Kingdom%20Hearts%20III.jpg?1549093838

Dark Seeker saagan päätös



Kingdom Hearts on helposti yksi omia suosikkipelisarjojani ja tämä on sellainen peli jota on odotettu yli 10 vuotta. Kingdom Hearts II:n jälkeen on ilmestynyt ties miten monta muutakin peliä, mutta Kingdom Hearts II on oma suosikkini. Mutta pystyykö valtavasti odotuksia kerännyt KH3 lunastamaan edes osaa kaikista odotuksista ja tuleeko siitä pelisarjan uusi paras osa?



Valtakunta Sydämet

Voiko yli 10 vuoden odotuksia millään lunastaa. Vaikka Kingdom Hearts 3 olisi kuinka hyvä, niin odotukset sitä kohtaan ovat vähintäänkin epäreilut. Kingdom Hearts II ilmestyi 2005, joten siitä voi alkaa laskea kuinka kauan on kestänyt että tämä peli viimeinkin ilmestynyt. Tietysti siinä samalla on tullut vaikka mitä muutakin aina Birth By Sleepistä alkaen ja itse olen oikeastaan odottanut tätä peliä vasta PlayStation 3 aikakauden alusta alkaen. Mutta kun otetaan huomioon että tämän pelin ilmestymiseen meni yksi konsolisukupolvi, niin kyllähän se tuntuu pitkältä ajalta.

Pelisarja itsessään on ehdottomasti yksi omia suosikkejani joten missään vaiheessa ei ollut epäselvää että hankkisinko tätä peliä vai en. Tämä on ylivoimaisin GOTY ennakkosuosikki minulle ja sekin on omiaan lisäämään paineita. Tältä peliltä odottaa lähemmäs täydellisyyttä ja aivan varma olen siitä, että todella moniin asioihin tulen pettymään, alkaen Disney maailmoista jotka ovat mukana. Kyllähän ne on pitkälti etukäteen kerrottu että mitä ne ovat ja kun peliä odottaa todella paljon, niin kaikki uudet jutut haluaa heti tietää. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa että monta omaa suosikkiani ei sieltä joukosta vieläkään löydy. Mutta toisaalta, eipä Batman: Arkahm Knight tuonut trilogian päätöksessä kaikkia parhaita roistoja mukaan tai Witcher 3 ei tarjonnut edes cameota monille kirjojen parhaille hahmoille.

Loppujen lopuksi, kokonaisuus on se mikä ratkaisee. Kindgom Hearts nyt ei millään ole trilogia, koska kaikki osat ovat jollakin tavalla tärkeitä, mutta jos tämä peli onnistuu olemaan parempi kuin Kingdom Hearts 2, niin tämä on sarjan uusi kruunu.


Näin se kaikki päättyy

Dark Seeker saaga on ollut pelisarjan taustalla alusta asti. Tarina on muuttunut peli peliltä moninmutkaisemmaksi ja tämä on se osa, jossa kaikki saavuttaa päätöksensä. Kindgom Hearts sarjan taru ei pääty, mutta yksi tarinakokonaisuus päättyy. Pelkästään se asettaa aivan liikaa odotuksia. Tulevat kaikkien hahmojen tarinat päätökseen, saavat kaikki tärkeät hahmot tarpeeksi ruutuaikaa ja onko lopetus varmasti miellyttävä. Kaikki tuskin voi miellyttää, mutta on olemassa oikeita ja vääriä tapoja pyrkiä tähän.

Kun kyseessä on näinkin pitkään jatkunut pelisarja joka on vuosien saatossa muuttunut todella paljon, niin kokonaisvaikutelmaan vaikuttaa varmasti todella paljon se, mitä osaa pitää omana suosikkinaan. Itse olen aina pitänyt sarjan osista: Kindgom Hearts, Kindgom Hearts II ja Kindgom Hearts: Birth By Sleep. Näistä KH2 on niukasti noussut omaksi suosikikseni ja aika pienien asioiden kautta. Se jätti aikanaan todella paljon toivomisenvaraa sillä koin että Final Fantasy hahmoista Leon ei saanut tarpeeksi huomiota osakseen, sill ykkösessä hän teki lähtemättömän vaikutuksen sisääntulollaan. Tämän lisäksi monet parhaimmat maailmat eivät olleet siinä parhaassa terässä (Pirates of the Caribbean) ja sama pätee muutamiin parhaisiin roistoihin (Scar) tai tarinallisiin toteutuksiin joissa monet vahvimmat kohtaukset oli tehty todella hutiloiden (Mulan, Leijonakuningas, PotC). Mutta samalla KH2 teki monet asiat enemmän kuin oikein, varsinkin toiminnan saralla ja monilla pienillä asioilla.

Kokonaisuus on se mikä ratkaisee. Kuinka hyvin eri osa-alueet toimivat yhdessä? Pelisarja on muuttunut paljon siitä, mitä se oli vuonna 2002 kun ensimmäinen peli ilmestyi. Silloin oltiin tietyssä ajatusmallissa ja tekijöiden mieli on selvästi muuttunut, kun alkaa katsella millaisia pelit ovat olleet viimeisimmät vuodet. Eräs iso juttu onkin se, kuinka samanlainen pelisarja ylipäätään on, kun sitä vertaa siihen, millainen se alkoi?


