Lohikäärmeen vuonna on hyvä hetki koota taas yhteen parhaat lohikäärmeet joita peleissä on tullut vastaan. Kuten aiemminkin, otsikko itsessään on jo melko selkeä. Parhaiden lohikäärmeiden tapauksessa on paljon erilaisia muuttujia ja ne parhaatkin saattavat erota toisistaan todella merkittävästi, mutta ovat usein kohokohtia omissa peleissään.

 

 

 

Lohikäärme on ehdottomasti yksi hienoimpia olentoja jota peleissä voidaan käyttää ja tästä syystä niitä on aika paljon. Laadullisesti niissä on myös aika paljon eroa ja monesti on haastavaa valita että mikä nyt on lopulta se parempi, vaikka vaihtoehtoja olisi vain kaksi.

Myös tapaukset joissa lohikäärme on muoto jonka jokin hahmo ottaa, sallitaan.

Joistakin lohikäärmeistä on olemassa erilaisia versioita ja jos ne ovat tarpeeksi erilaisia toisistaan, nekin voidaan laskea omiksi kokonaisuuksikseen.

- Dragon's Dogma II:n lohikäärme ei ole tälläinen tapaus, sillä se on lähes identtinen Grigorin kanssa.

- Bahamutista on useampi versio FF sarjassa, mutta jotta versio kelpaisi, täytyyn sen selvästi erottua joukosta. FFXVI:n Bahamut ei ole tälläinen, vaikka onkin helposti voimakkain versio, hahmosta.

Lohikäärmetermiä myös hieman venyetään tässä tapauksessa, sillä nykyään on enemmän ja enemmän sellaisia "lohikäärmeitä" jotka eivät ihan täysin ole oikeita lohikäärmeitä.

 

KUNNIAMAININTOJA

 

Dark Dragon - Legend of Dragoon

Asetelma on todella hyvä, idea on todella hyvä ja lohikäärme vaikuttaa kaikinpuolin hyvältä, mutta ulkoasu jättää paljon toivomisenvaraa, pääasiassa siksi, että tämä PS1 peli on grafiikoiltaan todella vaatimaton, mikä näkyy liiankin hyvin lohikärmeiden kanssa ja tämä on niistä ehkä se kaikista paras esimerkki.

 

Greater Mistral - Dragon Age: Inquisition

Sarveton lohikäärme, joten häviää nopeasti muille lohikäärmeille samassa pelissä, kun taistelukenttäkään ei mitään pisteitä tuo.

 

Decaying Dragon Ekzykes -  Elden Ring

Tämä on se kohta kun täytyy jo todeta että vaikka hahmoa kutsutaan lohikäärmeeksi, niin se ei siitä lohikäärmettä tee, koska tämä on traaki (wyvern).

 

---

---

---

24. Kaltenzahn - Dragon Age: Inquisition

Yksi loppupuolen lohikäärmeitä jonka väritys on hieno, taistelukentässä on lumen ansiosta tyyliä ja muutoin hahmokin olisi paljon paremi kuin nyt, jos sillä olisi sarvet. Sanotaan että tämä on hyvä esimerkki siitä kun yksi asia oitis vähentää hahmon tyyliä niin paljon, että vaikka monet asiat toimivat, niin silti kokonaisuudesta jää puuttumaan jotakin todella kriittistä, vaikkakin aika pienimuotoista. Jos tällä olisi sarvet, olisi se ollut osana listaa jo pari viime kerralla.

---

23. Hellkite Wyvern - Dark Souls

Traaki, mutta lasketaan mukaan, kun tältä saa erittäin hyvän miekan. Pääasiassa traakit eivät ole lohikäärmeitä, mutta ne on enemmän enemmän laskettu sellaisiksi, pääasiassa Hobittin Smaugin takia. Sanotaan että tämä menee nippa nappa, mutta venyttää sääntöjä.

---

22. Magmawyrm Makar - Elden Ring

Yksi näitä tapauksia kun lohikäärmekäsitettä venytetään, mutta ainakin tämä esittelee itsensä traakina. Makar on joka tapauksessa paras omassa sarjassaan, sillä se käyttää miekkaa, näyttää useammalla tavalla aika paljon lohikäärmeeltä ja on muutenkin todella hyvin tehty pomovihollinen. Tyylipisteet myös ympäristöstä ja sen käytöstä.

---

21. Smaugan - Ninja Gaiden Sigma

Peruslohikäärme, sillä oikealla tavalla. Toimii hyvin pomotaisteluna joka erottuu tarpeeksi joukosta monien muiden hirviöiden joukosta kyseissä pelissä. Muutoin tässä ei ole mitään sellaista, joka todella erottaisi sitä joukosta muiden lohikäärmeiden kanssa.

---

20. Gamorran Stormrider - Dragon Age: Inquisition

Tyylikäs lohikäärme, vaikka ei suoraan erotukaan joukosta, juuri millään tavalla. Väritys on kuitenkin hyvä ja tässäkin lohikäärmeessä on kaikki rakennuspalikat läsnä. Sanotaan että se ei ole millään tavalla huono, mutta tuntuu että sen kanssa ei olla osattu tehdä mitään sellaista, joka oikeasti erottaisi sen omassa pelissään joukosta. Mutta sama pätee myös siihen, että se ei erotu joukosta negatiivisessakaan mielessä.

---

19.Smaug - LEGO Hobitt

"Lohikäärme" joka taisi tehdä suosituksi tämän typerän idean jossa traaki esitellään lohikäärmeenä. Tästä syystä Smaug ei vain tunnu siltä, miltä pitäisi, vaikka LEGO versio tekeekin todella hyvän version siitä, miten hahmo on elokuvissa esitelty. Kirja huomioiden, tämä on pettymys, mutta uskollinen omalle lähdemateriaalilleen, joka taas ei ollut uskollinen omalleen. Mutta koska traakit venytetysti kelpuutetaan, jos ne tekevät oikeasti jotakin erityistä, niin kyllä Smaug kuluu lohikäärmeiden joukkooon. Vähän isommat pisteet LEGO tyylistä.

