Remnant on yksi niitä tapauksia jossa pomovihollisia on paljon, mutta karkeasti vain puolet on oikeasti omanlaisiaan ja siitä karkeasti puolet oikeasti todella hyviä. Siis noin puolet siedettäviä ja todella monen kohdalla, aika pienillä asioilla pomotaistelusta olisi saatu todella onnistunut.

 

 

 

Remnantin monilla pomovihollisilla on sama heikkous, nimittäin se, että aivan liian iso osa niistä on laumataisteluita, eli normaaleja vihollisia puskee jatkuvasti mukaan taisteluun. Koska tämä on omasta mielestäni yleisesti heikko ratkaisu, niin aika yllättävät pomoviholliset saattavat nousta varsin korkealle, koska eivät käytä tätä halpamaista ratkaisua hyväkseen. Mutta koska monet käyttävät, niin se otetaan kyllä huomioon. Iso kokonaisuus nimittäin ratkaisee ja jos laumataistelulle on jokin oikea tarkoitus, niin se on hyväksyttävää.

 

MAININTOJA

 

The Thrall

Shroudin ideat uudestaan mutta ärsyttävämmin.

 

Scourge

Canker taistelu mutta paljon rasittavampi versio, sillä tämä vihollinen käy päälle.

 

Stormcaller

Spämmeri ja laumataistelu. Ehkä se kaikista huonoin yhdistelmä, ainakin yksi ärsyttävimpiä.

 

Mangler

Laumataistelu yhdellä tarpeettoman nopealla hosujalla. Helposti yksi huonoimpia taisteluita.

 

Dream Eater

Loppuviimeksi yllättävän hyvä kokonaisuus, vaikka meneekin vähän ylimitoitetuksi.

 

Onslaught

Lähinnä vähän erilainen taistelu kuin Warden, mutta tuntuu paljon halpaisemmalta. Mutta hieno pomovihollinen.

 




24. Gorefist

Tämä on yksi näitä menetettyjä mahdollisuuksia sillä normilauma olisi ihan ok, sillä Gorefist voisi nuijia niitäkin hyökätessään pelaajaa kohti. Mutta koska tästä on tehty yksi myrkkysienihirviöiden pesäalue, niin tässä taistelussa korostuvat monet rasittavimmat osa peliä, varsinkin koska tämä taistelu tulee niin aikaisin. Root rot on helposti tuskallisin osa tätä taistelu, koska sen saa aivan liian helposti, mikä tekee tästä koko taistelusta yhden turhauttavimmista.


23. Ixillis

Pisteet siitä että tässä taistelussa sentään on jotain vähän erilaista mitä muista ei löydy. Tosin samalla aikaa tämä on tehty varsin ärsyttäväksi siksi, koska se roinan määrä mitä kentällä on, on hyvin överi paikka paikoin ja tämä on kuin Demon's Soulsin Maneater taistelu uudestaan, mutta ei sentään yhtä epäreilusti tehty. Potentiaalia tässä taistelussa ja todella hienossa paikassa on, mutta oikein mitään niistä monista mahdollisuuksista ei ole käytetty.


22. Brabus

Siinä mielessä kiinnosta tapaus että tämän voi välttää oikealla toiminnalla. Mutta jos taisteluun mennään, niin tämä voi olla yllättävän paha koska se maantierosvojen lauma mikä tässä on vastassa on aivan överi ja kaikki käyvät päälle kuin ampiaiset. Brabus itse tietysti käyttää haulikkoa ja on todella tarkka sen kanssa. Tämä olisi merkittävästi korkeammalla jos Brabus itse olisi oikeasti hienon näköinen.


21. Raze

Tämä on näitä taisteluita jossa laumamentaliteetti on vedetty aivan yli. Lentäviä kalloja on tarpeettoman paljon ja Raze itse sylkee valtavan määrä tulta pelaajan niskaan. Hyökkäysmahdollisuudet ovat vähäiset ja kentän happoaltaan tekevät tästä aika pahan. Täyte taistelu yhdellä todella rasittavalla idealla jossa korostuu että määrä ei korvaa laatua, etenkin kun taistelussa tulee vastaan ylipaljon vihollisia kerralla.