Disney ja Final Fantasy

Aikoinaan se kaikkein suurin juttu tämän pelin kanssa oli se, että Disney hahmot, maailmat ja tarinat päätyivät yhteen SquareEnixin omien sarjojen kanssa, pääasiassa siis Final Fantasyn. KH ja KH2 toistivat monia samoja teemoja ja ajatuksia ja tuntuivat siksi todella selviltä jatko-osilta keskenään. Tutut hahmot olivat läsnä molemmissa peleissä ja tutut maailmat taputeltiin hieman uuteen uskoon, samalla kun mukaan tuotiin pari uuttakin. Tarinat alkoivat ja jatkuivat ja pelaajan oli helppo hypätä mukaan kelkkaan. Tuolloin odotettiin muutama vuosi, nyt on odotettu yli 10.

Tarinat ovat eläneet ja muuttuneet paljon, joidenkin maailmojen tarinat on jo kerrottu ja joitakin ei ole edes aloitettu. Disney elokuvia on tullut paljon lisää ja samoin Final Fantasy sarja on edennyt. KH3 ei ole millään tavalla suora jatko-osa kakkoselle koska niin paljon on ehtinyt tapahtua siinä välissä. Tärkeää on kuitenkin se että se yhtenäinen tunnelma säilyy ja päätarina jatkuu järkevällä tavalla. Vielä tärkeämpi asia on kuitenkin se, että se päättyy järkevällä tavalla.

Tunnelma on pelissä hyvin tuttu ja timanttinen alusta asti. Graafinen ulkoasu on paljon hienompaa ja peli tuntuu olevan paljon jouhevampi. Välianimaatiot siirtyvät pelaamiseen suoremmin ja immersi on kestävämpi. Se mikä eniten tulee kuitenkin näkymään yleisessä tunnelmassa on se, että Disney elokuvat ovat viimeiset 10 vuotta olleet todella erilaisia kuin 20 vuotta sitten. Se näkyy väkisinkin siinä millaisia tarinapohjia on, mutta kun mukana ovat Heartlesit, Nobodyt ja Unversedit niin kyllä tästä pelistä tulee Kingdom Hearts.

Kyllä siinä edelleen on tiettyä magiaa kun näkee tuttujen (enemmän tai vähemmän) Disney tarinoiden saavan uuden version. Tässä kohtaa tosin huomaa myös että mistä asioista ei todellakaan pitänyt kyseisissä tarinoissa. Peliä pelatessa mieleen palautui esimerkiksi todella nopeasti kuinka ärsyttävä Boo Monsterit Oy:ssa olikaan tai kuinka hyvä Baymax Big Hero 6:ssa olikaan. Se taustalla oleva tarina myös vaikuttaa kokoajan siihen miten Sora toimii, sillä Disney elokuvilla yleensä aina jokin opetus taustalla tai tietty teema jonka voimalla mennään eteenpäin ja nämä hieman vaihtelevat teemat toimivat yllättävän hyvin Soran tarinan kanssa, vaikka tiettyä toistoa onkin aika paljon.


Niin paljon odotuksia

Disney on Kingdom Hearts 3:n kehityksen aikana muuttunut paljon. Nykyäänhän Star Wars ja Marvel asuvat saman katon alla ja muistan aika hyvin kun yleisesti nostettiin esiin se fakta, että on täysin mahdollista että Sora ja kumppanit voivat ottaa yhteen Darth Vaderin kanssa jos niin päätetään. Ajatus ei edes tuntunut niin mahdottomalta kun otti huomioon että kyllähän se Jack Sparrow oli mukana kakkosessa ja tunnelma ja tyyli olivat sen mukaiset.

Itselleni eniten odotuksia kasasi kuitenkin se pitkä ajanjakso jonka aikana sai rauhassa kehitellä omia ajatuksiaan ja teorioitaan. Tuleeko mukaan omia suosikki Disney elokuvia, entä kuinka paljon Final Fantasya on mukana, kuinka uusia elokuvia ja pelejä mukaan otetaan. Kun peli viivästyi ja viivästyi niin se vain ruokki ajatuksia siitä, että se viivästyi juurikin sen takia, että mukaan saataisiin kaikki uusimpia juttuja.

Realistisuus on näistä odotuksista kadonnut jo kauan sitten. Siis olihan jo kakkosen aikaan paljon odotuksia ilmassa, mutta kakkonen onnistui vastaamaan niihin erittäin hyvin, sillä mukaan tuli niin monta hyvää maailmaa ja ovia avattiin moniin sellaisiin suuntiin jotka mahdollistivat paljon enemmän mitä ykkösen aikaan oli edes ajateltu.

Sanoisin että itse odotin tältä peliltä ennen kaikkea muuta päätöstä, jotakin joka ei enää pakottavalla tavalla huutaisi jatko-osaa, vaan solmisi kaikki irralliset juonenlangat siistiksi keräksi. Niin monet tarinat ovat johtaneet tähän pisteeseen, enkä nyt ole sitä vastaan etteikö Kingdom Hearts sarja jatkuisi vielä tästäkin, mutta olisi hyvä jos tämä peli nyt tarjoaisi kaikintavoin tyydyttävän loppuratkaisun.