---

18. Sandy Howler - Dragon Age: Inquisition

Hiekka-aavikon lohikäärme joka itselle jäänyt mieleen siksi, että sitä vastaan taistellaan aika pimeässä. Tämä on sinällään toimiva ratkaisu, koska se tekee lohikäärmeestä vaikeammin nähtävän (yksityiskohtien suhteen) ja lisää tunnelmaa taisteluun. Tämä ei muistaakseni myöskään lennä vaikka tilaa olisi, joten syy miksi tämä on jäänyt vähän paremmin mieleen, on siinä, miten taistelu lohikäärmettä vastaan on tehty.

---

17. Zombie Dragon - Demon's Crest

Todella vahva esittely, sillä peli alkaa yhteenotolla tätä lohikäärmettä vastaan. Pelissä ei ole vielä ehditty tehdä oikeastaan mitään ja sitten tälläinen valtava hirviö alkaa jo lähestyä. Pääasiassa tämä on hyvin tehty, mutta myös tarpeellisilla tavoilla hillitty lohikäärmehahmo joka näyttää todella hyvältä, vaikka onkin toiminnaltaan melko simppeli. Tosin, zombipuoli tavallaan oikeuttaa sen.

---

16. Purple Flame Dragon - Legend of Dragoon

Tästä tekee kiinnostavan se, että violettitulilohikäärme on kuin jonkinlainen koe-eläin, tai Frankenstein viritelmä joka erottaa sen selvästi monista muista joukosta. Lisäksi se on yksi niitä, joka tulee paremmin tutuksi pelin loppuhuipennuksen aikoihin. Ulkoisesti tästä ei saa kovin paljoa selvää, koska grafiikka on niin rajallista, mutta asetelma ja käyttö tekee tästä ehdottomasti todella onnistuneen lohikäärmeen pelissä, jossa niistä ei ole millään tavalla pulaa määrässä tai variaatiossa.

---

15. Northern Hunter - Dragon Age: Inquisition

Hienosti nimetty ja hienoon ympäristöön laitettu, vaikka ulkoisesti ei ihan niin osuva. Tämä on vähän erilainen mitä useampi muu perinteinen lohikäärme, koska sillä on käyremmät sarvet, mutta pääasiassa tämä on silti erittäin hyvä lisä peliin, sopii omalle alueelleen todella hyvin ja on nimetty erittäin hyvin. Kokonaisuutena todella toimiva lohikäärme pelissä, joka on täynnä niitä.

---

14. Fafnir - God of War 4

Norjalaisen mytologian lohikäärme ja hamillisesti ainoita oikeasti hyvin tehtyjä sellaisia tässä pelisarjassa, sillä Nidhögger pilattiin todella lahjakkaasti ja sen voisi melkeinpä laskea huonoimpia lohikäärmeiden joukkoon. Fafnir näkyy melko vähän aikaa, mutta jättää positiivisen vaikutuksen ja toimii lohikäärmehahmo oikein hyvin, koska näyttää siltä, miltä pitääkin pelissä joka on norse saagaassaan tehnyt valtavasti tyylivirheitä.

---

13. Ancient Dragon Lansseax - Elden Ring

Oikeasti jo lohikäärmeen näköinen lohikäärme pelissä, joka on täynnä "lentäviä lohikäärmeitä". Traakien pitää jollakin tavalla onnistua erottumaan joukosta, mutta Lanssaex onnistuu erottumaan joukosta olemalla yksi ensimmäisiä oikeita lohikäärmeitä mitä pelissä tulee vastaan. Tyyliltään se on erittäin hieno ja vaalea väri jopa korostaa tämä hahmon tyyliä ja erottaa sen vielä enemmän joukosta, positiivisessa mielessä.

---

12. Tiamant - Final Fantasy VIII

Ultimecian linnan pomohirviöistä ehdottomasti se mieleenpainuvin tyylillisesti ja taktisesti. Sijainniltaankin todella hyvässä paikassa ja ehdottomasti todella hyvä, heikompi versio Bahamutista. Tiamant on niin lohikäärmeen näköinen kuin ajatella saattaa ja toimii monesti loppuhuipennuksena Ultimecian hirviöistä. Taistelussa melko simppeli, mutta lohikäärmeen, todella esimerkillinen.

---

11. Ao Kuang - Smite

Lohikäärmemuoto tuo pisteet tälle hahmolle ja onhan tittelikin Dragon King of the Eastern Seas. Lohikäärmemuoto on tavallaan yksi koko pelin voimakkaimpia variaatioita, sillä se pystyy tuottamaan harvinaisen execute tilan jossa hahmo on täysin poissa pelistä, vaikka hänessä olisi apustatuksia. Lohikäärmeenä tämä on hyvin tyypillinen itämainen lohikäärme, eli ei nyt suoraan yhtä hieno mitä monet länsimaiset, mutta ehdottomasti todella hyvin tehty.

---

10. Dragonlord Placidusax - Elden Ring

Kaksipäinen lohikäärme, joka oli joskus kolmipäinen. Yksi pelin vaikeimpia pomotaisteluita ja todella hyvin tehty sellainen. Käyttää salamoita hienosti, pystyy useaan tuhoisaan hyökkäykseen ja vaikka tälläinen raunioitunut ulkoasu osoittaakin, että tämä lohikäärme ei ole enää huippukunnossa, niin siitäkin huolimatta tämä on todella hyvin tehty isona kokonaisuutena. Puhumattakaan että erottuu vähän paremmin joukosta, koska ei ole se ihan perinteisen näköinen, vaikka perusrakenne sinne suuntaakin.

