Monista peleistä voi olla hyvin hankalaa sanoa pelkän kansikuvan perusteella että mistä pelissä on kyse. Itse olen huomannut että monien pelien kanssa se ensivaikutelma todellakaan ei ole se osuvin. Jotkut pelit yllättävät positiivisesti ja toiset negatiivisesti mutta ainakin tuli kokeiltua.

 

 

 

Joskus tulee vain kokeiltua peli X ja se onkin sitten niin hyvä että sen päättää pelata läpi asti. Sitten sivusta tulee peli Y jota tulee kokeilleeksi ja se onkin sitten jostakin syystä niin huono että se jää siihen kokeiluun. Samalla aikaa peli Z vaikuttaa hyvältä ja sen laittaa hetkeksi syrjään, jotta muistaa palata sen pariin myöhemmin. Samalla aikaa pelit 1,2 ja 3 ovat sivussa koska niitä on joko kokeillut jo vähän tai aikeissa kokeilla jossakin kohtaa kun aikaa liikenee.

 




Jaska Nolla: Avaruusrangerina tms

 

 

 

PlayStation Now

 

 

Zack Zero

Tämä on niitä tapauksia kun pelin nimi ei kerro pelistä oikeastaan mitään, mutta kuullostaa kyllä todella hyvältä. Siinä on vain jotakin kun nimessä on kunnolla Z kirjaimia ja kun pelin päähenkilö on Zack niin se vain kuullostaa todella hyvältä. Kansikuvan perusteella on myös hyvin vaikea sanoa yhtään mitään muuta kuin että jonkinlainen avaruus-sankarointipeli on varmaan kyseessä. Kun peliä sitten alkaa pelaamaan, niin eipä siitä paljon kerrottavaa keksi, koska ei se paljoa tarjoakaan.

Kansikuva on hyvin tarkka sillä juurikin sellainen peli on kyseessä kuin voisi odottaakin, mutta ilman mitään sellaista mikä tekisi pelistä mitenkään joukosta erottuvan. Zack ei ole hahmona kovinkaan erikoinen, pelin pelattavuus ei ole mitenkään erikoinen eikä ideakaan ole millään tavalla sellainen että se erottaisi pelin monesti kaltaisistaan. Zack toimii kuin avaruus-sankarit toimivat. Hän näyttää hyvältä, pystyy kaksoishyppyyn ja käyttää laserenergiasädetyylistä aseistusta. Tämän lisäksi hänellä on käytössään elementtivoimia joista jokaisella jotakin pientä eroa. Elementtivoimat ovat kuitenkin lähinnä hidasteita, vaikka tuovatkin vähän vaihtelua. Jää hidastaa aikaa, kivi tekee pelihahmosta hitaan mutta tuhoaa ympäristöä ja tuli poltaa vihollisia.

Zack Zero on ehkä sellainen peli joka kuullostaa hyvältä, mutta ei tarjoa pelillisesti oikeastaan mitään erikoista. Itsellä tämä jäi todellakin kokeiluasteelle koska peliä pelatessa olo oli lähinnä tylsistynyt, juurikin siksi, kun peli ei kokonaisuutena vain tarjoa oikeastaan mitään minkä takia sitä kannustaisi kokeilemaan.

 

+ Nimi

+ Perustoimiva

 

- Ei mitään erikoista

- Tylsähkö

 

Arvosana: 5,0

 

Välimallia



Ben%2010.jpg?1572822906

Benin monet kasvot

 

Kymmenen Beniä

 

PlayStation Now

 

 

Ben 10

Selvästi nuoremmille suunnattu tapaus mutta samalla aikaa todella toimivaksi kokonaisuudeksi tehty sillä tämä on niitä pelejä jotka pelaa läpi aika nopeasti, mutta joka omalla tavallaan osaa myös tehdä itsestään varsin kattavan tapauksen, etenkin jos haluaa kerätä aivan kaiken ja kehittää aivan kaiken. Sitten jos haluaa haalia kaikki trophyt, niin kyllä pelin monet puolet tulevat enemmän kuin tutuiksi. Peli ei ole sieltä pisimmästä päästä sillä haasteineen sen pelaa läpi aika nopeasti joten kokeneempi pelaaja ei saa erityisen paljoa irti pelaamisen määrässä.

