TMNT%20Shredder%27s%20Revenge.jpg?166083

Cowabunga!

 

 

Teenage Mutant Ninja Turtles: Shredder's Revenge on välittömästi nostalginen, värikäs, toimintapainotteinen, viihdyttävä ja mielekäs peli. Se vetää juuri oikeista naruista ja palauttaa muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta sopivan modernilla tavalla, unohtamatta juuriaan. Kuin paluu Nintendon TMNT 2: Arcade Gamen pariin, mutta jokaisella tavalla paremmin.

 

 

 

 

Teini-ikäiset Mutantti Ninja Kilpikonnat: Silppurin Kosto

Turles pelit ovat vuosien saatossa kokeilleet vaikka mitä ja omalle kohdalle on osunut niistä useita ja tätä kirjoittaessa on hyvin tiedossa, että Cowbunga Collection ilmestyy pian. Turtlesit ovat yksi aikaisimpia aihepiirejä joihin todella uppouduin lapsena ja vielä nuorenakin. Muistan erittäin hyvin pari tv-sarjaa, olen lukenut kasoittain sarjakuvia (varmaan eniten omista sarjakuvistani oli tästä aihealueesta) ja pelejä on tullut vastaan vaikka kuinka paljon vuosien saatossa. Itsellä onkin tämän pelin kanssa paljon nostalgisia hetkiä aina tv-sarjasta sarjakuviin ja peleihin. Joten ehkä hieman puolueellinen arviointi, mutta toisaalta, tämä peli on tehty juurikin kaltaisilleni pelaajille jolta löytyy faniutta aihealuetta kohtaan.

 

Kilpparit vastaan Silppuri ja mutanttijoukot

Tarinallisesti kaikki alkaa hyvin tyypillisellä tavalla kun Silppuri suunnitelee pahojaa ja se johtaakin lopulta siihen kuinka neljä kilppariveljestä; Leonardo, Raphael, Donatello ja Michelangelo yhdessä mestarinsa Tikun ja ystävänsä April O'Neilin kanssa lähtevät taisteluun arkkivihollistaan ja tämän kattavaa liittolaisjoukkoa vastaan. Tarina on melko tavanomainen eikä sen kuljetukseen ole mitenkään erityisesti panostettu. Tarina on siellä pitämässä rattaita pyörimässä, kuten vaikkapa TMNT4: Turtles in Time pelissä, eikä siinäkään pelissä se tarina ollut se kaikista oleellisin. Edes titteli, Shredder's Revenge ei isommin avaa tarinaa mitenkään eikä tarina titteliä. Se nyt vain on jotakin luomassa odotuksia, jotka eivät sitten harmillisesti johda oikeastaan mihinkään.

Mutta mitä tulee puhtaasti Turtles fiilkseen, saavuttaa peli juurikin sellaisen pisteen, jossa siitä otetaan paljon irti. Cameoita ja erilaisia viittauksia aiempiin peleihin ja muihin medioihin riittää vaikka kuinka ja kun pelissä käydään läpi monet Manhattanin kolkat ja toiset ulottuvuudet, niin vaihtelua riittää. Oman tyylilisänsä tuovat erilaiset viholliset ja pomoviholliset jotka todellakin iskevät kovaa ja korkealta. Erilaisia mutanttivihollisia on todella paljon aina tutuista tolvanoista, Bebopista ja Rocksteadystä alkaen ja mukana on myös hieman harvinaisempiakin mutantteja. Vaikka Verminator X jääkin puuttumaan, esimerkiksi Lörppäsiipi esiintyy pelissä, vaikkakaan ei nyt yhtä hyvänä versiona kuin Mutants in Manhattan pelissä, mutta piirrossarjalle/sarjakuville tyypillisellä tavalla hahmo on erittäin uskollinen versio, kuten ovat niin monet muutkin pelin hahmoista.

Pomovihollinen löytyy jokaisesta maasta ja joskus kentästä löytyy useampaikin pomovihollinen. Näitä taisteluita ei vain voi olla korostamatta liikaa, sillä ne ovat lähtökohtaisesti kaikki tehty todella hahmoille uskollisesti ja varsin hyvin. Vaikka joukossa on myös muutama todella ärsyttävä taistelu joissa joutuu odottamaan että pomovihollinen tekee juttunsa ja on sitten taas vahingoitettavissa, puhumattakaan muutamasta varsin omanlaisella tavallaan ärsyttäväksi tehdystä pomovihollisesta. Lähtökohtaisesti taistelut ovat kuitenkin laatutavaraa ensimmäisestä viimeiseen. Monet taistelut ovat varsin simppeleitä kun taas osa varsin monitahoisia. Sellainen yhtenäinen rytmitys ja idea kuitenkin yhdistää ja pomotaistelu onkin se upea kirsikka jokaisen kakkupalan päällä, joita kentiksi kutsutaan.

