Nimi joka ei kerro mitään, mutta peli vakuuttaa

 

 

Räiskintäpelien joukossa monet tekevät sellaiset välttämättömyydet ja sitä kautta sekoittuvat massaan ja tuntuvat sellaisilta perusräiskinnöiltä. Sitten on pelejä, jotka tekevät juuri ne oikeat asiat, erottuakseen joukosta ja sen lisäksi, onnistuvat vieläpä toteuttamaan pelattavuuden erityisen onnistuneesti. Immortals of Aveum, on juuri tälläinen peli.

 

 

 

Aveumin Kuolemattomat

Räiskintää, mutta taikavoimilla. Sillä tavalla itselle tämä on jäänyt mieleen jokusesta trailerista. Nimi nyt ei isommin kerro mitään. Sanotaan että mitenkään erityisen kiinnostava tämä peli ei ollut missään vaiheessa, mutta kun sen sitten kerran on sattunut kirjastossa bongaamaan, niin kyllä sitä nyt vähintään kokeilee ja katsoo että onko kyseessä Zigguratia parempi taikaräiskintä, sillä Ziggurat oli loppuviimeksi todella positiivinen yllätys ja erittäin hyvin tehty räiskintä, joka erottui joukosta taikasauvojen ansiosta.

 

Ennalta-arvattava tarina, melko tutunoloisessa asetelmassa

Aveumin pelimaailma on tyylitelty korkeafantasiaksi, jossa taikuus on erittäin suuressa osassa ja samoin kristallit, jotka tuovat tähän keskiaikaiseen asetelmaan tiettyä korkeateknologista vivahdetta ja omanalistaan ulkoasu. Samanlaista tyyliä on nähty monessa paikassa, joten Immortals of Aveum ei ole se kaikista kekseliäin, mutta suhtautuu taikuuteen hieman omanlaisemmallaan tavalla. Tapa jolla pelissä rakennetaan tätä maailmaa ei ole se kaikista ihmeellisin ja monella tavalla peli tuppaa jäämään yhdeksi monista samantyylisistä pelikokonaisuuksista. Maailman mytologia, taustat tai vastaavat eivät avaudu erityisen hyvin tai kiinnostavalla tavalla ja valtaosa pelin hahmoista on melko tylsiä ja nopeasti unohtuvia. Tietyt termit pelissä toimivat hyvin. Soturivelhoista käytetään termiä Magnus, mikä on toimiva ratkaisu ja tuo peliin edes jotain omaa. Monet muut mytologiakuviot eivät nappaa ihan yhtä hyvin.

Pelin päähahmo, Jak, on pelin alussa pienen kaveriporukan kanssa slummimaisessa ympäristössä asuva, varasteleva ja asepalvelusta välttelevä nuori, jonka maagiset ominaisuudet todella heräävät traagisen tapahtuman seurauksena. Saman tapahtuman jälkeen asevoimien eliitin komentaja, Grand Magnuns, Kirkan, ottaa Jakin siipiensä suojaan ja alkaa kouluttaa tästä yhtä monista Magnusta. Jak on erityinen siinä mielessä, että toisin kuin valtaosa tämän maailman maagigoista, Jak pystyy käyttämään sekä sinistä, punaista että vihreää magiaa, kun muut vain yhtä kolmesta. Peli lähtee kunnolla käyntiin kun alkutapahtumista siirrytään vuosia eteenpäin ja sotavoimissa, ikuisessa sodassa, taisteluva Jak tavoittelee harvinaista kunniaa, paikkaa eliitissä, Immortalsissa.

Tarina itsessään on rytmitetty ihan hyvin ja peli etenee nopeasti vaiheesta toiseen. Ensimmäinen kolmannes pelissä menee todella nopeasti ja asetelma vaihtuu sujuvasti. Tämän jälkeen peli hieman laahaa sillä tiettyjä asioita selvästi yritetään pikittää, vaikka kaikkien yllästysten suhteen Immortals of Aveum tuntuu todella ennalta-arvattavalta. Mystinen vihollismaagikko The Hand on juuri se keneksi häntä luulee välittömästi, mikä vain korostaa monia kliseeratkaisuja pelin tarinassa, jotka on nähty monta kertaa ennenkin ja monesti kerrottuna paremmin. Isoa paljastusta seuraavat tapahtumatkin seuraavat tismalleen yhtä kahdesta reitistä, joita tälläisissä tarinoissa yleensä seurataan. Lopetus ei sekään ole erityisen iskevä, samalla tavalla kuin ei pääroistokaan, joka on melko tavanomainen roistohahmo sotahaarsnikassa, joka ei ole edes erityisen hieno.