Sora%202.0.jpg?1586857926

Soran tarina jatkuu




Avainmiekkojen mestari

Kingdom Hearts alkaa nopeasti Dream Drop Distancen, sekä Final Chaptern Prologuen jälkimainingeista. Kaikki ovat omilla tahoillaan suorittamassa omia tehtäviään ja tuttuu tapaan pelaaja ottaa ohjattavakseen Soran joka epäonnistuneen Mestarikokeen takia on menettänyt osan voimistaan. Pahan mestari Xehanorthin kootessa omaa joukkoon, lähtee Sora matkaan uskollisten ystäviensä, Akun ja Hessun, kanssa. 

Tarina on tässä vaiheessa jo niin monimutkainen ja täynnä yksityiskohtia, että sen selittämisessä ei ole mitään järkeä. Tämä on sellainen peli jota ei kannata harkita jos sarja ei ole millään tavalla ennestään tuttu, juoneen ei pääse nimittäin tässä kohtaa enää kärryille. Voisi olettaa että jos tämän pelin päättää aloittaa, niin aiemmatkin pelit ovat tuttuja.

Tarina alkaa hyvin tutulla tavalla ja tuntuukin myös siltä, kuin Sora palaisi aivan alkuun, kun hän lähtee matkaan. Toki kaikkia kivoja uusia juttuja on luvassa (kuten älypuhelin) mutta perusidea on todella tuttu. Soralla on avainmiekka ja sitä käyttämällä tehdään vihollisista selvää jälkeä. Avainmiekan käyttö on muuttunut paljon ykkösen ajoista ja pelin edetssä käy ilmi, että tätä nykyä Sora pystyy hyvin vaikuttaviin temppuihin.


Tutut tarinat uudella tavalla

Vaikka en itse olekaan tyytyväinen siihen maailmavalikoimaan jota tällä kertaa tarjoillaan, niin positiivista on se, että maailmoista suurin osa on sentään kokonaan uusia ja uusissa maailmoissa on kiitettävästi vaihtelua. Mörkömaailma ja futuristinen San Fransokyo ovat aivan erilaisia paikkoja ja omanlaisensa maagisen ympäristön tuo myös Corona. Arendelle eroaa lähinnä siksi, kun on talvinen.

Nalle Puhin tuomista taas mukaan en kyllä ymmärrä, sillä se maailma on aina tuntunut täytteeltä ja kokoelmalta minipelejä, jotka eivät juuri koskaan ole todella napanneet mukaansa, tällä kertaa sitäkään vähää järkeä ei siinä kokonaisuudessa ole, mikä tulee pelaajalle hyvin selväksi, hyvin nopeasti. Se aika mikä senkin tekemiseen meni olisi voitu käyttää johonkin täysin uuteen. Hercules tosin on sellainen jonka ymmärtää täysin, koska se tarinakokonaisuus ei ole loppuaan vielä saavuttanut, mutta siitä jää vähän ikävä jälkimaku, koska se kuuluu sarjaamme "maailmat joilta odottaa ajatustasolla jotakin, mitä ei sitten saakaan".

Ihan puhtain jauhoin ei olla selvitty sillä muutamassa maassa on tehty aika tyhmiä ratkaisuja. Itse en juuri tykännyt Arendellen maailmasta, jossa valtaosa pelistä meni siinä kun kiivettiin ylös, pudottiin alas ja sitten taas ylös jotta voidaan mennä taas alas, tuntui että samaa asiaa toistettiin kokoajan. Mutta mukaan mahtui myös yksi valtava yllättäjä, nimittäin Karibian toinen tuleminen Jack Sparrow'n kanssa, on ylivoimaisesti tämän pelin paras maailma. Siinä on paras minipeli ja jopa uiminen on tehty onnistuneesti.

Eräs asia täytyy kyllä nostaa tässä kohtaa esiin. Siinä missä Kingdom Hearts ja Kingdom Hearts 2 pitivät sisällään valtavasti erinomaisia pomotaisteluja tuttuja hahmoja vastaan, tuntuu siltä että tällä kertaa tälläisiä kokemuksia ei tule vastaan kuin kerran tai pari. Syy tähän on tosin todella selvä kun katsoo viimeisimpiä Disney elokuvia, niissä ei ole enää mahtavia roistoja, kuin aiemmin. Frozen, Big Hero 6 ja Monsterit Oy eivät pidä sisällään mestarillisesti tehtyjä roistohahmoja, kuin vaikka Leijonakuningas, Mulan tai Hercules. Tämä on yksi syy miksi todella olisin halunnut nähdä Basil Hiiren ja vielä enemmän Hiidenpadan saavan Kindgom Hearts käsittelyn sekä tietyllä tasolla Aarreplaneetankin, mutta runsaammilla vapauksilla, vähän samalla idealla mitä Leijonakuninkaan tapauksessa tehtiin.