 

Paluu taaksepäin, matkalla eteenpäin

Shredder's Revenge tuo monella tavalla mieleen useamman aiemman pelin jotka jakavat tämän genren. Sanotaan että pääasiassa pelillä on yhteistä Nintendo puolen TMNT pelien kanssa, jotka perustuvat enemmän sarjakuviin ja 80-luvun animaatiosarjaan. Parempaan, vuoden 2003, animaatiosarjaan pohjautuvat pelit ovat merkittävästi erilaisempia tapauksia ja tästä syystä tällä kokonaisuudella on paljon vähemmän yhteistä niiden kanssa. Paljon enemmän kyseessä on nostalinen matka sinne, mistä Turtlesit ovat saaneet alkunsa. Itse muistan 80-luvun animaatiosarjasta ison osan varsin hyvin ja pelissä onkin paljon viittauksia siihen. Mutta vielä sitäkin paremmin muistan ne monet sarjakuvat ja ehkä tästä syystä, pelistä saa vielä enemmän irti, sillä jotkut viittauksia, kohtaukset tai tyyliratkaisut sun muut ovat kuin suoraan sarjakuvien sivuilta, muutettuna korkeaoktaaniseen, maanläheiseen ja äänimaailmallisesti erittäin iskevään mättötoimintaan.

Peli ei kuitenkaan pyri menemään retroksi ihan täysin ja kaikilla osa-alueilla. Vaikeustaso ei ole se korkein, mutta pelissä on useampi vaikeustaso tarjoamaan sopivaa haastetta kaikentasoisille pelaajille varsin hyvillä nimikkeillä. Itse koen olevani kokeneempi pelaaja, mutta en suoraan hypännyt syvään päähän korkeimmalla vaikeustasolla. Suurimmat erot ovat pääasiassa siinä, että pelaaja ottaa enemmän vahinkoa, elämiä on vähemmän ja viholliset ovat voimakkaampia, kuten beat em up peleissä monesti on. Varsinkin aluksi pelaaja on melko heikko ja todella modernina ideana onkin hahmon kehittyminen. Tietty määrä pisteitä nostaa pelihahmon tasoa, tarjoten enemmän elinvoimaa, enemmän erikoiskykypalkkeja ja enemmän elämiä. Kentät muuttuvat todella sopivalla tavalla haastavammiksi kuten myös pomotaistelut, joten pelistä saa irti paljon, varsinkin sitten kun tutustuu haasteisiin/tropheihin, joissa onkin sitten niin kovimpia pähkinöitä purtavaksi, että ei tule ihan äkkiä tehtyä niitä pahimpia. Kenttähaasteet todellakin tarjovat paljon uudelleenpeluuarvoa niille, jotka pitävät lisähaasteista.

 

Siluetti.jpg?1660931822

Joskus pomovihollisen tunnistaa oitis siluetista

 

 

Paluu sinne, mistä oma pelaaminen alkoi

NES ajoilta TMNT2: Arcade Game oli se peli joka todella iski ja se onkin yksi ensimmäisiä läpäisemiäni pelejä. Myöhemmin on tullut pelattua muitakin TMNT pelejä, mutta seuraava iso juttu oli PS2:n Teenage Mutant Ninja Turtles ja vielä enemmän sitä seurannut Battle Nexus jotka kumpikin seurasivat uskollisesti 2003 animaatiosarjaa. Beat em Up pelit ovat sellaista tavaraa että niissä on monesti sellaiset selvät heikkoudet, mutta jos niistä todella pitää, saa niistä paljon irti. Varsinkin useamman pelaajan voimin.

 

Beat 'em up toimintaa parhaimmillaan

Pelattavuus erittäin klassista Beat 'em up mättöä alusta loppuun asti. Sanotaan heti että yksi pelin pelillisesti suurimpia näennäisiä heikkouksia onkin se, että tämä on niin BEU peli kuin voi ajatella. Toiminta ei merkittävästi pelin edetessä muutu, joten toistoa on luvassa ja paljon. Mutta pelissä on kuitenkin sen verran muuttujia, että tämä nousee omalla kohdalla pelisarjan parhaaksi peliksi tässä genressä. Ei vielä peittoa TMNT2: Battle Nexus peliä PS2:lla, mutta BEU pelejä ei äkkiä parempia vain löydy, koska peli osaa ottaa genrestä kaiken oleellisen irti ja koska kyseessä on TMNT peli, tuo se oitis mukanaan enemmän sitä jotakin.

