Lords%20of%20the%20Fallen_20170210115035

Heavy Souls



Dark Souls hengessä etenevä fantasiamaailman sijoittuva toimintaroolipeli. Jos Dark Souls tyylinen toiminta kiinnostaa, niin Lords of the Fallen tarjoaa juurikin sitä. Vaikeaa ja armotonta, mutta mahdollista pelaamista jossa kysytään sitä kärsivällisyyttä.




Kolmannenpersoonan toimintaroolipeli joka on Dark Souls niin hyvässä kuin pahassa, tai ainakin yrittää olla. Nopeasti käy kuitenkin ilmi, että kyseessä on enemmänkin Dark Souls idealla etenävä kilpailija joka lähinnä rikastaa genreä. Tosiasia on se, että jos From olisi ainoa joka tekisi tälläisiä pelejä, ei genre juuri kehittyisi mihinkään. Kun muut tekevät sitä, niin se kannustaa viemään pelattavuutta johonkin uuteen suuntaan. Lords of the Fallen pitää sisällään monia hyviä ideoita mutta toteutus kyllä kertoo tosiseikat: Lords of the Fallen ei ole yhtä rikas ja laaja kuin esikuvansa. Mutta selkeä Souls tyylinen peli on kyseessä.


Langenneen lordit lähtee käyntiin ilman mitään isompaa alustasta. Pelihahmo Harkyn on joko soturi, kulkuri tai kirkonmies. Perusominaisuudet muuttuvat hieman mutta pelihahmon voi rakentaa ihan millaiseksi vain, riippumatta siitä mitä hahmoluokkaa edustaa, ainoa ero on se, millaisilla statseilla hahmo aloittaa seikkailun. Soturi on selvästi kestävämpi kuin kulkuri, joka puolestaan on paljon nopeampi. Hahmoluokan lisäksi hahmolle voi valita yhden kolmesta taikuuspuusta.

Kun sitten itse seikkailuun pääsee kiinni, niin käy nopeasti ilmi että Harkyn ei ole se kaikkein lainkuuliaisin siitä rehdein ihminen, hän on tehnyt rikoksia joiden takia hänet suljettiin vankilaan ja hänen naamaansa tatuoitiin rikollisen merkit. Nämä rikokset eivät pelaajalle koskaan selviä, mutta sitä kautta Harkyn pysyy astetta mystisempänä. Eihän Souls sarjakaan asioita juuri selitellyt.

Tarinankerronnan näkövinkkelistä LotF on paljon selkeämpi kuin DS. Tarina kerrotaan pelaajalle ja sitä viedään eteenpäin selvin suuntaviivoin, muut tarinan hahmot puhuvat järkevästi ja Harkyn voi kommikoida heidän kanssaan ja tehdä päätöksiä jotka lopulta vaikuttavat siihen, miten peli todella päättyy. Tarinallisesti kyseessä ei ole mitenkään yllätyksellinen peli ja loppuratkaisut koostuvat kokoelmasta tarinapätkiä. Kliseinen lopetus useammilla vaihtoehdoilla ja juuri sellainen laiskemmasti tehty.


Siinä missä tarina on paljon selkeämmin esillä kuin esikuvassa, niin toiminta on paljon yksinkertaisempaa ja erilaisempaa. Aseita on useita ja niihin kuuluvat niin monenlaiset miekat, raskaat kirveet kuin nopeat tikaritkin. Myös sotavasarat ja taistelusauvat mahtuvat mukaan ja tietenkin myös kilvet. Taikuus on myös läsnä ja samoin pitkänmatkan ase, tässä pelissä Gauntlet. Mitään jousia ja nuolia tässä pelissä ei ole mikä rajoittaa todella paljon tätä peliä. LotF on lähikontaktipeli jossa paljon enemmän merkitsee se, että millaista varustusta pelaaja kantaa.

