lauantai, 19. tammikuu 2019

Parhaat Pomotaistelut: Dragon Age

Lohikäärmeaika saattaa hyvinkin olla BioWaren paras pelisarja ja innolla odotan sitä hetkeä kun Dragon Age 4 ilmestyy. Vaikka Dreadwolf asetelma jättääkin paljon toivomisen varaa, niin kyllähän tuo peli olisi pakko kokea, varsinkin jos se onnistuu parantamaan pelisarjan yleistä tasoa varsinkin taistelun osalta.

 

 

 

Valintoihin pohjautuvissa peleissä jotkut pomotaistelut tapahtuvat vain kun tietyt parametrit täyttyvät. Itse olen testaillut osittain tämä lista mielessä näitä vaihtoehtoja ja useammanlaisia tapauksia on tullut vastaan.

Ei ole salaisuus että en hirveästi tykkää tämän pelisarjan taistelumekaniikasta ja monia muitakin puolia on mitkä olisin tehnyt toisin. Mutta nyt kun on puhe pomovihollisista niin taistelumekaniikka on se iso juttu. Itse kaipaisin paljon toimintapainoisempaa, tai vielä enemmän vuoropohjaista. Tämä välimuoto näistä ei nimittäin ole mitenkään hyvä, se on siedettävä, mutta ei siitä saa irtopisteitä millään.

Pomotaisteluksi kelpaavat niin Boss viholliset kuin Elite Boss viholliset.

 




24. Father Kolgrim - Dragon Age: Origins

Ajatuksellisesti tämä on sellainen taistelu joka jää hieman jopa mieleen. Mutta aika usein nämä ihmisviholliset unohtuvat aika nopeasti. Kolgrim on kuitenkin ympäristön ja tehtävän suhteen se joka jää mieleen. Sellainen jollaiseksi itsekin haluaisi, jos hinta ei olisi niin kova.


23. Iron Bull - Dragon Age: Inquistion - Tresspasser

Kyllähän se petos sattuu, varsinkin kun ryhmän ainoa qunari puukottaa selkään. Toisaalta, lajitoverinsahan hän valitsi joten turha häntä on siitä syyttää. Mutta toisaalta, aika paljonhan tämän tarinan aika menettää ja inkvisiittori itsekin menettää osansa. Kova paikkahan tämä oli, mutta kaikki tekivät mitä heidän täytyi.


22. Arl Rendon Howe - Dragon Age: Origins

Koston aika. Yllättävän kova tappelija tämäkin p-reikä. Howen tapauksessa suurin syy miksi tästä todella pitää, on siinä, että saa piestä räät pihalle siitä miehestä joka on suurin syy siihen miksi pelihahmo päätyi sille tielle, jolla nyt ollaan. Haastellisesti tässä ei kuitenkaan paljoa ole.


21. Flemeth - Dragon Age: Origins

Itsehän päätin todellakin tehdä sen mitä Morrigan pyysi ja tappeluhan siitä sitten tuli. Tämä mummeli kuitenkin osaa muuttumisentaidon erittäin hyvin joten kyseessä on taistelu lohikäärmettä vastaan. Sitä kautta tämä taistelu on hyvinkin vaikea tapaus jossa pitää hyvin äkkiä pistää parastaan.


20. Desire Demon - Dragon Age: Origins

Tämä seksikäs piru ei haasteellisesti ole sieltä pahimmasta päästä, mutta se mitä tämä demoni edustaa tulee kyllä hyvin selkeästi esiin. Itsehän en yleensä puutu toisten rakkauselämään, mutta tulipahan tämä väkivallankin tien käytyä katsomassa.


19. Pride Demon - Dragon Age: Inquistion

Tämä valtava hirviö on erittäin näyttävä tapaus ja pelin ensimmäinen pomovihollinen. Todella hyvä tapa aloittaa sillä tämä on aika yksinkertainen, mutta samalla aikaa todella hyvin tehty kokonaisuus.


18. Aspect of Nightmare - Dragon Age: Inquistion

Painajaismaailmassa lopulta kohdataan tämä hirvitys joka ainakin todella vastaa sitä mitä koko tämä alue edustaa. Taisteluna ei mitenkään erityisen paha mutta omalla tavallaan todella hyvin tehty ja ulkoisesti tämä varsinkin toimii erittäin hyvin.


17. Arishok - Dragon Age II

DA2:ssa ei turhan montaa pomotaistelu ole jäänyt mieleen mutta tämä on yksi niitä harvoja. Suurinpana syynä on se että tässä taistellaan qunaria vastaan ja ne ovat aika hienoja pirulaisia. Muutenkin tämä 1v1 taistelu asettaa kovat panokset ja on helposti pelin vaikein haaste. Tosin kunnolla levatulla hahmolla ja oikealla taktiikalla, tästäkin selviytyy varsin hyvin.


16. Greater Mistral - Dragon Age: Inquistion

Kaikista suurista uniikeista lohikäärmeistä tämä on se vähiten hieno, eikä myöskään. Erityisen haastava sellainen. Monet näistä tulevista valinnoista ovat osa Dragon Hunter saavutusta ja monessa kohtaa järjestys voi olla hyvinkin vaihteleva. Greater Mistral ei ole ulkoisesti järin hieno eikä se ympäristökään sieltä parhaasta päästä ole, mutta tämä on lohikäärme ja se vaikuttaa tässä sarjassa todella paljon.


15. Red Lyrium Dragon - Dragon Age: Inquistion

Tämä on se tapaus joka pelastaa tämänkin pelin loppuhuipennuksen. Corypheus ei ole hienoa pääroistoa nähnytkään ja on helposti pelin suurin pettymys. Mutta lohikäärmeosa taistelu pelastaa sen mitä pelastettavissa on ja sen se tekeekin varsin hyvin.


14. Kaltenzhan - Dragon Age: Inquistion

Ympäristö on todella hieno ja taistelu on kuten monien muidenkin kanssa, haastava. Mutta lohikäärme itsessään ei ole järin hieno mikä syö sitä mahtavuutta aika tehokkaasti. Tästä syystä tämä kuuluu niihin vähemmän mieleenpainuviin tapauksiin.


13. Hivernal - Dragon Age: Inquistion

Myös niitä ei niin hienoja ilmestyksiä, mutta ympäristö jossa taistelu käydään on varsin hieno. Hivernal on loppuviimeksi sellainen tapaus jossa monet palikat ovat oikeilla kohdilla, mutta niin monet muut lohikäärmeet ovat vain niin paljon mieleenpainuvampia tapauksia.


12. Northern Hunter - Dragon Age: Inquistion

Omalla tavallaan todella hieno lohikäärme ja ympäristö jossa taistelu käydään on todella osuva. Pohjoinen metsästäjä on ympäristöllisesti aika neutraali, mutta jokin siinä todella osuu oikeaan. Sanoisin että haasteellisesti vähän haastavampi kuin pari muuta, mutta ei missään nimessä niitä vaikeimpia. Kokonaisuutena vähän niin ja näin, mutta lohikäärmeen nimestä tykkäsin todella paljon.


11. Gamordan Stormrider - Dragon Age: Inquistion

Myrskyratsastaja on pitkälti hienompi versio edellisen kohdan lohikäärmeestä, mutta ympäristöllisesti taas ollaan vähän otettu takapakkia. Ero näiden kahden välillä joka suhteessa aika pieni, joten pitkälti mututuntumalla heitin tämän pykälää ylemmäs.


10. Abyssal High Dragon - Dragon Age: Inquistion

Tämä taisi olla ensimmäinen tappamani lohikäärme, koska oli osa tehtävää ja siitä sitten lähti muidenkin metsästäminen. Todella hyvä lohikäärme aloittaa sillä Syvyyden lohikäärme on todella hieno tapaus ja oikealla tavalla haastava, ei mitenkään ylijuoksu mutta ei turhattavan vaikeakaan. Ympäristö olisi saanut olla parempikin.


9. Fereldan Frostback - Dragon Age: Inquistion

Melkovarmasti ensimmäinen iso lohikäärme jonka pelissä kohtaa ja tämä on uhkaava näky, puhumattakaan siitä miten nopeasti se korventaa kaikki jotka erehtyvät tarpeeksi lähelle. Pakkasselkä on hieno ilmestys mutta suurin syy miksi se todella on jäänyt mieleen on siinä, että se on se ensimmäinen yhteenotto lohikäärmeen kanssa, tässä pelissä. 


8. Sandy Howler - Dragon Age: Inquistion

Todella hieno ilmestys, mutta ei niinkään erikoinen taistelu. Ympäristö on yllättävän toimiva sillä Hiekka Ulvojaa vastaan taistellaan erämaaympärisössä ja hämärä tuo hienosti tunnelmaa tähän pakettiin. Ulkoisesti todellakin parhaita, mutta ympäristöllisesti, ei välttämättä. Haasteena samaa tasoa kuin monet muutkin.


7. Loghain Mac Tri - Dragon Age: Origins

Landsmeetin lopputuloksena on taistelu tätä roistoa vastaan ja aika moneen lopputulokseenhan tässä voidaan päätyä. Suurin syy miksi todella pidän tästä taistelusta on se, että tämä on niin monen asian summa. Se mitä olet aiemmin tehnyt määrittää todella paljon ja lopputuloksia on myös valtavasti. Voit säästää hänet, voit mestata hänet tai vaikka mitä muuta. Ihmisvihollisten joukossa tämä taistelu on poikkeuksellisen hyvä ja asiaa edesauttaa sekin, että saat itse päätää kuka osallistuu tähän 1v1 taisteluun ryhmästäsi.


6. Vinsomer - Dragon Age: Inquistion

Vinsomer ei ulkoisesti ole se hienoin lohikäärme, mutta erottuu kuitenkin omalla tavallaan joukosta. Iso juttu on kuitenkin se pohjustus. Tämä taistelu käydään saarella ja matka saaren keskelle missä tämä peto odottaa on omiaan luomaan vahvaa tunnelmaa. Se on ehkä se suurin syy miksi itse jätin Vinsomerin viimeiseksi metsästyslistalla.


5. Highland Ravager - Dragon Age: Inquistion

Peruspelin ehkä se viimeinen lohikäärme ja helposti yksi vaikeimmista ja eeppisimmistä yhteenotoista. Lohikäärme nukkuu alhaalla ja näet sen nopeasti. Se ei ole heti käymässä päälle, mutta kun loukkaat sen yksityisyyttä, saat sen kimppuunsi täydellä voimalla. Ylämaaraatelija on lisäksi kaikkein hienoin metsästettävä uniikki lohikäärme.