Mutta se mikä on tämän kolikon kääntöpuolena, on se, miten vapaat kädet siinä annetaankaan luoda uusia pomotaisteluita täyttämään se aukko. Eräs jolta en odottanut mitään, yllätti, koska sen tapauksessa oli hyvin vapaat kädet, sillä kyseisen maailman "pääroisto" oli aivan säälittävä.


Toiminnan monet ulottuvuudet

Avainmiekka on ollut alusta asti Soran aseena ja variaatio on ollut varsin kiitettävää. Ensimmäisestä pelistä asti eri versiot ovat olleet toinen toistaan hienompia ja kaikissa on omat juttunsa. Kakkosessa tätä konseptia hieman rikastettiin mutta tietty toimia yksinkertaisuus säilyi. Avainmiekkoja oli paljon ja niistä aivan varmasti löytyi mieleinen. Muistan monta tapausta joissa oli hyvin vaikea valita mitä haluaisi käyttää tai sitten omasta suosikista oli vaikea luopua. Kakkonen keksi oivan ratkaisun tähänkin tapaukseen, mutta kolmosella on vähän eri ajatus.

Sanotaan heti, tässä kohtaa huomaa miten monimutkaisiksi avainmiekat ovat menneet. Nyt tuntuu että tarkoituksena on änkeä mahdollisimman paljon kaikkea turhaa kuviota sun muuta miekkaan ja lopputulos on vähän eri mitä on varmaan ollut mielessä. Nämä ovat todella rumia. Siis KH3:ssa hienot avainmiekat ovat todella harvinaisia. Kaikissa on aivan liikaa ties mitä himmeliä sun muuta roipetta, nämä eivät näytä enää aseilta vaan leluilta.

Tästä tosin päästään pelin uuteen toimintaelementtiin. Nämä avainmiekat ovat paranneltavissa ja jokaisella on omanlaisensa erikoistoiminto. Toiminta saa aivan uusia vivahteita kun yksi miekka voi muuttua valtavaksi vasaraksi ja toinen keihääksi kolmannen muuttuessa nyrkeiksi. Toiminta saa oitis aivan uuden tason kun avainmiekat saavat aivan omanlaisensa pelattavuuden. Koska miekkoja voi päivittää, niin heti ei tarvitse omasta suosikista luopua. Itse pidin aika pitkään perus Kingdom Key miekkaa mukana. Sora voi lisäksi vaihtaa miekkoja lennosta, kolmen valitun välillä, mikä tuo taas uuden ulottuvuuden toimintaan.

Miekkojen muuttuminen on vain yksi osa toimintaa, sillä mukana ovat linkit (summonit) ja aivan uudet huvipuistolaitteet joista jokainen on hyvin vapaasti käytettävissä. Tähän heitetään mukaan Akun ja Hessun superliikeet ja maailmakohtaisten liittolaisten superliikkeet. Toiminta on helposti yksi valtava häröpallo kun yhden nappulan takana on niin monta erilaista komentoa. Tämä kaikki kuullostaa täydeltä kaaokselta, mitä se tavallaan onkin, mutta jo parin tunnin jälkeen tämä kaikki tulee muutamia vahinkoja lukuunottamatta aika luonnostaan. Variaatiota on niin paljon että tylsäksi toiminta ei ihan äkkiä mene, koska perusrunko on sama kuin ennenkin. Sora lyö miekalla, pelaaja kehittää Soran ominaisuuksia valitsemalla mieleisensä alati kasvavasta valikoimasta.

Toiminta on erityisen värikästä, räiskyvää, ajoittain sekavaa, mutta lopulta todella luonnollista. Jos jossakin kohtaa alkaa tuntua siltä että taistelu alkaa puuduttaa, niin pari pikku muutosta ja uusi avainmiekka rinnakkaisvaihtoehdoksi tekee kaikesta taas erilaista.

Isoin kritiikki on se että näitä huvipuistolaitteita voisi olla käytössä paljon vähemmän, kun ne alkavat lopulta vaikuttaa aika rasittavilta ja ylikäytetyiltä. Toinen juttu on taas se että avainmiekkoja olisi saanut olla paljon enemmänkin. Siis positiivista on se, että miekoissa on oikeita eroja shotlockeissa ja pelattavuudessa ylipäätään, mutta silti.


Niin paljon kaikkea

Tekeminen ei tässä pelissä ihan äkkiä lopu. Tämä tarkoittaa sitä että tästä pelistä saa helposti pelattavaa 50-100 tunniksi, riippuen täysin siitä miten paljon kaikkea haluaa tehdä, mitä peli tarjoaa. Tarinan läpäisee suunnilleen samassa ajasssa kuin monet vastaavat pelit. Välianimaatioita on paljon ja tarinaa tulee paljon mutta ei se peruspelattavakaa mitenkään vähissä ole. Pelin maailmat ovat todella laajoja ja tarinallisesti niissä on kivasti tekemistä. Kaikki lisätekeminen pakottaa tutkimaan paikkoja hyvinkin tarkasti. Yhtenä näppärä esimerkkinä voidaan sanoa jos haluaa pelin parhaan aseen "Ultimate Weaponin", niin nyt ollaan ihan siis satavarmasti Final Fantasy tasoisessa rasittavuudessa. Erittelemään en ala, antaa tulla jokaiselle ikävänä yllätyksenä, mutta aika monessa minipelissä tulee aika pirun hyväksi, kun kerää materiaaleja tähän miekkaan.