---

9. King Ghidorah - Godzilla: Unleashed

Mitä tulee lohikäärmeisiin, niin Ghidorah ei ole se  perinteisin, sillä tämä kolmipäinen lohikäärme on juurikin päiden lukumäärän kautta erilainen tapaus, mutta se tuo siihen hieman raamatullisiakin vivahteita. Lisäksi, sillä ei ole käsiä, mikä on oitis todella iso ongelma. Joka tapauksessa mitä lohikäärmeisiin tulee nimi tämä on ehdottomasti yksi voimaikkaimpia ja eeppisimpiä, sillä se on mahdollisesti voimakkain, tai ainakin voimakkaimpia Godzillahirviöitä. Pelimuodossa, PS2:lla, tämä on ulkoisesti suhteellisen vaatimaton, mutta kyllä se tyyli sieltä tulee esiin, mikä pitääkin.

---

8. Red-Eye Dragon - Legend of Dragoon

Punainen lohikäärme joka tulee ehkä parhaiten tutuksi ja siitä syystä on jäänyt itsellä todella hyvin mieleen. Sanotaan että tässä pelissä grafiikka ei tee mitään isoja palveluksia millekään osalle peliä, koska lohikäärmeet ovat aika palikkamaisia, mutta sanotaan että kyllä siellä yksi jos toinenkin nousee hyvin esille ja tämä on niistä ehkä se kaikista paras esimerkki. Punasilmälohikäärme on perinteinen lohikäärmehahmo, mutta koska se linkittyy sekä päähenkilö Dartiin että tämän isään ja on heidän voimiensa lähde ja ehkä eniten käytetty superhyökkäys (omalla kohdalla) on se myös se, jonka itse nostan esille.

---

7. Shinryu - Dissidia: Final Fantasy NT

Yksi lohikäärme joka on ollut osa FF sarjaa todella pitkään, mutta joka pääsee tässä tappelupelissä aivan uudella tavalla oikeuksiinsa, sillä tämä on koko pelin ylivoimaisesti suurin haaste. Shinryu on jalaton lohikäärme, käänteinen traaki tavallaan, mutta se on tässä tapauksessa toimiva ratkaisu, koska vastaavaa ei kovin usein näe ja tämä on yksi hyvä tapa yhdistää itä ja länsi. Joka tapauksessa Shinryu on erittäin tyylikkään ja uhkaavan näköinen hirviö jossa lohikäärmepuolet tulevat erinomaisesti esiin, jopa ilman tulta.

---

6. Yamata no Orochi - Okami

Yksi japanilaiset mytologian tunnetuimpia hirviöitä ja itämaisten lohikäärmeiden joukossa sopii joukkoon todella hyvin, vaikka monesti mielletään myös käärmeeksi. Sanotaan että tämän hahmon kanssa NiOhin versio tulee myös mieleen, mutta itse päädyn kuitenkin tähän , sillä Okamissa Orochi saa paljon enemmän ruutuaikaa ja häntä hieman jopa taustoitetaan. Joka tapauksessa ehdottomasti huomioisen arvoinen hahmo, vaikka onkin ehkä paras esimerkki siitä, kun ei ole täysin selkeää että onko kyseessä lohikäärme, vai ei.

---

5. Nidhögger - Assassin's Creed: Valhalla

Erinomainen versio muinaisnorjalaisesta lohikäärmeestä, etenkin umpisurkeaan God of War: Ragnarökin versioon verrattuna. Tämä lohikäärme on vaikea pomotaistelu ja kokonaisuutena erittäin hyvin tehty hahmo joka näyttää juurikin siltä, miltä lohikäärmeen pitääkin näyttää. Tämä ei ole vain hyvin tehty lohikäärme, tämä on erittäin hyvin tehty versio mytologisesta taruhahmosta josta näkisi enemmänkin versioita. Lisäksi Nidhogg ei ole pelkästään iso mörkö, vaan hahmoon on tuotu mukaan vähän taustaakin, mikä tekee siitä oitis entistä paremman ja ehdottomasti yhden todella hyvin tehdyn lohikäärmeen historiallisten lohikäärmeiden joukossa, ilman että käytetään pelkkiä tyypillisimpiä ratkaisuja ja kliseitä.

---

4. Drako - Teenage Mutant Ninja Turtles II: Battle Nexus

Todella hyvä versio tälläisestä vähän ihmismäisemmästä lohikäärmeestä joka istuu aivan erityisen hyvin Turtles maailmaan ja toimii yhtenä pelin ns. superpomotaisteluista. Ulkoasu on joka tapauksessa se mikä ottaa isot pisteet ja samoin se taustatarina, vaikka se pelissä ei kovin hyvin esiin tulekaan. Myös jatko-osassa, Mutant Nightmares, hahmo tekee paluun uudessa muodossaan, joka tosin jättää vähän ristiriitaiset fiilikset. Drako on kuitenkin ehdottomasti huomioisen arvoinen lohikäärme.

---

3. Bahamut Arisen - Final Fantasy VII: Rebirth

Arisen versio Bahamutista on sama kuin Neo Bahamut alkuperäisessä FF7:ssa, mutta tässä kohtaa hahmo tuntuu vielä erilaisemmalta ja eräällä tavalla cyborgiversiolta alkuperäisestä. Tällä tahdilla uskallan sanoa, että remake trilogian kolmannessa osassa varmasti mukana oleva Zero versio, on tästä vielä parempi. Arisen version suuri valtti on siinä, että se on cyborgipuolen kautta kuin kokoelma aseita, jotka sitten muodostavat niin siivet, kuin gigaflaressa suuaukonkin. Todella hyvin tehty, merkittävästi erilainen ja moderni lohikäärmehahmo ja erottuu hienosti joukosta jopa FF tasolla.

