Togera.jpg?1544742376

Osasta huomaa helposti mistä inspiraatio tulee

 

Hirviöiden sota kasaa yhteen kirjavan joukon erilaisia pirun isoja olentoja jotka muistuttavat hurjasti monia klassisia hirviöitä. Mukana on niitä tutuimpia, kuin myös vähän vieraampiakin ilmestyksiä, aina Godzillasta alkaen.

 

 

 

War of the Monster osui aivan sattumalta joulualennuksissa silmään PSN kaupassa. Mukana on saavutuksia, mutta pääpiirteittäin kyseessä on tismalleen sama peli kuin PS2:lla. Graafinen ulkoasu ei ole muuttunut ja pelattavuus on myös samanlainen, niin hyvässä kuin pahassakin.

Kuten monien PS2 pelien kohdalla, myös tämän pelin tapauksessa pitää muistaa, että kyseessä on aikansa tuote. Koska tämä ei ole remake tai reboot niin mitään ihmeitä ei kannata odottaa, koska PS2: aikaan tietyt asiat olivat omanlaisiaan. Ohjattavuus ja järjestelmärajoitukset kyllä näkyvät, mutta Hirviöiden Sota on yllättävän hyvin säilynyt peli kun vertaa moniin muihin aikakauden peleihin joiden pariin on joskus tullut palattua.


Godzilla ja kumppanit

Hirviöillä on omat nimensä, mutta oli nimi mikä hyvänsä, niin kyllä aika monesta huomaa erittäin helposti että mikä on ollut mielessä kun kyseinen hirviö on tehty. Lohikäärme Raptros, godzilla variaatio Togera ja samurairobotti Ultra V ovat edelleen pelin parhaat hahmot ja yllättävän nopeasti, jokaisen kohdalla ne kontrollit ja trikit löytyivät. Kaiken kaikkiaan pelattavia hahmoja on se vajaa tusina ja erot ovat monien kohdalla aika pieniä, mutta oikein käytettynä, ne erot ovat todella merkittäviä.

Pelattavuus on normaalia käsirysyä ja kaukotaistelu ja hahmokohtaiset erot tulevat kyllä esille. Ultra V esimerkiksi amuu lasereita todella nopeasti, mutta ne eivät ole yhtä tehokkaita kuin Togeran tulipallot. Monet liikkeet kuluttavat kestävyyttä joka loppuessaan altistaa vihollisen hyökkäyksille. Kaikilla on ns. Räjähdyshyökkäys mutta myös toinen, omalaatuisempi hyökkäys.Togera pystyy syöksemään tulta ja tekemään voimakasta vahinkoa maan päällä. Ultra V pystyy vetämään ja tainnuttamaan vihollisen luokseen mikä avaa mahdolliset jatkohyökkäyksille. Raptros taas kykenee lentämään hyvin vapaasti ja syöksemään tulta kuten asiaan kuuluu. Todella positiivista on se, että Raptros on oikea lohikäärme, ei mikään traaki.

Monien pelien kohdalla huomaa että ne ovat joko vanhentuneet hyvin tai huonosti. War of the Monsters on sellainen tapaus että sen ohjattavuus vaatii todella paljon totuttelemista, mutta kun peliin pääsee sisälle, niin kaikki ne muistot tästä PS2 aikakauden huipputapauksesta palaavat mieleen. 


Kaikki säpäleiksi mikä ei ole omaa

Kun isot hirviöt ja robotit ottavat mittaa toisistaan niin kaikki ympärillä hajoaa. Alueet on rajattu voimakentillä joten tilaa rellestää ei ole loputtomiin. Alueet ovat kuitenkin sen verran isoja että sinne mahtuu kyllä hirviö jos toinenkin. Tämän lisäksi lähemmäs kaikki ihmisen rakentama voidaan jyrätä maan tasalle. Rakennukset tuhotaan kivijalkaan asti ja säpäleitä käytetään sitten aseina. Teräspalkki toimii pesäpallomailana ja radiomasto keihäänä.

Muistan todella hyvin miten PS2 aikaan tämän pelin pelkkää demoa tuli pelattua uudestaan ja uudestaan ja siinä kehitti kaikki lisävivahteita. Esimerkiksi se että heitellään keihästä ja katsotaan kumpi kämmää ensin ja tulee seivästetyksi. Sitten on tietysti sitä kokeilua että mitä tapahtuu jos tuhoaa aivan kaiken minkä voi?

Tuhoutuva ympäristö on todella iso osa tämän pelin viehätystä ja se vahvistaa pelin tunnelmaa todella merkittävästi. Se kun hirviö paiskautuu rakennusta päin, hajottaen sen samalla on todella nautinnollista ja kaatuva rakennus aiheuttaa paniikinomaisia tuntemuksia, jos se kaatuu kohti, sillä alle jäädessään, se on sillä sökö.

War of the Monster on sellainen peli jota on hauska pelata. Sääli on lähinnä siinä että pelaajia saa kahta enempää ihmistä, loput ovat sitten CPU hahmoja. Se ei kuitenkaan poista sitä seikkaa että tämä on niitä pelejä joissa on oikeasti sitä asennetta ja nostalgiaa.


