Ladattava sisältö, eli lisäsisältö tai laajennus tai miten ikinä sitä haluaakaan kutsua, tulee monissa muodoissa. Joskus lisäsisältö on suoraa jatkoa pääpeliin, päätarinan jälkeen, kun taas joskus lisäsisältö menee pääpelin sekaan. Laajuuskin vaihtelee hyvin paljon sillä joskus DLC on nopeasti ohi, kun taas joskus se tarjoaa valtavasti sisältöä.
Lisäsisällöt ovat sellaisia että jos niitä tulee pelattua pidemmän aikaa pääpelin jälkeen, niitä ei välttämättä osaa arvostaa täysin, tai sitten ne herättävät mielenkiinnon pääpeliä kohtaan uudestaan. Tämä onkin nyt kokoelma erilaisia DLC paketteja joista osaa olen pelannut aiemminkin ja osaa vasta nyt.
Kostajajoukko kasvaa ja voimistuu
Marvelin Kostajat: Sota Wakandasta
Marvel's Avengers - War for Wakanda
War for Wakanda ei nyt maailmaa mullistavasti korjaa mitään pelin monista heikkouksista ja tavallaan korostaa sitä että Marvel's Avengers ei varmaan koskaan nouse tasollisesti minnekään. Ilman Marvel tunnelmaa ja hahmoja, se olisi parhaimmillaankin täysin keskivertopeli, jos sitäkään. Tietyt asiat War for Waknada tekee kuitenkin sen verran hyvin, että se osoittaa sentään jotain kehitystä. Ei isosti pelattavuudella vaan niillä tavoilla millä tähän peliin olisi täytynyt panostaa jo peruspelin kanssa. Sota Wakandasta on kuitenkin se DLC Marvelin Kostajiin, joka osoittaa, että vaikka pelattavuus ei kehitykään minnekään, niin tarinallisesti ja tyylillisesti kokonaisuus voi silti parantua merkittävästi. Pääpeliä paremmaksi.
Tähtäimessä epätäydellinen tulevaisuus
Aiemmin peliin tullut lisäri "Taking AIM" ja sen jatko-osa "Future Imperfect" olivat lähinnä uusia hahmoja Kate Bishopin ja Clint Bartonin muodossa, mutta mitään isompaa kehitystä ei tullut mihinkään suuntaan, lähinnä lisää pelattavaa ilman merkittäviä parannuksia. Tyylillisesti Kate on kuitenkin todella hauska lisä kokonaisuuteen ja pelattavuudessa myös oikeasti omanalaisensa, tosin se tarinakokonaisuus olisi voinut roistopuolella olla parempikin koska lisää Monica sontaa on luvassa, mutta kaikenkaikkiaan se oli hyvä lisä pääpeliin ja ennenkaikkea hyvä uusi pelattava hahmo. Kate Bishop oli oitis todella hyvä lisä ryhmään, tuntui todellakin uudelta hahmolta pelattavuudeltaan ja oli tyylillisesti myös todella hyvä, vaikka samalla aikaa hänessä oli paljon samaa Iron Manin ja Black Widown kanssa.
Tarinallisessa mielessä hahmoon on panostettu enemmän kuin moniin pääpelin sankareihin, mikä nostaa hänet oitis tietyllä jalustalle, vaikka Painajaiselta lainut erikoisominaisuudet vähän hassuilta vaikuttivatkin. Tarinassa ei myöskään vain otettu huomioon tätä Hawkeye aspektia, vaan siinä myös korostettiin Katen menneisyyttä ja suhdetta muihin. Tosin se että lisärit on jaettu kahtia härskillä cliffhanger pelleilyllä ei mitään pisteitä kerää. War for Wakanda sentään kertoo oman tarinansa, ilman ylimääräistä kikkailua.
Mustalla Pantterilla on siis jo hieman tekemistä jotta yltää samaan. Voidaan tosin heti sanoa että pelattavana hahmona Black Panther ei ole yhtä hauska kuin Kate Bishop, mutta ainakin on omanlaisensa, tosin ei millään nappaa samalla tavalla. Pelattavuudessa kumpikin DLC on monella tavalla aivan samaa tavaraa kun se pelattavuus ei juuri mihinkään etene. Sen verran olen kuitenkin huomannut että tietyt pelilliset ratkaisut, lähinnä valikot ovat hieman kehittyneet. Eivät suoraan kohti parempaa, mutta kuitenkin.
Pelattavaa erilaisten lisäpakettien muodossa on todella paljon ja uudet pelattavat hahmot saavat myös lisätehtäviä, mutta nämä ovat kaikki pääasiassa sitä samaa tavaraa mitä tähänkin asti, ei juuri vaihtelua. Vaikka tarinalliset ratkaisut monesti toimivat aika hyvin, niin ne eivät kuitenkin yksinään riitä tarjoamaan niin paljon vaihtelua, että niitä kaikki jaksaisi koluta läpi, koska tosiasia on ja pysyy: Pelaaminen on samojen juttujen toistoa kyllästymiseen asti ja sen jälkeen vielä lisää.
Musta Pantteri liittyy taistoon uusia roistoja vastaan
Tarinassa tutustutaan T'Challaan, joka myös Mustana Pantterina tunnetaan. Koska pelin tarinat ovat tehneet monet asiat alusta asti, on tämä tarina Kostajien ja Wakandan todellinen ensimmäinen kohtaaminen. Tarinan käy suhteellisen nopeasti läpi, riippuen hieman miten paljon pelaajaa kiinnostaa tutkia paikkoja ja tehdä mahdollisia sivutehtäviä. Tosin uusi pelattava hahmo lisää variaatiota peliin sillä Black Panther on muutmilla tavoilla todella omanlaisensa hahmo. Nopea lähitaistelija kuin jotakin Captain American ja Black Widown väliltä. Ei tule nousemaan itsellä mitenkään erityisen korkealle hahmojoukossa, mutta tarjoaa kivaa vaihtelua. Tarina sen sijaan onkin sitten huomattavasti paremmin onnistunut kuin pelilliset osa-alueet. Pääroistona on Steve Blumin ääninäyttelemä Ulysses Klaue, joka hyökkää Wakandaa, aikomuksenaan päästä käsiksi vibramiumiin valtion maan alla. Apuna hänellä on teknologiajoukot sekä palkkasoturi Crossbones.