4. Hakkon Wintersbreath - Dragon Age: Inquisition

Haasteellisesti Talvenhenkäys on haastava, mutta samalla osa taistelusta tuhlaantuu siihen kun lohikäärme lentelee ympäriinsä. Se mikä nostaa Hakkonen muiden kaltaistensa ohi on se, että tämä taistelu käydään jäisessä helvetissä jossa vastassa on jäätä hengittävä lohikäärme joka on täysi vastakohta sille mitä lohikäärmeet yleensä ovat. Mutta isoin juttu se kaikki taustatarina mitä Hakkonin ympärillä on ja se, että Hakkon puhuu.


3. Witherfang - Dragon Age: Origins

Itsehän olen lähtökohtaisesti susien puolella haltioita vastaan joten en itse tätä taistelu saa, ellen oikeasti siihen pyri. Nähdäkseni millainen taistelu on kyseessä, tein valintoja joita en muutoin tekisi. Fantastinen taistelu ehdottomasti. Taistelu kokonaista susilaumaa vastaan on kyllä mahtava. Ympäristö jättää vähän toivomisenvaraa eikä tehtävä itsessään juuri kannusta tämän tien valintaan. Mutta kyllähän Witherfang on helposti yksi parhaiten tehtyjä pomotaisteluita koko sarjassa.


2. Archdemon - Dragon Age: Origins

Tämä olisi helposti ykkönen, jos taistelu olisi tehty paremmin. Siis kyseessä on eeppinen viimeinen taistelu kaiken pahan alkua ja juurta vastaan ja Archdemon on erittäin upea vihollinen, hienoin lohikäärmemuotoinen vihollinen koko pelisarjassa. Paikka jossa taistelu käydään on myös todella hyvä, mutta taistelu itsessään jättää todella paljon toivomisenvaraan. Vaikka armeijat onkin kiva idea, niin se tuo tarpeetonta haastetta taisteluun jossa lohikäärmevihollinen hyvin usein lentää syrjään ja melkeinpä pakottaa käyttämään koneita jotta voittaa taistelun.


1. High Dragon - Dragon Age: Origins

Ensimmäinen todellinen lohikäärmetaistelu koko sarjassa se on suurin syy miksi tämä on jäänyt niin vahvasti mieleen. Tämä on se lohikäärme josta saa parhaat materiaalit haarniskaan, tämä on se taistelu joka on pelin suurimpia haasteita ja taistelu tämä on erittäin haastava mutta samalla tehty oikein, eikä liian epäreilusti tai rasittavasti. Ympäristö on todella hyvä ja se alustus tähän taisteluun on myös oikein hyvä. Ulkoisesti tämä lohikäärme ei ole mitenkään vahvasti massasta erottuva, mutta se paino, mikä tällä taistelulla silloin aikanaan oli, on todella merkittävä.

perjantai, 11. tammikuu 2019

Parhaat Ensimmäiset Pomotaistelut

Hyvin usein itsekin huomaan miten paljon osaan arvostaa hyvin tehtyjä ja eeppisiä mittasuhteita hipovia viimeisiä pomotaisteluita. Mutta aika harvoin sitä osaa arvostaa niitä ensimmäisiä pomotaisteluita.

 

 

 

Ensimmäiset pomotaistelut eivät saa yhtään niin paljoa arvostusta kuin ne ansaitsisivat. Syynä tähän on melkovarmasti se että nämä ensimmäiset pomotaistelut ovat usein niitä joilla pelaajaa vielä opetetaan pelin saloihin ja siksi ne useimmiten ovat erittäin helppoja. Mitään järin monimutkaista harvemmin tulee vastaan alkupuolella peliä.

Nyt on kuitenkin ajatuksena muistuttaa että myös niissä ensimmäisissä pomotaisteluissa on mukana todella kovia tapauksia jotka eivät välttämättä ole sieltä vaikeimmasta päästä, mutta jotka silti on syytä noteerata.

Ensimmäiseksi pomotaisteluksi lasketaan se pomovihollinen joka ensimmäisenä tulee vastaan lineaarisessa mielessä, eli ko vihollinen on paikko nujertaa. Joissakin peleissä voi ohittaa tiettyjä pomovihollisia ja monissa tapauksissa on kyseenalaista että onko tietty vihollinen varsinainen pomovihollinen. Välipomoja (miniboss) ei lasketa.

Itse en pidä todellisina pomovihollisia näitä tapauksia joissa kyseisestä vihollisesta tulee myöhemmin pelissä normaali vihollinen, eli kyseistä vihollista vastaan taistellaan useita kertoja ja joskus ehkä jopa kaksi yhtä aikaa. Toisena selvennyksenä sanoisin että jos kyseessä oleva vihollinen selvästi ei ole uniikki kuin monet muut, niin en sitä itse oikeastaan laske.

 

KUNNIAMAININTOJA

 

Asylum Demon - Dark Souls

- Hyvä opetustyökalu.

 

Raleight - Sly Raccoon

- Simppeli mutta omalla tavallaan todella ainutlaatuinen.

 

William Bishop - Vampyr

- Hyvin tehty opettelujakson päätös.

 

Derrick the Executioner - NiOh

- Helppo mutta samalla aikaa todella näyttävä ja ennenkaikkea toimiva pomovihollinen.

 




24. Bowser - Super Mario Bros.

Harvemmin tulee vastaan tapauksia jossa teoriassa ensimmäinen ja viimeinen loppari ovat sama hahmo. Mutta kun ottaa huomioon miten paljon lisää tavaraa mukaan tulee, niin kyllähän se ero on todella selvä. Mutta joka tapauksessa Bowser on erinomainen pomovihollinen, ensimmäisenä ja viimeisenä.


23. Iudex Gundyr - Dark Souls 3

Ei järin vaikea, mutta ei myöskään mikään ylijuoksutapaus. Kuluu sarjaan opetustyökalut. Tämän pomovihollisen kanssa opitaan kärsivällisyyden ja ajoituksen lisäksi se, että pomotaisteluissa on useita vaiheita. Kaiken kaikkiaan todella hyvin tehty osuus sarjassa jossa kaikki ensimmäiset pomoviholliset ovat pitkälti opetustyökaluja.


22. Stripe - Gremlins 2: New Batch

Viiru tulee aina uusien jippojen kanssa Gizmoa kiusaamaan. Ensimmäinen tapaus on hyvin simppeli. Vihollinen hyppii ja raapii. Iskuja saa antaa useita ja monella tavalla tämä tuntuu aivan tavalliselta viholliselta, mutta rokkaava pomomusiikki kertoo aivan toisenlaisen tarinan. Tämä on pomotaistelu, deal with it.


21. Tharzog - Lord of the Rings: War in the North

Tämän tietää pomoviholliseksi siitä, että kyseessä on aika pirun vaikea tapaus joka kutsuu tarvittaessa apuvoimia. Tharzog on helposti yksi vaikeimpia pomovihollisia kokopelissä. Ulkoisesti hän ei ole kovinkaan ihmeellinen, suhteellisen hieno, mutta se miten paljon tämä taistelu poikkeaa monista aiemmista, tekee siitä sellaisen, jonka jälkeen osaa suhtautua tulevaan asianmukaisella varovaisuudella.


20. Dimitri - Sly 2: Konnakopla

Sly sarjassa on paljon todella hyvin tehtyjä pomovihollisia. Tässä seurassa Dimitri ei todellakaan ole sieltä ihmeellisimmästä päästä, mutta isossa kokonaisuudessa hän ei ole myöskään niitä huonoimpia. Oikealla tavalla haastava ja oikealla tavalla erilainen. Koska pelattavuus muuttui niin Dimitri on hyvä tapa näyttää miten pomotaistelut ovat muuttuneet.


19. Sabor - Tarzan

Tässä pelissä ei pomotaisteluita juuri ole. Sabor on ensimmäinen ja Clayton on viimeinen, väliin ei ole muita laitettu, vaikak Kerchack olisi yhtä hyvin voinut siellä olla. Sabor on joka tapauksessa suhteellisen helppo tapaus, mutta se ei tee hänestä huonoa, sillä tämä taistelu on todella hyvin tehty.


18. Pat Garret - Call of Juarez: Gunslinger

Pat Garret on kaksintaistelu täysi nakkisormi ja hyvä kohta opetella pelaamaan. Hienosti tehty hahmo joka on pelin tasolla sieltä helpoimmasta päästä mutta ensimmäisenä pomovihollisena ei mitenkään huono, varsinkaan kun moni mikä tulee myöhemmin ei ole niin hyvin tehty.


17. Hammer of Sauron - Middle-Earth: Shadow of Mordor

Kolmikosta ensimmäinen taistelija. Vasaraa vastaan taistellaan miekalla ja vihollinen kestää rankaisua ihan kunnolla. Sauronin Leka on sellainen tapaus jossa tuntuu että kyseessä on samanlainen tapaus kuin örkkipäällikkö, mutta omanlainen otteensa tällä vihollisella on. Siinä missä Torni on psykologinen ja hiiviskelypainotteinen tapaus ja Käsi taas pitkälti elokuvallinen, on tämä puhtaasti fyysinen hand-to-hand tapaus jossa raa'alla voimalla mennään eteenpäin.


16. Toasty - Spyro the Dragon

Pomoviholliset eivät ole kovin kummoisia tässä pelissä, mutta Toasty vetää pisteet koska on todella hauska tapaus ja jää mieleen. Valtaosa muista pomovihollisista ei ole oikein mistään kotoisin, mutta Toasty erottuu edukseen ja näyttää millaisia pomotaistelut tulevat sitten jatkossakin olemaan.


15. Adrien the Fallen - Victor Vran

Vihollisia on tullut viipaloitua vaikka kuinka mutta ensimmäinen oikea pomovihollinen on Langennut Adrien. Tämä entinen metsästäjä on vampyyri ja varsin haastava sellainen. Adrien kestää paljon enemmän vahinkoa kuin normaalit viholliset ja tekee paljon vahinkoa. Tämän lisäksi mukana on pomotaistelulle tyypillisiä elementtejä ja mitä tulee jatkoon, on Adrien selvästi helpoin pomovihollinen. Ulkoisesti ja tyylillisesti tämä on todella hyvä pomotaistelu.


14. Tiny Tiger - Crash Bandicoot: Warped

Tiny on tunnetusti kova hyppimään ja tässäkin taistelussa se nähdään. Pomoviholliset tekevät tiettyä kehittyvää kaavaa jonka jälkeen on mahdollisuus iskeä. Tiny ei ole millään tavalla vaikea pomovihollinen mutta omalla tavallaan hän on todella hauska tapaus.


13. Father Gascoigne - Bloodborne

Pappispeto voi olla ensimmäinen, mutta sen voi ohittaa, isä Gascoignea ei voi. Tämä metsästäjä on todella vaikea tapaus. Hän liikkuu nopeasti, hyökkää rajusti ja pystyy käyttämään pyssyä kuten pelaajakin. Toisessa vaiheessa hän muuttuu raivoavaksi hirviöksi. Tämä pomotaistelu on se kohta jossa pelaajaa oikeasti koulutetaan siihen, miten haastavia kohtaamiset tässä pelissä voivat olla. Gascoigne on vaikea, mutta samalla hän on tapaus josta sietää ottaa oppia jatkoa ajatellen.


