Moniin peleihin saa upotettua useita (kymmeniä) tunteja ennenkuin ne läpäisee. Monien pelien tapauksessa läpäiseminen tarkoittaa tarinan pelaamista, mutta sitten on pelejä joiden kanssa läpäisemiseen vaaditaan paljon enemmän. Tästä syystä monet pelit jäävät herkästi kesken.

 

 

 

Se on tavallaan vähän huono tapa että aloittaa jokaista peliä pikkuisen, kun yrittää löytää jotakin mitä olisi kiva pelata. Vielä enemmän se alkaa ärsyttää kun jokaista peliä pelaa vähän aikaa ja sitten jättää kyseisen tapauksen odottamaan. Hyvin usein peleissä on nimittäin sellaisia puolia jotka unohtuvat aivan täysin eikä niitä meinaa sitten oppia uudestaan kun pelin aloittaa X ajan päästä uudestaan.

Itselläni on paljon sellaisia pelejä jotka ovat jääneet pitkäksi aikaa sivuun ja sitten kun niiden pariin palaa pitkän ajan kuluttua uudestaan on pari asiaa jotka eivät tee tästä mitenkään helppoa:

1. Ei ole mitään käryä miten peliä taas pelattiinkaan.

2. Tarinasta on aivan pihalla eikä ole mitään muistikuvaa siitä mitä on viimeksi tehnyt ja mitä seuraavaksi piti tehdä.

Erityisen paljon tämä ärsyttää silloin kun peli "olettaa" että pelaaja tietää miten sitä pelataan.

 

Erityisen helppoa tämä on nyt PS Nown kansa kun siellä on se pari sataa peliä joita voi ihan huoletta kokeilla kunnes sitten kiinnostuu pelaamaan jotakin tietyä peliä vähän enemmän. Osa on sitten niitä jotka jäävät pidemmäksi aikaa "työn alle". Mutta sitten on niitä pelejä jotka pystyy läpäisemään varsin nopeasti, ehkä jopa yhdeltä istumalta.




Erilainen peto sisällään

 

PlayStation Now

 

 

Altered Beast

Altered Beast on parilla tavalla hyvin helppo peli. Siinä on loputtomat mahdollisuudet jatkaa joten matka ei oikeastaan katkea missään kohtaa. Mutta vastapainona tuleekin se että peli on hyvin vaikea. Tässä pelissä tulee kuolemaan uudestaan ja uudestaan, mutta matka jatkuu jatkumistaan. Pelin läpäisee alta parin tunnin ja helposti kun vain jaksaa jatkaa eteenpäin.

Tarina on neidon pelastusretki sankarilla joka pystyy energiapalloja kerättyään muuttumaan hirviömuotoon, joka vaihtuu useita kertoa seikkailun aikana, vaikkakin kaksi parasta tulevat kahdessa ensimmäisessä kentässä.

Pelattava hahmo pystyy aluksi vain lyömään ja potkimaan mutta jokainen energiapallo lisää voimaa, kunnes peto pääsee irti. Pedot ovat todellisia voimanpesiä jotka tekevät selvää jälkeä vihollisista erittäin helposti, koska ne pystyvät myös ampumaan energia-ammuksia. Petomuodon saavuttaminen ei kuitenkaan ole sieltä helpoimmast apäästä sillä viholliset pystyvät erittäin helposti tekemään pelaajasta selvää jälkeä. Varsinkin loppupuolella yksi vihollinen voi lukita pelaajan jatkuvaan turpasaunaan jolloin kuolema korjaa oitis.

Haastavuus ei tule reiluudesta sillä taistelut ovat yhtä onnen kauppaa. Ohjattavuus on vähän hankala koska tuntuu siltä että suurin ongelma toiminnassa on siinä että pelaaja ei pääse tarpeeksi lähelle saamatta oitis kunnon selkäsaunaa. Epätarkkuus on toinen ongelma, sillä hyvin usein vihollisten lyöminen ei onnistu koska et osa ennenkuin otat osuman ja sitten vihollinen on mahdollisesti ehtinyt mennä menojaan.