20. Claviger

Aivan liian paljon elinvoimaa kun kyseessä on vielä laumataistelu. Claviger on erinomainen esimerkki siitä, että pomovihollisessa olisi ollut juurikin kaikki tarvittava hyvään taisteluun, ilman niitä lisävihollisia häiriköimässä. Mikäli tämä ei olisi laumataistelu, niin vähän ylimitoitettu elinvoimapalkki olisi aivan hyväksyttävissä. Mutta tälläisenään tämä on useimmiten aika turhauttava taistelu, etenkin yksinpelinä. Sääli sillä Claviger olisi yksi parhaita pomotaisteluita, ilman laumoja.


19. Shade and Shatter

Kaikenkaikkiaan ihan hyvä taistelu, vaikka tuntuukin suht normi vihollisilta tai kahdelta Ancient Contrucilta vähemmillä tempuilla. Mutta toimii oikein hyvin koska lauman sijaan taistelussa on kaksi järeämpää eliittivihollista. Ei siis yhtään hullumpi idea ja toteutettu varsin hyvin.


18. Harrow

Yksi pelin aggressiivisimpia pomovihollisia. Alkuosuus pelkästään tätä vastaan on aika hallittavissa mutta sitten kaikki lakoaa kun laumat tulevat mukaan, jolloin on hyvin vaikea hoitaa molemmat. Tyylillisesti Harrow on todella hyvä pomovihollinen, minkä takia olisi ollut kiva jos tässä olisi osattu tehdä vähän muutakin kuin tätä laumakikkailua, sillä kenttä suunnittelu tukisi sitä todella hyvin. Etenkin kun Harrow osaa kiipeillä ja käy päälle kuin raivo härkä.


17. Canker

Varsin hyvä idea jossa laumataistelu ei ole se isoin ongelma. Canker ei juuri tunnu hyökkäävän pelaajan kimppuun, vaan juoksee ympäriinsä kuin päätön kana, sylkien roinaa jota pitää väistää, samalla kun teurastaa perusviholliset. Siinä jossakin pitäisi sitten ehtiä ampua pomovihollistakin, mutta kokonaisuutena tämä on yllättävän hyvin rakennettu kokonaisuus.


16. Ent

Tämä on yksi niitä taisteluita joka olisi helposti yksi onnistuneimpia, jos mukana ei olisi laumoja, koska mahdollisuuksia olisi ilmankin. Ent on myrkkyvihollinen ja Gorefististä tutut myrkkypalloviholliset ovat todella moninaisia tässä taistelussa, mutta tuntuvat lähinnä turhilta lisiltä muutoin niin hyvin rakennetussa taistelussa, jossa korostuu hienosti se, millainen tämä puuvihollinen on. Lisäpisteet siitä, että tämän tappamiseen on useampi tapa, mikä tuo tietyn taktisen lisän.


15. Sears and Scald

Nyt aletaan olla jo hyvällä puolella, sillä tämä duo on ehkä paras esimerkki siitä, että pomotaistelu olisi ollut ehdottomasti niitä parhaita, jos siinä vain olisi jätetty ne laumaviholliset kokonaan pois. Sears ja Scald olisivat olleet kaksistaan aivan riittävä osa pomotaisteluun koska kummallakin on omanlaisensa tyyli. Hippasleikki Searsia vastaan olisi ollut todella hyvä, mutta kun mukana on niitä normivihuja trollaamassa, niin se leikki ei vain toimi. Oikeat idea, mutta tarpeettomia lisiä pilaamassa aivan kaiken ja tekemässä kokonaisuudesta aivan liian turhauttavan.


14. Totem Father

Hyvin tälläinen perus eliittivihollisen tyylinen, mutta oikeilla tavoilla erilainen. Mukana on laumaelementtejä, mutta lähinnä yhtenä sivuseikkana. Toteemi-isä on pitkään suhteellisen passiivinen, mikä jaksottaa taistelua hyvin mutta taistelu kiihtyy kokoajan mikä pakottaa nopeaan toimintaan. Ehdottomasti niitä paremmin jaksotettuja taisteluita, mutta pomovihollinen itse ei ole järin ihmeellinen näky vaan loppuviimeksi aika tylsä, etenkin jos vertaa mahdollisiin maailman aiempiin pomovihollisiin, kuten Wardeniin.


