta. Koukuttavan pääjuonen lisäksi mukana on todella paljon pelattavaa, kun tehtävänä on ottaa hallintaansa koko New York, se pelattava ei ihan äkkiä lopu.


32. Scarface: World is Yours

Tony Montana on isoin syy miksi tämä peli koukutti niin paljon. Siinä missä Kummisetä onnistui olemaan todella omanlaisensa, ei ole kovin vaikeaa arvata että mistä valtaosa Arpinaaman ottaa suurimmat vaikutteensa. Tosin siinä missä Godfatherissa ollaan elokuvan tapahtumien armoilla, alkaa Scarface siitä mihin elokuva päättyy, poikkeuksena se, että nyt Tony Montana selviää. Tämä on yksi niitä syitä miksi todella uppouduin tähän peliin. Pelaajalla on mahdollisuus nostaa Tony takaisin huipulle ja saavuttaa kosto elokuvan tapahtumista. Siinä ohessa sitten ajellaan ja ammuskellaan mielin määrin.


31. Lord of the Rings: War in the North

Taru Sormusten Herrasta kirjojen maailmaan sijoittuu monta peliä ja vaikka Middle-Earth: Shadow sarja on niistä ylivoimaisesti paras, niin monet muutkin onnistuvat todella nostamaan päätään. Tämä kisa käytiin lopulta tämän ja Return of the Kingin välillä. Se miksi päädyin tähän on siinä tarinan määrässä, sillä mukaan on mahtunut valtavasti hahmoja, joita ei ole muualla juuri nähty, kuten legendaarinen Urgost. Tarina on yksi syy miksi pidän tästä todella paljon mutta sen lisäksi toiminta onnistuu kaikessa yksinkertaisuudessaan todella iskemään. Vaikka kokonaisuus muuttuu herkästi aika puuduttavaksi, se onnistuu silti tarjoamaan todella paljon todella mielekästä toimintaa jonka pariin viitsii palata uudestaan ja uudestaan, vaikka siinä olisikin ollut vielä paljon korjattavaa.


30. Darksiders

Asetelma on todella kiinnostava. Maailmanloppu koittaa ja pelaaja ohjaa itse Sotaa, toista ilmestyskirjan ratsumiestä. Se mikä tässä pelisarjassa todella nappaa se on kokonaisutunnelma ja asetelman tietty uudelleenkirjoitus. Vaikka se jatko-osa jatko-osalta menetetään enemmän ja enemmän, niin tässä ensimmäisessä pelissä kaikki tuntuu olevan vahvasti paikoillaan. War on todellinen voimanpesä, mutta sitä ovat monet vihollisetkin. Se tekemisen ja vaihtelun määrä on valtava ja tarjoaa todellakin miellyttävän kokonaisuuden jossa tarina toimii jopa paremmin, kuin aluksi ajattelikaan.


29. Mass Effect 2

ME sarja nyt oli pakostakin läsnä jossakin kohtaa koska tähän sarjaan kuuluu niin monta todella hyvää hahmoa ja kolmen pelin ajan jatkuva tarina kaikkine valintoineen. Tarinan lisäksi pelattavuus iskee todella kovaa onnistuen tarjoamaan erittäin hyvin nappaavan toimintakokonaisuuden usean eri hahmoluokan kautta. Pelin maailma on rikas ja täynnä tehtävää, mutta katsoi tätä peliä miten tahansa, niin kyllä ne miehistön jäsenet lopulta ovat se suurin syy miksi tämä peli toimii niin hyvin. Garrus on muuten se paras hahmo koko sarjassa.


28. Fahrenheit

Peli jolla Quantic Dream onnistui saavuttamaan jalansijan pelimaailmassa. Yksi suurimpia yllättäjiä ja myös yksi niitä pelejä jotka eivät pelänneet välttää sensuuria, toisin kuin Heavy Rain. Fahrenheitin suurin heikkous on sen aika kömpelö ohjattavuus, mutta sen suurin vahvuus on erittäin hyvä tarina joka alkaa yksinkertaisena murhamysteerinä, paisuen aivan toisen kokoluokan eepokseksi. 


27. Max Payne 2: Fall of Max Payne

Remedyn magnum opus. Tässä on peli joka on todella samanlainen edeltäjänsä kanssa, ollen myös todella erilainen. Monia asioita joita ykkösessä on, kaipaa tähän peliin, mutta se yksityiskohtien määrä ja tarinan suunnaton vahvuus ja yllätyksellisyys ovat tässä toiminnantäyteisessä noir tyylitellyssä paketissa erittäin onnistuneita. Max Payne 2 on toimanta-ammuskeluna todella näyttävä ja pelattavuudessaan erittäin mielekäs tapaus. Se on paikoin haastava, mutta kannustavalla tavalla. Vaikka peli tuntuukin ikävän lyhyeltä, se on silti ehdottomasti kokemisenarvoinen.


26. Punisher

Väkivaltainen, toiminnantäyteinen, synkkä ja tunnelmallinen kokonaisuus joka jatkaa tarinaa suoraan Thomas Janen tähdittämän Tuomari elokuvan tapahtumista. Ainoa oikeasti iso ongelma on siinä, miten typerästi Jigsaw hahmoa käytettiin ja miten huonosti loppuhuipennus tehtiin. Muutoin peli on todella mahtava paketti jossa pelaaja todellakin tuntee olevansa Frank Castle, mies jota kaikki rikolliset pelkäävät. Tässä pelissä pelaaja on se pahin kaikista. Aseita on paljon eikä se ammuttavakaan äkkiä lopu. Castle on todella hyvin tehty hahmo ja peli on todella onnistunut versio hahmosta ja paras heti Thomas Janen elokuvaroolin jälkeen.


25. Batman: Enemy Within

Telltalen Batman sarjan ensimmäinenkin kausi on todella hyvä, varsinkin mitä tulee Kaksinaama tarinakokonaisuuteen ja myös Kissanainen ja suhde häneen on tehty esimerkillisesti. Mutta toinen kausi korottaa panoksia kun mukaan tulevat Bane kuin Jokerikin. Isoin syy miksi lopulta päädyin valitsemaan tämän on se päätös. Ensimmäinen kausi ei vakuuttanut lady Arkham asetelmaan, ei yhtään, se teki lähinnä vihaiseksi. Tämä kausi onnistuu alusta asti koukuttamaan aivan uudella tavalla. Vaikka tällä kertaa mukana ei olekaan Harvey Dentin / Kaksinaaman eeppistä loppuhuipennusta, niin kyllä se paikkaantuu useammalla pienemmällä hahmolla, jotka lopussa saavuttavat todella hienot puitteet. Vaikka Kissanaisen tapauksessa parhaat palat olivatkin ensimmäisellä kaudella, niin kyllä kakkoskausikin lupaavia puitteita rakensi, sääli että tämä taisi myös olla se viimeinen kausi.