Pelkästään kahden tutun roistohahmon lisääminen kokonaisuuteen tuo oitis plussaa pakettiin, sillä yksi omia suuria kritiikkejäni tätä peliä kohtaan on ollut se, että roistohahmojen suhteen pelissä ei ole käytetty juuri yhtään hyväksi mittavaa valikoimaa. Taskmaster nyt on ollut erittäin hyvä lisä kuten myös Abomination, mutta liian suuri painoarvo on ollut täysillä alasekunda roistohahmoilla, kuten Monica Rappaccinilla, joka olisi aivan hyvin voitu korvata Aldrich Killianilla tai Obadiah Stanella, jolloin hahmo olisi saattanut jopa toimiakin. Myöskään MODOK ei isoja pisteitä vedä. Tästä syystä Klaue toimii roistona niin uskomattoman hyvin, sillä hänessä on juurikin sellaista tyyliä ja asennetta mitä Marvel roistohahmolta voisi odottaakin. Hän on erittäin hyvin näytelty, ulkoisesti ja sisällöllisesti toteutettu eikä viimeinen yhteenottokaan ole mitenkään huono, varsinkin kun vertaa edes hieman Scientist Supreme pomotaisteluun. Tietysti hieman tuntuu että Klauea vastaan ei taistella tarpeeksi, mutta lisäsisällön kirous onkin siinä, että hahmot eivät saa monesti tarpeeksi ruutuaikaa.
Sisältö paranee, pelattavuus ei
Pelattavuudesta ei ole mitään uutta kerrottaaa, sillä se ei kehity juuri mihinkään. Tiettyjä kosmeettisia parannuksia on, mutta ei mitään sellaista mikä todella muuttaisi tämän live service saastan kontaminoimaa potentiaalista kokonaisuutta. Pelattavuus on edelleen itseääntoistavaa, monin paikoin täyttä nappuloidan hakkaamista tai aivan liian pitkälle vedettyä taistelun pitkittämistä. Tavoitteet ovat monesti juurikin sellaisia joissa kysytään paljon enemmän kärsivällisyyttä kuin taitoa. Tapa vihollislaumoja suojellessasi asiaa X tai muuta vastaavaa. Viholliset ovat kaikenlisäksi todella monesti tarpeettoman kestäviä, huomioiden minkä tasoisia niiden pitäisi olla. Sen sijaan että olisi paljon vihollisia, on vähemmän mutta kestävämpää. Tämä on hieman väärä ajattelumalli, koska se johtaa turhauttavaan toistoon, kun vihollisia hakataan kyllästymiseen asti. Tämä on ollut ongelma alusta asti eikä siihen ole tulossa muutosta.
Crystal Dynamics ei ole hylännyt peliä sillä sisällöstä ei ole mitään pulaa, koska tämäkin on ilmainen lisäsisältöä, mikä on oitis plussaa. Hyvässä porukassa tästä saisi varmasti enemmänkin irti, mutta yksinpelinä tämäkään kokonaisuus ei tee minkään valtakunnan palveluksia isolle kokonaisuudelle. Liian iso paino pelissä on edelleen siinä, että pelaajia pitäisi olla monta yhteistyössä, sillä tietokoneen ohjaamat liittolaiset eivät ymmärrä tavoitteita, vaan kaikki lankeaa pelaajan niskaan. Crystal Dynamics nyt on tuhonnut maineensa todella hyvin tämän pelin kanssa eikä tämä nyt mitään luottamusta Square Enixiäkään kohtaan luo, eli pohjalle päin on menty yhdessä CD Projekt REDin kanssa, Squaren tapauksessa aika korkealta vielä. Kun kuitenkin miettii lisäsisältöä, niin kyllä sitä yleensä verrataan jollakin tavalla siihen pääpeliin ja se mielessä pitäen, War for Wakanda on erittäin hyvä dlc, se on monella tavalla jopa parempi kuin pääpeli. Tarinankäänteet eivät ole yhtä laimeita tai suoraan tyhmiä (Iron Manin konkurssi niin helposti tai Kamala Khanin aivan liian iso rooli puhumattakaan huonoista roistohahmoista). War for Wakanda ei ole siis vain hyvä lisäri, vaan yllättävän hyvä, vaikkakin se on niin ongelmalliseen kokonaisuuteen tehtykin.
Yhteenveto
Iso syy siihen, miksi Avengers on omasta mielestäni ollut niin karvas pettymys johtuu siitä, että se live service mentaliteetti pakottaa Destiny tyyliisiin ratkaisuihin ja loputtomaan grindaamiseen paremman kaman toivossa. Toisto on myrkkyä jos se on tylsää ja se on tylsää, jos sitä on liikaa. Tämä lisäsisältö vain korostaa sitä, että pelintekijät eivät edes yritä tarjota minkäänsorttista todellista vaihtelua. Muutat uudet vihollistyypit eivät riitä ja vaikka Klaue ja Crossbones ovat enemmän kuin vain askel oikeaan suuntaan, niin pelin tyylillinen tasoa alkaa nyt vasta olla menossa siihen suuntaan, missä sen olisi pitänyt olla alusta asti. Hawkeye DLC ei tuonut mitään oikeaa muutosta, mutta Black Panther on tuonut sitä tarinallisessa ja tyylillisessä muodossa, muutamilla oikeilla lisäyksillä. Pelattavuuden näkövinkkelistä, matkaa on vielä hyvin paljon, vaikka Marvel tunnelma vahva onkin. Live Service malli vain ei tee sille minkäänlaisia palveluksia.