Perustaistelu on simppeliä toimintaa. Yhdellä napilla lyödään joko kombona tai vahvempana huitaisuna. Toisella napilla tehdään väistöliike, mikä ei ole aina itsestäänselvyys genressä. Sitten on tietysti hyppy ja voimakkaamman iskun nappula. Voimakas isku vaatii erikoisenergiaa yhden palkin verran ja sitä saakin combottamalla iskujaan tai tuulettamalla, jolloin pelaaja tosin on hyvin altis vihollisten hyökkäyksille, mutta saa oitis palkillisen energiaa. Erilaiset näppäinyhdistelmät sitten mahdollistavat erilaisia hyökkäksiä. Taitovalikoimasta löytyy hyppypotkua, väistön jälkeen voi tehdä erilaiset hyökkäyksen ja voimakkaitakin hyökkäyksiä löytyy pari erilaista, riippuen millaisessa tilanteessa sen tekee. Pelihahmo myös ottaa vihollisista kiinni ollessaan näiden vieressä, mikä mahdollistaa erilaiset heittoliikkeet. Tämä vaatii paljon enemmän taktiikkaa, mutta on oikein käytettynä erittäin hyödyllistä. Moninpelissä taas on omat lisäjuttunsa tappeluun.

Jokaisella hahmolla on myös omanlaisensa jutut ja erilaiset statsit. Leonardo on se perushahmo joka ei ole varsinaisesti paras missään, mutta ei myöskään huonoin missään. Raphaelin kantama on kaikista huonoin, mutta voima kaikista korkein. Donin kantama taas on korkein mutta nopeus huonoin ja Mikey on nopeudessa paras, mutta voimassa heikoin. Pelityyliä korostavia puolia riittää ja hahmojen erikoisliikkeet tukevat hahmojen tyyliä entisestään. Kilppareiden värit näkyvät myös heidän hyökkäyksissään joka useammalla pelaajalla saa aikaan todellisen tyylikkään myrskyn johon saattaa jopa täysin hukata itsensä, mutta se on sivuseikka kun toiminta näyttää niin upealta.

Simppelit näppäinyhdistelmät ovat iso osa pelikokonaisuutta ja tätä kaikkea täydentää kenttäsuunnittelu erilaisine hasardeineen, joita voi käyttää myös vihollisten vahingoittamiseen. Kenttätuntemus on todella tärkeä osa isoa kokonaisuutta, jos haluaa oikeasti saada toiminnasta irti kaiken mahdollisen. Aiempian sarjan ja genren pelejä pelanneet tunnistavat oitis paljon muuttujia. Osa on kuin suoraan Arcade pelistä, mutta modernilla otteella ja paremmalla grafiikalla. Viimeisenä todellisena muuttujana ovat sitten viholliset. Jalkaklaanin ninjoja on todella monelaisia ja värisiä, erilaisilla aseilla. Violeteilla ei ole mitään asetta, kun taas valkoisilla on miekka ja keltaisilla heittoase. Vihreillä on keihäät ja eri sävyisillä vihreillä jousipyssyt. Vaihtelua on todella kattavasti ja lisää tulee niin mauser vihollisista kuin kivisotilaistakin.

 

Nopeasti läpäisty, muttei pelattu

Pelissä on kenttiä vajaa parikymmentä ja yhden kentän pelaa läpi 5-10 minuutissa. Pituutta ei siis pari tuntia enempää ole, mutta tarinatila kannustaa pelaamaan kaikilla pelihahmoilla läpi koska kaikilla on oma lopetus. Tällä saralla tosin huomaa, miten vähän tiettyihin osa-alueisiin pelissä on panostettu, sillä kuten tarinapätkät, myös lopetukset ovat nopeasti ohi meneviä still kuvia tekstipätkillä. Ääninäyttely ei ole kuin ihan vähän. Pomoviholliset kyllä heittävät one linereita samalla tavalla kuin kilpparitkin, mutta kyllä pelistä huomaa että tietyillä osa-alueilla se on todella pienimuotoisesti rakennettu kokonaisuus joka nojaa merkittävästi enemmän pelaamiseen, kuin tarinankerrontaan. Tällä tavalla se on hyvin uskollinen monille retropeleille genressä ja sarjassa.

