tiistai, 17. lokakuu 2017

Destiny

Destiny.jpg?1507232716

Kotalo odottaa Vartijaa

 

 

Destiny monet uudistukset ja lisäosat nähnyt, sekä jatko-osankin saanut räiskintäpeli. Peruspeli on aikamoinen raakile, mutta tässä pelissä on silti sitä jotakin. Kuten tyyliä ja tunnelmaa, kun pelaaja ryhtyy Guardianiksi muiden joukkoon ja ryhtyy suorittamaan erilaisia tehtäviä, apunaan uskollinen Ghost.

 

 

 

Destiny on kokenut monia muutoksia ja kun mukaan hyppää tässä kohtaa, niin saa varmasti hyvin erilaisen kokemuksen kuin silloin kun peli oli uusi. Destiny on Halon tehneen Bungien tekele ja omalla tavallaan todella hieno. Pelin avaruuteen sijoittuva maailma on todella upea ja pakkoa sanoa että Guardiansit ovat myös todella hienoja viittoineen ja vaihtuvine asuisteineen.

Kohtalo on oppikirja esimerkki siitä, miten tehdään perusräiskintä. Sellaiseksi Destiny todella usein myös jääkin.


Sanottakoon myös että Destiny tekee pari asiaa selvästi paremmin kuin monet muut kaltaisensa jatkuvan verkossa olemisen vaativat hirvitykset, yksi niistä on se isossa osassa oleva moninpelaaminen. Destiny ei mitenkään pakota pelaamaan muiden kanssa. Satut nyt vain olevaan samassa maailmassa heidän kanssaan, mutta et oikeastaan tarvitse heitä. Tietysti ryhmässä oleminen tekee pelistä paljon helpomman, mutta Destiny ei ole mitenkään mahdotonta yksinkään. Tietyt asiat nyt vaativat useamman pelaajan, mutta se fakta, että Destiny on mahdollista pelata kuin yksinäinen susi, yksin kulkea spesialisti, tekee siitä selvästi astetta paremman.

Mutta samalla Destiny tekee monta asiaa päin seinää ja isoin niistä on se, että se pilkkoo itsensä moniksi lisäosiksi, vain rahastaakseen pelaajaa. Ei tämä nyt niin hyvä peli ole että sen takia hankkii kaikki lisäsisällöt ja fakta on se, että peruspeli on aikamoinen raakile.


Peli alkaa kun pelaaja herää ja ensimmäiseksi häntä tervehtii Ghost (Nolan North). Tämä veikeä pikkurobotti on pelaajan uusi paras ystävä, hän auttaa kun pelaaja aloittaa pitkän matkansa, Vartijana.

Pelissä on ihan kampanjakin jossa on pari ihan hyvääkin puolta, mutta suuri osa on aika kehnoa tarinankuljetusta ja ennen kuin pelaaja arvaakaan, on pelin kampanja jo ohi. Destiny ei tarjoa kovinkaan paljoa pelattavaa tarinanperässä kulkeville. Tarinan lisäksi on sitten sivutehtäviä ja isompia hyökkäyksiä (Strike/Raid) joissa pitääkin sitten olla useampi pelaaja tekemässä yhteistyötä yhteisten päämäärän eteen.

Toisin kuin Helldivers, Destiny ei juuri tarjoa pelaajille mahdollisuutta olla kusipäitä toisiaan kohtaan. Pelaajat eivät voi toisiaan satuttaa ja mitään pakkoa yhteistyölle ei kampanjassa ole. Pelaajat ovat samassa galaksissa, mutta eivät ole toisistaan riippuvaisia. Tämän puolen Destiny tekee erittäin hyvin.


Destiny fps pelien joukossa hyvä siinä missä monet muutkin. Ohjattavuus toimii erittäin hyvin, ampuminen on sellaista millaista pitääkin ja peli toimii juurikin sillä tavalla millä sen toivoisikin toimivan. Liikkuminen ja taisteleminen on todella mielekästä ja siinä on mukana hienosti vaihtelua. Aseita on monenlaisia ja erot ovat selkeitä.

Harmillista on tosin se, että aseisiin olisi voitu panostaa enemmänkin. Pistooleja on vain järeä revolveri. Ykkösaseeksi on myös erilaisia sarjatuliaseita ja kakkosaseena sitten mm. haulikkoa tai tarkkuuskivääriä. Sitä en tiedä että ovatko aseet hahmoluokkakohtaisia, sillä itse olen tehnyt vain yhden hahmon, Hunterin. Vaihtoehtoina olisi myös Titan ja Warlock. Nämä ovat sellaisia asioita joissa Destiny on todella mennyt oikeaan suuntaan. Tälläinen fantasiavaikutteinen scifi on todella upeaa ja onkin sääli että sitä ei näe pelimaailmassa enempää.


Toiminta on Destinyssä todella kivaa, mutta siinä on omat heikkoutensa. Ammuksia nimittäin saa aika heikosti kakkosaseeseen ja kolmanteen järeään aseeseen. Tämä tarkoittaa sitä, että valtaosa pelaamisesta on kakkosaseen säästämistä. Peli toimisi paremmin, jos ykkösaseita olisi vaikka pari, sillä olisi kiva pystyä vaihtelemaan aseita vähän helpommin ja sitä kautta saada peliin enemmän variaatiota, vapautta ja mielekkyyttä.

Oman loistavan lisänsä tuo supervoima joka on jokaisella hahmolla omanlaisensa. Hunter vetää superpistoolin jolla voi ampua kolme kertaa, tehden massiivista vahinkoa. Tämä on myös todella hieno lisä peliin.

Destiny tekee toiminnassa paljon asioita enemmän kuin oikein. Tässä kun on peli johon pääsee aika nopeasti sisään ja jossa pelaaminen on todella hyvin tehtyä, mielekästä ja toimivaa. Toiminta on juuri sellaista, jollaisesta nauttii.


Destinyn ongelmat tulevat siinä kohtaa, kun aletaan etsiä sitä variaatiota. Kampanja on nopeasti läpi pelattu. Siinä liikutaan niin maassa, kuussa, venusissa kuin marsissakin. Vaikka planeetta vaihtuu, niin ei siinä saa mitenkään erityistä vaihtelua. Kentät ovat kyllä erilaisia, mutta aika usein mennään silti samantyylisissä kentissä, kaikkine rakennuksineen. On silti erittäin hyvä lisä, että planeetat ovat toisistaan selvästi poikkeavia.

Pelaaminen sitten onkin samojen alueiden koluamista kyllästymiseen asti. Tässä pelissä perataan samoja alueita uudestaan ja uudestaan xp:n toivossa. Tämä käy ennen pitkää todella puuduttavaksi ja saa pelin tuntumaan aika tylsältä. Destiny tarjoaa maailmoissa vaihtelua ja vihollisiakin on useampaa sorttia. Mutta pelattavuudessa ei ole juuri todellista vaihtelua.


Viholliset ovat kaikki todella hienosti tehtyjä ja vaihtelua riittää. Osa vihollisista on kuitenkin tehty todell ärsyttäviksi, esimerkiksi phalanx viholliset jotka kantavat kilpiä. Vihollisissa vaihtelu on kuitenkin tehty todella hyvin ja viholliset on myös nimetty todella hienosti, kuten erään vihollisjoukon sotilaat, goblin ja hobgiblin. Nämä ovat niitä pieniä asioita jotka ovat todella hyviä lisiä peliin.