+ Ulysses Klaue ja Crossbones
+ Uusi pelattava hahmo Black Pantherin muodossa
+ Tarina toimii osittain pääpelin tarinaa paremmin
- Pelattavuus ei ole kehittynyt minnekään
- Samaa pelillistä toistoa
- Live Service kaikkine oireineen
Arvosana: 7,0
Loistava
Helvettiin ja takaisin
Koodi Suoni: Hornatuli Ritari, Jäätynyt Keisarinna ja Ukkosen Herra
Code Vein: Hellfire Knight, Frozen Empress & Lord of Thunder
Alunperin ideana oli hankkia pelin DLC sisällöt koska Code Vein on sillai vähän varkain noussut aika hyväksi peliksi. No sattumoisin PSN:ssä on vielä alennuksia ja yksi näistä oli Code Veinin deluxe versio, joka siis pitää sisällään pääpelin, nämä lisärit ja vähän pientä extraa. Tämä vieläpä halvemmalla kuin dlct erikseen ostettuna, joten mikä jottei. Itse en suoraan odota tältä mitään Dark Souls lisärien kaltaista tasoa, mutta avoimin mielin. Code Veinissä kun on sitä jotakin, jonka vuoksi voisi sitten hankkia kokonaisen paketin, vaikka itse suosin fyysistä versiota digitaalisen sijaan. Tämä nyt vain oli tarjous joka osui eteen juuri oikeaan aikaan, sillä kyseinen alennus päättyi seuraavana päivänä.
Läpi tulen, jään ja salamoiden
Lisäsisältö on tässä tapauksessa kolme uutta karttaa syvyyksiin joista jokainen pitää sitten sisällään vähän tutkittavaa jossa tässä tapauksessa paino on sanalla vähän. Jokainen kartta tuo mukanaan myös kaksi pienempää pomovihollista sekä sitten kartan päänäytöksen, eli ihan todellisen uniikin pomotaistelun. Nämä kolme pomovihollista ovat näiden lisärien todellinen suola, sillä niiden kanssa menee helposti enemmän aikaa kuin muussa osassa syvyyttä. Syy tähän on siinä, että suorittamalla tiettyjä tavoitteita taistelussa, voi saada avattua tiettyjiä lisiä joista parhaimpia ovat aseet, asusteet ja mahdolliset koodinimet. Monesti nämä ovat todellisen työn ja tuskan takana, sillä ritari, keisarinna ja ruhtinas ovat hyvin vaikeita haasteita. Itse sanoisin että kolmikosta ylivoimaisesti vaikein on Hellfire Knight joka todellakin vaatii todelliseen tarkkuuteen, varovaisuuteen ja kärsivällisyyteen, ehdottomasti pelin vaikeimpia, ellei vaikein pomovihollinen.
Näissä kartoissa harmillista on myös se, että ne eivät erityisen näyttävästi korosta mitään osaa elementistään. Tietysti yksi paikka on jäätiköllä ja toinen on vulkaanisella alueella, mutta karttoihin olisi voitu panostaa merkittävästi enemmänkin. Sisältöä on aivan liian vähän huomioiden se hinta mitä nämä kartat erillään olisivat olleet. Tätä voi tietysti perustella sillä, että pääpaino on juurikin pomotaisteluiden läpäisyssä ja sen jälkeen oman ennätyksen päihittämisessä. Itse en kuitenkaan usko että näihin tulee isommin paneuduttua. Hellfire Knightin kanssa tosin meni sen verran kauan että siinä ehti saavuttaa jo vaikka mitä, kuten todella hienon yhden käden miekan sekä uuden koodinimen; Surt. Tätä pidän itse sinä lopullisena palkintona sillä Hellfire Knight on ehdottomasti kolmikosta hienoin pomovihollinen.
Liian vähän pelattavaa hintaan nähden
Mitää oikeasti uutta sisältöä dlc:t eivät tarjoa ja Code Veinin kohdalla täytyy todeta että ne eivät oikeastaan tuo peliin mitään sellaista lisää, joka fanin todella olisi syytä kokea. Korostan edelleen sitä miten hieno Hellfire Knight on, mutta se on yksi pomovihollinen joka ei ole kaiken vaivan arvoinen. Tietysti voidaan sanoa että haasteita tässä lisärikolmikossa riittää vaikka kuinka joten kyllä niiden kanssa helposti kuluu useampi tunti per dlc. Tosin kun ne ovat yksittäin ostettuna noin kympin kappale ja pakettinakin noin 25€, niin eivät ne ole millään sen arvoisia. Tämä on nyt ehkä se kaikista harmillisen huti mitä tässä on vastaan tullut sillä tätä kohtaan oli astetta enemmän odotuksia. Paljon parempi ratkaisu olisi ollut tehdä ihan kokonaisia maailmoja joihin olisi sitten panostettu vähän enemmän, tai sitten vaihtoehtoisesti laskea hinta sinne vitosen tasolle.
Code Vein dlc trio on tällä kertaa hyvä esimerkki siitä, että joskus dlc on lähinnä turhaa lisää joka palvelee lähinnä niitä jotka todella tykkäävät pelistä ja haluavat lisää tavaraa, sillä sitä kyllä tarjotaan, jos vain viitsii nähdä paljon vaivaa masteroimalla kolme haastavaa, joskin hyvin erilaista pomotaistelua. Itse ostan suhteellisen harvoin lisäsisältöä, ellei sitä saa todella hyvään hintaa, tai osana pääpeliä. Tässä tapauksessa kyseessä on vähän sekä että, koska sain käytännössä pääpelin kaikkine sisältöineen ja deluxe extroineen sillä parill kympillä, jolloin lisärien hinnallinen osuus koko paketista on huomattavasti pienempi. Jos tälläisen diilin saa, niin sitä voi harkita, mutta täydellä hinnalla en millään suosittelisi hankkimaan, ellei ole todella iso Code Vein fani ja vaikeiden pelien ja haasteiden ystävä.