Ultra%20V.jpg?1544742378

Kuin suoraan hirviöelokuvasta, tai lelupaketista


Muistoja ja uusia löytöjä

Avattavaa pelissä on tautinen määrä. Kaksi pelattavaa hirviötä pitää avata erikseen ja samoin osa kentistä tulee käyttöön vasta kun ne avaa, puhumattakaan monista hirviöiden ulkoasuista. Nämä ovat sellaisia asioita joita voi avata tokeneilla, joita saa suorittamalla tarinatilaa tai pelaamalla vapaata taistelua valitussa kentässä ja valitulla hahmolla.

Tämän on eräs niitä tapauksia joissa monet asiat muistuvat nopeasti mieleen ja osa taas tuntuu sellaisilta kuin ne kokisi ensimmäistä kertaa. Pomoviholliset olivat todella tuttuja tapauksia ilman mitään suurempia ongelmia ja tarinatilan pelaa läpi erittäin äkkiä. Mutta minipelit taas ovatkin sellaisia joita en juuri edes muistanut pelanneeni. Osa muistui etäisesti mieleen mutta osa tuntui aivan uunituoreilta.

Samaa pätee hirviöihin. Siinä missä Raptros, Togera ja Ultra V tuntuivat oitis tutuilta (koska niillä tuli aikanaan pelattua niin paljon), osa hirviöistä otti aikansa jotta niihin pääsi oikeasti sisälle. Rukoilijasirkka Preytor esimerkiksi pystyy lentämään, mutta toisin kuin Raptros, hänen staminensa kuluu todella paljon nopeammin. Jotkut hirviöt tuntuvat oikeasti todella uniikeilta mutta tiettyjä yhtäläisyyksiä on. Esim. Raptros ja Togera molemmat syöksevät tulta.

Pelattavuus toistaa lopulta itseään, mutta kenttiä on runsaasti ja niissä on paljon eroa. Ulkoinen olemus on erilainen, vaikka se olisi osittain samanlainen. Kaupunkialueita on useita mutta rakennusten koko ja asettelu tekee paikoista vaihtelevia.


Aikakautensa tuote

Taistelupelien joukossa Hirviöiden Sota erottuu todella vahvasti edukseen koska tässä on mahdollista pelata monenlaisilla, niin tutun oloisilla hirviöillä. Eniten tämän pelin kanssa rasittaa se ohjattavuus. Hirviöt eivät käänne ja liiku siten miten voisi olettaa, vaan kääntyminen ja operoiminen on vähän kulmikasta (eikä oikeastaan niin vähän). Mutta kaksintaistelussa on mahdollista keskittyä viholliseen, mikä helpottaa tilannetta huomattavasti. Eniten vaikeuksia tulee kun pitäisi yrittää puolivapaasti liikkua.

Rakennuksissa voi kiipeillä, esineitä voi poimia ja myös vihollisen voi poimia. Mutta kun nämä kaikki ovat saman napin alla, niin kömmähdyksiä sattuu. Muutenkin tästä pelistä puuttuu se tietty tarkkuus. Sen saa takaisin vasta kun peliä pelaa vähän enemmän. Tietyt jutut luonnistuvat todella nopeasti, mutta lihasmuistilla voi olla tekemistä asian kanssa. Ohjattavuus jättää toivomisen varaa, mutta se voisi olla paljon huonompikin.

Se mikä myös ottaa todella nopeasti päähän, on se että tarinassa aina kun vastassa on enemmän kuin yksi hirviö yhtäaikaa, niin tuntuu että pelaajan kimppuun käydään välittömästi kahdessa tuumin, myös silloin kun vihollisten pitäisi olla vihollisia myös keskenään. Tämä on sellainen asia jota en muista ongelmana, mutta nyt se ainakin tuntuu sellaiselta.

Haastellisuus on osa peliä mutta osa siitä lähtee kyllä kun peliä vähän aikaa pelaa. Vaikka ne heikkoudet ovatkin vahvasti läsnä, niin myös ne vahvuudet ovat täällä. Vaikka ohjattavuus jättää toivomisen varaa, niin tarkkuuden suhteen pelissä riittää monesti vähän sinne päin. Kohdennus poimii vihollisen oitis jolloin erikoisliikkeitä ei tarvitse tähdätä, kunhan katsot oikeaan suuntaan, se riittää.


Raptros.jpg?1544742374

Lohikäärmeellä kuuluu olla "jalat" ja "kädet"


Yhteenveto

Kokonaisuutena War of the Monster on edelleen todella hyvä peli. Sen nautinnollisuutta on hieman aika syönyt, mutta siitäkin huolimatta pelissä on edelleen se tietty viehätys. Tunnelma on erinomainen ja asennetta pelissä riittää. Tämänkaltaisia pelejä ei ole turhan paljoa ja jos jotakin peliä pystyy tähän vertaamaan, niin aika suurella todennäköisyydellä, tämä peli voittaa sen vertailun.

Lähemmäs kaikki pelin merkittävimmät ongelmat ovat sellaisia jotka ovat aika tyypillisiä PS2 kauden peleille, kun niiden pariin palaa nykyään. Kun Hirviöiden Sotaa vertaa saman aikakauden tapauksiin, niin huomaa miten mahtava peli onkaan kyseessä.

 

+ Monta todella hyvää hirviötä kuten Raptros, Togera ja Ultra V

+ Tuhoutuvat ympäristöt

+ Paljon erilaisia kenttiä, täynnä erilaisia aseita

+ Tunnelma

 

- Paljon grindaamista jos haluaa avata kaiken

- Tietty toisto

- Ohjattavuus jättää paljon toivomisen varaa

 

Arvosana: 8,7

 

Fantastinen