13. Root Horror

Muutoin erinomainen pomotaistelu, mutta taisteluareena on vähän turhan pieni laumavihollisille. Root Horror olisi merkittävästi ylempänä, jos se taistelisi yksin sillä ulkoasu on todella hieno ja simppelit mutta toimivat ideat kyllä tekisivät tästä aika toimivan kokonaisuuden jossa pelaajan on syytä pysyä liikkeessä ja olla varuillaan. Valtavat plussat myös siitä, että tämän vihollisen kanssa tulee myös pieni ylläri, toisen vaiheen kanssa. Aluksi kun vaikuttaa että tämä vihollinen vain pakenee kokonaan, mutta iskeekin sitten uudestaan, toisessa paikassa.


12. Blink Thief

Ärsyttävä siinä mielessä, että jos tätä ei ehdi tappaa, se pakenee lopullisesti, mutta samalla aikaa hyvin uniikki taistelu. Tässä taistelussa idea onkin lähinnä siinä, että ehtiikö pelaaja vahingoittaa vihollista tarpeeksi nopeasti ja tarpeeksi monta kertaa, että ehtii tappaa sen, muista vihollisista huolimatta. Blink Thiefin tapauksessa tälläinen astetta erilaisempi idea kyllä toimii, sillä taistelu sijoittuu kokonaiseen tyrmään, ei pieneen aidattuun tilaan.


11. Shroud

Mahdollisesti ensimmäinen pomovihollinen ja merkittävästi helpompi kuin rinnakkaispomotaistelu Gorefistiä vastaan. Shroud on heikompi pomovihollinen ja liikkuu paljon. Lauma tässä taistelussa pakottaa liikkumaan mikä estää ylihelpon camppimisen. Tosin sen estää myös yksi pomovihollisen ominaisuuksista. Loppuviimeksi Shroud on selvästi paremmin tasapainoitetuimpia pomovihollisia sillä sen liikkeet on suht helppo väistellä ja hyväksi käyttää kunhan ei jää muiden vihollisten keskelle. Hyvä esimerkki pomoviholliseksi ylennetystä eliittivihollisesta.


10. Unclean One

Parempi versio Gorefististä, sillä tässä taistelussa on mukana normaalimmanpuoleisia vihollisia jotka saavat pelaajan tavoin helposti pomovihollisen vasarasta. Tietysti ahdas tila tekee tästä taistelusta helposti aika rasittavan juoksentelu/väistely rallin, mutta tyylillisesti kaikki toimii erinomaisesti, etenkin kun Epäpuhdas laittaa koko paikan remonttiin ja aggressiivisuudestaan huolimatta tämä ei ole niitä kaikista nopeimpia pomovihollisia, mikä tekee kokonaisuudesta yllättävän tasapainoisen kun vertaa samankaltaisiin taisteluihin.


9. Riphide

Aluksi helposti yksi ärsyttävimpiä vihollisia, mutta ideallisesti todella omanlaisensa ja oikeilla varusteilla todella hoidettavissa. Tämä vihollinen käyttää muutamaa simppeliä temppua, jotka tosin vaativat nopeita toimenpiteitä. Se mikä tekee tästä niin omanlaisensa, on siinä että Riphide jakaantuu tietyissä vaiheissa aina kahtia, jolloin silmällä pidettäviä kohteita on lopulta aika monta ja ne helposti tekevät valtavasti vahinkoa. Mutta vahingoitettavia kohteita on samalla tavalla useita.


8. Undying King

Ylivoimaisesti yksi vaikeimpia taisteluita koko pelissä ja vieläpä niillä häpeällisen epäreiluilla tavoilla. Siksi on vähän venytettyä että tämä on edes näin korkealla listalla, mutta kokonaisidea, paikka ja hahmo itsessään tavallaan oikeuttavan ison osan tästä, sillä kyllähän sotilaat suojelevat kuningastaan. Tämä on kuitenkin yksi sellainen taistelu jossa tuntuu olevan kaikki mahdollinen osana taistelu, tosin siksi tämä on vapaaehtoinen. Kuningas itse on hyvä vaarallinen kohde mutta vaikean tästä taistelusta tekevät ne laumaviholliset yhdessä kuninkaan hyökkäysten ja energiapallojen kanssa. Unohtamatta sitä, mistä kuningas on nimensä saanut.