Yhteenveto
Code Veinin kolme DLC maailmaa ovat parilla tavalla todella hyvä paketti. Niiden mukana tuleva valtava määrä lisää tavaraa aina aseista ja asusteista uusiin koodinimiin ja hahmonkustomointiin. Ne pitää tosin kaikki ansaita, mikä tarkoittaa sitä että pelin kolme maailmaa ja vielä enemmän ne kolme uutta, hyvin haastavaa pomovihollista tulevat todella tutuiksi. Harmillista tosin on että nämä kolme lisäkarttaa syvyyksiin ovat aivan liian pieniä joten pelimäärällisesti nämä kolme pakettia eivät ole hintansa arvoisia. Jos hinta olisi puolet puolet nykyisestä niin sitten ehkä. Haasteita paketissa kyllä riittää mutta hinta-laatu suhde ja vielä enemmän hinta-määrä suhde eivät vain ole kohdallaan.
+ Paljon lisää tarvikkeita
+ Lisää tutkittavaa ja tapettavaa
- Suppea kokonaisuus pelillisesti
- Laiska toteutus
Arvosana: 4,9
Huonommalla puolella
Kuoleva Valo: Kannattajakunta
Dying Light: The Following
Dying Light on yksi näitä erittäin positiivisesti yllättäneitä pelejä joka laajuudessaan ja asenteessaan oli todella hyvä. Parkour, toiminta ja zombieasetelma olivat kaikki todella onnistuneita. Mitä tuleekin Following lisäsisältöön, niin se tarjoaa monella tavalla aivan samaa sisältöä, joskis hieman erilaisessa ympäristössä. Se mikä kuitenkin nostaa tämän lisäsisällön yksi parhaaksi DLC:ksi mitä on koskaan tullut vastaan on se määrä erilaisia parannuksia mitä lisärissä on tehty.
Valoa tunnelin päässä
Tarina vie Kyle Cranen kaupungin ulkopuolelle, maaseudulle josta on kiirinyt huhu ihmisjoukosta, joka on immuuni virukselle joka muuttaa ihmisiä zombeiksi. Crane lähtee oitis selvittämään tämän huhun todenmukaisuutta ja tuleekin matkansa aikana todella tutuksi kulttimaisen ryhmittymän ja sen johtajan, Äidin, kanssa. Pelattavuus ei merkittävästi yritä keksiä mitään isoja uudistuksia siihen perusideaan. Parkour on edelleen todella mielekästä, näyttävää ja hauskaa. Flow on tosin hieman muuttunut, koska suurkaupunkiympäristö on vaihtunut maalaismaisemaan, jossa ei ole ihan sitä määrää rakennelmia kuin kaupugissa. Pelloilla varsinkin voi olla haastavaa päästä zombeja pakoon jos ei ole paljoa kiipeiltävää. Yöt ovatkin tällä seudulla merkittävästi vaarallisempia kuin kaupungissa. Uutena pelimekaniikka on kuitenkin ajoneuvo jolla ajaminen on lähes välttämätöntä koska monet etäisyydet pelissä ovat niin pitkiä, että niiden taittaminen jalan ei ole mitenkään houkuttelevaa.
Toiminnassa on myös oikeanlaisia lisäyksiä uusien ampuma-aseiden muodossa, mikä tarjoaa taisteluun enemmän vaihtoehtoja. Tämä onkin tarpeen, sillä uusia zombimuotojakin löytyy ympäristöstä ja mitä haasteisiin ylipäätään tulee, on Following monella tavalla haastavampi kuin pääpeli, mutta tarjoaa merkittävästi eväitä näiden haasteiden kohtaamiseen. Vaikka se peruspelattavuus ei olekaan merkittävästi muuttunut mihinkään, niin uusi ympäristö ja sen tuomat haasteet laittavat pääpelissä opitut temput koetukselle. Tarina on kuitenkin se pelin varsinainen sydän, sillä siinä missä pääpelin tarina oli kliseinen ja monesti aika heikosti jaksotettu huonolla pääroistolla, on lisärin tarina kaikessa karuudessaan erittäin onnistunut kokonaisuus jossa on todella hyvä jaksotus ja juurikin sellainen karu todellisuus joka istuu erinomaisesti tälläiseen maailmaan.
Isompi, monipuolisempi ja syvempi
Tarinan, yhden merkittävän uuden pelimekaniikan ja oikeanlaisten lisäysten ja haasteiden ansiosta Following lisäsisältö tuntuu juurikin sellaiselta DLC paketilta joka ei ole vain pelkkä nopea lisäys samaa vanhaa tavaraa mitä pääpeli on, vaan se yrittää olla jotakin enemmän, onnistuen siinä. Following on kokonaisuutena todella hyvä kokonaisuus koska se vie pääpelin yleistä pelattavuutta hienosti eteenpäin oikeanlaisilla lisäyksillä. Päätehtäviä on varsin kiitettävästi ja kun tähän heitetään päälle kaikki mahdolliset sivutehtävät ja oheishaasteet niin laajuutta tästä paketista ei puutu. Tämänkin paketin kohdalla en hintaeroa osaa isommin sanoa koska Enchanted Edition piti sisällään pääpelin ja Following lisärin. Kun lisärin tasoa on kuitenkin tätä tasoa, niin aika varmaksi uskaltaa sanoa että kyllä tämä lisäri on hintansa arvoinen, varsinkin siksi, koska kovinkaan usein ei tule vastaan lisäsisältöpaketteja joiden kokonaistaso on parempi kuin pääpelin. Vaikka pääpelissä kaupunkiympäristössä parkour pääsee tietyillä tavoilla merkittävästi paremmin oikeuksiinsa, niin lisärin maalaismaisema ei kuitenkaan unohda parkourin tärkeyttä, se vain käyttää sitä eri tavalla.
Pääpelin kanssa olisi toivonut enemmän tuliasetaistelu ja sen asian lisäri korjaa, koska taistelussa on isossa osassa juurikin se erilaisten aseiden käyttö. Tapettavaa on vaikka kuinka paljon ja metodeja riittää. Ihmisiä ja zombeja vastaan pätevät erilaiset taktiikat ja huolimattomuus voi kostautua todella nopeasti jos vastaan osuu vähän järeämpi zombi tai raskaammin aseistautunut vihollinen. Iso isoin uusi juttu on ajopeli, joka tuo peliin aivan uudenlaisen ulottuvuuden ja uusia haasteita. Polttoainetta on syytä etsiä ahkerasti, varsinkin jos ajelee muuallekin kuin paikasta a paikkaan b.
