Detroit%20-%20Become%20Human.jpg?1527622

Tämä on minun tarinani...



David Cagen ja Quantic Dreamsin uusin peli on uusi ylämäki Beyond: Two Soulsin jälkeen. Detroit: Become Human saattaa hyvinkin olla heidän suurin pelinsä sillä sen tarinassa on valtavasti mahdollisuuksia. Tällä kertaa varsinkin, koska peli ei pääty vaikka kuinka moni hahmo kuolisi, se vain muuttuu pelaajan päätösten mukaan.




Detroit: Tule Ihmiseksi on monella tavalla hyvin samanlainen kuin Fahrenheit: Indigo Prophecy, Heavy Rain tai Beyond: Two Souls. Peli käsittelee todella isoja kysymyksiä ja asioita ja pelaaja on se joka todella muokkaa tarinaa, tällä kertaa enemmän kuin koskaan. Beyond oli todella iso askel taaksepäin sillä tarina ei muuttunut samalla voimalla kuin Heavy Rain. Detroit on vielä isompi askel eteenpäin sillä pelattavia hahmoja on jälleen useampi eikä yksikään ole immuuni kuolemalle. Peli ei pääty vaikka kuinka mokaisi, se vain muuttuu.


Peli sijoittuu Detroitiin, vuoteen 2038. Cyberlife niminen yritys on nerokkaan Elijah Kamskin ansiosta luonut Turing testin läpäisseen androidin ja jatkanut siitä eteenpäin. Nyt androideja on kaikkialla tekemässä milloin mitäkin työtä. Tämä ei tietenkään ole vain hyvä asia, sillä monet ovat jääneet työttömiksi koska androidit ovat tehokkaampia ja halvempia. Tämä jakaa maailman todella kahtia sillä osa todella pitää androideista ja osa vihaa niitä suunnattomasti. Tilanne saavuttaa syttymispisteen kun androideissa alkaa ilmetä "poikkeavia". Nämä yksilöt ovat jollakin tavalla saavuttaneet oman tahdon, ne eivät ole ihmisten käskyjen sitomia ja valitsevat itse. Tämä johtaa tulen arkoihin tilanteisiin mikä tulee heti ensimmäisessä tehtävässä erittäin selväksi.

Pelaaja ohjaa kolmea hyvin erilaista androidia ja jokaisen androidin tie on erilainen ja sitä kautta peli on erilainen jokaisen kohdalla.

Kara (Valorie Curry) on kotiapulainen jolle kehittyy vahva side pieneen Alice tyttöön. Lopulta Karan tehtäväksi tulee vain ja ainoastaan varmistaa että Alicella on kaikki hyvin. Pitkälti pelaaminen Karalla on pienen tytön hoitamista ja sitä kautta vastaan tulee monia hankalia tilanteita. Kara ei ole taistelija ja samalla kun hänellä on mukanaan moraalinen kompassi, niin suhde näiden kahden välillä on se mikä ajaa heidän tarinaansa eteenpäin. Mitä kaikkea pelaaja on valmis tekemään suojellakseen Alicea?

Toisaalla taas pelataan tarinan ylivoimaisesti huonointa hahmoa, Markusta (Jesse Williams). Ikävien käänteiden takia Markus päätyy tilanteeseen jossa hänen päätettäväkseen jää se että miten hän taistelee androidien sortoa vastaan. Markus on hahmona vähän niin ja näin, mutta tarina on hänen kanssaan todella vahva. Kyse on siitä että miten voidaan voittaa taistelu jossa on pelissä kokonaisen kansakunnan kohtalo. Onko oikea ratkaisu käyttää väkivaltaa vai välttää sitä viimeiseen asti. Markusilla peli on paljon toimintapainotteisempaa ja kuviot ovat paljon isompia, mutta samalla mukana on enemmän muuttujia kun useampi androidi tarjoaa omia mielipiteitään, kuten North (Minka Kelly).