Itselleni TV-sarja ei ole tuttu mutta kyllä tietyn käsityksen paketista saa todella helposti ja nopeasti sillä peli näyttää ja kuullostaa todella hyvältä ja kokonaisuuden kanssa on nähty sentään hieman vaivaa. Toteutus on värikäs ja todella piirrossarjamainen mikä on selvää plussaa kun peli on lapsille suunnattu. Ääninäyttely on hyvää ja pelattavuus on suhteellisen simppeli. Haastetta ei kokeneelle ole paljoa ja lapsillekin se on aika reilu.

Peli on suoraviivainen tasohyppelytoimintapeli jossa käytetään hyväksi päähenkilö Benin monien erilaisten alienimuotojen erilaisia voimia. Pääasiassa suurimmat valinnat ovat että mitä hahmoa tykkää eniten käyttää toiminnassa sillä tietyt osuudet voi vetää vain tietyllä hahmolla, mutta taistelussa saa aina itse valita ja huomasinkin että valtaosan ajasta käytin vain ihan paria muotoa, sillä niiden kanssa toiminnasta sai huomattavasit helpomman. Erot eri muotojen välillä ovat tietyisäs tapauksissa aika selkeitä sillä yksi on muita selvästi nopeampi lyömään, yksi heittelee tulipalloja ja yksi käyttää raakaa voima. Erikoiskyvyt myös hieman maustavat taistelua kun yksi voi muuttua nesteeksi ja väistää kaikki iskut kun taas toinen voi heitellä vihollisia.

Helppo peli on kyllä muutenkin sillä elinvoimaa saa varsin anteliaasti ja vihollisista pääsee helposti eroon. Jos taas kuolee, niin saa jatkaa melkein samasta kohtaa missä kuoli ilman isompaa rangaistus. Pelin suurin heikkous lienee se selvä lyhyys sillä kentät pystyy laskemaan kahden käden sormin eikä niiden läpäisyynkään kulu kauaa. Pomotaistelut ovat myös varsin helppoja joten ei tämän kanssa kauaa aika vietä. Peli on myös sieltä monotonisemmasta päästä sillä vaikka alienimuotoja on se 10, niin ei se juuri muuta sitä että samaa mättöä peli on alusta loppuun asti. Viholliset hieman vaihtuvat ja onhan se hauska katsoa että millainen superhyökkäys jokaisella muodolla on.

Ben Kymppi ei ole läheskään kympin peli. Se lapsilla todella sopiva värikkään ulkoasun, hyvän toteutuksen ja helppouden vuoksi, mutta aika vähän sisältöä ja pelattavaa tästä saa, eikä peli muutenkaan ole sieltä erityisemmästä päästä oikeastaan millään tavalla.

 

+ Ulkoasu

+ Monta "pelattavaa hahmoa"

 

- Lyhyt ja helppo

- Ei mitään erikoista

 

Arvosana: 6,0

 

Hyvä



Rad%20Rodgers.jpg?1562893890

Pikkupoika päätyy pelihahmoksi ja saa oudon apurin

 

Pähee Rogers

 

PlayStation Now

 

 

Rad Rogers

Kansikuva ei ole sieltä vakuuttavimmasta päästä sillä siitä tulee vähän sellainen fiilis että pelissä pelataan jolloin ärsyttävällä räkänokalla. Peli itsessään tosin onnistuu kuitenkin kokoamaan varsin hyvin astelman siitä kun pelaaja päätyy pelimaailman ja apurikseen pelikasetin joka on helposti pelin hauskimpia osia oman huumorinsa vuoksi. Tämä ei kuitenkaan kauas kanna sillä pelillisesti Rad Rogers ei ole sieltä parhaasta päästä.

Pelaaminen on sivultapäin kuvattua ammuskelua ja tasohyppely eikä siihen ole saatu mukaan oikeastaan mitään oikeasti kiinnostavaa tai massasta erottavaa settiä. Pelattavuus toimii ihan hyvin, mutta se ei juuri kerro mitään sillä peli on niin monella tavalla niin tavallinen, harmaata massaa lienee sopiva ilmaus koska peli ei oikeastaan millään tavalla erotu joukosta.

