tiistai, 27. heinäkuu 2021

The Order: 1886


The%20Order.jpg?1626551384

Kuningas Arthurin ritarien perintö elää

 

Järjestö 1886 oli yksi niitä ensimmäisiä PS4 pelejä ja näytti todella hyvältä. Harmillisen selvästi tulee kuitenkin todettua että näyttävyyden ja erittäin hyvän asetelman lisäksi, tällä pelillä ei ole parjoa tarjottavaa ja näin heikko pelillinen toteutus, tappoi varsin kiinnostavan asetelman niille sijoilleen. 

 

 

 

Ritarikunta: 1886

Tämä on niitä pelejä josta on kuullut lähinnä negatiivis-sävytteisiä asioita, mutta jota kohtaan ollut sellainen tietty uteliaisuus siitäkin huolimatta. Kun pelin on sitten itse pelannut läpi niin kyllähän sen kanssa huomaa, että teknisesti peli toimii hyvin ja on ulkoisesti todella hienon näköinen. Ongelmallista ovat kuitenkin monet pelilliset asiat. Tämän lisäksi yksi pelin merkittävistä heikkouksista on siinä, että se on nimetty aika huonosti, siis todella huonosti kun peliin pääsen vähän enemmän sisään. The Order kuin rakentaa useamman pelin jatkumoa ja tarinaa, jota tuskin koskaan tulee. Tarinallisesti ja ideallisesti peli on todella vahvoilla. Tämä olisi juurikin sellainen pelikokonaisuus josta itse saisin todella paljon irti, mutta pelin kanssa ei vain olla menty tarpeeksi pitkälle oikeastaan millään tavalla, vaan keskitytty aivan vääriin asioihin.

 

Pyören Pöydän Ritarit: Viktoriaaninen Aikakausi

Näin peli keräisi oitis enemmän huomiota: Knights of the Round: Victorian Era. Ainakin se kertoisi enemmän eikä tarvitsisi vuosiluvuilla kikkailla, varsinkaan kun siinä epäonnistutaan niin lahjakkaasti. Sanotaan heti että yhtä asiaa en millään ymmärrä tämän pelin kanssa. Millä perusteella on arvottu vuodeksi 1886, koska ainoa mitä siinä pystytään kertomaan pelaajalle, on se, että pelintekijät eivät tunne historiaa. Viiltäjä Jack, yksi juonielementti tässä kokonaisuudessa, teki murhiaan loppuvuodesta 1888. Mikä on ollut ajatusmalli tämän pelleilyn takana. Siis joo, kyseessä on vaihtoehtohistoriallinen peli, mutta tämä on vain yksi näitä hämääviä asioita, sillä aivan satunnaisesti otettu nimi tällä pelillä on joka tapauksessa. Parempi nimi olisi ollut paikallaan, josta olisi karsittu tuo vuosi kokonaan pois.

Isossa osassa peliä on kuningas Arthurin Pyöreän Pöydän ritarien ritarikunta, joka ei koskaan kadonnut, heidän tehtävänsä on vain aikojen kuluessa merkittävästi muuttunut ja heidän taitonsa ja aseistuksensa kehittynyt. Nykyään heidän pahimpiin vihollisiinsa kuuluvat puoliveriset, eli yön pedot kuten lykaanit ja vampyyrit. Aseistuksessa on vähemmän miekkoja ja enemmän tuliaseita ja muutamia sitäkin kehittyneempiä aseita. Ritareilla on myös apunaan mustaveri, eräänlainen eliksiiri joka parantaa heidän haavansa ja pitkittää heidän ikäänsä, mahdollistaen heidän tehtävänsä jatkumisen. Ritarit voivat silti kuolla ja kun yksi ritari kaatuu, niin hänen tittelinsä pitäjäksi valitaan joku toinen.

Pelin päähenkilö on Grayson, nykyinen sir Galahad, joka on ollut ritarina jo monta sataa vuotta. Pelin alussa hän kuitenkin hyvin heikossa tilanteessa, sillä peli alkaa kun kidutettu ja riutunut Grayson pakenee vankilasta. Paon aikana tutustutaan muutamaan hänen  kollegaansa, joista saadaan oitis hyvin selkeä kuva joka ei pelin aikana oikeastaan muutu mihinkään. Ainakin yhteen entiseen kollegaan voi edelleen luottaa, mutta ritarikunnan johtaja on satavarma mulkku jota pelin aikana vihaa kokoajan enemmän. Varsinainen peli alkaa kuitenkin kun hypätään ajassa vähän taaksepäin, kun Galahad vielä taisteli yhdessä lady Igrainen, sir Percivalin ja Marquis de Lafayetten (historiallinen henkilö) kanssa, tukijoukoissa mm. itse Nikola Tesla ja taustalla kummittelemassa joukko Viiltäjä Jackin rikoksia. The Order yhdistelee monia historiallisia tapahtumia ja henkilöitä mytologisiin henkilöihin mikä toimii ideallisesti todella hyvin tuodaan erinomaisen tunnelman ja tyylikkyyden joka on ominaista Viktoriaaniselle ajalle.

 

Näyttävyys ennen pelattavuutta

The Order: 1886 näyttää todella hienolta ja toimii teknisesti todella hyvin, ollen tällä tavalla PS4:n alkuajan näyttävimpiä tapauksia joka toimi monella tavalla esittelynä konsolin voimasta. Suuri sääli onkin että iso osa peliä onkin tehty näyttämään hienolta täysin pelattavuuden kustannuksella. Tämä on ehdottomasti sellainen peli jossa kuvaustilalla voi leikkiä hyvin pitkään ja jos mitään, niin ainakin se on yksi sellainen asia jonka yhtenä edelläkävijänä tätä peliä voisi pitää, sillä ei ainakaan nopeasti tule itsellä mieleen aikaisempia pelejä jotka olisivat käyttäneet sitä tilaa hyödykseen, sillä PS4 on tehnyt siitä tilasta erinomaisen osan pelaamista. Pelimaailma ja hahmon näyttävät todella elokuvallisilta ja tyylikkäiltä. Onpahan muutama pelin hahmokin tehty näyttämään enemmän tai vähemmän julkisuuden henkilöiltä ja ei peliä voi tyylikkyydestä moittia, sillä se tyylikkyys tuntuu miltein kaikkialla. Aseissa on tyyliä, kentissä on tyyliä ja hahmojen asusteet näyttävät todella hyviltä. Tietyt tyyliseikat tosin kompuroivat, lähinnä muutamissa aseissa.

Pelattavuuteen tämä laadukkuus ei ole riittänyt. Isoimmat ongelmat ovat siinä, että pelissä tehdään aivan liikaa tälläisiä täyteasioita jotka eivät tuo pelattavuuteen mitään hyvää lisää. Yksi asia on tämä esineiden pyörittely ja tutkiminen joka on lähinnä hidastetta ilman mitään todellista sisältöä. Kyllähän se on hetkittäin ihan hienoa, mutta sitä tehdään aivan liikaa. Myös QTE tilanteet ovat tässä pelissä joko yllättävän tiukkoja, tai sitten turhaa rämpyttämistä ilman mitään syytä. Taistelussa ne kyllä kelpaavat, kun tulevat sen verran satunnaisesti, mutta sivuosuuksissa ne ovat tarpeettomia. Muutenkin pelissä tuntuu olevan sellainen tietty hitaus hyvin monessa kohdassa, jotka tosin voidaan hyväksyä koska ne ilmeisesti peittävät lataustaukoja, mikä on nykyään jo hyvin monien pelien adoptoima metodi. Sen sijaan muutamia lähes kertakäyttöisiä mekaniikkoja ei käytetä tarpeeksi. Muutamat minipelit tulevat vastaan useasti, mutta ne ovat simppeleitä ja mukavaa hetkittäistä vaihtelua.

Pääosassa on tietenkin ammuskelu. Aseita on ihan kivasti kivääreistä ja pistooleista tarkkuuskivääriin, haulikoihin ja tiedeaseisiin. Tällä osa-alueella olisi voitu mennä paljon pidemmällekin. Pistooleissa on ehkä eniten vaihtelua ja silti tämä ritarien peruspistooli on niin ylikäytetty, huomioiden että se on kauhistuttavan ruma. Muutamilla aseilla voi oikeasti temppuillakin, sillä ritarien peruskiväärissä yhdistyy tiedeaseen erikoisiin ja tavallisen sarjatuliaseen tulivoima. Toiminnassa isossa osassa ovat suojat, sillä vahinkoa pelihahmo ei kestä nimeksikään. Suunnitelmallinen lähestyminen on tärkeää sillä vaikka ritari onkin lähitaistelussa selvästi se ylivoimainen osapuoli, niin se vahinko mitä pelihahmo ramboilun seurauksena monesti ottaa, johtaa tilanteeseen jossa kuolema korjaa nopeasti. Ammuskelu on kuitenkin todella hauskaa, ei puhettakaan, mutta sen kanssa ei olla menty tarpeeksi pitkälle, vaan jääty harmillisesti välimallivyöhykkeelle kun kaikkeen muuhun pelleilyyn on tuhlattu voimavaroja. Lykaanitaistelut tuovat hieman vaihtelua, sillä nämä viholliset iskevät nopeasti ja pakenevat, iskeäkseen taas.

Hiiviskelyäkin on pitänyt änkeä mukaan ja se on aina täyttä paskaa, pelkästään siksi että jos pelaaja huomataa, niin se on oitis kuolema ilman mitään mahdollisuuksia ja monesti hiiviskelyosuuden alkuun. Tämä jos mikä on hyvin turhauttavaa ja samaa ilmenee myös monissa QTE tilanteissa jossa yksi väärä napinpainallus johtaa nopeaan kuolemaan. Aikarajat näissä painalluksissa ovat myös yllättävän tiukkoja. Turhauttavaa on myös se, että tietyt osuudet on kuin tehty hitaiksi "tarinaosuuksiksi", jotka olisivat aivan hyvin voineet olla täysiä elokuvapätkiä, jollaisia niiden olisi selvästi haluttu olevan.

