Koodi%20Suoni.jpg?1618450767

Anime Souls

 

 

Code Vein on niin Soulslike kuin vain arvata saattaa. Se mikä todella saa sen erottumaan joukosta, on sen todella animetyylinen graafinen ulkoasu. Tämän kuoren alla kuitenkin sykkii hyvin vahva toiminnallinen, pomotaistelurikas ja hyvin vaikea pelattavuus-sydän. Code Vein ei ole vain hyvä Soulslike, se on yksi parhaista.

 

 

 

Koodi Suoni

Soulslike genren tapauksessa tuntuu että vaikka pelattavuus olisi kuinka erilainen, niin monia samoja juttuja huomaa aina siellä ja täällä. Jotkut pelit pyrkivät olemaan Dark Souls mitä erilaisimmilla tavoilla, tai sitten niin samanlaisilla tavoilla kuin mahdollista. Monesti kuitenkin ne pelit, jotka eivät yrittämällä yritä imitoida kaikkea mahdollista mitä esikuva on tehnyt, nousevat niiksi genren parhaiksi. Remnant: From the Ashes on helposti yksi parhaita Soulslike pelejä, sillä se on omanlaisensa kokonaisuus joka tarjoaa erinomaisen kokonaisuuden todella omanlaisilla ideoillaan Trait kehitys-systeemin muodossa. Lähinnä Bloodborne ja Dark Souls 3 kisaavat Remnantin kanssa parhaan Soulsliken tittelistä, tähän asti. Code Vein erittäin vahva haastaja, joka nousee ehdottomasti yhdeksi omista suosikki Soulslike peleistäni. Siinä on selviä vaikutteita Dark Soulsista ja muista, mutta siinä on myös niin paljon omia juttuja, että se kyllä erottuu joukosta.

 

Hurjia hirviöitä, valtavia aseita ja ylivedettyjä tyyliseikkoja

Code Veinin pelimaailma on omassa ideallisessa kokonaisuudessaan todella animehenkistä, monilla todella onnistuneilla tavoilla. Pelimaailmassa monet ihmiset muuttuvat kuollessaan aaveiksi (revenant). Revenantit voivat kuolla uudestaan ja uudestaan ja syntyvät uudelleen ja uudelleen, jatkaakseen loputonta taisteluaan. Ihmiset ovat edelleen osana tätä maailmaa, mutta hirviöt vielä isompi osa ja nämä hirviöt ovat sen verran voimakkaita, että revenantit ovat ihmisten paras mahdollisuus selvitytyä. Revenanteilla tosin tietyt rajoitteensa ja heikkoutensa joista monet liittyvät vereen ja pahimmillaan sen aiheuttamaan raivoon. Kokonaisuudesta saa huomattavasti paremman kuvan kun peliä pelaa vähän aikaa. Monet asiat pelissä vaativat vähän parempaa selittämistä, mutta pääpiirteissään kokonaisuudessa on vähän samaa tyyliä ja tunnelmaa mitä löytyy niin Hellsing kuin Berserk animeistakin, sekä mahdollisesti vähän fantasiapainotteisempi versio Ghost in the Shellistä.

Tyylillisesti kokoniasuudessa on vahva fantasiapainotteisuus, mutta kaikilla moderneilla herkuilla, vaikka nyt ollaankin enemmän maailmanlopun jälkeisessä hirviöiden täyttämäsäs maailmassa. Koska vastassa on mitä hurjempia hirviöitä, niin taisteluun tarvitaan mitä hurjemman kokoisia ja näköisiä aseita. Tässä pelissä on isoja miekkoja joita kenenkään ei pitäisi pystyä vaivattomasti käyttämään, mutta kyllä nämä hahmot käyttävät niitä vaivattomasti. Todella animea, mutta juurikin sillä erityisen hienolla tavalla josta kuin huokuu se todellinen tyylikkyys ja asenne jossa realistisuus on monesti vain tiellä. Tarinallisessa mielessä kokoniasuus etenee ja rakentuu kuin erinomainen animesarja. Siinä on varsin hyvin pituutta ja jaksotus on erinomainen. Erilaisia hahmoja on todella paljon ja tarinan edetessä he tulevat todella tutuiksi, mikäli pelaajalla on halua selvittää heidän taustansa, heidän muistojensa kautta.