Tämä on todellakin niitä tapauksia joista ei keksi mitään tähdellistä kerrottavaa. Siitä syystä sitä ei oikeastaan erityisemmin suosittelekaan sillä vaikka peli ei ole ohjattavuuden suhteen torpattu, niin pelattavuudessa ei ole oikeastaan mitään erityisen innostaa. Vaikka pelin idea ja musiikillinen ulosanti, niin ja ajoittaise näppärät huumoripätkät kivoja lisiä ovatkin, niin peli itsessään jättää todella mitäänsanomattoman fiiliksen.

 

+ Idea

+ Huumori ja äänimaailma

 

- Tylsän tavallinen

- Ei mitään erityistä tai omaa

 

Arvosana: 4,5

 

Huonommalla puolella



The%20Metronomicon_%20Slay%20the%20Dance

Rytmiä vai reaktiota

 

Murhaa tanssilattia

 

PlayStation Now

 

 

The Metronomicon: Slay the Dance Floor

Värikäs musiikkipeli jossa painellaan nuolinäppäimiä sitä mukaa niin tulee alaspäin. Pelaaja ohjaa samalla aikaa neljää erihahmoa, vaihdellen aktiivista hahmoa ja aktiivista taulukkoa. Pakko sanoa että tämän pelin kanssa kiinnostui loppui hyvin äkkiä sillä tästä ideasta ei ole osattu ottaa mitään irti. Toiminnalliseksi naamioitu peli on pääasiassa epämääräistä räpeltämistä.

Ulkoasullisesti peli on värikäs ja äänimaailmaan rikas, kuten tälläisestä pelistä voisi olettaakin. Pelattavuus ei kuitenkaan ole sieltä parhaasta päästä sillä vaikka se on varsin yksinkertainen niin se tuntuu myös varsin sekavalta. Tekemisessä ei ole hirveästi vaihtelua, tai jos on myöhemmin, niin siihen asti ei kiinnostus enää riittänyt. Kokonaisuus kun on vähän sellainen että siinä ei ole oikeastaan mitään sellaista minkä takia siihen haluaisi panostaa.

Rytmipeleistäkin saa hyviä kun niihin panostaa oikealla ja mielekkäällä tavalla mutta tätä en kutsuisi mielekkääksi ja sillä logiikalla jotakin ei ole tehty oikein. Kokonaisuudesta kun ei saa irti oikein mitään. Pelihahmoissa ei ole yhtäkään sellaista joka kiinnostaisi, tarina ei sekään napannut muutenkin peli vain tuntuu todella luotaantyöntävältä koska pelaamisessa ei ole mitään sellaista mitä kuvailisin hauskaksi tai viihdyttäväksi.

 

Arvosana: 3,0

 

Pettymys



Leo%27s%20Fortune.jpg?1572822917

Viiksekäs karvapallo pyörii ympäriinsä

 

Leon omaisuus

 

PlayStation Now

 

 

Leo's Fortune

Tämän pelin tapauksessa nimi antaa hieman mahdollista osviittaa mutta kansikuva ei niinkään ja kun näitä kahta yhdistelee niin on aika haastavaa tehdä varmaa tulkintaa siitä että millainen peli on kyseessä. Sitten kun peliin pääsee sisälle niin on hyvin selkeää että mistä on kyse.

Pelin päähenkilö on Leo on karvapallo joka lähtee aarteensa perään kun joku on ryövännyt sen. Epäiltyjäkin on muutama ja nyt pitäisi sitten katsoa että osuuko veikkaus oikeaan. Idea ei ole mitenkään huono, varsinkin kun siinä on menty vähän erikoisempaan suuntaan ja tehty pelihahmoista veikeitä karvapalloja. Kertojaääni sopii kokonaisuuteen erittäin hyvin.