Tämä kaikki on kuitenkin sivuseikka koska peli jatkuu jatkumistaan vaikka pelaaja kuinka mokaisikin. Itse onnistuin aina saamaan petomuodon, joskin tuntui että viimeisissä kentissä se johtui enemmänkin pelin armosta kuin omasta taidosta. Altered Beast on erittäin haastava peli mutta ei hyvällä tavalla. Liian iso osa pelistä tuntuu menevän täysin tuurin piikkiin. Vaikeustaso nousee nopeasti mutta ihan paria kenttää lukuunottamatta missään kohtaa toiminnassa ei ole varsinaista mielekkyyttä.

Kokonaisuutena Altered Beast on todella retrohenkinen peli, ennenkaikkea se valtavan haastavuuden takia. Arcade meininki on hyvin selvästi esillä mutta konsolilla se tuntuu lähinnä jatkuvalta rasitteelta.

 

+ Erilaiset petomuodot

+ Ei lopullista Game Overia

 

- Epäreiluus

- Epätarkkuus

- Vaikeus

 

Arvosana: 3,3

 

Pettymys



The%20Unfinished%20Swan.jpg?1557162927

Joutsenenmetsästäjä

 

 

Kesken jäänyt joutsen

 

PlayStation Now

 

 

Unfinished Swan

Tarinan päähenkilö Monroe on orpopoika jonka äiti piti eläessään maalaamisesta, mutta ei oikeastaan koskaan maalannut mitään loppuun asti. Kun äiti sitten kuoli, sai poika mukaansa vain yhden maalauksen ja hän valitsi äitinsä suosikin, maalauksen joutsenesta. Erään kerran Monroe huomaa, että joutsen on kadonnut maalauksesta ja ainoa looginen asia mitä Monroe voi tehdä, on lähteä taianomaisella matkalle, seuraamaan joutsenen jättämiä jalanjälkiä.

Keskeneräinen joutsen on lyhyt peli, mutta se on myös todella omalaatuinen peli. Kun peli alkaa, koko maailma on valkoinen, kultaisia joutsenenjälkiä lukuunottamatta. Monroe pystyy kuitenkin maalaamaan maailmaa mustaksi, jolloin muodot erottuvat. Tosin hänen tapauksessaan maalaaminen tarkoittaa musteen roiskimista ympäriinsä kunnes reitti alkaa hahmottua. Pelin edetessä vastaan tulee erilaisia ongelmanratkontatapauksia ja pelimekaniikkaakin muuttuu. Esimerkiksi musteen sijaan aletaan roiskia vettä joka saa kasvit kasvamaan.

Tarina on pelissä hyvä keino viedä pelaajaa eteenpäin mutta kyllä se kaikkein hauskin juttu on se musteen roiskiminen. Tosin se ei ole se ainoa pelityyli koska jokainen kenttä tuo tullessaan jotakin uutta. Tämä peli on aika nopeasti pelattu mikä on siinä mielessä hyvä, kun mikään mekaniikka ei muutu rasittavaksi. Yksi maa on kyllä selvästi ärsyttävämpi kuin muut, mutta suhteellisen äkkiä senkin läpäisee. Koko pelin pelaa läpi parissa tunnissa, mutta jos haluaa tutkia, niin kentissä on ilmapalloja joita keräämällä voi avata bonuksia. Itse keskityin vain kokemaan tarinan, joka ei nyt ole ihan niin ihmeellinen että sen takia pelin pelaisi läpi, mutta varsinkin ensimmäinen maa kannattaa pelata, koska musteella leikkiminen on vain niin hauskaa. Niinkin hauskaa että se olisi voinut ihan hyvin olla pelin ainoa mekaniikka.

Unfinished Swan on ihan kiva peli, mutta sen uudelleenpeluuarvo ei ole järin ihmeellinen eikä pelattavaa ole mitenkään erityisen paljoa, tosin samalla voidaan sanoa että ei peliä olisi välttämättä juuri kauempaa viitsinyt edes pelata koska ihan niin ihmeellinen peli se ei ole. Kokonaisuutena ihan ok paketti yhden illan peliksi.

