Lohikäärmeen vuonna on hyvä hetki koota taas yhteen parhaat lohikäärmeet joita peleissä on tullut vastaan. Kuten aiemminkin, otsikko itsessään on jo melko selkeä. Parhaiden lohikäärmeiden tapauksessa on paljon erilaisia muuttujia ja ne parhaatkin saattavat erota toisistaan todella merkittävästi, mutta ovat usein kohokohtia omissa peleissään.

 

 

 

Lohikäärme on ehdottomasti yksi hienoimpia olentoja jota peleissä voidaan käyttää ja tästä syystä niitä on aika paljon. Laadullisesti niissä on myös aika paljon eroa ja monesti on haastavaa valita että mikä nyt on lopulta se parempi, vaikka vaihtoehtoja olisi vain kaksi.

Myös tapaukset joissa lohikäärme on muoto jonka jokin hahmo ottaa, sallitaan.

Joistakin lohikäärmeistä on olemassa erilaisia versioita ja jos ne ovat tarpeeksi erilaisia toisistaan, nekin voidaan laskea omiksi kokonaisuuksikseen.

- Dragon's Dogma II:n lohikäärme ei ole tälläinen tapaus, sillä se on lähes identtinen Grigorin kanssa.

- Bahamutista on useampi versio FF sarjassa, mutta jotta versio kelpaisi, täytyyn sen selvästi erottua joukosta. FFXVI:n Bahamut ei ole tälläinen, vaikka onkin helposti voimakkain versio, hahmosta.

Lohikäärmetermiä myös hieman venyetään tässä tapauksessa, sillä nykyään on enemmän ja enemmän sellaisia "lohikäärmeitä" jotka eivät ihan täysin ole oikeita lohikäärmeitä.

 

KUNNIAMAININTOJA

 

 

Smaug - LEGO Hobitt

"Lohikäärme" joka taisi tehdä suosituksi tämän typerän idean jossa traaki esitellään lohikäärmeenä. Tästä syystä Smaug ei vain tunnu siltä, miltä pitäisi, vaikka LEGO versio tekeekin todella hyvän version siitä, miten hahmo on elokuvissa esitelty. 

 

Purple Flame Dragon - Legend of Dragoon

Tästä tekee kiinnostavan se, että violettitulilohikäärme on kuin jonkinlainen koe-eläin, tai Frankenstein viritelmä joka erottaa sen selvästi monista muista joukosta.

 

Kaltenzahn - Dragon Age: Inquisition

Yksi loppupuolen lohikäärmeitä jonka väritys on hieno, taistelukentässä on lumen ansiosta tyyliä ja muutoin hahmokin olisi paljon paremi kuin nyt, jos sillä olisi sarvet.

 

White Dragon - Final Fantasy XVI

Oikein hieno jäälohikäärme joka ei nyt ole pelin paras lohikäärme, mutta on kuitenkin juuri oikeanlainen lohikäärmetaistelu.

 

Fafnir - God of War 4

Norjalaisen mytologian lohikäärme ja hamillisesti ainoita oikeasti hyvin tehtyjä sellaisia tässä pelisarjassa, sillä Nidhögger pilattiin todella lahjakkaasti.

 




24. Gamorran Stormrider - Dragon Age: Inquisition

Tyylikäs lohikäärme, vaikka ei suoraan erotukaan joukosta, juuri millään tavalla. Väritys on kuitenkin hyvä ja tässäkin lohikäärmeessä on kaikki rakennuspalikat läsnä. Sanotaan että se ei ole millään tavalla huono, mutta tuntuu että sen kanssa ei olla osattu tehdä mitään sellaista, joka oikeasti erottaisi sen omassa pelissään joukosta. Mutta sama pätee myös siihen, että se ei erotu joukosta negatiivisessakaan mielessä.