Valtaosa pelin sisällöstä on täysin vapaaehtoista mutta mukana on oikeasti hauskaakin sisältöä. Mutta sitten on myös niitä rasittavia minipelejä jotka koettelevat kärsivällisyyttä joko sekunnin murto-osan tarkkuutta vaativalla ajoituksella, armottomalla opettelulla tai rasittavan pelattavuuden masteroimisella, jos haluaa saada tarvittavat aineet pelin parhaan aseen valmistukseen. Nämä ovat omalla tavallaan niitä merkkejä, joiden ilmaantuessa Final Fantasy lopulta lakkasi olemasta reilu pelisarja, kunnes sitä ei enää edes pelattavuudessa tunnistanut entisekseen. Monella tavalla Kingdom Hearts alkaa olla nyt siinä pisteessä. Pelin läpäiseminen ei ole missään nimessä mahdoton haaste mutta pelin suorittaminen on jo melkoinen haaste.

Kingdom Hearts 3 on vaikeustasoltaan samaa tasoa kuin muutkin sarjan uudemmat pelit, se on merkittävästi helpompi kuin ykkönen ja kakkonen, mutta kaikki mikä tuli Birth By Sleepin jälkeen, asettaa selvän haastestandartin, joka on aika paljon alkupuolen pelejä matalampi. Haasteessa on otettu pari ratkaisevaa askelta liikaa kohti näyttävyyttä ja elokuvamaisuutta. Valtaosa taisteluista hoituu samalla taktiikalla, riippuen pelityylistä, mutta pomovihollisissa ei ole samanalaista miellyttävää haastetta mitä ykkösessä ja kakkosessa oli. Silloin toiminta oli aivan omaa luokkaansa, nyt on mento jo aika kauas siitä, vaikka tietty sama tyylillinen idea onkin edelleen mukana.

Eräs isoimpia heikkouksia pelissä on se tietty tasalaatuisuuden puute. Tuntuu kuin kaikki maailmat olisi tehnyt eri henkilö, sillä toiset maailmat tuntuvat todella isoilta ja vaihtelevilta ja osa taas hyvinkin lyhyiltä ja suppeilta. Tarinallisesti tämä näkyy myös, sillä tuntuu että joissakin tarinallisuuteen on panostettu selvästi enemmän kuin muissa.

Pelin kokopituus on omasta mielestäni selvästi useita aiempia lyhyempi. Tarinan on tarkoitus olla se loppuhuipennus, mutta se ei omasta mielestäni oikeita sitä, että jo pelkässä maailmajakauksessa, tämä peli on ainakin kolme Disney maailmaa liian lyhyt, kun vertaa jälleen kerran ykköseen ja kakkoseen. Uskallan väittää että jos maailmoja olisi ollut vaikka sitten vain kolme enemmän, ei pituudesta olisi mitään valittamista.



Karibia%202.0.jpg?1586857922

Ajoittain peli onnistuu todella positiivisesti yllättämään



Kingdom Hearts jatkuu ja kasvaa

Aivan liian monet asiat ovat sellaisessa kunnossa, että peliä on hyvin vaikea pitää kaiken odotuksen arvoisena. Mutta onkin tärkeää huomioida että kaikkia osapuolia on hyvin vaikea saada hiottua täysin. Se missä tämä peli onnistuu todella hyvin, on se, miten se nitoo yhteen kaiken sen tarinan, mitä niin monet pelit ovat Kingdom Heartsin 16 vuotisen taipaleen aikana kertoneet ja rikastaneet. Puhumattakaan millainen umpisolmu tarinasta on monille tullut. Tämä on sellainen asia jossa KH3 onnistuu erittäin hyvin.

Tarinallisessa ja tunnelmallisessa mielessä tämä peli on erityisen hyvä. Tarinan kerronta ja tunnelman ylläpito ja juonen kuljetus ovat kaikki erinomaisia. Monet Disney tarinat on kerrottu paremmin kuin aiemmissa peleissä ja harvemmin tulee tunne että oltaisiin menty sieltä missä aita on matalin. Osittain voi johtua siitä että valituista maailmoista ei ollut kovin suuria odotuksia, mutta tällä saralla peli on pistänyt paremmaksi kuin edeltäjänsä. Se on monella tavalla se oikea ratkaisu, koska tämän pelin on tarkoitus olla se tarinan päätös ja silloin tarinankerronnan on oltava ensiarvoisen tärkeää. 


Kaikki mitä emme koskaan saaneet

Itse olen huomannut että Kingdom Hearts on hahmojen suhteen mennyt kokoajan enemmän kohti sarjan omia hahmoja. Disney maailmat ovat tietenkin osa kokonaisuutta, mutta Final Fantasy on jäänyt pienemmälle osalle. Mutta se mikä itseäni kaikkein eniten harmittaa tämän pelin maailmavalinnoissa, on se, miten paljon kaikkia hienoja mahdollisuuksia sivuutettii. 