Tarina seuraa pääasiassa erikoisjoukkomaista kokoonpanoa useita erilaisia spesialisteja, joihin pelaajakin lopulta liittyy. Mukana ovat niin rauhallinen johtajatyyppi, karski veteraanihahmo, povekas tarvikekauppias sekä leikkisä ja ylikiltti ase-expertti ja tarinan edetessä hahmovalikoima kasvaa ja lopulta mukaan kuuluu niin tarkka-ampujakaunotar sekä jopa alun karski veteraania hahmoakin kovempi synkkä soturihahmo. Tässä joukossa päämääränä on sitten lopulta se tyypillinen, maailman pelastaminen, sillä pelaaja (valittu tottakai) sattuu olemaan eräältä ominaisuudeltaan ainutlaatuinen ja näin ollen ainoa, joka pystyy tekemään mitä vaadittavan. Kaikki alkaa varsin vaatimattomista puitteista, mutta kehittyy todella tehokkaasti ja etenee varsin hyvää tahtia.

 

Vaihtoehtoja riittää ulkoasussa ja toiminnassa

Yksi ensimmäisiä asioita mitä Code Veinin kohdalla huomaa on se, että tämä peli antaa todella laajat työkalut hahmonluontiin. Tämäntasoisia hahmonluontisysteemejä pitäisi olla merkittävästi enemmän, sillä vaikka pelihahmon päälle sitten tuleekin ei muokattavissa olevia vaatteita, niin se että hahmoa saa luoda näin vapaasti kyllä saa hahmon tuntumaan todella omalta. Muutenkin tapa jolla hahmo kehitellään vie pelaajan todella hienosti mukaan peliin. Hahmon nimen saa valita itse ja samoin hahmon koodinimen (joka tosin on vain muille pelaajille). Tästä syystä peli onnistuu heti alusta asti tekemään erittäin positiivisen vaikutuksen. Se ei kutienkaan jää siihen, sillä pelihahmoa saa aivan vapaasti muokata myös myöhemmin pelissä, eli pelaaja ei ole sidottuna luomaansa hahmoon, mikä on todella hyvä ratkaisu. Monet vaatekappaleet ja muut tarvikkeet nimittäin eivät välttämättä istu kunnolla kaikkiin varusteisiin mitä pelissä on.

Varusteiden taso onkin sitten huomattavasti rajallisempaa kuin hahmonluonnin taso. Tässäkin kohtaa olisi ollut todella nokkelaa, jos taisteluvarustustakin olisi saanut muokata. Tässä tapauksessa monesti olisi riittänyt että olisi saanut valita värityksen ja ehkä sen, että kuinka paljon ylimääräisiä tarvikkeita varustukseen kuuluu. Tälläiset tyyliseikat olisivat olleet todella hyvä lisä, mutta ilman niitäkin pelin tyyli kyllä toimii erityisen hyvin. Tämä korostuu myös eräissä erikoisliikkeissä joiden ulkoasu tulee päällä olevasta asusta ja täytyy sanoa, että hienoimmissa asuissa, on helposti rumin liikeanimaatio. Hartioilla olevasta takista tulee demonilonkerot suden päillä kun taas olkaviitta luo kynnet kouraan. Mutta todella hieno takki luo typerän näköisen piikkihännän tms. Tämä olisi ollut niin paljon parempi, jos nämä saisi muuttaa. Code Vein näyttää todella upealta ja sen fantasiatyylikkyys monilla teknologisesti kehittyneillä ratkaisuilla tekee jo valmiiksi erinomaisesta kokonaisuudesta aivan uudella tavalla mahtavan. Siinä on sellaista tiettyä todella ylivedettyä animetyyliä, mutta samalla aikaa, se on enemmän kuin onnistunutta.