Kolmas ja täysin ylivoimaisesti paras pelihahmo on Connor (Bryan Dechart). Connor on Cyberlifen lähettämä androidi josta tulee todellinen poikkeavienmetsästäjä. Poliisin apuna toimiva Connor pyrkii selvittämään miksi androidit alkavat muuttua poikkeaviksi. Tämä tapahtuu rikospaikkoja tutkimalla ja todisteita keräämällä joista tulee palasia isoon palapeliin. Apuna tässä on androiditapauksia tutkiva komisario Hank Anderson (Clancy Brown) jolla on omat demoninsa. Connorilla pelaamisessa yhdistyy loistavasti monet hyvät puolet mitä pelillä on tarjota. Joskus kuulustellaan epäiltyä ja joskus jahdataan epäiltyä. Mutta siinä ohessa suhde Andersoniin kehittyy ja Connor joutuu kohtaamaan tilanteita jotka väkisinkin panevat kyseenalaistamaan sen, että onko Connor oikealla puolella?


Markus.jpg?1527622249

Markus nousee nopeasti tärkeään asemaan


Detroit: Become Human on pelattavuudeltaan todella vaihteleva peli. Sen ohjattavuus on sanalla sanoen kulmikas ja tahmea, hyvin tyypillistä seikkailupeleille. Mutta samalla aikaa se on omalla tavallaan hieman kehittynyt. Usein näkee että tiettyihin paikkoihin ei kuulu mennä ja tiettyjä esteitä ei voi ylittää ympäristöön vaikutetaan erilaisilla, Quantic Dream peleistä tutuilla näppäinkomennoilla välillä tattia käännellään, välillä pidetään pohjassa nappulaa jos toistakin. Silti ohjattavuus toimii erittäin hyvin sillä kun tapahtuu jotakin vauhdikasta, niin silloin peli todella näyttää kyntensä.

Vauhdikkaissa tilanteissa pelataan QTE kommenoilla ja kun kyse on taistelusta, käy nopeasti ilmi että tämä on erittäin upea ja vauhdikas peli jossa todella tuntee olevansa tilanteen herra. Virheitä saa tehdä, mutta pari oikeassa paikassa tehtyä virhettä voi olla erittäin kohtalokasta. Yleensä yksi virhe QTE rallissa ei ole kohtalokasta mutta useampi putkeen voi jo olla hyvinkin kohtalokasta.

Keskustelut ja ennenkaikke päätökset ovat valtavan iso syy siihen miksi tämä peli saattaa hyvinkin olla tämän vuoden parhaita pelejä. Päätökset joita pelaaja tekee, olivat ne sitten yksittäisiä vastauksia tai isoja ratkaisuja tuleviin menettelytapoihin, vaikuttavat siihen miten muut hahmot suhtautuvat pelaajaan. Connorilla on Hank, Karalla on Alice ja Markusilla on oma porukkansa jotka kaikki suhtautuvat joko positiivisesti (sininen ylös) tai negatiivisesti (punainen alas) kaikkeen mitä pelaaja tekee. Joskus yksi päätös voi vaikuttaa vain hieman kun taas joskus se voi vaikuttaa merkittävästi. Se miten tietyt hahmot suhtautuvat pelihahmoon ohjaavat tarinaa omaan suuntaansa.


Jokaisen jakson lopussa esille tulee etenemispuu, eräänlainen valintakartta. Siinä näkyvät pelaajan tekemät päätökset ja lopputulos. Mukana ovat myös kaikki mahdolliset joita olisi voinut tapahtua. Niitä ei kerrota suoraan, mutta siellä ne ovat. Yhdellä jaksolla, kuten pelin demon Panttivanki jaksolla, voi olla monta loppuratkaisua jotka riippuvat siitä miten pelaaja toimii. Mitä pidemmälle mennään sitä enemmnä tilanteeseen vaikuttavat aiempien jaksojen päätökset. Tietyt ratkaisuvat avaavat lukkoja jotka tuovat keskusteluihin ja tilanteisiin mahdollisia polkuja jotka johtavat erilaiseen lopputulokseen.

