Monen erinomaisen elementin yhdistelmä

 

Battle Chasers on tarinankerronnaltaan kuin sarjakuva, pelattavuudeltaan kuin klassinen jrpg ja tyyliltään kuin monia asioita yhdistelvä fantasiataru. Kokonaisuudessa on paljon todella hyviä rakennuspalikoita ja vaikka niitä olisi voitu koota paljon paremminkin, niin kyllä kokonaisuudesta ja positiivinen fiilis.

 

PlayStation Now

 

 

Taistelujahtaajat: Yösota

Itselleni tämä kuullosti oitis aivan tavalliselta vuoropohjaiselta roolipeliltä jossa taas käytetään mitä lie fantasiaelementtejä ja vaikka mitä Final Fantasystä opittuja kikkoja. Mutta taustalla onkin huomattavasti isompia kokonaisuus sillä Battle Chasers on alunperin sarjakuva, joten lähdemateriaalia on ja kokonaisuus melkovarmasti vähän enemmän kehitetty kuin näissä tusiantapauksissa jotka on tehty vain yhtä peliä varten. Tämän lisäksi pelattavuudessa ollaan tässä hyvin perinteisessä vuoropohjaisessa toiminnassa, kuten Final Fantasyn parhaina aikoina. Toisin kuin vaikka seikkailupelien tapauksessa, vuoropohjaisten roolipelien kanssa se vanhan koulukunnan ote ei haittaa läheskään yhtä paljon, vaan saattaa nopeasti todella viedä mennessään.

 

Melkein kuin mikä hyvänsä fantasiatarina, mausteena steampunkia

Varsin nopeasti alkava ja varsin tavanomaiselta vaikuttava tarina seuraa viisikkoa joka koostuu tutulla tavalla vaihtelevasta porukasta. Gully on nuori tyttö varsutettuna taisteluhanskoilla, Calibretta on hyväsydäminen robotti/golem joka toimii Gullyn suojelijana, Garrison on tylyn asiallinen ja geneerinen miekkamies, Khonal omalaatuinen velho ja Red Monika seksikäs asesankari ja rikollinen. Kun porukan ilmalaiva joutuu hyökkäyksen kohteeksi ja tuhoutuu, ajautuvat kaikki erilleen, mutta tarinan edetessä ryhmä kokoaa sitten lopulta itsestä ja päätyy osaksi varsin suurta seikkailua johon kuuluu mitä erilaisempia hirviöitä.

Tarinallisessa mielessä peli etenee varsin hyvää tahtia vaikka se alkaakin tietyssä vaiheessa merkittävästi hidastua ja tuntuu vähän venytetyltä. Tarina kuitenkin toimii erittäin hyvin hahmovalikoimansa ansiosta sillä jokainen hahmo erottuu omalla tavallaan edukseen sillä siinä missä Garrison on perinteinen kyyninen soturihahmo, on Calibretto sympaattinen robottihahmo, siinä missä Knolan on omalaatuinen mutta luotettava vitsailija on Red Monika epäilyttävämmän puoleinen omaetu mielessä oleva kulkuri. Kaikkien hahmojen henkilökemiat kuitenkin toimivat erittäin hyvin juurikin siksi koska jokainen on omanlaisensa. Tätä kaikkea parantaa entisestään tämän fantasiamaailman tyyli, jossa steampunk vivahtee, Calibrettosta alkaen näkyvät todella hyvin ja ne avaavat merkittävästi mahdollisuuksia tehdä yhtä jos toista maailmassa ja sen monilla erilaisilla alueilla. Hauskana lisänä on myös viittauksia sinne tänne ja kyllähän siellä vilahtaa myös eräästä toisestakin pelisarjasta tuttu herrasmies.

Erityisen hyvin peli toimii koska se osaa suhtautua asioihin monelta kantilta. Vitsailu ei ole pois suljettua, mutta sitä ei myöskään väkisin ängetä joka paikkaan ja fantasiamaailmassa voidaan tehdä vaikka mitä. Erilaiset NPC hahmotkin toimivat todella hyvin ja joukossa on todella monipuolista settiä sellaisista perustyylisistä ihmishahmoista antropomorfiseen eläinhahmoihin. Tuntuu että tyylillisesti peli on osannut ottaa käyttöön kaikki toimivimmat ratkaisut ja se on omiaan tekemään tästä pelistä niin nautinnollisen seurata ja houkuttaa katsomaan tarinaa eteenpäin, vaikka se paikoitellen alkaakin vähän menettää höyryään.