23. Hellkite Wyvern - Dark Souls

Traaki, mutta lasketaan mukaan, kun tältä saa erittäin hyvän miekan. Pääasiassa traakit eivät ole lohikäärmeitä, mutta ne on enemmän enemmän laskettu sellaisiksi, pääasiassa Hobittin Smaugin takia. Sanotaan että tämä menee nippa nappa, mutta venyttää sääntöjä.


22. Magmawyrm Makar - Elden Ring

Yksi näitä tapauksia kun lohikäärmekäsitettä venytetään, mutta ainakin tämä esittelee itsensä traakina. Makar on joka tapauksessa paras omassa sarjassaan, sillä se käyttää miekkaa, näyttää useammalla tavalla aika paljon lohikäärmeeltä ja on muutenkin todella hyvin tehty pomovihollinen. Tyylipisteet myös ympäristöstä ja sen käytöstä.


21. Smaugan - Ninja Gaiden Sigma

Peruslohikäärme, sillä oikealla tavalla. Toimii hyvin pomotaisteluna joka erottuu tarpeeksi joukosta monien muiden hirviöiden joukosta kyseissä pelissä. Muutoin tässä ei ole mitään sellaista, joka todella erottaisi sitä joukosta muiden lohikäärmeiden kanssa.


20. Sandy Howler - Dragon Age: Inquisition

Hiekka-aavikon lohikäärme joka itselle jäänyt mieleen siksi, että sitä vastaan taistellaan aika pimeässä. Tämä on sinällään toimiva ratkaisu, koska se tekee lohikäärmeestä vaikeammin nähtävän (yksityiskohtien suhteen) ja lisää tunnelmaa taisteluun. Tämä ei muistaakseni myöskään lennä vaikka tilaa olisi, joten syy miksi tämä on jäänyt vähän paremmin mieleen, on siinä, miten taistelu lohikäärmettä vastaan on tehty.


19. Zombie Dragon - Demon's Crest

Todella vahva esittely, sillä peli alkaa yhteenotolla tätä lohikäärmettä vastaan. Pelissä ei ole vielä ehditty tehdä oikeastaan mitään ja sitten tälläinen valtava hirviö alkaa jo lähestyä. Pääasiassa tämä on hyvin tehty, mutta myös tarpeellisilla tavoilla hillitty lohikäärmehahmo joka näyttää todella hyvältä, vaikka onkin toiminnaltaan melko simppeli. Tosin, zombipuoli tavallaan oikeuttaa sen.


18. Ancient Dragon Lansseax - Elden Ring

Oikeasti jo lohikäärmeen näköinen lohikäärme pelissä, joka on täynnä "lentäviä lohikäärmeitä". Traakien pitää jollakin tavalla onnistua erottumaan joukosta, mutta Lanssaex onnistuu erottumaan joukosta olemalla yksi ensimmäisiä oikeita lohikäärmeitä mitä pelissä tulee vastaan. Tyyliltään se on erittäin hieno ja vaalea väri jopa korostaa tämä hahmon tyyliä ja erottaa sen vielä enemmän joukosta, positiivisessa mielessä.


17. Northern Hunter - Dragon Age: Inquisition

Hienosti nimetty ja hienoon ympäristöön laitettu, vaikka ulkoisesti ei ihan niin osuva. Tämä on vähän erilainen mitä useampi muu perinteinen lohikäärme, koska sillä on käyremmät sarvet, mutta pääasiassa tämä on silti erittäin hyvä lisä peliin, sopii omalle alueelleen todella hyvin ja on nimetty erittäin hyvin. Kokonaisuutena todella toimiva lohikäärme pelissä, joka on täynnä niitä.


16. Tiamant - Final Fantasy VIII

Ultimecian linnan pomohirviöistä ehdottomasti se mieleenpainuvin tyylillisesti ja taktisesti. Sijainniltaankin todella hyvässä paikassa ja ehdottomasti todella hyvä, heikompi versio Bahamutista. Tiamant on niin lohikäärmeen näköinen kuin ajatella saattaa ja toimii monesti loppuhuipennuksena Ultimecian hirviöistä. Taistelussa melko simppeli, mutta lohikäärmeen, todella esimerkillinen.