12. Darkside - Kingdom Hearts

Darkside on niitä pomovihollisia joita vastaan taistellaan monta kertaa pelin aikana, mutta ei missään vaiheessa normaalina vihollisena. Tämä on helppo taistelu, mutta samalla se on esimerkki siitä miten pomoviholliset toimivat tässä pelissä, niillä on heikot kohdat. Darkside on todella erinomainen tapaus koska se asettaa hyvän aloitusmallin seuraaville pomovihollisille josta kehittää.


11. Don Octavio - Sly 3: Konnien Kunnia

Kolmannessa Sly pelissä on monta todella hyvää pomotaistelua, sarjan parhaita. Siinä joukossa Don Octavio ei juuri pärjää, mutta hahmona hän toimii oikein hyvin ja haasteena myös. Tämä ei ole vaikea taistelu mutta omalla tavallaan kiinnostavasti tehty ja omanlaisensa. Vihollinen on todella hyvin tehty ja taistelussa on myös todellista voimaa ja intensiivisyyttä, eikä tarinallistakaan painoa kannata aliarvioida.


10. Axel - Kingdom Hearts II

Kyllähän eriaisia Struggle taisteluita on ollut mutta ei niitä nyt voi juuri pomotaisteluiksi kutsua. Siinä kohtaa kun Axel kutsuu liekkejä, niin on tosi kyseessä. Musiikki on loistava, hahmo on todella kiinnostava tapaus, alue on hieno ja haaste on juurikin oikeanlainen ensimmäiselle pomoviholliselle. Tämä taistelu on todella hyvä juurikin siksi että siinä ovat mukana lähemmäs ne kaikki avainasiat joita hyvä Kingdom Hearts taistelu tarvitsee. Se ei kuitenkaan yritä liikaa ja ehkä juuri siksi se toimii niin hyvin.


9. Rocksteady - Teenage Mutant Ninja Turtles II: Arcade Game

Ensimmäinen pomovihollinen asettaa säännöt. Loistava musiikki ja vihollinen joka kestää osumaa aivan julmetusti. Suhteellisen simppelit liikkeet mutta kokonaisuutena varsin uhkaava tapaus. Tämä on lisäksi yksi ensimmäisiä oikeita pomovihollisia joita olen peleissä koskaan nähnyt. Teki vaikutuksen.


8. Dragon - Demon's Crest

En äkkiä keksi toista peliä joka alkaa pomotaistelulla. Firebrand ei ole ehtinyt liikkua juuri mihinkään kun tämä punainen lohikäärme jo astelee peliin. Hyvä tapa opetella kontrolleja on tappaa samantien yksi valtava vihollinen. Tämä tapaus on juurikin siksi niin hyvä että se tönäisee pelaajan heti syvään päähän ja pakottaa joko oppimaan nopeasti tai häviämään.


7. Shocker - Spider-Man 2: Enter Electro

Harvemmin ensimmäinen pomovihollinen on se pelin vaikein, mutta tässä tapauksessa tilanne on juurikin se. Tärisyttäjä on aggressiivinen, voimakas ja voitettava aikarajan puitteissa. Se on siinä mielessä jopa hyvä asia, koska Shocker on yksi parhaita Hämispahiksia koskaan. Tässä pelissä hän on todella kova jätkä ja yksi parhaita versioita hahmosta itsestään.


6. Nightmare - Devil May Cry

Painajainen on todennäköisesti se kohta pelissä, jossa pelaaja joutuu polvilleen. Tämä hämähäkkiskorpionihirviö on yksi pelin kovimpia pomovihollisia ja jo ensimmäisellä kerralla hän on erittäin haastava. Tässä tuodaan esiin se että peli ei ole helppo ja että pomoviholliset ovat toistuva riesa. Mutta samalla kertaa käy ilmi että pomoviholliset ovat todella hyvin tehtyjä ja paikoiteillen erityisen hienoja tapauksia myös ulkoisesti.


5. Bane - Batman: Arkham Asylum

Bane on helposti yksi Arkham sarjan huonoimmin tehdyistä hahmoista, mikä on suuri sääli. Banessa on potentiaalia vaikka kuinka, mutta vain hänen raaka voima puolensa on tuotu esiin ja se älykkyys on unohdettu täysin. Kun vertailussa on vaikka Tom Hardyn Bane, niin tämä on entistä kivuliaampaa, toisaalta Scarecrow on sarjassa tehty esimerkillisesti. Mutta ensimmäisenä pomotaisteluna tämä on esimerkillisesti tehty tapaus. Bane on paljon järeämpi kuin normaalit viholliset joten mitkään normaalit konstit eivät vain toimi, vaan pelaajan täytyy muuttaa taktiikkaa. Bane on eräänlainen opetustyökalu, mutta samalla myös hänet voi voittaa.


4. Grigori - Dragon's Dogma

Taistelu Grigoria vastaan jää aika lyhyeksi kun pelaaja ei tässä vaiheessa voi vielä voittaa. Mutta toisaalta se tekee tästä taistelusta niin hyvän. Vihollinen on täysin ylivoimainen tekee selväksi että pelaajasta ei ole häntä haastamaan, ei vielä. Tämä on myös hyvä opetustyökalu ja tarinallisesti erittäin tärkeä linkki pelissä. Tämä on taistelu joka oli hävitty ennenkuin se edes alkoi, mutta omalla tavallaan juurikin se seikka tekee tästä niin hyvän.


3. Cerberus - Devil May Cry 3

Tämä on yksi parhaita esimerkkejä ensimmäisestä pomovihollisesta, joka teoriassa on ensimmäinen, mutta käytännössä ei. Syystä että edeltävässä maassa taistellaan Vanguardia vastaan (viikatemies) jolla on elinvoima mittari ja jota monella tavalla kohdellaan pomovihollisena. Mutta itse en sitä kelpuuta, koska kyseessä on pitkälti tusinavihollinen. Cerberus on ensimmäinen uniikki pomovihollinen josta saa palkinnon ja joka muutenkin tuntuu oikealta pomoviholliselta.

Moni voi olla tästä eri mieltä, mutta tämä on niitä tapauksia joissa voi todeta: "Minun listani, minun sääntöni". Mutta jos todella häiritsee niin kyllä tämän voi sivuuttaa, mutta itse pidän tätä jääversiota manalan vartijasta ensimmäisenä OIKEANA pomovihollisena.


2. Buzz - Spyro: Year of the Dragon

Spyrossa on aika selvää kun kyseessä on pomovihollinen, kun Putella on oma areenakin. Buzz käyttäytyy kuin pomovihollinen ja on omalla tavallaan todella haastava. Voitto ei ole itsestään selvyys, mutta samalla Buzz on pelin neljästä aluepomovihollisesta se helpoin. Monella tavalla Buzz on erittäin hyvä esimerkki siitä miten ensimmäinen pomovihollinen tehdään oikein. Tässä taistelussa opitaan pitkälti kaikki säännöt mitä pomovihollisiin kaikkine kaavoineen tulee ja koska Spyro tarvitsee tässä taistelussa kaverin apua, niin kyseessä todellakin on, pomotaistelu tämän pelin standarteilla ja kolmanneksi paras pomotaistelu.


1. Ifrit - Final Fantasy VIII

Harvemmin tulee vastaan tapauksia kun näinkin laajassa pelissä, jossa pomovihollisia on vaikka kuinka, jo ensimmäinen pomovihollinen onnistuu jättämään todella hyvin vaikutuksen todella monella tavalla. Ifrit ei ole vaikea taistelu, mutta ei mikään tavallinen vihollinenkaan, itse olisin kuitenkin suonut että hän olisi ollut vähän vaikeampikin. Kokonaisuudessaan tämä on osa koulutusta ja tässä opitaan pomovihollisesta. Mutta kaikenkaikkiaan Ifrit on todella hienon näköinen ja kun hänestä tulee Guardian Force niin itse tein hänestä Squallin GF, lähes yksinoikeudella. Ifrit on sellainen tapaus jossa kaikki parhaat puolet pomovihollisesta tuodaan esiin, no se vaikeus on vähän turhan matala, mutta kyseessä nyt on ensimmäinen pomovihollinen.

maanantai, 7. tammikuu 2019

Parhaat Pelit: Rajoitetut

Koska itse otan vain yhden per pelisarja niin aika monet hyvät pelit putoavat pois. Siksi onkin hyvä hetki näyttää, miten jotkut sarjat helposti dominoivat kokonaisuutta, jos sääntöjä ei olisi.

 

 

 

Kaikki pelit jotka ovat jo tulleet mainituiksi listauksessa ovat pois suljettuja, nämä ovat niitä jotka olisivat tulleet mukaan listaukseen jos rajoitteita ei olisi ollut. Järjestyksestä on vaikea sanoa.

Pointtina nyt on lähinnä demonstroida se miten selkeästi tietyt pelisarjat voivat dominoida listausta ja miksi itse todellakin tykkään rajoittaa siten, että pelisarjasta mukaan otetaan vain se paras.

 




24. Dishonored 2

Hyvin pitkälti samaa kauraa kuin edellinenkin peli, mutta tämä on moninpaikoin haastavampi ja isompi. Pelattavia hahmoja on kaksi ja Emily tuo mukanaan omat jipponsa. Ei merkittävästi ensimmäistä huonompi, pääasiassa vain haastavampi ja usealla tavalla monipuolisempi.


23. Kingdom Hearts: Chain of Memories

Kingdom Hearts vertailussa tämä peli nyt ei pitkälle pötki, mutta yleisellä tasolla kyseessä on varsin hyvä peli omanlaisellaan kortteihin perustuvalla pelattavuudellaan.


22. Final Fantasy IV: After Years

Pelattava ei tässä pelissä ainakaan lopu ja muutamat asiat joita alkuperäisessä jäi kaipaamaan, ovat täällä tällä kertaa, mutta samalla pistää mietityttämään että kun edeltäjässä oli ääninäyttelyä, niin miksi ei tässä.


21. Final Fantasy IV

Kolmanneksi paras Final Fantasy. Tarjoaa juurikin sitä mitä pelisarjalta oikeasti haluaa. Hahmot ovat hyvin tehtyjä ja monipuolisia, roistohahmo on fantastinen ja tarina on edelleen yksi koko pelisarjan parhaista. Toiminta on kuitenkin se missä peli iskee, suoraan sinne pelisarjan kulta-ajalle.


20. Lord of the Rings: Return of the King

Perustoimintaa eikä oikein muuta, mutta se perustoiminta on vain todella, todella hauskaa, varsinkin jos mukana on toinen pelaaja. Haastava pelihän tämä on, mutta elokuvasarjan suurena fanina, tämä peli oli pakko läpäistä. Tosin eihän se aikanaan siihen jäänyt, tätä pelattiin ja paljon.