Raskas haarniskaa painaa ja samoin raskaat aseet. Tälläinen varustuts vaatii voimaa ja kestävyyttä. Elinvoimapalkin lisäksi täytyy pitää silmällä kestävyyspalkkia. Raskaat aseet syövät paljon kestävyyttä ja siksi raskailla aseilla lyödään vain pari kertaa, mutta yksikin kerta voi riittää. Lisäksi raskas haarniska suojaa iskuilta. Soturi on mies joka ottaa iskua vastaan ja lyö vastaan, kovaa. Toinen selvä vaihtoehto on kevyt varustus, silloin iskuja ei oteta vastaan vaan ne väistetään. Kevyet aseet eivät kuluta kestävyyttä juuri yhtään, vaan mahdollistavat nopean toiminnan ja väistöliikkeet. Kolmas vaihtoehto on taikuus joka on hyvä lisä mihin tahansa ryhmään.

Varustus merkitsee todella paljon. Kilven voi jättää kokonaan pois jolloin iskuihin saa lisää voimaa. Kilven kanssa taktiikka muuttuu hieman, kun vihollisia voi horjuttaa. Torjuminen ei ole kuitenkaan tehty kovin hyvin, itse koin ajoituksen olevan vähän outo ja siksi itse panostin raakaan voimaan ja oikeaan ajoitukseen. Rautakäsine on ihan turha lelu, jos taikavoimaa ei ole nimeksikään ja tässä pelissä on hyvin vaikea panostaa kuin enempään kuin muutamaan ominaisuuteen. Panostamalla yhteen, jättää toisen vähemmälle huomiolle.


Hahmonkehityksessä on muutama asia jotka erottavat tämän pelin esikuvastaan. Kun kuolet, voi edelleen käydä hakemassa kokemuspisteesi. Pelaajasta jää haamu, joka pikku hiljaa heikkenee. Lähellä haamua, pelaaja paranee, joten haamu on omalla tavallaan taktinen osa taistelua. Viholliset ovat usein todella vaarallisia ja ihan parikin vihollista voi nopeasti tappaa pelaajan, varsinkin jos pelaaja eksyy alueelle jossa on astetta kovempia pahiksia.

Kokemuspisteillä voi kehittää hahmon ominaisuuksia tai taikavoimia ja nämä ovat hieman toisistaan riippuvaisia, sillä Faith on ominaisuus jota taikuus vaatii. Elinvoima, kestävyys ja voima ovat kaikki ominaisuuksia jotka vaikuttavat tiettyihin puoliin pelihahmossa, kuinka paljon energiaa hänellä on, kuinka raskaita varusteita hän voi käyttää ja kuinka paljon taikavoimaa hänellä on.

Tässä pelissä ei voi tehdä hahmoa joka on hyvä monessa asiassa, ellei sitten ole valmis erittäin kattavaan farmaamiseen. Apuna on se, että mitä kauemmin pelaaja tappaa vihollisia, parantamatta itseään kristalleilla (tallennuspiste) ja täydentämättä taikajuomiaan, sitä korkeampi kerroin hänellä on kokemuksen ansaitsemiseen. Tämä kerroin nousee pikkuhiljaa, mutta tuplaa korkeammalle sitä ei juuri saa mikä tavallaan tekee siitä suhteellisen turhan, sillä kun sitä expaa alkaa oikeasti tarvitsemaan x2 ei ole oikein mitään. 

Leveliä ei tule samalla tavalla kuin esikuvassa, sitä tulee paljon hitaammin ja monella tavalla tämä peli on paljon vaativampi kuin Dark Souls. Farmaaminen on hitaampaa ja tietyt varusteet vaativat yhden ominaisuuden todella korkeaksi.


Dark Souls oli vaikuttava siinä mielessä että pelin alueet yhdistyivät toisiinsa mitä parhaimmilla tavoilla. LotF yrittää samaa, mutta ei oikein onnistu siinä. Tämä johtuu siitä että peli sijoittuu loppuviimeksi aika pienelle alueelle. Toisistaan erillisia alueita ei ole kuin runsas kourallinen ja ne ovat pääosin todella samankaltaisia. Suuri osa ajasta menee kapeissa tyrmissä jossa on pahoja vihollisia ja ahtaita paikkoja, sekä paljon roinaa. Roinassa on myös pelin tarinan taustoja avaavia asiakirjoja jotka kerrotaan pelaajalle puheen kautta. Tämä on omalla tavallaan todella hyvä lisä, se korostaa hienosti tunnelmaa kun voit jatkaa matka, samalla kuullen jotakin, mitä on aiemmin tapahtunut.

