Batman.jpg

Minä olen Kosto, minä olen Yö, minä olen...

 

 

Yksi parhaita pelisarjoja koskaan on Batman: Arkham sarja jonka parissa Rocksteady on tehnyt erittäin hyvää työtä. Eniten tässä sarjassa nappaa se erittäin hyvin luotu ja synkkä tunnelma jossa niin Batman, kuin monet Batman roistotkin pääsevät oikeuksiinsa. Yksi pelisarjan parhaista osista on sen taistelumekaniikka joka on levinnyt moniin peleihin. Batmanin taistelutyyli on helppo oppia, mutta haastava hallita.

 

 

 

Arkham sarjan tarina alkaa Arkham Origins pelistä joka ei ole Rocksteadyn työtä. Sen tapahtumat edeltävät Arkham trilogiaa joka alkaa Asylumista, jatkuu Cityssä ja päättyy Knightiin. Monella tavalla on hankala valita sitä parasta osaa sarjasta, mutta itselläni valinta on kahden erittäin kovan kandidaatin välillä: Arkham Cityn ja Arkham Knightin.


Arkham trilogiaa täydentävä itsenäinen esiosa ajoista kun Batman vielä aloitteli ristiretkeään.

 

 

 

Batman: Arkham Origins

Arkham City on PS3:n eliittiä, ei mitään epäilystä. Batman peli jossa pelaaja on yön ritari, suhteellisen laajassa ja vapaassa kaupungissa jossa kuitenkin kokoajan läsnä muurien piirittävä tunnelma ja samoin tunne siitä että sinua tarkkaillaan ja etsitään. Tämä alue oli täynnä tuttuja hahmoja jotka olivat toinen toistaan parempia. Kaksinaama, Jokeri, Kissanainen… siinä on sitä laatua, synkkää sellaista. Mukaan mahtui myös niitä selvästi huonompia ja osittain jopa tyhmiä valintoja kuten Mad Hatter ja Victor Zsasz jotka olivat vain tiellä ilman mitään kunnollista tarkoitusta. Mukana myös ärsyttäväksi vedetty Riddler. Poissaolollaan loistavat ensimmäisessä pelissä loistanut Scarecrow ja Man Batia ei vieläkään näkynyt. Mutta Arkham City oli täynnä mitä parhaimpia viestejä, viittauksia ja yksi pelihistorian tunteikkaimmista pienistä kohtauksista. Paras ”super”sankari peli mitä löytyy.

Lopetus huutaa jatko-osaa ja pian tulikin ilmoitus että seuraava peli on matkalla. Mutta kaksi asiaa pilasi kaiken. Seuraava peli ei ole Rocksteadyn tekemä, seuraava peli on esiosa.

No, eipä sitä tarvitse enää odottaa kuin kuuta nousevaa. Onhan se kiva että uusi peli tulee, mutta ei sen takia tarvitse liikaa innostua. Kevin Conroy ei ole tällä kertaa Batmanin ääni ja muitakin muutoksia on luvassa, aina Batmanin puvusta alkaen. Mutta onko tästä pelistä sitten mihinkään?


Tarina palaa Batmanin juurille ja ottaa selvästi mallia mm. Batman Beginsistä ja vähän muistakin Nolanin trilogian osista, mutta kertoo kaiken paljon paremmin kuin siinä ensimmäisessä elokuvassa.

Tarina hyppää käyntiin siitä Batman on pari vuotta ollut ristiretkellään ja kun rikolliset alkavat vasta tajuta sen, että Batman on todellinen. Batman ura on alkuvaiheessa, vuosia ennen Arkhamin perustamista.

Gothamissa vallitsee epidemia rikollisten muodossa ja kärkinimiin kuuluu syndikaatin johtaja Black Mask. Tarinan alussa Batman saa tietoonsa että Black Mask on laittanut 50 miljoonan palkkion Batmanin päästä. Tappajilla on yksi yö aikaa, tappaa lepakko. Mutta ei Batmankaan yksin ole. Batmanilla on tietenkin Alfred, mutta pian Batman kohtaa myös ylikomisario Gordonin.

Mutta sitten on eräs tarinan suola, josta tulee todella vahva tarinaelementti: Kuka on The Joker?


Hahmot ovat Arkham peleissä loistaneet. Ensimmäinen vaikutelma on iskevä. Batman on upea ilmestys ja äänenä toimiva Roger Craig Smith (mm. Resident Evilin Chris Redfield) kuulostaa siltä miltä Batmanin kuuluukin. Puku on kuin hybridi uutta ja vanhaa ja se ei ole aikoihin näyttänyt yhtä hyvältä. Alfred on myös upeasti tehty ja hänestä tuleekin tarinan aikana hyvin kiintoisa, sillä hänen juttujaan kuulee Lepakkoluolassa, olivat ne jutut sitten viimeisimmistä tapahtumista, tai suuresta lepakosta luolan katossa.

Vihollispuolella Jokeri on kyllä hieno ilmestys. Uskollinen valitulle tyylille, mutta ei pese Heath Ledgeriä (vieläkään). Mutta Jokerin kanssa eräs seikka on upea yllätys. Mark Hamill ei ole enää Jokeri, nyt pestin on ottanut vastaan Troy Baker (mm. Last of Usin Joel ja edellisen Arkhamin Kaksinaama ja Robin) joka tekee loistavaa työtä. Sanoisin jopa että Troy Baker saattaa hyvinkin olla paras Jokerin ääninäyttelijä pitkään aikaan.

Toinen selvä kehun paikka on Black Mask joka näyttää uskomattoman hyvältä ja erittäin tyylikkäältä, vaikkakin juonen kanssa on menty vähän pilaamaan kaikki.

Eräs pieni seikka on myös kehun paikka, Killer Croc, siis turha tätä hahmoa oli taas ottaa mukaan, mutta kroko näyttää paremmalta kuin aiemmin.

James Gordon on myös upeasti.


Tälläkin kertaa mukana on sitä turhaa paskaa mutta muutenkin pelintekijät ovat tehneet tyhmiä valintoja. Siinä ei varsinaisesti ole mitään väärää että ottaa muitakin DC:n hahmoja mutta miksi niin paljon, kun ne kaikki voisi korvata Batman hahmoilla. Assassinit jotka Black Mask palkkaa ovat juurikin tällä tavalla osittain pilattuja.

Vanhaa Nick Furya muistuttava Deathstroke on mukana ihan jopa pelattavana hahmona ja on yllättävän hyvä, jopa pomotaisteluna ja samaa voi sanoa upeasti toteutetusta Fireflystä. Mutta sitten niitä kompastuskiviä alkaa tulla.

Poison Ivy wannabe Copperhead on huono valinta kun parempiakin löytyisi aina Kissanaisesta ja edelle mainitusta Myrkkymuratista alkaen. Sitten on itselleni aivan tuntematon Shokker wannabe Electrocutioner, aivan turha lisä Bird sekä Shiva, joka olisi voitu aivan hyvin korvata joko Talialla tai Kissanaisella, turha lisäys tämäkin, ja hänellä on jopa oikeasti kriittinen osa tässä palapelissä.


Mutta kaikki tämä vasta valmistaa tämän pelin isoimpaan surmanloukkuun. Bane.

Jos kerran pitää ottaa vaikutteita niin miksei niitä voi sitten ottaa oikeasta paikasta. Tällä kertaa Bane ei ole pelkkä hirviötankki, mutta syy Arkham Cityssäkin nähtyyn tilaa selviää vielä. Bane on muokattu Knightfall tarinaa ihannoiden ja Bane on todella tyylikäs, yhtä ongelmaa lukuun ottamatta, se naamio.

En nyt sano että sen pitäisi oitis olla kuin Tom Hardyn Bane, mutta itselläni on vähän sellainen vaatimus, että Banen naamion pitäisi; a) Peittää suu ja b) Pysyä päässä. Viimeistään loppupuolella Bane on pilattu todella lahjakkaasti ja se alkupuolen lupaava joskin hieman kehnosti tehty Bane, on loppupuolella lähes vitsi, eikä kovin hyvä, sieltä kaksista kohti vitosta vähintään.

Mutta kokonaisuudessaan hahmot ovat silti hienosti tehtyjä, vaikkakin valinnat aivan päin seiniä.


Tästä päästäänkin siihen tunnelmaan, joka on, no, jotekin tuttua. Mistäköhän se voisi johtua. Killer Croc, Mad Hatter… miksi näitä paskoja hahmoja pitää kierrättää ja ne hyvät pitää sivuuttaa. Tappajissa on on vähän sama juttu, mutta siellä suurelta osin kaikki ovat sentään uusia.

Hahmot eivät saa tunnelmaa kattoon. Mikään Pingiviini ei riitä kun Kaksinaama puuttuu. Miksi ottaa turhista turhimpiin kuuluva Mad Hatter, kun voisi ottaa Variksenpelättimen, etenkin kun Hatter osuus on selvä kopio Variksenpelättimen osasta. Eräs pomotaisteluosuus taas on kuin Variksepelätti ja Ra’s Al Ghul yhdistettynä.

Lyhyesti, miksi sivuuttaa hyvät Batman hahmot ja ottaa tilalle turhia hahmoja ties mistä.


Hahmojen osalta tunnelma ei ole sen kaksisempi mutta entäs se itse kaupunki joka on siinä kaksi kertaa aiempaa laajempi. Arkham Citystä tutut paikat ovat tässäkin pelissä mutta lisääkin löytyy. Ongelmana on lähinnä se että se kaikki tuntuu hukkuvan. Mikään ei niin hirveästi loista olemassa olollaan, mutta kaupungissa on kyllä kiva temmeltää. Mutta sitten päästään taas siihen dejavusysteemiin.

Keräiltävän kanssa peli menee hivenen överiksi. Datapakkauksia on pitkin poikin kaupunkia, kuin Riddler Tropheja, mutta nämä ovat osittain niin turhia. Niin moni paketti on identtisessä paikassa toisen kanssa ja osa on siellä vain täytteenä. Muutakin keräiltävää löytyy ja isossa kaupungissa menee ihan hetki löytää kaikki.

Tässä kaikessa on vain se ongelma, että tämä kaikki on nähty aiemmin, mitään mullistaa ei juuri löydy.