Tämä kannustaa tutkimaan ympäristöä joka on usein täynnä erilaisia vihjeitä, esineitä ja tietoja jotka voivat olla ratkaisevia tekijöitä kun pitää tehdä jotakin ratkaisevaa. Androidit pystyvät skannaamaan ympäristöä ja poimimaan mahdollisia kiinnostavia puolia ympäristöstä. Skannaus pysäyttää kaiken ja korostaa tiettyjä kiinnostavia kohteita. Androidit ovat myös hyvin perillä nykyisistä tehtävistään ja pelaaja tietää aina mitä pitäisi seuraavaksi tehdä.

Kaikki tämä korostuu merkittävästi, kun jotakin kiireistä tulee vastaan. Pelissä on paljon hetkiä joissa jokainen sekunti on tärkeä. Tällöin korostuu se miten tehokkaasti androidi pystyykään tutkimaan ja tulkitsemaan ympäristöään, sekä pysymään kärryillä siitä miten paljon aikaa on jäljellä. Hektisissä hetkissä puhutaan minuuteista ja pari aikaa maksavaa virhettä voi hyvinkin olla liikaa. Myös keskusteluissa on aika jonka rajoissa pitäisi tietää miten vastata.


Pelissä on ajoittain muutamia vähemmänkin käytettyjä pelielementtejä. Connorilla pelatessa rikospaikkojen tutkiminen ja todisteiden kerääminen on yksi osa tutkintaa. Connor pystyy vihjeiden avulla luomaan skenaarion joka auttaa selvittämään miten tilanne meni joka puolestaan auttaa jatkamaan tutkintaa. Markusilla taas tulee vastaan hetkiä joissa pitää laskea vaikka reitti jota pitkin pystyy kiipeämään ilman että putoaa. Nämä ovat sellaisia osia joita tulee vastaan silloin tällöin, eivätkä ne muutu tylsiksi. Syy on juurikin siinä että niitä ei ole käytetty liikaa.

Sitten on tietysti se fakta, että tiettyjä tilanteita ei tietenkään voi välttää jotta tarina voisi oikeasti edeteä. Todella harmillista on kuitenkin se, että jotkut asiat ovat sellaisia joissa lopputulokseen ei vain voi vaikuttaa. Vaikka tekisi asioita toisin niin tietyt asiat eivät vain muutu, vaikka ne selvästi voisivat. Nämä ovat sellaisia asioita jotka todellakin huomaa kun pelin on pelannut läpi pari kertaa. Esimerkiksi sillä ei ole mitään väliä mitä kautta epäiltyä jahtaa, hän ei saa millään kiinni ennen yhtä ratkaisun hetkeä joka ratkaisee sen miten ajojahti oikeasti päättyy. Tai eräs taistelukohtaus jossa ei ole mitään väliä että kuinka hyvä QTE taistelija olet, tämän taistelun nimittäin häviät aina.


Kara.jpg?1527622251

Kara on kaikkein vapaimmin muokattavissa oleva hahmo


Detroit: Become Human ei ole täydellinen peli sillä vastaan tulevat ne monet tämän genren ongelmat, joista on erittäin hankala päästä oikeasti eroon. Tässä pelissä siihen on muutamia eväitä, mutta tiettyjä hetkiä ei vain voi ohittaa. Tämä on ennenkaikkea sellainen peli jonka voi pelata läpi todella monta kertaa ja saada aikaiseksi todella monenlaisia lopputuloksia. Tiettyjä kohtauksia ei tule ollenkaan jos tietyt asiat tapahtuvat ja tiettyjä jaksoja ei pelata ollenkaan jos tietyt hahmot ovat kuolleet.