---

2. Lichdragon Fortissax - Elden Ring

Todella hyvin tehty lohikäärme, joka selvä oikea suunta, ottaen huomioon miten hyvin pelintekijät ovat soulslikejen keskuudessa toteuttaneet lohikäärmeet. Fortissax on musta lohikäärme jolla on hienot sarvet ja useammat siivet (vähemmän perinteiset), mikä on ulkoisesti tekijä joka erottaa sitä vielä vähän enemmän joukosta. Sitten on lisänä myös se, että tämä lohikäärme käyttää tyylikkäästi salamoita hyödykseen ja vieläpä punaisella värivivahteella, mikä on omiaan korostamaan miten hieno hahmo on kyseessä ja miten upeasti taistelu hahmoa vastaan on toteutettu. Ehdottomasti esimerkillinen lohikäärme lohikäärmeiden keskuudessa ja yksi From Softwaren parhaita.

---

1. Divine Dragon - Legend of Dragoon

Tämä on monimutkainen tapaus sillä tämä ei ole millään tavalla hienoin lohikäärme tällä listalla eikä syy ole pelkästään se, että PS1 pelin grafiikat eivät tee mitään palveluksia lohikäärmeen ulkoasulle. Lohikäärmeen muoto ei muutenkaan ole se hienoi, mutta pääasiassa se on hyvä ja erottuu joukostakin parilla tavalla. Mutta se mikä tässä todella toimii, on se miten paljon sisältöä tähän on saatu ja millainen painoarvo tarinalla on. Voisi sanoa että tämä on hyvä esimerkki siitä että sisältö voi monesti paikata ulkoasun pikkuviat. Jumalainen lohikäärme on mahdollisesti joko Legend of Dragoon mytologian voimakkain hahmo ja tapa jolla hän tulee osaksi kokonaisuutta, toimii erittäin hyvin. Lisäksi vaikka ulkoasu ei olekaan sellainen, mikä tekee lohikäärmeestä erittäin hienon, niin se on siitäkin huolimatta, todella hyvin tehty.

Häntä syöttää käärmettä

 

 

Tarinallisesti jotakin yhtä kiinnostavaa ja koukuttavaa kuin Enkelit ja Demot, mutta pelattavuudessaan jotakin yhtä turhauttavaa kuin Secret of Monkey Island. Hyvä kompromissi, ohje pulmanratkaisuun, jotta voi keskittyä seuraamaan kiinnostavissa ympyröissä liikkuvaa tarinaa.

 

 

 

Hajonnut Miekka 5: Käärmeen Kirous

Broken Sword pelisarja ei ole itselle tuttu vain nimeltä, mutta tälläiset klassisemmat seikkailupelit ovat sitten paljon tutumpia. Vaikka kyseessä on pelisarjansa viides peli, niin ei ainakaan vaikuta siltä että aiempia täytyisi pelata ennen tätä sillä itse pääsin hyvin sisään kokonaisuuteen. Mutta tämä on juuri sen verran kryptinen, että ohjeen kanssa pelaaminen voi olla hyvä idea jos haluaa seurata tarinaa ilman toistuvaa arpomista.

 

Taidevarkaudesta maailmanlopun äärelle

Pelin päähenkilöinä ovat amerikkalainen vakuutusasiamies George Stobbart ja ranskalainen journalisti Nicole "Nico" Collard, joilla on enemmän tai vähemmän menneisyyttä aiempien pelin kautta ja kaksikkoon suhtautuu varmaan vähän eri tavalla kun tietää paremmin heidän taustojaan ja menneitä saavutuksiaan. George on melko tavanomainen tutkija päähenkilö joka on vähemmän toiminnan mies ja enemmän ajattelija ja vaikka hän ei vakava hahmo olekaan, niin mitään isompia vitsejä pelissä ei ole, joten yhtäläisyydet Monkey Island sarjan Guybrushiin Treepwoodin kanssa jäävät lähinnä hiustenväriin ja sukupuoleen. Nico on astetta kiinnostavampi hahmo, vaikka hänkin jää melko tasaiseksi kauniiksi ranskattareksi ilman mitään sellaista joka erottaisi hänet vaikka Syberian Kate Walkerista, muuta kuin kansalaisuus. Vaikka pääkaksi ei olekaan se kiinnostavin niin ainakin peli lähtee oikein näppärästi käyntiin ja onkin paljon pidempi mitä ajattelin sillä siinä vaiheessa kun näyttää että homma alkaa selvitä, se oikea tarina vasta alkaa.

Tapahtumat lähtevät käyntiin Pariisissa jossa kaksikko osallistuu taidenäyttelyn avajaisiin. Kun avaisista sitten tulee yhden nopean tapahtuman kautta rikospaikka, tempautuvat George ja Nico kumpikin mukaan tapahtumien selvittelyyn yhdessä ja erikseen. Vaikka tarina alkaa taidevarkauden ja murhan kautta melko tavanomaisena trillerinä, alkaa kokonaisuudesta paljastua hiljalleen paljon enemmän enemmän ja panokset kasvavat todella eeppisiin mittasuhteisiin. Siinä samalla alkaa hahmottua myös se että mistä tulee pelin nimi. Mitään nopeatempoista seikkailutarinaa tästä ei saada kasaan, mutta peli ei myöskään mene miksikään rutikuivaksi poliittiseksi trilleriksi, vaan löytää aika hyvän tasapainon muutaman avainteeman ympärillä. Tietyissä kohdissa tarinankerronta hieman sakkaa mutta pääasiassa tarina toimii oikein hyvin kunhan vain pääsee käyntiin.