Yhteenveto
Following ei ole vain erinomainen lisäsisältöpaketti, vaan se on tietyillä tavoilla jopa parempi kuin itse pääpeli. Pelattavaa on todella paljon sillä uusi alue ei ole mitenkään pieni ja aivan uudet pelimekaniikat korostavat sitä tyyliä ja asennetta. Following lisää monia erinomaisia asioita pelin toimintaan uusien ampuma-aseiden muodossa. Sivutehtäviä on päätehtävien ohella varsin kiitettävä määrä ja tarinallisessa mielessä kokonaisuus on myös erittäin onnistunut. Jos Dying Lightin pääpeli nappasi, niin Following on ehdottomasti hyvä valinta.
+ Laajuus
+ Lisäykset ja uudistukset
+ Pääpelin tarinaa parempi tarinakokonaisuus
+/- Ajopeli
- Ohjattavuus voisi olla parempikin
- Kuljettavat etäisyydet
Arvosana: 8,4
Mahtava
Johtaja tutustuu paremmin firmaan
Kontrolli - Perustukset ja Muutetut Maailman Tapahtumat
Control - The Foundation & AWE
Huomioiden miten paljon erilaisia mahdollisuuksia Controllissa oli pääpelin aikana ja miten upeita kohtauksia peliin mahtui, oli lisäsisällöllä runsaasti mahdollisia tarjota mitä erilaisempia hetkiä. Tosin Foundation ja AWE ovat täysin sitä peruspelattavaa mitä päätarinassa on ehtinyt käydä läpi aivan tarpeekseen. Tästä johtuen kumpikin DLC on parhaimmillaan vasta jälkikäteen, kun pääpeli on alkanut jo hieman unohtua. Tosin eräs asia nyppii välittömästi kun pelin aloittaa uudelleen, nimittäin se että täyteenkehitetty hahmo on jälleen taidoiltaan vajaa ja jos haluaa avata kaikki ominaisuudet, joutuu tekemään sivujuttuja aivan tuhottomasti sillä kahden dlc:n päätarinat ja sivutehtävät eivät riitä.
Matka maan keskipisteeseen
The Foundation on ensimmäinen kahdesta lisäsisällöstä (jonka itse tosin pelasin viimeiseksi) joka täydentää muutaman hahmon osalta kokonaisuutta. Pelillisesti mitään uutta ei luvassa, mitä nyt muutama sivutehtävä löytyy ja erilaiset osuudet pelissä tarjoavat runsaasti toimintaa. Se mikä kuitenkin onnistuu todella tekemään Foundationista erittäin mieleenjäävän osan kokonaisuutta, tulee sijainnista ja sitä kautta tyylikkyydestä. Perusta on Vanhimman talon kivijalka ja lähtee tähän ajatusmalliin omanlaisellaan ulkoasulla, joka eroaa merkittävästi kaikesta muusta. Punainen tyyli näkyy kaikkialla, varsinkin hajoavassa ympäristössä jossa punaista väriää lentää ympäriinsä, kuten Last Jedin loppuhuipennuksessa. Muutama uusi ominaisuuskin tulee käyttöön kun seikkaillaan matrixissa. Päätarinassa lähdetään selvittämään yhden organisaation kärkihahmon kohtaloa. Harmillista tosin on että tämä hahmo on ehkä se tylsin mahdollinen, nimittäin Helen Marshall, paljon parempi olisi jos nyt oltaisiin käytetty mahdollisuus tuoda Trench isompaan kuvaan kokonaisuutta.
Talon alimmissa osissa tunnelma muuttuu kokoajan synkemmäksi ja monitahoisemmaksi, koska tutustutaan siihen, mitä syvyydessä piilee ja katsotaan, kuinka syvälle perusta yltää. Tuntuu tosin että tässä kokonaisuudessa on enemmän potentiaalia, mitä on oikeasti käytetty. Tältä odottaa tarinallisesti ehkä enemmän mitä oikeasti saa, mutta samalla aikaa loppuhuipennus on sentään hyvin näyttävä, vaikka pääroisto onkin sieltä heikommasta päästä. Erittäin positiivista on kuitenkin se, että The Foundation ei ole mitenkään lyhyt tapaus. Foundation on kokonaan uusi kokonainen alue jossa riittää tutkailtavaa ja joka erottuu hienosti joukosta. Erinäiset dokumentit taas tekevät tästä peruspeliä varsin mukavasti rikastavan paketin joka liittyy todella saumattomasti osaksi pääpeliä, jos lisäri olisi mukana pääpeliä kun sitä alkaa pelaamaan alusta asti.
Remedyverse nousee
AWE on myös aivan uusi kokonainen alue ja viimeinen dlc. Tosin AWE on uusi varsin tylsä konttorialue muiden joukossa eikä merkittävästi eroa joukosta. Lisäksi AWE on enemmänkin tarinallista tutkimista jossa toiminta on lähinnä kivana lisänä ja tunnelmaan pyritään panostamaan merkittävästi enemmän. Tarinassa Jesse tutustuukin uuteen osastoon virastossa ja sitä kautta hän tutustuu A. Wake nimiseen mieheen vieraillessaan tutussa motellissa, jossa mies on ilmeisesti/mahdollisesti joskus kirjoittanut. Tätä kautta pelin varsinaiseksi isoksi elementiksi nouseekin pimeys, jossa liikkuu myös lisärin uusi hirviöhahmo. Siinä ohessa myös Remedyn peliuniversumi on varmistettu, sillä Alan Wake oli heidän tekeleensä Max Paynen jälkeen, ennen Quantum Breakia. Tässä avataan tavalla ovi sillekin mahdollisuudelle että näihinkin peleihin saatetaan ehkä etäisesti/epäsuorasti viitata Control 2:ssa, jos sellainen joskus tulee.