Sitten niitä pieniä asioita on todella paljon, kuten esimerkiksi se, että Batmanin puvun vahingoittuminen on hieman mokattu. Aiemmissa se oli tyylikästä, säännösteltyä ja toimivaa. Tällä kertaa se on lopuksi todella ruma, varsinkin liidettäessä ja sitten se naarmuuntuma niskassa, on jotenkin häiritsevä.

Mutta se mikä tunnelmassa ja tarinassa on edelleen läsnä on se tietty Batman tunnelma joka vie tarinaa eteenpäin. Oli sitten kyse Batmanista tai Jokerista niin se symbolismi joka on mukana tarinassa, vahvistaa sitä tunnelmaa entisestään, tällöin jopa ne merkityksettömiltä tuntuvat osiota ja kohtaukset ovat paljon parempia.


Pelattavuuden kanssa peli ei ole yhtä timanttinen kuin aiempi, vaikkakin pelattavuus toimii edelleen. Tämän kaiken voi kiteyttää yhteen ongelmaan: Hiomaton. Siinä missä Arkham City oli viimeisenpäälle hiottu timantti taistelumekaniikan kanssa (melkein) niin tämä ei ole. Liian usein tulee vastaan tilanteita että isku, kombo tai varusteen käyttö ei toimi tavalla, jolla sen pitäisi ja ruudunpäivitysongelmat eivät varsinaisesti auta asiaa.

Mutta jos aletaan puhua pelin sisäisistä ongelmista niin entäs sitten sellaiset bugit jotka tekevät jatkamisen kokonaan mahdottomaksi, itse kohtasin yhden.

Origins on vaikeampi peli kuin City, mutta vääristä syistä. Syy on usein pelissä, ei pelaajassa. Voin olla väärässäkin, jotkut voivat kokea tämän helpompana, mutta itse sanoisin että Cityyn verrattaessa, Origins on vaikeampi peli. Pomotaistelut osaavat olla murhaavia, etenkin kun ottaa Game+:n käyttöön. Bane on hirviö joka tekee älyttömät määrät vahinkoa jos pelaaja ei tiedä mitä tekee. Pomotaisteluissa on tietenkin ikkuna auki, sillä jokaiseen taisteluun on keino jolla taistelusta tulee oitis helpompi, sitä ei ensimmäisellä pelikerralla välttämättä edes huomaa, mutta toisella kerralla, se saattaa olla pakko huomata.


Taisteluissa eräs hivenen epäreilu seikka ovat nämä erikoisviholliset, kuten teräaseilla leikkivät pellet. Itse pelasin heti ilman apuja (counter merkkejä) jolloin tietyt viholliset pystyvät yllättämään kun ei varmaksi voi sanoa että onko hyökkäys teräaseella vai ei.

Kokonaisuus on kyllä hyvä. Siis Arkham Origins ei ole huono peli, mutta sarjan veteraanit kuten allekirjoittanut eivät saa tästä niin paljon uutta, kuin esimerkiksi Arkham Cityssä tuli Arkham Asylumiin verrattessa. Lähes kaikki on nähty aiemminkin. Tarina on kyllä hyvä (suurelta osin) ja varsinkin loppupuolella Batmanin ja Jokerin suhde syvenee ja se viimeinen ”pomo” on enemmän symbolinen, kuin haasteellinen. Pääseikka on se että tämä peli asettaa tiettyjä kysymyksiä ja vastauksia joita pelaaja voi itse miettiä.


Ongelmia tässä pelissä on vain niin paljon aiempaan verrattuna ja eräs valtava synti omasta mielestäni on se, että tämä peli ei osannut tehdä yhtä loistavaa Game plussaa kuin aiempi. Siinä missä Cityssä G+ oli selvä plussa ihan jo kokonaisuuttakin ajatellen, niin tässä pelissä G+ on möhlitty, enemmällä kuin yhdellä tavalla. Esimerkiksi: Kaikkia varusteita ei saa heti aluksi, miksi ei? Sait ne heti aluksi aiemmissakin.

Tähän kun lisätään hahmojen ja ideoiden kierrätys ja törkeästi pilattu Bane, niin voidaan miettiä että voittaako tämä peli edes tarinassa. No vastaus on ei, mutta myös kyllä. Tarina on osittain aivan loistava, mutta sitä varjostavat niin monet virheet että Arkham City voittaa, vaikkakin silläkin oli omat virheensä. Joista suurin ja kipein oli todella laimea viimeinen pomotaistelu joka on pelin suurimpia syntejä. Ei se tässäkään ole mikään hyvä mutta sarjan paras. Mitä se kertoo?

Mutta Arkham Cityllä oli Kaksinaaman johtaja joukko toinen toistaan parempia hahmoja taustoineen. Tässä pelissä profiililista on täynnä toinen toistaan turhempia hahmoja kuten Pingiivin sihteerit ja ties ketä ihme viheltäjää. Arkham Cityllä oli Kissanainen, joka oli tyylikkäin Kissanainen sitten Michelle Pfeifferin. Kissanainen on kyllä pelattavana hahmona selkeästi parempi kuin Deathstroke. Cityssä oli myös hyvä pomotaisteluja, kuten Mr. Freeze. Ei Arkham Origins tarjoa tälläistä luksusuta. Mutta lopetuksen kohdalla on pakko sanoa, tässä on sitä jotakin, mikä takaa sen, että kun lopputekstit rullaavat, niin tietää, että se kaikki oli sen arvoista.


Loppujen lopuksi Batman: Arkham Origins on hyvä peli. Jos Arkham City ei ole tuttu, tästä saa aivan valtavasti irti, mutta jos Arkham sarja on tuttu, niin tästä ei saa niin paljon irti. Mutta Batmanin faneille, tämä ei ole pettymys. Mutta Arkham City on edelleen genren ylipäällikkö ja suuriruhtinas.

 

+ Batman ja Joker

+ Valtavasti pelattavaa

+ Tarina

+ Todella paljon hyviä ja tyylikkäitä hahmoja

+ Taistelu on todella antoisaa

+ Alfred

 

- Todella paljon huonoja ja kierrätettyjä hahmoja

- Silkkaa kopiointia aiemmista

- Bane on pärsätty oikein kunnolla

- Tietyt osat jotka on tehty todella typerästi

- Ohjelmointivirheet

 

 

Arvosana: 7,5

 

Erityinen



Peli joka nosti Batmanin yhdeksi onnistuneimmaksi sarjakuvasankariksi pelimaailmassa. Synkän väkivaltainen tunnelma on enemmän kuin loistava tässä Rocksteadyn pelissä.

 

 

Batman: Arkham Asylum

Batman saapuu Arkhamin vankilamielisairaalaan, napattuaan Jokerin, jälleen kerran. Pelaaja ei tiedä että kuinka pitkällä viittasankarin ura on, mutta voisi päätellä että alussa ei olla. Peli alkaa hissuksiin ja rakentaa tunnelmaa erinomaisella tehokkuudella. Synkkä maailma ja toinen toistaan synkemmät hahmot ovat vahvasti läsnä alusta asti. Tarina ei ole järin ihmeellinen mutta se tapa jolla tarina on tehty, ottaa valtavat pisteet sillä synkän väkivaltainen tunnelma on vahvasti läsnä aivan alusta, aivan loppuun asti.


Kun pelissä päästään taisteluun, niin käy ilmi että Batman Arkham sarja pitää sisällään taistelumekaniikan joka on yksi parhaita mitä videopelit ovat koskaan tarjonneet. Taistelumekaniikan voisi kuvailla lyhyesti siten että se on hyvin helppo oppia mutta haastava hallita. Tämän taistelutyylin ovat omaksuneet niin monet pelit Batmanin jälkeen.

Taistelu on se puoli mikä tekee erinomaisesti tunnelma pelistä, erinomaisen toimintapelin. Taistelu muuttuu pelin edetessä kokoajan rikkaampaan suuntaan, tehden siitä nautinnollisempaa ja haastavampaa. Perusidea taistelussa on se, että yhdestä napista Batman lyö ja toisesta torjuu vihollisen iskun. Tästä yksinkertaisesta asetelmasta on saatu luotua erinomainen taistelumekaniikka joka todellakin toimii.

Taistelun ohella Batman joutuu myös käyttämään oveluuttaan ja varjoja. Batman ei ole mikään tylsä tuhoutumaton Supermies. Panssari kestää luoteja tiettyyn rajaan asti, joten oveluus ja vihollisten  vaaniminen ovat tärkeä taito. On erittäin nautinnollista vaania pahaa-aavistamattomia roistoja, mutta vielä nautinnollisempaa on seurata Batmanin läsnäolosta tietoisia roistoja, kun he pikku hiljaa alkavat panikoida.


Tärkeä osa missä tahansa Batman pelissä, on hahmogalleria ja tässä sarjassa sitä on osattu käyttää erinomaisesti. Tässä ensimmäisessä pelissä ei ole järin paljoa hahmoja, mutta niitä muutamia joita on käytetty, on käytetty todella hyvin. Heath Ledgerin Jokerin ja Tom Hardyn Banen jälkeen nämä kaksi hahmoa on todella vaikea tehdä niin, että ne tuntuisivat erinomaisilta ja parhailta koskaan. Siinä tämä sarja ei onnistu. Jokeri on enemmänkin sellainen, millainen hän oli niissä monissa Batman animaatioissa, joten oikeilla jäljillä ollaan. Bane on vähän samaa sorttia, mutta ongelmana on se, että tässäkin pelissä, Bane on vain lihaskimppu ja hänen suunnatonta älyään ei ole hyödynnetty.

Monia muitakin hahmoja löytyy ja joukossa on myös niitä vähemmän tunnettuja. Tutummista hahmoista Myrkkymuratti ja Variksenpelätin ovat kumpikin hyvin tehtyjä mutta eri tavalla. Myrkkymuratti on juurikin sen näköinen millainen pitääkin, mutta taistelusta puuttuu se sama erinomaisuus. Varisepelätissä tilanne on toisinpäin. Hän ei kuullosta järin hyvältä, mutta näyttää suhteellisen hyvältä. Mutta mitä häneen tulee vihollisena, on hän paras koko pelissä.


Kokonaisuutena Asylum on se osa joka esitteli sarjan yleisölle ja onnistui siinä erinomaisesti. Itse en ensimmäistä kertaa pelatessani pitänyt tätä ihan kaiken hypen arvoisena, vaikkakin tämä peli tarjosi todella paljon tunnelmassa ja toiminnassa.  Ne pienet asiat vaikuttavat todella paljon ja tässä pelissä kuoleminenkin oli nautinnollista seurattavaa, sillä kun viholliset voittavat, heillä on sanottavaa viittasankarille ja tämä on yksi niitä osia jotka on tehty muissakin sarjan peleissä ja samalla laadulla.