 

 

Knights%20of%20the%20Round.jpg

Paikkanne, sir Galahad

 

 

Hukkaan menneet mahdollisuudet

Vaikka pelissä onkin runsaasti sellaista sisältöä joka tekee pelaamisesta aivan liian usein turhauttavaa, niin mukana on paljon sellaistakin mikä toimii erinomaisesti, vaikkakin se monesti jääkin liian vähälle huomiolle. Muutamia minipeliosuuksia olisi voinut olla enemmänkin, joskin pelin lyhyt pituus rajoittaa sitä, mitä kaikkea pelissä voi sitten ihan oikeasti tehdä. Tässä kohtaa miettii että mitä pelistä olisi sitten tullut jos se olisi ollut pidempi. Olisko pelattavuus tälläisenään kestänyt, vai olisiko se alkanut tuntua entistä puuduttavammalta ja tylsältä. Se on yksi ongelma, sillä koska pelissä isossa osassa on suhteellisen suoraviivainen räiskintä lievästi vaihtelevissa ympäristöissä, niin se rajoittaa kyllä sitä mitä pelissä olisi sitten tehty.

Toinen asia mikä todella rajoittaa sitä, mitä pelin aikana tehdään, on se että tämä on kuin tekemällä tehty osaksi pelisarjaa, joka jää haaveeksi. Tietyt tarinakuviot vievät päähenkilö Graysonin tiettyyn tilanteeseen jossa liittolaiset ovat selvillä ja samoin viholliset. Ongelmallista tämä on siitä syystä, että jos tähän ei olisi keskitytty niin paljon, olisi pelin aikana voitu hyvin kertoa erinomainen tarina joka pidemmän huomion jälkeen olisi saattanut hyvinkin mahdollistaa jatkumisen. Koska pelin maailma ja monet tyyliseikat tekevät siitä niin hyvän, olisi tämä ollut todella mahdollisesti todella houkutteleva mahdollisuus, vaikka pelissä onkin liuta huonoja käänteitä ja heikosti tehtyjä hahmoja. Pääroisto poislukien, olisivat monet tilanteet olleet todella otollisia jatkolle. Miten olisi käynyt Lancelotin tai Igrainen kanssa kun Grayson osuu vastakkain heidän kanssaan myöhemmin tai miten Grayson jatkaa taistelu muutosten jälkeen.

 

Alku joka ei aloittanut mitään

The Order: 1886 rakentuu juurikin sillä tavalla että se yrittää aloittaa pelisarjan mutta epäonnistuu todella raskaasti. Siis pelkästään pelin intro on sitä tasoa, että tekisi mieli lopettaa pelaaminen siihen paikkaan. Yhtä surkeaa aloitus en ole kokenut sitten MGSV: Phatom Painin sairaalaosuuden, joka on vielä hitaampi ja pidempi. The Order: 1886 on muutamilla tavoilla todella kiinnostava tapaus joka kuitenkin jää todella lyhyeksi peliksi. Tämän pelaa läpi siinä noin viidessä tunnissa ja sinä aikana onnistutaan pilaamaan tämän pelimaailman Viiltäjä Jack, korostamaan pelin surkeaa pääroisto, esittelemään ritarikunnan johtajan ylitsevuotava tekopyhyys ja luomaan konfliktia rakastavaisten välille, samalla kun selväksi käy että kehen pelaaja voi oikeasti luottaa. Sellaista aika tyypillistä sisältöä ilman merkittäviä yllätyksiä, Viiltäjä Jack kokonaisuuden pilaaminen poislukien. Siis Jack the Ripper kokonaisuudessa idea on todella hyvä paperilla ja luo todella hyvän linkin kuningas Arthurin legendan ja Viiltäjä Jackin mysteerin välillä. Harmillista vain on että tämä hahmo joka on se Viiltäjä on niin särmätön ja tylsä ukkeli, että hän ei vain sovi osuuteensa. Puhumattakaan että hahmon käyttö on niin mitäänsanomatonta, nopeaa eikä tunnu johtavan mihinkään.

Muutenkin hahmojen kanssa pelissä ollaan jääty harmillisesti sellaiseen aika mitäänsanomattomaan tilanteeseen. Pääroisto on tylsän särmätön, oikeasti todella suuri pettymys ottaen huomioon kaikki ne mahdollisuudet joita tälläinen kokonaisuus tuo tullessaan. Pelihahmon pomo on tekopyhä vanha pieru jonka kanssa tuntuu, että Grayson ei lopussa munattomuuttaan sitten tehnyt mitään tehdäkseen loppua hänestä, vaan lähemmäs tottelee tätä ukkoa, kaiken jälkeen. Graysonin mentorihahmo on huomattavasti parempi eikä Igrainekaan huono oleva, lähinnä huonosti käytetty ja jotenkin turhan tavallisenoloiseksi tehty, sillä hänestäkin jää se särmä puuttumaan. Ritarikomentaja Lucan toimii huomattavasti paremmin, tuoden mielikuvia Dan Stevensistä Downtown Abby ajoilta. Varsinkin tarinallisesti ja ideallisesti hahmo on hyvin onnistunut. Se särmikkyyden puutu on lähemmäs kantava teema todella monissa hahmoissa ja siksi onkin positiivista että Lafayette on siitä poikkeus, sillä tämä hahmo toimii todella hyvin ulkoisesti ja tarinallisesti. Grayson on tosin aivan omassa sarjassaan, sillä hän on oikeasti todella hyvä päähenkilö. Näyttää juurikin siltä miltä tämän aikakauden ritarin voisi kuvitellakin näyttävän.

The Order: 1886 on peli joka yrittää todella paljon, ollakseen pelisarjan aloittava tapaus. Se ei kuitenakaan keskity tarpeeksi pelattavuuteen vaan teknisiin puoliin ja saumattomuuteen, mikä toisin saa pelin tuntumaan hitaalta. Tarinallinen puoli on hyvä kokonaisuus, joka tosin lyhyydestään johtuen tuntuu helposti aika mitättömältä. Tämä on niitä pelejä joka olisi saanut olla paljon isompi, mutta silloin sen olisi pitänyt olla myös monipuolisempi ja paikoitellen paljon nopeampikin. Elokuvamaisuus on nyt hinta sille, että pelattavuus ei millään tavalla nouse edukseen esille. Potentiaalia on, mutta käyttämättähän se jää ja sen varjossa, myös pelin tarina jää varmaan ikuisesti kesken.


Yhteenveto

Ritarikunta: Vuosi 1886, on peli joka olisi ensinnäkin pitänyt nimetä paremmin ja toiseksi, sen olisi pitänyt keskittyä pelattavuuteen paljon enemmän kuin näyttävyyteen. Tarina ja pelin monet ideat ovat todella hyviä kun fantasiaelementit kohtaavat yhden tyylikkäimmistä historiallisesti aikakausista muutamilla scifivivahteilla. Siksi onkin harmillista että peli on lyhyt, hyvin usein aivan liian hidas, turhauttava ja tuntuu jopa keskeneräiseltä, ollen pelisarjan aloittajaksi tarkoitettu tapaus. Ammuskelu on hauskaa, mutta ei mitenkään massasta erottuvaa. Graafisesti peli on hieno, tarina on käänteillään suhteellisen kliseinen ja kokonaisuudesta jää pakostakin todella ristiriitaisia mielikuvia. The Order: 1886 on peli jossa potentiaalia on paljon, mutta  jossa näyttävyys on asetettu pelattavuuden yläpuolelle joten The Order: 1887 tuskin koskaan tulee tapahtumaan.

 

+ Fantasian, Viktoriaanisen lontoon ja scifivivahteiden yhdistely

+ Paljon erinomaisia ideoita ja niiden yhdistelyä

+ Ammuskelu

+ Graafisesti näyttävämpää saa hakea

 

- Lyhyt

- Monesti todella hidas

- Hiiviskelyosuudet

- Pääroiston ja Viiltäjä Jackin pilaaminen

 

Arvosana: 5,0

 

Välimallia

 

Apocalypse.jpg?1626551370

Kuvaustilan kanssa jaksaa leikkiä uudestaan ja uudestaan

 

lauantai, 24. heinäkuu 2021

Parhaat Miekat V

Miekat saattavat olla niitä aseita, joiden kanssa erilaisia vaihtoehtoja on kaikista eniten. Kahdenkädet miekat ja yhdenkäden miekat nyt on oitis erilaisia, mutta myös kulttuurillisia eroja merkittävästi. Pelien maailmassa sitten tulevat mukaan vielä ne lukuisat merkittävästi erilaiset mahdollisuudet, joita tuoda mukaan miekan ulkoasuun ja sisältöön.

 

 

 

 

Vain yksi ase per henkilö ja vain peleistä joita olen itse pelannut, eikä itse koottavia miekkoja.

- Viimeinen kohta pudottaa pois ison osan Dragon Age: Inquisitionin ja Victor Vranin miekoista.

 

KUNNIAMAININTOJA

 

Wolf (Geralt) Witcher 3: Wild Hunt

Yksi näitä miekkoja joka on jäänyt vähän paremmin mieleen. Osittain ilmiselvästi nimen vuoksi, mutta tämä oli myös yksi niitä miekkoja joka saataessa oli selvästi käyttökelpoinen.

 

Two Become One (Sora) - Kingdom Hearts II Final Mix

Valon ja pimeyden tyylikäs yhdistelmä, jonka ainoa käyttäjä Sora ei ole, mutta Sora on se jolta tämän aseen muistan. Yksi näitä selvästi enemmän miekan näköisiä aseita kaikessa tyylikkyydessään.

 

Gryphic Victory (Arisen) - Dragon's Dogma

Erittäin hieno kahden käden miekka joka on vieläpä oikein hyvä taistelussa. Puhumattakaan että tämän voi saada suhteellisen pian.