 

Vanhaa koulukuntaa, sillä hyvällä tavalla

Yksi isoimpia syitä miksi tämä peli toimii niin hyvin on sen todella old school vuoropohjainen taistelusysteemi suoraan Final Fantasy sarjan renessanssilta. Jokainen hahmo voi tehdä yhden asian vuoronsa aikana eikä miettimisessä ole aika rajaa, sama pätee myös vihollisiin. Tälläistä taistelumekaniikkaa ei näe oikein missään enää vaikka se onkin erittäin mielekäs ja varsin koukuttava. Perushyökkäyksen, puolustautumisen ja esineiden käytön lisäksi jokaisella hahmolla on omanlaisensa tekniikat jotka tekevät hahmoista todella omanlaisensa. Calibretto on kestävä, tekee mukavasti vahinkoa ja kykenee parantamaan liittolaisia kun taas Garrison on puhdas hyökkääjä joka lähinnä tehostaa liittolaisten hyökkäystekniikoita. Koska pelattavia hahmoja voi ryhmässä olla kerrallaan kolme, niin toimivan ryhmän rakenteminen on avain menestykseen. Muutamat hahmot hallitsevat parannustaikoja kun taas toiset eivät juuri yhtään. Esineet eivät ole pelissä kovin luotettavia koska ne eivät vain pysy pelaajan tason perässä ja ovat pian yhtä tyhjän kanssa verrattuna tehokkaisiin parannusloitsuihin.

Hahmot eivät kehity erityisen nopeasti, mutta tiettyjen tasojen myötä he oppivat uusia erikoisominaisuuksia ja kehittyvät muutenkin. Peli on tosin rakennettu juurikin tämän idean ympärille sillä vihollisten tasot on jaettu alueittain ja pelaaja kehittyy aika hyvin näiden alueiden mukaan. Tässä kohtaa yksi pelin suurimpia heikkouksia nousee todella ikävästi esiin, nimittäin loppupeli. Maksimitaso hahmoilla on 30 ja sen jälkeen hahmo ei enää kehity. Tämän pisteen jälkeen tuntuu että kaikki taistelut ovat aivan turhia, pelkkää hidastetta. Maailmankartalla viholliset jopa välttelevät pelaajaa, mutta tietyt viholliset eivät ja kentissä viholliset käyvät aina kimppuun. Tämä on lopussa todella rasittavaa koska rahaa saa suhteellisen helposti eikä taisteluista kostu tietyssä kohtaa enää yhtään. Se sääli sillä pitkän aikaa peli on todella hyvä, vaikka tuntuukin hahmonkehitysnäkövinkkelistä kehittyvän turhan hitaasti. Tämä on tavallaaan pelin rasittavimpia osia mutta samalla se on vain johdanto siihen että peli pysähtyy loputa. Joskus tuntuu että grindaaminen ei ole edes kovin toimiva taktiikka koska monista vihollisista saa niin vähän kokemuspiteitä tämä on myös niitä pelejä joissa tietyn pisteen jälkeen tarpeeksi heikosta vihollisista ei saa kokemusta enää yhtään, mikä vain pakottaa etenemään haastavammille alueille, jos haluaa oikeasti kehittyä. Tavallaan se pitää pelin liikkeessä, mutta tekee pelistä myös yllättävän haastavan omassa genressään.

Yksi osa kehityssysteemiä on kykypisteiden jakaminen tukemaan tiettyjä osia hahmosta. Näillä voi vahvistaa niin hahmon voimaa, kestävyyttä kuin toteutusnopeutta. Varusteiden valikointi on myös oleellinen osa kokonaisuutta sillä parempien varusteiden kautta pelihahmoista tulee tehokkaampia taistelijoita tai kestävämpiä tukihahmoja. Tiettyjen ominaisuuksien toteuttaminen voi vaatia vähän aikaa kun taas tietyt tapahtuvat heti mitä kautta pelissä korostuu taktisuus, missä osa on myös sitä että osaa valita sen kuka hyökkää mihinkin. Kaikilla hahmoilla on muutamat avainominaisuudet joita voi kykypuussa kehittää. Jokaisella hahmolla on kaksihaarainen puu ja kun yhteen haaraan laittaa tarpeeksi pisteitä, saa avattua bonuksia jotka tukevat entisestään kyseisen puun kantavia ideoita.