Batman: Arkham Asylum ei ole täydellinen peli mutta se on hyvin tehty kokonaisuus jossa vain pienehköjä virheitä ja pelattavuus toimii alusta loppuun asti.

 

+ Batman

+ Eeppinen taistelumekaniikka

+ Näyttävä ja palkitseva toiminta

+ Tunnelmallisuus

+ Vihollishahmot

 

- Muutama hahmo olisi ansainnut enemmän

- Typerä loppuhuipennus

 

 

Arvosana:  8,4

 

Mahtava



 

Kaikki ensimmäisen pelin vahvuudet isommassa maailmassa, paremmalla tarinalla ja entistä parempaan kuntoon viimeistellyllä pelattavuudella.

 

 

 

Batman: Arkham City

Batman Arkham Asylum oli valtava yllättäjä ja odotukset tätä uutta osaa kohtaan ovat olleet jo pitkään aika korkealla. Toisin kuin seuraavaa Batman elokuvaa ajatellen, uskoin että tämä jatko-osa panee paljon paremmaksi kuin edellinen, sillä nyt on paljon uutta luvassa. Mukana ovat niin Kaksinaama, Kissanainen ja tietenkin itse Jokeri.

Ainoa jota jäin kaipaamaan oli edellisen osan parhaita roistoja, Variksenpelätin. Pienissä rooleissa on monia vähemmän tunnettuja hahmoja mutta silti olisi ollut kiva nähdä Variksenpelätti edes nopeasti, tosin näin jälkikäteen voidaan sanoa että Rocksteady teki erittäin fiksun vedon ja jätti hänet seuraavan peli pääroistoihin.

Vähän samankaltainen tilanne oli Ihmislepakon kanssa jota ei näkynyt, mutta jatko-osa korjasi senkin. Muutoin kaikki on kohdallaan sillä DLC:n avaulla nyt voi pelata toisella hahmolla (aika vähän mutta silti) ja maailma on laajempi ja vapaampi kuin aiemmin, puhumattakaan siitä että Batman on kovempi kuin aiemmin. DLC rintamalla tässä pelissä on yksi parhaista koskaan.


Peli lähtee käyntiin hyvin nopeasti kun commando joukko kaappaa Bruce Waynen. Pelaaja huomaa pian että professori Hugo Strange pitää Waynea vankina ja ilmaisee että tietää tämän olevan Batman. Strange johtaa uutta vankilakaupunginosaa Arkaham kaupunkia ja nakkaa Waynen sinne, roistojen sekaan.

Ei kestä kauaakaan kun tuttuja hahmoja tulee tukussa ja limittäin vastaan ja tarina elää vaikka välianimaatio olisi meneillään, tässä pelissä pitää olla kokoajan valmiina sillä jo ensimmäinen vastaantuleva vihollinen pelaa rumaa peliä, mutta hereillä oleva pelaaja voi oitis iskeä vastaan.

Batmanin varusteet puettuaan, alkaa Yön ritari selvittää että mikä kaikkea on tekeillä ja tähän sotkuun on sekoittunut myös Kissanainen sekä tietenkin Gothamin rikollisen maailman värikkäin persoona, Jokeri.


Peli on myös erittäin hienon näköinen ja grafiikka on parhaimmistoa vaikka mihin vertaisi. Hahmot ovat tehty erittäin hienoiksi ja silti niin karuiksi juuri tähän kylmään maailmaan sopiviksi. Jokaiseen hahmoon on panostettu ja voi kuulkaas sen huomaa. Ei ole yhtäkään hahmoa joka ei olisi hieno.

Hahmoissa on suunnattomasti yksityiskohtia ja ääninäyttely on tehty samalla huolillisuudella kuin ulkonäkökin, virheitä ei juuri ole. Muutamissa tapauksissa hahmoista on pari asiaa unohdettu tai pari seikkaa vain jotenkin häiritsee. Hyvin pikkumaista mutta hahmoissa on niin paljon niitä hyviä seikkoja että pikkumaisuudet kyllä unohtuvat. Pikkumaisuudet kuten se että kaksinaaman toisella puolella on koko hiha korventunut tai että Bane on vähän liian berserkeri, tai sitten se että Jokeri ei ole yhtään kuten Heath Ledger Dark Knightissa.

Mutta sitä ei voi kiistää etteivätkö tutut kasvot olisi tervetulleita, varsinkin nyt kun he ovat synkässä, pimeässä ja karussa ympäristössä kuin kotonaan ja vielä tyylikkäinä.


Kun pääsee vähän jaloittelemaan, huomaa että vaikka Arkham City onkin vankila ja siksi muurein ympäröity, ei tila lopu kesken ja alue kuhisee rikollisia joiden kanssa voi taistella tyylillä josta monen pelin pitäisi ottaa mallia. Kun vertaa taistelua vaikka Assassin’s Creedeihin niin täytyy sanoa että Batman hakkaa 10 miestä paljon helpommin kuin Ezio 5. Batman ei ole siitä huolimatta mikään kuolematon supermies, vaan luotiannos tuntuu. Mutta koska Batman on saalistaja, ei saalis, voi hän lukuisin keinon tehdä selvää jälkeä vihollislaumoista, neutraloiden ensimmäiseksi asemiehet. Lähitaistelussa Batman on muutamia poikkeuksia (loppuvastuksia) lukuunottamatta aina se vahvempi osapuoli.

Varusteita ja taistelutyylejä on niin paljon että tylsää tuskin tulee. Erilaisia keinoja vihollisten kurittamiseen riittää vaikka kuinka monen pelin tarpeisiin. Mutta se seikka mikä tekee Batmanin taisteluista paljon kilpailijoita paremman, mielekkäämmän ja monipuolisemman on taistelumekaniikka. Se on erittäin helppo oppia mutta haastava hallita virheettömästi. Counter mekaniikka on enemmän kuin toimiva, tämä mekaniikka on parempi kuin monissa peleissä pitkään aikaan.


Maailma on täynnä sivutehtäviä ja Arvuuttajan pystejä on aivan joka paikassa, senkun etsimään, haasteita on sitten yhtälailla aina fyysisistä haasteita arvoituksiin asehaasteisiin. Mitä enemmän pelaaja jaksaa keskittyä, sitä enemmän hän saa irti pelistä. Kaikkea ei saa ilmaiseksi mutta taitava etsivä löytää kaiken ihan itse ja saa irti enemmän kuin peruspelaajat. Arvuuttajan pokaalit ovat niitä keräilytarvikkeita joiden kanssa kärsivällisyys uhkaa loppua kaikkein nopeiten sillä turhan usein tuntuu että ne ovat vain turhaa rekvisiittaa ja täytetekemistä niin rikkaassa maailmassa jossa on niin paljon tekemistä ei että vain osaa päättää että mitä tekisi ensin.

Pelkkä rikollisten juttujen kuunteleminen on antoisaa ja kun roistot tietävät että Batman on lähellä, hiipii pelko heidän sieluunsa ja kun kaikki kaverit ovat poissa, ei kaikkien konnien hermo pidä. Tietyt repliikit alkavat tietenkin toistua mutta missä pelissä ne eivät alkaisi toistua. Tämä rikollisten seuraaminen johtaa ajoittain tiettyihin sivutehtäväosiinkin ja kuunteluun liittyy myös eräs sivutehtävä jossa soiva puhelin on avainasemassa.


Vaikka tarina etenee hyvin nopeasti eteenpäin kuin luotijuna, tylsää ei tule ja sivutehtäviä voi suorittaa myös kun päätarina on viimeistelty, päätarinan pelaa viikonlopussa mutta sivutehtäviä ei huijaamatta saa alle vuodessa tehttyä ja kaikkia arvoituksia ja viittauksia on kaikkialla. Mutta pelin loppu on kyllä vähän niin ja näin. Se loppuu kuin seinään ja pari asiaa jää ratkaisematta ja pahasti, se häiritsee todella paljon, sen lisäksi viimeinen loppari ei todellakaan lunasta odotuksia, ei edes lähelle. Kun sitä vertaa muuhun peliin, se on todelal iso miinus.

Tosin peli kyllä pelaa hyvin pohjan jatko-osalle, ja oikein huutaa sitä. Ruma veto tekijöiltä mutta jatko-osaa odotettiin kuin kuuta nousevaa ja aika epäreilut odotukset sitä kohtaan kyllä tuli. Mutta eräänlainen miinus on lopetuksessa jossa jää auki paljon. Tätä voi katsoa siinä mielessä positiisena että Batman jatkaa toimiaan pelien välilläkin ja tietty mysteerisyys pysyy kokoajan esillä. Näyttävä ja tunteikas lopetus on kyseessä, siitä on turha kiistellä, mutta se vain ei toimi, mutta samalla se toimii. Se on näitä kaksiteräisiä miekkoja. Lopetus on massiivinen ja saa aikaan suuria tunteita. Sääli vain että viimeinen taistelu on kaukana tästä monumentaalisuudesta.


________________________________________________________________________________________________

Spoilereita

Koko lopetusasetelma saa kyllä vähän vihjailua lisää Catwoma DLC:ssä kun Kaksinaama puhuu. Jokerin kuolema on todella iso juttu ja jättää todella ison aukon. Sitä on osattu käyttää hyvin jatkossa. Itse olen vähän sitä mieltä että Jokeri ei kuollut tavalla jolla olisi todella ansainnut, vähän lattea loppu klovniprinssille.

Savinaamapomotaistelu on ehdottomasti yksi huonoimpia viimeisiä taisteluita koskaan. Vaikka sitä on osattu käyttää ihan hyvin niin se on todella iso pettymys tälläisessä pelissä jossa taistelu Ra's Al Ghulia vastaan oli eeppisempi ja Mr. Freeze taistelu yksi pelihistorian taktisimpia ja kiinnostavimpia, sellaisten rinnalla loppuhuipennus jää todella huonoksi.