 

Dragon's Tooth Sword (JD Denton) - Deus Ex

Pelissä jossa tuliaseet ovat pääosassa toiminnassa, Lohikäärmeen hammas miekka on kuitenkin todellinen pelinmuuttaja. Tämän miekan kanssa toiminta saa paljon nopeamman otteen

 

Black Greatsword (Void Revenant) - Code Vein

Hieno kahdenkäden miekka joka tukee omaa pelityyliä paremmin kuin vahvin kilpailija, Warped Blade. Ulkoasussa yksi hassu tyyliseikka, mutta muutein erittäin hieno miekka.

 




24. Queenslayer Blade (Void Revenant) - Code Vein

Pitkälti perusmiekka, mutta siinä on omanlaisensa tyyli joka on todella ominaista tälle pelille. Miekkaa näyttää sapelilta käyräll terällään, mutta siinä on myös sellaista tiettyä animetyyliteltyä ulkoasua joka tekee siitä omanlaisensa. Tiettyä samankaltaisuutta on monissa muissakin pelin aseissa, mutta tämä ns. Perusmuotoinen miekka on joka tapauksessa erittäin hyvä alkupeliin. Kyllähän tälle aseelle haastajia löytyy, mutta käyttöä tälle miekalle kyllä riittää varsin pitkään ja ensimmäiset haastavat löytyvät muista aseluokista.


23. Judgment Edge (Juzo Mido) - Code Vein

Valtava miekka omanlaisellaan tyylikkäällä verisävytteisellä lisällä. Tuomioterä on yksi näitä aseita joka käytössä tuntuu todella omanlaiseltaan, näyttäen että kyseessä on pomoase. Se ei ole ihan niin voimakas ase perusversiona kuin voisi ehkä toivoa, mutta käytössä sen edut kyllä korostuvat todella hyvin ja sitä kautta se myös erottuu todella hienosti joukosta. Midon käytössä se myös näyttää todella hienolta ja korostaa erittäin hyvin Midon tyyliä ja taitovalikoimaa.


22. Broadsword of the Deceaced King (DeSarder) - Greedfall

Kahdenkäden miekoista se ehkä parhaiten mieleenjäänyt. Tosin suht vähän on kahdenkäden miekkoja käytetty pelissä koska tyylillisesti rapiirit ovat niin paljon hienompia. Tosin kakkosaseena näiden arvon kyllä huomaa ja tämä edesmenneen kuninkaan miekka on ehdottomasti kahdenkäden miekoista hienoimpia. Ei se voimakkain, mutta juurikin sen verran näyttävä että jää mieleen kaikista parhaiten.


21. Dragonblade (Genji) - Overwatch

Lohikäärmeterä on monella tavalla aika peruskatana, mutta Genjin käytössä siitä otetaan tässä räiskintäpelissä todella paljon irti. Juurikin se tekee tästä miekasta niin hyvän, että se on osa räiskintäpeliä, mutta on kuitenkin sen tasoinen ase, että sillä pärjää todella hyvin taistelussa. Äärimmäinen hyökkäys taas vapauttaa miekan sisäiset voimat, mutta kyllä pelkästään ammusten kimmottaminen miekalla tekee tästä aseesta oitis yhden mielekkäimpiä aseita koko pelissä, jossa ampuma-aseet ovat etusijalla.


20. Fusion Blade (Ranger) - XCOM2

Paras versio miekoista mitä ranger sotilaat käyttävät. Fuusioterä on hienon näköinen ja ehdottomasti voimakkain miekka, mikä tulee todella kovaan tarpeeseen varsinkin loppupuolella, kun vihollisien kimppuun käymisen pitää päättyä todella nopeasti. Fusion Blade on kovan työn tulos ja siksi onkin hyvä huomata, että tämä terä on todella tehokas käyttää, eikä vain pienoinen parannus. Ulkoisesti myös sieltä parhaasta päästä.


19. Gram (Senua) - Hellblade: Senua's Sacrifice

Oikealla tavalla tyylikäs legendaarinen miekka, mytologiasta. Gram ei ole erityisen näyttävä tässä pelissä, sillä se on aika perusmiekan näköinen, mutta sen hehkuva terä tuo siihen juurikin tarpeeksi eeppistä näköä, että kyllä se jää hyvin mieleen. Taistelussa se ei suoraan tunnu tehokkaammalta, mutta ajanhidastaminen kyllä tuo siihen enemmän eeppisyyttä. Gram on tyylikäs lisä, vaikka se onkin tehty todella tavallisen näköiseksi ja oloiseksi miekaksi. Merkitys tosin on ja pysyy.


18. Thunder Edge (Amaterasu) - Okami

Salama miekan muodossa. Selvästi voimakkain glaive (miekka) mitä pelistä löytyy ja vaikka se minkä Salama terä voittaakin voimassa, se häviää hieman tyylissä. Ulkoasu voisi olla parempikin, mutta loppuviimeksi tämä on kyllä se ase joka on helppo valita omaan käyttöön, jos siis päätyy käyttämään miekkaa, mikä ei tässä pelissä yllättäen olekaan se itsestäänselvin valinta. Tosin tämä on sentään palkinto pelin parhaan roistohahmon voittamisesta.


17. Iceblood (Bladebearer) - Code Vein

Tyylikäs rapiirityylinen miekka joka näyttää aika tavalliselta eikä käytössäkään ole välttämättä mitenkään kovin erityinen. Mutta siinä on juurikin sitä tiettyä tyyliikkyyttä jota rapiirissa on. Se on yksi syy miksi tämä miekka erottuu todella hienosti monien muiden pelin aseiden joukosta ja Bladebearer tuo aseeseen aivan omanalaistaan lisätyyliä, koska tämän aseen saaminen on palkinto kovan haasteen voittamisesta.


16. Blazing Claw (Successor of the Claw) - Code Vein

Tulihehkuisella terällä varustettu erittäin tyylikäs miekka. Tämä on juurikin niitä yhdenkäden miekkoja joka näyttää erittäin hyvältä sekä pomovihollisella että pelaajalla. Sen oman tyylikkyytensä miekkaan tuo se tulenhehkuisuus terässä. Sitä kautta Roihuava Kynsi on ehdottomasti yksi niitä miekkoja joka näyttää erittäin hienolta kantaa, vaikka se ei käytössä ihan niin hyvä sitten olekaan. Erottuu kuitenkin erittäin selvästi joukosta.


15. Argent Wolf Brand (Void Revenant) - Code Vein

Erittäin hieno kahdenkäden miekka, vaikka ei mitenkään se paras. Iso syy miksi tämä miekka jäi omalla kohdalla niin vähälle käytölle johtuu siitä että sen saa käyttöönsä niin myöhään ja se jää nopeasti paremman kahden käden miekan varjoon. Ei se hienoin ase, ei se voimakkain ase, mutta silti yksi niitä parhaita juurikin siksi että se on tehokkuudessaan kelvollinen loppupeliin ja ulkoisesti siinä on juurikin sitä tietynlaista tyylikkyyttä mitä muissakin Argent Wolf aseissa on, mitä pelissä saa käyttöönsä.


14. Braveheart (Riku) - Kingdom Hearts III

Erilainen avainmiekka kuin monet muut. Fenririn tapaan, voisi olla enemmänkin moottoripyörän tai auton avain, kuin oven avain. Rikun miekka onkin juurikin sellainen joka eroaa merkitävästi monista muista avainmiekoista, pääasiassa siksi, että se ei ole sellainen perinteisen avaimen muotoinen. Se tuo Rikulle omaa tyyliä ja saa aseen näyttämään enemmän miekalta. Erottuu erityisen vahvasti edukseen kun monet muut kolmannen Kingdom Heartsin avainmiekat eivät erityisemmin tehneet vaikutusta.


13. Oblivion (Roxas) - Kingdom Hearts II

Toinen Roxasin käyttämistä avainmiekoista ja yksi ykköspelin hienoimpia Soran käyttämiä. Helposti yksi näitä parhaiten mieleenjääviä aseita pelisarjassa, puhumattakaan että se on todella tehokas käyttää, kunnes saa käyttöönsä Ultima Weaponin, tai mahdollisesti Lion Heartin, ainakin omalla kohdalla. Oblivionin pimeyden sävyttämä tyyli on todella hieno ja korostaa todella hyvin vastakappaletta Oathkeeperin valoisalle puolelle. Ehdottomasti yksi ykköspelin parhaita avainmiekkoja.


12. Dragon Longsword (Slayer) - Demon's Souls

Kaikessa yksinkertaisuudessaan yllättävän tehokas miekka, tulivahingon ansiosta. Tämä on juurikin näitä tapauksia kun miekka on aika mitäänsanomattoman näköinen, mutta sen voimakkuus on aivan omaa luokkaansa jo ihan perusversionakin. Miekka saattaa jopa yllättää siinä miten hyvä se onkaan. Näyttää aivan tavalliselta miekalta joita pelissä riittää, mutta kyllähän se heti herättää mielenkiinnon, kun erikoisominaisuus on Dragon. Helposti yksi pelin yllättyshyviä aseita, joita käyttää todella pitkään.


11. Abyss Greatsword (Artorias) - Dark Souls

Pimeyden koskettama, erittäin upea miekka josta on ollut useita erilaisia variaatioita. Tämä Artoriasin itsensä käyttämä miekka korostuu juurikin siitä syystä että Artorias käyttää sitä todella upeasti ja kyllähän se pelaajankin käytössä on todella hyvä miekka. Se näyttää juurikin sellaiselta todella upealta vähän raskaammalta miekalta jonka tyylikkyyttä korostaa syvyyden kosketus, joka on korruptoinut myös ritarin itsensä ja se tulee esiin myös monista liikkeistä ja tekniikoista joita Artorias miekalla tekee.


10. Magic Sword (Fortesque) - MediEvil

Yksi pelin parhaita aseita ja vieläpä hienon näköinen sellainen. Taikamiekan jälkeen ykkösase on todella selvä. Miekan aiempi omistaja on myös todella hyvä, Dirk Steadfast. Tämä on kaikessa piirrosarjamaisuudessaan juurikin sen näköinen miekka, millainen todella hienon miekan kuuluukin kun terässä ja kahvassa on kummaskin oikeasti särmää. Juurikin oikeanlainen ns. Paras ase.