Tarinan pelaa läpi äkkiä, mutta sitten on Arcade tila joka on aivan omanlaisensa haaste ja sopii merkittävästi paremmin moninpeliin. Taistelutaitojaan on syytä hioa pidemmälle, etenkin jos yrittää tähdätä moniin pelin pahimpiin haasteisiin, kuten Arcade tilan läpäisemiseen korkeimmalla vaikeusasteella, mikä ei ole mikään läpihuutojuttu. Arcade on merkittävästi retrompaa tyyliä ja sitä kautta haastavampaa. Tarina tarjoaa hyvän alustan pelata kenttiä läpi, kehittää hahmoja ja lopulta yltää korkeammalle ja korkeammalle taitotasollaan, kunnes selviää monista taisteluista naarmuitta. Monet kentät haluavatkin että pelaaja läpäisee kentän ottamatta yhtään vahinkoa, mikä on erittäin vaikeaa. Vaikka olisi kuinka hyvä ja selviäisi kentästä kuolematta, haavoittumattomana pysyminen on vaikeaa. Pelissä on myös haasteiden lisäksi keräiltävää tavaraa. Erilaiset sivuhahmot haluavat erilaisia esineitä tietyn määrän ja vaikka palkintona ei olekaan kuin pisteitä, on se hyvä tapa nopeuttaa hahmonkehitysprosessia, mikä puolestaan tekee pelaamisesta merkittävästi helpompaa tietyissä osissa peliä. Vaikka peli onkin lyhyt, niin sen uudellenpeluuarvo on todella hyvä.

Pelin ehkä suurimmat heikkoudat ovat pituuden, toiston ja tarinan vaatimattomuuden ohella pääasiassa tietyt vihollisratkaisut. Lentävät viholliset vaativat merkittävästi enemmän tarkuutta, mikä hieman ärsyttää. Sitten on vihollisia jotka ovat astetta kestävämpiä tavalla, että niiden vahingoittumattomaksi saaminen vaatii enemmän ponnisteluja. Beat em pelien ongelmana on joskus se eri tasoilla oleminen, mikä on tietyissä tilanteissa hieman rasittavaa, mutta viholliset pyrkivät pääasiassa aina pelaajan tasolle, mikä helpottaa tätä merkittävästi. Toinen tavallaan rasittava puoli on tiettyjen liikkeiden tekeminen, kun pitää olla nopea ja se näkyy lähinnä tiettyjen vihollisten ja parin pomovihollisen kohdalle, mutta valtaosan ajasta, se on hyvin mitätön seikka.

 

 

Combo2.jpg?1660931820

Haasteita, hajoavia esineitä ja paljon vihollisia rökitettävänä

 

 

Moninpeli retrolla ja modernilla tavalla

Moninpelaaminen on viime vuosina palannut takaisin sinne, minne se kuuluukin, saman television ääreen. PS2 aikakausi otti moninpeleistään ehkä eniten irti, kun taas PS3 alkoi mennä enemmän ja enemmän verkkopelaamiseen ja hetken tuntui että couch co-op oli kuollut. PS4:llä kaikki on kuitenkin palannut taaksepäin, mutta tarjoaa samalla aikaa myös mahdollisuuden siihen verkkopelaamiseen, eli tässä kohtaa, kaikki voittavat. Moninpeli onkin Shredder's Revengen tapauksessa se tekijä, joka todella nostaa kokonaisuuden vielä ylemmäs, tietynlaiselle jalustalle.

 

Soolona, nelistään samalla ruudulla tai kuusistaan verkossa

Pelin voi pelata täysin yksikseen ja rauhassa pyrkiä löytämään kaikki keräilyesineet ja vastaavat sekä mahdollisesti katsomaan omaan tahtiin tarinan läpi jos siltä tuntuu, tai sitten hiomaan omia taitoja jos muut pelaajat tuntuvat hidasteilta tai häiriötekijöiltä. Tietyt haasteet ovat helpompia yksin, mutta useammalla pelaajalla peliin tulee merkittävästi enemmän sisältöä ja tietyt haasteet muuttuvat oitis merkittävästi helpommiksi.

Yksinpelistä seuraava askel on paikallinen yhteistyöpeli jossa 2-4 pelaaja voi pelata samalta ruudulta samalla konsolilla. Tämä tekee kaikesta välittömästi hektisempää kun kaikkea tuntuu olevan enemmän ja erikoisliikkeet täyttävät ruudun nopeasti. Etenkin neljä pelaajaa tekemässä superliikkeitä yhtä aikaa on todellinen värien ilotulitus. Hyvällä porukalla pelistä saa todella paljon irti tällä tavalla ja hyvällä taktiikalla haastavatkin pätkät muuttuvat oitis helpommiksi.