Pelaaminen on tasohyppelyä muutamilla pulmilla. Kentät ovat varsin lyhyitä ja helppoa aluksi, mutta muuttuvat pikku hiljaa haastavammaksi. Kenttiä pelissä on varsin paljon, mutta ne pelaa läpi hyvin nopeasti. Haastetta peliin saa jos pyrkii läpäisemään kentät mahdollisimman nopeasti, kuolematta ja kaikilla keräiltävillä esineillä. Leo osaa muutamia temppuja, mutta peli pysyy varsin simppelinä pikkupulmatasohyppelypelinä.

Variaatiota pelissä ei ole mitenkään hirveästi, mutta kentissä on hieman eroa, riippuen siitä että kenen perässä milloinkin ollaan. Leo's Fortune ei ole vaikea peli koska siinä ei ole rajallista määrää elämiä mutta jos kaikista haasteista haluaa suoriutua niin silloin peliä voisi kutsua jo vaikeaksi. Mitään isompia vaatimuksia pelissä ei kuitenkaan ole.

Kokonaisuutena Leo'n Aarre on ihan näppärä peli, mutta se on myös sellainen tapaus jota ei välttämättä jaksa pelata kovinkaan kauaa jos genre ei ole omia suosikkeja, tai sitten sen pelaa oitis läpi ja sillä selvä.

 

+ Toteutus ja idea

+ Yksinkertainen pelattavuus

 

- Ei paljoa vaihtelua

 

Arvosana: 5,2

 

Välimallia



Titan%20Quest.jpg?1567764825

Paluu antiikin aikoihin

 

Titaanietsintä

 

PlayStation Now

 

 

Titan Quest

Antiikin tunnelmaa alusta asti Victor Vran tyylisellä otteella, mutta iso yleisö varmaan tunnista sen, Diablo tyylisellä otteella. Ideana on joka tapauksessa se, että pelaaja kehittää omaa hahmoaan valitsemaansa suuntaan, käyttäen valitsemiaan työkaluja hyödykseen. Oli sitten kyse lyömäaseista tai taikavoimista, niin pelissä on mukana sitä oikeanlaista mielekästä ja haastavaa toimintaa, joka alkaa todella napata vasta sitten, kun tasoja on alla jo useampi. Lisäksi peli koukuttaa jatkamaan, jotta voi saada käyttöönsä parempia aseita, kuten omassa tapauksessa tupla miekat ja vieläpä varsin nopeat spatha tyyliset sellaiset.

Pelin tarina ei ole sieltä erikoisimmasta päästä ja toimii lähinnä syynä pelin tapahtumilla, mutta kyllä sen äkkiä unohtaa. Tietysti tarina pyrkii viemään tapahtumia eteenpäin, vaikkakin todella tavallisilla tavoilla, mitä näkee valtaosassa vastaavia pelejä, eikä pelin todella omasta tarinasta jää oikeastaan mitään mieleen. Tietysti tärkeässä osassa tarinaa on pelin tyyli joka korostaa juurikin antiikin aikakautta sen ajan hirviöillä ja aseilla. Nämä ovat niitä osia jotka ehkä parhaiten tekevät pelistä astetta erilaisemman ja saavat sen tuntumaan omanlaiseltaan. Pelillisesti sellaista merkittävää eroa ei juuri ole, vaan se erilaisuus tulee pelin tyylistä ja maailmasta.

Pelihahmo on sellainen tavallinen tallaaja josta ei juurikaan meinaa saada erikoisen näköistä sitten millään. Tosin peliä kuvataan sen verran ylhäältä että eipä sillä ole paljoa eroa, varsinkaan sitten kun iso osa pelihahmon ulkoisesta olemuksesta tulee haarniskasta ja kypärästä sekä aseista. Lisäksi pelimaailma kuvastaa hyvin sitä kreikan, rooman, spartan tms tyylikkyyttä ja erilaiset hirviöt vaikuttavat samalla aikaa todella tavalliselta, mutta tietyt olennot tuovat vähän enemmän makua ja oikeaa tyylisuuntaa.