Pomovihollisissa ei sitten olekaan muuta kuin turhauttavuutta. Nämä ovat valtaosan ajasta kuin normaalit viholliset, mutta paljon suuremmalla määrällä elinvoimaa. Vihollisten joukossa on ajoittain vähän kestävämpiäkin yksilöitä jotka tuovat tarvittavaa vaihtelua. Pomoviholliset on kuitenkin tehty ikävän laiskasti. Ensimmäinen pomovihollinen on omalla tavallaan hyvä, mutta muut ovat sitten saman toistoa, ilman oikeaa variaatiota. Strike viholliset ovatkin sitten ihan naurettavia, sillä ne ovat luotisieniä joiden kohdalla ainoa haaste on vain jaksaa ampua monotonisesti, ilman että nukahtaa.


Eräs asia Destinyssä hieman ärsyttää ja se on hahmon muokkaaminen mieleisekseen. Hyvin harvat varusteet todella näyttävät hienoilta ja näitä varusteita tulee aivan naurettavasti. Osa on kryptisiä ja ne pitää avata. Tämä on jotenkin aivan tarpeetonta ja vie vain tilaa. Tämä roinan määrä on tässä pelissä tehty juurikin sellaiseksi että määrä korvaa laadun. Harvemmin tulee vastaan oikeasti hyviä aseita ja varusteita. Vielä harvemmin ne myös näyttävät hyvältä.

Monet varusteet, kuten pelaajakin, kehittyvät taistelun tiimellyksessä ja niiden saa lisää mehusteita. Monet näistä ovat hyödyllisiä vain tietyille tyyleille, mutta kyllä nämä ovat pääosin todella hyvä lisäys peliin.

Olisi vain kiva jos pelissä olisi vähemmän varusteita, mutta ne olisivat oikeasti hyviä ja kustomointia saisi harrastaa vähän enemmän.


Destiny tekee monta asiaa oikein. Voisi sanoa että tyyli on pelissä erittäin hieno ja peli tuntuu ajoittain monelta erinomaiselta sci-fi elokuvalta. Toiminta on ennen kaikkea todella toimivaa ja ongelmia ei tule ohjattavuudesta. Tunnelma on hyvä ja Ghost on erittäin kiva kaveri.

Ongelmat nousevat siinä vaihtelussa. Tämä on sellainen peli jossa hyvin usein tulee fiilis että tämä on jo nähty. Tarina ei sekään tarjoa kovinkaan paljoa ja jos ei osta isoa määrää lisäosia, niin kyllä tämä peli tuntuu aikamoiselta raakileelta.

Destiny on peli joka elää, mutta se on valtaosan ajasta rahamuurin takana. Peruspeli on hyvin lyhyt kampanjansa puolesta ja kaikki mikä tulee sen jälkeen on samaa huttua kuin siihenkin asti. Ainoa mikä nousee on varusteiden ja vihollisten taso, ellei halua palata alkuun, tunteakseen itsensä todelliseksi voimanpesäksi.


Destiny on ihan hyvä peli. Se on perusrungoltaan sellainen peli millainen jokaisen ensimmäisenpersoonanräiskintäpelin pitäisi olla. Tyylillisesti se on juurikin sellainen joka oikeasti toimii ja näyttää hienolta. Variaatiota on vihollisissa, maailmoissa ja varusteissa varsin hyvin. Silti, monissa puolissa tuntuu se, että tavaraa on aivan liikaa, huomioiden sen laadun. Pelattavaa on loputtomasti, mutta se toistaa itseään tuskallisin nopeasti.

Destiny on hyvä peli, mutta se olisi voinut olla aika paljon parempikin. Peli on selvästi tehty huolella sillä siinä ei ole mitään sellaisia virheitä joita seuraa hutiloinnista. Ahneus on kuitenkin, mikä on tämän perisynti. Destiny on sellainen peli joka yrittää olla kymmentä asiaa ja pakka hajoaa tämän takia.

Tässä on peli jonka pariin voi palata aina silloin tällöin, mutta se on samanlainen kuin viime kerrallakin. Erilaiset hahmoluokat ja aseet tuovat vaihtelua, mutta ennemmin tai myöhemmin, peli muuttuu hyvin puuduttavaksi, itseääntoistavaksi kokonaisuudeksi, jossa on kuitenkin hetkensä, haluaa sitten pelata osana laumaa, tai yksinäisenä sutena.

 

+ Esimerkillinen räiskintäpeli

+ Erittäin hyvä tunnelma ja tyyli

+ Paljon erilaisia aseita ja vihollisia

+ Toiminnan monipuolisuus

 

- Muuttuu puuduttavaksi

- Lyhyt

- Roinassa määrä korvaa laadun

- Lisäsisällön tyrkyttäminen

 

Arvosana: 6,8

 

Loistokas

maanantai, 16. lokakuu 2017

Helldivers

HELLDIVERS.jpg?1507232718

Sukellus suoraan hornan tuuttiin

 

 

Pelaaja liittyy Helldiversien joukkoon, tullakseen yhdeksi galaksin parhaaksi sotilaaksi.  Tie on pitkä ja vaikea. Vaikea monista aivan vääristä syistä, vaikka taustalla onkin hyvä idea.

 

 

 

Hornasukeltajat on parilla tavalla varsin koukuttava peli, mutta se on parilla tavalla myös todella luotaantyöntävä. Tämä peli tuo mieleen pari muutakin peliä, mutta eniten tästä tulee mieleen Alien Swarm. Helldivers tosin yrittää tarjota paljon muutakin, mutta ei loppuviimeksi juuri onnistu siinä.


Helldivers on jälleen yksi tällainen peli jossa mennään omana itsenään, liittyen muiden pelaajien joukkoon. Pelaaja liittyy armeijaan ja ensimmäiseksi hän on tasoa 1: Alokas. Tason noustessa pelaaja saa uusia titteleitä, kuten tason 2: Korpaari tai tason 5: Vääpeli. Tässä kohtaa on pakko sanoa että tämä arvojen suomennus on mennyt päin prinkkalan kaivoa, sillä taso 7 on kersantti. Ennen tätä ollaan tosin oltu sekä vääpeli että ylikersanttikin.

Tämä arvosysteemi on kuitenkin se, mikä itseäni todellakin koukuttaa tässä pelissä, tiettyyn pisteeseen asti. Se piste tulee ikävä kyllä aivan liian nopeasti.


Helldivers on sellainen peli joka kannustaa/pakottaa liittymään muiden pelaajien joukkoon ja tekemään tehtäviä useamman pelaajan voimin. Yksin peli on nimittäin hyvin nopeasti hyvin vaikea. Jotkut tehtävät on sellaisia että niistä ei yksin meinaa vain päästä läpi, vaikka vaikeustaso olisikin aika matalalla.