Arkham City on sellainen peli joka aikoinaan ärsytti siinä mielessä että se jätti niin paljon kysymyksiä ilman vastauksia. Selvisikö Talia? Mitä Variksenpelätti suunnitelee? Mitä Hush aikoo? Entä Poison Ivy? Mitä Harley tekee kun Jokeri on kuollut? Tälläiset asiat ärsyttivät silloin kunnolla mutta se on osa syy siihen, miksi Arkham Knight tuntui niin hyvältä peliltä, kun se tavallaan solmi päät yhteen, lopulliseksi kokonaisuudeksi.

Spoileriasioita olisi vaikka kuinka mutta se olisi sitten ihan oma keskustelunsa...

________________________________________________________________________________________________


Eräs mielenkiintoine seikka on se että kun Batman nujertuu, laukoo milloin kukakin roisto omia kommenttejaan, paikoin tekee mieleen heittäytyä tuhoon vain kuullakseen mitä he sanovat. Jokaisella roistolla on oma tyylinsä mutta roistosta riippuva synkkä ja väkivaltainen tunnelma ei katoa minnekään, jotkut vain ovat toisia väkivaltaisempia.

Eräs valtavan upea kohtaus sijoittuu erääseen salaisuuteen jonka löytää Monarch teatterin takakujalta. Tämä kohtaus on kaikessa lyhykäisyydessään ja yksinkertaisuudessaan hienoimpia tapahtumia pitkään aikaan. Pelimaailmassa ei vastaavia kohtauksia vain löydy.

Eräs edelliseen osaan parannettu asia on se, että nyt pelin voi pelata uudemmankerran läpi, pitäen kaikki varusteet ja päivitykset, mutta seuraava kerta on paljon vaikeampi, ja viimeisetkin apuvälineet (kuten counter merkki) on otettu pois.

Mitä tarinaan tulee, se ei anna aivan kaikkia vastauksia mutta tarina on suurelta osin, lähes kokonaan hyvin antoisa, peli on todella laaja ja mahduttaa itseensä enemmän juttua kuin voisi arvata. On tietenkin riski laittaa liikaa Batman roistoja samaan peliin, mutta tässä pelissä se on onnistunut juuri oikein.


Catwoman DLC on edelleen yksi parhaita lisäsisältöjä missään pelissä. Se ei ole yhtä iso kuin joissakin peleissä, mutta se tekee pelistä oikeasti nautinnollisemman kun on toinen pelattava hahmo joka on oikeasti erilainen kuin viittaritari. Kissanaisella pelaaminen on yhtä toimivaa ja taistelu on sulavaa vaikka varusteita onkin vähemmän. Pääpelin loppumisen jälkeen vastaan tuleva yhteenotto DLC:n pääroiston Kaksinaaman kanssa on erittäin haastava, mutta samalla palkitseva.

Lepakon ja Kissan välillä on se tietty jännite joka tulee hyvin esille muutamassa kohtaamisessa ja joka kerta kun hahmoa vaihtaa. Kissanaisella liikkuminen on hitaampaa mutta hyvin hauskaa ja juuri oikein tehtyä. Tekemistä ei ole kovin paljoa mutta kun kyseessä on DLC, minkä itse aikoinaan sain heti ennakkovarauksen kanssa, niin ei sitä ajattele ihan niin. Kissanainen tuo hyvän lisän kokonaisuuteen.


Lyhyesti voidaan sanoa että Batman: Arkham City on vuoden 2011 parhaita pelejä (ellei sitten se paras), se tekee valtavasti parannuksia edelliseen verrattuna, antaa vapaan maailman ja hyvin paljon tekemistä ja Batman henkeä, tässä on peli, johon ei pety. Tässä pelissä pelaaja on Lepakkomies.

 

+ I am Batman

+ Laaja maailma

+ Paljon tekemistä ja runsaasti salaisuuksia

+ Paljon hyvin tehtyjä hahmoja: Joker, Two-Face, Catwoman, Poison Ivy…

 

+/- Lopetus

 

- Muutamien erinomaisten hahmojen puuttuminen

- Viimeinen taistelu on todella suuri pettymys (etenkin kun vertaa tasoa muuhun peliin)

 

Arvosana: 9,5

 

Legendaarinen

 



Scarecrow.jpg

All that remains, is for you to watch… as I drag your beloved Gotham… into oblivion…

 

 

 

Batmanin tarina saa päätöksensä Rocksteadyn kolmannessa ja viimeisessä Arkham sarjan pelissä. Scarecrown johtama pahisjoukko ja valtava määrä erilaisia haasteita, tehtäviä ja viittauksia saavat synkän Gothamin vaikuttamaan erittäin rikkaalta. Kaiken tämän keskuksessa on erittäin voimakas tarina josta ei puutu draamaa, toimintaa ja äärimmäisen toimimaa Batman tunnelmaa jossa pelaaja todellakin on, Yön Ritari, Lepakkomies.

 

 

 

 

Batman: Arkham Knight

Lepakkomies on sarjakuvasankari, joka on videopelien saralla onnistunut paremmin kuin yksikään toinen. Arkham sarjan pelit eivät ole olleet vain erinomaisia pelejä, vaan niiden vaikutus on levinnyt ja erinomaista taistelumekaniikkaa on käyttänyt hyväkseen erittäin onnistuneesti myös Middle-Earth: Shadow of Mordor. Mutta Batman on se, joka on tässä lajissa edelleen ylivoimainen.

Rocksteadyn kolmas ja viimeinen Batman peli päättää Lepakkomiehen tarinan, kun hän lähtee viimeiseen taisteluun yhdessä Yösiiven, Robinin, Oraakkelin, James Gordonin, Azraelin sekä Kissanaisen kanssa. Vastassa ovat roistoista viimeiset. Jokerin kuolema on syössyt rikollisen aineksen liikkeelle ja Halloweenina kaaoksen keskellä on yksi roisto joka on kaikista liikkeellä olevista se vaarallisin, Scarecrow.

Variksenpelätti on kerännyt yhteen niin Kaksinaaman, Pingiviinin kuin Myrkkymuratinkin, mutta yksi täysin uusi Batman hahmo nousee oitis pelin suurimmaksi uhaksi. Militarisoitu versio Batmanista, Arkham Knight.

Hahmoista puhuttaessa on heti todettava että parempi grafiikka ei tee hahmoista aina parempia. Esimerkiksi Poison Ivy näytti paljon paremmalta aiemmin, vaikka hyvältä hän näyttää nytkin, vaikkakin erilaiselta. Jokainen pelin hahmoista on tehty yksityiskohtaisesta ja heidän pimeimmät puolensa on tuota hienosti esiin. Hahmoista on tarjolla tiivistelmä jossa vähän tietoa heistä. Kaikki ovat ensiluokkaisesti ääninäyteltyjä ja kokonaisuudessaan, erinomaisia, olivat ne sitten omia suosikkeja tai eivät.


Batman kuulostaa ja näyttää monella tavalla samalta kuin ennenkin mutta luvassa on kuitenkin pienoisia parannuksia mitkä eivät kyllä hahmoa itseään juuri heikennä. Batman on todella loistava hahmo todella monella tavalla ja peli saa todella tuntemaan itsensä viittaritariksi jolle isokaan lauma vihollisia ei ole mikään este vaan pelkkä hidaste. Batman on täysin ylivoimainen isoakin joukkoa vastaan, kiitos äärimmäisen toimivan taistelumekaniikan joka on helppoa oppia mutta joka tarjoaa kuitenkin haasteen masteroida.

Batman on näyttävä ja Kevin Conroyn äänellä hän kuulostaa juurikin siltä miltä Batman kuulostaa ja hänen asenteensa on jämäkkä ja periksi antamaton.


Batmanin suurimpana apuna toimiva Alfred Pennyworth on monella tavalla kuin aiempien pelien hovimestari, mutta nyt hänen hahmoaan nähdään vähän enemmän ja hänet on tehty erittäin hyvin. Ääninäyttely on (Martin Jarvis) on samaa tasoa kuin aiemminkin. Alfred on yhtä aikaa aina asiallinen mutta myös hyvin inhimillinen tarjotessaan apua ja neuvoja.

Alfredista tulee pelin edetessä todella tärkeä osa tarinaa sillä hän on se ensimmäinen jonka puoleen Batman kääntyy kun esimerkiksi valitsee mitä tehtävää alkaa suorittamaan seuraavaksi.

Nightwing (Dick Grayson) on nyt mukana sivuroolissa ja tuo oman osansa tarinaan. Hän on monella tavalla kuin Batman mutta ei kuitenkaan aivan niin monipuolinen. Nightwing onnistuu tarjoamaan hyvän lisän itsenäisenä hahmona joka ajoittain toimii Batmanin apuna.

Robin (Tim Drake) on kuin aiemmassa pelissä, mutta häneen on saatu vähän lisää särmää ja hän onnistuu olemaan hyvä apuri. Hän on kuin vähän heikompi versio Nightwingistä, mutta taistelussa hänellä on omat temppunsa. Hän on hyvin erilainen hahmo kuin Batman, mikä rikastaa tarinaan hänen osaltaan huomattavasti.

Oraakkeli (Barbara Gordon) on myös mukana paljon näkyvämpänä hahmona jolla on tarinassa erittäin kriittininen rooli. Ashley Greenen ääninäyttelemänä hahmo kuulostaa todella erilaiselta kuin aiemmissa peleissä mutta ei mitenkään huonolta. Hahmosta on tehty paljon enemmän hakkerityylinen, mikä sopii hänen nykyiseen tilanteeseensa hyvin. Mutta läsnä ovat edelleen ne muistot ajasta kun kaikki ei ollut näin.

Poliisipäällikkö James Gordon on tuttuun tapaan isossa roolissa pelissä, vaikka hänen rooliaan olisi voitu korostaa vähän enemmänkin. Hän on niitä hahmoja jotka toimivat paremmin juuri siksi että hän ei ole samanlainen kuin Batman, Robin tai muut. Gordon on se paljon inhimillisempi tekijä. Vaikka hän onkin kiven kova poliisi, niin tarinan puolesta hänen kauttaan saadaan esiin niitä hyvin kipeitä osioita ja kokonaisuudessaan hahmo on samaa tasoa kuin aiemminkin. Hänen ei välttämättä kuulo olla se näkyvin, mutta kokonaisuuden kannalta hän on hyvin tärkeä.