Valintojen valtava painoarvo korostuu myös pelin toiminnassa, jossa erilaisia mahdollisuuksia on todella paljon vaikka perusideat eivät olekaan mitenkään aivan omaa luokkaansa, niin tapa jolla kaikki on koottu yhteen, luo sellaisen taistelusysteemin, jossa pelaaja pystyy todellakin luomaan hahmosta todella omanalaisensa. Halusi sitten käyttää sen kokoista miekkaa että Guts olisi ylpeä, tai kivääriä jolla voi pitää enemmän etäisyyttä, niin se onnistuu aivan hyvin ja varsin helposti onnistuu vaihtokin. Eräs pelin tarinallinen avainasia on lievästi pelin nimestäkin esille tuleva Verikoodi. Verikoodit ovat kuin hahmoluokkia, joita jokaisella liittolaisella on yksi oma, mutta pelaajahahmo pystyy ominaisuutensa ansiosta ottamaan minkä vain käyttöönsä. Näiden kanssa se todellinen tyylikkyys näkyy jälleen, sillä tapa jolla nämä koodit on nimetty on erinomainen. Kyllä mukana on myös tälläisiä perus fighter, ranger, assassin tyylisiä koodeja, mutta myös monia huomattavasti hienommin nimettyjä, jotka eivät suoraan kerro, että mikä se pääajatus kyseisessä koodissa on. Näitä ovat niin Heimdall, Eos, Atlas, Queenslayer sekä Hades.

 

Pelaaja on sivuhahmo omassa tarinassaan

Hahmojen tapauksessa peli on onnistunut todella hyvin. Liittolaisiin lähes alusta asti kuuluvat Louis on hyvin klassinen johtajatyyppi joka tietää monia asioita on kirjaviisas ja oikeudenmukainen, ei juuri sotilaallinen, vaan enemmän opettaja. Sen sijaan Yakumo on sellainen karski sotilashahmo joka käyttää todella isoa miekkaa ja jonka rento, mutta määrätietoinen asenne sopii erinomaisesti yhteen Louisin kanssa. Matkan varrella vastaan tulevista hahmoista hyvin oleellisena osana tarinaan kuuluva Mia on harmillisen kliseinen naislisäys ryhmään sellaisena romanttisena mahdollisuutena (jos kyseessä olisi länsimainen rpg). Tosin alusta asti kuvioissa oleva Io, onkin sitten huomattavasti erikoisempi tapaus. Io on sellainen maailmasta vähän irrallinen, omalaatuinen salaperäinen hahmo jolla on jokin mystinen side pelihahmoon. Myös pian tutuksi tullut Rin Murasame on todella hauska ja söpö tälläisenä pixie dreamgirl tyylisenä ase-experttinä jonka pirteä asenne huokuu ympäristöön, mutta joka tarinallisessa mielessä onkin sitten yllättävän syvällinen. Mutta vielä syvällisempi on sellainen klassinen synkkä soturi/musta ritari/tms hahmo, hopeatukkainen arpikasvoinen, todella cool badassa Jack Rutherford.

Code Vein on niin japanityylinen kuin ajatella saattaa, monilla samoilla tavoilla kuin monet animesarjatkin ovat. Code Vein on varsin pitkä peli ja tarinaa pelissä riittää hyvin paljon, sillä hahmoilla on paljon taustaa ja paljon kerrottavaa. Toiset hahmot tietysti toimivat toisia paremmin, mutta on hyvin kiinnostavaa oppia lisää niin Io'sta, Murasamesta tai Jackista. Positiivista on myös se, että toisin kuin monet animesarjat, Code Vein osaa hillitä sitä pelleilyä. Pääasia animesarjamaisuus korostuu ulkoasussa ja tyylissä, mutta sellaiset tietyt pelleilyjutut on saatu karsittua minimiin. Enemmänkin tarinan kanssa sakkaa se, miten pelihahmoa pelissä käytetään. Eräänä todella häiritsevänä seikkana tässä pelissä on se, että pelaajan vaivalla luoma hahmo, on kokonaisuudessa monesti täysi kuunteluoppilas, se hiljainen protagonisti joka ei sano juuri mitään missään kohtaa ja muut hoitavat puhumisen. Tuntuu että tässä on nyt menetetty todella erinomainen tarinakokonaisuus jossa pelaaja olisi voinut olla pääosassa. Mahdollisuuksia olisi ollut vaikka kuinka, mutta nyt tuntuu että pelaaja on se sivuhahmo joka lähinnä tekee mitä päähenkilöt päättävät. Varsin pian huomaa että Louis ottaa sen päähahmon paikkaa, kunnes sitten tarinan edetessä on aina jonkun muun vuoro olla huomion keskipisteenä. Pelaaja on lähinnä avaamassa heidän tarinaansa joten kyllä siitä väkisinkin tulee sellainen olo, että pelaaja on pelissä vain sivustakatsojana. Niin ja tietysti tappamassa kaikki vastaantulevat hirvitykset.