7. Warden

Yksi parhaita pomoviholliseksi ylennettyjä normaaleja vihollisia joka taistelee lauman kanssa. Tämä kapteenihahmo on juurikin sellainen joka herkästi sekoittaa osaksi laumaa. Se ei käytä valtavaa arsenaalia aseita tai määrää erilaisia temppuja ja iso osa haastetta tulee siitä, että pelaaja ehtii ampua myös pomovihollista lauman lisäkis. Warden on lisäksi yksi hienoimpia tälläisiä pomovihollisia, etenkin Pan heimon vihollistyyppien joukossa.


6. Ancient Construct

Pisteet siitä, että tämä on sentään yksi vihollinen omilla jutuillan, mikä on harvinaista. Haastava taistelu joka tapauksessa, mutta toimii oikein hyvin ja tarjoaa mielekkään haasteen noin yleensä. Harmillista on tosin se että tähän taisteluun pääseminen on todella tuurista kiinni sillä jotta tämän taistelun voi edes aloittaa, niin pitää saada yksi esine, jonka saatavuus on täysin tuurista kiinni.


5. Maul

Vaatimus Ancient Constructin käynnistämiseen. Taistelu Maulin koiralaumaa ja vastaan on yksi iso laumataistelu, mutta tämä on tehty juurikin sellaiseksi ja sillä idealla. Maul itse on astetta isompi koira ja astetta vaarallisempi vihollinen siis. Taistelutyyliltään aivan kuin muutkin koirat mikä sopii todella hyvin. Tämä idea on vain jotenkin niin hyvä, vaikka samalla se on erittäin vaikea, sillä koirat ovat isona joukkona todella vaarallinen haaste, mutta tämä taistelu on ehdottomasti yksi parhaiten tehtyjä sillä niitä epäreiluja juttuja ei juuri ole.


4. Root Mother

Todella erilainen tapaus sillä tässä pomotaistelussa ei yritetä tappaa Root Motheria, vaan suojella. Eli tässä pomotaistelusa vihollisena on se lauma. Vähän kyseenalainen pomotaistelu mutta itse kelpuutan ihan siksi että se luokitellaan pomotaisteluksi. Kokonaisuutena hyvin onnistunut tapaus siis koska on oikeasti omanlaisensa ja muutenkin todella toimiva.


3. Singe

Ehdottomasti yksi parhaiten jaksotettuja taisteluita ja pisteet siitä, että tästä taistelusta voi saada erilaisen palkinnon, riippuen että mitä tekee taistelussa. Singe aloittaa yksin ja taistelee etäältä simppeleillä tulipalloilla. Taistelun edetessä tulta alkaa olla joka paikassa mikä todellakin korostaa tätä lohikäärme osaa hahmossa. Laumaviholliset ovat vähän tarpeeton lisä koska vihollisessa olisi ollut mahdollisuuksia ilmankin, ehkä vähän isommalla aggressiivisuudella. Tämä on joka tapauksessa ehdottomasti yksi onnistuneimpia taisteluita ja Singe itse on todella upean näköinen.


2. Ravager

Ravager ottaa isot pisteet siitä että on hahmona todella hyvin tehty ja pomotaistelun voi  välttää täysin jos tietää mitä tekee. Mutta pomotaistelu itsessään on todella tyypillinen susitaistelu. Ravager taistelee kuin koirat, mutta on isompi, todella nopea ja tekee todella paljon vahinkoa. Tämä on helposti hyvin haastava taistelu ja mukana on myös se laumaelementti, mutta todella hyvin tehtynä, lisämausteena. Ravager on liikkeiltään aika simppeli, mutta siitäkin huolimatta yksi pelin haastavimpia vihollisia, mutta tasapainoitetulla tavalla.


1. Dreamer & Nightmare

Hyvin niukka voittaja ja yksi harvoja kaksiosaisia pomotaisteluita. Dreamer on hyvin nopeasti niistetty ja toimii lähinnä verryttelynä, vaikka onkin todella kyvykäs tekemään todella paljon vahinkoa. Nightmare vaihe on se loppuhuipennus, jossa tämä laumamentaliteettia on käytetty jopa oikein, luoden todella hyvät puitteet ja oikea syy sille, että normaaleja vihollisiakin vastaan joutuu taistelemaan. Tämä ei ole yltiövaikea viimeiseksi pomoviholliseksi, mutta kaukana läpihuutojutusta. Erityistä plussaa siitä, että tässä on oikeasti tehty jotakin omaa, mikä erottaa tämän loppuhuipennuksen hienosti joukosta.