19. BUZZ: Dinojengi

Sanoisin että Monsterit voittavat Dinot niissä kokemuksissa, sillä Liftaa kyytiin ja Joustoralli ovat todella hyviä minipelejä, elleivät jopa yksiä koko pelisarjan parhaita. Muutenkin Dinot on todella hyvä paketti kokonaisuudessaan.


18. Mass Effect 3

Loppuviimeksi oli erittäin vaikeaa valita kumpi Massa Efekti nousee listalle ja kolmonen hävisi todella niukasti. Siis tässä pelissä on paljon sellaisia juttuja jotka on tehty niin paljon paremmin kuin edeltäjässä, osa ihan pelattavuudessa ja osa tunnelmassa ylipäätään, mutta kyllähän se lopetus helpottaa valintaa.


17. Max Payne

Toinen Maksimi Paine on monella tavalla se peli josta pelisarjan muista, sillä satuin pelaamaan sitä ensin. Kyllähän tässä ensimmäisessä on paljon sellaisia asioita joita kakkosessa ei ole, mutta ei se puhtaassa tarinallisuudessaan ja syvyydessään voita tarinan toista puolta jossa kaikki saavuttaa lakipisteensä.


16. Ratchet & Clank: Crack in Time

Yhtenä päivänä valitsen Ratchet & Clank 3:n ja toisina tämän. Crack in Time on monella tavalla kiiltävämpi ja hiotumpi, mutta samalla aikaa se ei ole merkittävästi erilainen tai parempi. Kummassakin pelissä on RYNO ja kummaskin on Dr. Nefarious ja Kapteeni Quark. Vaikea valinta, koska aikalailla samalla viivalla ollaan.


15. Batman: Telltale series

Enemy Within tekee asiat erilailla eikä siinä ole samaa voimaa mitä tässä ensimmäisessä kaudessa. Tällä kaudella nimittäin on enemmän kuin mahtava Kaksinaama tarinakaari ja todella hyvin tehty Kissanainen tarinakaari. Näillä kahdella päästään jo todella pitkälle, mutta kakkoskaudella kaikki tuntuu menevän vielä pidemmälle, kun kuvaan astuu lisää porukkaa, eikä siinä ole lady Arkhamin kaltaista katastrofia.


14. Dragon Age: Inquistion

Heti sanotaan että päähahmon ääninäyttely ja vähän toiminnallisempi taistelu ovat isoja tekijöitä tämän pelin eduksi. Tosin ensimmäisessä ovat mukana pelattavina hahmoina sekä Morrigan että Leliana, unohtamatta Alistaria ja pelaajan koiraa. Monella tavalla samalla viivalla ollaan, mutta Origins onnistuu niukasti kokonaisuutena olemaan parempi. Osa syynä se pääroisto joka Inkvisitiossa on umpisurkea.


13. Ninja Gaiden Sigma

Itse tykkään kakkosesta enemmän juurikin sen viholliskattauksen takia. Zedonius, Volf, Elizebeth, Genshin ja Vazdah ovat aivan omaa luokkaansa, varsinkin kun ykkösessä ei ole oikeastaan muuta kuin Doku. Niin ja toiminta on mielekkäämpää jatko-osassa.


12. Resident Evil 6

Kyllähän se RE4 on ylivoimainen, mutta ei RE6 oli mitenkään huono, sillä itse pidän tästä aivan suunnattomasti, juurikin siksi, että se ottaa toiminnallisessa mielessä monta askelta oikeaan suuntaan. Toiminta on sulavampaa, nopeampaa, näyttävämpää ja vetää todella mukaansa. Mercenaries on myös isompi ja tarjoaa paljon tekemistä, vaikka Albert Wesker puuttuukin ja se on yksi niitä pisteitä edeltäjälle.


11. Kingdom Hearts: Birth By Sleep

Kingdom Hearts pelit ottavat oitis tilaa itselleen jos mahdollista. Birth By Sleep on tarinallisesti upea kokonaisuus ja kolme pelattavaa hahmoa tarjoaa valtavasti tekemistä. Toiminta on todella upeaa ja muutenkin tässä pelissä on kaikki kohdallaan ja vielä erilaisella tavalla kuin pääsarjan peleissä.


10. Spyro 2: Gateway to Glimmer

Vaikka Spyro 2 ei olekaan niin hyvä kuin kolmonen, niin faktahah on se, että kyseessä on silti yksi PS1:n parhaita pelejä ja se nousee helposti parhaiden pelien joukkoon.


9. Uncharted 2: Among Thieves

Monien mielestä se paras Kartoittamaton, itselleni se on ensimmäinen hankkimani PS3 peli, mutta samalla täytyy sanoa että vaikka nostaisin tämän ehdottomasti parhaiden pelien joukkoon, niin kyllähän ne jatko-osat monella tavalla pistävät paremmaksi toiminnassa ja tarinassa.


8. Devil May Cry

Ensimmäinen Devil May Cry on fantastinen peli sillä toiminnassa se on todellinen tien näyttäjä. Dante on hahmona legendaarinen ja muutenkin kokonaisuus on laatua alusta loppuun asti. Kolmonen nyt vain sattuu nostamaan toiminnan aivan uudelle tasolle, puhumattakaan paremmasta pomoviholliskattauksesta.


7. Red Dead Redemption 2

Tämä nyt on näitä tilanteita joissa mielipiteet muuttuvat kokoajan. Yhtenä päivänä ykkönen on se parempi mutta sitten toisena päivänä tykkään kakkosesta enemmän. Kyseessä on siis kaksi todella erilaista peliä, kakkonen on kaikin tavoin isompi ja realistisempi ja jotenkin olen alkanut tykästyä Arthur Morganiin enemmän kuin John Marstoniin.


6. Sly 2: Konnakopla

Kyllähän se nyt loppuviimeksi on kolmonen joka on parempi, muutamien asioiden takia. Muutama parempi pomotaistelu ja merirosvominipeli. Mutta laadullisesti kakkonen ja kolmonen ovat pitkälti samoilla viivoilla.


5. Batman: Arkham City

City ja Knight ovat todella lähekkäin siinä kuinka tasa-arvoisia kaksi peliä voikaan olla. Knightissa on paljon enemmän itseään toistavaa tekemistä ja aivan liikaa Lepakkoautoa. Mutta monet asiat saavat tyydyttävän päätöksen ja pääroisto on paljon parempi. City on kuitenkin toiminnassa jotenkin parempi ja Kissanaisella pääsee DLC sisällöllä vapaasti leikkimään pitkin kaupunkia.


4. Middle-Earth: Shadow of Mordor

Shadow of War on jokaisella tavalla isompi, mutta ei välttämättä parempi. Toiminta on jotenkin parempaa tässä pelissä, osittain sen yksinkertaisuuden ja helppouden ansiosta eikä aseissa ja varusteissa tarvitse arpoa että onko se paras ja hienoin käytössä. Mutta tarinallisesti War ottaa kuitenkin niin selvän yliotteen, että se voittaa.


3. Uncharted 3: Drake's Deception

Lähitaistelussa ei ole kolmannen Kartoittamattoman voittanutta. Monella tavalla tuntuu että tämä peli hioi kaikki osat pelisarjaa huippuunsa, mitä tulee pelattavuuteen. Mutta silti, neljäs peli tekee saman tarinan ja hahmojen suhteen. Mutta kyllä Drake's Deception on PS3:n trilogiasta se paras.


2. Final Fantasy VII

Final Fantasy sarjassa seiska on se mikä todella tutustutti minut sarjaan ja sen hienouksiin ja Sephiroth on edelleen yksi parhaita videopeliroistoja koskaan. Jos FF sarjassa Golbez on kuin Darth Vader ja Kefka kuin Jokeri, niin Sephiroth on kuin Bane, mutta vähemmällä raa'alla voimalla ja enemmällä ylivertaisella taidolla. Tosin, kyllä se kasin Squall on lähempänä Batmania kuin Cloud ja yksi syy miksi kasi vain nappaa paljon paremmin. Niin ja tarina on kasissa parempi isossa kokonaisuudessa.


1. Kingdom Hearts

Ensimmäinen Valtakunta Sydämet on legendaarinen kokonaisuus koska siinä on niin paljon loistavia ja ikimuistoisia kohtauksia. Monta Disney pahista voitettavana, monta FF hahmoa kohdattavana ja kaiken taustalla todella kiinnostava tarina ja fantastinen pelattavuus. Mutta sitten tulee kakkonen ja pistää parilla tavalla paremmaksi. Siis kyllähän tämä ykkönen on parilla tavalla parempi, kun kakkosessa vähän tarpeettomasti kierrätetään paria maailmaa, mutta loppuhuipennuksia verrattaessa, kakkonen lopulta ottaa voiton. 

Mutta mikä käykään kun kolmonen ilmestyy. Tämä lista ainakin kokee muutoksia koska vain yksi Kingdom Hearts mahtuu parhaiden pelien listalle.

tiistai, 1. tammikuu 2019

Parhaat Pelit (osa 2)

Tämän asian pariin piti palata jo jonkin aikaa sitten, mutta ehkä nyt on viimeinkin oikea hetki. Hyviä pelejä on paljon ja kovassa vertailussa moni todella hyvä paketti jää pakostakin parempien varjoon. Vaikka itse otan vain yhden pelin per pelisarja ja genre kyseisessä sarjassa, niin siitäkin huolimatta kaikki eivät mahdu mukaan.

 

 

 

Spyro Reignited trilogia muistutti vahvasti siitä kuinka hyviä pelejä ensimmäisen pleikkarin aikana ilmestyi. Red Dead Redemption 2 taas on tapaus joka jälleen kerran herätti pohdintaa omalla kohdallani siitä että mikä peli sarjassa oikeasti onkaan se paras. Muutenkin alkuperäinen lista joutuu kovaan syyniin kun alkuvuodesta ilmesyy Kingdom Hearts III joka on jälleen yksi kovimpia kisaajia kaikien aikojen parhaan pelin tittelistä, vaikka se ei ole vielä edes ilmestynyt, odotukset vain on niin suuret ja jos se yltää edes edeltäjänsä tasolle, se on ylivoimainen ennakkosuosikki 2019 GOTY voittajaksi.

Tälläisiä asioita tapahtuu, varsinkin silloin kun legendaariset pelit saavat jatkoa tai jotakin vastaavaa. Koska itse pidän mukana vain yhtä peliä samasta sarjasta, silloin kun pelit ovat samaa sarjaa. Ensimmäisessä listassa oli kaksi Spyro ja kaksi Crashia, mutta ne olivat selvästi eri genreä ja oikeastaan eri pelisarjaakin (Spyro the Dragon ja Legend of Spyro). CTR nyt on selvästi rallipeli kun taas Warped on tasohyppely. Year of the Dragon on tasohyppely ja Dawn of the Dragon on toiminta. 