 

+ Musteen roiskiminen tyhjälle paperille

+ Lyhyt ja ytimekäs

 

- Ei oikeastaan mitään erikoista tarinallisesti

- Taso laskee ensimmäisen maan jälkeen

 

Arvosana: 6,0

 

Hyvä



Brothers%20_%20a%20Tale%20of%20Two%20Son

Veljekset ku ilvekset

 

 

Veljekset: Kahden pojan tarina

 

PlayStation Now

 

 

Brothers: Tale of Two Sons

Tarina alkaa kun kaksi veljestä vie sairasta isäänsä lääkärin luo. Koska poikien äiti on kuollut traagisissa olosuhteissa, ovat veljekset valmiita mihin vain jotta voivat pelastaa isänsä. He aloittavat vaarallisen matkan tuodakseen isälleen lääkettä. Tähän matkaan mahtuu paljon vaaroja, mutta myös paljon ihmeellisiä hetkiä. Tarina on kuin suoraan satukirjasta maagisine ympäristöineen, satuolentoineen, vaaroineen ja draamallisine hetkineen. Tyylillisesti peli on yllättävän verinen ja tunnelmallisesti yllättävän yliluonnollinen ja hyvin koskettava ja vahva.

Tarinaa sen enempää spoilaamatta voidaan sanoa että sen kokee muutamassa tunnissa ja uudelleenpeluuarvoa ei oikeastaan ole, ellei halua metsästää kaikkia pelin saavutuksia. Itse kuitenkin veikkaan että en tule peliä uudelleen pelaamaan, sillä siinä on myös heikkoutensa.

Ohjattavuus on vähän erikoinen. Käytössä on kaksi tattia ja kaksi olkanäppäintä. Yksi tatti ohjaa yhtä veljestä ja yksi nappia kyseisen veljeksen toimintaa. Kameraa ei voi ohjata ja huomasin että pelaamiseen ei vain meinaa ehtiä tottua ennen kuin peli on jo ihan lopussa. Paras tapa omalla kohdalla oli pitää huoli siitä että veljekset kulkivat aina tietyin päin, jotta ohjattavuus pysyi luonnollisena.

Pelattavuus koostuu pääasiassa ongelmanratkonnasta ja kahden henkilön siirtämisestä paikasta toiseen. Ongelmat ovat varsin yksinkertaisia ja lähemmäs jokainen kuolema johtui aivan ihmeellisistä virheistä. Näitä olivat lähinnä sellaiset hetket kun piti hypätä kädensijasta toiseen jolloin syystä tai toisesta hahmo hyppäsi sivuun tai jotenkin ohi, tai naurettavat äkkikuolemapätkät joissa ei meinaa edes tietää että mitä teki väärin. Näitä hetkiä on muutama, mutta vaikea peli ei missään tapauksessa ole. Pääasiassa kyse on siitä tarinasta joka pelaajalla on koettavanaan. Parasta antia pelissä ovat ne ympäristöt ja tarinat jotka ovat ehtineet jo tapahtua. Se miten tarina alkaa, maalaa aivan erilaista kuvaa, millaista kaikki aivan lopussa sitten onkaan, kun peli on koettu loppuun asti.

Kokonaisuutena Veljekset: Tarina kahdesta pojasta on kuin suoraan satukirjasta ja se on jopa ihan kokemisenarvoinen, jos sietää pulmanratkontaa. Itselläni kyllästyminen nimittäin oli kokoajan hyvin lähellä, sillä vaikka kiipeily ynnä muu on ihan kivaa niin siansaksaa puhuvat hahmot ja pulmanratkonta eivät ole niitä parhaita pelielementtejä millään tavalla.