Toiminnan kautta peli tuntuu monella tavalla samalta kuin monet muutkin samankaltaiset pelit aseineen, erikoisvoimineen ja hahmoluokkineen ja luokkakohtaisine ominaisuuksineen. Se tosin on juurikin se asia mikä tekee pelistä yllättävän houkuttavan pelata. Tämä on niitä tapauksia jolloin peliin pystyy upottamaan useamman tunnin milloin minkäkin asian johdosta. Oli kyse sitten vain seuraavan hyvän aseen saamisesta tai vastaavasta, mutta pelin kanssa tulee niitä hetkiä kun haluaa grindata vielä pari leveliä jotta saa käyttöönsä seuraavat hyvät varusteet ja aseet. Oikealla tavalla koukuttava pelattavuus pitää otteessaan, vaikka peli monella tavalla ei eroakaan juuri millään tavalla monista kaltaisistaan. Samalla tavalla tosin pelattavuus muuttuu helposti aika puuduttavaksi grindaamiseksi, puhumattakaan tavaran määrästä jossa tässäkin tapauksessa tuntuu painavan enemmän määrä, kuin laatu.

Kokonaisuuten Titan Quest on sellainen tapaus joka koukuttaa hyvällä tavalla, mutta jää silti helposti monien parempien pelien varjoon. Pelissä on todellakin puolensa, mutta siitä puutuu monia sellaisia asioita jotka todella tekisivät siitä erityisen tapauksen jonka pariin haluaa palata uudelleen ja käydä matkan loppuun asti, varsinkin koska pelattavuus alkaa paranemaan kun tasoja alkaa olla enemmän. Tarina on lähemmäs olematon, mutta pelimaailma sentään tarjoaa jotakin antiikan ajan kaipuuseen.

 

+ Antiikin aikakausi

+ Peruspelattavuus

 

- Helposti puuduttava grindaaminen

- Roinan määrä

 

Arvosana: 6,0

 

Hyvä



Rainbow%20Moon.jpg?1559927070

Varsin lapsellinen näköinen, tarpeettoman monimutkainen, mutta varsin koukuttava

 

Sateenkaarikuu, pitkä matka

 

PlayStation Now

 

 

Rainbow Moon

Tämä on niitä pelejä joka ei ulkoisesti todellakaan ole sieltä parhaasta päästä, sillä tälläinen hahmojen nukkegrafiikka ei millään tavalla näytä hienolta ja siitä peliin tulee muutenkin sellainen nukkekoti aseltelma tai mikä lie pikkulasten ohjelma näine pyöreäpäisine hahmoineen joista puuttuu kaikki asenne. Se on helposti pelin suurimpia heikkouksia heti alkuun ja kun pelin parista sitten lopulta lähtee, niin ei sen pariin kovin äkkiä palaa.

Pelaaminen koostuu tutuista strategian RPG mekaniikoista. Pelimaailmassa seikkaillaan ympäriinsä ja kun osutaan vihollisiin niin tapellaan. Eri pelihahmoilla on eri temppuja joita he voivat käyttää ja sama pätee vihollisiinkin. Kentällä liikutaan ympäriinsä ja kun vihollinen on oikeassa kohdassa pelihahmoon nähden, niin voidaan hyökätä. Miekan käyttäjät lyövät läheltä ja jousiampujat ampuvat kauempaa. Iso osa pelistä on puuduttavaa grindaamista parempien varusteiden ja kokemuspisteiden toivossa, sillä peli alkaa kunnolla etenemään vasta kun pelihahmoilla on vähän enemmän jerkkua tehdä kunnolla vahinkoa. Pelin nätti ulkoasu ei kuitenkaan tee pelille isompia palveluksia, nimestä puhumattakaan. Kyseessä on kuitenkin varsin haastava peli jossa pelattavaa riittää todella paljon (tämän tarkistin verkosta ja ilmeisesti tämän pelin tapauksessa puhutaan lähemmäs 100 pelitunnista.