15. Toothless - How to Train Your Dragon

Hampaaton, jonka nimi olisi voinut olla jotakin aivan muutakin elokuvan edetessä, mutta joka joka tapauksessa pelissä melko uskollinen versio tästä todella hyvin tehdystä, paikoin koiramaisesta lohikäärmeestä joka tämän sarjan mytologiassa on todellakin yksi voimakkaimpia lohikäärmeitä. Sanotaan että tämä peli ottaa paljon vapauksia isossa kokoniasuudessa, mutta pääpointti on kuitenkin siinä, että Toothless on erinomaisesti tehty hahmo tässäkin kokonaisuudessa, vaikka ei kuitenkaan niin hyvä, mitä elokuvissa.


14. Shinryu - Dissidia: Final Fantasy NT

Yksi lohikäärme joka on ollut osa FF sarjaa todella pitkään, mutta joka pääsee tässä tappelupelissä aivan uudella tavalla oikeuksiinsa, sillä tämä on koko pelin ylivoimaisesti suurin haaste. Shinryu on jalaton lohikäärme, käänteinen traaki tavallaan, mutta se on tässä tapauksessa toimiva ratkaisu, koska vastaavaa ei kovin usein näe ja tämä on yksi hyvä tapa yhdistää itä ja länsi. Joka tapauksessa Shinryu on erittäin tyylikkään ja uhkaavan näköinen hirviö jossa lohikäärmepuolet tulevat erinomaisesti esiin, jopa ilman tulta.


13. Ao Kuang - Smite

Lohikäärmemuoto tuo pisteet tälle hahmolle ja onhan tittelikin Dragon King of the Eastern Seas. Lohikäärmemuoto on tavallaan yksi koko pelin voimakkaimpia variaatioita, sillä se pystyy tuottamaan harvinaisen execute tilan jossa hahmo on täysin poissa pelistä, vaikka hänessä olisi apustatuksia. Lohikäärmeenä tämä on hyvin tyypillinen itämainen lohikäärme, eli ei nyt suoraan yhtä hieno mitä monet länsimaiset, mutta ehdottomasti todella hyvin tehty.


12. Smolder - League of Legends

Pikkulohikäärme, mutta lohikäärme joka tapauksessa niillä ratkaisevilla tavoilla. Sanotaan että tähän hahmoon on tuotu jokunen vähän ärsyttäväkin piirre, mutta pääasiassa hyvin tehty hahmo jolla on ihan kiva pelata ja jossa on paljon mahdollisuuksia. Ulkoisesti melko tavanomainen, mutta hyvä alusta skineille, kuten tälläisessä pelissä ideana monesti on.


11. Dragonlord Placidusax - Elden Ring

Kaksipäinen lohikäärme, joka oli joskus kolmipäinen. Yksi pelin vaikeimpia pomotaisteluita ja todella hyvin tehty sellainen. Käyttää salamoita hienosti, pystyy useaan tuhoisaan hyökkäykseen ja vaikka tälläinen raunioitunut ulkoasu osoittaakin, että tämä lohikäärme ei ole enää huippukunnossa, niin siitäkin huolimatta tämä on todella hyvin tehty isona kokonaisuutena. Puhumattakaan että erottuu vähän paremmin joukosta, koska ei ole se ihan perinteisen näköinen, vaikka perusrakenne sinne suuntaakin.