Vähemmän tunnettuihin hahmoihin kuuluu Arkham Cityssä piruja seinille maalannut mystinen Azrael. Arkham Cityn aikaan linkitin hänet itse Jean Paul Valleyhin josta sarjakuvissa tuli lyhyesti Batmanin manttelinperijä tätä osaa ei ole täysin sivuutettu, mutta hahmo ei ikävä kyllä ole Valley . Azrael on sellainen hahmo joka on taustalla eikä hänen roolistaan ole varmuutta, vaikka aika ilmeisesti sitä tuodaankin esille ja sarjakuvia lukeneet vetivät melko varmasti omat tulkintansa aika nopeasti.

Se miten Azrael on toteutettu, on todella hyvä. Hänestä on tehty tarkoituksella selvästi erilainen kuin Batman ja tällä kertaa hän on erilainen kuin Cityssä. Tietty ristiritarininja olemus on kuitenkin hyvin toimiva. Azrael on tehty hyvin iskeväksi hahmoksi ja myös ääninäyttely on toimivaa. Itse olisin halunnut ettei hänen kasvojaan olisi koskaan näytetty.

Catwoman on omasta mielestäni yksi tärkeimpiä osio Batmanin maailmaa eikä häntä ole unohdettu tälläkään kertaa. Arkham Cityssä Kissanainen oli yksi parhaiten tehtyjä hahmoja koko pelissä ja se oli todella iso saavutus. Tämä on kaikenlisäksi parhaita Kissanaisia koskaan ja ääninäyttely (Grey Griffin) tekee aivan yhtä hyvän suorituksen kuin aiemminkin. Kissanainen näyttää aivan yhtä seksikkäältä kuin aiemminkin ja pelattavuudeltaan hän toimii hyvin. Hänellä on omat temppunsa ja hänellä pelaaminen on oikeasti hauskaa.

Pelkkä hänen läsnäolonsa on plussaa, mutta olisin kyllä tavallaan kaivannut vähän enemmän osuutta isoon tarinaan pelissä.


Mitä tulee vihollisiin, niin Arkham Cityn vaikutukset näkyvät monella tavalla eikä Batmanin anneta unohtaa niitä. Menneisyyden aaveet painavat häntä hyvin monella tavalla ja ensimmäinen kohtaaminen Variksenpelätin kanssa, tekee tarinasta oitis tunteikkaamman, voimakkaamman ja hyvin kiinnostavan kun Batmanin mielen kimppuun hyökätään ja monet hänen pahimmista peloistaan uhkaavat häntä.

Tästä päästääkin siihen osaan jossa tarina suoraan sanottuna nousee oitis toiseen potenssiin, Jokeriin (äänenä sanansa syönyt Mark Hamil). Tapa jolla Jokeri on tuotu peliin on nerokas. Jo ennestään aaveiden vainoama Lepakkomies saa nyt vastaansa pahimman vihollisensa tavalla, jolle hän ei mahda mitään.

Jokeri on ihan hyvin tehty. Vaikka Heat Ledgerin Joker roolin jälkeen täydelliselle Jokerille on nyt karmit, niin tämä vanha malli toimii lähinnä siksi, miten häntä käytetään. Batman vajoaa kokoajan syvemmälle hulluuteen ja Jokerin naama alkaa pistää esiin ties missä. Tämä valinta on todella toimiva ja korostaa Variksenpelätin vaikutusta ja kaikkea sitä mikä on Batmanille kaikkein kivuliainta. Erittäin vahvoja kohtauksia ovat ne muutamat osat joissa Batmanin suurimmat kipupisteet nostetaan esiin. Vaikka nämä osat eivät olekaan aivan yhtä tunteikkaita kuin Arkham Cityn osa jossa Batman polvistuu paikalla jossa hänen vanhempiensa veri virtasi, niin ne kuitenkin ovat todella hyvin tehtyjä, raakoja ja tunteikkaita hyvin monella tavalla. Oli sitten kyseessä Jason Toddin murha tai Barbara Gordon halvaantuminen.


Yksi tunnetuimpia Batman roistoja on tietenkin Harvey ”Two-Face” Dent joka on taustansa vuoksi todellinen avainhahmo. Yksi niitä jotka aloittivat hyvinä mutta kääntyivät pahoiksi ja josta saadaan todella hyviä tarinaosuuksia aikaiseksi.

Troy Bakerin ääninäyttelemänä Two-Face on todella toimiva ja hänen ulkoasunsa on kuin Cityssä. Toinen puoli on todellakin karu ja toinen hyvin ihmismäinen. Kaksinaama on yksi niitä sivuhahmoja, mutta hänen osansa on kuitenkin tehty hyvin esimerkillisesti ja hänestä on saatu jälleen, todella toimiva.

Pingviini on yksi sellainen hahmo joka kuuluu vakioporukkaan. Itse olen juuri koskaan pitänyt häntä kovin erikoisena hahmona, mutta pakko todeta että Nolan Northin ääninäyttelyllä hahmoon saadaan vähän lisää syvyyttä ja kyllä hänet on jälleen osattu tehdä todella hyväksi hahmoksi.

Arvuutta on samanlainen ärsyttävä paskiainen kuin aiemminkin. Itse olisin kaivannut vakavampaa versiota hänestä, mutta koska tällä aloitettiin, on hyvä että sillä myös jatkettiin. Riddler on hahmo joka toimii siksi niin hyvin että hänestä haluaa hyvin nopeasti vääntää paskat pihalle ja kun se hetki koittaa, se on kaiken vaivan arvoinen. Hahmona hän ei ole mitenkään erikoinen, mutta hänet on tehty samalla antaumuksella kuin kaikki muutkin hahmot ja hän jos kuka rakastaa omaa ääntään ja omaa kuvaansa.

Harley Quinn on yksi niistä hahmoja joissa ääninäyttely on aina ollut iso osa hahmoa ja siksi on sanottava että ilman Tara Strongia, hahmossa ei olisi sitä samaa sisua, mitä tälläkin kertaa on. Hahmo näyttää ja kuulostaa juurikin siltä miltä hänen pitääkin. Tähän kun yhdistetään se seikka että hän on todella hauska, niin on pakko sanoa että Harley on yksi pelin suurimpia valopilkkuja.

Poison Ivy on ollut vakiokasvona alusta asti ja muuttunut aika paljon. En oikein missään vaiheessa tajunnut että mikä järki siinä takissa oli, mutta sanotaan että pelissä, sitä on osattu käyttää. Ivystä tulee helposti yksi pelin parhaiten tehdyistä hahmoista, jonka potenttiaalia on osattu käyttää. Vaikka itse jäin edelleen kaipaamaan muutamaakin seikkaa ja hänen muodonmuutoksensa teki hänestä vähemmän seksikkään, niin tarinallisesti häntä käytettiin todella vahvasti.

Tasia Valenzan ääninäyttelämä Ivy kuulostaa yhtä hyvältä kuin viimeksikin.


Kaupunki on myös täynnä muitakin enemmän tai vähemmän tuttuja hahmoja ja pelissä on todella nautinnollista kun heidät kohtaa ensimmäistä kertaa. Jotkut ovat sellaisia joista et ole välttämättä koskaan kuullutkaan, mutta on tavallaan hienoa että Rocksteady päätti lisätä myös aivan uusia hahmoja, sen sijaan että olisi kierrättänyt samoja vanhoja.

Itse sanoisin että varsinkin se yksi osa jossa Ihmislepakko aivan yllättäen hyppäsi esiin, oli yksi sellainen osa, joka teki pelistä sekunneissa oitis paremman. Vaikka itse olisin ottanut vähän erilaisen lähestymistavan, niin silti on hyvä nähdä hahmo, jota itse toivoin jo Arkham Cityyn, nyt se on täällä.

Sanotaan että itse olisin vielä halunnut nähdä Banen edes lyhyesti, mutta tavallaan samalla sanon että Arkham sarjassa Bane ei ole ollut kyllä se parhaiten tehty hahmo. Tosin Tom Hardyn Banen jälkeen, vaaditaan aika paljon, jos haluaa tehdä Banen, joka iskee.

Lukuisten sivuhahmojen joukkoon mahtuu myös muutamia pettymyksiäkin joka tosin ei johdu niinkään aina hahmoista itsestään, vaan siitä, että heidän valtavaa potentiaaliaan ei ole hyödynnetty tavalla jolla olisi pitänyt.

Hyvänä esimerkkinä Deathstroke, jota vastaan käytävä tappelu käydään Lepakkoautolla, eikä mies vastaan mies tyyliin. Tämä on todella typerä päätös, sillä Deathstroke on hahmo jota vastaan olisin halunnut taistella käsin, oikeaa taitoa vaatien.


Scarecrown on kuitenkin se joka on monella tavalla parhaiten tehty hahmo koko Rocksteadyn Arkham trilogiassa ja hänen muodonmuutoksensa ensimmäisestä pelistä on tehnyt hänestä vielä paremman. Ensimmäisessä Arkham pelissä Scarecrow ei ollut kovin hyvin tehty, vaikka hänen osionsa olivatkin hyviä. Tällä kertaa hänestä on tehty erityisen karun näköinen. Kärsinyt ja kammottava mies joka on täysin erilainen kuin aiemmin, erittäin hyvällä tavalla. Variksenpelätti on monissa paikoissa ollut todella aliarvostettu Batman roisto, mutta tämän pelin jälkeen voi sanoa, että nyt hän on saanut arvoisensa kohtelun ja paikan olla päävihollinen. Siinä missä Jokeri ja Bane ovat päässeet todella loistamaan ja varastamaan shown täysin Dark Knight trilogiassa, niin tässä pelissä on Variksenpelätin vuoro eikä sitä tilaisuutta ole sivuutettu.

John Noble ei olisi ollut kyllä oma valintani rooliin, mutta hän ei kuitenkaan pilaa tilaisuuttaan olla se sarjan kammottavin roisto, vaan ottaa kaiken irti roolistaan ja onnistuu todellakin painokkaalla tavalla olemaan hyvin uhkaava, karmivan rauhoittavan ja kaikenpuolin erinomainen ääni erinomaisesti tehdylle hahmolle. Scarecrow saattaa helposti olla se hahmo Kissanaisen lisäksi, joka on saatu näyttämään paremmalta kuin koskaan aiemmin.

Asylumin Jokeri oli Batmanin kanssa leikkivä kahjo mielipuoli joka piinasi Yön ritaria useilla lähetyksillään ja kerran toisensa jälkeen haastoi vihollisensa ties mihin, lällättäen itse taustalla ja toimien juontajana.