9. Lunatic (Saix) - Kingdom Hears II

Saixin käyttämä claymore miekka jossa tappara muotoa. Saixin taistelutyyli on todella aggressiivinen ja brutaali, mikä ei tule juuri esille siitä, millainen Saix hahmona on, sillä on hän paljon laskelmoivampi. Tämä onkin iso syy miksi tämä ase ja tämän aseen taistelutyyli jäävät niin vahvasti mieleen, sillä kuun elementtiä käyttäen Saix todellakin näyttää ne monet petomaisemmat puolensa ja siinä kohtaa tämän miekan tapparamaisuus korostuu entisestään, sillä tämä on berserkerin ase.


8. Queen's Knightin miekka (Queen's Knight) - Code Vein

Yksi näitä miekkoja jonka todella olisin halunnut omaankin käyttöön pelissä. Kuningattaren ritarin käyttämä piikikäs miekka on valtava ja värimaailmaan todella upea. Queen's Knight itsessään käyttää sitä todella hienosti ja pelaaja voi vain miettiä että miten hieno ase se olisi käyttää. Näyttää todella hyvältä joka tapauksessa ja olisi ehdottomasti yksi niitä miekkoja joita itse käyttäisin suuren osan ajasta, sillä harva miekka pelissä on yhtä hieno kuin tämä, kaikessa ylityylikkyydessään.


7. Ranger Sword (Red Ranger) - Power Rangers: Battle for the Grid

Punaisen rangerin miekka joka tietystä yksinkertaisuudestaan huolimatta on todella hienon näköinen ase ja sopi todella hyvin käyttäjälleen. Tämä on juurikin sellainen perustyylinen miekka jossa on oikeanlaista tyyliä kahvaosassa korostamassa sitä, miten hieno miekka oikeasti onkaan. Sitten on tosin olemassa sekin tosiasia, että tämän miekan käyttö on todella tyylikästä miltein kaikkien erikoisliikkeiden muodossa. Niin kun Punainen Rangeri on oma ykkösvalinta, niin kyllähän se on hyvä, että asekin on todella tyylikäs.


6. Demon's Scar (Ashen) - Dark Souls 3

Kuin käyttäisi pelkkää liekkiä, mutta mahtuu miekka kategoriaan. Demonin Arpi on kuin pelkkä liekki, ilman mitään varsinaista miekkamaista muotoilua, sillä siinä ei ole selvästi näkyvillä kahvaa tai vastaavaa. Tosin juuri tästä syystä tämä miekka erottuu niin merkittävästi edukseen.


5. Aerondight (Geralt) - Witcher

Miekka joka löytyy myös kahdesta seuraavastakin Noituripelistä, mutta joka tässä ensimmäisessä on selvästi paras hopeamiekka jonka käyttöönsä saa. Järven neito antaa tämän miekan, kuten myös kolmannessa pelissä, molemmilla kerroilla vasta kun suorittaa tietyt haasteet joita vastaan. Tulee erityisen hyvin tämä miekka nousee mieleen, koska se on tavallaan kuin Witcher maailman excalibur, hyvin selvillä viittauksilla joista Järven neito lienee se kaikista ilmiselvin viittaus Excaliburin tarinaan.


4. Kingdom Key (Sora) - Kingdom Hearts

Se avainmiekka joka on ollut mukana alusta ja asti ja tulee varmaan olemaan mukana loppuun asti. Monet sanovat että keyblade on enemmän nuija kuin miekka, mutta sen verran miekkamaiseksi nämä aseet ovat menneet, että kyllä ne viimeistään nyt ovat enemmän miekkoja. Tosin itse olen alusta asti pitänyt tätä asetta miekkana, juurikin Final Fantasy hengessä. Valtakunta Avain ei ole millään se paras versio, mutta se on muodostunut niin ikoniseksi, että pakko sitä on lopulta korostaa.


3. Magna Blaster (Magna Defender) - Power Rangers: Battle for the Grid

Power Rangerien aseiden joukossa Magna Defenderin ase erottuu joukosta todella postiitivesti yhdestä todlela selvästi syystä. Se on sekä miekka, että ampuma-ase. Tulkinnanvaraista on sitten se että onko se kivääri tai jotain muuta. Miekkana se on hyvin selvä ja hienon näköinen, mutta kyllä se aseena käyttö tekee siitä todella omanlaisensa aseen ja auttaa erottumaan todella vahvasti joukosta. Muotoilultaan ja väritykseltään se on erittäin hienon näköinen ase, vaikka voikin olla vähän lelumainen.


2. Stygius/Stygian Blade: Aspect of Zagreus (Zagreus) - Hades

Perusversio miekasta niin monilla loistavilla tehosteilla. Ulkoisesti Stygian Bladen perusversio ei ole mitenkään erityisen hieno, se on kelvollinen pääkallokuviolla mutta muutoin se on aika perusmiekan tyylinen. Se valtava tehosten muoto tosin tekee tästä erityisen hyvän aseen jolla pystyy todlela kilpailemaan monien muiden pelin aseiden kanssa. Erilaiset tehosteet todella korostavat sitä miten monipuolinen ase kokonaisuutena onkaan, sillä se tukee niin montaa erilaista toimintataktiikkaa.


1. Dragon's Bite (Arisen) - Dragon's Dogma

Kahdenkäden miekka ja mahdollinen palkinto Grigorin voittamisesta. Todella lohikäärmemäinen miekka sillä terä on kuin lohikäärmeen siipi ja kahvassakin on lohikäärmeen pääkuvio. Lohikäärmeen Puraisu on ehdottomasti pelin parhaita kahden käden miekkoja, kuten kuuluukin ja sen saaminen edellyttääkin Grigorin tappamista kaltaisellaan aseella. Dragon's Bite on todella erilainen ase mitä voisi aluksi ajatella ja siksi se onnistuu todella posiviitisesti yllättämään ulkoasullaan. Voimakkuudessa se on juurikin niin hyvä kuin voisi ajatellakin.

keskiviikko, 21. heinäkuu 2021

Dying Light

Dying%20Light_%20The%20Following%20%E2%8

Zombipandemian keskellä vapaajuoksu on avain selviytymiseen

 

Dying Light on peli josta on kuullut runsaasti, varsinkin nyt kun jatko-osa on hyvin lähellä. Peli on sitä tasoa, että sitä kohtaan on oitis tiettyjä odotuksia, mutta se on myös yksi näitä tapauksia jonka kohdalla ne odotukset ylitetään todella selvästi. Dying Light tarjoaa hyvin mielekkään ja runsaan kokonaisuuden jossa riittää zombeja tapettavaksi.

 

 

 

Kuoleva Valo

Zombie maailmaanloppuun sijoittuvista peleistä ei ole juuri pulaa, mutta Dying Light onnistuu nousemaan monien muiden yläpuolella yhdellä todella onnistuneella pelimekaniikalla, nimittäin parkoursysteemillään. Nopea liikkuminen ympäri kaupunkia on todella hauskaa ja parhaimmillaan erittäin intensiivistä. Siinä ohessa päästään myös tappaamaan rutkasti zombeja, keräämään tarvikkeita kaupungista ja tekemään lukuisia sivutehtäviä päätehtävien lomassa. Tekeminen ei pelissä loppu ja kehityssysteemin kautta pelissä tuntuu kokoajan olevan jotakin uutta saavutettavaa joka varsinkin loppupuolella nostaa pelin entistä korkeammalle jalustalle.

 

Elävien kuolleiden kaupunki

Harranin kaupunki on jäänyt täysin ja zombipandemien jalkoihin, kun valtaosa kaupungin asukkaista on muuttunut hirviöiksi, joita löytyy useampaa variaatiota. GRE:n agentti Kyle Crane (Roger Craig Smith) laskeutuu kaupunkiin erikoistehtävä mielessään, jääden nopeasti roistojen kynsiin ja siitä hyvin nopeasti zombien kynsiin. Pelastuttuaan Crane ryhtyy yhteistyöhön ei niin miellyttävätä tuntuvan porukan kanssa, päästääkseen kiinni tehtäväänsä joka vie hänet toisen, aivan täyden roistoporukan luo, samalla kun kokonaistilanne kaupungissa menee entistä huonompaan suuntaan. Tarina ei mitenkään erikoista laatua ja tapa jolla sitä kerrotaan, ei myöskään mitään pisteitä ansaitse. Monet hahmot joita tulee vastaan pelissä, ovat aika epämiellyttävää/epäluottevalta vaikuttavaa porukkaa, joten ei heistä juuri välitä. Peli rakentuu juuri siten, että pelaajan valinnat saattaisivat vaikuttaa lopputulokseen, mutta niin ei kuitenkaan ole, mikä käy eräässä vaiheessa todella selväksi. Tässä on nyt menetetty yksi hyvä, mahdollisesti tarinanpelastava ratkaisumalli, jonka sijaan joudutaan seuraamaan todella heikosti tehtyä tarinaa jossa päähenkilö on monin paikoin joko täysi tumpelo, melkoinen idiootti, tai paljon taitavampi erikoisagentti, mitä siihen asti. Epäjohdonmukaisuus on iso osa kokonaisuutta, varsinkin päähenkilön kohdalla.

Cranen lisäksi juuri muutkaan pelihahmot eivät mitään pisteitä ansaitse. Pääroisto Rais on niin tylsä ja geneerinen diktaattorihahmo, että hän ei erotu joukosta oikeastaan millään tavalla. Hän on särmättömän näköinen ja kuuloinen perustylsä urpo joka ei olisi mitään ilman roistojoukkoaan. Muutamat hahmot nousevat vähän enemmän esille kuin toiset. Kivikova taistelija Jade on varsin hyvä hahmo, porukan johtaja Brecken on ihan ok kun taas suulas Rahim on ihan täysi urpo ensimmäisestä kohtaamisesta alkaen. Loppupuolella tulee vastaan sentään vähän parempia hahmoja mutta tälläiset asiat eivät juuri pisteitä kerää tarinallisessa mielessä ja nyt kun pelaaja ei voi vaikuttaa tapahtumiin, niin monet tilanteet saavat mennä täysin omalla painollaan. Siksi onkin hyvä, että tarinan sijaan, se pelattavuus on onnistunut aivan omalla tasollaan. Tekeminenkään ei kovin äkkiä lopu sillä pelkästään päätarinan kokeminen voi viedä lähemmäs parikymmentä tuntia.