Tämä tulee vielä paremmin selväksi kun asettuu vähänkin kovempia vihollisia vastaan. Vihollisia on useammanlaisia, mutta ötökät ovat ainoita oikeasti helppoja, sillä vaikka kyborgit ovat jo matalillakin vaikeustasoilla hyvinkin haastavia vihollisia. Helldivers tuntuu sellaiselta peliltä että se on lisännyt peliin yksinpelaamisen mahdollisuuden, mutta tehnyt sen erittäin huonosti. Useamman pelaajan voimin peli on jopa nautinnollinen, mutta tässä on sellainen ongelma, että muut pelaajat ovat helposti kusipäitä, jotka tappavat tarkoituksella muitakin pelaajia.


Pelaaja voi vapaasti kustomoida hahmoaan ja valita tälle vaatekappaleet ja aseistuksen. Varusteita tässä pelissä on aivan naurettavasti. Vaikka osa niistä onkin aivan yhtä tyhjän kanssa, niin kyllä variaatiota tästä pelistä löytyy. Se kaikki variaatio ei kuitenkaan paljoa paina, kun aika moni muu asia menee kunnolla metsään.


Pelissä on tarkoituksena suorittaa erilaisia tehtäviä erilaisia vihollisia vastaan. Tehtäviä on niin alueiden valtausta joka on hyvin simppeli tehtävä. Sitten on mustan laatikon hakemista ja erilaisten laitteiden aktivoimista. Mutta turhan usein pelaajalle tarjotaan myös pelin ehdotonta saastaa, miina-alueita joissa pitää purkaa pommit, muuten se ei olisi mitään, mutta kun ne pitää erikseen vielä etsiäkin.

Kaikki tämä pitäisi saada tehtyä samalla kun kaikki viholliset käyvät päälle kuin ampiaiset ja tässä pelissä viholliset tuntuvat olevan sellaisia, että niitä tulee aina vain lisää. Tämä tekee pelistä tarpeettoman vaikean, sillä resursseja pelaajalla ei ole järin paljoa. Siinä ei ole mitään pahaa että ammuksia on rajallisesti ja lataamalla puolillaan olevan lippaan poistaa myös siinä lippaassa jäljellä olevat luodit, tällainen pelattavuus teki Alien Swarmista varsin hyvän pelin.


Ohjattavuus pelissä toimii ihan hyvin, mutta ammuskelussa ei ole sitä tunnetta jota toivoisi. Tässä pelissä tarkkuus tuntuu olevan todella vesiperällä, ilman lasertähtäintä ja myös ilman sitäkin. Monet aseet eivät vain tarjoa tarvittavaa tulivoimaa saati muita hyödyllisiä puolia.

Pelissä on myös taktiikoita joiden olisi tarkoitus helpottaa pelaamista. Näitä ovat esimerkiksi vahtikoiradroidi joka ampuu vihollisia, minigun joka paikaltaan ampuu vihollisia, mutta myös tielle osuvia pelaajia. Sitten on vielä ammusten pudotusta ja ilmaiskuja.

Nämä ovat kaikki sellaisia jotka voivat satuttaa pelaajaa, mutta niin on myös se, kun nämä resurssit tulevat, kapseleissa, avaruudesta. Tämä on hyvinkin realistinen peli, mutta sitä kautta parilla tavalla liian hyvä paikka olla kusipää muille pelaajille.


Helldivers on todella huono moninpeli jos sitä joutuu pelaamaan muukalaisten kanssa, eikä se muutenkaan ole järin kiva pelata. Yksinpelikampanja olisi varsin hyvä, mutta se kaatuu yhteen todella karuun heikkouteen, pelaaja voi syntyä vain pari kertaa. Tämä tekee pelistä hyvin vaikean, kun ottaa huomioon että yksi vihollinen voi todella nopeasti tappaa pelaajan. Soolopelaajille tämä on hyvin julma peli.


Itse en oikeastaan yhtään pidä peleistä jotka vaativat jatkuvaa yhteyttä Internetiin. Kuka tahansa voi liittyä kenen tahansa peliin ja vain pelinjohtaja voi poistaa pelaajia. Itse annoin armotta kenkää kaikille jotka eivät olleet tosissaan. Tälläinen yhteisöllinen puoli on muuten toimiva idea, mutta pelaajia ei välttämättä ole yhtään niin paljoa kuin tarvitsisi.

Tässä pelissä nimittäin kehittyy aluksi varsin äkkiä, mutta hyvin nopeasti vain korkeamman vaikeustason tehtävistä saa minkäänlaista kelvollista xp:tä. Tämä tekee pelistä puuduttavan kun pitäisi tehdä samoja tehtäviä, etenkin jos ne ovat aina niitä paskamaisempia.


Kokonaisuudessaan Hornasukeltajat on sellainen peli joka toimii varmasti paremmin tutussa kaveriporukassa. Itse tykkäisin kuitenkin tehdä myös tehtäviä yksinäisenä spesialistina, ilman muita sotilaita. Tähän peli ei kuitenkaan taivu, elleivät vain helpoimman tehtävät kelpaa ja niistä ei saa expaa juuri mitään. Tässä pelissä on vähän juonenkin tynkää, mutta itse kyllästyin tähän peliin hyvin nopeasti.

Helldivers on monella tavalla todella hyvä peli, mutta se tekee niin monta asiaa niin huonosti, että sen parissa ei vain viihdy kovinkaan kauaa.

 

+ Arvosysteemi

+ Valtava määrä erilaisia varusteita

+ Hienon näköinen

 

- Vaikeus

- Moninpelaamisen korostaminen

- Toisto

- Pelaajan kehittyminen

 

Arvosana: 4,5

 

Huonommalla puolella

sunnuntai, 15. lokakuu 2017

Marvel's Guardians of the Galaxy - Episode 4: Who Need You

Peter%20Quill.jpg?1508012738

Loppupeli on alkanut

 

 

Galaxin Vartijat on edennyt neljänteen osaansa ja nyt on jäljellä enää se viimeinen osa kokonaisuudesta. Mitä ikinä valintoja oletkaan tehnyt, ne näkyvät nyt ja tietyt teemat ovat vahvasti läsnä. Ketkä kaikki lopulta seisovatkaan rinnallasi?

 

 

 

Telltalen peleissä tyypillistä on se, että niissä joutuu tekemään paljon kovia ratkaisuja ja harva jos kukaan onnistuu ensimmäisellä kerralla saamaan kaikkea. Se ei kaikissa tapauksissa ole välttämättä edes mahdollista. Tämän pelin kohdalla en osaa varmaksi sanoa että mikä kaikki on mahdollista mutta oma ensimmäinen pelikertani johti lopulta tilanteeseen jota en todellakaan olisi toivonut, mutta niin se vain lopulta meni.

Tämän takia on hyvin kiinnostavaa pelata peli uudelleen läpi ja nähdä että jos olisin ajoittain tehnyt toisin, niin miten olisi käynyt. Itse pelaan näitä pelejä yleensä kahta yhtä aikaa. Ensimmäisena tietenkin ensi kokemus jossa teen ratkaisut tietämättä seurausia ja toimien kuten itse toimisin pelihahmon saappaissa. Toinen peli on sitten sellainen jossa teen vain muutamat ratkaisut toisin, ne jotka olisin todella halunnut valita. Tiettyjä asioita en muuta. Se tapahtuu sitten tulevilla pelikerroilla ja Guardians of the Galaxy on sellainen peli, jossa niitä uusia pelikertoja tulee, sillä neljäs osa loppuu tilanteeseen jossa monet avainasiat nostetaan esille. Mitähän tapahtuu kun niitä hieman muuttaa?