AWEn ongelma tosin on se, että se ei ole järin kiinnostava, pelattavuuden näkövinkkelistä sillä kun alueet ovat säkkipimeitä ja niissä pitäisi siirtää valonlähteitä eteenpäin, tai muuta vastaavaa, niin ne tuntuvat monesti suhteellisen rasittavilta. Tarinalliset pätkät ovat varsin kiinnostavasti tehtyjä, mutta eivät millään korvaa sitä, että pelattavuus ei vain nappaa erityisemmin. Sanotaan että ei se pelattavuus nyt juuri eroa pääpelistä ja tämäkin dlc voisi hyvin liittyä pääpeliin melko saumattomasti. Mutta haasteellisesti tuntuu että paketti on paljon epätasapainoisempi mitä vaikka Foundation on. Mutta lopputaistelu on kuitenkin erilaisuudessaan varsin hieno lisä peliin.
Yhteenveto
Control on erinomainen peli, siis Remedyn paras peli, heti Max Payne 2: Fall of Max Paynen jälkeen ja kumpikin DLC on siinä mielessä erittäin onnistunut, että ne liittyvät varsin saumattomasti osaksi pääpeliä. Uudet tyyliseikat, uudet tarinalliset lisä ja varsin kiitettävä määrä lisää pelattavaa kyllä takaavat että nämä ovat hyviä lisäreitä. Itse sain nämä osana PS+ tilausta, joten hinnan suhteen en osaa arvioida että ovatko sen arvoisia. Ei mitään merkittävästi uutta peliin, mutta hyviä lisäyksiä sinne ja tänne.
+ Founadtionin tyylikäs alue
+ AWEn tunnelmallinen tarinallisuus
+ Remedyverse
- AWEn tietyt rasittavat pätkät
- Foundationin huono roistovalinta
Arvosana: 7,0
Loistava
Pääarvio
Tämä on enemmänkin kokoelma useampaa DLC:tä, jotka kaikki ovat osa yhtä suurta kokoelmaa yhdestä merkittävästi pelitrilogiasta.
Lisäsisältöä parhaasta päästä ja heikommasta päästä
Mass Effect sarjan lisärit, osana isoa kokonaisuutta, Mass Efektin Legendaarisessa versiossa.
Mass Effect: Legendary Edition
Legendary Edition tarjoaa kaiken sisällön mitä trilogiassa on ollut ja osa sulautuu todella hyvin pääpeleihin, kun taas osa erottuu todella helposti joukosta. Ykköspelin kohdalla täytyy oitis todeta että lisäsisältö sulautuu joukkoon niin hyvin että niitä ei välttämättä edes huomaa.
Omalla kohdalla ME1 on se vähiten tuttu, koska se ei koskaan tullut PS3:lle, jolla itse pelasin kaksi muuta trilogian peliä. Siksi en itse osaa erotella ykköspelin lisäreitä, joten keskityn kahteen muuhun, jotka sitten tarjoavatkin varsin hienon kattauksen erilaista lisäsisältöä.
Mass Effect 2
Trilogian keskimmäinen on monille se sarjan paras, mutta omalla kohdalla se ei ole niin selvä juttu. Mitä tulee pelin lisäsisältöön, niin iso osa on ihan hyvää lisäpelattavaa joka todella sopii pääkokonaisuuteen ja tarjoaa ihan kivaa lisätarinaa. Sisällössä ongelma on pääasiassa se, että siinä ei yritetä tehdä mitään oikeasti erikoista.
Zaeed Massani ja Kasumi Goto
Kakkospelin kohdalla lisäsisällöstä parasta ovat kaksi uutta pelattavaa hahmoa Zaeed Massanin ja Kasumi Goton muodossa, mutta näiden kahden tapauksessa on harmillista että mitään isompaa tarinallista täytettä hahmoista ei tule mihinkään, sillä he eivät juuri puhu eikä heidän kanssaan voi keskustella samalla tavalla, kuin muiden ryhmäläisten. Siksi tuntuu monesti siltä että hahmojen kanssa ei ole nähty merkittävästi vaivaa. Kahden hahmon uskollisuustehtävät ovat kuin kahdesta eri maailmasta. Zaeedin tehtävä on muutoin kuin tavallinen luotikuja, mutta ne muutamat päätökset ovat todella kovia. Kasumin kohdalla on yritetty jotakin erilaista ryöstötehtävän muodossa, mutta se on enemmänkin tylsää ja lopussa tarpeetonta toimintaa. Tästä syystä tuntuu että hahmot ovat kiva lisä, mutta ei mitään niin erikoista. Pelattavuudessa kumpikin tarjoaa sentään vähän jotakin pientä lisää, joskin tällä kertaa Kasumi tuntuu oikeasti erilaiselta hahmolta myös pelattavuudessa. Mitä tulee hahmojen ulkoasuun ja sisältöön, niin Kasumi on oikeasti joukosta erottuva varashahmo tekniikkakikkailulla ja näkymättömyydellä, kun taas Zaeed on todella tavallisenoloinen palkkasotilas.
Overlord ja Firewalker
Overlord tehtävä on ehkä parhaiten jaksotettu kokonaisuus satunnaisella ajelulla ja ammuskelulla sekä erittäin hyvällä tarinalla. Kaikki alkaa suhteellisen simppelistä ja tehtävä vaikuttaa tavalliselta ammuskelulta, mutta se on se tarina mikä todella tekee tästä oikeasti erityisen. Varsinkin loppupuolen valinta on todella kova tapaus omalla haastavalla tavallaan. Toiminnallisessa mielessä mitään erikoista ei ole luvassa, mutta mukana on eräs varsin hyvin tehty osa Geth aluksessa, sillä kokonaisuus alkaa todella lupaavasti, lievellä kauhutunnelmaisuudellaan, vaikka se lopulta johtaakin ilmiselvään toimintaan. Overlord on ihan hyvä lisä joka myös sulautuu todella hyvin pääpeliin ilman mitään isompia ongelmia.