Tavallaan pelistä tulee mieleen Dan Brownin Da Vinci-koodi, sillä tiettyjä samanlaisia teemoja löytyy jokunen, mutta meno on kuitenkin aika paljon maanläheisempää. Mytologiallisessa mielessä liikutaan Kristinuskon ympyröissä ja aivan Eedenin puutarhassa asti ja symboliikalla on iso osansa isossa kokonaisuudessa sekä tarinallisesti että teemallisesti. Kokonaisuuteen kuuluvat myös, salaseuramainen uskonnollinen ryhmä yhdellä sivustalla, kun taas toisaalta löytyy Putinin näköinen, ilmiselvä gangsteri. Pakkaa sekoittaa milloin mikäkin klisee tai selvä täytepätkä ja logiikka on todella seikkailupelimäistä, siinä mielessä että paikoitellen ratkaisut ovat aika kaukaahaettuja ja juonenkäänteet tuntuvat ajoittain aikas pakotetuilta. Mutta ohjeen kanssa pelistä saa ihan hyvin tarinaa irti siltä kokonaisuus on ääninäytelty, vieläpä oikein hyvin, ulkoasu on sopivan värikäs ja yksityikohtainen, minkä ansiosta peliä on kiva katsella. Konsolilla nämä pelit eivät kuitenkaan ole parhaimmillaan.

 

Klikkailua ja arpomista, tai ohjeen seuraamista

Seikkailupelien keskuudessa Broken Sword on yksi näitä pelisarjoja jonka nimi on hivenen harhaanjohtavat tai ainakin kysymyksiä herättävä. Shadows of Templarissa (ensimmäinen peli, jonka nimi on jostain syystä jäänyt mieleen) on saattanut miekkakin löytyä, mutta tässä pelissä ei sellaista juuri ole, mikä on omiaan herättämään kysymyksen siitä, että miksi Broken Sword titteli on kantanut tähän asti, sillä se ei oikeastaan kerro pelistä mitään. Mutta saa sen ainakin kuullostamaan kiinnostavalta. Muutenkin peli on nimeltään sellainen, että se herättää aika nopeasti kysymyksiä, koska se varsinainen käärme antaa odottaa itseään. Mutta isossa kuviossa, nimi ei ole hullumpi, kun saa vähän enemmän koppia siitä että mikä se käärme tässä kontekstissa on.

Osoita ja klikkaa seikkailupelien joukossa on kilpailua vaikka kuinka ja yleensä itsellä tulee ensimmäisenä mieleen Monkey Island, Sam & Max sekä lastenpelit Freddie Fish ja Putt Putt. Joskin ensimmäinen oma kontakti genreen oli pari Muumilaakso peliä. Loppuviimeksi en voi välttää olevani genren iso fani, ellei kyseessä ole Telltalen tarinavetoiset pelit joissa pulmanratkonta on minimaalista ja pääosassa on enemmänkin se seikkailuvalinta. Broken Sword on tätä joukkoa jossa pääaosassa on selvästi pulmanratkonta, tavaroiden hamstraaminen, ihmisten haastattelu ja milloin minkänkin ihmeratkaisut keksiminen. Broken Sword ei tässä puolessaan ole sieltä parhaasta päästä koska paikoitellen ongelmien ratkaisu on aika turhauttavaa kun ensin pitää harrastaa aarteenetsintään että saa kasaan kaiken tarpeellisen ja sitten mahdollisesti pitää vielä onnistua toteuttamaan tapahtumasarja suht saumattomasti.

Broken Sword 5 ei ole genressään varsinaisesti monia muita huonompi, sillä tarinallisesti se on ihan kivaa seurattavaa ja kunhan tarina lähtee vähän paremmin liikkeelle, saa kokonaisuudesta irtikin jotain. Mutta pelattavuutensa suhteen peli ei myöskään ole varsinaisesti parempi kuin monet muut. Secret of Monkey Island esimerkiksi on huumorillaan todella hyvä, kun taas Serpent's Curse pyrkii olemaan tälläinen älykkäämpi tapaus joka ei isommin naurata ja jossa monet pulmista tai tutkimusosuuksista on lähinnä tarpeettomia ja monesti melko heikosti suunniteltuja hidasteita. Peli on kokonaispituudeltaan noin 10 tunnin luokkaa tarinassaan, mutta määrä on helposti suurempi kaikki harhailu ja arpominen mukaan laskettuna. Mikäli tämä osuus kuuluu jonkun mielestä oleellisesti tälläiseen pelikokemukseen niin sen tämä peli tarjoaa, mutta itse en isommin perustua siitä.

 

Tasapaksua huttua ilman mitään oikeasti omaa

Kun ei ole tullut aiempia pelejä sarjassa pelattua, niin sieltä ei voi hakea vertailupohjaa, mutta kun on pelannut useampaa muuta peliä samasta genrestä, vaikkakin vähän eri tyylistä, niin voi sanoa että Broken Sword 5 on aika tasapaksu seikkailupeli, se ei varsinaisesti tee mitään sellaista mikä positiivisesti erottaisi sen joukosta ja siinä on pitkälti kaikki ne heikkoudet mitä kaikissa muissakin vastaavissa on. Se klassinen pelityyli ei tässä genressä ole se kaikista houkuttelevin, koska se kannustaa nopeasti etsimään ohjeen jolla viedä tarinaa eteenpäin, samalla mahdollisesti poimien kaikki mahdolliset trophyt talteen.

Koska BS5:ssa tarina on tärkeässä roolissa, korostuu siinä se rytmitys, mikä voisi olla parempikin. Pääasiassa tarina on rakennettu hyvin ja sen saisi helposti jaettu kahteen osaan, mahdollisesti jopa 3-4 episodiin. Siinä missä tarina etenee loppuakohden nopeammin, erottuu se lähes turha täyte myös selkeämmin loppupuolella. Tämä on niitä pelejä jossa on hyvä tarina, mutta se tarina hieman kärsii kun se on pitänyt mahduttaa tähän genreen, paikoin melko pakotetusti.