Pomotaistelut nimittäin ovat olleet tähän mennessä yksi isoimpia juttuja mitä toiminnassa on ollut. Tällä kertaa sellaisia mieleenpainuvia pomotaisteluita ei ole kuin ehkä muutama, mutta on todella selvää että aivan liian paljon parantamisen varaa olisi ollut. Usein tuntuu myös siltä että pomotaisteluissa ei ole mitään oikeaa haastettakaan, sillä missään kohtaa ei juuri tarvinnut miettiä lähestymistapaa uudestaan.


SPOILER VAARA!


Se mikä itselläni tulee lähemmäs heti mieleen kaiken tämän jälkeen, ovat ne monet asiat joita väkisinkin jää kaipaamaan nyt kun sarja päättyy. Siis Kingdom Hearts saattaa hyvinkin saada jatkoa jollakin tavalla, kun Birth By Sleepkin esitteli aivan uudet sankarit, mutta Soran, Rikun ja Kairin matka päättyy tähän.

Vaikka se onkin todella positiivista että mukana oli paljon uusia maailmoja uusista elokuvista sekä paljon viittauksia elokuviin jotka eivät kokonaita maailmaa saaneetkaan, niin itse olisin kuitenkin priorisoinut nämä Disney maailmat Pixarin maailmojen sijaan. Olisi ollut todella upeaa päästä seikkailemaan astetta synkempään fantasiamaailmaan Hiidenpadan (Black Cauldron) tunnelmissa ja ottamaan yhteen Sarvikuninkaan kanssa, joka on yksi parhaita (ja synkimpiä) Disney pahiksia. Olisi ollut enemmän kuin upeaa päästä matkustamaan laivalla planeettojen välillä Aarreplaneetan (Treasure Planet) tunnelmissa ja ehkä jopa kohtaamaan legendaarisen Nathaniel Flintin aave, ainahan sitä voi haaveilla. Mutta olisi ollut myös hienoa päästä Basil Hiiren (Great Mouse Detective) tarinaan kiinni, tai Zootopian (Zootropolis) kärkikaksikon kavereiksi.

Niin monien mahdollisuuksia lomassa tälläiset maailmat kuin Frozen tai Big Hero Six eivät vain tyydytä tarpeita. Frozen nyt on mukana vain koska se oli iso hitti jne jne, mutta tarinallisesti se ei vain pärjää omasta mielestäni vaikka Hiidenpadalle eikä Big Hero Six pärjää astelmassaan Aarreplaneetalle. Myös Monsters Inc, vaikkakin todella hyvin tehty, olisi voitu korvata Zootopialla, eläinten kaupungilla. Syynä voi tosin olla se, että Zootopia oli liian uusi ja Hiidenpata liian epäsuosittu, joten tässä nyt tähdättiin enemmän niihin suosittuihin sarjoihin. Mutta jos etsii hyviä puolia, niin ainakin Tangled oli mukana ja uusi osa Pirates of the Caribeania, joista jälkimmäinen on ehkä se paras maailma kaikista. 

Toisella kantilla tätä voi miettiä siten onko se sitten parempi että maailma jätetään kokonaan pois, kuin se, että se otetaan mukaan ja tehdään huonosti. Kingom Hearts II:n heikkouksia oli monen Disney maailman puolivillainen tekeminen, sillä vaikka Lion King oli kokonaisuutena hyvin tehty, niin Scar tuntui todella vähän käytetyltä ja Mulanin maailmassa Shan Yun vuorelta tule kohtaus oli valtava pettymys. Mutta Dream Drop Distance veti vielä huonommin kun Notre Damessa Frollo ei ollut edes pomovihollisena. Siinä on erityisen hyvä esimerkki siitä, miten valtava pontentiaali vedetään täysin alas vessasta.

Se mikä kuitenkin tarinallisessa mielessä osuu todella pahasti tämän pelin suureksi heikkoudeksi, on se tuttujen hahmojen täysi poissaolo. Missä ovat Leon, Yuffie, Aeris ja Cid? Entä Tifa, Cloud ja Sephiroth? Tämä on yksi pelin suurimpia heikkouksia. Näillä hahmoilla oli aika iso osa alkutaipaleen tienoilla, mutta nyt kaikki se on jätetty täysin unholaan, ilman pätevää syytä. Sephiroth taistelun poissaoloon nyt on jo vähän perusteitakin, mutta olisi se ollut hieno viittaus perintöön, kun hän oli kahden ensimmäisen numeroidun KH:n suurin haaste (Final Mix pois lukien).


SPOILER VAARA OHI


Paljon sellaista pientä mistä valittaa

Kun peliä on odottanut näinkin kauan niin odotukset paisuvat ja loppujen lopuksi on aika selvää että eihän peli millään pysty niitä kaikkia lunastamaan. Ne pienet asiat mistä voi aina valittaa, tuntuvat helposti paljon suuremmilta mitä oikeasti ovatkaan. Siis Kingdom Hearts 2 oli ilmestyessään odotettu peli ja kyllähän siinä on paljon heikkouksia. Monet loistavat kohtaukset on tehty todella laiskasti ja paljon on asioita joita todella jäi kaipaamaan. Nyt kun kyseessä on sarjan tarinallinen päätös niin odotukset ovat sen takia entistä korkeammalla.