 

+ Tarina

+ Tunnelma ja tyylikkyys

 

- Pulmanratkonta

- Tietty tylsyyden tunne

 

Arvosana: 6,0

 

Hyvä



Kiinteä metallivaruste 5: Maan nollakohdat

 

PlayStation Now

 

 

Metal Gear Solid V: Ground Zeroes

Heti täytyy todeta että tämän "pelin" tapauksessa ollaan hyvin härskeissä tilanteissa. Tämä myytiin ilmestyessä muistaakseni täysihintaisena pelinä ja tämä ei ole mitään muuta kuin kattava demo tai etukäteen julkaistu DLC Phantom Painille. Tämän läpäisee alta tunnin ja vaikka kaikkea lisätekemistä mukana onkin niin tarinaa on varsin vähän eikä pelattavaa saa paria tuntia enempää irti. Oli syy sitten Hideo Kojimassa tai Konamissa niin aika paljon tämä tapaus kertoo molemmista. Täyden hinnan pyytäminen tästä on törkeää, siis tästä ei tulisi pyytää DLC hintaa enempää ja sekin on hyvin anteliasta.

Nyt kun tuo on saatu alta pois niin itse peli alkaa tarinallisesti ennen Phantom Painin tapahtumia kun Big Boss saapuu pelastamaan vanhoja liittolaisiaan vankileiriltä. Sateinen ja yöllinen tunnelma on erittäin hyvä, yksi sarjan parhaita ja Kiefer Sutherland on erinomainen Boss. Ohjattavuus vaatii hieman totuttelua mutta toimisi mainiona opettelutyökaluna Phantom Painiin ja vielä parempana prologina pelin alkuun. Pelin pääroisto, XOF komentaja, Skullface on erittäin tyylikäs ja kiinnostava hahmo, yksi pelisarjan parhaista. Tunnelmanluonnissa peli toimii erittäin hyvin ja tarjoaa tilaa liikkua ja opetella pelaamaan peliä.

Siinä vaiheessa kun peliä oikeasti oppii pelaamaan niin se loppuu. Sitten seuraa paljon tarinankuljetusta joka johtaa suoraan Phantom Painiin. Osana oikeaa MGS5:ttä, Ground Zeroes olisi todella hyvä aloitus. Siinä oppii hyvin pelin pääpiirteet ja samoin hahmon. Big Boss ja Kaz Miller tulevat tutuiksi ja sellainen taktinen toiminta myös. Pelissä voi olla hyvin aggresiivinen tai lähes näkymätön. Tavallaan outoa on se, että vaikka ollaan rajatulla alueella, niin vihollisia on loputtomasti. Paljon realistisempaa olisi ollut jos viholliset loppuivat jos heidät kaikki tappaa.

Vaikka pelissä onkin uudelleenpeluuarvoa monipuolisten toimintamallien ansiosta ja tekemistä on muutamien pikkulisien kautta, niin aika säälittävältä paketilta tämä tuntuu koska päätarinaa on niin vähän. Pelin on todella nopeasti ohi ja siitä tulee väkisinkin sellainen vaikutelma, että se on nopeasti rahastusmielessä tempaistu pätkä Phantom Painia. Siihen kun lisätään se tosiseikka että Phantom Pain julkaistiin muutenkin keskeneräisenä pakettina ja monet osat siinä pelissä olivat erilaisia tämän pelin tunnelmaan ja aloitukseen huomioiden, niin ei tämä peli mitenkään paranna suhtautumista Hideo Kojimaa, MGS sarjaa ja Konamia kohtaan.

Kokonaisuutena Ground Zeroes olisi erinomainen osa Phantom Painia, kelvollinen DLC tai hyväksyttävä demo, mutta sen paikaksi jää törkeä rahastus ennen oikeaa peliä. Se on sääli sillä pelattavuudessa eroa MGS5:een ei oikeastaan ole ja tunnelmallisesti Ground Zeroes on oikein hyvä. Big Boss on todella hyvä hahmo ja tämä paketti asettaa pelinappulat todella hyvin paikoilleen päätapahtumaa varten.