Final Fantasy on se vaikein sarja arvioida tässä suhteessa koska se on varsinkin viimeisimpien osien kanssa muuttunut todella paljon. Oma mutu valintani on FF8 vaikka FF7 on lähemmäs täysin yhtä hyvä eikä FF4 nyt aivan jätkyttävästi jää jälkeen. Mutta 7 ja 8 nyt ovat todella samanlaisia pelejä, vaikka ne ovatkin mekaniikoiltaan merkittävästi erilaisia eivätkä ole jatkoa tarinallisesti, niin ne ovat peruspelattavuudessa niin samanlaisia, että vain toinen mahtuu mukaan.

Huomasin myös listaa kootessani että mitä kauemmas kärkipaikoista mennään, sitä epäselvemmäksi listan todellinen järjestys muuttuu. Siinä missä vaikka top 10 on suht selkeä koota, on top 50 jo todella vaikea, sillä järjestys muuttuu todella kyseenalaiseksi. Suurin syy on se, että järjestys muuttuu paljon helpommin. Varsinkin kun monet pelit tuppaavat erittäin helposti unohtumaan ja sitten kun joku onnistuu mainitsemaan niistä muutaman, menee koko lista helposti uusiksi. Mutta juuri se tekee tälläisten listojen kasaamisesta yhtä aikaa niin hauskaa, sekä haastavaa.

 

Lyhyt sääntökertaus:

 

Vain yksi peli sarjasta ja yhdestä genrestä kyseisessä sarjassa

Vain pelejä joita olen itse pelannut   

Ei kokoelmia, vain yksittäiset pelit

 

KUNNIAMAININTOJA

 

Vieläkään ei ole se top 70 kasassa, mutta ehkä sitten seuraavalla kertaa...

 

Gwent: Witcher Card Game

Primal

Smite

Guardians of the Galaxy

Plants vs Zombies

 




49. Dragon's Dogma

Tämä on yksi sellainen tapaus jota on aika hankala pitkässä juoksussa arvioida lyhyesti ja ytimekkäästi. Ne heikkoudet ovat erittäin selkeät, mutta siinä samalla myös ne vahvuudet tulevat hyvin esille. DD on sellainen paketti joka olisi muutamilla parannuksilla selvästi parempi peli. Mutta se tekee monet asiat paremmin kuin monet kilpailijat. Se minkä peli menettää tarinankuljetuksessa ja rakentamisessa, se ottaa takaisin toiminnassa. Pelihahmolla ei ole ääntä mikä on oitis heikkous, mutta fantasiatunnelmassa ja toiminnassa peli tarjoaa erittäin paljon tekemistä. New Game + taas tekee pelistä vieläkin hauskemman, kun voi uppoutua kaikeen uudestaan, mutta siten että tuntee olevansa todellinen legenda.


48. 24 the Game

Jack Bauer on yksi parhaita TV-sarja päähenkilöitä koskaan ja itse olen aivan valtava 24 fani. Myönnä että tässä pelissä on paljon sellaisia asioita jotka tekevät siitä vähän heikosti kilpailussa pärjäävän, mutta se miten hyvin tarina toimii ja tunnelma rakentuu on aivan omaa luokkaansa. Peliä pelatessa tuntuu kuinka hyvin se nivoutuu yhteen sarjan kanssa. Peli ei ole pelkkää räiskintää vaan mukana on paljon muitakin puolia ja vaikka mukaan mahtuu muutamia aika typeriäkin ratkaisuja epäjohdonmukaisuuksineen, on paketti kokonaisuudessaan erittäin hyvä tuotus jos alkuperäinen sarja kiinnostaa.


47. Hoard

Lohikäärmeet ovat kova sana minulle, aina. Se miten tämä peli onnistuu koukuttamaan on omaa luokkaansa. Hoard on hyvin nopeasti hyvin vaikea peli, mutta se tapa jolla se haastaa pelaajan uudelleen ja uudelleen on yllättävän hyvä. Tekemistä ei ole paljoa erilaista, mutta se mitä pelissä tehdään on tehty todella hyvin. Fantasiatunnelma on vahvasti läsnä ja nopeasti kasvava haaste pakottaa pelaajan miettimään uusia taktiikoita ja panostamaan peliin ja taktiikaansa kokoajan enemmän. Tämä peli muuttuu todella nopeasti todella intensiiviseksi.


46. Tetris Attack

Moninpeli on se todellinen syy miksi tämä yltää niin vahvasti kiinni tähän sijaan. Yksinpelinäkin mukaan tulee haastava ja koukuttava kokonaisuus, mutta moninpeli nostaa sen monien kaltaistensa yläpuolelle. Yksinkertainen idea on koukuttavalla tavalla tehty erittäin toimivaksi kilpailukokonaisuudeksi joka on parasta silloin kun kisaajat ovat tasavertaisia.


45. Call of Juarez: Gunslinger

Western pelit ovat todella iso juttu minulle. Call of Juarez: Gunslinger tuo tämä asetelman hienosti ensimmäisen persoonan räiskintään. Aseiden laataminen ottaa aikansa, mutta samalla se tuo toimintaan tiettyä länkkäritunnelmaa. Räiskinnässä peli toimii hyvin mutta oman kiinnostavan otteensa peli tuo siinä, kun Silas Greaves kertoo siitä miten hän tapasi monia lännen legendoja ja voitti heidät. Melko varmasti pötypuhetta, mutta suuri joukko lännen legendoja kyllä tuo hienosti villin lännen mukaan kokonaisuuteen.


44. Star Wars: Knights of the Old Republic

Tämä on niitä pelejä jonka paikkaa pitää enemmän jo oikeuttaa tällä listalla. Se että päähenkilöllä ei ole ääntä on yksi asia ja ikävän yleinen, mutta tässä tapauksessa kyse on jostakin isommasta. Toiminta on tämän pelin suurin heikkous ja tämän jälkeen Dragon Age: Originsin toiminnan näkee aivan uudella tavalla, paljon parempana. Mutta se mikä oikeasti tämän pelastaa on se tarinallisuus ja erittäin vahva Star Wars tunnelma. Tarina on todella hyvin tehty ja pitää sisällään yksiä pelimaailman parhaita käänteitä.


43. Ratchet & Clank 3

Siinä missä Jak & Daxter sarja on suht simppeli laittaa järjestykseen, on tämä sarja hankalampi. Itselläni se on hyvin tiukka kisa Ratchet & Clank 3:n sekä Crack in Timen välillä. Molemmissa on tietyt vahvuutensa vaikka päällisin puolin ja aika monelta sisäiseltäkin osalta pelit ovat todella samanlaiset. Se mikä tässä sarjassa todella vetää mukaansa on se, miten hyvin toiminta ja tasohyppely yhdistetään. Aseita on valtavasti ja niiden valtava mielikuvituksellisuus tarjoaa suuret määrät variaatiota.


42. Jak 3

Naughty Dog on melkeinpä laadun tae. Uncharted sarja on omasta mielestäni heidän suurin mestariteoksensa, vaikka monille Last of Us on se magnum opus. Jotkut taas vannovat Crash Bandicootin nimee. Jak & Daxter sarja on käynyt melkoisen kaaren sillä kun viimeisen ja ensimmäisen trilogian pelin laittaa vierekkäin, on ero selkeä. Tämä on lähinnä kisa kakkosen ja kolmosen välillä ja itse pidän kolmosesta enemmän sen laajemman asevalikoiman ja monipuolisemman pelattavuuden takia. Viimeisen niitin lyö se tosiseikka että Jak 3 on peli, jota on paljon hauskempi pelata, koska se ei ole vaikeustasoltaan niin armoton.


41. Dragonball Z Budokai 3

Tämä on yksi niitä pelejä jonka helposti sekoitan Budokai Tenchaichi 3 peliin. Tämä tappelupeli pitää sisällään valtavan määrän pelattavia hahmoja ja valtavan määrän erilaisia taitovariaatioita. Goku ja Vegeta esimerkiksi voivat omata joko useita temppuja, tai sitten lähinnä muuttumisen aina vain korkeammille tasoille. Tämän pelin ehdoton vahvuus on suuri määrä taistelijoita ja valtava määrä erilaisia taitovaihtoehtoja. Ehdottomasti parhaita DBZ pelejä ikinä ja yksi parhaita tappelupelejä ikinä, rautaisen pelattavuuden ansiosta.


40. BUZZ: Monstermania

BUZZ sarjassa nämä minipelikokoelmat ovat parilla tapaa hankalia laittaa parhausjärjestykseen. Kaikissa kun tuntuu olevan muutama sellainen pelimuoto joka muista puuttuu ja joka asettaa kyseisen pelin etulyöntiasemaan (paitsi Robot). Minulle se suurin kisa käydään lopulta Monsterimania ja Dinojengin välillä. Molemmissa on omat vahvuutensa mutta lopulta Monsterimania voittaa koska se on ensimmäinen jota pelasin ja johon sisältyy eniten suuria tunteita.


39. Tarzan

Ykköspleikkarin Tarzan on ehdottomasti yksi niitä Disney pelejä joita tuli pelattua todella paljon ja joka onnistui poikkeuksellisen hyvin nousemaan elokuvan tasolle laadussaan. Vaikka peli onkin kärsinyt ajan hampaissa, niin kyseessä on silti yksi parhaita, ellei paras, Disney peli koskaan.


38. Demon's Crest

Itse en juuri pelannut SNES pelejä kun ne olivat uusia, tutustuin niihin enemmän vasta myöhemmin. Demon's Crest on tapaus joka nousi vahvasti monien muiden ohi ja otti paikkansa ehkä jopa konsolin parhaana pelinä. Monta erilaista gargoylia joilla omat jipponsa. Näiden temppujen kautta sitten yritetään nujertaa pomovihollisia ja löytää monien erilaisten maailmojen monia salaisuuksia. Tämä on valtava peli hillityllä ja hyvällä tavalla, kuin Megaman, mutta vielä parempi ja koukuttavampi. Todella aliarvostettu aarre.


37. Dishonored

Peli jonka ulkoinen olemus on omalla lähes sarjakuvamaisella tyylillään todella hieno ja väkivaltainen ote korostaa sitä entisestään. Pelaaja ja saa todella vapaat kädet suorittaa tehtäviä ja maailmoissa ja tehtävissä on todella runsaasti yksityiskohtia. Steampunk tunnelma on erittäin vahva ja tarina ei sekään ole loppupuolen mahdollisesti varsin laimeaa lopetusta lukuunottamatta yhtään hullumpi. Harvoin näin vaitonainen pelihahmo toimii näin hyvin.