 

Tyylikästä räiskintää monilla parhailla lisäyksillä

Siinä missä tarinankerronnassa on puolensa, mutta joka ei omillaan kanna erityisen pitkälle tai erityisen hyvin, on pelin toiminnan kanssa aivan erilainen tilanne. Tämä peli ei ole ehkä niin selvää taikavoimaräiskintää kuin Ziggurat, sillä magian käyttö tässä maailmassa ei nojaa niin paljoa toisistaan eroaviin sauvoihin ja taikakaluihin. Erilaisissa magiarannekkeilla on ulkoista eroa, mutta niissä on melko samanlainen runko. Mutta se todellinen tyylikäs yty mitä tämän pelin ulosanti parhaimmillaan toiminnassa on, tulee siitä, miten erilaisia eri magiat parhaimmillaan ovatkaan ja miten paljon tyylikästä toimintaa niillä saadaan aikaiseksi. Erilaisia aseita ei ole oikeastaan kuin kolme; Sininen, punainen ja vihreä ja kykypuu on siis kolmihaarainen. Mutta Magnusilla on erilaisia lisäominaisuuksia jotka istuvat aina jonkin tietyn taikapuun oksille ja eri haaroihin, jotka kannustavat kehittämään kykypuuta tietystä haarasta. Myös lisävarusteita löytyy ja lisämagioita jotka käyttävät omaa manaansa. "Ammukset" jokaisessa värissä ovat loputtomat ja säännöstely tulee muista taikavoimista, kuten panssarinmurtajasta.

Sininen magia on kuin kivääri monissa räiskintäpeleissä, punainen on kuin haulikko ja vihreä on kuin sarjatuliase. Tämä on ehkä yksinkertaisin tapa eritellä nämä. Punaisessa on vähän ammuksia, mutta ne ovat tehokkaita kun taas vihreässä on paljon ammuksia, mutta ne ovat heikompia. Erilaisilla rannekkeilla voi vahvistaa eri magian käyttöä joko lisäämällä iskuvoimaa, iskunopeutta tai manakapasiteettia. Tälläinen tietty kolminainen ratkaisumalli voi tuntua melko rajalliselta, mutta se itseasiassa toimii pelin eduksia todella selvästi sillä aseiden välillä vaihtelu on nopeaa, niihin saa todella mukavasti vaihtelua ja eroja, mitä kykypuu sitten merkittävästi korostaa. Näiden kolmen aseen lisäksi pelissä saa käyttöönsä erilaisia voimahyökkäyksiä jotka kuluttavat manaa, mutta pelissä on myös erilaisia työkaluja, jotka tuovat mukanaan valtavasti uusia mahdollisuuksia. Ensimmäisenä on sinisen magian alle menevä lieka jolla voi kiskaista vihollisia luokseen, Bulletstorm tyyliin ja pelin edetessä saa nopeasti käyttöönsä myös virheän työkalun, taikapullon jolla voi hidastaa vihollisia. Merkittävänä osana toimintaa ovat myös erilaiset liikkuvuutta helpottavat ominaisuudet kuten se tyypillinen tuplahyppy ja se tyypillinen syöksy, joilla saa oitis merkittävästi lisää nopeutta toimintaan. Syöksy varsinkin kannustaa kehittämään vihreää kykypuun osaa, jossa syöksy on. Pelin edetessä saa aika nopeasti myös käyttöönsä leijumisen, mikä avaa valtavasti uusia mahdollisuuksia pelimaailmassa.

Toiminnassa on juuri sen verran paljon muuttujia, että se todella vie mukanaan. Taistelu on värikästä, nopeatempoista ja sen verran vaihtelevaa että se ei kovin äkkiä käy tylsäksi. Sanoisin että tuplahyppy ja syöksy ovat kaksi mekaniikkaa jotka oitis tekevät räiskinnästä paljon paremman. Doom: Eternal on tehnyt tämän ehkä parhaiten, mutta Rage 2 osasi ottaa nämä ideat myös erittäin hyväksi osaksi toimintaa. Immortals of Aveum ei ole samalla tavalla laaja ja avoin peli mitä Rage 2 on, mutta ei myöskään niin suoraviivainen kuin Doom: Eternal, poislukien itsenäiset tehtävät, jotka monesti menevät melko suoraviivista putkea, jossa on kuitenkin sopivasti salapaikkoja erilaisille varusteille, magioiden voimakehriä, jotka taas ovat tärkeässä osassa kun varusteita parantelee tai valmistaa. Tietyt vähän avoimemmat alueet taas voivat pitää sisällään lisähaasteita jotka ovat joko taistelua, tai tasohyppelyä, joista kummankin peli toteuttaa erittäin hyvin.