Monet pelit tässä genressä ovat ääninäyteltyjä, joten peli ei siitä suoraan vedä mitään irtopisteitä, mutta itse sanoisin että ääninäyttely on pitkälti aina plussaa. Lopulta tätä voisi miettiä siltäkin kantilta että kun peli on sarjassaan viides, niin kannustaisiko tämä peli, pelaamaan niitä neljää aiempaa ja täytyy sanoa että ei välttämättä. Tietysti jos aihe on todella hyvä, niin se on aina eri juttu ja monesti kyllä kiinnostaisi katsoa että millaisia ovat sarjojen ensimmäiset pelit, vaikka se monesti viimeisimmän pelin jälkeen onkin huono idea, kun pelisarjat ovat kehittyneet. Tämän pelin kanssa mitään merkittävää evoluutiota ei ole tapahtunut verrattuna moniin muihin pelisarjoihini, joten voisinpa hyvinkin pelata myös Temppeliherrojen Varjon läpi jos se joskun kohdalle osuisi. Mutta en sitä lähtisi erikseen mistään etsimään.

---

Yhteenveto

Broken Sword 5: The Serpent's Curse on ihan kelvollinen p&c seikkailupeli kaikkinen genren rasittavuuksineen. Tarina toimii hyvin, vaikka onkin rytmitykseltään vähän niin ja näin. Täytekohtauksia on jonkin verran ja paikoin peli tuntuu suhteellisen pakotetulta. Mutta sisältöä pelissä riittää, ääninäyttely on onnistunut ja yksityiskohtiakin riittää ympäristössä. Peruspätevä omassa genressään, mutta ei varsinaisesti erotu edukseen kaltaistensa joukossa.

 

+ Tarinan jälkimmäinen puolisko

+ Ääninäyttely

+ Ulkoasu ja yksityiskohtaisuus

 

- Genren tyypilliset rasittavuudet

- Monet täytekohtaukset

 

Arvosana: 6,0

 

Hyvä

Itse en ole Nintendopelaaja, muutama konsoli on ollut käytettävissä, mutta ykköspleikkarista alkaen olen pelannut pääasiassa Sonyn koneilla. Mutta Nintendolla on useampi peli joita olisi kiinnostavaa pelata, mutta joita ei syystä tai toisesta ole pelattu ja monessa on syynä se, että ei ole laitteistoa. Sitten on myös niitä pelejä, joita on ollut, mutta joita ei koskaan tullut pelattua.

 

 

 

Loppuviimeksi Nintendolla, vaikkapa Switchillä, on hyvin vähän sellaisia yksinoikeuspelejä jotka merkittävästi houkuttavat kokeilla, joten konsolin hankkimiseen ei ole isompaa syytä.

Toinen merkittävä syy miksi näitä välttelee on siinä, että Nintendon pelit eivät halpene juuri ollenkaan, kun taas monilla muilla on tarjouksia ja vastaavia, joita Nintendolla ei tule vastaan.

Nyt ei lukittauduta pelkästään uudempiin peleihin, vaan mennään myös paikoin reippaasti ajassa taaksepäin.

 

KUNNIAMAININTOJA

 

Metroid Dread

Peli joka vaikuttaa olevan Super Metroid, mutta nykypäivässä tehtynä. Voisi olla kiinnostavaa katsoa että mikä on tilanne, sillä paljon tätäkin on kehuttu.

 

Luigi's Mansion 3

Huvittavalta vaikuttava tapaus jolta ei isommin odota mitään ihmeellistä ja ehkä juuri siksi se voisi toimia aika hyvin. Jos ei minään muuna, niin läppänä.

 

Smash Bros Ultimate

Jokusta sarjan peliä pelanneena olisi kiinnostavaa katsoa että mihin sarja on edennyt ja onko se oikeasti kehittynyt, saati parantunut yhtään.

 

---

---

---

24. Animal Crossing: New Horizon

Sanotaan että ei sellainen peli joka omalla kohdalla oitis nappaa, mutta kyllä tälle olisi kiinnostavaa antaa mahdollisuus, koska se on aika sympaattisenoloinen kokonaisuus.

---

23. Link: Faces of Evil

Tämä menee kategoriaan: Täyttä sontaa, mutta silti jollakin makaaberilla masokistisella tavalla sitä olisi silti kiinnostavaa kokeilla voidakseen vain todeta että Zelda CD-I pelit kuuluvat videopelihelvetin pohjalle monien täysin rikkinäisten pelien kanssa.

---

22. Astral Chain

Erittäin kiinnostavalta vaikuttava tapaus, vaikka siitä ei merkittävästi tiedäkään mitään. Siinä on kuitenkin vähän samanlaista vivahteisuutta mitä on ollut jokusessa muussakin pelissä, joten kyllä tämä nousee Nintendopelien joukossa astetta kiinnostavammaksi tapaukseksi.

---

21. Kirby

Loppuviimeksi ei ole niin väliä että mikä peli, mutta tietysti mielellään paras Kirby peli olisi ehdottomasti yksi niitä pelejä jota haluaisin ehdottomasti pelata.

---

20. Banjo-Kazooie

Yksi Nintendopelisarja jonka jäljittelijöitä on kyllä tullut pelattua, mutta itse alkuperäistä ei.

---

19. Donkey Kong Country: Tropical Freeze

Useampaa sarjan peliä pelanneena olisi ehdottomasti kiinnostavaa katsoa että mihin tämä sarja on lopulta päässyt etenemään.

