TMNT on yksi niitä kokonaisuuksia jolla on ollut suuri vaikutus omaan pelihistoriaani ja kiinnostuksen kohteisiin. NES kaudella kaikki alkoi, mutta vuoden 2003 tv-sarjan nostaman uuden innostuksen saattelemana, myös tuon ajan pelit tulivat hyvin tutuiksi. Battle Nexus on edelleen se kaikista paras kilpparipeli.

 

 

 

Teini-ikäiset mutantti ninja kilpikonnat

Tämä on niitä pelisarjoja jolla ei ole yhtä ainoaa jatkumoa, sillä NES-SNES kaudella oli yksi aikakausi joka seurasi enemmän vanhan TV-sarjan jatkumoa, kun taas PS2 kaudella oli toinen aikakausi, joka puolestaan seurasi vuoden 2003 TV-sarjaa. Ensimmäinen aikakausi piti sisällään sekä ensimmäisen TMNT pelin, kuin myös sen jatko-osat TMNT2: Arcad Game, TMTN3: Manhattan Project sekä SNESin ruhtinaallisen TMNT4: Turtles in Timen. Melkein voisi sanoa että jokainen paransi edellisestä. Toinen aikakausi taas piti sisällään rebootin TMNT sekä sen jatko-osat TMTN2: Battle Nexus ja TMTN3: Mutant Nightmare.

 

Ensimmäinen aikakausi

Ensimmäinen Teenage Mutant Ninja Turtles oli hyvin vaikea peli. Se ei ehkä ole niitä vaikeimpia pelejä mitä NES kirjasto piti sisällään, mutta se kuitenkin aloitti ensimmäisen aikakauden turtles peleissä. TMNT teki selvän eron muihin peleihin, sillä se ei ollut samanlainen beat 'em up tyylinen mättöpeli, vaan paljon taktisempi. Jokainen kilppari oli erilainen aseidensa puolesta ja yhden kilpparin menettäminen heikensi oitis ryhmää. Viholliset olivat varsin haastavia ja respawnasivat hyvin nopeasti. Tälläiset asiat tekivät kokonaisuudesta aika vaikean, mutta erityisen haastavaa kaikesta teki se, miten vaikeaksi monet tasohyppelytilanteet oli tehty. Ensimmäinen TMNT on niitä tapauksia kun NES vaikeus iskee jokaisella mahdollisella tavalla esiin, vaikka pelissä puolensa onkin. Se on kuitenkin jäänyt muistiin yhtenä vaikeimmista peleistä mitä on koskaan NES kaudella pelannut läpi asti.

Jatko-osa TMTN II: Arcade Game oli nimensä mukaan NES porttaus arcade pelistä ja se oli hyvä. Kyseessä oli moninpeli täynnä itseääntoistavaa, mutta NES aikana erittäin tyydyttävää mättöä jossa jalkaninjoja mäiskittiin kunnolla turpaan. Kenttien lopussa oli pomovihollisia, jotka olivat kuin suoraan animaatiosarjasta. Kilppareissa ei isommin ollut eroja, mutta kokonaisuutena kyseessä on yksi omia NES suosikkejani joka onnistui iskemään juuri oikealla tavalla ja jossa kehittyi varsin nopeasti. Tämä peli on edelleen niitä tapauksia joka on haastava, mutta ei samanlaisella epäreilulla tavalla kuin edeltäjänsä. Kyseessä on tietysti täysin erilainen peli, mutta myös hyvin, merkittävästi parempi ja tätä kaavaa muut pelit ovat tästä eteenpäin noudattaneet.

Manhattan Project olikin hyvin selkeä jatko-osa Arcade Gamelle. Pelattavuus oli samanlainen, idea oli samanlainen ja peli muutenkin oli samaa tavaraa, ilman merkittäviä muutoksia. Itse en tätä pelannut aikoinaan yhtä paljon kuin kakkosta, mutta se tuli tutuksi myöhemmin, kun NES pelejä pelasi uudelleen, paljon myöhemmin. Manhattan Project onnistui kuitenkin tekemään erään asian yllättävän hyvin, nimittäin super Silppuri pomotaistelun.