Koska pelin pelaa minimissään läpi 3-5 kertaa, niin tietyt kohtaukset tuntuvat todella rasittavilta. Kyse on siitä että niitä ei voi nopeuttaa millään tai ne ovat todella laahaavia tai tylsiä, kuten kaatopaikka osuus. Vastapainona on tosin sellaisia kohtauksia jotka jaksaa pelata vaikka kuinka monta kertaa koska vaihtoehtoja on niin paljon, kuten maalaamiskohtaus. Pituudeltaan peli on siinä +10 tuntia, riippuen siitä miten paljon pelaaja tutkii asioita ja mitä ratkaisuja hän tekee. Seuraavat pelikerrat ovat nopeampia koska tietyissä kohtauksissa ei ole oikeastaan kuin yksi oikea ratkaisu ja oikoteitäkin riittää.

Itse huomasin että tykästyin kaikkein eniten Connorin tehtäviin sillä niissä pelattavuus oli kaikkein vaihtelevinta ja Hank on vain pirun hyvin tehty hahmo.


Detroit: Become Human on täynnä erinomaisia roolisuorituksia. Oli sitten kyse tarinan kannalta oleellisista hahmoista, tai yksittäisistä sivuhahmoista.

Following sarjasta itselleni tuttu Valorie Curry on erinomainen Kara. Hänessä on jatkuvasti läsnä se tietty voimakkuus joka kuitenkin peittyy androidin tunteettoman katseen alle. Mutta tarinan aikana käydään läpi monia tilanteita. Tuntuu että hänen perusolemuksensa on varovainen ja herkkä mikä on sinänsä sääli. Itse odotin vähän vahvempaa hahmoa ja tässä huomasinkin sen että vaikka valittavana onkin monenlaisia suhtautumistapoja, niin tietty perusolemus jokaisessa hahmossa on, mikä ei vaihdu.

Greyn Anatomiasta tuttu Jesse Williams taas on perusolemukseltaan rauhallisen neutraali sillä vaikka oltaisiin väkivaltaisella polulla, niin läsnä on se tietty ymmärrys rauhasta ja sen mahdollisuudesta. Markus on vähän sellainen hahmo josta tulee jotakin Jeesuksen ja Gandhin tapaista, riippuen tietysti siitä miten tarinaa muokaa. Kyllä hänestä hieman Che Guevarakiin löytyy. Ääni on Markusin tapauksessa se mikä toimii erittäin hyvin mutta ulkoasu jättää hieman toivomisen varaa, lähinnä siinä miten paljon hahmoa haluaisi oikeasti muokata. Karalla sentään saa päättää hiusten värin.

Connoria esittävä Bryan Dechart on itselleni täysin tuntematon, mutta hän on kolmesta pelattavasta hahmosta ehdottomasti oma suosikkini ja tarinan puolesta ehkä se joka pitää sisällään kaikkein eniten muuttujia jotka ovat pelaajalta piilossa, puhumattakaan siitä miten paljon Connorin tarina oikeasti voikaan muuttua ja vaikuttaa kahden muun hahmon tarinoihin. Connorin perusolemus on kaikkein kylmin ja neutraalein, mutta kun haluaa ottaa vähän kovemman otteen niin sitäkin puolta löytyy, mutta androidimainen olemus on tässä hahmossa todella hyvin läsnä ja sen takia vastaan tulee monta todella hauskaa kohtausta.


Sivuhahmoista ehdottomasti paras on monista erinomaisista elokuvarooleista ja äänirooleista tutun Clancy Brownin esittämä poliisikomisario Hank Anderson. Tämä hahmo on erittäin hauska ja pitää sisällään todella paljon. Häneen liittyy paljon salaisuuksia ja yllätyksiä. Hankin ja Connorin mahdollinen ystävyys on yksi pelin vahvimpia puolia ja Hank on yksi syy siihen miksi todella pidän Connorin tarinasta eniten.

Alice on sellainen hahmo joka toimii lähinnä pelaajan moraalisena kompassina ja tarinan macguffinina. Hahmo on ihan hyvä mutta siitä tuntuu siltä puuttuvan jotakin pientä.