Hirvityksistä puheenollen, viholliskauttaus on yllättävän toimiva omalla tavallaan. Monet hirviöhahmot kätkevät sisäänsä enemmän tai vähemmän traagisen tarinan, mikä rikastaa maailmaa ja luo lisää taustaa muihin hahmoihiin. Varsinkin myöhemmin tarinaan liittyvä Eva, on omassa tarinakokonaisuudessaan todella hyvin edustettu ja hänen vihjaileva suhteensa toiseen hahmoon pelissä, luo erinomaisen tarinakokonaisuuden joka kuuluu ehdottomasti kokopelin parhaisiin hetkiin. Kyllä mukana on myös se pakollinen pääroisto, joka vähäisestä ruutuajastaan huolimatta, on todella onnistunut tapaus. Hyvin vaikea pomovihollinen, mutta ennenkaikkea todella paha mies, jonka kätten työtä monet pelin suurimmat haasteet ovat.

 

 

Argent%20Wolf%20King.jpg?1618450768

Photomode ja hahmonluonti kovassa käytössä

 

 

Animesarja toimintapelimuodossa

Sitten kun päästään viimeinkin avaamaan sitä, miten peli toimii pelattavuuden näkövinkkelistä, niin voidaan heti mainita että peruspelattavuus on juuri niin Souslike kuin ajatella saattaa. Elinvoima palkki määrittää sen miten paljon vahinkoa pelaaja kestää ennenkuin kuolee ja kestävyyspalkki määrittää miten paljon pelihahmo voi hyökätä, puolustautua tai juosta, ennenkuin väsähtää ja joutuu odottamaan että palkki täyttyy. Mukana on pari erilaista hyökkäysnappia, väistö, torjunta, parry ja liuta erilaisia erikoisliikepaikkoja tekemään taistelusta omanlaisensa. Code Vein vaikuttaa varsinkin aluksi todella Dark Souls maiselta, mutta kun peli alkaa kunnolla etenemään, niin tässä tapauksessa saa huomata, että peli on todella omanlaisensa, erottuen todella positiivisesti joukosta.

 

Soulslike genren värikkäin vesa

Se mikä tekee tästä pelistä toiminnallisessa mielessä todella omanlaisensa, on Koodisysteemi. Erilaisia verikoodeja on todella paljon ja jokainen on oma pieni kykypuunsa, joita yhdistelemällä voi sitten luoda omanlaisensa kokonaisuuden. Tietty koodi on pohjana, joka määrittää sen, että millaista pelattavuutta kysyinen koodi tukee. Toisissa suositaan suoraa toimintaa, kun taas toisissa enemmnä tutkimista ja varovaista etenemistä ja jotkut taas ovat pitkälti yhden tietyn aseen käyttäjiä. Dark Knight panostaa hilparin käyttöön kun taas Prometheus yhdenkäden miekkaan ja Atlas kahdenkäden aseeseen, mitä kautta Atlas on varsin kestävää sorttia. Pelin edetessä pelaaja pystyy poimimaan monista koodeista ne parhaat palaset jotka tukevat eniten hänen suosimaansa pelitaktiikkaa. Jos haluaa puhua koodeista hahmoluokkina, niin jokaisessa hahmoluokassa on tietyt ominaisuudet joista osa pakottaa omaksumaan tietynlaisen taistelutavan, mutta osa passiivisista ominaisuuksista sopii mihin tahansa hahmoluokkaan.

