Vaikeimmiksi pomovihollisiksi eivät aina nouse ne, joille kuolee eniten. Monesti vaikeimmaksi pomoviholliseksi mieltää sellaisen tapauksen jonka taso on merkittävästi korkeampi kuin muiden pelin pomovihollisten ja jonka kanssa todella tuntuu että täytyy pistää parastaan että edes pärjää taistelussa, puhumattakaan että voittaa sen.

 

 

 

Kertausta kokonaisuudesta:

 

Vaikeustaso on hankala asia todella selittää. Tässä arviossa ei merkitse vain se että kuinka monta kertaa piti yrittää jotta voitti. Tässä hieman selvennystä siihen että mitkä asiat vaikuttavat.

a) Kuinka vaikea vihollinen on pelin yleiseen tasoon nähden

b) Kuinka hyvin vaikeus edustaa hahmoa itseään

c) Onko vaikeus tehty oikein? Ilman pelkkiä halpamaisia temppuja jne.

 

Yksi per peli

- Joissakin peleissä valtaosa vihollisista on todella haastavia joten vain kovin voi nousta listalle.

 

Vain ne jotka olen itse voittanut

- Tarkoittaa sitä että minun on itse täytynyt ottaa haaste vastaan ja panostaa taisteluun. Niin paljon, että olen voittanut sen.

 

Yksi voi esiintyä vain kerran

- Tietyt viholliset voivat esiintyä useissa peleissä. he voivat esiintyä listalla vain kerran.

 

KUNNIAMAININTOJA

 

Juzo Mido - Code Vein

Pitkät kombot ja suuri määrä veritaikoja roippeita

 

Xigbar - Kingdom Hearts III: Remind

Se ammusten määrä mitä pitää väistää ja torjua rajoitetussa tilassa.

 

Gorefist - Remnant: From the Ashes

Suuri haaste, koska saattaa tulla vastaan niin aikaisin pelissä.

 

Highland Ravager - Dragon Age: Iquisition

Kestävin ja voimakkain areenalla, josta ei sitten enää voi paeta ja jossa tila on hyvin rajallinen.

 

Phantom - Devil May Cry

Ensimmäinen pomotaistelu ja samalla yksi niitä ylivoimaisesti vaikeimpia.

 




24. Ultima Weapon - Final Fantasy VII

Ei samaa luokkaa kuin Emerald ja Ruby, mutta kaukana läpihuuto jutusta, muutamien taktisten asioiden vuoksi. Ultima Weapon muuttuu askel askeleelta haastavammaksi ja yksi osa on siinä, että vihollinen lentää, eli tietyt hyökkäykset eivät toimi. Tämä on niitä taisteluita joka saisi olla merkittävästi haastavampikin, mutta yleisesti haasteessa ei ole oikeastaan mitään epäreilua, toisin kuin Ruby Weaponissa. Ultima Weapon on ehdottomasti hienoin kaikista lajitovereistaan, mutta ei millään se vaikein, tässä pelissä.


23. Sear & Scald - Remnant: From the Ashes

Laumoilla on tietysti osuutensa asiassa, mutta kyllä se hippasleikki on myös merkittävä osa haasteessa. Taistelun alussa lentävän vihollisen pudottaa suhteellisen äkkiä, koska tämä käy niin reippaasti kimppuun. Sitten käydään siihen jahtiosuuteen jossa jousimies pakenee ja ampuu tuolinuolia tappavalla tarkkuudella. Paikalla oleminen ja kyttääminen ei toimi koska laumaviholliset käyvät oitis päälle. Tämä taistelu vaatii erittäin hyviä refleksejä ja tarkkuutta, koska vihollinen liikkuu paljon ja ampuu paljon, eikä sitä tyhjää aikaa juuri jää.