Kolmannen tarinakaaren Simon, Josh ja North ovat kaikki erilaisen ajattelumallin tukijoita. Siinä missä Josh on täysi pasifisti on North hyvin sotakiihkoinen ja Simon pyrkii enemmänkin välttämään konfliktit. Näistä kolmesta Almost Human sarjasta tutun Minka Kelly esittämä North on helposti paras ja yksi parhaita sivuhahmoja koko pelissä. Tähän hahmoon mahtuu todella monta puolta ja jälleen kerran riippuen pelaajan valinnoista, North voi olal hyvinkin tärkeä hahmo.

Sivuhahmoista mainittakoon vielä pari. FBI mies Perkins tai poliisi Gavin ovat lähinnä niitä täysiä mulkkuja jotka haluaisi ampua mahdollisimman äkkiä tai vähintäänkin leipoa ihan kunnolla turpaan. Sitten on ehkä paras yhden osuuden hahmo ja yksi parhaita sivuhahmoja koko pelissä, Elijah Kamski jonka enigmaattinen olemus tuo jotenkin mieleen Fahreheitista tutun Janosin, joka onnistui myös yhden kohtauksen aikana jättämään pysyvän vaikutuksen.


Connor.jpg?1527622252

Connorin tarina on ehkä se kaikkein moniulotteisin


___________________________________________________________________________________________

SPOILEREITA LUVASSA!!!

Tiettyjä asioita pelistä ei vain voi avata ilman spoilerivaaraa. Koska kyseesäs on erittäin vahvasti pelaajan päätöksiin perustuva peli, niin jokaisen pelaajan peliin vaikuttavat omat mielipiteet. Siinä missä oma ensimmäinen pelikertani johti moniin hyvin traagisiin lopputuloksiin, niin siinä oli myös todella vahva usko parempaan huomiseen ja kyllähän se pelin pahiskin sieltä löytyi.

Pahiksesta puhuttaessa ei olekaan niin selvää että kuka on oikeasti paha, vai onko kukaan. Markus on vallankumouksen johtaja ja väkivaltainen sellainen, jos pelaaja niin valitsee. Mutta onko sittenkin niin että Connor on se valtion asiamies joka on se pahiksen oikea käsi. Tilanne jossa pelaaja joutuu valitsemaan että ohjatako Connoria vai Markusta kun nämä päätyvät vastakkain on hetki jossa joutuu päättämään että kumman puolella oikeasti on.

Samalla voidaan nostaa esiin eräs valtava ja jopa nerokas pelimekaniikka. Kun Connor lopulta löytää Markusin tulee esille mahdollisuus kääntyä poikkeavaksi. Pitkin peliä tulee hetkiä joissa ohjelmiston epävakaus nousee ja laskee. Lopulta selviää että jos ohjelmisto on tarpeeksi epävakaa, niin Connor voi yhdistää voimansa Markusin kanssa. Tämä on yksi parhaita hetkiä. Mutta toinen tie johtaakin erääseen todella herkulliseen kohtaukseen jossa Connor astelee tarkkuuskiväärin kanssa ampumaan poikkeavien johtajan. Se tässä pelissä on niin hienoa, monet hetket jotka vievät tarinan aivan uudelle reitille.

Yllätyksiä löytyy vaikka kuinka täytyy sanoa että osa niistä on todella nerokkaasti tehtyjä. Osa niistä on todella vaikeasti hyväksyttäviä ja osa hyvin selkeitä. Alicen todellinen tilanne tulee kokoajan selvemmäksi mutta sehän kerrotaan pelaajalle jo aivan alussa, sitä ei vain välttämättä ymmärrä aivan heti.

Yksi vaikeimpia ratkaisuja on kuitenkin salainen lopetus johon liittyy pelaajan oma assistentti. Choel joka tervehtii pelaajaa kun tämä aloittaa pelin ja joka seuraa tarinan kulkua, ajoittain kommentoiden. Se mihin kaikki johtaa, päättyy yhteen erittäin kipeään päätökseen.

___________________________________________________________________________________________


Erään asia peli tekee myös todella hyvin. Spoileriterritoriolla esille nostamani pelaajan oma assistentti on sanalla sanoen nerokas ratkaisu.