---

18. Super Mario Odyssey

Siinä missä Super Mario 64 ei houkuta, koska se on pelattavuudessa taatusti jo enemmän tai vähemmän kampittunut, niin tämä on aivan eri asia. Puhumattakaan että Hat in Time on ottanut tästä pelistä selvästi mallia ja se oli oikein hyvin tehty kokonaisuus.

---

17. Legend of Zelda: Tears of the Kingdom

Uusin Zelda peli, tätä kirjoitettaessa ja todella hyväksi kutsuttu. Sanotaan että kyllä tälle ehdottomasti antaisi jonkin verran aikaa, jotta saisi paremman käsityksen siitä, miksi näitä niin kovasti ylistetään. Jos tämän olisi tarkoitus olla sellainen peli, joka tekee avoimenpelimaailman paremmin kuin muut.

---

16. Metroid Prime Remastered

Yksi näitä Nintendopelisarjoja josta on jokusta peliä tullut pelattua, eikä yksikään ole todella vakuuttanut. Tämän muistan yhtenä todella arvostettuna pelinä ja kyllähän sen remasterointi olisi yksi sellainen peli, jota pitäisi kokeilla, jos lähtisi Nintendotielle.

---

15. Legend of Zelda: Ocarina of Time

En ole millään iso sajran fani, mutta tämä on yksi niitä pelejä joita olen joskus pelannut. En kuitenkaan muista tästä juuri mitään ja koska tämä on yksi korkeimmin rankattuja pelejä, niin kyllä tätä ehdottomasti kiinnostaisi pelata vähän enemmän ja antaa sille mahdollisuus näyttää toteen sen paikka monien pelilistojen kärjessä. Omien muistikuvien mukaan, ei ole ansaittu paikka. Vaikka ne heikkoja ovatkin.

---

14. Super Mario Galaxy 2

Peli joka yhteen kohtaan vaikutti olevan Super Mario 64, mutta kaikilla tavoilla parempi. Sanotaan että tämä on yksi niitä pelejä jota pitkään mietti hankittavaksi, mutta ei koskaan lopulta tapahunut. Ehdottomasti kuitenkin sellainen peli sarjassa, jota olisi kiinnostavaa kokeilla edelleen.

---

13. Xenoblade Chronicles 3

Voi olla ihan samaa animetyylistä JRPG huttua mitä niin monet muutkin, mutta aina välillä siitä joukosta löytyy sellaisia pelejä jotka todella onnistuvat koukuttamaan. Tämä on sen verran kehuttu, että kyllä sille mahdollisuuden voisi antaa. Ja itse siirtyisin suoraan viimeisimpään ja toivonmukaan hiotuimpaan peliin, sen sijaan että aloittaisin alusta, koska tälläisiin peleihin saa yleensä upottaa suoraan sen +50 tuuntia.

---

12. Princess Peach: Showtime

Uudempaa uutta Mario pelien joukossa, mutta nyt pääosassa prinsessa Toadstool. Vaikuttaa erittäin hyvin tehdyltä peliltä jossa mukavasti muuttujia sellaisen perus Mario Bros konseptin kylkiäiseksi.

---

11. Mario Party

Vähän kuin BUZZ Junior pelit mutta Mario tyyliin ja Nintendo laadulla, oletettavasti. Ehdottomasti yksi sellainen pelisarja jota voisi kuvitella pelaavansa porukalla vähän enemmänkin. Kunhan vain ensin poimii joukosta sen, mikä on se paras.

---

10. Legend of Zelda: Twilight Princess

Yksi niitä Zelda pelejä joita olen pelannut, ja jota itse pidän pitkälti parhaana Zelda pelinä, tietenkin niistä mitä olen pelannut. Monet asiat ovat tässä kohdallaan ja siitä syystä tämä on yksi sellainen peli johon voisi olla kiinnostavaa palata ja katsoa se alusta loppuun asti.

---

9. Paper Mario: Thousend Year Door

Paperi Mario pelisarja vaikuttaa erittäin kiinnostavalta ja jos jossain vaiheessa uppoutuu Nintendopeleihin, niin kyllä tämä on oitis yksi niistä, joita haluaa kokeilla edes jonkin verran. Näissäkään en paremmin tiedä että mikä on paras Marion paperiseikkailuista, mutta tämän tiedän nimeltä.

---

8. Super Mario RPG

Ehdottomasti houkutteleva tapaus. Final Fantasy tyylisessä lähestymistavassa on sitä jotakin, sillä Final Fantasy yhdistettynä Taru Sormusten Herrasta aiheeseen poiki yhden genren parhaista peleistä PS2:lla, ellei koskaan. Super Marion tapauksessa tämä idea voisi toimia aivan yhtä hyvin, ja tästä on remasterointikin tehty.

---

7. Eternal Darkness: Sanity's Requiem

Kulttiklassikko, joka olisi todella kovasti remaken tarpeessa, tai edes jonkinlaisen remasteroinnin. Tietysti koska se olisi Nintendolla, ei sitä välttämättä tulisi pelattua, mutta kyllä tämä on sellainen peli joka olisi kiinnostavaa kokea. Mutta samalla aikaa, ehkä vielä enemmän olisi kiinnostavaa saada peli, joka olisi tämän pelin varsinainen manttelinperijä ja käyttäisi pelin Sanity mekaniikkoja.

---

6. Super Mario Kart 8

Crash Team Racing nyt on karttingpelien todellinen kuningas, mutta Super Mario Kart aloitti tämän kisan. Sanotaan että jotakin näistä peleistä olen pelannut, mutta se ei merkittävästi vakuuttanut. Tämä merkittävästi uudempi voisi vakuuttaa aivan omalla tavallaan ja vaikka ei vakuuttaisikaan, niin vahvasti uskon että tämä sarja on edelleen genren parhaimmistoa.