22. Two-Face - Batman: Arkham City - Catwoman DLC

Ylivoimaisesti pelin vaikein pomotaistelu ja iso syy on siinä, että tämä taistelu käydään Kissanaisella, jolla ei ole samanlaista kattavaa varustusta mitä Batmanilla. Taistelussa hahmot toimivat pitkälti samalla tavalla, mutta koska Kaksinaamalla on apunaan loputon tukijoukko, niin tämä taistelu vaatii todella pitkällistä väijymistä ja hyökkäämistä. Menetettyä elinvoimaa ei saa takaisin, mikä kiristää tunnelmaa merkittävästi, varsinkin koska viholliset ovat aseistettuja. Laumamentaliteetti vähentää tasoa hieman.


21. Dragonslayer Armor - Dark Souls III

Yksi näitä pomotaisteluita jonka kanssa yhtä aikaa tietää mitä tekee, mutta samalla aikaa aina tuntuu, että ei kuitenkaan ole täysin hallinnassa. Liikkeiltään tämä ei ole erityisen paha eikä varsinkaan epäreilu, vaan monella tavalla ehdottomasti sieltä reiluimmasta päästä. Ne ovat ne niin monet pienet asiat jotka todella tekevät tästä oikealla tavalla haastavan taistelun. Vihollinen kestää vahinkoa, tekee vahinkoa ja monet lisävivahteet saattavat yllättää aivan täysin.


20. Yamata no Orochi - NiOh

NiOhissa on muutama merkittävästi normaalia vaikeampi pomotaistelu ja monet ovat näitä aika isoja hirviöitä. Orochi on näistä kaikista haastavin, muutamasta aika simppelistä syystä. Aikaikkuna jossa pystyy tekemään kunnolla vahinkoa on todella rajallinen, jos luottaa vain lyömäaseisiin. Tämän lisäksi kaikki tämän käärmeen monet päät pitää katkoa vuorollaan mikä tekee prosessista aika pitkähkön ja lopussa on sitten se vaikein pää, jonka kohdalla voivat kaikki resurssit olla jo aivan loppu.


19. Marttyyri Logarius - Bloodborne

Cainhurstin linnan herra ja yksi pääpelin kovimmista haasteista ja kilpailu on edelleen todella kovaa. Logarius on vapaaehtoinen haaste ja se tuntuu. Perusliikkeiltään Logarius ei ole yhtään niin paha, mutta ne ovat ne monet pienet lisät jotka todella pistävät koville. Lentävät pääkallot lisäävät haastetta, mutta ehdottomasti suurin ongelma on Logariusin asettama miekka jonka tuhoaminen on oitis korkein prioriteetti, sillä muutoin siltä ei saa hetken rauhaa.


18. Technodrome - Teenage Mutant Ninja Turtles

Monet tämän pelin pomotaistelut ovat aika helppoja ja isoin haaste on pääasiassa siinä matkassa pomovihollisen luo. Muutama aika paha vastus löytyy, mutta Technodrome on aivan omalla tasollaan. Tässä taistelussa on kerralla niin paljon tavaraa ruudussa, että tuntuu ettei missään kohtaa ole oikeasti turvallista. Erilaisia ammuksia ja hasardeja on vaikka kuinka paljon, mikä tekee tästä taistelusta erittäin haastavan, varsinkin jos käytössä ei ole yhtään erikoisvarusteita helpottamassa toimintaa. Lisäksi tämä taistelu tulee erittäin pitkän ja sokkeloisen reitin päässä, täynnä todella haastavia vihollisia.


17. Capra Demon - Dark Souls

Yksi vaikeimmista alkupuolen pomovihollisista ilman mitään epäilystäkään. Capra itse lyö todella kovaa ja pienellä alueella tilaa väistöliikkeille ei juuri ole, eikä turvapaikkojakaan juuri ole. Sitten kun kuvioihin heitetään pari nopeaa koiraa, niin taistelu on oitis merkittävästi vaikeampi. Iso osa haasteesta tulee juurikin siitä pienestä tilasta joka areenalla on. Hieman epäreiluhko asetelma, mutta kokonaisuutena se kuitenkin toimii lievästä epäreiluudesta huolimatta.