Peliä pelatessa tuli paljon vastaan kohtauksia jotka tuntuvat todella typerästi kirjoitetuilta, lähinnä siksi että ne ovat joko todella ärsyttäviä tai herättävät suunnatonta myötähäpeää. Se että kolmikon nimeä toistetaan uudestaan ja uudestaan on todella japanilaista, animessa varsinkin nimiä hoetaan aivan liikaa, kyllä kaikki muistavat kenestä on kyse. Tälläisiä asioita on todella paljon, mutta ne ovat olleet mukana pelisarjan ensimmäisestä osasta asti, joten niitä nyt ei voi kovin valtavana miinuksena pitää.

Sitten on paljon näitä asiotia joissa mikään ei tunnu riittävän. Maailmat ovat isompia kuin ennen mutta silloinkin pitää alkaa naputtaa siitä että mukana on näkymättömiä seiniä tai tasoja jotka näyttävät siltä että niille voisi hypätä, mutta ei voi. Jälleen, nämä ovat niitä asioita jotka ovat olleet pelisarjan mukana jo kauan. Tietyt asiat sarjassa muuttuvat ja kehittyvät mutta jotkut asiat eivät tunnu katoavan sitten millään. Mutta nämä ovat vain sellaisia asioita joita jatko-osassa toivoisi olevan vähemmän, mutta joita on turha pitää varsinaisena heikkoutena, kun sarjan muutkin pelit niistä kärsivät. Oleellista on enemmänkin se, mitä peli oikeasti tekee paremmin jotta peli toimii paremmin. Kyllä aiempia pelejä pelanneet (kuten allekirjoittanut) tietävät jo ne perussäännöt joiden puitteissa operoidaan.


Mitä seuraavaksi?

Kyllähän sitä jatkoa tulee, sen verran selväksi se on tehty. Tietty juonikaari on nyt päättynyt, mutta kokonaisuuden kannalta olisi ollut enemmän kuin suotavaa että mitään näitä mystisiä cliffhanger vivahteita olisi käytetty yhtään. Lopetus on täydellinen esimerkki siitä miten tehdään kaksiteräinen miekka. Valtava osa lopetuksesta ja loppuhuipennuksesta ylipäätään on fantastista jälkeä ja se olisi helposti legendaarisia mittasuhteita hipovaa, ilman sitä yhtä pientä juonikuviota jolla aluksi kaikki pilataan täysin, sitten hetkellisesti näyttää että kaikki korjataan taas, MUTTA ei, sitten se pilataan viimeisellä sekunnilla taas. Se on sääli sillä ilman tätä, tämä olisi varmasti astetta parempi peli, kaikkine heikkouksineen.


SPOILEREITA

_______________________________________________________________________________

Se mitä nyt seuraa, on spoilerikamaa alusta loppuun asti, sillä nyt puhutaan siitä, missä kohtaa peli on oikeasti mennyt tarinallisessa ja tunnelmallisessa mielessä todella väärään suuntaan.

Kaikkein isoin ongelma on tämä aivan loppupuolen käänne jossa Kairi katoaa, taas. Se tuntuu poikkeuksellisen halvalta syyltä tehdä kaikesta taas tarpeettoman monimutkaista. Siitä muutenkin luodaan taas yksi mysteeri että mitä tapahtui, miten Sora osaa hoitaa asian ja mitä Destiny Island lopetus rakastavaisista puussa tarkoittaa, puhumattakaan salaisesta lopetuksessa jossa Sora ja Riku ovat ties missä. Nämä ovat juurikin sellaisia asioita joita tässä pelissä ei missään nimessä olisi saanut olla.

Maleficent ja Musta Pekka kuvio puolestaan tuntuu aivan tarpeettomalta koska he eivät tuo tarinaan mitään oikeasti merkittävää ja ovat mukana vain jotta jatko-osa saataisiin sitten jotenkin nidottua kiinni tähän peliin. Sanoisin että lopun Avainmiekkahautausmaa osio olisi riittänyt aivan hyvin ilman mitään muuta.

Suurin ongelma lopetuksessa on Soran osuus. Kingdom Hearts 2 teki kaiken hyvin, siitä olisi pitänyt ottaa malliaa. Hieman sama fiilis kuin Batman: Arkham Knightin tapauksessa ja hyvin pitkälle samoista syistä. Yksi osa lopetusta, onnistuu olemaan se osa, joka se ei todellakaan saisi olla. Lopetuksessa on toki paljon sellaista joka jättää paljon tulkinnan varaan ja jokainen voi tehdä siitä omat johtopäätöksensä. Itselläni niitä on muutama, mutta mieluummin olisin ottanut sellaisen lopetuksen jonka kanssa olisi nyt saanut olla pidemmän aikaa aivan rauhassa. Kun sitä jatkoa sitten joskus tulee, niin kiva, sitten aletaan odottamaan kuin kuuta nousevaa, mutta kun tätä peliä odotettiin 10 vuotta, niin kyllä lopetukseen olisi pitänyt panostaa paljon enemmän. 