Koodisysteemi on erittäin onnistunut, kun siihen pääsee kunnolla sisään ja pääasiassa peli on pohjimmiltaan toimintaroolipeli niillä hyvin ilmeisillä Soulslike genren vaikutteilla. Pelin on erittäin vaikea, vaatii monesti kehittämään hahmoa, grindaamaan valuttaa (tässä pelissä nimellä haze) jolla sitten voi nostaa hahmon tasoa ja näin ollen parantaa ominaisuuksia, tai sitten ostaa tarvikkeita, avata osia koodeista ja mahdollisesti avate ne yleiseen käyttöön. Koodien tietyt ominaisuudet nimittäin ovat aluksi yksinoikeudella kyseisen koodin omia, mutta tietyillä hyödykkeillä, niitä voi yhdistää mihin tahansa muuhunkin koodiin.

Tietysti kehitys-systeemissä olisi ollut toimivampaa, jos pelihahmon ominaisuuksia olisi voinut kehittää vähän kohdennetummin, mutta samalla aikaa tämä on sellainen asetelma joka toimii juurikin siksi, että pelaajan verikoodilla on niin paljon väliä isossa toiminnallisessa kokonaisuudessaan. Tässä pelissä voi Dark Soulsin tapaan kehittää erikseen voimaa, tarkkuutta, magiaa tai edes elinvoimaa ja kestävyyttä. Kun pelaaja saa uuden tason, perusominaisuudet kehittyvät. Lisää kehitystä saa sitten varusteista ja valituista koodeista. Siis Darksiders 3:n kehityssysteemissä pystyi valitsemaan että panostaako elinvoimaan, kestävyyteen tai magiaan, jolloin pystyi nopeasti nostamaan tiettyä ominaisuutta. Tässä pelissä se toimi ja se pakottaa aivan erilaiseen taktisuuteen toiminnassa.

 

Haastava kokonaisuus johon kestää mukautua

Paljon tärkeämpää toiminnassa on valita oikeanlaiset erikoisominaisuudet tukemaan omaa pelitapaa. Aluksi valikoima on hyvin rajattua, mutta pelin edetessä siitä tulee todella monipuolista. Perushyökkäysten lisäksi pelihahmo kykenee moniin erikoishyökkäyksiin jotka tekevät merkittävästi vahinkoa, mutta vaativat energiaa (ichor) jota saa lisää kun vahingoittaa vihollisia tai käyttää tarvikkeita. Tietyt koodit omaavat varsin suuren energiamäärän, kun taas toiset hyvin vähäisen. Tietyt erikoistaidot tapahtuvat heti ja kerran jonka jälkeen pitää odottaa. Toiset taas ovat hetken aikaa voimassa olevia tehosteita. Muuttujia on todella paljon, joten jokainen varmasti löytää omanlaisena tyylin. Oma tyylini oli välillä yhdenkäden miekalla nopeaa toimintaa väistöliikkeillä ja nopeilla hyökkäyksillä, välillä taas torjuntapainotteisempaa kun käytössä oli kahdenkäden miekka jolla yksi isku tekee merkittävää vahinkoa, mutta jota on hitaampi käyttää.