16. Marluxia - Kingdom Hearts III: ReMind

Jotenkin tämä onnistuu usein olemaan yksi vaikeimpia organisaatiotaisteluita. Marluxian kohdalla iso syy on siinä että hän on niin nopea ja ylettyy niin kauas. Siis ReMindissa kaikki Organisaatiotaistelut ovat vaikeita, mutta Marluxia on jälleen yksi niitä joka erottuu joukosta, tarjoten todella pahan haasteen ja vielä ilman sitä, että se haaste tulee jostakin rasittavasta tai suoraan epäreilusta. Siis kyllähän tähänkin taisteluun kuuluu niitä liikkeitä joita ei tunnu pääsevän millään karkuun, mutta se kuuluu pitkälti asiaan.


15. Dante - Devil May Cry 4

Ei mitenkään ylivaikea, vaan täysin oikeilla tavoilla haastavaksi tehty. Dantella on monenlaisia taktiikoita ja tämä on ehdottomasti se taistelu pelissä, jossa ei oikeastaan tunne koskaan olevansa todella hyvä. Siis Nerolla pelatessa pelissä ei vain ole samanlaista tehoa, mitä Dantella pelatessa ja ehkä se on iso syy siihen, miksi monet Nerolla pelattavat pomotaistelut ovat pelin vaikeimpia. Dante tosin on haastava myös silloin, kun taitovalikoima on jo suhteellisen kattava. Oma valinta ei näin ollen ole ensimmäinen yhteenotto, vaan revanssi myöhemmin pelissä.


14. Bahamuth - Final Fantasy VIII

Yksi järeimpiä Guardian Forceja pelissä ja helposti loppupuolen vaikeimpia haasteita, ennen loppunäytöstä. Bahamuth on se todellinen portinvartija reitillä, joka sitten lopulta vie Ultima Weaponin luo ja ennen Bahamuthia on vastassa pari muutakin lohikäärmettä. Bahamuth on kuitenkin se pahin, ehdottomasti haastavin myöhäisimmeistä GF:stä koska elinvoimaa sillä riittää, se lyö todella kovaa ja Mega Flare on asiaan kuuluen se liike, mikä voi yhdessä hetkessä laittaa porukan täysin kriittiselle tasolle.


13. Mundus - Devil May Cry

Useaan osaan jaettu taistelu jossa se vaikeus ei tule pelkästään taistelusta vaan myös tasohyppelystä. Lisäksi tämä on sellainen taistelu joka syö todella reippaasti esineitä, tosin turha niitä enää on hannia, kun tämä on loppuhuipennus. Silti tuntuu että monessa kohtaa on avain asemassa että kun on mahdollisuus, niin täytyy pystyä tykittämään kaikki mahdollinen vahinko mitä pystyy, sillä Mundus kestää ehkä varsin sopivasti vahinkoa, mutta se määrä mitä hän pystyy tuottamaan, on aivan omaa luokkaansa ja väistöliikkeiden tekeminen on välttämätöntä jos haluaa selvitä.


12. Doppelganger - Castlevania: Symphony of the Night

Kaksoisolento on haastava taistelu lähinnä siksi että tämä vihollinen on tasavertainen nopeudessa Alucardin kanssa, kun taas miltein kaikki muut eivät ole. Lisäksi monet Doppelgangerin voimakkuus on varsin sama kuin pelihahmon ja tämä vihollinen pystyy myös suhteellisen helposti väistämään hyökkäyksiä. Kaikki toimii niin hyvässä tasapainossa keskenään että halpamaiseksi tai huonosti tasapainotetuksi taisteluksi tätä ei voi  millään kutsua ja siksi se kuuluu myös pelin parhaiden pomotaisteluiden joukkoon. Siinä missä monet pelin viholliset saisivat olla vaikeampia on Doppelganger juuri oikealla tavalla haastava.