 

Ne tulevat yöllä...

Dying Light on toimintapeli jossa zombit eivät lopu kesken eivätkä tarvikkeet, mikä niitä vain jaksaa kerätä ja käyttää hyödykseen. Ilman asetta Crane ei ei pysty juuri tappamaan vihollisia, sillä potkulla hän pystyy lähinnä horjuttamaan niitä. Siksi onkin hyvä että kaupungista löytyy toinen toistaan parempia tarvikkeita, joilla taistelu onnistuu merkittävästi paremmin. Putket ja lankut ajavat asiansa, mutta kun käyttöönsä saa kirvestä, vesuria tai jotakin vielä raskaampaa, niin viholliset alkavat kaatua huomattavasti nopeammin. Pienellä viritelyllä pesäpallomailasta voi saada hyvin tehokkaan työkalun mahdollisella sähkövarauksella tai tulella. Tietyn pisteen jälkeen myös tuliaseet astuvat kuvioihin joilloin pelattavuus kehittyy aivan uudelle tasolle. Tuliaseet ovat merkittävästi parempia, varsinkin kestäviä vihollisia tai suuria massoja vastaan, mutta niiden ammuksia voi olla haastavampaa löytää, tai kallista ostaa. Ahkera tutkija ja keräilijä tosin voi löytää vaikka mitä hyödykkeitä ja rahaa jolla tehostaa omaa toimintaansa merkittävästi paremmin.

Mitä enemmän tiettyjä taktiikoita käyttää, sitä paremmaksi hahmo kehittyy. Taistelu kehittää voimaa ja kiipeily kehittää ketteryyttä ja selviytyjän yleistasoa nostaa tehtävien suorittaminen. Jokainen kykypuu tuo mukanaan tiettyjä tehosteita kuten lisää kestävyyttä, nopeutta tai aivan uusia tehosteita, kuten mahdollisuuden murskata jalallaan maassa oleva zombi tai puskea vihollismuurin läpi juostessaan. Erilaiset lisäominaisuudet helpottavat sivutehtävien tekemistä, mikä nostaa tasoa entisestään, palkitsee tarvikkeilla ja hyödykkeillä ja helpottaa matkaa entistään. Pelaaja voi kantaa tiettyjä tarvikkeita vain rajallisen määrän, minkä vuoksi tavaraluettelon hallinta on paikoitellen erittäin tärkeää ja siitä syystä, turvatalojen aktivoiminen on hyvin tärkeää, sillä lepopaikoissa on pelaajan jemma, jossa kaikki kerätyt tarvikkeet ovat tallessa.

Pelaaminen on monella tavalla varsin simppeliä ja zombit eivät ole suurin uhki, varsinkaan ilman suurta laumaa. Ihmisviholliset ovat astetta isompi uhka, mutta se todellinen vaara piilee pimeydessä, sillä kun yö koittaa, niin ne vaarallisimmat zombit tulevat esiin. Volatile versiot ovat superhirviöitä, joita vastaan pelaaja on aina alakynnessä. Nämä zombit ovat nopeita, ketteriä, väsymättömiä, aggressiivisia ja kestäviä petoja jotka jahtaavat pelaajaa kunnes tämä saavuttaa turvapaikan, tai aamu koittaa. Yhteenotto näitä petoja vastaan on huono idea ilman merkittävää arsenaalia ja silloinkin se voi monesti olla resurssien tuhlaamista, etenkin kun pakeneminen nostaa merkittävästi ketteryyttä. Yöllä kaikki kokemuspisteet ovat kaksinkertaiset jonka vuoksi normaalien zombien tappaminen on suotavaa ja superzombien pakeneminen myös. Pelaaja voi turvapaikassa levätä ja lähteä liikkeellä vaikka pelkästään yöllä jos haluaa. Kun pelaaja kuolee, hän herää turvapaikasta. Käytetyt tarvikkeet eivät palaa takaisin, mutta jo tapetut viholliset pysyvät kuolleina ja kokemuspisteet säilyvät.

 

 

Top%20of%20the%20World.jpg?1626551379

Nyt kun olisi liitovarjo

 

 

Parkouria parhaimmillaan

Ylivoimaisesti pelin parasta antia on sen nopeatempoinen, ei niin pikkutarkka ensimmäisen persoonan parkour systeemi. Tietenkin tämä on jotakin sellaista joka vaatii vähän aikaa että siihen tottuu, mutta vapaajuokseminen ja kiipeily ympäri zombien täyttämää kaupunkia pitkin kattoja ja erilaisia tasanteita on todella hauskaa ja jos tätä haluaa kehittää oikeaan suuntaan jatko-osassa, niin hetkellinen seinäjuoksu on se oikea tapa, kuten Mirror's Edgessä. Katoilla hyppiminen ja kiipeily tuo joka tapauksessa peliin sellaisen nopeuden jonka ansiosta pelissä tuntuu olevansa täysin pysäyttämätön ja kun pelihahmo alkaa olla tietyssä pisteessä ominaisuuksiensa suhteen, niin tästä osuudesta peliä saa entistä enemmän irti. Toinen asia mitä peli kuin huutaa uudestaan ja uudestaan, on jonkinlainen liitovarjo, joskin sen kautta kaupunkiarkkitehtuuria pitäisi hieman hioa isommaksi ja korkeammaksi.

Yksi iso asia mikä tekee tästä niin hauskaa, on se, että peli ei ole niin pikkutarkka siinä miten pelaaja liikkuu kentissä, tai ainakin peli vaikuttaa siltä. Monesti kun hyppää vähän sinne päin, niin pelihahmo saa kyllä kädensijasta kiinni ja sitä kautta meno jatkuu. Ajoittain tähän systeemiin saattaa mennä niin vahvasti kiinni, että peliltä odottaa vähän enemmän, mitä siltä saa. Tämä ilmenee lähinnä siinä että joskus auton katolle tai tasanteelle ei pääsekään kiipeämään, jos sattuu hyppäämään liian aikaisin tai painamaan nappia liian myöhään. Kun valtaosan ajasta aina pääsee esteiden yli, tasanteiden päälle ja sitä rataa, niin kyllä ne ajoittaiset lipsahdukset unohtuvat.

Juoksemisen kanssa eräs asia nousee todella positiivisesti mieleen, mitä ei monissa peleissä tunnu olevan, nimittäin tämä liukuminen. Kun monissa peleissä tekee liukkarin, niin pelaaja jää kyykkyyn, vaikka olisi hetki sitten juossut. Tässä pelissä, peli nousee nopeasti pystyy ja jatkaa juoksemista, jos pelaaja edelleen painaa eteenpäin liikkuessaan, mikä korostaa entisestään sitä, miten mielekästä pelin liikkuminen onkaan. Tämä on yksi niitä asioita mikä todella tuoda peliin erittäin hyvän flown uudelleen ja uudelleen. Tietyssä vaiheessa peliin tulee osaksi myös heittokoukku, joka tekee pelistä kuin pelistä paremman, sen käyttö saisi olla vähän parempaakin, mutta ehkä jatkossa sitten. Se on kuitenkin juurikin sellainen erinomainen lisätyökalu tuomaan lisää vauhtia kokonaisuuteen.

Ehkä kaikkein ärsyttävintä tässä on kuiteninkin se, että tietyt palat kenttää ovat sellaisia, että näyttävät juuri siltä, että niissä saisi kiinni tai niiden päälle voisi kiivetä, mutta näin ei ole. Sitten on taas niitä osia jotka eivät suoraan näytä siltä että niistä voisi kiivetä, mutta niin voi. Tämä tietty epäjohdonmukaisuus ja hämäävyys on todella harmillista, sillä se tuntuu pelin edetessä hieman jopa lisääntyvän. Sitten on eräs todella raastava asia, nimittäin fast travelin puuttuminen, varsinkin sitten, kun slummien lisäksi vanha kaupunki on avattu ja toisesta toiseen siirtyminen ottaa aikansa. Silloin nimittäin huomaa todella, että kuinka paljon lataustaukoja tässäkin pelissä on.

 

Erinomainen aloitus, joka voisi olla hiotumpikin

Taistelu voisi olla tehty paremminkin. Tämä on ehkä se suurin pelattavuuden kulmakivi, minkä kanssa toivoisi vähän enemmän hiomista. Löyminen on simppeliä, väistäminen on simppeliä ja tuliaseilla, kaikki on vielä simppelimpää. Peruslyömäaseilla tuntuu tosin siltä, että peli on harmillisen epätarkka ja joskus zombit saavat pelaajasta kiinni aivan liian herkästi. Melee aseilla taisteleminen on yksi niitä asioita jota pelissä tehdään todella paljon ja tähtäämällä vihollista päähän, saa tehtyä enemmän vahinkoa. Tämä on kuitenkin sellainen asia, jonka kanssa toivoisi enemmän huomiota yksityiskohtiin ja sulavuuteen. Monesti erikoisaseet eivät ole yhtään niin hyviä kuin voisi toivoa ja viholliset ovat joskus jotenkin turhankin kestäviä, tai sitten aseet vain hyvin heikkoja. Tämä on lisäksi yksi niitä asioita joita tässä pelissä tehdään lähemmäs kokoajan, sillä lyömäaseiden saavutuus on paras eikä alkupelissä muuta olekaan. Dying Light on sellainen peli joka alkaa olla todella hauskaa vasta aivan loppupuolella, kun pelihahmon on todella kehittynyt, jolloin vaihtoehtoja on enemmän ja pelissä tuntuu todella olevansa voimissaan.