Tarinallisesti peli etenee aika hitaasti eikä mitään oikeasti uutta tule nyt kuvaan. Tosin nyt päästään kurkkaamaan Draxin menneisyyteen ja samalla aletaan katsomaan että miten tehdyt päätökset oikeasti vaikuttavat. Kuka tarvitsee sinua? Siinä on kysymys joka todellakin vaikuttaa tässä pelissä ja vielä enemmän tässä osassa. Samalla voisi kysyä: Mitä sinä tarvitset?

Tarinallisessa mielessä tämä osa ei ole niin vahva tai hyvä kuin pari aiempaa ja muutankin tämä osa tuntuu aika hitaalta ja huomasin että seuraavalla pelikerralla jopa puuduttavalta, erittäin, ajoittain. Vaihtelua on, mutta valtaosa siitä on enemmän tai vähemmän tylsää. Tässäkin jaksossa on puolensa, mutta selvästi heikompi osa on kyseessä, ellei ihan viimeistä kohtausta lasketa, joka on erinomaisesti tehty ja jossa saa oikeasti vähän heijastella tekemiään päätöksiä.


Guardians of the Galaxy on monella tavalla sellainen peli jossa ei tule ärsyttäviä cliffhanger lopetuksia. Tässä jätetään kyllä tilanteet auki mutta kertaakaan ei todella ärsyttänyt että kaikki päättyi miten päättyi. Joka kerta odotus on kyllä ollut läsnä, mutta se on enemmänkin sellaista kärsivällistä sorttia. Tarina on ollut varsin hyvin kirjoitettu ja erinomaisia päätöksiä on täytynyt tehdä ja tässäkin osassa käy juuri niin.

Who Needs You ei ole niin vahva kuin aiemmat ja voisn jopa sanoa että se on tähän mennessä pelin heikoin osa. Se toimii isossa kokonaisuudessa mutta ei niin hyvin kuin aiemmat ja kyllä tämä yhtenä osana peliä toimii oikein hyvin ja pitää kaiken käynnissä. Puhumattakaan siitä miten hyvin tässä osassa asetellaan palasia loppuhuipennukseen, samalla kerraten kaikki mitä olet tähän mennessä tehnyt. Jos itse et meinaa muistaa, niin ryhmäläiset kyllä muistavat.


Neljäs osa on ihan hyvä kokonaisuus. Se ei ole yhtä hyvä kuin aiemmat mutta toimii silti oikein hyvin. Tämä on tasoltaan samaa kuin aiemmatkin. Jakso on erittäin hauska kuin aiemmatkin, todella tunteikas ja tapahtumatrikas. Tietyt osuudet ovat puuduttavia mutta kaiken kaikkiaan jaksotus on ihan hyvä. Muutamia bugeja tuli vastaan, mutta ihan hyvä loppuvaikutelma jäi.

 

+ Hauska

+ Valintojen merkitys

+ Monta erinomaisesti tehtyä kohtausta 

 

- Useampi todella tylsä osuus

- Tuntuu hitaalta

 

Arvosana: 8,0

 

Mahtava

keskiviikko, 11. lokakuu 2017

Parhaat Soulsborne pomotaistelut

Demon's Souls, Dark Souls, Bloodborne ja Dark Souls 3 ovat pelit joita olen tästä sarjasta pelannut. Tämä sarja on kuuluisa mm. Vaikeista pomotaisteluista.

 

 

 

Soulsborne sarjassa on paljon todella haastavia pomovihollisia. Osa niistä on myös erityisen hyviä ja monella tavalla palkitsevia. Joissakin on hyvää se taisteluhenki, joissakin se haastavuus ja joissakin se syvä tunnelma. Oli syy mikä tahansa, nyt on tarkoitus korostaa niitä parhaita.

Sääntönä lähinnä se, että jos pomotaisteluksi lasketaan taistelu joka alkaa ensimmäisestä HP palkista ja päättyy siihen kun voittosi ilmoitetaan. Pomovihollisia voi olla useita ja ne voivat tulla myös vuoron perään. Nämä kaikki lasketaan yhdeksi.

NPC vihollisia ei pomovihollisiksi lasketa, vaikka monet niistä sen kyllä ansaitsisivat.

 

KUNNIAMAININTOJA

 

King of Storms - Demon's Souls

- Erittäin palkitseva pomotaistelu. Varsinkin jos pelaaja päätyy käyttämään Storm Ruler miekkaa.

Pontiff Sulyvahn - Dark Souls III

- Erittäin hienoissa ympyröissä käytävä pomotaistelu.

Dragon Slayer Ornstein & Executioner Smough - Dark Souls

- Klassiseksi noussut kaksikko tässä epäreilussa ottelussa.

Cleric Beast - Bloodborne

- Bloodbornen ensimmäisiä pomovihollisia. Antaa erittäin hyvän kuvan siitä mitä on luvassa, toiminnassa ja tunnelmassa.

Quelaag, Chaos Witch - Dark Souls

- Vaikuttavassa ympäristössä käytävä hyvin yllättävä pomotaistelu.

 




24. Champion's Gravetender & Gravetender's Great Wolf - Dark Souls III: Ashes of Ariandel

Aluksi tämä vaikuttaa aivan normaalilta NPC tyyliseltä viholliselta. Taistelu haudanhoitajaa vastaan on ihan ok, mutta kun susi tulee peliin, niin taisteluun tulee aivan uusi puoli lisää. Monella tavalla tämä ei ole yhtään niin hyvä kuin monet muut mutta tässä taistelussa toimii se, että tämä ei ole mitään kovin erikoista. Suuremmat pisteet tulevat kuitenkin siitä, missä tämä taistelu käydään. Alue on nimittäin todella upea. Järin vaikea taistelu ei ole, susi tuotti itselleni vähän ongelmia aluksi mutta haudanhoita ei yhtään.


23. Ludwig the Cursed / The Holy Blade - Bloodborne: Old Hunters

Tämä hirvitys on sanalla sanaoen ruma perkele, jopa tämän pelin tasolla. Hevosen ja ihmisen yhdistelmähäröpallo Ludwig, on varsin haastava tapaus aluksi ja lopuksi kyse on kiinni yhden iskun väistämisestä tai suorasta häviämisestä. Alue jossa taistelu käydään sopii tunnelmaan erinomaisesti ja kuvaa hyvin sitä, millainen muotopuoli Ludwig nyt on. Kaksivaiheiseksi taisteluksi tämä on tehty yllättävän hyvin, siten että molemmat vaiheet tuntuvat oikeasti erilaisilta.


22. Manus, Father of the Abyss - Dark Souls III: Artorias of the Abyss

Ensimmäisen Dark Soulsin viimeinen DLC tarinavihollinen. Manusin kohdalla valtavat pisteet tulevat tunnelmasta. Alue jossa taistelu käydään on erittäin hieno ollakseen lähes täysin musta. Muutenkin se kun Manus tulee esiin, on todella hyvin tehty. Taistelu itsessään on enemmänkin halpamainen kuin oikealla tavalla haastava. Manus kun helposti alkaa spämmäämään paria liikettä. Vähän ekstraa tulee kuitenkin siitä, että tähän taisteluun voi saada avukseen pentu Sifin. Manus on suurelta osin todella hienon näkinen, mutta jättikäpälä ei jotenkin sovi kuvaan.