_______________________________________________________________________________


Suurin heikkous mitä pelissä nyt lopulta on, on siinä että tarinallisesti luvassa ei ole sellaista päätöstä, jota olisi oikeasti tarvittu. Kingdom Hearts 2 on edelleen se kultastandarti siinä miten tehdään täydellisyyttähipovasti lopetus joka mahdollistaa jatkon, mutta samalla päättää tietyn tarinakaaren ja vielä tyydyttävällä tavalla. Kolmonen ei tähän samaan pysty ja vaikka monet pitkään limbossa olleet tarinat saavatkin hienon päätöksen, niin aivan liian monet tarinakuviot jäävät käyttämättä ja ovat mukana selvästi vain siksi, että Kindgom Hearts: Reconnected, Kingdom Hearts 4 tai Kingdom Hearts: After Evil Was Sealed tai mitä ikinä nimihirviöitä Square Enix nyt tuleekaan keksimään, voitaisiin laittaa jo tulille ja että sen odotus voisi alkaa.

Kyllähän se aika selvä juttu on että tulen seuraavankin pelin jossakin vaiheessa hankkimaan ja läpäisemään, sillä kaikkine heikkouksineen KH3 on nautinnollinen kokonaisuus jossa monta todella hyvin tehtyä hetkeä. Se on Kingdom Hearts peli ja uskallan väittää että saattaa hyvinkin sijoittua tämän vuoden parhaisiin peleihin. Pitkään tämä peli oli oma ennakkosuosikkini GOTY 2019 tittelin voittajaksi, mutta nyt kisa on olemassa, sillä varma voittaja tämä peli ei enää ole, koska muutama pelisarja on tuomassa haastajia. Pakkohan se on todeta että vaikka tämä peli hyvä onkin, kuten kaikki pelaamani Kingdom Hearts pelit, niin pettymyshän tämä loppuviimeksi on. Suuri sääli onkin se, että se pettymys kumpuaa pääasiassa sellaisista mitättömistä asioista jotka tuntuvat lähinnä siksi, koska peliä joutui odottamaan niin kauan. 

Aika pitkälle olisi päästy Olympus Colosseumilla tai vaikka Mount Olymposin versiolla siitä, samalla tavalla uusi ote kuin kakkosessa aikoinaan. Final Fantasyn läsnäolo olisi myös tehnyt paljon ja samoin vähän runsaampi pituus. Mutta ratkaiseva syy miksi tämä on pettymys, on siinä lopetuksessa. Tämän pelin olisi pitänyt olla sellainen, että sarja voisi vaikka päättyä tähän, jolloin jatko-osalla ei olisi mitään paineita ilmestyä. Kun sellainen tulee, niin hyvä, mutta sillä aikaa voitaisiin rauhassa vain odottaa.





Yhteenveto

Kingdom Hearts III on äärimmäisen hyvä esimerkki pelistä, joka kärsii todella paljon siitä, että sitä jouduttiin odottamaan niin kauan. Kingdom Hearts sarjan pelinä kyseessä on sarjan osa joka on oppinut aiemmista ja pyrkinyt paremmaksi. Vaikka pelissä on paljon sellaisia asioita joista tekee todellakin mieli valittaa niin on syytä ymmärtää että sarjan pitkäaikaisena ystävänä, näin kauan tekeillä olleelta peliltä odottaa paljon enemmän kuin mitä lopulta saikaan. Mutta hetkensä tässä pelissä on ja monet asiat se tekee selvästi paremmin kuin edeltäjänsä ja jos mielii tehdä kaiken mitä peli tarjoaa, niin aikaa siihen saa uppoamaan todella paljon. Mutta uskon vahvasti että tämä osa ei tule kestämään aikaa samalla tavalla kuin vaikka ykkönen ja kakkonen.

Mikäli tämä peli olisi ilmestynyt PS3 aikakaudella, sanotaan vaikka niihin aikoihin kuin Birth By Sleep, niin valtaosan pelin kauneusvirheistä antaisi epäröimättä anteeksi ja arvosanaan voisi heittää varmaan 1,0 lisää. Kaikkein vaikeinta on suhteuttaa kaikki mitä peliltä on realistisessa mielessä odottanut ja mitä siltä on lopulta saanut, tuntuu että tästä puuttuu vain niin paljon kaikkea ensiarvoisen tärkeää. Yksi asia on kuitenkin omassa mielessäni varmaakin varmempi: Kingdom Hearts II on edelleen sarjan kruunu ja ainoa todellinen haastaja on edelleen, ensimmäinen Kingdom Hearts. 


+ Tarina ja tunnelma

+ Valtava variaatio kaikkialla

+ Monipuolinen ja näyttävä toiminta

+ Mieletön määrä pelattavaa ja tehtävää

+ Karibian Merirosvot


+/- Lopetus: Ilman cliffhanger vivahteita loppuarvosana olisi oitis korkeampi


- Monet parhaat Disney elokuvat sivuutettiin täysin

- Pomoviholliset jättävät liian paljon toivomisenvaraa

- Hahmot jotka loistavat poissaolollaan

- Kolme Disney maailmaa liian lyhyt

- Ennätyksellinen määrä asioita joissa parantamisen varaa


Arvosana: 7,0



Loistava