Monet asiat pelissä ovat sellaisia jotka selvästi ovat olleet puoliksi kokeiluasteella. Tartuntakoukku on saatavilla loppupuolella ja se kuluu. Fast travel ominaisuutta ei olemassakaan, mikä tavallaan on hyvä koska pelaajan on hyvä pysyä liikkeellä ja vapaajuoksu tässä kaupungissa on todella hauskaa. Ongelmallista se on lähinnä sitten kun etäisyydet ovat todella suuria ja kaksi isoa aluetta ovat käytössä, sillä halua siirtyä paikasta toiseen ei ole kovin iso, koska se vie aina oman aikansa. Tarinallisesti peli saisi myös olla merkittävästi parempi koska ilman pelaajan valintoja, Crane tekee aika typeriä ratkaisuja, vaikka ajoittain niihin saattaa pelaajakin yhtyä. Kokonaisuus on kuitenkin yllättävän koukuttava ja miellyttävä peli pelata sillä siinä on juurikin sitä jotakin, mikä pitää mielenkiinnon korkealla ja jonka jälkeen jatko-osa on hyvin houkuttelevan kuuloinen peli.




Yhteenveto

Dying Light on hyvin positiivinen tapaus kun puhutaan pelattavuudesta sillä se koukuttaa juuri oikealla tavalla. Peliä on erittäin mielekästä pelata, se on näyttävää hurmeisella tyylillään ja nopeatempoisella parkourillaan. Tarinallisesti luvassa on todella typeriä käänteitä ja turhankin kliseisiä hahmoja ja tilanteita. Tarinassa on tietty epäjohdonmukaisuus ja peli kuin huutaa valintoihin pohjautuvaa tarinankuljetusta. Kokonaisuutena Kuoleva Valo on kuitenkin juuri sellainen peli jonka parissa viihtyy todella pitkään ja jonka pariin voi mielellään palata useammankin kerran, mikä oitis nostaa sen tietynlaiselle jalustalle ja saa sivuuttamaan tietyt itseääntoistavuudet ja ei niin hiotut osa-alueet ja siinä samalla mielessä korostuvat ne asiat jotka Dying Light tekee todella esimerkillisesti.

 

+ Parkour alusta loppuun asti

+ Toiminta joka paranee kokoajan

+ Paljon tehtävää

 

- Tarinan epäjohdonmukaisuudet ja arvattavuudet

- Tietyt hiomattomuudet

- Itseääntoistavat osat

 

Arvosana: 8,3

 

Mahtava

lauantai, 17. heinäkuu 2021

Far Cry 3: Blood Dragon

FC%20BD.jpg?1625520733

Neonpunk väreineen, äänineen ja nostalgisine vitseineen

 

Far Cry 3 on yksi näitä pelejä joka oli aikoinaan todella iso juttu. Blood Dragon ei ole lisäosa, jatko-osa tai esiosa, vaan kokonaan uusi tuotos joka vain jakaa Far Cry 3:n pelimekaniikat. Lisäosan pituinen se pitkälti on, ei siis millään kokonainen peli. Mutta siksi onkin varsin hieno suoritus, että tälläisenä tapauksena, tämä on ehkä paras Far Cry sarjan peli.

 

 

 

Kaukohuuto 3: Verilohikäärme

Far Cry sarja on itselle suhteellisen tuttu. Kaikkia pelisarjan pelejä en ole pelannut, mutta sellainen pääasiallinen ymmärrys sarjasta on. Far Cry ja Far Cry 5 ovat sellaisia jotka olen pelannut kokonaan läpi asti ja ne ovat hyvin erilaisia pelejä. Blood Dragon taas, on vielä erilaisempi ja merkittävästi erikoisempi tapaus. Pelattavuudessa nämä pelit ovat samasta puusta veistettyjä mutta tarinallisesti, maailmallisesti ja tyylillisesti ne ovat erittäin, siis todella erilaisia. Mutta kun huomioi sen miten FC5 loppui, niin on täysin mahdollista että ne ovat kaikki samaa aikajatkumoa, mutta Blood Dragon, on niistä kronologisesti viimeinen, vaikka onkin ilmestynyt jossain sarjan puolivälissä.

 

Rex Colt ja HUD

Maailman lopun jälkeiseen neon sävytteiseen kasarikliseiden vitsien ja lainausten maailmaan sijoittuva kyberpunk vivahteinen populaarikulttuurisävytteinen kokonaisuus on aivan omanlaisensa tapaus omassa pelisarjassaan, sillä vaikka sen kaltaisia pelejä onkin paljon muitakin, niin Far Cry pelisarjassa ei ole toista samanlaista kuin Blood Dragon. Pelattavuudessa ja toiminnassa peli on parhaimmistoa, tarinassa se on yllättävän hyvä, ollakseen monien kasarielokuvapoimintojen yhdistelmä joka ei ota itseään mitenkään turhan vakavasti ja johtaa tietyissä tilanteissa siihen että peli tuntuu vetävän kaiken turhankin vitsiksi uudestaan ja uudestaan.

Tarinan päähenkilö on kyberkommando kersantti Rex Power Colt jonka äänenä toimii  Michael Biehn (Terminatorin Kyle Reese). Tarina alkaa suhteellisen tavanomaisella sotilasoperaatiolla Rexin ja Spider nimisen luutnantin iskiessä vihollis-sotilaiden saarelle jossa valtaa pitää eversti Ike Sloan. Muutaman mutkan jälkeen Rex päätyy ottamaan yhteen Sloanin sotilaiden kanssa, tällä kertaa apunaan kaunis tohtori Elizabeth Darling. Pelkästään pelin hahmot ovat omanlaisiaan kliseitä erilaisita toimintaelokuvista. Todellisen valokeilan ryöstää kuitenkin pelin huvittavin hahmo, HUD. HUD on yksi pelin huvittavimmista asioita ja samalla yksi hyödyllisimmistä, sillä pelkästään tutoriaaleista on kaikki ilo irti. HUDin tapauksessa juurikin se koomisuus toimii niin hyvin, varsinkin koska HUD sanoo kaiken täysin vakavasti ilman varsinaista tarkoitusta olla hauska, mutta on siitäkin huolimatta koska se kaikki sopii pelin tyyliin erinomaisesti ja samalainen huumori tulee mukaan monilla muillakin osa-alueilla peliä, HUD vain sattuu olemaan se osa peliä, jossa se kaikki toimii kaikista parhaiten.

Retrovivahteet ja -tyyliseikat toimivat parhaiten siinä tapauksessa jos pelaaja on katsonut tarpeeksi toimintapätkiä kahdeksankymmentäluvun tienoilta, tai pelannut pelejä tai nähnyt piirrettyjä. Esimerkiksi Rexin pistooli kuin suora versio Robocopin pistoolista ja pelin vallitsevat värimaailmat ovat niin neonia kuin vain kuvitella voi, äänimaailmasta puhumattakaan. Tyyliseikat ja graafinen ulkoasu ovat ehdottomasti se suuri syy miksi tämä peli erottuu monien muiden FPS pelien joukosta. Graafinen ulkoasu ei ole ihan niin mieleenpainuva kuin Borderlandsissa eikä huumori karkaa yhtä paljon käsistä, mutta tiettyä samanlaista viehätystä pelissä on.

 

Räiskintää yliampuvalla toteuksella

Mitä taas tulee pelattavuuteen, niin toiminta pelissä on kaikessa yliampuvuudessa ja ylitsevuotavassa tyylikkyydessään huipputasoa. Aseita ei ole paljoa, mutta niitä on juurikin sen verran, että vaihtelusta ei tule pulaa. Haulikko on todellinen voimanpesä lähietäisyydeltä, tarkkuuskivääri on tappiinsa viritettynä kuin tarkka sinko ja vaikka pistooli ei lopulta asevertailussa pärjääkään millään muulla kuin tyylikkyydellä, niin se on silti varteenotettava työkalu, varsinkin alkupuolella peliä. Koska koko arsenaalia ei voi raahata mukanaa vaan vain neljää asetta, niin tietyssä pisteessä täytyy alkaa valikoimaan aseita sen perusteella mikä on hyödyllisin tai mistä nyt sattuu pitämään eniten. Tekemällä erilaisia sivutehtäviä, pystyy avaamaan aseisiin lisää päivityksiä, jotka pitää tosin vielä ostaa. Sivutehtävät nyt eivät ole mitään maata mullistavia, sillä niitä on vain paria eri tyyppiä. Tosin ei peli muutenkaan ole se rikkain ja erikoisin pelattavuuden suhteen, sillä pari tuntisen pääkampanjan lisäksi tekemistä on lähinnä keräiltävien esineiden metsästys ja vihollistukikohtien valloitus.

Toiminta on sentään todella hauskaa ja jokaisella aseella tuntuu oikeasti olevan paikkansa toiminnassa. Haulikko on ehdottomasti yksi omia suosikkejani, se on erittäin tuhovoimainen ja todella tyylikäs kantaa ja ladata. Muutenkin aseiden lataukset ovat todella hienoja ja tuovat mukanaan lisää nokkeluutta ja tyylikkyyttä. Tarkkuuskivääri on myös yksi todella hyvin omaa pelityyliä tukeva ase, sillä se on tarkka ja todella voimakas. Yllättäen täysin viritettynä se ampuu räjähtävän laukauksen joka tekee selvää jälkeä miltein kaikesta. Peli mahdollistaa myös hiiviskelyn, jossa jousi nousee oikeuksiinsa äänettömyytensä ansiosta ja myös pistoolin arvokkuus korostuu. Itse tosin suosin poikkeuksetta nopeampaa toimintaa hiiviskelyn sijaan, jopa silloin kun peli kannustaa hiiviskelyyn.