21. Capra Demon - Dark Souls

Yksi niitä vihollisia jotka ovat aina muistoissani, yhtenä ensimmäisen Dark Soulsin vaikeimpana pomotaisteluna. Tämä on sellainen taistelu jossa halpamaisuus ja sula epäreiluuden tunne on heti läsnä. Tosin tämä kuvastaa hyvin sitä, mihin tulisi aina varautua kun kulkee sumumuurin läpi. Vastassa oleva Capra demoni tekee oikeasti vahinkoa miekallaan, mutta se todellinen uhka on pieni tila jossa ei ole paljoa tilaa operoida. Ja sitten ovat ne koirat jotka käyvät Capran lailla oitis forcella päälle, antamatta yhtään armoa saati tilaa hengittää.


20. Tower Knight - Demon's Souls

Monet sanovat että tästä Demon's Souls todella vasta alkaa. Vastassa on pirun iso ritari jolla pirun iso kilpi ja peitsi. Tämä taistelu ritaria vastaan on vain kiinni kärsivällisyydestä ja pelin tuntemisesta. Torniritari nimittäin tekee vahinkoa myös kaatuessaan. Se mikä kuitenkin tuo mukaan vähän extraa on siinä, että muurilla on jousiampujia jotka kanttaa ensin tikata. Silloin oppii myös että liika etäisyyden pitäminen johtaa energiakeihäisiin. Liian lähellä oleminen on muuten vain pirun riskaapelia. Tower Knight on erinomainen alkupuolin pomovihollinen.


19. Dragon Slayer Armor - Dark Souls III

Tämä oli yllätyshaastava taistelu ja sellainen pomovihollinen jota todellakaan en osannut odottaa. Haarniska on todella vaarallinen vihollinen. Kilvellä tulevat iskut voivat olla hankalia väistää ja kilpi suojaa pelaajan iskuilta. Kirves taas tekee valtavaa vahinkoa, vaikka onkin helppo väistää. Paikka jossa taistelu käydään on todella hyvä ja tuo taisteluun lisää tunnelmaa. Ehdottomasti yksi Lothricin linnan parhaita pomotaisteluita.


18. Father Gascoigne - Bloodborne

Monet sanovat että tästä Bloodborne todella vasta alkaa. Cleric Beast on kyllä aloitteluvihollinen ja siinä oppii hyvin sen miten isoja petoja vastaan tulee taistella. Gascoigne sen sijaan on se joka opettaa pelaajella, miten tulee taistella ihmisenkokoisia vihollisia vastaan, sekä sen, miten Bloodbornea tulee oikeasti pelata. Tämä vihollinen on erittäin aggressiivinen ja niin on pelaajankin oltava. Hautausmaa on erinomainen taistelukenttä ja tämä on sellainen taistelu joka toimii erittäin hyvin monella osa-alueella. Toinen vaihe taistelusta tosin menee sinne halpamainen sektorille.


17. Crossbreed Pricilla - Dark Souls

Yksi vapaaehtoisia pomovihollisia. Pricilla ei halua taistella eikä tee aloitetta. Tämä ristiverinen on todella hienonnäköinen ja kiinnostava hahmo. Tarinallisesti tässä on todellista syvyyttä ja kiinnostavuutta. Paikka jossa taistelu käydään on todella hieno päätös maalatulle maailmalle ja Pricillan näkymättömyys on todella hyvä pelielementti. Tämä ei ole mikään läpihuutojuttu, mutta ei millään tavalla epäreilukaan taistelu. Todella hyvin tehty kokonaisuus, enemmän tunnelmassa kuin toiminnassa.


16. Laurence, The First Vicaar - Bloodborne: Old Hunters

Bloodborne DLC:n vapaaehtoinen pomovihollinen ja ehkä jopa pelin vaikein taistelu. Cleric Beast oli todella hyvä taistelu mutta Laurence on Cleric Beast potenssiin kaksi, sytytettynä tuleen. Tämä viholline kestää rankaisua ja tekee valtavasti vahinkoa. Tuli on oma osansa taistelua mutta kyllä se on ensimmäisen kirkkoherran aggeressiivisuus ja valtava ulottuvuus joka tekee tästä taistelusta niin vaikean. Kaikenkaikkiaan pomovihollinen on erittäin hienonnäköinen.


15. Dragon God - Demon's Souls

Sanotaan että tämä on sellainen taistelu joka ottaa oitis pisteet parista syystä. Dragon God on se vihollinen joka tutorialissa vain tappaa pelaajan. Kun sitten tämä peto kohdataan uudestaan niin kaikki käy paljon helpommin. Tämä on puzzlevihollinen ja varsin helppo sellainen, jos ei hosu. Lohikäärmejumala tekee todella paljon vahinkoa mutta ottaa sitä heikkoon paikkaansa myös runsaasti vastaan. Tämä on siksi niin hyvä taistelu, että tässä ei edes yritetä taistella kuin muita vastaan, ei pelaajalla ole sanaa. Vihollinen on todella upea ilmestys ja paikka jossa taistelu käydään on sekin parhaasta päästää Demonin Sieluissa.


14. Nameless King & King of Storm - Dark Souls III

Dark Souls 3:n vapaaehtoinen pomotaistelu ja ehkä pelin vaikein vihollinen, ilman DLC sisältöä. Ensimmäinen vaihe on parin kerran jälkeen todella helposti hoidettu, mutta Nimetön kuningas on tuskastuttavan vaikea, ellei pelaajalta todella löydy jerkkua. Tämä vihollinen kestaa paljon rankaisua ja tekee vahinkoa todella massiivisia määriä. Reilun taistelusta tekee se, että valtaosa tämän vihollisen liikkeistä on helppo lukea, mutta virhe tai kaksi on helposti aivan liikaa. Tämä taistelu kysyy kärsivällisyyttä. Mikäs siinä, sillä taistelukenttä on tunnelmallinen ja todella hienon näköinen.


13. Gehrman, The First Hunter - Bloodborne

Yksi kolmesta mahdollisesta viimeisestä taistelusta pelistä. Ensimmäinen metsästäjä on kuin monet muutkin ihmisen kokoiset viholliset, kuten Gascoigne tai vaikka Bloody Crow on Cainhurst. Se mikä kuitenkin tekee tästä taistelusta niin upean ja tunnelmallisen on se kokonaisuus. Gehrman on haastava, mutta ei missään nimessä epäreilu taistelu. Taistelu alkaa todella upeasti ja Gehrman on erittäin tyylikäs viikatetta käyttävänä metsästäjänä. Alue itsessään on todella upea ilmestys ja tunnelmallisuuden suhteen tämä taistelu on pelin parhaita, ehkä jopa paras. Taistelu kukkakedolla kuun valossa vain toimii.