Eräs merkittävä ongelma tässä pelissä on siinä, että siinä on niin paljon asioita joita opetalla, minkä vuoksi peli tuntuu varsinkin aluksi todella ylitsevuotavalta. Tätä ei myöskään auta se että tässäkin pelissä on todella omanlaisensa ajoitus vihollisten hyökkäysten kanssa, hyvin pikkutarkka osumalaskenta ja paljon sellaisia asioita jotka on tehty todella omanlaisellaan tavalla, minkä vuoksi kokonaisuutena pelattavuus on sitä tasoa, että siihen kestää vähän aikaa päästä sisään. Kun tätä alkaa purkamaan, niin eräs merkittävä asia on se, että jos suosii väistämistä, niin ajoituksen pitää olla todella pikkutarkka ei vain siinä mielessä että milloin väistää, vaan myös että mihin suuntaan. Monien vihollisten hyökkäykset kun voivat osua todella herkästi jos pikkuisenkin on ajoitus tai suunta pielessä. Tämä näkyy myös parry systeemin kanssa, mikä tuntuu tässä pelissä olevan niin pikkutarkka, että sitä ei ole vain mitään järkeä käyttää. Verrataan Bloodborneen, jossa ajoitus on tarkka, mutta ei näin tarkka ja jossa väistöliike on merkittävästi nopeampi ja vihollisten osuma-alueet paljon järkevämpiä. Code Vein on paljon epätarkempi ja pikkutarkempi tässä suhteessa.

Code Vein on lisäksi sellainen tapaus, jossa pelihahmo tuntuu todella heikolta. Varsinkin pomovihollisten kanssa tuntuu, että valtava osa jokaista taistelu on sitä, että vihollinen tekee niin merkittävää vahinkoa että monesti kolme osumaa jo tappaa pelihahmon, mikä pakottaa todella taktiseen etenemiseen. Siitä päästäänkin yhteen pelin isoimpaan taktiseen etuun, nimittäin partneriin. Pelaaja voi valita yhden apurin itselleen, mikä tuntuu vähän oudolta, koska yleensä porukkaa kulkee yhdessä, mutta runsaasta kourallisesta vain pari taistelee. Tämä kuitenkin tuo taisteluun aivan omanlaisensa taktisuuden, sillä kun viholliset keskittyvät partneriin, voi pelaaja paikkailla naarmujaan. Lisäksi partneri voi ajoittain parantaa pelaajaa omalla elinvoimallaan, jos pelaaja ottaa kuolettavan määrän vahinkoa.

 

Jaksotus on hyvä, mutta tasapainotus on aivan keturallaan

Mielekkyyden suhteen Code Vein on todella onnistunut. Peli ottaa aikansa oppia, mutta kun peliin pääsee kunnolla sisään, sitä on vaikea jättää sivuun. Pelihahmojen keskinäisten suhteiden seuraaminen, liittolasiin tutustuminen ja monien pienien asioiden tekeminen tukikohdassa luovat erinomaista tarinallista painoarvoa. Tarinan jaksotus on muutenkin todella hyvä ja kaikkine lisätekemisineen, sitä sisältöä on todella runsaasti. Päätarina ei kuitenkaan missään kohtaa ala laahamaan, vaan etenee todella hyvää vauhtia eteenpäin. Monet pienet pelimekaniikat ovat todella hyvä lisä toiminnan lomaan.

Pelin haasteellinen taso sen sijaan ei ole kovin hyvin tasapainoitettu, sillä sen verran paljon vaikeuspiikkejä tulee vastaan. Taistelu on siis todella hauskaa, ehdottomasti, siitä ei pääse minnekään. Mutta todella monet pomotaistelut tuntuvat aika hurjilta vaikeuspiikeiltä, kun äkkiä pomovihollinen voi yhdellä osumalla lähes tappaa pelihahmon. Monilla pomovihollisilla on paha tapa käydä huitomalla päälle, jolloin pelaaja ei ehdi tehdä mitään, kun ottaa jo lisää vahinkoa vahigon perään. Kentät pomovihollisen luo saattavat taas olla yllättävän helppoja. Kenttähasardeja on välillä ja joskus vihollisten taso nousee äkisti ja joskus vastaan tuleekin sitten huomattavasti helpompi kenttä. Varsinkin eräs valtavan laaja lähes labyrinttimainen valkea palatsi on hyvin rasittava alue todella järeillä vihollisilla ja loputtomalla ympäriinä ravaamisella. Mutta pomovihollinen ei ole sitten yhtään niin paha. Tämä on lisäksi yksi pelin isoimpia alueita ja täysi oikotiehelvetti jossa paljon umpikujia jotka saa auki kiertotiellä. Siis kyllä kaikissa kentissä on tätä hiljalleen oikoteinä avautuvaa maailmanrakentamista, mutta välillä se tasapaino katoaa täysin. Se taas johtaa monesti tuskalliseen grindaamiseen, jotta pelihahmosta saa astetta kestävämmän ja vahvemman.