Cityn Hugo Strange oli älykäs haaste joka psykologisella otteella aiheutti ongelmia ja oli täysin erilainen kuin Jokeri. Hän on mies jonka painostava läsnäolo nojasi psykologiaan ja hänen tapansa käsitellä tilanteita oli omaa luokkaansa, puhumattakaan siitä, että se ei jäänyt Batmaniin vaan myös roistojoukko oli hänen katseensa alla.

Variksenpelätti on yhdistelmä näistä kahdesta, omalla lisämausteella joka on pelko jokaisella mahdollisella tavalla. Scarecrow on erittäin mystinen hahmo joka on trailereista alkaen näyttänyt olevansa todella vakavasti otettava vihollinen. Scarecrow on mies joka tietää että jo voittanut joten hänelle, kaikki mikä tapahtuu johtaa vain yhteen paikkaan ja se tekee hänen aavemaisesta läsnäolostaan ja aina rauhallisesta tyylistään, hyvin voimakkaan.


Scarecrown liittolaisista pahin on Arkham Knight (äänenä itse Troy Baker ) josta on ollut erittäin paljon keskustelua liikkeellä. Onko hän kokonaan uusi hahmo, vai onko se vain temppu. Onko kyseessä Jean Paul Valley, Jason Todd, Talia Al Ghul vai onko hän sittenkin Damian Wayne. Ehkä naamion alla onkin robotti?

Kaikki teoriat ovat varmasti saaneet alleen omanlaista tuultaan, mutta kuka tai mikä Arkham Knight onkaan, ei voi väittää etteikö hän olisi erittäin vaikuttava ilmestys. Hahmo joka tietää miten Batman toimii, on hahmo, joka tietää miten hänet voidaan voittaa ja ainoa mistä Arkham Knight välittää, on Lepakkomiehen tappaminen. Siinä tulee tosin samalla aika reilusti vihjettä hahmosta eikä identiteetti tule suurena yllätyksenä, etenkään jos sattunut näkemään elokuva Under the Red Hood, sillä asetelma ei eroa siitä merkittävästi .

Arkham Knightista voi sanoa että hahmo näyttää upealta ja kuulostaa samalla tavalla erittäin hyvältä, mutta se on kaikki pintaa ja pinnan alla on paljon enemmän, varsinkin tarinallisesti. Toteutus on onnistunut monella tavalla. Knight on palkkasoturien komentaja, erinomainen strategi ja taitava taistelija. Hänen äänensä on robottimaisella mausteella hyvä vastapaino Variksenpelätille.

Itse olisin tosin toivonut että pelintekijät olisivat ihan oikeasti tehneet uuden hahmon. Siinä vaiheessa kun hahmon identiteetti paljastuu, niin tuntuu että Arkham Knight on vain uusi versio Punahupusta. Tosin tämä Jason Todd epäily nousi itselläni siinä kohtaa esiin, kun Toddista tuli tiedosto galleriaan eikä hänestä ollut Punahuppuviittausta. Hänen muutoksensa Arkhamin ritarista eteenpäin oli kyllä tehty hienosti.


Tunnelmasta puhuttaessa nostetaan heti esiin yksi osa joka voi tuntua vähäpätöiseltä, mutta se oli jo Asylumissa iskevä elementti ja on hyvä että perinnettä on jatkettu. Kun Batman ottaa kuolettavan osuman ja häviää, niin hänen vihollisensa sanovat viimeiset sanansa Batmanin maatessa maassa. Nämä on sellaisia asioita jotka saavat toisinaan toivomaan häviämistä, vain että kuulee, mitä pahikset sanoavat. Tosin jos näitä läppiä joutuu kuuntelemaan vaikeuden vuoksi, niin se on tietenkin toinen juttu.

Kokonaisuudessaan Arkham Knight on peli joka on synkkä. Verta pelissä on harvemmin mutta väkivalta on rajua ja luvassa on muutamia selvästi häiritsevämpiä kohtauksia, jotka on tosin useimmiten vähän sensuroitu, mutta oikein.

Synkkä Gotham on todella hyvä pelikenttä Lepakkomiehelle ja muille ja tilaa riittää. Gotham koostuu kolmesta saaresta ja vaikka alue ei ole mitenkään äärimmäisen suuri, niin se on täynnä viittauksia, haasteita, arvoituksia ja pahiksia. Tila on siis käytetty hyvin ja järkevästi.

Esimerkiksi poliisiasema on paikka joka on osattu tehdä juuri oikein. Pahisten aseita on näytillä ja tänne Batman raahaa nappaamansa roistot. Asema elää ja samoin elävät muutkin osat kaupunkia. Asemalle vangittuja rosvoja voi käydä jututtamassa ja tarinan edetessä, kaikki muukin etenee.

Koska isoa osa juonta on Variksenpelättimen levittämä kauhu, niin se on myös osa kaupunkia ja tapa jolla se näkyy, on tunnelmallisesti erinomainen ja pelin edetessä se kaikki vain paranee paranemistaan.

Kaupunki on tuttuun tapaan täynnä Arvuuttajan jättämiä haasteita joista on todella simppeleitä ja osa hyvin haastavia. Batmanilla on valtava arsenaali varusteita ja paikoitellen niitä joutuu todellakin käyttämään, jos haluaa selvittää kaikki haasteet. Tietty haittakin tulee esiin haasteiden kanssa. Aiempien pelien tapaan Batman tunnistaa Detective Modessa maastoissa olevat taktiset paikat. Arvuuttajan kanssa tästä tulee ongelma sillä haastepaikkojen korostus ei katoa, vaikka ne olisi jo tehty mikä hämää siinä kohtaa, kun etsii niitä suorittamattomia.

Nämä haasteet ovat sellainen juttu joka laskee uudelleenpeluuarvoa, sillä kun ne on kerran kerätty, ei sitä urakkaa halua tehdä uudestaan, etenkin koska osa on todella ärsyttäviä ja osa taas niin samanlaisia. Mutta jos haluaa tapella Arvuuttajan kanssa, niin pakko. Tätä on sentään viitsitty helpottaa sen verran että Gothamissa on aina silloin tällöin kaduilla konnia, jotka tietävät arvoitusten sijainnit.

Läheistä sukua näille haasteille ovat myös monet AR (Augmented Reality) haasteet joita saa avattua tekemällä tiettyjä asioita pelissä. Nämä ei ole pakollisia, mutta niissä on palkintona taitopisteitä. AR haasteet tosin ovat juurikin nimensä mukaan, haasteita. Alkuosan haasteet ovat aika helppoja, mutta toiset ovat todella vaikeita.


Tarina on pelissä todella hyvin kirjoitettu ja Variksenpelätin takia kaikki mitä tapahtuu, on kyseenalaista ja se käy selväksi ennen pitkää.

Sanotaan että Witcher 3 oli peli jossa tarina muovautuu pelaajan päätösten mukaan ja sellaisista peleistä itse todella pidän. Batmanin tarina on valmiiksi kirjoitettu, mutta se on tehty niin hyvin että se toimii. Tarinaa riittää pääjuonen ja sivujuonien muodossa valtavia määriä ja puhumalla hahmoille, juttua tulee lisää.

Batman ei myöskään ole yhtä laaja peli kuin Witcher 3, mutta laatu ja määrä ovat kaksi asiaa ja sen minkä Batman menettää määrässä, se korvaa laadussa sillä tässä pelissä on paljon enemmän erinomaisesti tehtyjä ja ääninäyteltyjä hahmoja.

Vaikka tarinaa ei voi itse muokata, sitä on todella paljon ja lisää tuntuu tulevan kokoajan. Tehtävissä on kokoajan esillä se, kuinka paljon niitä suoritettu valikoista käy pian ilmi, että kuinka paljon sivutehtäviä mukaan oikein mahtuu.

Se mikä antaa tarinalle vähän lisää vauhtia, on se, että tarina jatkuu Arkham Citystä. Monet siellä alkaneet tapahtumat päättyvät täällä.

Gothamissa on myös valtava määrä piilotettuja viittauksia moniin eri hahmoihin, osa hyvin selviä ja osa sellaisia, joita ei välttämättä aluksi edes huomaa. Tämä peli myös yhdistää Rocksteadyn sarjaan myös Arkham Origins osan, josta Rocksteady on aiemmin sanonut, että se ei ole osa heidän tarinaansa. No, muutama seikka voisi vihjata että totuus on vähän toinen.


Pelattavuus on ollut näissä peleissä timanttinen ja timanttisista osioista parhaiten tehty on taistelu. Kuten aiemmin sanottu, mekaniikka on sen verran simppeli että se on todella helppo oppia, mutta siitä on tehty sen verran monipuolinen että sen mestarilliseen hallintaan on haastavaa päästä. Perusidea on simppeli Lyö-Torjua-Väistä. Pikku hiljaa tämä konsepti kasvaa ja kehittyy muuttuen pelimaailman parhaaksi taistelumekaniikaksi, jonka on ottanut omakseen myös eräs toinen huippupeli, Shadow of Mordor.

Hiiviskely on toinen avainosa pelattavuutta. Jotkut viholliset kantavat aseita jolloin suora hyökkäys johtaa helposti nopeaan kuolemaan. Hiiviskely on kuitenkin tehty niin hyvin, että se on hauskaa, haastavaa ja tunnelmallista, kun viholliset ovat pelon vallassa.

Myös kaupungin yllä liitely ja rakennuksesta toiseen singahtelu on hauskaa. Paikasta A paikkaan B eteneminen liitäen on tehty todella hyvin ja harva peli pystyy tarjoamaan yhtä hauskaa touhua jossa etäisyydet taittuvat nopeasti.

Kuten aiemminkin, läsnä ovat myös älylliset haasteet, sillä koska Batman on maailman mahtavin etsivä, hän voi käyttää Detective visionia korostaakseen tärkeitä paikkoja kaupungissa ja iso osa pelistä tuleekin pelattua tämän tehosteen sinisessä loisteessa, vaikka maailma onkin todella upea graafisesti.