 

+ Tyylikkään tunnelmallinen

+ Vapaamuotoinen lähestymistapa pelin tehtävään

+ Big Boss ja Kiefer Sutherland

 

- Lyhyt

- Pitäisi olla osa varsinaista peliä

- Aika vähän tekemistä

- Vaihtelun puute

 

Arvosana: 3,5

 

Säälittävä



Everybody%27s%20Gone%20To%20The%20Raptur

Kuka olet, missä he ovat ja miksi et ole siellä?

 

 

Kaikki ovat nousseet taivaaseen ennen maailmanloppua

 

PlayStation Now

 

 

Evertbody's gone to Rapture

Kävelysimulaattorit eivät ole minun juttuni ja tämä peli on siitä erittäin hyvä esimerkki. Everybody's gone to Rapture on hyvin pitkäveteinen ja ikävän tylsä peli. Se on siis varsin laaja ja yksityiskohtainen paketti täynnä tarinaa. Jos kaiken pelin tarinan haluaa kokea, niin jokainen paikka pitää koluta erittäin tarkkaan. Tarinasta en kerro oikeastaan mitään koska pelin ideana on kokea se itse, muuta tämä peli kun ei oikeastaan sitten tarjoakaan, paitsi paljon trophyn metsästystä. Nimi nyt kertoo jotakin.

Pelaaja aloittaa tien päästä ja suuntaa kohti laajaa kyläyhteisöä. Tiet ovat suljettuja eikä ketään ole missään. Tässä herää paljon kysymyksiä mutta onneksi pelaajaa ohjaa mystinen valo.

Kovin paljoa kerrottavaa tästä ei meinaa keksiä. Ideana on käydä läpi taloja, pihoja ynnä muita paikkoja ja oppia lisää alueesta, sen asukkaista ja viimeiaikaisista tapahtumista. Valo ohjaa pelaajaa eteenpäin ja se on hyvä sillä ilman sitä tämän pelin läpäiseminen saattaisi kestää hyvin kauan. Tietyt asiat tapahtuvat vasta kun tietyt tarinapätkät on kuultu ja tietty paikka saavutettu. Pelissä ei voi juosta, vain kävellä ja aktivoida esineitä. Esineissä ei ole mitään indikaattoria joka kertoisi voiko sitä aktivoida, ovia voi avata ja elektroniikkalaitteita voi käyttää, mutta aika paljon peli jättää pelaajan oman päättelyn varaan.

Itse en oikeastaan juuri kiinnostunut pelin tarinasta oikeastaan missään kohtaa. Tarinaa on kyllä paljon ja erilaiset kyläläiset tulevat kyllä tutuiksi ja se päätarinakin alkaa sieltä hiljalleen avautua kun mysteeri pala palalta alkaa hahmottua. Ongelmallista on se miten hidas, laahaava ja tylsä peli tämä on. Niin usein tuntuu että haluaisi liikkua nopeammin paikasta toiseen. Onhan peli ihan kivan näköinen mutta sen pelaaminen vaatii joko hermoja tai suurta kiinnostusta tarinaa kohtaa. Kovin immersiiviseksi en sitä itse kuitenkaan kokenut.

Kokonaisuutena 'Kaikki ovat nousseet taivaaseen'  on hienon näköinen ja kattava peli. Se ei kuitenkaan kaikkia nappaa mukaansa ja itse olen yksi sellainen. Aluksi tutkin peliä vähän tarkemmin mutta lopulta aloin vain liikkua eteenpäin välittämättä oikeastaan mistään "ylimääräisestä".