Far Cry 3: Blood Dragon eroaa monista muista räiskintäpeleistä juurikin tämän todella ominaisen tyylinsä ja yliampuvuutensa vuoksi. Suurimpia heikkouksia ovat sen lyhyys ja itseääntoistavat tehtävät. Toiminta on hauskaa, ei epäilystäkään, mutta se on myös aika itseääntoistavaa, minkä vuoksi pelin pariin ei juuri palaa, kun sen on kerran läpäissyt, mikä onnistuu noin 5-10 tunnissa, riippuen pelaajasta. Ajoittain myös huumori ampuu ovi tarpeettomilla törkeyksillä jotka eivät kunnolla edes sovi tilanteeseen, tai ääninäyttelyllä joka menee monesti myös kunnolla ohi. Eräänä todella rasittavana seikka pelin kanssa on U-Play joka tunkee jatkuvasti näkyviin, yrittäen yhdistää peliä, nyt jo olemattomiin serveihin, miltein joka kerta kun pelin laittaa pauselle. Puhumattakaan että pelin aloittaminen oli turhauttavaa kun Steam ja U-Play piti laittaa toimimaan keskenään. Tämä jos mikä on Ubisoftilta yhtä aikaa epätoivoista ja turhauttavaa.




Yhteenveto

Far Cry 3: Blood Dragon on yllättävän hyvä peli ja mahtava kokonaisuus. Vaikka sivutehtävät ovat pitkälti saman toistoa ja kaikki tekeminen pelissä on myös tiettyä kaavaa toistavaa, niin tapa jolla kaikki on tehty, saa kaipaamaan lisää, kun varsin lyhyt kokonaisuus on käyty läpi. Blood Dragon on kaikista positiivisin Far Cry mitä on vastaan tullut ja tämä on yksi niitä pelejä jota mielellään pelaisi enemmänkin ja jonka erinomaista huumoria jaksaisi kuunnella paljon pidempäänkin.

 

+ Tyylikkyys

+ Toiminta

+ Huumori

 

- Lyhyt

- Samojen juttujen toistoa

- U-Play

 

Arvosana: 7,8

 

Erityinen

keskiviikko, 7. heinäkuu 2021

Parhaat Videopelisitaatit IV

Oli sitten kysy lyhyistä lausahduksista tai pitkistä vuodatuksista, niin monesti kaikista parhaita sitaatteja ovat ne, joita voi itsekin käyttää jossakin tilanteessa tai joiden viesti pätee moniin tosielmän tilanteisiin.

 

 

 

Yksi per peli mutta pelisarjasta voi olla montakin.

 

KUNNIAMAININTOJA

 

"Where life ends and death begins, I stand watch, the guardian at the gates!" - Cerberus (Smite)

Voisi olla vähän tiivistetympi, mutta toimii silti.

 

"Why? Because I can." - Katarina (League of Legends)

Yksinkertainen ja todella hahmolle sopiva omalla terävyydellään.

 

"In the name of Hades..." - Zagreus (Hades)

Toimii parillakin tavalla, koska Hades sanalla on useampi merkitys.

 

"It's happened before and it doesn't end well." - Bigby Wolf (The Wolf Among Us)

Tiivistetty jolloin sitaatti ei ole nää kontekstiriippuvainen.

 

"That was then and this is now." - Sephiroth (Final Fantasy VII Remake)

Juurikin sellainen erinomainen lausahdus jota voi käyttää monenlaisissa tilanteissa.


"Any last words?" - Geralt/Eredin (Gwent: Witcher Card Game)

Kun sekä päähenkilö että pääroisto sanovat niin, niin kyllä se on hyvä sitaatti.

 




24. "I gave you all I had" - Arthur Morgan (Red Dead Redemption 2)

Erityisen vahvasti sanottu, jos tietää tilanteen jossa se on sanottu. Tämä kuuluu juurikin niihin sitaatteihin joissa asetelma on sitä melankolisempaa sorttia, jossa loppu lähestyy. Tiettyä syyllistävää sävyä ja samalla sellaista lopullisuutta. Vaikka tätä voi käyttää muissakin tilanteissa, kuin vain RDR2:ssa, niin Arthurin ja Dutchin suhde on sitä tasoa, että tämä sitaatti kirpaisee aivan omalla tavallaan, varsinkin kun Arthur sanoo sen lopussa ja mahdollisesti järkyttää Dutchin maailmaa pysyvästi. Arthur todella antoi Dutchin kaiken mitä hänellä oli, elämäänsä ja henkeään myöten.


23. "Don't be sorry, be better." - Kratos (God of War)

Vaikka sanoja onkin aika mulkku, niin ajatus on käyttökelpoinen. Itse en koe tätä niin toimivana kuin monia muita, pääasiassa siksi että Kratos ei ole niin toimiva hahmo kuin monet muut. Tiettyä käytännöllisyyttä tässä sitaatissa on, koska se sopii niin moniin erilaisiin tilanteisiin, kuten jonkun ei tulisi olla pahoillaan, vaan parempi.


22. "I'm afraid I'm just not that kind of girl. Well...mostly, I'm not." - Rayne (BloodRayne)

Sopii Raynen tyyliin erinomaisesti. Kaksimielisyydessään ja rennossa asenteessa. Tämä on juurikin näitä sitaatteja joka toimii pääasiassa tällä hahmolla. Tietysti tätä voisi käyttää useammassakin tilanteessa, mutta pääasiassa tämä on hyvä siksi, että se on yksi näitä Raynelle ominaisia lausahduksia jotka korostavat hänen hahmoaan.


21. "Only if you promise to set me free so that I may pick my own side in the final battle." - Spawn (Spawn: Armageddon)

Muutamalla tavalla tulkittavissa oleva tilanne joka istuu erinomaisesti Spawn mytologiaan ja siihen millainen hahmo Spawn on. Juurikin tälläinen hyvän ja pahan välillä olemisen tilanne jossa yksi hahmo on niskan päällä, mutta ei voi voittaa ilman Spawnia ja ainoa tapa voittaa nyt, on riskeerata tuleva viimeinen taistelu, joka tulee tapahtumaan. Spawn suostuu diiliin, mutta vain jos Malebolgia antaa hänelle vapauden valita oma puolensa, sitten kun taivas ja helvetti ottavat lopullisesti yhteen.


20. "What good is an intellect if you can't use it?" – Raiden (Metal Gear Rising: Revengeance)

Hyvä pointti tilanteeseen jossa sanat eivät enää riitä. Kun toista ei vain pysty enää puhumaan ympäri, niin sillä ei ole juuri väliä kuinka älykäs on. Tätä voi ajatella toisellakin tavalla, mutta iso juttu tämän repliikin toimivuudessa on siinä, miten hyvin sitä voi käyttää tilanteissa, joissa fyysisesmpi ratkaisu on se todennäköisempi, kuin toinen osapuoli pyrkii turvaamaan älykkyyteen.


19. “They say truth is the first causality of war.” - John Price (Call of Duty: Modern Warfare 3)

Kiinnostava ilmaisu siitä, miten sota syntyy. Tämä nyt ei ole Pricen keksimä lausahdus, sillä olen kuullut tämän jossakin muuallakin, mutta siitäkin huolimatta pelaajana, Price on se jonka sanomaksi miellän tämän eniten. Ei sinällään mitenkään huono lausahdus kun miettii sitä, miten niin monet eri konfliktit ja sodat oikeasti alkavat ja kehittyvät. Valheista.


18. "He just trying to be manipulative, I do it too." - Morrigan (Dragon Age: Origins)

Nopeasti ohi menevä, mutta aika hyvä heitto. Erityisen hyvin tämä sopii Morriganin persoonaan, kun miettii miten hän monesti toimii, millaisia asioita saa ja millaisista asioita pitää. Tietysti koiralla on tässä sananvaihdossa oma osuutensa, mutta Morriganin sitaatti tilanteessa on vain niin hyvin sanottu. Puhumattakaan että tässä on ihan tosielämän käyttötarkoituksia, vaikkakin vain aika tietynlaisissa tilanteissa.


17. "Viikingit saatana." - Ahti (Control)

Tulee ihan puskista, ei tunnu liittyvän mihinkään, mutta on silti niin hyvä ja jäänyt vahvasti mieleen. Joskus juurikin tälläiset repliikit jotka eivät suoraan liity mihinkään toimivat niin hyvin, ilman mitään sen ihmeellisempää.


16. "No matter how strong someone was, there was always somebody stronger to take them out." - Tommy Angelo (Mafia)

Todella vahva mafiamaailman totuus. Tietyssä tilaneessa tai paremminkin tietyissä vaiheessa tulee lopulta vastaan joku joka on vahvempi kuin joku todella vahva. Tämäkin on yksi näitä sitaatteja jossa on ihan selvä totuuspohja jota voi käyttää hienosti opetuksena monenlaisissa tilanteissa.


15. "You brought this on yourself! " - Hades (Hades)

Simppeli, mutta toimii erityisen hyvin niin monissa tilanteissa. Pakko korostaa tätä erityisesti juuri siksi että vaikka sitaatti onkin todella tavallisen oloinen, niin tapa jolla Hades sanoo sen, tilanne jossa hän sanoo sen ja panokset joita taustalla on, korostavat kokonaistilannetta runsaasti. "Aiheutit tämän itse" tai jotakin muuta vastaavaa. Sitä voi käyttää monissa tilanteissa, vaikka se ei englannista käännettynä kuullostakaan aivan yhtä hyvältä eivätkä kaikki pysty sanomaan sitä yhtä hyvin, kuin helvetin herra.


14. "It does sound funny, hearing you say it." - Strife (Darksiders Genesis)

Näitä repliikkejä joka sopii moniin paikkoihin ja johon sanoja tuo oitis jotain omaansa. Strifen koomisuus korostaa tilantenna erityisen hyvin, mutta ihan ilman konstekstiakin tämä toimii todella hyvin. Iso juttu on se koomisuus jossa tilanne voi olla kuinka vakava tahansa, mutta tämän repliikin sanoja ei ota sitä kovin vakavasti koska tietää olevansa niskan päällä, vaikka siltä ei näyttäisikään. Erittäin hyvä sitaatti joka sopii moniin tilanteisiin, vaikkakin tietyillä edellytyksillä rakennettuihin tilanteisiin.