11. Hakkon Wintersbreath - Dragon Age: Iquisition - Jaws of Hakkon DLC

Merkittävästi haastavampi kuin yksikään toinen lohikäärme koko pelissä, kuten lisäsisällön pomoviholliselta voi odottaakin. Siis lohikäärmeet ovat kaukana helpoista vihollisista, mutta Hakkon on aivan oman tasoisensa haaste. DLC taistelu nyt on yleensä aina jollakin tavalla peruspelin haasteita pahempi ja tässäkin tapauksessa on aika selvää että mistä se johtuu. Hakkon kestää enemmän vahinkoa, tekee enemmän vahinkoa ja on kuin yhdistelmä kaikkia aiempia lohikäärmetaisteluita.


10. Vergil - Devil May Cry 3: Dante's Awakening

Vergil on yksi parhaiten tasapainoitettuja pomovihollisia koko pelissä ja muuttuu pelin edetessä helpommaksi, kun pelaaja saa parempia aseita ja muutenkin kehittyy. Ensimmäinen yhteenotto Vergilin kanssa sateisella katolla on kuitenkin se kaikista vaikein taistelu kolmesta yhteenotosta ja onnistuu olemaan myös yksi pelin kovimpia haasteita. Se muuttuu helpommaksi useammilla pelikerroilla, mutta ensimmäisellä läpipeluulla se on hyvin haastava, isona syynä se, että tässä kohtaa ei vielä ole Devil Triggeriä.


9. Inferno - Soul Calibur VI

Ei nyt niin paha kuin Night Terror Soul Calibur III:ssa, mutta helposti pelin vaikein ja samalla tasapainoitetuin pomotaistelussa jossa sillä taidolla on oikeasti väliä. Infernolla on muutamia todella pahoja liikkeitä ja kuten monet tappelupeliviholliset, tämä paholainen linkittää hyökkäyksiään erittäin tehokkaasti. Inferno ei spämmää oikeastaan mitään eikä tunnu missään kohtaa epäreilulta taistelulta, siis hyvin vaikealta kyllä, mutta virheet ovat pelaajan, eivät pelattavuuden.


8. Vazdah - Ninja Gaiden Sigma 2

Ei se pelin vaikein, mutta ehdottomasti se parhaiten tasapainoitettu ja todellakin oikeilla tavoilla vaikea. Vazdah on voimakas, osuu todella suurelle alueella, mutta on ison kokoansa vuoksi aika helppo maali. Tätä vihollista ei tarvitse jahda ympäriinsä mutta ne hyökkäykset mitä Vazdah tekee, ovat sitä luokkaa että ne osuvat laajalle alueelle ja tekevät merkittävää vahinkoa. Tästä syystä tässä taistelussa ahneus kostautuu nopeasti. Tämän lisäksi koostaa huolimatta tässä taistelussa vaikeus ei tule pomon elinvoimasta, vaan oikeasta haasteesta.


7. King Cerberus - Devil May Cry V

Pelin pomovihollisten tasolla yllättävän hyvin tasapainoitettu, vaikkakin erittäin haastava. Tällä vihollisella on niin paljon erilaisia hyökkäyksiä, että se pitää kokoajan varpaillaan. Cerberus kuningas ei ole tarpeettoman aggressiivinen eikä taistelussa paino ole pelkässä hyökkäysten määrässä vaan myös tasossa, mikä korostaa erinomaisesti sitä miten monipuolisesti haastava taistelu on kyseessä. Tämä on juurikin oikealla tavalla tehty hirviötaistelu sillä erilaisia hyökkäyksiä on paljon, mikä pitää pelaajan varpaillaan.


6. Hades - Kingdom Hearts

Erinomaisesti tehty taistelu jossa todella onnistunut rytmitys. Hades siis tekee todella merkittävää vahinkoa, mutta mikään hyökkäys ei tunnu epäreilulta, se on se vahingon määrä minkä pelaaja maksaa virheistä, mikä saa tämän taistelun tuntumaan niin haastavalta. Tosin, koska kyseessä on Colosseum taistelu, niin tätä pystyy harjoittelemaan, mikä laskee sitä vaikeustasoa. Mutta silloin kun tämän kohtasi ensimmäistä kertaa, niin kyllä tämä oli ylivoimaisesti Hades Cupin kaikista vaikein taistelu. Ja tämä olisi pitänyt olla se viimeinen taistelu Kivititaanin sijaan.