 

+ Hieno idea

+ Paljon tarinaa, tutkittavaa ja löydettävää

 

- Hidas

- Tylsä

 

Arvosana: 4,5

 

Huonommalla puolella



Matka tuonne kauas horisonttiin

 

PlayStation Now

 

 

Journey

Matka on määränpäätä tärkeämpi. Niin olen kuullut ja vaikka en siihen ihan täysin yhdykään, niin tämän pelin tapauksessa se pätee erittäin hyvin. Pelattavuudessa Journey on lähinnä eteenpäin liikkumista ja ajoittaista "pulmanratkontaa" kun tiettyjä samoja asioita pitää tehdä eri paikoissa, jotta pääsee jatkamaan matkaansa. Tarinallisesti kaikki on hyvin pitkälti kiinni pelaajan omasta tulkinnasta. Pelihahmona on jokin outo kaapuheppu joka lähtee kohti kaukaisuudessa siintävää valoa. Matkalla on muitakin samanlaisia tyyppejä joilla on kyky tehdä suuria hyppyjä jos heidän maagisessa huivissaan on magiaa.

Eteneminen on aika simppeliä ja sitä rytmittää varsin hyvä musiikki. Haastetta pelissä ei juuri ole eikä oma matkani juuri hidastunut missään kohtaa, jos muutamia pätkiä ei lasketa, joissa pelin toimista pitä tehdä asia X, jotta voi jatkaa eteenpäin. Pääasiassa pelissä liikutaan eteenpäin hieman vaihtuvissa maisemissa. Joskus liikutaan hitaasti ja joskus hyvinkin vauhdikkaasti. Paljon mielekkäämpää meno olisi kuitenkin ollut jos hyppiminen olisi ollut rajatonta. Tällä pelimekaniikalla tuntuu peli on valtaosan ajasta varsin hidasta kun suuret hypyt ja vauhdin tunne ovat sellaista harvinaista herkkua.

Usein kuuluu puhuttavan että ovatko videopelit taidetta ja Journey on yksi niitä pelejä joka nousee usein yhdeksi puheenaiheeksi. Itse en nyt suoraan sanoisi että tämä peli on taidetta, vaikka se taiteellinen onkin. Pelattavuudessa se ei kuitenkaan juuri loista. Jos pelistä karsisi pois kaikki tarpeettomat hidastuspätkät, niin se saataisi toimia huomattavasti paremmin. Tälläisenään kyseessä on ihan kiva peli, mutta ei millään niin hyvä kuin siitä on monissa yhteyksissä tehty. Tämän pelin kanssa kyse on paljon enemmän siitä mitä näkee ja mitä kuulee kuin siitä mitä tekee, itse en siitä saa niin paljoa irti että nostaisin tätä lähellekään aikakautansa parhaita pelejä.

Kokonaisuus on vähän niin ja näin. Journey on lyhyt ja ytimekäs matka jossa musiikki on hienoa ja ympäristöjen erot tuovat pelin monet erilaiset puolet todella hyvin esille. Mutta Journey on myös sellainen peli jota ei oikeastaan pelaa kuin tämän yhden kerran sillä niin paljoa se ei vain tarjoa. Mutta ainakin paras jätetään tämän pelin tapauksessa viimeiseksi.

 

+ Näyttää hienolta

+ Kuullostaa hienolta

 

- Ajoittaiset tarpeettomat hidasteet

- Tarjoaa vähän heikosti oikeaa tekemistä

 

Arvosana: 5,0

 

Välimallia



Q-Force romuttaa robotteja ja rakentaa puolustuksia

 

PlayStation Now

 

 

Ratchet & Clank: Q-Force

Insomniac on todella pitkään työskennellyt Ratchet & Clank sarjan parissa ja kiitos heidän, pelattavuudessa taso ei ole oikeastaan missään kohtaa romahtanut, vaan muuttunut kokoajan jouhevammaksi. Kun oppii pelaamaan yhtä sarjan peliä niin ne muut tulee opittua siinä samalla. Hyppiminen ja ampuminen ovat se iso juttu, sekä muutamat muut pelilliset jipot, mutta pääasiassa hyppiminen ja ampuminen. Niin ja sitten on se huumori, Ratchet & Clank sarja on ehdottomasti yksi hauskimpia pelisarjoja koskaan.