Myös Firewalker sulautuu hyvin pääpeliin, mutta ei ole sieltä kiinnostavimmasta päästä, sillä tämä kokonaisuus tuntuu todella helposti pelkältä täytteeltä ilman mitään oikeasti kiinnostavaa sisältöä. Firewalker ei oikeastaan tuo mitään oikeasti erityistä lisää kokonaisuuteen.
Lair of the Shadow Broker ja Arrival
Lair of the Shadow Broker on ehkä paras DLC ME2:ssa, sillä se onnistuu tarjoamaan useampaa erilaista, todella hyvin toimivaa sisältöä. Isossa kokonaisuudessa Lair of the Shadow Broker on sellainen lisäri joka sulautuu todella hyvin pääpeliin, mutta myös sellainen, joka tavallaan olisi hyvä pelata vasta pääpelin jälkeen jolloin tarinallisesti siitä saa kunnolla sisältöä irti, mutta joka hyödyllisyydessään toimii paremmin, jos sen pelaa mahdollisimman pian. Lopussa pelaaja nimittäin saa käyttöönsä aivan uuden tukikohdan josta löytyy paljon apua pääkampanjaan ja runsaasti sisältöä joka rikastaa peliä merkittävästi. Sillä Shadow Brokerin tiedoissa on runsaasti lisätietoa pelaajan liittolaisista.
Toiminnallisesti ammuskelua on luvassa todella paljon ja mukana on muutama pomotaistelukin. Toiminta ei ole merkittävästi parane tai heikkene mistään muustakaan, joten mitään isompaa ongelmaa kokonaisuudessa ei ole. Jaksotus voisi olla parempikin, mutta vaihtelua sentään on useammalla tavalla.
Tarinallisesti kaikki toimii huomattavasti paremmin. Isossa osassa on Liara T'Soni, joka on nyt myös pelattavana hahmona. Riippuen siitä että mikä Shepardin suhde häneen oli ykkösessä, määrittää ison osan tästäkin. Jos kyseessä oli romanssi, niin peli selvästi olettaa, että sitä jatketaan, ilman että pelaaja saa valita mitään. Tosin niin oli myös pääpelissäkin. Mikäli pelaaja on romanttisessa suhteessa jonkun muun kanssa, sekin noteerataan. Tarina on myös todella vahvasti kiinni kolmosen tapahtumiin, mikä tekee tästä lähemmäs pakollisen DLC:n isoa kokonaisuutta ajatellen.
Arrival on myös tarinallisesti todella merkittävässä osassa, mutta toisin kuin Lair of the Shadow Broker, tuntuu Arrival todella heikolta lisältä isoon kokonaisuuteen. Tarina ei ole järin hyvin tehty, taistelu tuntuu todella epätasapainoitetulta ja Arrival on todella merkittävästi sellainen peli joka on lähemmäs pakko pelata vasta pääpelin jälkeen minkä vuoksi on todella outoa että tämä tehtävä tulee mukaan niin nopeasti. Vastaan tulevat hahmot eivät ole järin hyviä, varsinkaan tämä eräänlainen roistohahmo. Mukana on tietysti vähän yllätyksiä, mutta isoin ongelma tässä DLC:ssä on sen heikko tasapainoitus ja todella outoa on myös se, että liittolaisia ei saa ottaa mukaan. Tarinallisesti kokonaisuus on todella isossa osassa kolmosen aloituksen kanssa, mutta kaikki tuntuu niin pakotetulta, että tätä ei voi kutsua millään tavalla hyväksi lisäsisällöksi tarinaltaan tai toiminnaltaan.
Mass Effect 3
Lisäsisällötään helposti se monipuolisin ja myös ehdottomasti se paras. Nyt ei oteta huomioon pelin todellista lopetusta. Lisäksi tämän pelin lisäsisällöt ovat sellaisia, joista en ole itse pelannut yhtäkään aiemmin.
Javik
Toisin kuin kakkosessa, tällä kertaa mukana on vain yksi uusi pelattava hahmo, viimeisen Protheanin muodossa. Javik on hahmona oikein hyvä sekä toiminnallisessa että tarinallisessa muodossa. Toiminnassa hän erottuu juuri sopivasti muista hahmoista ollen erityinen, mutta se mikä todella nostaa hänet paremmaksi lisähahmoksi kuin kakkosen Zaeed ja Kasumi, on se, että tämä hahmo on oikeasti uusi pelattava hahmo johon kuuluu myös runsaasti tarinaa. Hänen kanssaan voi keskutella kuten muidenkin hahmojen kanssa ja monissa osissa peliä Javik tarjoaa oikeasti lisää tietoa ja mielipiteitä. Hahmona hän on myös varsin omanlaisensa sillä hänen maailmankuvansa on todella erilainen ja sitä kautta hänen tyylinsä toimia on hyvin erilainen. Javikin hyvin brutaali suhtautuminen tilanteisiin tekee hänestä varsin armottoman ja hänen suhtautumisensa nykyajan lajeihin on sopivan alentuva. Erittäin hyvin tehty uusi hahmo joka tarjoaa sisältöä monella tavalla.
Leviathan ja Omega
Leviathan on DLC joka on todella erilainen, kuin aluksi voisi ajatella. Luvassa on sitä perustyylistä toimintaakin, todella hyvin jaksotetusti ja perinteisellä tavalla, tarjoten juurikin sitä sisältöä, mitä pääpelistäkin löytyy. Se mikä kuitenkin todella erottaa tämän muista on se miten hyvin tarina etenee. Kaikki alkaa todella salaperäisellä tavalla ja edetessään vain korostaa sitä salaperäisyyttä. Mukana on salapoliisityötä, raskasta päätöksentekoa ja tarina rikastuu todella hienosti. Se miten hienosti hahmoja käytetään on myös todella onnistunutta, sillä muutamassa tilanteessa tietyt hahmot ovat mukana, halusi tai ei, mikä korostaa hienosti sitä, että joskus tietyt ryhmäläiset haluavat mukaan ja tulevat mukaan ilman kutsua. Tosin tämä on tarinallisessa mielessä.