Täysin uutena ominaisuutena on Batmobile. Autolla ajaminen on vähän sellainen juttu joka on kiva lisä, mutta sitä on ängetty vähän kaikkialle. Siis minulla ei ole mitään sitä vastaan, mutta vähempikin olisi riittänyt. Itsestäni ainakin tuntuu paikoitellen että ohjattavuus on aika liukas ja saan aikaan enemmän tuhoa kun monet paikat hajoavat auton törmäyksestä. Ralliakin on luvassa, mutta enemmän haastemuodossa. Autossa on tosin myös taistelumoodi, joka on paljon jouhevampi toiminnassaan. Vaikka toiminta autolla onkin omalla tavallaan hauskaa, niin paljon vähempikin olisi riittänyt. Etenkin ne lukuisat pomotaistelut joista lähtee osittain mielekkyys kun joutuu käyttämään autoa, eikä taistelua käydä käsirysyssä.

Arkham Knight ei ole vaikea peli. Se on ajoittain haastava, mutta oikealla tavalla. Haaste on sellainen että se pakottaa pelaajan toimimaan tietyllä tavalla tietyissä tilanteissa. Itse voisin sanoa olevani mestari mitä tulee taisteluun, mutta kun kyseessä on enemmän hiiviskelyä vaativa osuus, niin osaan sopeutua.


Jos jotain negatiivista pitää hakemalla hakea niin miinus tulee lähinnä pikkujutuista. Sanotaan että jotkut hahmot näyttivät paremmilta aiemmin. Vaikka esimerkiksi Kissanainen näyttää edelleen hyvältä, niin Arkham Cityssä hahmo oli jotenkin paremman näköinen. Sama pätee myös Myrkkymurattiin.

Tämä on niitä hetkiä jolloin parempi grafiikka ei tee pelistä välttämättä paremman näköistä. Tässä kohtaa se näkyy, sillä Kissanainen on paljon seksikkäämpi edeltäjässä ja samoin Myrkkymuratti.

Vastapainona tosin ovat ne monet paljon upeammat hahmot, kun vertaa entiseen.

Batman näyttää upealta uudistetussa varustuksessa ja Variksenpelätti on kokenut uskomattoman muodonmuutoksen ja on tällä kertaa monta kertaa parempi kuin viimeksi.

Muita juttuja joista voisi napista ovat tietyt tarinaosat ja jotkut haastetehtävät. Mutta ne ovat sellaisia pikkujuttuja.

Huomattavasti isompi juttu varsinkin itselleni on se, että tiettyjä asioita ei voi tehdä heti vaan vasta sitten kun sinulla on varuste Z, X tai V jotka saat kun olet joko suorittanut tehtävän Ä, yleensä kun olet edennyt tarinassa kohtaan Ö.

Eräs seikka mistä en erityisemmin pidä, on se miten valtaosa pomotaisteluista on tehty. Vaihtelua on, mutta itse olisin kaivannut enemmän taistelu käsin, yksi vastaan yksi. Hiiviskely tai lepakkoautolla taistelu kun eivät mahdu eeppisen taistelun puitteisiin.

Mutta jälleen on sanottavat että moni suosikkipelini sisältää näitä juttuja. Batman tosin on osannut lisätä erään ominaisuuden mukaan. Game+. Se oli loistava Cityssä ja se on loistava tässäkin.

Erittäin suuri sääli on että myös Arkham Knight kärsii tästä nykyajan pelejä riivaavasta vitsauksesta. DLC on nykyään jotakin sellaista millä pelejä pyritään rakentamaan kokonaisiksi vielä senkin jälkeen, kun ne on julkaistu ja näin revitään vielä vähän ekstraa. Witcher 3 on se yksi poikkeus joka teki sen oikein.

DLC rintamalla Witcher 3 ottaa mursavoiton, sillä Rocksteady kylvää DLC:tä vähän sinne ja tänne ja yksinoikeudella, melko varmasti tarjoten sitä myöhemmin maksullisena muillekin.

Arkham Knight saa mahdollisesti tarinallista lisäsisältöä, vieden tarinan päätökseen vielä enemmän (toivottavasti), mutta vasta tulevaisuudessa.


Lopetus on sellainen asia joka voi joka tehdä pelistä selvästi paremman tai selvästi heikentää kokonaisuutta. Mitä tulee Arkham Cityyn, oli lopetus vähän kahden vaiheilla. Kokonaisuudessaan se oli todella tunteikas ja voimakas vaikkakin mukana oli aika paljon kokonaisuutta heikentäviä seikkoja joista se kaikkein suurin oli viimeinen pomotaistelu ja tavallaan se tapa jolla Jokeri lähti. Siinä ei ole mitään pahaa että tarina etenee ja se teki omalla tavallaan lopetuksesta hyvin merkittävän, mutta tyyliä olisi pitänyt hioa paljon.

Arkham Knight on vähän toisenlainen tapaus. Siinä missä Arkham Cityn viimeinen taistelu Clayfacen kanssa oli selvä pettymys, on tämän pelin viimeinen yhteenotto erilainen, mutta erittäin toimivalla tavalla erilainen ja verrattuna kahteen edelliseen peliin, se on myös selvää kehitystä.

Tämä Tim Drake & Barbara Gordon on vähän outo sillä itse olen aina yhdistänyt Barbaran ja Dick Graysonin pariksi, mutta aika moni muukin asia on laitettu uuteen valoon joten mikäs siinä.

Viimeinen osuus tarinassa on toimiva ja kun pelissä on alusta asti ollut olemassa nämä tietyt teemat: Näin Batman kuoli. Näin tarina päättyy. Tämän jälkeen ei tule enää uutta peliä. Niin on isoin kysymys on enää se, että miten tarina nyt sitten päättyy. Dark Knight elokuvatrilogia teki paljon oikein, mutta sen kanssa Banen loppu oli valtava pettymys, muutoin kaikki oli ihan kelvollisesti tehty.

Arkham Knight on lopetuksen kanssa päässyt puoleen väliin. Idea oli hyvä ja kokonaisuudessaan se viiimeinen osuus tarinassa oli tehty paperilla todella hyvin. Se mikä jää kuitenkin vähän heikoksi, on siinä, että tarinaa ei ole todellisuudessa viety aivan loppuun asti, vaan se jää tulkinnan varaiseksi vähän liikaakin. Siinä kohtaa kun kartano räjähtää niin on selvää että se on Waynen keino jättää vanha elämä taakseen ja siirtyä eläkkeelle. Mutta Dark Knight trilogia sentään näytti sen ihan konkreettisesti, sitä olisin kaivannut vähän tähänkin. Toinen heikkous on siinä viimeisessä osiossa Painajaislepakkomiehen kanssa.

Vaikka tarina onkin kokonaisuudessaan todella toimiva ja erinomaisesti tehty, niin lopetuksessa on paljon ongelmia ja tulkinnanvaraisuus on se merkittävin. Tämä on kuitenkin erinomainen jatko-osa sarjaan ja tuo sen saman tunteen takaisin, mikä tuli vastaan Arkham Cityn kanssa.


Kokonaisuudessaan voidaan sanoa että Batman: Arkham Knight on erittäin onnistunut jatko-osa ja erittäin onnistunut peli. Siitä löytyy paljon sellaista mistä voi tietysti napista, mutta ei mitään, mikä todella rikkoisi kokonaisuuden joka on sanalla sanoen kuuluu pelien kirkkaimpaan kärkeen, ylivoimaisesti.

Voidaan sanoa että ei ole peliä jolle voisi antaa täysiä pisteitä sillä aina on jotakin mitä voisi tehdä paremmin. Batman: Arkham Knight tekee lähes kaiken kiitettävästi, täydellisyyttä hipoen ja kaikki mikä on huonoa, on aika minimaalista. Arvosana 9 on vaikea saada ja 9,5 on jotakin minkä voi saada lähinnä vasta kun peli on ehtinyt olla vähän aikaa esille ja siitä näkee, että kuinka se kestää aikaa ja toimii kokonaisuutena, vielä sen alkuhuumankin jälkeen ja mahdollisesti vielä paljon julkaisun jälkeenkin. Kuten Spyro Year of the Dragon, Kingdom Hearts 2,5 sekä Wolf Among Us, unohtamatta tämän pelin todellista edeltäjää, Arkham Cityä ja aiemmin tänä vuonna ilmestynyttä Witcher 3: Wild Huntia. Ne ovat erilaisia pelejä mutta omassa genressään ne ovat parhaita ja edelleen todella hyviä. Batman: Arkham Knight tekee monet asiat paremmin kuin sarjan muut pelit ja lähemmäs kaikki sen osa-alueet ovat ensiluokkaisesti tehtyjä, joten uskon vakaasti, että se liittyy muiden seuraan.

 

 

+ I am… Batman

+ Taistelumekaniikka kaikessa loistossaan

+ Erittäin rikas ja synkkä tunnelma

+ Erittäin paljon tekemistä ja vaihtelua

+ Runsaasti erinomaisesti tehtyjä hahmoja

+ Tarina ja kaikki sen yksityiskohdat

+ Ne niin monet pienetkin asiat

 

+/- Lopetus

+/- DLC

 

- Tietyt osa-alueet (Tarinassa, hahmoissa, maailmassa…)

- Batmobilen liikakäyttö

- Asiat joita jää kaipaamaan

 

 

Arvosana: 9,5

 

Mestariteos




Lisäsisällön suhteen Arkham Knight voittaa määrässä, mutta City voittaa laadussa. Originsin lisäsisältö ei ole itselleni tuttua kun en sitä hankkinut ja Asylumin lisäsisältö ei jäänyt juuri mieleen. Muutenkin kun kyseessä on taistelu siitä kumpi on parempi: City vai Knight, niin lisäsisältö voisi olla yksi erottava puoli. Nyt ei lasketa kaikki niitä lukuisia haastemappeja, sillä City tarjosi ne heti kun taas Knight Season Passin kautta.

 

 

Catwoman DLC (Arkham City)

Kuten jo sanottu niin tämä on yksi parhaista lisäsisällöistä mitä olen pelannut. Tässä ei niinkään ratkaise se määrä, vaan se laatu kun pelaaja pääsee pelaamaan Kissanaisella.

Varsinaiset juonipätkät tapahtuvat samaan aikaan pääpelin kanssa tai heti sen jälkeen, kun Selina Kyle saapuu kaupunkiin ryöstöpuuhiin ja joutuu oitis napat vastakkain Kaksinaaman kanssa. Lepakkomies puuttuu peliin ja Kissanainen vapautuu ja jatkaa ryöstöretkeään.

Pelaamisessa yhdistyy niin hiippailu kuin tappelukin. Molemmat osat ovat paljon minimalistisempia kuin Batmanilla sillä Catwomanilla ei ole samalla tavalla varusteita tai taitoja, mutta tämä tuo tavallaan eroa hahmoihin mikä tekee tästä sisällöstä virkistävää.