Pelin mekaniikat eivät ole mitenkään uusi juttu, joten tietyllä tavalla pelissä on sellainen tuttu ote. Tarinallisesti kyseessä ei ole mitenkään ihmeellinen kokonaisuus, vaan aika perusfantasiatyylistä huttua ja vaikka päähahmossa onkin hieman tyyliä hahmonkortin muodossa, niin se pelimaailman hahmo ei ole sieltä parhaasta päästä, kuten on jo todettu. Yleinen tunnelma maailmassa ei merkittävästi eroa monista valtavasti ropeista, varsinkaan niistä joissa on vähän japanilaista otetta. Tekemistä pelissä on aika paljon sillä vaikka itse en mielestä kovin kauas pelissä edennytkään, niin kyllä siinä ehti huomata että mitenkään pieni peli ei ole kyseessä vaan pelaamista riittää aika pitkäksi aikaa, jos peli vain kiinnostaisi kokea.

Kokonaisuutena Rainbow Moon ei ole sieltä parhaasta päästä. Se ei ole pelattavuudessa mitenkään huono ja laajuuttakin pelissä on vaikka kuinka. Ongelmallista on enemmänkin se ulkoinen olemus ja tyyli mikä pelissä on isolla tavalla kokoajan läsnä. Peli ei ole sieltä hienoimmasta päästä ja siinä on sen verran opeteltavaa, että kun se kerran jää sivuun, on sen pariin erittäin hankalaa palata, koska kaikki pitäisi opetella uudelleen alusta asti.

 

+ Paljon pelattavaa

+ Peruspalikat ovat paikallaan

 

- Ulkoinen tyyli

- Ei mitään mikä saisi erottumaan joukosta, positiivisesti

 

Arvosana: 4,8

 

Huonommalla puolella



Kromaia%20%CE%A9.jpg?1583666528

Psykedeelinen tapaus josta ei saa irti joko yhtään mitään tai jotakin mielenvikaista

 

Kromaia, mikä?

 

PlayStation Now

 

 

Kromaia Omega

Tästä ei oikeastaan herännyt juuri mitään isompia ajatuksia kansikuvan perusteella, eikä oikeastaan nimenkään perusteella. Ulkoisesti ja sisällöllisesti kyseessä on aika hankala kokonaisuus avata sillä kovin paljoa aikaa tähän ei lopulta viitsinyt sitten upottaa sillä pelistä ei aluksi ota juuri mitään selkoa eikä pelattavuuskaan ole sieltä mielekkäimmästä päästä.

Peli on lentelyä symmetriähornassa tai missä lie abstraktissa rautalankamaailmassa muutamien näppärien värikombojen kanssa, mutta parilla tavalla kaikesta on saatu aika epäselvä ja rasittava. Pelissä olisi aineksi toiminnalliseen avaruusammuskeluun 3D tyylillä, mutta se mielekkyys ei missään vaiheessa pääse oikeuksiinsa koska pelin isosta ideasta ei ota mitään isompaa selkoa, tarinaa ei ole nimeksikään ja toimintakin on parhaimmillaan ihan kivaa, mutta ei juuri millään tavalla perustasoa ihmeellisempää.

Kokonaisuutena tämä on niitä pelejä joita kokeilee ehkä sen tunnin tai pari ja sitten jää enemmän tai vähemmän kokonaan pois, sillä mitään isompaa ja kiinnostavampaa peli ei tarjoa oikeastaan millään tavalla.

 

+ Ohjattavuus

 

- Rasittava

 

Arvosana; 3,7

 

Säälittävä



Soul%20Axiom.jpg?1583666530

Ehkä saatoin sekoittaa peliin Axiom Verge

 

Sieluselviö

 

PlayStation Now

 

 

Soul Axiom

Alunperin kun huomasin tämän pelin monien muiden joukossa, niin nimen perusteella mieleen saattoi nousta ensimmäiseksi Axion Verge, joka oli saanut varsin paljon kehuja suunnalta jos toiseltakin, tai ainakin niin muistelin tuolloin, eli hyvä peli noin etukäteen mietittynä. Sitten kun aloin pelaamaan peliä, niin aika kaukanahan se on siitä, mitä Axiom Verge on, sillä tästä pelistä tulee ensisijaisesti mieleen jotakin sellaista, mitä Master Reboot oli, eli aika monimutkainen tapaus josta ei varsinkaan aluksi ota mitään selkoa.