13. "You have not really defeated the enemy if you adopt their methods." - Samara (Mass Effect 2)

Hyvä viisaus joka pätee moneenkin asiaan. Samaran jakama viisaus on tätä sitaattiluokkaa joka lienee yksi vanhoja viisauksia, mutta joka oikein käytettynä toimii aivan hyvin, vaikka taustoja ei juuri tietäisikään. Tavallaan se totta, mutta se on samalla aikaa hieman kyseenalainenkin väite. Iso syy miksi se todella toimii, on siinä tilanteessa, jossa Samara sen sanoo. Jos ottaa käyttöönsä vihollisensa metodit, ei ole voittanut vihollistaan, on tavallaan hyvä ohjenuora, mutta aivan kaikkeen se suoraan päde, tai ainakin herättää keskustelua, mikä on myös yksi syy siihen, miksi todella pidän siitä.


12. "Closing your eyes forces you to look at the darkness inside." – Max Payne (Max Payne 2: The Fall of Max Payne)

Tälläinen itsestään selvyydeksi naamioitu syvempi viisaus joka toimii erityisen hyvin siksi, että se on niin monitasoinen ja tulkinnanvarainen. Tälläinen omanlaisellaan tavallaan filosofinen lausahdus joka toimii pääasiassa siksi niin hyvin, että siitä voi käydä syvällisempiä keskusteluja. Se ei välttämättä tarkoita mitään erityisen syvällistä, tai sitten tarkoittaa ja sen merkitys riippuu ajattelijasta itsestään. Mutta ilman syvällisempää ajattelua, kyseessä on silti hieno todellisuuteen sidottu repliikki jolla pystyy kuullostaa astetta syvällisemmältä, viisaammalta tai filosofisemmalta.


11. "When the weak court death, they find it." - Grigori (Dragon's Dogma)

Pahaenteinen repliikki ja toimii erinomaisesti. "Kun heikot liehittelevät kuolemaa, he löytävät sen". Tämä on juurikin sellainen repliikki, joka sopii pääroistoille sillä siinä on sitä aivan omanlaistaan painokkuutta sanavalinnoista alkaen. Tämän voi tietysti sanoa monella tavalla ja muokata helposti, mikä tekee siitä niin erinomaisen sitaatin. Tämä sanavalinta toimii kuitenkin todella hyvin, osittain siksi, että se ei ole se ilmeisin, mutta siitä tulee todella hienosti selville se viesti, mitä tämä lohikäärme kertoo.


10. "The only limit to what you can do is what you're willing to become.” – Johnny Silverhand (Cyberpunk 2077)

Tottahan se on. "Ainoa asia mikä rajoittaa sitä, mitä voit tehdä, on se miksi olet valmis muuttumaan." Johnny nyt ei tähän sitaattiin mitään pisteitä tuo, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä on todella onnistunut lausahdus jonka totuuspohjaa voi käyttää hyvin monessa eri tilanteessa. Sen voisi jopa ajatella erottavat hyvät ja pahat, koska pahat ovat valmiita tekemään pahempia ratkaisuja ja asioita päämääriensä eteen. Sen lisäksi että tässä sitaatissa on syvällisempää ja filosofisempaa viisautta, niin tämä kuullostaa todella hyvältä.


9. “My mind and my heart don’t exactly agree on that” - Vincent (Catherine)

Sitaatti joka kertoo juurikin sen, miten moni ihminen monesti tuntee. Mieli ja sydän eivät kovinkaan usein ole samaa mieltä asioita ja kun otetaan Catherinen kantavat ajatukset ja Vincentin tilanne, niin tämä sitaatti korostuu merkittävästi. Tässä on sellaista hieman rento, epäröivää sävyä, mutta ilman konstekstiakin, tämä on niitä sitaatteja joita on aika helppo käyttää monissa eri tilanteissa.


8. "Let me at 'em." - Jax (League of Legends)

Joskus todella tavallinen lausahdus toimii normaalia paremmin, jos sen sanoo oikein. Jaxin tapauksessa hahmo tuo todella ison osan siihen, miksi tälläinen hyvin tavallinen, hyvin moneen tilanteeseen sopiva sitaatti toimii niin uskomattoman hyvin. Jax on asemestari joka haasteen vuoksi käyttää vähemmän kelvollisia aseita ja haluaa hioa taitojaan. Joten totta kai hän haluaa päästä osaksi taistelua ja samalla aikaa, kun hän pääsee käsiksi vihollisiin, ei vihollisista jää juuri mitään tähteeksi.


7. "We have the same goal... Only our methods differ." - Nicholas (Plague Tale: Innocence)

Supistettu versio, jolloin se toimii merkittävästi paremmin. Kokonaisuutena tässä sitaatissa on vähän enemmänkin, mutta tämä onkin yksi hyvä esimerkki siitä, että vähän valikoivasti muotoiltuna sitaatti voi toimia paljon paremmin eikä siinä enää tarvita pelimaailman kaikki nyansseja. Nicholasin tapauksessa hahmo itsessään on jo koko pelin paras hahmo, mutta tälläinen hyvikselle tai pahikselle sopiva sitaatti vain korostaa sitä, miten loistava hahmo on kyseessä, koska sitaattikin on niin erinomainen, kaikesta kliseydestään huolimatta.


6. "I can't promise perfection. No one can." - Snow White (The Wolf Among Us)

Niin totta, muu olisi valetta. Lumikin tapauksessa se että "hän ei voi luvata täydellisyyttä, kuten ei kukaan muukaan" korostaa hienosti sitä miten hienosanainen Lumikki on. Tälläinen ilmiselvistä aineksista kasattu todenmukainen ja todella toimiva sitaatti vain toimii niin hyvin, koska siinä ei ole mitään erityistä, eikä tarvitsekaan olla. Tämä sitaatin runko on lisäksi sitä tasoa, mikä on helposti muokattavassi, mutta tälläinen niin täysi totuus, kuin olla ja voi, on kuitenkin syy siihen, miksi sitaatti toimii niin hyvin, eikä sitä vain voi kyseenalaistaa.


5. "I shall do what I must." - Cahir Dyffryn (Gwent: Witcher Card Game)

Vakaumuksen mukainen lausahdus joka sopii niin moniin tilanteisiin. Syy miksi tälläinen sitaatti toimii niin hyvin on osittain siitä syystä, että tälläinen repliikki sopii hyvin moniin eri tilanteisiin, hyvin erilaisiin tilanteisiin. Repliikki kuten "Teen mitä minun täytyy" on juurikin sen verran neutraali että sen pystyy mahduttamaan tilanteeseen kuin tilanteeseen. Gwentissä hahmot jäävät helposti suhteellisen pinnallisiksi, mutta repliikit kuten tämä, ovat sellaisia että hyvin sanottuna, niitä käyttää mielellään itsekin. Puhumattakaan näistä helppokäyttöisistä.


4. "Good isn't a thing you are, it's a thing you do" - Yusuf Khan (Marvel's Avengers)

Pitkälti pelin kantava ajatus, varsinkin Kamalan Khanin kohdalla. Tälläinen sitaatti on juurikin sellainen jonka sanovat ne henkilöt jotka ovat niitä mentorihahmoja, kuten Ben Parket, tällä kertaa se tosin on Kamalan isä Yusuf. Vaikka Yusuf on pelissä varsin pienessä osassa, niin se mitä hän sanoo, on erittäin isossa osassa. Riippumatta siitä että kuka sanoo jotakin tälläistä, niin se toimii aivan yrityisen hyvin, koska se on täyttä totta. Lisäksi tälläinen sitaatti tekee sanojastaan oitis astetta paremman hahmon.


3. "These gods and their petty squabbles do not deserve to survive the reckoning." - Jormungandr (Smite)

Juurikin sellainen erityisen pahaentinen sitaatti. Tässä on juurikin sellaista hienoa Ragnarök tyyliä joka on tämän kyseisen mytologian maailmanloppu. Se viesti mikä tässä sitaatissa on isosti läsnä, ei kuitenkaan suoraan jää pelkästään siihen, että nyt puhutaan jumalista, vaan pienillä hienosäädöillä tämä voi sopia moneen muuhunkin. Mutta jos otetaan suoraan Smite asetelma, niin kyllähän tässä sitaatissa on todella hienoa voimaa, jossa Jörmungandr ei suoranaisesti nosta itseään jalustalle, vaan korostaa mielipidettään asioista.


2. "I am that which you see before you. Nothing more." - Red XIII (Final Fantasy VII Remake)

Erinomainen esittely ja tapa jolla Red sanoo sen tässä Remakessa tekee siitä entistä paremman. Hänen äänensä on loistava ja viesti jonka hän välittää toimii erityisen hyvin. Tämä on monella tavalla lähemmäs klassinen hetki ja remakessa se on tehty todellakin kunnioitusherättävistä ja saatu kuullostamaan erityisen hyvältä. Pakko sanoa että vaikka kohtaus itsessään onkin menettänyt muutamia erityisen hyviä osia, niin tämä repliikki on edelleen mahtava.


1. "After all we've been through. Everything that I've done. It can't be for nothing." – Ellie (The Last of Us)

Niin vahvalla sanomalla kulkeva sitaatti ja kaikessa traagisuudessaan, The Last of Us: Part 2, päättyy juurikin siten, että kaikki oli yhtä tyhjän kanssa, ainakin Ellielle. Siitäkin huolimatta se mikä tämän sitaatin keskiössä on, kuvastaa todella hienosti juurikin sellaista tilannetta jossa The Last of Us monesti on. Mutta tämä on myös hienosti yhdistettävissä tosielämäänkin, riippuen tietysti hieman siitä, että millainen kunkin oma historia on. Hyvin usein se on kuitenkin totta, tai ainakin sen toivotaan olevan totta, että "Kaiken kokemamme ja tekemämme jälkeen, se ei kaikki voi olla yhtä tyhjän kanssa."