Turtles in Time olikin sitten jo Super Nintendon peli ja kaikilla tavoilla kehittyneempi. Se oli muutamilla tavoilla haastavampi, mutta myös monin tavoin paljon helpompi ja monipuolisempi. Taistelussa oli edelleen samanlainen perusidea, mutta kaikki muu olikin sitten kehittyneempää. Toiminnassa oli kilpparikohtaisia super liikkeitä ja myös erilaisia hyökkäyksiäkin löytyi. Pomoviholliset olivat merkittävästi kehittyneet, vaikka osa olikin hyvin selkeitä uusintoja edeltäjästä. Turtles in Time onnistui ehkä parhaiten myös tuomaan vaihtelua peliin kenttien kautta ja muutenkin SNES peli näytti selvästi paremmalta eikä tarinakaan ollut mitenkään heikko. TMNT4 tuntuikin monilla tavoilla siltä, että se olisi jatkoa, mutta myös eräänlaista uudelleenlämmitystä. Itse tutustin siihenkin paljon myöhemmin, vaikka sitä tuli SNES kaudella hieman pelattua.

 

Toinen aikakausi

Vuoden 2003 uuden TV-sarjan kautta myös kilpparit aloittivat uuden aikakauden. Monet asiat olivat muuttuneet merkittävästi. Silppuri oli paljon upeampi ilmestys, kilppareissa oli merkittävästi enemmän eroa toisiinsa ja muutenkin sarjan tyyli oli todella erilainen. Tämä näkyi hieman myös peleissä, mutta Arcade Gamen juuret olivat edelleen hyvin vahvat sillä idea oli vain tuotu uudelle sukupolvelle, monilla tavoilla paljon paremmin, vaikkakin mukana oli myös paljon samoja ideoita. Erityistä tässä on myös se, että toisin kuin NES-SNES sarjassa, tässä sarjassa, pelasin itse jokaista kolmesta pelistä, kun ne olivat uusia.

TMNT aloitti siitä mistä sarja alkoi ja kävi läpi lähemmäs kaikki avainasiat, tuoden mukanaan esiin monet tutut sijainnit hahmot ja tapahtumat. Silppuri oli totta kai pääroisto, mutta muitakin vihollisia oli paljon. Tämän lisäksi pelihahmoissa oli hieman eroja tarinallisesti ja avattavaakin pelissä oli aika kivasti. Se mikä todella onnistui myös, oli se kääntyminen 3D maailmaan. Peli oli pääasiassa jatkuvaa saman idean toistoa ja vihollisten nuijimista yksin tai kaksin, mutta se toimi ja tarjosi oikein toimivan kokonaisuuden, vaikka se olisi voinut olla pidempikin. Se kaikki kuitenkin jatkui sitten myöhemmin ja kehittyi.

Mutant Nightmare päätti tämän sarjan, tarjoten tarinallisen päätöksen ja huomattavasti kehittyneemmän ja monipuolisen toiminnallisen kokonaisuuden jossa pelihahmoissa oli selviä eroja ja erilaisia tehosteitakin riitti. Tarinallisesti kaikki eteni hyvin ja kolmen pelin joukossa huomasi hyvin että Mutant Nightmare oli se peli joka poimi ideoita vähän kaikkialta ja pyrki olemaan se paras kolmikosta. Siitä huomasi että selvät heikkoudet oli pyritty karsimaan kokonaan pois, mutta samalla aikaa oli selvää, että ideallisesti ei silti oltu menty turhan kauas, sillä hyvin samantyylinen peli oli kyseessä. Erityisenä plussana oli myös bonus, Turtles in Time pelin muodossa.

Mutta siinä välissä olikin se peli, joka jäi muistiin, parhaana Turtles pelinä koskaan...



Se paras TMNT peli koskaan, mutta ei kuitenkaan täydellinen. Taistelukeskus on kuitenkin hyvin uskollinen TV-sarjalle, vaikka kehitteleekin välillä kaikkea omaa. Mutta ennenkaikkea se on erityisen onnistunut toimintapeli ja todellakin TMTN tunnelmallinen kokonaisuus.

 

 

 

Teenage Mutant Ninja Turtles II: Battle Nexus

Itselleni tämä on jäänyt kaikista TMNT aiheisista peleistä parhaiten mieleen. Se ei ole täydellinen peli, mutta siinä on niin monta sellaista asiaa, jotka tekevät siitä vahvimman. Tämä peli on edelleen yksi niitä esimerkkejä joka todistaa että PS2 aikakaudella peleissä oli paljon lisäsisältöä ja vaikka kokonaisuus olisikin monella tavalla itseään toistava, se voisi myös pitää sisällään todella paljon pelattavaa ja runsaasti vaihtelua. Puhumattakaan että mukana oli myös välianimaatioita suoraan sarjasta.