Kun pelin aloittaa, niin hyvin kaunis naisandroidi juttelee pelaajalle ja opastaa tätä. Tämä androidi seuraa tarinan etenemistä ja tervehtii pelaaja kun tämä saapuu päävalikkoon. Ajoittain assistentti esittää muutamia kysymyksiä ja ehdottaa asioita. Se mihin kaikki lopulta johtaa pitää sisällään yhden koko pelin vaikeimmista päätöksistä ja sen tekee pelaaja itse, omana itsenään.

Se miten Detroit: Become Human todella toimii on ympäristöissä. Alueet ovat täynnä monia pieniä asioita joita ei nopeissa kohtauksissa edes huomaa mutta kun on aikaa, niin niihin pystyy hieman jopa syventymään. Kentissä on sanolehtiä joiden otsikkoihin pelaajan valinnat vaikuttavat, mutta mukana on myös artikkeleja maailman asioita. Ympäristöjä tutkimalla tämä todella yksityiskohtainen ja rikaspeli kasvaa entistä massiivisemmaksi. Kyseessä on todella upean näköinen peli jossa on sisältöä vaikka kuinka.

Koko pelin kaikkein paras osa on kuitenki tarina kaikkine käänteineen ja mahdollisuuksineen. Vaikka olen itse läpäissyt pelin nyt varmaan viisi kertaa, niin silti on monia asioita joita en ole siinä viel tehnyt.


Kokonaisuutena Detroit: Become Human on Quantic Dreamin parhaita pelejä. On vaikea sanoa että olisiko se parempi kuin vaikka Heavy Rain sillä kyseinen peli piti sisällään monia asioita joita tästä pelistä ei vain lyödy. Tosin tästä pelistä näkee että se tekee nyt jotakin oikeasti uutta. Siinä missä Heavy Rain oli tosielämän peli, aikuinen tarina siitä millainen maailma on, olivat Beyond ja Fahrenheit fantasiavaikutteisia pelejä. Detroit on scifitunnelmainen peli ja todellakin omanlaisensa. Se on kuitenkin aikuisille tehty peli jossa isoja asioita erittäin vahvaa draamaa.

Sanoisin että jos ottaa PS2:n Fahrenheitin ja miettii reittiä PS3:n Heavy Rainin kautta PS4:n Detroit: Become Humaniin niin tietyt asiat kyllä huomaa. Quantic Dream sensuroi seksuaalista sisältöä todella paljon sillä esimerkiksi Fahrenheit ei arkaillut näyttää seksikohtauksia mutta Heavy Rain sensuroi niitä viime hetkellä. Detroit ei taas niitä juuri pidä sisällään vaikka ne ovat osa maailmaa, varsinkin eräässä osassa. Väkivaltaa studio ei sensuroi sillä se on todella selvästi esillä. Androidit ehkä vuotavat "sinistä verta", mutta kuolevat ovat ajoittain aika hurjan näköisiä.

Se miten Quantic Dreamin pelit ovat kehittyneet, näkyy kuitenkin siinä, missä ne ovat vahvimmillaa. Tarina ei katkea epäonnistumiseen ja muuttuu pelaajan valinnoista. Tämä peli on kaikkein laajin ja moniulotteisin sillä siinä on niin paljon erilaisia teemoja ja asetelmia jotka saavat ajattelemaan asioita. 

David Cage on erinomainen tarinankertoja sillä Detroit: Become Human pitää sisällään tarinan, joka saattaa hyvinkin olla hänen parhaimpansa.


+ Muuttuva ja moniulotteinen tarina

+ Connor ja hänen tarinansa

+ Monta erinomaista hahmoa

+ Syvällinen ja upea maailma moninen teemoineen

+ Upeasti tehty toiminta


- Osiot jotka haluaisi vain ohittaa

- Ohjattavuuden tietty tahmeus

- Tietyt hetket joihin ei vain voi vaikuttaa mitenkään


Arvosana: 9,0


Mestariteos