 

Oikoteitäkin on otettu, joskus liikaakin

Vaikka pelissä onkin todella onnistunut aloitus, koukuttava pelattavuus ja kiitettävästi pelattavaa ja suht sopivasti vaihtelua, niin niitä ikäviä oikoteitäkin on otettu jotka saavat kokonaisuuden tuntumaan paikka paikoin hyvin epätasaiselta. Se jos mikä todella vaikuttaa kokonaisuuteen ja epäjohdonmukainen laatu. Jos pelin laatutaso tietyissä vaiheissa aina putoaa, niin lopulta alkaa ajattelemaan että peliin on panostettu vain välillä, mikä vaikuttaa aina negatiivisesti siihen loppuvaikutelmaan pelistä. Lisäksi kun miettii peliä tarinallisena kokonaisuutena niin kaikki alkaa erittäin hyvin, mutta ei kestä loppuun asti. Pitkälti tämä on yksi palanen isoa kokonaisuutta. Asioita tapahtui ennen tätä tarinaa ja niitä tapahtuu tämän tarinan jälkeenkin. Siitä jää vähän halpa kuva, vähän sellainen että pelin kanssa ei ole oikein tiedetty että mitä pitäisi tehdä ja miten kaikki pitäisi lopettaa.

Ehkä kaikkein eniten tämä vähemmällä laadulla tehty ajatusmalli näkyy siinä miten tarinaa ja hahmojen välistä dialogia käydään. Animaatiota ei juuri ole vaan sarjakuvamiasempi ote on se ratkaisu, se ei ole huono juttu koska siinä ollaan sentään johdonmukaisia. Selvästi huonompi juttu on se, että välillä mukana on ääninäyttelyä ja välillä ei. Tässä olisi pitänyt olla enemmän johdonmukaisuutta, kun kerran ääninäyttelyä on, niin sitten sen kanssa ei pitäisi alkaa näin laajasti pihistelemään, koska se jos mikä alkaa hyvin nopeasti ärsyttämään. Tämä on juurikin yksi niitä asioita jota vihaan monissa nykypeleissä kaikista eniten. Jos ääninäyttely on yhdessä vaiheessa tietynlaista tarinankerrontaa, niin miksi sitä ei sitten ole kaikissa. Varsinkin silloin kun valtaosassa näin ei ole, niin se saa pelin tuntumaan todella halvasti tehdyltä, jolloin tuntuu että isoon osaan peliä ei ole vain panostettu samalla tavalla miten pieneen osaan.

Battle Chasers on sekä pelattavuudessa että tarinankerronnassaan hyvin kahtiajakoinen sillä samalla aikaa kun molemmissa on todella vahvat puolensa, niin niiden vastapainona on todella tuntuvat heikkoudetkin. Sanoisin että Battle Chasers on hieman liian pitkä peli koska se pysähtyy täysin ennen viimeistä aluetta kehitysnäkövinkkelistä jos peliä pelaa yhtään niin kuin itse pelaan, eli aina samalla porukalla. Tietysti jos kaikki hahmot haluaa kehittää tappiin asti, niin silloin taktiikka voisi olla aivan toinen, mutta sekin pitäisi tietää alusta asti sillä siinä vaiheessa kun peliä on oppinut pelaamaan ja tietää kaikki säännöt niin on jo vähän myöhäistä. Suurta plussaa tosin on se, että kaikki pelin maailmat/tyrmät voi pelata niin monta kertaa kuin haluaa ja alueiden taso ei juuri nouse, mikä helpottaa hahmonkehitystä jos siihen haluaa tähdätä.

---

Yhteenveto

Battle Chasers: Nightwar on monella tavalla erittäin perinteisellä otteella tehty vuoropohjainen roolipeli ja pitääkin sisällään monia arvattavissa olevia vahvuuksia, mutta myös lukuisia heikkouksia, jotka tosin ovat aluksi vähemmän pelattavuudessa ja enemmän monissa tyyliseikoissa, loppupuolella tilanne tasoittuu. Monista asioista huomaa että peliä on tehty budjetissa mielessä ja hyvin paljon tiettyä asioita on toistettu liiankin kanssa. Sisällöltään ja tyylikkyydeltään kyseessä on joka tapauksessa vahva kokonaisuus jossa paljon hyviä puolia aina hienosta graafisesta ulkoasusta erinomaiseen maailmaan sekä tietenkin mielekkääseen pelattavuuteen.

 

+ Steampunk mausteinen fantasiatyyli

+ Oikeasti vuoropohjainen taistelusysteemi

+ Paljon pelattavaa

 

- Monesti liikaa toistoa ja venytystä

- Kehityssysteemi

- Vähemmällä laadulla tehdyt pätkät

 

Arvosana: 7,2

 

Loistava