 

Tuttu tarina ja vähän päälle

Tarinallisesti kaikki jatkuu sarjan tasolla. Jotkut tilanteet ovat sellaisia että niitä vähän sovelletaan mutta monet tutut tapahtuvat ovat vahvasti läsnä ja paikkoja on todella paljon. Vaikka tarinallisesti peli päättyykin todella huonoon kohtaan, niin se onnistuu silti kertomaan tarinan oikein hyvin ja siitä on Mutant Nightmaren hyvä jatkaa. Loppuhuipennuksesta on saatu paljon hienompi kuin tilanteen voisi ajatella sallivan ja vaikka päätös ei olekaan yhtä hyvä kuin edeltäjässä tai seuraajassa niin kokonaisuutena tämä on keskimmäiseksi osaksi yllättävän hyvä tarinallinen kokonaisuus. Ne monet omat pikku lisäykset toimivat myös yllättävän hyvin ja kun mukaan heitetään areenataisteluiden tarinallinen paino, niin sillä korjaillaan jopa hieman pääpelin tarinan tiettyä heikohkoa lopetusta.

Tunnelmallisesti kaikki on juuri kuin pitääkin eikä tämän pelin kanssa olla mitenkään heikoilla jäillä. Pelattavuus on täyttä laatua ja graafinen ulkoasu on todella upea. Kentissä on ajoittain runsaasti vaihtelua ja monta hyvää pomovihollista ja kaikkine lisäsisältöineen pelattava ei kovin äkkiä lopu. Yhtenä nerokkaimpana bonuksena on TMNT: Arcade Game, mutta ei suoraan NES porttaus, vaans e alkuperäinen kaikessa loistossaan. Erityisen suuri bonus pelille tulee myös siitä, että tämä on yksi niitä tapauksia kun multitapin voimin oli mahdollista pelata vaikkapa 4 pelaajan voimin, samalla sohvalla. Tämä toi niin paljon pareman kokonaisuuden pelaamiseen.

Pelattavuus on tavallaan saman toistoa, mutta koska jokainen hahmo tuntuu omalla tavallaan erilaiselta, se vähensi oitis toistoa. Lisäksi kentissä oli arvostelusysteemi, mikä pakotti vaihtamaan pelihahmoa lennosta, jos mieli saada A tai S arvosanoja. Useamman pelaajan voimin kaikki tietysti oli helpompaa, vaikkakin siinä tuli esiin pelin suurin heikkous. Tässä pelissä oli nimittäin yhteinen elinvoima mittari, mikä tarkoitti sitä että jos yksi pelaaja oli huono, niin kaikki kärsivät. Kyllähän se nyppi oikein kunnolla, mutta samalla se pakotti tiimityöskentelyyn. 

 

Kilpparit ja kaverit

Vaihtelua peliin toivat myös erihahmojen erilaiset superhyökkäykset ja tietyt erikoisominaisuudet sillä esimerkiksi Leo oli ainoa joka pystyi syöksyllä vahingoittamaan vihollisia kun taas Slashuur pystyi sähköistämään vihollisia. Jokaisella neljästä kilpparista oli vaihtoehtoinen hahmo mutta superhyökkäykset eivät aina olleet samat, sillä Raphaelin superhyökkäys oli sama kuin Leonardon vaihtoehdon, Slashuurin superhyökkäys. Ainoastaan Donilla ja hänen vaihtoehtohahmollaan Tikulla, oli sama superhyökkäys. Uudet pelihahmot pystyi avaamaan vaihtelevilla tavoilla ja joillakin saattoi olla hyvin suuria etuöyntiasemallisia keinoja. Tikku oli nopea ja pystyi tainnuttamaan vihollisia, samalla tavalla kuin Slashuur sähköistämään kun taas Karai pystyi jäädyttämään vihollisia hyvin helposti. Casey Jones taas ei oman muistikuvan mukaan ollut yhtään niin erikoinen, mutta hänen superhyökkäyksensä oli niitä joka osui laajimmalle alueelle.