Tarinallisesti Q-Force lähtee nopeasti käyntiin ja etenee todella nopeasti läpi. Uusi roisto esittäytyy äkkiä, paljastaa todelliset kasvonsa äkkiä ja äkkiä voitettu. Pelattavaa pelissä on surullisen vähän ja tämä saattaa hyvinkin olla yksi lyhyimpiä sarjan pelejä Quest for Bootyn ohella. Erityisen harmillista tästä tekee se, että kyseessä on taas vähän erilaisempi Ratchet & Clank peli.

Pelattavuudessa peli koostuu tukikohdan puolustamisesta ja vihollisten tukikohtien tuhoamisesta. Pelattavia kenttiä on vajaa kourallinen mikä on todella vähän. Niissä on kyllä paljon löydettävää ja pisteytys-systeemi ja Q-Force ylennykset kannustavat parantamaan suoritusta uudestaan ja uudestaan. Myös moninpeli tarjoaa vähän lisää pelattavaa, mutta jostakin syystä vain kaksi voi pelata peliä kerralla, vaikka pelattavia hahmoja on kolme. Iso juttu aseiden lisäksi ovat tukikohdan puolustukset joilla vihollisten etenemistä voi hidastaa. Siinä ohessa sitten voi tutkia aluetta ja etsiä vaikkapa kultapultteja.

Aseita ei missään kohtaa unohdeta sillä pääasiassa tukikohdan puolustaminen on pelaajan heiniä. Aseita ei on hieman vähänlaisesta, mutta ottaen huomioon että peli on myös vähän lyhyemmänpuoleinen, niin aseita on siinä suhteessa sopiva määrä ja jokaisen kehittäminen huippuunsa syö kyllä aikaa. Ammuttaa pelissä sentään riittää joten tylsää ei tule. Vaihtelun puute on se vähän harmillisempi asia koska pelattavia alueita ei ole kovinkaan paljoa joten vaihteluakaan ei paljoa ole. Pelissä on lähes kokoajan samat päämäärät, vain viholliset muuttuvat vaikeammiksi. Muutama erilainenkin tehtävä on, mutta niitä on vain pari.

Q-Force on peli jossa oli paljon potentiaalia mutta Gladiatorin tavoin sitä ei vain osattu käyttää kovinkaan hyvin. Suurin heikkous tässä tapauksessa on kuitenkin se lyhyys ja suppeus. Tämän pelaa läpi aika nopeasti ja suurin haaste on vain se aseiden päivittäminen jotta pärjää pelin ainoassa pomotaistelussa. Tämä on niitä pelejä joiden pariin saattaa myöhemmin kyllä palata, mutta Ratchet & Clank tasolle tämä ei ole niitä parhaita paketteja. Huumori ei koskaan pääse kunnolla valloilleen, aseissa ei ole mitään oikeasti ihmeellistä ja vaikka pelattavuus hauskaa onkin, se jää todella suppeaksi.

Kokonaisuutena kyseessä on niitä heikompia Ratchet & Clank pelejä ja ainoa varsinainen vahvuus pelissä on se, että tämä on erilainen pelattavuudeltaan. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa että itse odotin tältä peliltä todella paljon enemmän sisältöä ja tekemistä.

 

+ Ratchet & Clank tyyli

+ Paljon aseita ja ammuttavaa

+ Erilainen idea

 

- Suppea

- Lyhyt

 

Arvosana: 5,8

 

Paremmalla puolella



RESOGUN.jpg?1557162915

Paljon ammuttavaa, paljon räjähdyksiä, paljon värejä ja paljon haastetta

 

 

Avaruusräiskintää, mutta mielekkäässä paketissa

 

PlayStation Now

 

 

Resogun

Yksi positiivisimpiä tapauksia mitä PS Now on tähän mennessä tuonut eteeni tähän mennessä. Ennalta tiesin vähän tästä pelistä, mutta haastavuudessaan ja mielekkyydessään kyseessä on helposti yksi onnistuneimpia avaruusräiskintöjä. Resogun on todella haastava peli, mutta se on myös sitä oikealla tavalla. Kaikki on kiinni pelaajan omista reflekseistä ja nopeista hoksottimista. Pelissä pitää reagoida nopeasti vihollisiin ja näiden ammuksiin. Resurssien käyttö ja tapahtumien seuraaminen on todella tärkeää ja ampumisen tulee olla lähes taukoamatonta, jos pelissä mielee päästä kunnolla eteenpäin.