 

Joukosta erottuva FPS peli, mitä pelattavuuteen ja tyyliin tulee

Räiskintäpelien joukossa Immortals of Aveum toimii erittäin hyvin. Se erottuu joukosta onnistuneesti, tarjoaa erittäin mielekästä ja todella näyttävää toimintaa jossa on otettu enemmän tälläinen magiaräiskintätyylinen lähestymistapa jota itse kuvailisin joksikin Zigguratin ja Ghostwire Tokyon välimalliksi. Pelihahmo käyttää instrumentteja loitsuihin, mutta ne jakavat tietyn samanlaisen perusmuodon mikä on enemmän kuin Ghostwiren pelkkä käsillä loitsiminen, mutta ei kuitenkaan niin joukosta erottuvaa kuin Zigguratin erilaisten sauvojen tms käyttäminen. Pelissä on hieman Rage 2:sta, hieman Bulletstormia ja kaikki tämä fantasia-asetelmassa.

IoA on kokonaisuutena sopivalla tavoilla joukosta erottuva peli. Vaikka se ei tarinallisesti olekaan se kaikista kiinnostavin, niin sellaiset tietyt pienet asiat riittävät, että pelin parissa viihtyy. Pelimaailma on hyvin rajallinen, mikä tässä tapauksessa toimii pelin eduksi, sillä siihen ei huku, vaan pelin rytmitys pysyy hallinnassa, tarjoten kuitenkin jonkin verran lisätekemistä siellä täällä. Pelissä on useita erilaisia varusteita, mutta niitäkin on suhteellisen hillitty määrä, mikä ei johda Destiny tyyliseen tavaroihin hukkumiseen tai aseiden ja asusteiden jatkuvaan vaihtelemiseen.

Peli jättää positiivisen vaikutelman. Pelattavaa siinä on todella mukavasti, peli etenee hyvää vauhtia ja muuttujia on sopivasti. Sanotaan että jos tästä maailmasta tulisi toinen peli jossa näitä hyviä ideoita käytettäisiin uudestaan, ehkä jokusilla pienillä muutoksilla, voisi sekin olla kiinnosta tapaus pelata. Itse en ole pelannut Ziggurat 2:sta, vaikka tiedän että sellainenkin on olemassa. Ehkä parhaassa tapauksessa tämä peli osoittaa että räiskintä, taikavoimalla, voisi olla jotakin, mitä useammassa FPS pelissä voitaisiin kokeilla. Tietysti, toivoen että jälki on yhtä laadukasta kuin tässä tapauksessa.

---

Yhteenveto

Immortals of Aveum on hyvä räiskintäpeli, erittäin hyvillä lisillä, jotka tekevät siitä nopeatempoisen, värikkään ja tyylikkään toimintapelin, konsolilla suht epätarkan, mutta hyvän. Tarinallisesti, se on hyvä, melko ennalta-arvattava, mutta hyvin tehty ja rytmitetty vaikka valtaosa hahmoista ei erityisen kiinnostavia olekaan. Maailmanrakennus on toteutettu hyvin pelillisessä mielessä, mikä kannustaa tutkimaan paikkoja. Hahmokehityksessä on puolensa, vaikka peli tuntuu paikoin myös erittäin rajoitetulta, missä on hyvät ja huonot puolensa. Pelin ehkä heikointa antia on juurikin sen tarinassa ja hahmoissa, mutta pelkästä pelattavuuden kanssa, peli toimii erittäin hyvin.

 

+ Taikavoimaräiskintä

+ Näyttävä ja nopeatempoinen toiminta

+ Nopea liikkuminen ja lisäominaisuudet

+ Värikäs ja tyylikäs maailma

 

- Ennalta-arvattava tarina

- Melko tylsät hahmot

- Hivenen epätarkka

Arvosana: 7,6

 

Erityinen

 

Värikoodattua taikavoimaa