10. King Ghidorah - Godzilla: Unleashed

Mitä tulee lohikäärmeisiin, niin Ghidorah ei ole se  perinteisin, sillä tämä kolmipäinen lohikäärme on juurikin päiden lukumäärän kautta erilainen tapaus, mutta se tuo siihen hieman raamatullisiakin vivahteita. Lisäksi, sillä ei ole käsiä, mikä on oitis todella iso ongelma. Joka tapauksessa mitä lohikäärmeisiin tulee nimi tämä on ehdottomasti yksi voimaikkaimpia ja eeppisimpiä, sillä se on mahdollisesti voimakkain, tai ainakin voimakkaimpia Godzillahirviöitä. Pelimuodossa, PS2:lla, tämä on ulkoisesti suhteellisen vaatimaton, mutta kyllä se tyyli sieltä tulee esiin, mikä pitääkin.


9. Patch - Dragons: Dawn of New Riders

Uudenlainen lohikäärme uudenlaiselle päähenkilölle. Patch on tyyliltään sopivan erilainen muista ja on selvästi tehty peli mielessä pitäen, koska hänessä on paljon sellaisia pelillisiä ratkaisuja. Joka tapauksessa Patch on sellainen melko perinteinen lohikäärmehahmo ja siinä mielessä todella onnistuneesti toteutettu.


8. Red-Eye Dragon - Legend of Dragoon

Punainen lohikäärme joka tulee ehkä parhaiten tutuksi ja siitä syystä on jäänyt itsellä todella hyvin mieleen. Sanotaan että tässä pelissä grafiikka ei tee mitään isoja palveluksia millekään osalle peliä, koska lohikäärmeet ovat aika palikkamaisia, mutta sanotaan että kyllä siellä yksi jos toinenkin nousee hyvin esille ja tämä on niistä ehkä se kaikista paras esimerkki. Punasilmälohikäärme on perinteinen lohikäärmehahmo, mutta koska se linkittyy sekä päähenkilö Dartiin että tämän isään ja on heidän voimiensa lähde ja ehkä eniten käytetty superhyökkäys (omalla kohdalla) on se myös se, jonka itse nostan esille.


7. Thunder - Dragons: Legend of Nine Realms

Toothlesin poika joka on väritykseltään puoliksi isänsä ja puoliksi äitinsä. Erittäin hyvä pelihahmo jolla tutustua uusiin lohikäärmeisiin. Sanotaan että tämä on sen tyylinen lohikäärme, millainen olisi toivonut Toothlesinkin olevan pelimuodossa, joten siinä mielessä tämä on merkittävästi parempi. Pelimuodossa lisäksi keskitytään oikeasti lohikäärmeisiin ja Thunder toimii tässä mielessä pelin hyvin selvänä päähenkilönä. Vaikka peli onkin melko hillitty, niin ainakin siinä on oikeita ideoita.


6. Yamata no Orochi - Okami

Yksi japanilaiset mytologian tunnetuimpia hirviöitä ja itämaisten lohikäärmeiden joukossa sopii joukkoon todella hyvin, vaikka monesti mielletään myös käärmeeksi. Sanotaan että tämän hahmon kanssa NiOhin versio tulee myös mieleen, mutta itse päädyn kuitenkin tähän , sillä Okamissa Orochi saa paljon enemmän ruutuaikaa ja häntä hieman jopa taustoitetaan. Joka tapauksessa ehdottomasti huomioisen arvoinen hahmo, vaikka onkin ehkä paras esimerkki siitä, kun ei ole täysin selkeää että onko kyseessä lohikäärme, vai ei.


5. Nidhögger - Assassin's Creed: Valhalla

Erinomainen versio muinaisnorjalaisesta lohikäärmeestä, etenkin umpisurkeaan God of War: Ragnarökin versioon verrattuna. Tämä lohikäärme on vaikea pomotaistelu ja kokonaisuutena erittäin hyvin tehty hahmo joka näyttää juurikin siltä, miltä lohikäärmeen pitääkin näyttää. Tämä ei ole vain hyvin tehty lohikäärme, tämä on erittäin hyvin tehty versio mytologisesta taruhahmosta josta näkisi enemmänkin versioita. Lisäksi Nidhogg ei ole pelkästään iso mörkö, vaan hahmoon on tuotu mukaan vähän taustaakin, mikä tekee siitä oitis entistä paremman ja ehdottomasti yhden todella hyvin tehdyn lohikäärmeen historiallisten lohikäärmeiden joukossa, ilman että käytetään pelkkiä tyypillisimpiä ratkaisuja ja kliseitä.