5. Witchking of Angmar - Lord of the Rings: Third Age

Ylivoimaisesti koko pelin vaikein pomotaistelu on kolmas yhteenotto Noitakuningasta vastaan. Ensimmäinen on haastava ja toinen on läpihuutojuttu, mutta kun Noitakuningasta vastaan taistellaan maassa, ilman lentävää petoa, on luvassa erittäin tuskallinen yhteenotto. Noitakuningas tekee vastaiskun moniin hyökkäyksiin, kestää tuhottomasti vahinkoa ja panssarin vuoksi vahinkoa ei saa kunnolla edes aikaiseksi. Tämä on juurikin sellainen taistelu jossa korostuu se miten tärkeää taktiikka ja yhteispeli on. Puhumattakaan että miten tärkeää on se, että hahmoja on kehitetty edes vähän. Muista pelin pomotaisteluista ei ole läheskään samanlaista haastetta.


4. Captain Hook - Kingdom Hearts: Birth By Sleep

Pakollisista pomovihollisista yksi yllättävän haastava tapaus. Siinä missä monet pelin pakollisista pomovihollisista ovat suhteellisen simppeleitä, niin tämä on täysi poikkeus. Ventusin taistelut ovat sieltä vaikeammasta päästä, mutta tämä on helposti haastavimpia ja syy miksi itse valitsen tämän, on siinä, että tämä pomovihollinen ei käytä mitään epäreiluja taktiikoita, toisin kuin monet muut pelissä olevat pomoviholliset tuppaavat käyttämään. Koukku on yllättävän nopea ja Ventus on sen verran heikko, että taistelu pitää varpaillaan.


3. Witherfang - Dragon Age: Origins

Yksi näitä taisteluita jota on testimielessä joskus kokeillut, vaikka itse valitsenkin ihmissusien puolen. Witherfang on helposti yksi pelin vaikeimpia pomovihollisia, mutta ei samalla tavalla kuin High Dragon ja Flementh, vaan enemmän kuin Archdemon. Witherfang ei taistele yksin, vaan koko susilauma käy pelaajan ryhmän kimppuun. Tässä taistelussa on todella helposti niin lirissä, etti juuri mitään ole tehtävissä jos oma ryhmä ei ole täysissä voimissaan. Sudet ovat nopeita ja tekevät yllättävän paljon vahinkoa, yllättävän äkkiä. Siinäkin hyvä syy liittoutua heidän kanssaan.


2. Xemnas Data - Kingdom Hearts II: Final Mix

Merkittävästi vaikeampi kuin pääpelissä vastaan tuleva versio. Datan version hyökkäykset ovat merkittävästi voimakkaampia, erilaisia tekniikoita on enemmän ja tavassa miten hahmo hyökkää korostuu se, että pääasiassa kyseessä on sama taistelu kuin pääpelissä, mutta juuri oikeanlaisilla lisäyksillä joiden vuoksi vaikeustaso on huomattavasti korkeampi. Kaikista Data taisteluista tämä on lisäksi ainoa josta saa Str+ esineitä, mikä korostaa taistelun merkittävyyttä. Näiden palkkioiden eteen pitää nähdä todella paljon vaivaa.


1. Skull King - Code Vein

Kaikista murhaavan vaikeista pomotaisteluista koko pelissä, yksi on ylivoimaisesti ylitse muiden ja ansaitusti. Monet pomoviholliset ovat rasittavilla tai epäreiluilla tavoilla vaikeita, mutta Kallokuningas on kaikkea muuta. Siis tämä taistelu on siis epäilemättä pelin vaikein, mutta se on myös vaikea oikeilla tavoilla. Kyllähän tämä on hyvin aggressiivinen vihollinen, joka lyö todella kovaa ja ylettyy todella pitkälle, eikä ole mitenkään hintelä. Mutta tapa jolla kokonaisuus toimii, on sitä tasoa että pelaaja on täysin kykenevä vastaamaan tähän haasteeseen.