Pelissä on lisäksi muuta todella typerä ratkaisu, etenkin siinä mielessä miten lopetus rakentuu. Otetaan hyvä esimerkki monen lopetuksen pelistä. Bloodbornessa on useampi lopetus, joihin voi vaikuttaa aivan lopussa asti, jos on tutkinut tarpeeksi maailmoja ja tehnyt sivutehtäviä. Code Vein määrittelee lopetuksen tilanteilla joita pelaaja ei vain voi tietää ennalta. Tämä johtaa todennäköisesti neutraaliin lopetukseen, vain koska pelaaja ei tiennyt tiettyjen tarinakohtien vaatimuksia ennalta. Kryptisyys ei ole tälläisissä peleissä mielestäni koskaan hyvä asia ja tässä mielessä Code Vein on kyllä mokannut komeasti. Positiivista on kuitenkin erinomaisesti tehty New Game Plus, joka ehkä pakottaa taas tutkimaan kaiken uudestaan, mutta nyt uusilla tiedoilla. Lisäksi NG+ ei pakota nostamaan vaikeustasoa, mikä on todella iso plussa.

Monesti myös tuntuu että tietyt pelimekaniikat ovat lähinnä turhia lisiä sillä niiden ajoitus on joko tarpeettoman pikkutarkka tai ne ovat sen verran hyödyttömiä, että niitä ei vain tule käytettyä. Joissakin tapauksissa, niitä ei koskaan edes oppinut kunnolla käyttämään. Parry on hyvä esimerkki tästä, sillä väistöliikkeissä ja pelin rytmityksessä on muutenkin tarpeeksi opeteltavaa, joten turha siihen on sotkea vielä tätäkin mekaniikkaa mukaan. Pelissä on paljon omia juttuja joista osan tajuaa ja osaa ei. Kyllähän pelissä on tutoriaali, mutta itse ilmeisesti joko missasin jotakin, tai sitten kaikkia osia ei vain kerrota pelaajalle.




Living%20room.jpg?1618450765

Tyylikäs kokonaisuus monilla pienilläkin asioilla

 

 

Yhteenveto

Code Vein on yksi uskollisimpia Soulslike pelejä. Kokonaisuudessa ovat kaikki oleelliset osat mitä kuvitella saattaa ja mukana on runsaasti omiakin juttuja, joista monet asiat oikein korostavat sitä animetyylistä ulkoasua ja tyyliä, mikä varsinkin toiminnassa korostuu. Taistelussa on taktisuutta, josta osa tulee pelissä olevalta partnerilta ja osa asevalinnasta, jossa vaihtoehtojakin riittää. Pomovihollisia on runsaasti, pelin on hyvin vaikea ja mukavan pituinen. Haastetaso on monesti todella epämääräinen, välillä todella vaikea ja välillä yllättävän helppo. Toiminta ottaa aikansa oppia ja pelissä on muutamia tarinallisia heikkouksia kuten pelihahmon rooli ja lopetuksen muodostumisen kryptisyys.

Code Vein on loppuviimeksi todella miellyttävä peli ja kaikki perusteet ovat kohdallaan, vaikka ne useat Soulslike pelin heikkoudetkin tuntuvat. Kokonaisuutena yksi genren parhaita pelejä.

 

+ Näyttävä animetyylitelty toiminta

+ Värikäs ulkoasu

+ Hyvä jaksotus ja tarina

+ Runsaasti pelattavaa

 

- Epätasainen vaikeustaso

- Toiminnan paikoin naurettava pikkutarkkuus

- Monet kryptiset osat pelikokonaisuutta

 

Arvosana: 8,0

 

Mahtava