4. Drako - Teenage Mutant Ninja Turtles II: Battle Nexus

Todella hyvä versio tälläisestä vähän ihmismäisemmästä lohikäärmeestä joka istuu aivan erityisen hyvin Turtles maailmaan ja toimii yhtenä pelin ns. superpomotaisteluista. Ulkoasu on joka tapauksessa se mikä ottaa isot pisteet ja samoin se taustatarina, vaikka se pelissä ei kovin hyvin esiin tulekaan. Myös jatko-osassa, Mutant Nightmares, hahmo tekee paluun uudessa muodossaan, joka tosin jättää vähän ristiriitaiset fiilikset. Drako on kuitenkin ehdottomasti huomioisen arvoinen lohikäärme.


3. Bahamut Arisen - Final Fantasy VII: Rebirth

Arisen versio Bahamutista on sama kuin Neo Bahamut alkuperäisessä FF7:ssa, mutta tässä kohtaa hahmo tuntuu vielä erilaisemmalta ja eräällä tavalla cyborgiversiolta alkuperäisestä. Tällä tahdilla uskallan sanoa, että remake trilogian kolmannessa osassa varmasti mukana oleva Zero versio, on tästä vielä parempi. Arisen version suuri valtti on siinä, että se on cyborgipuolen kautta kuin kokoelma aseita, jotka sitten muodostavat niin siivet, kuin gigaflaressa suuaukonkin. Todella hyvin tehty, merkittävästi erilainen ja moderni lohikäärmehahmo ja erottuu hienosti joukosta jopa FF tasolla.


2. Lichdragon Fortissax - Elden Ring

Todella hyvin tehty lohikäärme, joka selvä oikea suunta, ottaen huomioon miten hyvin pelintekijät ovat soulslikejen keskuudessa toteuttaneet lohikäärmeet. Fortissax on musta lohikäärme jolla on hienot sarvet ja useammat siivet (vähemmän perinteiset), mikä on ulkoisesti tekijä joka erottaa sitä vielä vähän enemmän joukosta. Sitten on lisänä myös se, että tämä lohikäärme käyttää tyylikkäästi salamoita hyödykseen ja vieläpä punaisella värivivahteella, mikä on omiaan korostamaan miten hieno hahmo on kyseessä ja miten upeasti taistelu hahmoa vastaan on toteutettu. Ehdottomasti esimerkillinen lohikäärme lohikäärmeiden keskuudessa ja yksi From Softwaren parhaita.


1. Divine Dragon - Legend of Dragoon

Tämä on monimutkainen tapaus sillä tämä ei ole millään tavalla hienoin lohikäärme tällä listalla eikä syy ole pelkästään se, että PS1 pelin grafiikat eivät tee mitään palveluksia lohikäärmeen ulkoasulle. Lohikäärmeen muoto ei muutenkaan ole se hienoi, mutta pääasiassa se on hyvä ja erottuu joukostakin parilla tavalla. Mutta se mikä tässä todella toimii, on se miten paljon sisältöä tähän on saatu ja millainen painoarvo tarinalla on. Voisi sanoa että tämä on hyvä esimerkki siitä että sisältö voi monesti paikata ulkoasun pikkuviat. Jumalainen lohikäärme on mahdollisesti joko Legend of Dragoon mytologian voimakkain hahmo ja tapa jolla hän tulee osaksi kokonaisuutta, toimii erittäin hyvin. Lisäksi vaikka ulkoasu ei olekaan sellainen, mikä tekee lohikäärmeestä erittäin hienon, niin se on siitäkin huolimatta, todella hyvin tehty.