Viimeisenä palasena on sitten netin kautta pelaaminen, jolloin 2-6 pelaajaa voi yhtä aikaa mäiskiä vihollisia. Itse en ole tätä kokenut, mutta kyllä se kuullostaa todella hyvältä idealta, vaikka samalla aikaa se myös tekee kaikesta merkittävästi sekavampaa ja itsensä hukkaaminen on entistä todennäköisempää.

Itse harvemmin pelaan pelejä verkossa, mutta hyvällä porukalla se ei ole koskaan huono idea, vaatii järjestelemistä, mutta on mahdollista. Moninpelissä on aivan erilainen ote ja mitä enemmän pelaajia, sitä enemmän pelissä tuntuu olevan helpotuksia, vaikka samalla aikaa pelissä korostuukin myös se, että kun ruutu ei ole täynnä vihollisia, niin aika on syytä käyttää hyödykseen, esimerkiksi parantamalla liittolaisia.

 

Retron ja modernin ylivitonen

Teenage Mutant Ninja Turtles: Shredder's Revenge on erinomainen kokonaisuus. Se selvästi tietää että mitkä puolet retrotunnelmaisissa peleissä todella toimivat ja mitkä osa-alueet kannattaa käsitellä modernilla otteella. Ne pelaajat jotka ovat aloittaneet pelaamisen NES:llä ja SNE:llä kokevat välittömän nostalgiahuuman, mutta koska pikselitaidepelit ovat tehneet tietyssä vaiheessa uuden tulemisen, tarjoten juurikin nostalgian nälkään lääkettä, myös uudemmat pelaajat voivat oitis saada kiinni tästä fiiliksestä.

Vaikka pelistä toivoisikin pidempää, niin samalla aikaa tietää että se on kokonaisuutena todella hyvä pituinen tämän genren peliksi ja TMNT pelinä se on sieltä pidemmästä päädystä, kun vertaa vaikkapa Arcade peliin tai Turtles in Time peliin. Shredder's Revenge on kuin jatko-osa näille, merkittävillä parannuksilla. Siinä on selvä retro tyyli, modernilla otteella. Tämän tyyliset pelit kestävät aikaa melko hyvin ja ovat aina hyvä vaihtoehto peli-iltoihin ja vastaaviin, koska tavallaan tämä pituus on silloin eräänlainen vahvuus, koska ainakaan peli ei jää niin suurella todennäköisyydellä kesken kuin monet muut merkittävästi laajemmat pelit, jotka kuitenkin myös nojaavat merkittävästi toistoon, mutta eivät tee sitä yhtä hyvin kuin tämä.

TMNT: Shredder's Revenge on oitis erittäin vahva vuoden peli kisaaja omalla kohdalla ja tällä hetkellä se peittoaa about kaikki tämän vuoden puolella ilmestyneet pelit, osan hyvin selvästi ja osan melko niukasti, mutta kuitenin. Tietysti pelille pitää antaa hieman aikaa asettua ja mahdollisesti mieli muuttuu, mutta omalla kohdalla tätä on juurikin sellainen peli, joka tarjoaa kokemuksen, johon monet pelit eivät vain koskaan voi yltää. Iso osa johtuu siitä, että tämän pelisarjan kohdalla, sitä historiaa löytyy.

Yhteenveto

TMNT: Shredder's Revenge on yksi vuoden parhaita pelejä, siitä ei päästä mihinkään. Siinä ei ole ehkä pituutta samalla tavalla kuin muissa tai omalaatuista ideaa kuin joissakin. Mutta se minkä peli tekee hyvin, se tekee ensiluokkaisesti. Shredder's Revenge ei ole vain hauska peli pelata, se mielekäs kokonaisuus joka palauttaa oitsi muistoja suoraan menneisyyteen, pitäen samalla kiinni genren kehityksestä. Turtles faneille se on enemmän kuin täysosuma ja moninpeli on huipputasoa. Pelin pelaa ehkä nopeasti läpi, mutta toiminta on juuri niin mielekästä ja pelissä on haasteita sen verran, että kyllä tämän pelaa mielellään läpi useamman kerran. Varsinkin kun toteutus on niin laadukasta monipuolisesta peruspelaamisesta erinomaisesti tehtyihin pomotaisteluihin.

 

+ Beat em up toimintaa parhaimmillaan

+ Moninpeli, useilla mahdollisuuksilla

+ Turtles fiilis

+ Monta erinomaista pomotaistelua

+ Ulkoasu

 

- Lyhyt

- Perustuu toistoon

- Tarina on melko vaatimaton

 

Arvosana: 8,5

 

Fantastinen

 

TMNT.jpg?1660931824

Vuoden peli kisaaja