12. Martyr Logarius - Bloodborne

Tämä on se toinen vaihtoehto tunnelmallisesti parhaaksi Bloodborne taisteluksi. Marttyyri Logarius on vaikea taistelu. Taistelussa menee hetki opetteluun ja Logariusilta löytyy eväitä kaikkiin pelaajan temppuihin. Lisäksi hänen miekkataikansa tekee taistelusta sietämättömän vaikean jos sitä ei heti ammu pois. Logarius on vaikea taistelu, mutta myös todella hyvin tehty. Viikatetta käyttävä eritättäin hienon näköinen pomovihollinen verenpunaisine loitsuneen sopii todella hyvin peliin. Katolla käytävä taistelu lumisessa maailmassa on pelin parasta antia.


11. Abyss Watchers - Dark Souls III

Ensimmäinen Dark Souls 3 pomovihollinen joka osoittautui valtavaksi haasteeksi. Tämä taistelu on sellainen, jossa viimeistään katsotaan että onko jatkon kohdalla mitään sanaa. Syvyystarkkailijat ovat hyvin aggressiivisia ja ennenkaikkea nopeita vihollisia. Kyllä, niitä on enemmän kuin yksi. Ensin vastassa on vain yksi, mutta hyvin nopeasti toinenkin liittyy taisteluun. Tunnelmallisesti on kuitenkin todella näppärä veto, että kun kolmas vihollinen liittyy taisteluun, se tappeleekiin kahta aiempaa vastaan. Nämä viholliset ovat todella hienon näköisiä ja taistelu on kaikessa raastavassa vaikeudessaan todella hienosti tehty. Tuo vahvasti mieleen pari myöhemmin tällä listalla vastaan tulevaa taistelua.


10. Slave Knight Gael - Dark Souls III: Ringed City

Viimeisen DLC:n viimeinen vastus ja varsin haastava, mutta sisällä reilulla tavalla. Tämä taistelu ei ole missään nimessä epäreilu, mutta se on vaikea. Orjaritari Gael kestää todella paljon rankaisua, harva vihollinen kestää yhtä paljon. Sen lisäksi tämä vihollinen hyökkää armotta ja hänen iskunsa osuvat hyvinkin ovelasta. Taitovalikoimaa hänellä on juuri tarpeeksi pitämään pelaajan varpaillaan. Reiluus näkyy siinä, että pelaaja pystyy vahingoittamaan häntä niin että tuntuu. Alueena tämä taistelu on kuin suoraan maailmanlopusta kun kaikkialla on vain tuhkaa. Gael on todella hienosti tehty vihollinen joka ei ole mitenkään erikoisen näköinen tai upea kuten monet muut, mutta hän on todella hienosti tehty, sillä normaalilla, ei retostelevalla tavalla.


9. Shadows of Yharnam - Bloodborne

Sormusten herra fanina ensimmäinen reaktio oli: Nazguleita. Sitten kun huomasin että niitä oli kolme, niin seuraava ajatus oli: Voi p**ka. Tämä taistelu ei ole yhtään niin vaikea kuin aluksi voisi luulla. Siis haastava taistelu on kyseessä ja tämä on sellainen taistelu joka menee herkästi reisille ja vieläpä hyvin nopeasti. Kolmea vihollista vastaan on hankala tapella mutta positiivista on, että nämä kaikki käyttäytyvät eri tavalla, reilulla tavalla. Suuret pisteet tulevat kuitenkin siitä tunnelmasta sillä tämä usvainen alue on todella upeasti tehty ja kun kolme sormusaavetta astelee esiin usvasta, niin kyllä siinä tulee hieman kylmiä väreitä.


8. Penetrator - Demon's Souls

Demonin Sielut pelit paras pomotaistelu. Lävistäjä ei ole pelin vaikein taistelu ja alue jossa taistelu käydään on sekin suhteellisen normaali ilman mitään eritysiä hienouksia. Vihollinen ei sekään pidä sisällään mitään suurta ja mahtipontista. Mutta tämän taistelun kohdalla, taistelu on osattu aloittaa erityisen hyvin. Penetrator tappaa yhden punkeron heti kättelyssä ja saa täyden huomion itselleen. Tämä haarniskoitu soturi on erittäin upea ilmestys, pelin hienoimman näköisiä vihollisia, ei epäilystäkään. Aseena on todella hienon näköinen miekka. Taistelu on haastava, mutta se ei ole missään nimessä epäreilu saati halpamainen. Tämä on todella upea kaksintaistelu kahde soturin kesken.


7. Black Dragon Kalameet - Dark Souls: Artorias of the Abyss

Vapaaehtoinen DLC vihollinen ja todella hienosti tehty sellainen. Ensiksi on pakko sanoa että on todella näppärä idea että alue jossa taistelu käydään on varma kuolema, ennenkuin lohikäärme ammutaan alas. Sitten taistelu voi todella alkaa ja vaikka lentokykyä on rajoitettu, niin se ei tee Kalameetista juuri helpompaa. Tulihengitys yltää kaus ja tekee valtavasti vahinkoa. Tämä taistelu menettää paljon pisteitä koska alue jossa taistelu käydään jättää paljon toivomisen varaa. Sen lisäksi Kalameet on päästä vähän oudon näköinen. Mutta muuten todella hyvä lohikäärme taistelu, vaikka jättäkin paljon toivomisen varaa.


6. Lady Maria of the Astral Clocktower - Bloodborne: Old Hunters

Bloodbornen hienoimpia pomovihollisia ulkoisessa olemuksessa ja tarinallisessa tunnelmassa. Kellotorni ei ole se näyttävin taistelukenttä, mutta sopii kelvollisesti. Taistelu itsessään on todella hyvin tehty ja nautinnollinen. Kuten muutkin ihmisen kokoiset viholliset pelissä, taistelu Mariaa vastaan ei ole vaikea väärällä tavalla. Tämä taistelu on erinomainen kaksintaistelu jossa kaksi metsästäjää ottaa toisistaan upeasti mittaa. Lady Maria on aluksi hyvin helpon tuntuinen mutta askel askeleelta taistelu muuttuu haastavammaksi. Suuret pisteet kokonaisuudesta sillä tämä on pelin hauskimpia taisteluita.


5. Soul of Cinder - Dark Souls III

Pelisarjan päätös, viimeinen taistelu ehkä jopa pelin hienoimmalla taistelukentällä. Sanotaan että on todella hankala valita sitä parasta, mutta alueena tämä aseiden täyttämä maa, on erittäin upea. Vihollinen ei sekään ole sen huonompi. Vaurioitunut, tulen polttama haarniska on todella hienon näköinen siinä tietyssä yksinkertaisuudessaan. Taistelu on todella hieno ja haastava. Tämä on sellainen taistelu jossa on todellakin palaset oikeilla paikoillaan ja sarjan viimeiseksi taisteluksi, se on erittäin hyvin tehty. Kokonaisuus on Tulikiven Sielua vastaan taisteltaessa on todella hyvä.