36. Detroit: Become Human

Quantic Dream on iskee jälleen kerran. Detroit: Become Human on todella monipuolinen peli. Kolme pelattavaa hahmoa tuo tarinaan kolme eri puolta ja sitä kautta runsaasti vaihtelua, puhumattakaan siitä, että pelaajan tekemiset tai tekemättäjättämiset kaikki vievät tarinaan tiettyyn suuntaan. Pelihahmot voivat kuolla, mutta tarinan täytyy jatkua. Kokonaisuus onnistuu todella hienosti tuomaan mukaan vapautta valmiiksi kirjoittettuun tarinaan.


35. Van Helsing

Tämä on niitä pelejä joita saa aina puolustella ja ymmärrän kyllä miksi monet eivät ymmärrä miksi otan tämän mukaan. Syynä on kuitenkin se, että vaikka tämä peli on huonosti toteutettu Devil May Cry, niin se onnistuu silti tarjoamaan todella paljon toimintaa ja juurikin sitä tunnelmaa, mitä elokuvakin tarjosi. Tässä pelissä pääsee tekemään sitä, mitä elokuvan jälkeen kaipasikin. Harvemmin suhteellisen heikosta pelistä pystyy nauttimaan näinkin paljon.


34. X-Men Origins: Wolverine

Vaikka tämä pitääkin sisällään pari todella rumaa juonikatastrofia niin se missä tämä peli ottaa todella varman otteen elokuvan kulkusista on siinä raa'assa eläimellisessä tyylissä jonka kautta Wolverine todellakin on sitä, mitä hänen kuuluukin olla. Tämä peli on täynnä veristä toimintaa ja Hugh Jackman vastaa Wolverinen ulkoisesta olemuksesta ja äänestä. Tämä on yksi niitä tapauksia kun peli on ylivoimaisesti parempi kuin elokuva. Mutta vihjailu Painajaisesta on lähellä rienausta.


33. Godfather

PS2 kauden peli joka näyttää harvinaisen hyvältä, toimii pelattavuudessaan todella mainiosti ja tarjoaa loistavan kokonaisuuden tarinallisessa mielessä. Pelaajasta tulee yksi Corleonen mafiaperheen luottomies joka nousee arvoasteikolla ja todistaa monta klassista kohtausta suoraan elokuvasta. Koukuttavan pääjuonen lisäksi mukana on todella paljon pelattavaa, kun tehtävänä on ottaa hallintaansa koko New York, se pelattava ei ihan äkkiä lopu.


32. Scarface: World is Yours

Tony Montana on isoin syy miksi tämä peli koukutti niin paljon. Siinä missä Kummisetä onnistui olemaan todella omanlaisensa, ei ole kovin vaikeaa arvata että mistä valtaosa Arpinaaman ottaa suurimmat vaikutteensa. Tosin siinä missä Godfatherissa ollaan elokuvan tapahtumien armoilla, alkaa Scarface siitä mihin elokuva päättyy, poikkeuksena se, että nyt Tony Montana selviää. Tämä on yksi niitä syitä miksi todella uppouduin tähän peliin. Pelaajalla on mahdollisuus nostaa Tony takaisin huipulle ja saavuttaa kosto elokuvan tapahtumista. Siinä ohessa sitten ajellaan ja ammuskellaan mielin määrin.


31. Lord of the Rings: War in the North

Taru Sormusten Herrasta kirjojen maailmaan sijoittuu monta peliä ja vaikka Middle-Earth: Shadow sarja on niistä ylivoimaisesti paras, niin monet muutkin onnistuvat todella nostamaan päätään. Tämä kisa käytiin lopulta tämän ja Return of the Kingin välillä. Se miksi päädyin tähän on siinä tarinan määrässä, sillä mukaan on mahtunut valtavasti hahmoja, joita ei ole muualla juuri nähty, kuten legendaarinen Urgost. Tarina on yksi syy miksi pidän tästä todella paljon mutta sen lisäksi toiminta onnistuu kaikessa yksinkertaisuudessaan todella iskemään. Vaikka kokonaisuus muuttuu herkästi aika puuduttavaksi, se onnistuu silti tarjoamaan todella paljon todella mielekästä toimintaa jonka pariin viitsii palata uudestaan ja uudestaan, vaikka siinä olisikin ollut vielä paljon korjattavaa.


30. Darksiders

Asetelma on todella kiinnostava. Maailmanloppu koittaa ja pelaaja ohjaa itse Sotaa, toista ilmestyskirjan ratsumiestä. Se mikä tässä pelisarjassa todella nappaa se on kokonaisutunnelma ja asetelman tietty uudelleenkirjoitus. Vaikka se jatko-osa jatko-osalta menetetään enemmän ja enemmän, niin tässä ensimmäisessä pelissä kaikki tuntuu olevan vahvasti paikoillaan. War on todellinen voimanpesä, mutta sitä ovat monet vihollisetkin. Se tekemisen ja vaihtelun määrä on valtava ja tarjoaa todellakin miellyttävän kokonaisuuden jossa tarina toimii jopa paremmin, kuin aluksi ajattelikaan.


29. Mass Effect 2

ME sarja nyt oli pakostakin läsnä jossakin kohtaa koska tähän sarjaan kuuluu niin monta todella hyvää hahmoa ja kolmen pelin ajan jatkuva tarina kaikkine valintoineen. Tarinan lisäksi pelattavuus iskee todella kovaa onnistuen tarjoamaan erittäin hyvin nappaavan toimintakokonaisuuden usean eri hahmoluokan kautta. Pelin maailma on rikas ja täynnä tehtävää, mutta katsoi tätä peliä miten tahansa, niin kyllä ne miehistön jäsenet lopulta ovat se suurin syy miksi tämä peli toimii niin hyvin. Garrus on muuten se paras hahmo koko sarjassa.


28. Fahrenheit

Peli jolla Quantic Dream onnistui saavuttamaan jalansijan pelimaailmassa. Yksi suurimpia yllättäjiä ja myös yksi niitä pelejä jotka eivät pelänneet välttää sensuuria, toisin kuin Heavy Rain. Fahrenheitin suurin heikkous on sen aika kömpelö ohjattavuus, mutta sen suurin vahvuus on erittäin hyvä tarina joka alkaa yksinkertaisena murhamysteerinä, paisuen aivan toisen kokoluokan eepokseksi. 


27. Max Payne 2: Fall of Max Payne

Remedyn magnum opus. Tässä on peli joka on todella samanlainen edeltäjänsä kanssa, ollen myös todella erilainen. Monia asioita joita ykkösessä on, kaipaa tähän peliin, mutta se yksityiskohtien määrä ja tarinan suunnaton vahvuus ja yllätyksellisyys ovat tässä toiminnantäyteisessä noir tyylitellyssä paketissa erittäin onnistuneita. Max Payne 2 on toimanta-ammuskeluna todella näyttävä ja pelattavuudessaan erittäin mielekäs tapaus. Se on paikoin haastava, mutta kannustavalla tavalla. Vaikka peli tuntuukin ikävän lyhyeltä, se on silti ehdottomasti kokemisenarvoinen.


26. Punisher

Väkivaltainen, toiminnantäyteinen, synkkä ja tunnelmallinen kokonaisuus joka jatkaa tarinaa suoraan Thomas Janen tähdittämän Tuomari elokuvan tapahtumista. Ainoa oikeasti iso ongelma on siinä, miten typerästi Jigsaw hahmoa käytettiin ja miten huonosti loppuhuipennus tehtiin. Muutoin peli on todella mahtava paketti jossa pelaaja todellakin tuntee olevansa Frank Castle, mies jota kaikki rikolliset pelkäävät. Tässä pelissä pelaaja on se pahin kaikista. Aseita on paljon eikä se ammuttavakaan äkkiä lopu. Castle on todella hyvin tehty hahmo ja peli on todella onnistunut versio hahmosta ja paras heti Thomas Janen elokuvaroolin jälkeen.


25. Batman: Enemy Within

Telltalen Batman sarjan ensimmäinenkin kausi on todella hyvä, varsinkin mitä tulee Kaksinaama tarinakokonaisuuteen ja myös Kissanainen ja suhde häneen on tehty esimerkillisesti. Mutta toinen kausi korottaa panoksia kun mukaan tulevat Bane kuin Jokerikin. Isoin syy miksi lopulta päädyin valitsemaan tämän on se päätös. Ensimmäinen kausi ei vakuuttanut lady Arkham asetelmaan, ei yhtään, se teki lähinnä vihaiseksi. Tämä kausi onnistuu alusta asti koukuttamaan aivan uudella tavalla. Vaikka tällä kertaa mukana ei olekaan Harvey Dentin / Kaksinaaman eeppistä loppuhuipennusta, niin kyllä se paikkaantuu useammalla pienemmällä hahmolla, jotka lopussa saavuttavat todella hienot puitteet. Vaikka Kissanaisen tapauksessa parhaat palat olivatkin ensimmäisellä kaudella, niin kyllä kakkoskausikin lupaavia puitteita rakensi, sääli että tämä taisi myös olla se viimeinen kausi.

maanantai, 31. joulukuu 2018

Hukatut potentiaalit

Jokainen peli ei onnistu antamaan pelaajalle tyydyttävää loppuratkaisua. Se on erityisen harmillista silloin, kun siihen olisi valtava potentiaali, joka valuu täysin hukkaan lopussa. Tämä tosin pätee moneen muuhunkin osaan peliä. Todella usein tuntuu siltä että pelissä on jotakin todella hyvää, joka sivuutetaan lähes täysin.

 

 

 

Oli sitten kyseessä pääroiston tappaminen, jonkun mäntin voittaminen tai oman maineensa puhdistaminen, lista jatkuu vaikka kuinka.

Turhan on peleissä tulee vastaan tilanteita joiden ratkaisua todella odottaa. Ehkä joku teki vääryyttä sinua kohtaan ja nyt vain odotat että milloin hän on sinun armoillasi. Tai ehkä kyseessä on pirun ärsyttävä pelihahmo jolle tekisi mieli antaa ympäri korvia. Monet pelit tarjoavat mahdollisuuden tähän, mutta sitten on niitä pelejä, jotka tavalla tai toisella, pilaavat tämän mahdollisuuden.

 

EPÄKUNNIALLISIA MAININTOJA

 

Veren jano puuttuu - Vampyr

- Luulisi että vampyyrin olisi pakko juoda verta, mutta aika vähällä näemmä pärjää.

 

Vain yksi pelattava hahmo - Final Fantasy XV

- Miksi ei ole voitu mahdollistaa sitä että päätarinassa voisi ohjata myös liittolaisia eikä vain Noctia?

 

Vihjepullojen poissaolo - Sly 3: Konnien Kunnia

- Miksi poistaa pullot jotka kannustivat tutkimaan jokaisen kohdan alueista?