Erityisen suuret pisteet Leviathan ottaa kuitenkin aivan loppuosasta kokonaisuuttaan, sillä lopullinen osa jossa kaikki selviää on todella hienosti tehtyä ja vieläpä oikeasti erilaista, kuin yleensä. Plussaa vielä siitäkin, että vedenalainen osuus on tehty todella hyvin, toisin kuin vaikkapa BioWaren Knights of the Old Republicissa.
Mitä tulee Omegaan, niin toiminnallisesti se tuntuu pelkältä liian pitkään jatkuvalta täytteeltä ilman mitään oikeasti erikoista omaa sisältöä. Tavallaan toiminnassa hyvää on kuitenkin se, että siinä pääsee käyttämään kahta uutta hahmoa, joista varsinkin myöhemmin vastaan tuleva Nyreen on varsinkin erittäin hyvin tehty pelihahmo, parempi kuin monet pääpelin ryhmäläiset. Toisena hahmona oleva Aria T'Loak onkin sitten vanha tuttu. Omegassa parasta onkin kaikki muu kuin toiminta, sillä tarinallisesti kaikki toimii yllättävän hyvin ja varsinkin päätösten suhteen kokonaisuudessa on erittäin hyviä tilanteita. Omegan ympäristöt ovat tutulla tavalla todella hyviä, sellaisella punaisella sävyllä jossa on hieman neo noir sävytteisyyttä.
Citadel
Viimeinen, mutta ei todellakaan vähäisin on koko trilogian paras DLC, niin monella tavalla. Kokonaisuus on jaksotettu erinomaisesti ja siihen mahtuu niin paljon erilaista sisältöä, että se tuntuu helposti suurimmalta ja rikkaimmalta lisäriltä. Tähän kokonaisuuteen mahtuu pitkälti kaikkea sitä, mitä Mass Effectiin kuuluukin. Suurin heikkous Citadelsissa on se, että iso osa lisäaktiviteeteista tulee pikku hiljaa pelaajan käyttöön ja tässä tapauksessa erittäin ärsyttävää on se, että jos tämän tekee aivan lopussa, niin voi olla hyvin vaikeaa saada kaikkiea aktiviteetteja käyttöönsä. Citadel onkin sellainen DLC, joka kannattaa aloittaa mahdollisimman aikaisin ja lopettaa mahdollisimman myöhään. Iso syy on siinä, että Shepardin uusi asunto on uudella alueella Citadelsissa, jonne voi kutsu tuttuja kylään ja osallistua erilaisiin aktiviteetteihin ystävien kanssa.
Kaikki alkaa aika simppelillä väijytyksellä johon mahtuu hyvää huumoria ja nopeatempoista toimintaa, sekä uusi pelattava hahmo vanhan tutun muodossa. Se miten alku etenee korostuukin todella hyvin siinä, että siihen mahtuu nopeaa liikkumista, ammuskelua ja vitsailua ja vieläpä kokonaan uusi ase, vaimennettu pistooli. Se miten kaikki lähtee sitten etenemään, onkin todella hienosti tehtyä, sillä toiminta on hyvin jaksotettu, johtaen erittäin hyvin tehtyyn pomotaisteluun, muutamien todella hienojen käänteiden kautta. Mukana on myös uusi ryöstötehtävä, kuten Kasumin DLC:ssä, mutta tämä on paljon parempi.
Se mikä tekee Citadelsin toimintaosuudesta niin hyvän, johtuu siitä, että se huumori on tässä kokonaisuudessa enemmän kuin huipussaan. Mukana on paljon hyvää dialogia jossa mukana olevat ryhmäläiset todellakin pääsevät oikeuksiinsa ja uudelleenpeluuarvo olisi myös huipussaan, koska kaikki sanovat omanlaisiaan juttuja tietyissä kohdissa. Samalla päästään myös heittämään vitsiä sarjan vakiojutuilla, johon kuuluu myös se, että Shepard voi ottaa ryhmään kerralla vain kaksi jäsentä.
Citadels huipentuukin sitten yhtään pelisarjan parhaaseen kohtaukseen, kun Shepard pitää viimeiset juhlat johon voi kutsua tuttuja hahmoja aiemmastakin pelistä, olettaen että he ovat vielä hengissä. Juhlissa olisi hyvä olla enemmänkin muuttujia, mutta tälläisenäänkin se tarjoaa todella hienosti vähän erilaista sisältöä ja on tarinallisesti raskas, koska kaikkia hahmoja ei saa mukaan, sillä he eivät ole enää elossa. Juhlissa on hienoa nähdä miten eri hahmojen kemiat kohtaavat, miten he juhlivat ja miten kaikki sitten lopulta päättyy. Mielellään juuri ennen viimeistä tehtävää.
Yhteenveto
Legendary Editionin kautta tulevat lisäsisällöt ovat itselleni osa ennestään tuttuja ja osa aivan uusia. Iso osa sulautuu todella hyvin pääpeliin, kun taas osa erottuu todella selvästi. Harmillisinta on se että, osa joidenkin kanssa kaikkea ei saa koettua, jos jättää kaiken viime tinkaan ja osa sisällöstä on sellaista, että se todellakin kuuluu viime tinkaan. Harmillista on se, että saadakseen aivan kaiken irti, varsinkin kolmannessa pelissä, pitää peli pelata uudestaan läpi, jotta tietää, mitä jättää myöhemmäksi ja mitä tehdä heti. Kuten ME3:n pääpelinkin kanssa. Legendary Edition on joka tapauksessa todella hyvä pelillinen kokonaisuus, sillä pelattavaa riittää todella paljon ja vaihteluakin riittää.
+ Citadel
+ Vaihtelu ja laajuus
+ Lisähahmot
- Tietyt osat pitäisi aloittaa todella aikaisin, jotta ne ehtivät aktivoitua
- Osa on huonosti jaksotettua täytettä
- Arrival
Arvosana: 8,0
Mahtava
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.