4. Demon in Pain, Demon From Below and Demon Prince - Dark Souls III: Ringed City

Tämä on yksi sellainen taistelu joka on todella vaikea mutta myös, todella upea, ehdottomasti yksi pelin parhaita kokonaisuuksia ja siksi se lopulta pääsikin näin ylös. Kenttänä on synkkä luola jossa tapellaan kahta lepakkomaista demonia vastaan. Nämä kaksi näyttävät hyvin samalta mutta toimivat eri tavalla. Tämän taistelun kohdalla on väliä, kumman tappaa ensin, sillä kun Demoni Alapuoleta ja Demoni tuskissaan ovat molemmat kuolleet, niin Demoni Ruhtinas herää ja tämä on se kohta missä taistelusta tulee todella vaikea. Ruhtinas liikkuu todella nopeasti, lyö kovaa ja tuli tekee lisää ongelmia. Superisku on joko hyvin helposti väistettävä, tai hyvin hankalast, riippuen siitä kumpi demoni kuoli ensin. Demon Prince on ehdottomasti yksi koko pelisarjan hienoimpia vihollisia ja jopa hienompi kuin seuraavan sijan pomovihollinen.


3. Knight Artorias - Dark Souls: Artorias of the Abyss

Ritari Artorias on vaikea vihollinen, hän on todella hienon näköinen susiritari ja tarinallinen puoli tuo tähän taisteluun aivan oman syvyytensä. Syvyyden runtelema Artorias olisi parhaassa terässään ollessaan varmaan tuskallinen vastus. Haavoittuneenakin hän on Dark Soulsin vaikeimpia, ellei jopa vaikein, vastuksia. Tässä taistelussa ratkaisee taito, sillä oli pelaaja millainen tahansa, niin Artorias osaa taistella vastaan. Alueena on aika tylsä areena. Tämä on kuitenkin ihan kelvollinen kenttä kahden mahtavan soturin kaksintaistelulle. Artorias on nopea ja todella voimakas, puhumattakaan siitä, että hän kuroo välimatkan nopeasti umpeen ja pystyy lyömään hyvin tehokkaasti vaikka olisit sivulla tai takana. Tähän kun lisätään se että syvyys iskut ovat murhaavia, niin kyseessä on ehdottomasti yksi parhaita taisteluita.


2. Darkeater Midir - Dark Souls III: Ringed City

Siihen meni monta peliä, mutta viimeinkin tekijät saivat aikaiseksi mahtavat lohikäärmetaistelun jossa ei ole juuri suurempia virheitä. Jos jotakin muuttaisin, niin paikan jossa taistelu käydään. Maan syövereissä oleva luola on kyllä tunnelmallinen ja sopii tilanteeseen erittäin hyvin, mutta kyllä sitä olisi voitu hieman parantaa. Midir itsessään on juurikin sellainen millainen lohikäärmeen pitää olla. Pimeydensyövä on synkkäsävytteinen, neliraajainen ja sarvekas, sellainen kuin lohikäärmeen pitääkin. Tämän lisäksi tämä vihollinen on ehkä kaikkein kestävin kaikista DS pomovihollisista. Ainoa paikka johon saa edes kohtuullisesti vahinkoa aikaiseksi on pää, se vaarallisin paikka. Tämä on koko pelisarjan vaikein pomovihollinen. Midir lyö erityisen kovaa ja ylettyy todella pitkälle. Tämä on taistelu jossa kysytään kärsivällisyyttä ja taitoa koska yksi virhe voi olla se ratkasieva.


1. Sif, The Great Grey Wolf - Dark Souls

Tämä taistelu on haastava, ensimmäisellä pelikerralla yksi vaikeimpia. Haaste on hyvin tasapainoitettu eikä tunnu missään kohtaa mitenkään epäreilulta. Vihollinen on normaalin oloinen, vaikkain jättikokoinen susi, ei mitään sen ihmeellisempää. Se mikä kuitenkin tekee tästä poikkeuksellisen eeppisen taistelu on se, että Sif ottaa miekan hampaisiinsa ja käyttää sitä aseenaan. Tämä on eeppistä jos mikä. Taistelukenttä sopii todella hyvin. Metsän keskellä oleva auki jossa Sifin isännän, Artoriasin hautakivi. Siitä päästäänkin siihen, mikä tekee tästä taistelusta juurikin hieman paremman kuin taistelusta Midiriä vastaan. Tarinallisesti tämä on erittäin voimakas taistelu ja tunnelma nousee sen takai huippuunsa, varsinkin, jos DLC on pelattu ja siinä on nähty pikku Sif. Tämä aikuinen nimittäin tunnistaa pelaajan hajun. Viimeinen niitti on se, että itse en olisi halunnut tappaa Sifiä, joka vain vartijoi mestarinsa leposijaa. 

keskiviikko, 11. lokakuu 2017

Parhaat Ninja Gaiden pomotaistelut

Yksi kaikkien aikojen vaikeimpia pelisarjoja, pitää sisällään monia kaikkien aikojen vaikeimpia pomotaisteluita. Ninja Gaiden sarja on tunnettu monesta asiasta ja varsinkin sigma kaksikossa, laatu on yksi niistä.

 

 

 

Ryu Hayabusa on mestarininja. Hän on mestari valtavalla määrälle erilaisia aseita ja se tulee tarpeeseen, kun vastaan tulee toinen toistaan vaikeampia pomovihollisia. Tämä sarja pitää sisällään monia erittäin vaikeita pomotaisteluita joiden rinnalla moni muu pelisarja kalpenee.

Mitään erityisempiä sääntöjä ei ole. Ainoa se, että pomovihollinen voi olla listalla vain kerran, eli ei samaa vihollista kuin kerran. Jos taistelu on selvästi erilainen mutta vihollinen sama, niin se on poikkeus.

 

KUNNIAMAININTOJA

 

Emperor - Ninja Gaiden Sigma

- Massiivinen muotopuoli hirviö, erittäin hienossa ympäristössä. Ulkoisesti pienoinen pettymys.

Regent of the Mask - Ninja Gaiden 3

- Vakiokasvovihollinen. Ensimmäinen yhteenotto on oikeasti varsin hyvin tehty.

Gamov - Ninja Gaiden Sigma

- Erilainen pomotaistelu ja todella hyvä sellainen. Varsin helppo, mutta hyvä.

 




12. Alma - Ninja Gaiden Sigma

Monet sanovat että Alma on pelin vaikein pomotaistelu. Itse en jaa tätä mielipidettä sillä tämä taistelu, vaikkakin aika haastava, ei ole niin vaikea, kuin pari muuta. Itse valitsen ensimmäisen Alma taistelun, koska seuraavassa taistelussa ei ole samaa tunnetta. Tämä taistelu alkaa todella hienosti ja pomovihollisessa on tiettyä tyyliä. Tämä ei kuitenkaan millään tarjoa samaa, mitä niin moni muu tarjoaa.


11. Alexei: Graceful Ruler of Lightning - Ninja Gaiden Sigma 2

Paholaisista se huonoin, monella tavalla. Taistelu itsessään on vaikea kuten muutkin myöhemmin vastaan tulevat. Kenttä jossa taistelu käydään on kuitenkin hienoin kaikista neljästä suuremmasta paholaisesta. Taistelussa on omat vaikeutensa joista osa hieman halpamaisia. Ulkoisesti Alexei on ihan hyvin tehty ja kyllä tämä on taistelun hyvinkin kelvollinen. Se ehkä kalpenee muiden pelin taisteluiden rinnalla, mutta siinä on oma hohtonsa.