Koko kaupunki on myös vapaassa käytössä pelin jälkeen. Tekemistä ei ole samalla tavalla kuin Batmanilla mutta kuitenkin sen verran että kaupunkia saa vähän tutkia ja siellä saa harrastaa kiipeilyä, sillä Arvuuttaja on jättänyt Kissalle omat pokaalinsa.

Kokonaisuutena tämä DLC on erittäin hyvä pääpeliin.

 

+ Hyvä lisä pääpeliin

+ Tuo mukavaa vaihtelua

+ Lisää tarinaa

 

- Vähän lyhyt

 

Arvosana: 8,5

 

Fantastinen


Harley Quinn's Revenge (Arkham City)

Pääpelin jälkeen alkaa tapahtua. Pelissä pelataan niin Batmanina kuin Robininakin. Batmanilla voi harrastaa aluksi vähän keräilyä mutta Robinilla kysessä on yksi suoraviivainen tehtävä jossa saa vähän kokeilla Robinin uusia varusteita.

Juoni seuraa Harley Quinnin jahtaamista. Jokerin kuolemasta murtunut Quinn on linnoittautunut ja onnistuu vangitsemaan viittasankarin. Siinä kohtaa Robin astuu kuvaan.

Tämä ei tarjoa kovinkana paljoa, toisin kuin Catwoman. Ihan kiva lisähän tämä on, mutta Yksi tehtävä uudella pelihahmolla nyt ei juuri erityisemmin nappaa. Mutta eräs seikka tämän kyllä pelastaa nimittäin se tietty asenne joka saadaan aikaan Harley Quinnin läsnäololla ja Tara Strongin mestarillisille ääninäyttelyllä. Omat kohokohdat tässä jaksossa todellakin on.

Kokonaisuudessaan kiva lisä, mutta Catwomanin jälkeen tuntuu todella lyhyeltä.

 

+ Uusi pelihahmo

+ Harley Quinn

 

- Pituus

 

Arvosana: 7,5

 

Erityinen


Season of Infamy (Arkham Knight)

Knightin paras DLC ei ole yhtä hyvä kuin Cityn, mutta pari asiaa tämä DLC tekee todella hyvin. Peliin tulee kourallinen uusia juonikuvioita jotka uppovat erittäin hyvin pääpeliin, niin että eivät juuri edes erotu joukosta. Kun ne pelaa vasta myöhemmin niin tulee kysyneeksi, miksi niistä piti tehdä erillistä ladattavaa sisältöä, mutta jos ne ovat oitis mukana pelissä, niitä ei edes huomaa.

Laatu pysyy kaikissa samana, erinomaisena. Mukana on vanhoja tuttuja ja on havaittavissa että Killer Croc ja Mad Hatter taitavat olla pelintekijöiden suosikkeja kun ovat jälleen mukana. Olisi ollut kiva jos mukaan olisi tuotu vähän jotain uuttakin. Pakkasherran ja Ra's Al Ghulin läsnäololle on ihan oikeat syyt ja Ra's Al Ghul on helposti paketin kohokohta, etenkin lopetuksensa puolesta. Silti olisi kiva jos mukana olisi ollut jotain oikeasti uutta, tai edes parempaa. Killer Croc olisi ihah hyvin voitu korvata Banella, sillä hän jäi ikävän alikäytetyksi Rocksteadyn trilogiassa ja Origins teki hänestä jonkin ihmeen showpainijan.

Season of Infamy täydentää Most Wanted sivutehtäviä erinomaisesti ollen hyvä osa kokonaisuutta ja sulautuu hyvin mukaan tarjoten mukavasti pelattavaa ja kokonaisuus rikastaa pääpeliä erittäin hyvin.

 

+ Täydentää pääpeliä

+ Erinomainen tunnelma

+ Shadow of War tehtävä

 

- Kierrättää hahmoja

 

Arvosana: 8,4

 

Mahtava


Batgirl: Matter of Family (Arkham Knight)

Batgirl tekee ensiesiintymisensä sarjassa ja vielä pelattavana hahmona. Tarina sijoittuu aikaan ennen Asylumia ja esittelee Harley Quinnin klassisen asun kun Lepakkotyttö yhdessä Robinin kanssa lähtee päällikkö Gordonin apuun Jokerin huvipuistoon.

Batgirl on perustyyliltä samanlainen kuin kaikki muutkin pelattavat hahmot. Omaa tälle hahmolle on kuitenkin se että hän on taitava hakkeri ja se on tuotu esille myös pelaamisessa. Matter of Family on ehkä se kaikkein laajin DLC ja lisäsisällöksi tässä on ihan kivasti tekemistä ja tunnelmaa. Alue ei ole mitenkään valtava, mutta siihen on saatu mukavasti sisältöä.

Tunnelmaltaan ja tarinaltaan tämä on laatutyötä. Pelisarja rikastuu mukavasti ja tuo pientä vaihteluakin. Vivahteet menneeseen on tehty hyvin ja pelattavuus toimii kuin aiemminkin. Sanoisin että pitkälti samalla tasolla Harley Quinn's Revengen kanssa, mutta tarjoaa vähän enemmän pelattavaa tai ainakin vähän vapaammin.

 

+ Täydentää ja rikastaa isoa kokonaisuutta

+ Batgirl

+ Tietty vapaus

 

- Korostaa paria huonompaakin juonikuviota

- Ei ota kaikkea iloa irti

 

Arvosana: 8,2

 

Mahtava

 


Gotham City Stories + Harley Quinn & Red Hood (Arkham Knight) Spoilereita!!!

Tämä on se kohta jossa pakko hajosi Knightin kanssa. Riippumatta siitä kenen DLC osasta puhutaan, niin pari asiaa yhdistää jokaista.

Huonolla tavalla: Ovat kaikki lyhyitä ja veistetty samasta puusta

Hyvällä tavalla: Täydentävät tarinaa ja jokainen hahmo tuntuu omanlaiseltaan

Nämä ovat kaikki nopeasti läpipelattuja noin yhden tehtävän pituisi pätkiä joissa on se taisteluosuus ja se hiiviskelyosuus. Hyvää on se, että tarina rikastuu entisestään jokaisen kohdalla kun kerrotaan että mitä tapahtui pääpelin jälkeen tai vähän ennen. Kun Batmania ei enää, ottavat muut ohjat. 

Näistä ehdottomasti paras on Red Hood joka todellakin tuntuu omanlaiseltaan ja todella kiinnostavalta. Troy Baker tekee erinomaista työtä ja muutenkin Red Hood on tehty erittäin hyvin, hahmo on kiinnostava ja näyttävä unohtamatta sitä miten hyvin hän liittyy pääpeliin.

Nightwing tarina GCPD Lockdown on täysi tarinalisä ja korostaa oikein sitä asetelmaa että Robin ja Batgirl ovat pari. Itse olen aina yhdistänyt Barbara Gordonin ja Richard Graysonin joten Barbara ja Tim asetelma ei vain toimi. 

Robin DLC Flip of a Coin tuntuu yrittävän tehtä uudestaan Cityn Catwoman DLC:tä kun vastassa on kaksinaama ja tämä ei vain tunnu samalta kun se on jo kerran tehty paremmin. Miksi ei voitu ottaa jotakin vähän eksoottisempaa roistoa tai edes jotakuta vähemmän käytettyä.

Catwoman's Revenge vetää pohjat. Tämä on todella laiskasti tehty pätkä joka on loukkaus Cityn Catwoman DLC:lle. Ensin hiiviskely ja sitten toiminta selvällä pesäerolla ja vastassa Arvuuttaja. Tämä ei edes tuo mitään oikeaa tarinaa mukaan. Nightwing avasi "perheen sisäisiä" tapahtumia joten Catwoman olisi voinut edes vihjata jotakin siitä, mitä Batmanille tapahtui Knightfall protokollan jälkeen, kuten Dark Knight Rises, vaan ei.

Kokonaisuutena nämä ovat parhaimmillaan ihan kivoja lisiä. Red Hood on oikeasti hyvä, mutta muutoin lyhyys iskee nopeasti ja samoin se tunne että tässä ei oikein tule esiin mitään uutta, tämä on jo nähty.

 

+ Sama tunnelma

+ Sama pelattavuus

+ Kokonaisuus täydentyy

+ Red Hood DLC

 

- Ei mitään oikeasti uutta

- Catwoman DLC

 

Arvosanat yhteensä: 6,6

 

Harley Quinn story pack: 7

Flip of Coin: 6

GCPD Lockdown: 6,5

Catwoman's Revenge: 5

Red Hood Story Pack: 8,5

 

Loistokas


Scarecrow Nightmare Missions (Arkham Knight)

Batmobile ralleja Variksenpelättimen painajaismaailmassa ja lopussa vastassa itse iso paha.

Sanotaan heti että en juuri pidä siitä ylikäytöstä mitä Lepakkoauton kanssa harrastetaan pääpelissä, mutta jostakin syystä nämä tehtävät tuntuivat aika hyviltä. Nämä ovat aika haastavia mutta eivät niin vaikeita että niitä ei jaksaisi yrittää uudestaan ja viimeinen yhteenotto viimeisessä painajaisessa on oikeasti haastava. Kaikissa ajoissa on aikaraja ja täytyy sanoa että viimeisen tehtävän jälkeen oli kyllä tiettyä saavutuksen tunnetta.

Se mikä oikeasti tuo vielä yhdet pisteet on se miten hienosti painajainen on tuotu esiin. Variksenpelätin uhkaava ääni ja lopussa hyvinkin uhkaava olemus. Helvetillinen kaupunki ja tietty kaaosmainen tunnelma tekevät ympäristöstä todella näyttävän.

Sanotaan että kun kilpa-ajot tuntuvat näin hyvin tehdyiltä niin jotain on tehty oikein, kun aika vielä arvostellaan. Läpi pääsee vielä suhteellisen helposti mutta itse en täysiä tähtiä pienempään lopputulokseen tyytynyt ja se oli haaste, mutta oikeanlainen sellainen. Itse olisin kyllä halunnut mukaan edes pätkät sitä mitä oli Asylumissa kun Variksenpelätti iski.

 

+ Variksenpelätti

+ Tunnelma

 

- Ei sisällä Batmanilla menemistä

 

Arvosana: 7,0

 

Loistava