Mitään varsinaista tarinaa ei ole. Pelaajan tehtävä on pelastaa ihmisiä keskellä täyttä sotaa. Kaikkien vihollisten tuhoaminen on kuitenkin se mitä ilman pelissä ei pääse mihinkään. Vihollisia tulee valtavasti ja kahdesta suunnasta. Tämän lisäksi viholliset vaikeutuvat kokoajan ja pomotaistelut ovat todellisia haasteita. Pelaaja kuolee yhteen osumaan, mutta hänellä on käytössään vaikuttava määrä tulivoimaa joka lisääntyy pelin edetessä. Tämän lisäksi aluksella voi ampua vasemmalla tai oikealla hyvin nopeasti. Ohjattavuus on pelissä erityisen hyvä minkä takia haaste tulee sentään reiluista lähtökohdista. Alus tottelee ohjausta todella hyvin ja kattava arsenaali tarjoaa mahdollisuuden todella kurmoottaa vihollisia.

Pelattavuudessa ei ole paljoa vaihtelua mutta tämä on niitä tapauksia kun yksinkertainen idea onnistuu tarjoamaan todella koukuttavaa pelattavaa. Pelissä on kampanja jonka pelaa läpi hyvin nopeasti, mutta seuraava askel onkin korottaa vaikeustasoa ja tehdä se kaikki uudestaan. Toistoa on luvassa paljon mutta pelin haastavuus pitää tekemisen mielekkäänä. Tärkeää on liikkua kokoajan ja ampua kokoajan. Suunta johon ampuu on tärkeä ja erikoisominaisuuksien kuten pommien, superaseen sekä kiihdyttimen käyttö oikeaan aikaan on hyvin tärkeää, sillä tyhjästä näitä tehosteita ei missään kohtaa saa. Ihmisten pelastaminen on hyvin tärkeää koska heitä pelastamalla saa lisää resursseja.

Resogunissa on muuta käsittämätön typeryyskin. Itsestäni tuntuu että muutaman ihmisen kohdalla kaksi ihmistä putoaa kentälle aina siten että et ehdi pelastaa molempia. Tämä on kuitenkin niitä satunnaisia heikkouksia. Se miten peli pitää toiminnan reiluna ovat asepäivitykset. Ase päivittyy pelin edetessä eikä päivitystä menetä vaikka kuolisi. Pomovihollisiin oli myös toivonut paljon enemmän tyyliä ja eroa sillä monessa tapauksessa ne tuntuvat aika tylsiltä isoilta koneilta ampuvat pirusti ammuksia.

Kokonaisuutena Resogun on yksi niitä pelejä joita jokaisen kannattaisi ainakin kokeilla. Sen pariin palaa mielellään uudelleenkin joko pidemmäksi aikaa tai pariksi satunnaiseksi peliksi. Lisäbonusta siitä että pelissä on myös moninpeli ja muutamia muitakin pelimuotoja kuin pelkkä arcade. Tekemistä pelin parissa kyllä riittää ja haastetta senkin edestä. Poikkeuksellisen mielekkääksi pelin tekee uskomattoman hyvä musiikki ja äänitehosteet, unohtamatta värikästä grafiikkaa ja valtavaa määrää ammuttavaa ja räjäytettävää. Resogun on näyttävä peli ja todella mielekäs pelattava.

 

+ Paljon mielekästä  ja värikästä pelattavaa

+ Runsaasti haastavaa ja näyttävää toimintaa

+ Näyttää ja kuullostaa upealta

+ Omat jutut joilla erottuu joukosta

 

- Voi muuttua pitkässä juoksussa puuduttavaksi

- Muutamat epäreilut hetket

- Vähän tylsähköt bullet hell pomoviholliset

 

Arvosana: 8,2

 

Mahtava