Pelillisesti hahmoja pystyi vaihtelemaan todella vapaasti jos pelasi yksin, ihan nappia painalla ja erilaisten hahmojen erilaisten ominaisuuksien käyttäminen oli avain voittoon ja hyviin pisteisiin. Vihollisia nimittäin oli montaa tyyppiä ja tiettyihin vihollisiin purivat parhaiten tietyt keinot. Siinä missä lepakkoviholliset oli helpoin nimistään vaikkapa Donin/Tikun tai Raphaelin/Slashuurin viritetyillä hyökkäyksillä, jotka toimivat yllättävän hyvin myös isompia laumoja vastaan, olivat ne hyökkäykset kuitenkin sellaisia, että ne vaativat päästämään viholliset aika lähelle, kuntaas Leon/Karin tai Mikeyn/Caseyn virityshyökkäykset osuivat kauemmas.

Pomoviholliset olivat sitten taas asetta kovempia tapauksia ja näyttäviä myös. Haasteellisesti peli oli yllättävän reilu, mutta koska kentät arvioitiin, niin se kannusti/pakotti pistämään parastaan jokaisessa tilanteessa ja tämä tarkoitti hahmojen vaihtelua, pitkiä komboja ja osumien välttämistä. Tämä on juurikin niitä tapauksia kun varsin sopivan pituinen peli saadaan vedettyä vieläkin pidemmäksi, oikeilla kannustimilla.

 

Bonuksia ja lisätekemistä

Kaikki lisätekeminen mikä hyppää peliin kun päätarina on koetty, haastaa aivan toisella tavalla. Areenataistelu ja neljä erilaista joista vaikein kantaa pelin nimeä, Battle Nexus. Areenataistelut ovat perä jälkeen käytäviä taisteluhaasteita kokoajan vaikeampia viholliskattauksia vastaan ja luvassa on paljon todella erilaisia haasteita. Osa haasteista on tuttuja pääpelistä, mutta monet ovat täysin uusia, kuten Miyamoto Usagi tai pelin viimeinen haaste, Drako. Eri vihollisiin toimivat eri taktiikat ja tämän on niitä tapauksia joissa on yksi yritys sillä jos elämät loppuvat, pitää aloittaa alusta. Taistelujen värissä on kuitenkin mahdollista saada elinvoimaa tai varusteita (heittotähtiä) tuomaan etua taisteluun ja osa taktiikkaa on myös tietää että mitä haasteita on luvassa jotta osaa varautua. Areenahaasteet ovat juurikin oikea tapa pidentää pelin ikää ja tarjota juuri oikenlaista haastetta. PS2 kaudella vastaavia oli ja TMTN2 oli yksi parhaista.

Erityisen paljon arvoa pitää myös antaa Arcade pelille, joka on hyvin uskollinen sille alkuperäiselle kolikkopelille. Tätä ideaa noudatettiin myös Mutant Nightmaressa, jolloin boneksena oli Turtles in Time peli, ei ehkä yhtä hyvin tehtynä, mutta kuitenkin todella hyvänä bonuksena. Arcade pelissä on loputtomat lisärit, joten pelin pääsee kyllä läpi kun jaksaa yrittää. Haastava kokonaisuus kuitenkin on, jos pyrkii läpäisemään rajatulla määrällä lisäreitä. Pomotaistelut ovat todella upeita, etenkin viimeinen yhteenotto Silppurin kanssa ja koska tässä pelissä voi pelata vaikka neljällä kilpparilla, niin viimeinen pomotaistelu kehittyy sen mukaan. Erinomainen tapa palata menneseen ja kokea pala nostalgiaa.


Yhteenveto

Teenage Mutant Ninja Turtles II: Battle Nexus on erittäin hyvä esimerkki siitä, miten hyviä monet PS2 pelit olivat ja miten hyviä Turtles pelit parhaimmillaan olivat. Itselleni on jäänyt tästä hyvin lämpimät muistot ja kyllähän tämä on yksi parhaita moninpelejä koskaan. Se on erinomainen todiste siitä, miten jatko-osan tulee kehittyä ja miten paljon parempi peli voi olla bonusten ansiosta. Ehdottomasti yksi niitä pelejä joita kannattaa kokeilla.

 

+ TMNT tunnelma

+ Monenlainen variaatio

+ Arcade game

+ Pelattavuus

+ Areenataistelua

+ Sarjalle uskollinen tyyli ja toteutus

 

- Tietty puuduttavuus ja toisto

- Yhteinen elinvoimapalkki

 

Arvosana: 9,0

 

Mestariteos.