 




24. Vihollisvariaation puute - Victor Vran

Victor Vran lukeutuu niihin peleihin jolta ei aluksi odottanut ihmeitä, mutta joka sitten onnistui tarjoamaan yllättävän paljon laatua ja todella paljon variaatiota. Aseita on paljon erilaisia ja erilaisia ominaisuuksia ja taikavoimiakin riittää. Vihollisiakin on useampaa erilaista ja lisää tulee pelin edetessä, mutta silti pitkässä juoksussa tuntuu että vihollisia kierrätetään todella paljon. Gargoryleja, hämähäkkejä ja tuntuu puskevan päälle vähän väliä. DLC:ssä skorpionit ovat joka paikassa ja vaikka succubuseja on sentään useampaa erilaista, niin se on jotakin mitä DLC:ltä jo vähän odottaakin. Vaikka variaatiota sentään on eikä se tule vain eri värisistä vihollisista, niin silti tulee vähän se maku, että alueittain olisi voitu tehdä enemmän erilaisia vihollisia.


23. Vähän kaikkea eikä oikein mitään - Fable

Peli joka luuli olevansa paljon enemmän mitä oikeasti olikaan. Tässä pelissä on paljon hyviä ideoita, mutta aivan liian harvoja on viety oikeasti yhtään pidemmälle. Lähemmäs kaikki puolet jotka ovat vähänkin omia tai edes lievästi kiinnostavia on tehty enemmän tai vähemmän juostenkustusti. Hahmo ikääntyy aivan liian nopeasti, puhumattakaan siitä että kukaan muu ei ikäänny. Pelissä voi tehdä vaikka mitä ja samalla ei oikeastaan mitään ja kaikki isommat valinnat ovat pitkälti yhtä tyhjän kanssa.


22. Liian helpot pomoviholliset - Castlevania: Symphony of the Night

Tämä on todella paljon kiinni pomovihollisesta ja pelaajan taidosta mutta itse sanoisin että ne kaikkein hienoimmat pomoviholliset ovat aivan liian helppoja. Dracula, Cerberus, Ihmissusi & Minotaurus duo ja doppelganger ovat kaikki hyvin tehtyjä pomotaisteluita, mutta aivan liian helppoja eivätkä Succubus, Fake trio tai Kuolema ole hekään järin haastavia. Tästä pelistä puuttuvat haastavat pomotaistelut, varsinkin ne, jotka ovat todella upeita saisivat olla paljon vaikemampia.


21. Huomion puute yksityiskohtiin - Spyro Reignited Trilogy

Tämä on ehkä paras uudelleenlämmitetty kokonaisuus koskaan. Mutta samalla sieltä on havaittavissa monia asioita joissa koko potentiaalia ei ole käytetty. Syynä voi tosin olla se, että kun niin monet asiat on viety pidemmälle kuin viimeksi, niin samalla myös odotukset ovat kasvaneet. Monissa tarinapätkissä tuntuu että siinä olisi voitu mennä vieläkin pidemmälle, mitä mentiin. Mutta se minkä itse haluaisin nostaa esiin on siinä, että tiettyihin yksityiskohtiin ei ole todella osattu puuttua tarpeeksi. Hahmoilla on tietty animaatio mitä he tekevät kun heille puhuu, tai kun heitä seuraa. Mutta paremmalla grafiikalla huomaa todella helposti, miten paljon se animaatio ei käy järkeen juuri tapahtuneiden asioiden kanssa. Olisiko tilanne se, että tästä paketista on tehty paljon parempi kuin alkuperäisesti, jolloin monet asiat jotka alkuperäisessä eivät häirinneet, häiritsevät nyt ja monet asiat joita alkuperäisessä ei ollut, on nyt mukana, mutta niitä olisi voinut viedä vieläkin pidemmälle.


20. Voimalinkki - Transformers

Transformers: Armada oli yhteenaikaan omia suosikki animaatioitani ja niihin aikoihin ilmestyi myös tämä peli. Se on sivuseikka minulle että onko muuttumisesta mitään oikeaa hyötyä, mutta miksi voimalinkki on pilattu täysin. Sitä voi käyttää milloin vain, mutta se syö omaa elinvoimaasi eikä tee niin paljoa vahinkoa että siitä olisi oikeasti hyötyä. Miten tälläinen asia on voitu kääntää näin pahasti päälaelleen.


19. Kolmen hahmon hyödyntäminen - Lord of the Rings: War in the North

Ryhmään kuuluu kolme erilaista hahmoa ja jos et pelaa kahden muun pelaajan kanssa, niin näitä hahmoja ei juuri pysty hyödyntämään. Auttaisi kummasti jos hahmojen vaihtaminen ja kehittäminen olisi vaivatonta, silloin jokaisen ominaisuuksia pystyisi hyödyntämään ilman isompia ongelmia ja peliin tulisi mukaan se elementti joka kannustaa vaihtelemaan hahmoja, varsinkin jos olisi vaivatonta.


18. Hunter - Spyro: Hero's Tail

Pelattavana hahmona Hunter on yksi omia suosikkejani tässä pelissä ja siksi onkin raivostuttavaa että hänellä pääsee pelaamaan kokonaista kaksi kertaa. Sitten on sellainen super rasittava hahmo kuin Blink jolla pelataan paljon enemmän. Siis miksi, mikä mahtaakaan rajoittaa niin paljon, että Hunterille ei ole voitu tehdä useampaa tehtävää. Jokaisella pelattavalla hahmolla on omat juttunsa joten olisi ollut reilua että kaikkia olisi käytetty yhtä paljon.


17. Harry Flynn - Uncharted 2: Among Thieves

Tässä voisi nostaa esiin sen, miten huonoa Unchartedin tarinankerronta paikoin on, nelosessa se omasta mielestäni parasta. Harry Flynn on alusta asti juuri sen näköinen ja oloinen mäntti että hänestä tietää että häneen ei voi luottaa. Sitten hyvin pitkään odotetaan sitä hetkeä kun häntä pääsee vetelemään pitkin korvia, vaan ei. Harry vain poistetaan kuvasta ilman minkäänlaista tyydyttävää lopputulosta pelaajan kannalta.


16. Tess - Last of Us

Tämä on noussut itselläni esille lähinnä sen jälkeen kun kuulin siitä että Tess oli jossakin vaiheessa kaavailtuna pelin pääroistoksi. Sitä en tiedä miten siihen olisi päädytty, mutta Tess on aivan liian vähän käytetty ja niin tylsästi poistettu hahmo koko pelissä. Sen sijaan Marlenea, joka on pirun tylsä hahmo, on paljon runsaammin käytetty. Loppupuoli olisi ollut niin paljon tunteellisempi, kivuliaampi ja mahdollisesti hurjempi, jos Marlenen asemassa olisikin ollut Tess. Samalla päästään myös sivuamaan sitä, miten paljon parempi loppuhuipennus pelissä olisikaan voinut olla, jos Marlenen sijaan loppuosan "pääroistona" olisikin ollut joku, jossa olisi ollut oikeasti särmää, sisältöä ja sisua.


15. Ei lohikäärmeitä - Witcher 3: Wild Hunt

Kirjoja lukeena tiedän että lohikäärmeet ovat Noiturin maailmassa niitä harvinaisia petoja. Mutta kun Gwentissä niistä on mainintoja niin miksi missään sivutehtävässä ei kohdata yhtäkään. Esimerkiksi Villentretenmerth on Geraltille lähes kaveri niin olisi ollut todella kiva nähdä ja kuullat häntäkin edes vähän. Vampyyrit tuotiin hienosti esiin Blood & Winessa ja Hearts of Stone toi hienosti esiin Gaunterin ja Shanin, mutta miksi lohikäärmeet sivuutettiin niin selvästi. Kakkosessakin oli sentään Saskia, miksi kolmosessa ei voitu laittaa tässäkin suhteessa paremmaksi. Borch Kolme Naakkaa olisi ollut hieno nähdä ja vaihtaa pari sanaa hänen kanssaan.


14. Tupakointi - Red Dead Redemption 2

Tämä voi tuntua monien mielestä hyvin typerältä valinnalta, mutta tässä on todella jotakin mikä itseäni nyppii todella paljon. Tupakan polttamisella on omat vaikutuksensa, mutta se ei nyt ole se pointti, vaan se, miten nopeasti Arthur vetää yhden sätkän loppuun. Yhden tupakin polttaminen minun käsitykseni mukaan kestää enemmän kuin 5 sekuntia. Tässä on valtava tyyliseikka jolla olisi moniin preeriaratsastuksiin tai taisteluiden jälkeiseen rauhoittumiseen saatu lisää tyylikkyyttä ja asennetta, mutta nyt tuntuu että tupakointi on vain sivuseikka. Monet paljon turhemmat pätkät kestävät huomattavasti kauemmin kuin tämä, jonka pitäisi kestää kauemmin.


13.  Ihmissusi pomovihollinen - Castlevania: Symphony of the Night

Miksi onkaan niin että tässä pelissä ei ole sellaista oikeasti erilaista ihmissutta. Susimies kun on klassinen hirviöhahmo kuten Frankensteinin hirviö, miksi siis onkin niin että vähän kaikkialla tätä ei käytetä tarpeeksi. Yön Sinfonia on pomotaisteluiltaan paras Castlevania, mutta silti susimiestä ei vain käytetä ansaitulla tavalla. Ainoa taistelu on areenalla jossa on lisänä minotaurus ja kumpikin on vain versio normaalista vihollisesta, ilman mitään erityistä. Eikö Dracula olekaan tarpeeksi kova hallitakseen ihmissusia.


12.  Päätös - Mass Effect 3

Lopetus, siihen se kaikki kulminoituu. Tapa jolla trilogian kolmas osa päättyy, hukkaa kaiken sen potentiaalin, mitä sarja oli ehtinyt kerätä kolmen pelin ajan. Lopetuksesta tuli paranneltu versio, mutta vahinko oli jo ehtinyt tapahtua. Kaikki se mitä tutuille hahmoille tapahtui, jäi salaisuudeksi. Nyt puhutaan hahmoista joista valtaosa on tehty oikein hyvin, olisi ollut kiva tietää, että mitä heille tapahtui myöhemmin. Siis tässä olisi riittänyt pelkästään se, että olisi tullut muutamia pieniä välinäytöksiä joissa näytetään mitä heille tapahtui. Asiaa ei auta yhtään se, että niin monet valinnat joita tehtiin kolmen pelin ajan, eivät lopuksi merkinneet oikeastaan yhtään mitään.


11. Albert Wesker - Resident Evil 5

Mahtavan pääroiston kanssa on erittäin tärkeää että hänestä osataan hankkiutua eroon tyydyttävällä tavalla. Weskerin tapauksessa tässä on epäonnistuttu merkittävän huonosti, ei yhtä huonosti kuin elokuvasarjassa, mutta silti. Pelkästään se viimeinen pomotaistelu on epäonnistunut kun Weskeristä tulee häröpallohirviö. Tulivuoreen johtavat pätkät ovat paljon parempia, puhumattakaan DLC:n kartanotaistelusta. Miten onkaan että onnistuneet pääroistot harvoin saavat arvoisensa lopun.