10. Marbus - Ninja Gaiden Sigma

Tämä on monella tavalla juurikin sellainen taistelu, millainen normaali Ninja Gaiden taistelu tuleekin olla. Marbus ei ole se mieleenjäävin vihollinen eikä ole muutenkin ihan samaa kaliberia kuin monet kovimmista vihollisista. Mutta se onkin se jippo. Marbus on suhteellisen normaalin demonin oloinen vihollinen, mutta tässä vihollisessa vain on sitä jotakin mikä saa hänet tuntumaan niin upealta. Muutenkin tämä vihollinen todella hienossa ympäristössä ja tunnelman lisäksi vähän tarinaakin on saatu hahmon taakse.


9. Elizebet - Ninja Gaiden Sigma 2

Todella tunnelmallinen aloitus joka kuvastaa juurikin sitä, millainen Elizebet on. Taistelu itsessään ei ole niin vaikea kuin monet Fiend taistelut, mutta vaikea tämäkin on. Se mikä tässä taistelussa todella nappaa on se tarinallisuuden ja tunnelmallisuuden yhdistyminen, kun viimeinkin päästään ottamaan yhteen tämän kaunottaren kanssa. Ulkoisesti demonimuoto jättää vähän toivomisen varaa, mutta kokonaisuutena tämä taistelu on erittäin hyvin tehty.


8. Ghost Doku - Ninja Gaiden Sigma

Aaveversio Dokusta ei ole ihan niin vaikea kuin Doku itse, mutta vaikea silti. Tämä taistelu on sellainen joka ei ole ihan niin hyvä kuin se olisi voinut olla. Siinä on kyllä kaikki palaset kohdallaan ja se on Ninja Gaiden tasolla todella hyvin tehty. Siinä tuntuu kuitenkin puuttuvan se jokin. Näyttävyys ja haaste, sekä pomovihollisen hienous ovat läsnä, mutta silti. Se mikä kuitenkin nostaa tätä taistelua, on se miten se päättyy, tarinallisesti.


7. Epigonos - Ninja Gaiden 3

Tämä sarjan peli ei kovin montaa järin hienoa hetkeä tarjoa, mutta tämä taistelu on yksi niistä. Tämä on käytännössä aivan normaali doppelganger taistelu, mutta juurikin se on syy, miksi tämä on niin nautinollinen taistelu. Tämä on pelin tasolla varsin haastava ja hyvin palkitseva taistelu jossa päästään siihen tunnelmaan, johon Ninja Gaiden pelissä pitäsi päästä aika paljon useammin.


6. Black Fire Dragon - Ninja Gaiden Sigma 2

Lohikäärmetaisteluiden joukossa tämä on ihan hyvä, se ei ole mitenkään erityinen, mutta tarjoaa todella hienot puitteet. Taistelualue on erittäin hieno ja taistelu itsessään on juurikin sellainen kuin arvata saattaa. Ei pelin vaikeimpia taisteluita mutta silti haastava. Vihollinen on kuitenkin se joka ottaa todella isot pisteet, todella hienosti tehty lohikäärme.


5. Volf: Invincible Ruler of Storms - Ninja Gaiden Sigma 2

Sanotaan heti että tämä olisi paljon korkeammalla jos ympäristö olisi hienompi ja tällä lykaanipedolla ei olisi neljää kättä. Haasteen puolesta Volf on vaikea, mutta jotenkin tämä on se paholaistaistelu josta itse pidän kaikista eniten. Haaste on yllättävän reilu ja kyllä se ympäristö on varsin hieno taistelualue. Volf on myös yksi parhaita Ninja Gaiden vihollisia ja kokonaisuudessa todella hieno, viikate on myös varsin näppärä valinta aseeksi, sillä yleensä tälläinen vihollinen kantaisi jotain raskaampaa. Tämä on yksi niistä taisteluita, joita on hauska käydä.


4. Zedonius: Malevolent Ruler of Flames - Ninja Gaiden Sigma 2

Neljästä paholaisesti se kaikkein paras, kokonaisuutena. Tietyt osuudet muut tekevät paremmin, mutta Zedonius on se joka saa kaikki eniten palasia oikeisiin kohtiin. Tämä on vaikea taistelu, mutta Volfin tavoin se tuntuu yllättävän reilulta. Ympäristö on varsin hienosti tehty ja muutenkin tässä taistelussa on tunnelma kohdallaan. Se mikä kuitenkin todella iskee on se miten hienosti Zedonius on tehty. Jos Volf on susipaholainen, niin tämä on lepakkopaholainen ja todella upeasti tehty sellainen. Varmasti yksi pelisarjan näyttävimpiä vihollisia.


3. Genshin: Supreme Ninja Overlord - Ninja Gaiden Sigma 2

Siinä missä Zedonius on loistava demonivihollinen, on Genshin loistava ninjavihollinen. Tämä saattaa hyvinkin olla koko pelin vaikein pomovihollinen. Itse valitsen taistelun jossa Genshin saa oman paholaismuotonsa. Siinä on nimittäin vielä enemmän tunnelmaa kuin ihmismuodossa. Taistelu palavassa talossa on kyllä upeasti tehty ja todella vaikea. Mutta taistelu helvetissä on tunnelmallisuudessa ja tyylikkyydessä vielä hienompi ja siinä todellakin on mestarininjat vastakkain. Tarinallisuus on myös mukana ja siksi Genshin on kuin kakkosen versio Dokusta.


2. Doku: Lord of Greater Fiends - Ninja Gaiden Sigma

Ninja Gaiden Sigman vaikein pomotaistelu ensimmäinen yhteenotto Dokua vastaan. Oma valintani on kuitenkin toinen yhteenotto, sillä siinä on sentään jo vähän sanaakin ja vaikka taistelu onkin erittäin vaikea, se on myös yllättävän reilu ja nautinnollinen. Musta samuraihaarniska on todella hieno tyyliseikka ja tässä taistelu on todellakin eeppiset mittasuhteet kun ninja ja samurai asettuvat vastakkain. Tämä olisi ollut todella hyvä viimeiseksi taisteluksi ja onkin sääli että Doku tulee vastaan niin aikaisin, sillä tunnelmassa, tyylikkyydessä ja tarinallisuudessa ollaan todella isoissa mittasuhteissa. Tämän lisäksi taistelu Dokua vastaan on vain niin hyvin tehty, että se jää mieleen.


1. Vazdah: Supreme Archfiend - Ninja Gaiden Sigma 2

Pelin viimeinen vihollinen ja neljän paholaisen herra. Tämä olento on kaiken paha alku ja juuri ja todella monen upean pomovihollisen jälkeen, tämä onnistuu silti erottumaan edukseen ja nousee helposti yhdeksi parhaaski viimeiseksi pomotaisteluksi koskaan. Siinä missä Ninja Gaiden Sigma pudotti todella pahasti pallon niin Ninja Gaiden Sigma 2 ei todellakaan syyllisty samaan. Vazdah ei ole pelin vaikeimpia vihollisia, mutta näyttävyys, taistelukenttä, tunnelma ja tarina ovat kaikki tässä kohtaa huipussaan. Tämä on ehdottomasti yksi koko pelisarjan kohokohtia.