Kun peli alkaa, niin pelaajalla ei ole mitään tietoa siitä että kuka hän on, missä ja hän on miten hän on joutunut sinne. Jonkinlainen huipputeknologiaympäristö on kyseessä, ties vaikka tietokoneohjelman sisällä. Ideana olisi sitten matkata eteenpäin ja ehkä jossakin vaiheessa saada selkoa siihen mitä on tekeillä. Itse en oikeastaan jaksanut kuluttaa aikaa tämän pelin kanssa niin paljoa että olisin mennyt läpi asti sillä Soul Axiom pulmapainotteinen ja aika tylsä peli joka ei juuri millään tavalla houkuta jatkamaan sen parissa kovinkaan pitkään, siksi aika lyhyeksi tämä pelikokemus jäikin.

Se mikä on pelin tapauksessa varsin positiivista on se ulkoasu, sillä Soul Axiom on omalla erikoisella tavallaan varsin hyvän näköinen peli ja scifi fiilis ei sekään ole mitenkään huono. Pelissä on sellainen tietyllä tavalla houkuttava ja mielikuvituksellinen ympäristö, mutta tapa jolla peli etenee on sen verran luotaan työntävä että kyllä siihen aika nopeasti väsyy, samalla tavalla kuin vaikkapa Witness, joka myös näyttää graafisesti upealta mutta on pelillisesti sontaa.

Kokonaisuus on vähän ristiriitainen. Jos pulmapainotteisuus houkuttaa ja tykkää todella katsella näyttävää grafiikkaa, niin tässä voisi olla tutustumisen arvoinen tapaus, mutta omalla kohdalla Soul Axiom on liian hitaasti alkava, puuduttava ja tylsä peli, jotta sen parissa viihtyisi.

 

+ Graafinen ulkoasu

 

- Tylsä ja puuduttava pelata

 

Arvosana: 4,0

 

Huono



Goat%20Simulator.jpg?1579623631

Pähkähullua menoa

 

Vuosisimulaattori

 

PlayStation Plus

 

 

Goat Simulator

Simulaattori, niin varmaan. Harvemmin vuohet kiipeilevät tikkailla ja härväävät pitkin lääniä rakettirepulla tms. Vuohisimulaattorin ideana on lähinnä vain pähkähullujen temppujen tekeminen joko melkoisten pisteiden ja erilaisten saavutusten muodossa. Heti voin sanoa että ei tätä peliä kauaa jaksanut pelata ja sekin ihan muutamista syistä, joista isoin on se ohjattavuus ja yleinen pelattavuus.

Goat Simulator on yksi iso pistejahti. Vuohella pyritään avoimessa pelimaailmassa aiheuttaa mahdollisimman paljon vahinkoa milloin mitenkin. Pusketaan ihmisiä nurin, hypitään trampoliinilla, juoksennellaan ympäriinsä ja ollaan milloin minkäkin laisena riesana. Erilaisia tarvikkeita saa käyttöönsä pelimaailmasta ja tietyt saavutuksetkin avaavat erilaisia muutoksia.

Kovinkaan paljoa sanottavaa en tästä pelistä keksi sillä pelissä ei ole mitään erikoisempaa päämäärää, tarinaa tai muuta tarkoitusta kuin vain härvätä ympäriinsä. Sinällään pelissä ei ole mitään huonoa ideallisesti, mutta se tapa jolla vuohta ohjataan ei ole sieltä parhaasta päästä. Vuohi on kömpelö ja tuntuu menevän nurin pienistäkin törmäyksistä tai vastaavista. Muutenkin pelattavuus on vähän niin ja näin kaikessa. Rakettirepun ohjaamisessa ei tunnu oleman mitään kontrollia ja peruspelleily on äkkiä tylsää. Ympärillä on meneillää kyllä vaikka mitä ja erilaisia haasteita on runsaasti.

Kokonaisuutena en nyt suoranaisesti peliä suosittele, jos siitä joutuu maksamaan jotain, mutta jos kokeilu onnistuu, niin mikä jottei, ehkä siihen tykästyy.

 

+ Pähkähullua pelleilyä

+ Maailmassa on paljon tekeillä

 

- Ohjattavuus

- Nopeasti aika tylsää

 

Arvosana: 4,3

 

Huono