10. Frollo - Kingdom Hearts: Dream Drop Distance

Frollo on yksi parhaita Disney roistoja mutta toisin kuin Nathaniel Flint tai Horned King, hän on päässyt myös osaksi Kingdom Hearts sarjaa. Miten paljon mahdollisuuksia siinä onkaan ollut ja miten nopeasti ne ovatkaan valuneet suoraan viemäriin, kun Frolloa vastaan ei päästä taistelemaan, yhtään. Miksi tämä maailma on pitänyt ottaa mukaan, kun yksi sen parhaita mahdollisuuksia on jätetty siis aivan kokonaan käyttämättä.


9. Lähitaistelu - Uncharted 4: Thief's End

Kolmannessa pelissä, Drake's Deception, oli todella hyvä lähitaistelumekaniikka ja se saavutti oman mahtavuutensa kun viimeinen taistelu Talbotia vastaan koitti. Tällä kertaa lähitaisteluissa ollaan menty selvästi alaspäin, koska nyt Nathan on todella kyvytön käsirysyihin, verrattuna aiempaan. Nadine Ross on yli-inhimillinen tappelussa ja muutenkin kaikki se taistelulajikokemus mitä Drakella pitäisi olla, on vedetty vessasta alas. Realistisuutta tässä varmaan on haettu, mutta kun sille uhrataan johdonmukaisuus, niin se realistisuus kärsii siinä samalla.


8. Lentäminen - Legend of Spyro: Dawn of the Dragon

Iso juttu oli siinä, että nyt Spyro voi lentää milloin vain. Siinä samalla iso virhe oli rajoittaa sitä todella rankalla kädellä. Sen sijaan että tästä ideasta olisi suoraan vain otettu kaikki ilo irti ja tehty sitä ideaa ajatellen haasteita, päätettiin lentämistä rajoittaa vaikka näkymättömillä seinillä jos ei millään muulla. Uskon vahvasti että jos peliin olisi tehty enemmän tekemistä ja löydettävää lentämistä ajatellen, olisi kokonaisuus ollut isompi ja mielekkäämpi.


7. Pomotaistelut - Batman: Arkham Knight

Tämä on eräs asia mikä tässä pelissä todella nyppii, sillä Origins teki yllättävän hyviä pomotaisteluita. Tässä on aivan monta taistelua koneita vastaan, kun pitäisi olla yhteenotto lähitaistelussa. Deathstroke varsinkin pitäisi olla lähitaistelun mestari, mutta ei, hän taistelee tankilla. Man-Bat ei taistele vastaan yhtään ja Arkham Knightin kanssa kaikki menee lopulta tarkka-ammuntaan ilman minkäänlaista kunnollista käsirysyä.


6. Taistelut jotka saa myös hävitä - Kingdom Hearts

Tämä on sellainen puoli jota ei välttämättä pane edes merkille, mutta muutama pomotaistelu tässä pelissä on sellainen, että ne "saa" myös hävitä, tällöin tulee vaihtoehtoinen tapahtuma. Pääasiassa ne eivät paljoa eroa voittamista seuraavasta tapahtumasta, mutta ne olivat kiva lisä.

Kun tätä miettii, niin on harmi että useampi taistelu ei ollut tälläinen. Olisi ollut kiva jos pelissä olisi sitten ollut vaikka pari pomotaistelu enemmän, jotka olisivat olleet sellaisia, että niissä häviäminen ei johda taistelun uusimiseen. Tuntuu että tämä oli sellainen idea joka tekijätiimillä tulee jälkikäteen mieleen, eivätkä he halunneet tehdä tästä vakiota, saati käyttää sitä loppuun.


5. Batman: Telltale series

Yksi syy miksi Telltalen ensimmäinen kausi Batmanista ei kokonaisuutena onnistunut niin hyvin kuin se olisi voinut, tiivistyy pariin asiaan viimeisessä jaksossa. Pääroisto on yksi pelihistorian huonoimmista ja sitä korostaa se pointti, että tällä tavalla yksi hyvä sivuhahmo tästä Batman aikajatkumosta on melko varmasti hävitetty täysin.

Pelissä on kyllä omat puolensa jotka paikkaavat tätä heikkoutta, mutta pääroisto ei ole ainoa heikkous. Eräs asia tässä pelissä nimittäin menee pahasti pieleen, alkaen jaksosta kolme. Tässä osassa Bruce Wayne siirretään syrjään johtajan paikalta ja Pingiivini nousee tällä paikalle. Itse odotin todella innolla sitä hetkeä viimeisessä jaksossa, kun johtokunnalle ilmenee, että Pingiivini on roisto. Sitten Waynen roolissa saisin hoitaa tilanteen, antaisin anteeksi tai antaisin kenkää parille valitulle. Tätä ei koskaan tapahtunut.


4. Roistojen kierrätys - Batman: Arkham Asylum => Knight

Arkham sarja on yksi parhaita pelisarjoja koskaan ja sanoisin että kilpailu sarjan parhaan osan paikasta on Cityn ja Knightin välillä. Molemmissa on vahvuutensa mutta myös heikkoutensa. Sanoisin että Knightin tapauksessa se näkyy selvemmin, koska se on Cityä myöhempi peli. Suuri potentiaalimenetys tapahtui siinä kohtaa kun muutamia hahmoja käytettiin jälleen kerran pelissä tai sen DLC sisällössä. Myönnän että en olisi pannut pahakseni ja Bane olisi ollut jälleen mukana ja kyllähän ne tunnetuimmat pahikset on hyvä tuoda mukaan loppuhuipennukseen. Mutta miksi myös niitä sekundapahiksia kuten Mad Hatter tai Killer Croc pitää taas kerran vetää mukaan. Miksi sivuuttaa Bane ja valita Killer Croc, miksi taputtaa Hatter taas uusiksi, eikä valita jotakin vielä vähemmän tunnettua?

Siis pelkästään Banen käyttö sarjassa ja varsinkin loppupuolella (Knight) on suuri hukattu potentiaali itsessään. Ellei jopa sarjan suurimpia.


3. Golbez - Final Fantasy IV

Hän on kuin Final Fantasyn Darth Vader ja siksi on todella suuri sääli että Golbez on aivan liian alikäytetty. Tässä hahmossa olisi ollut niin paljon enemmän potentiaalia. Tämä kaikki menee siihen, että tätä hahmoa vastaan ei oikeastaan taistella kertaakaan, oikeasti. Yksi taistelu on luvassa mutta siinä tietyt asiat tapahtuvat ja pelaajalla ei ole oikeasti kovinkaan paljoa sanavaltaa. Miksi missään kohtaa ei tullut osaa jossa Cecil ja Golbez olisivat oikeasti ottaneet yhteen. Vaikka sitten aivan lopussa osana viimeistä pomotaistelua. Tämä on helposti yksi typerimpiä ratkaisuja koko pelisarjassa.


2. Isot puutteet - Final Fantasy VII

Tämä valinta juontaa juurensa kahdesta isosta asiasta koko pelissä. Sephiroth ja Aerith. (Red XIII viimeisen limitin surkea suunnittelu on myös aika iso juttu.)

Sanottakoon heti, ettei tule väärinymmärryksiä. Sephiroth on yksi kaikkien aikojen parhaita videopeliroistoja sillä hänessä on niin monta erinomaista puolta että FF sarjassa ei ole ketään häntä haastamaan. Mutta hänessä on myös pari osaa joita olisi voitu kehittää merkittävästi pidemmälle. Hojo osa hänen taustastaan on suoraan sanoen typerä lisä joka olisi voitu jättää kokonaan mysteeriksi ja karsia pois. Mutta se mikä eniten, siis kaikista eniten nyppii, on se, että viimeisessä taistelussa ei ole todellista Sephiroth taistelua. Tällä tarkoitan sitä, että Sephiroth ei taistele omana itseään, serafi version jälkeen tulevaa 1v1 osaa ei lasketa, koska siinä ei ole minkäänlaista haasteta.

Toinen osa tätä ei ole se, että Aerith kuolee, se on yksi onnistuneimpia ja kipeimpiä yllätyksiä koskaan. Ongelma on siinä, että peliä pelatessa tuntuu, että Aerith oli tarkoitus tuoda takaisin, mutta TÄMÄ idea kyllä karsittiin. Todisteena on kaksi asiaa. Kun pitää vaihtaa levy, niin näkyy kuva jossa Aerith katsoo Highwind ilma-alusta. Toinen todiste on siinä että viimeisessä taistelussa, on selvästi esillä paikka, johon Aerith olisi tarkoitus lisätä.

Pelissä on siis asioita joita siihen ei lisätty ja asioita jotka siitä olisi pitänyt poistaa (sekä asioita joita olisi pitänyt oikeasti vielä muokata) mutta niiden kanssa ei vain toimittu oikein. 


1. Maailmojen käyttö - Kindgom Hearts => Kingdom Hearts III

Tämä on ensimmäinen kerta kun listalle pääsee peli joka ei ole vielä edes ilmestynyt. Tämä on kuitenkin koko sarjan ajan jatkunut tilanne mutta tuntuu että se kulminoituu Dark Seeker saagan viimeisessä osassa.

Ensimmäinen Kingdom Hearts valikoi todella hyvin maailmat ja Kingdom Hearts II jatkoi tätä ideaa tarinallisesti todella hyvin, käyttäen hieman samoja maailmoja, mutta tuoden myös aivan uusia mukaan. Birth By Sleep ja muut ovat myös toimineet suhteellisen hyvin, paitsi jo aiemmin mainittu Dream Drop Distance.

Kolmatta peliä kohtaan on kasvanut niin isot odotukset, että nyt ne huonot asiat, oikeasti alkavat vaikuttaa. Sanotaan heti että Tangledin tuominen mukaan on loistava ratkaisu ja Pirates of the Caribbeanin jatkaminen on myös nerokasta eikä Toy Storykaan huonolta idealta vaikuta, mitä nyt menee vähän Pixar puolelle. Mutta silti tuntuu että Frozen on mukana lähinnä siksi että se on iso kassamagneetti ja mikä on syy sille, että jälleen kerran pitää olla typerä Nalle Puh maa. Big Hero 6 tuntuu myös vähän heikolta ratkaisulta.

Missä ovat Hiidenpata, Treasure Planet tai Basil Hiiri? Olisi enemmän kuin uskomatonta taistella Sarvikuningasta tai Nathaniel Flintin haamua vastaan. Mutta toisaalta, Notre Damen Kellonsoittaja sai oman maan, eikä Frollo ollut pomotaisteluna. Herääkin siis kysymys: Onko parempi että tiettyä maailmaa ei ole ollenkaan, kuin se, että se on, mutta ilman sitä, miksi sen oikeasti haluaa mukaan?