Pelin viholliset eivät ole sieltä kekseliäimmästä päästä, samanlaisia mörköjä, taikureita ja ritareita on nähty monissa peleissä aiemminkin. Dark Souls hengessä, mukana on monta todella ärsyttävää vihollista joiden hävittämisestä on tehty tarpeettoman vaikeaa.

Pomoviholliset ovat samaa kaliberia. Pomovihollisissa on pari todella hienoa ilmestystä, mutta mitään todella mieleenpainuvaa ei löydy, vaikka kaikilla onkin varsinkin vaikuttavat nimet, kuten First Warden, Commander tai Annihilator. Vaikka pomoviholliset ovatkin hienoja, eivät ne ole järin omalaatuisia tai kekseliäitä, mutta eivät huonojakaan. Pääosa pomovihollisista on myös aika helppoaja tai samalla tavalla vaikeita, ja tässä kohtaa korostuu se, millainen peli Heavy Souls todella on.


Itse kutsun tätä peliä nimellä Heavy Souls, parista syystä.

Ilmiselvä syy on se, että peli on tälläinen "Souls like" peli josta monet käyttävät nimitystä "Dark Souls klooni". Siitä tulee se Souls nimi. Peli yrittää olla kuin esikuvansa, Dark Souls, mutta kuitenkin parilla omanlaisellaan tavalla.

Heavy tulee siitä, että tässä pelissä massa ja aseiden paino todella merkitsee. Raskaat asee tekevät vahinkoa ja heikot hahmot ottavat oikeasti osumaa. Voimakkaalla hahmolla kuolet todennäköisesti siihen kun taikajuomat loppuvat kun taas heikolla hahmolla kuolet ennemminkin siihen, kun viholliset jyräävät sinut.

Taistelussa aseilla on oma painonsa ja liikeratansa mikä todella merkitsee, varsinkin ahtaissa paikoissa ja järeämpiä vihollisia vastaan. Pomovihollinen osuu myös sivuilla ja siksi on erittäin tärkeää tietää, miten aseet toimivat. Raskat miekka tekee vahinkoa koko lyöntimatkalla, minkä takia niillä saa paljon vahinkoa aikaiseksi. Tämä myös tekee monista pomovihollisista pirun ärsyttäviä. Jotkut heistä kun tuppaavat lyömään toistuvasti ajoittain siten, että osuvat myös taakseen. Lähes kokopelin ajan sama taktiikka toimii, oli vihollinen millainen tahansa.


Kokonaisuutena Lords of the Fallen on todella hienosti nimetty peli, joka ei kuitenkaan ole pelattavuudessaan niin hyvä, eikä edes tarinassaan. LotF on aika keskinkertainen toimintapeli jonka pituus tulee lähinnä siinä että pelaajan on lähes pakko grindada hahmonsa huippukuntoon, jos haluaa pärjätä taistelussa. Toiminnasta puuttuu se tietty mielekkyys mitä Dark Soulsissa kieltämättä oli enemmän.

Tarinassa on omat vahvuutensa mutta suurta vaihtelua pelissä ei ole oikein millään tavalla. Pelihahmoa voi kehittää tiettyyn suuntaan, mutta se suunta ei voi olla kovin monipuolinen, ellei sitten ole valmis ihan siis todella valtavaan farmaamiseen. Pelattavuus kuitenkin toimii ja omat hetkensä pelissä on, mutta mitenkään mieleenpainuva se ei ole. Kyseessä on ihan hyvä peli jolta ei kuitenkaan tule odottaa liikoja.


+ Paljon erilaisia aseita

+ Hahmon vapaa kehittäminen

+ Toiminnan tietty mielekkyys

+ New Game+


- Hahmonkehityksen vaatimukset

- Tylsät maailmat

- Grindaaminen/farmaaminen


Arvosana: 4,8


Huonommalla puolella