---

5. Pokemon: Sword

Ensimmäinen Pokemon peli mikä tuli mieleen ja jossa on todella hieno kansi, ja joka ei ole niitä ihan ensimmäisiä Gameboy pelejä. Toisaalta, voisi olla hyvä vain pelata jotakin uudempaa Pokemon peliä, mutta samalla jotakin sellaista jossa olisi sellaisia Pokemoneja jotka vielä itse tunnistaa. Eli joko ensimmäistä (Fire Red) tai toista sukupolvea (Soul Silver). Ei näistä ole niin paljoa tietoa että osaisi paremmin sanoa, mutta kyllä jokin Pokemon peli voisi olla kiinnostavaa katsoa alusta loppuun kokonaan itse.

---

4. Wario Ware

Minipelikokoelma ja todella hauskalta vaikuttava. Itse en muista paremmin että mikä mahdollinen lisänimi tällä oli, mutta Tilt peliohjelmasta muistan että tämä vaikutti erittäin hyvältä kokoelma nopeasti opittavia ja nopeasti ohimeneviä minipelejä. Ehdottomasti yksi sellainen pelisarja jota olisi kiinnostava kokeilla.

---

3. Super Mario Maker

Kenttien rakentelussa on juuri oikenlainen koukku, minkä takia voisin kuvitella käyttävänä runsaasti aikaa tähän kokonaisuuteen. Vaikeat kentät nyt eivät merkittävästi houkuta, vaan enemmänkin juuri se omien kenttien suunnittelu ja toteutus.

---

2. Fire Emblem: Three Houses

Tulitunnus pelisarja on paperilla todella kahtiajakoinen, sillä tälläisten strategiapelien täytyy aina erityisesti napata, että niiden parissa viihtyy, mutta se mikä tässä houkuttaa on se tarinallinen puoli ja XCOMissakin ollut perma death rakenne, jossa liittolaiset eivät palaa kuolleista takaisin. Tässä on vain sitä jotakin mikä lisää pelin houkuttavuutta ja itse valitsen vain vähän uudemman pelin, sillä se tuli ensimmäisenä mieleen.

---

1. Red Steel 2

Ehdoton ykkönen ja peli johon itsellä oli laitteisto, mutta jolle ei tullut kovinkaan usein hankittua pelejä, koska pleikkareilla, pelit olivat monesti halvempia. Red Steel ykkönen ei isommin kiinnostanut, kun kakkonen ilmestyi, sillä monesti kakkosta arvosteltiin merkittävästi paremmaksi kuin ykköstä, jonka kanssa Nintendo ei ollut vielä saanut kiinni siitä rakenteesta joka todella toimii. Punainen Teräs 2 on joka tapauksessa yksi niitä pelejä jonka kanssa hieman harmittaa, että sitä ei silloin joskus metsästänyt käsiinsä, kun se olisi vielä ollut helppoa.

Yhteen aikaan, tämä vaikutti todella kiinnostavalta tapaukselta

 

 

Merirosvopeleille olisi enemmänkin kysyntää sillä vaikka niitä on jokusia, niin yksikään ei ole pitkään aikaan todella vakuuttanut. Skull and Bones on ollut tekeillä todella kauan ja vaikka se aluksi vaikutti peliltä joka ehdottomasti voisi tarjota juuri sitä pitääkin, on usko tätä peliä kohtaan vähentynyt merkittävästi useiden muutosten ja viivästysten jälkeen ja nyt kun peli on ilmestynyt, ei vastaanotto ole ollut fanfaarien täyttämä.

 

 

 

 

Kallo ja Luut

Merirosvopelejä on omalla kohdalla tullut vastaan jokunen, mutta ne tuntuvat loppuviimeksi melko harvinaisilta, tai vielä paremmin, ne hyvin tehdyt tuntuvat harvinaisilta. Pirates of the Caribbean aiheesta tuli useampi peli ensimmäisen trilogian aikaan PS2:lla ja PS3:lla, mutta Assassin's Creed IV: Black Flag oli se peli, joka teki merirosvomeiningin mahdollisemmin paremmin kuin yksikään toinen ja koska Assassin's Creed sarja on Ubisoftin tekeleitä, voisi melkein odottaa että Skull and Bones on sellainen peli joka ottaa erittäin paljon vaikutteita juurikin Black Flagista, jonka meritaistelut olivat todella mielekästä pelattavaa.

 

Aika halllita meriä, mielellään yksin

Skull and Bones on ollut peli joka alusta asti on vaikuttanut olevan se peli, joka tulee tarjoamaan sellaista meritaistelua, mitä nähtiin Assassin's Creed IV: Black Flagissa, mutta nyt pääpaino on tässä pelimekaniikassa ja kaikki muu on enemmänkin oheistekemistä, toisin kuin Black Flagissa jossa jokus ei ollut vain meritaisteluissa, vaikka ne olivat yksi parhaita osia kokonaisuudessa. Tosin omalla kohdalla, Sly 3:ssa ollut laivalla käytävä meritaistelu, joka sitten etenee laivan valloitukseen tai upottamiseen, on yksi parhaita minipelejä koskaan ja edelleen peittoaa monet muut. Alunperin odotukset tätä peliä kohtaan eivät olleet suuret, mutta peli vaikutti kiinnostavalta ja sen piti mielessään melko pitkään. Nyt, useiden viivästysten ja muutosten jälkeen peli on viimeinkin pelattavissa ja kiinnostus sitä kohtaan on huvennut jo kauan sitten. Isoina syynä ovat olleet monet viivästykset joita ei missään vaiheessa ole kunnolla pystytty perustelemaan ja kaikki muutokset mitä pelin kohdalla on kerrottu vain lisäävät epäilyksiä sitä kohtaan, että Skull and Bones ei kehity mihinkään ja sen olisi pitänyt ilmestyä jo ajat sitten.

Kun pelin sitten aloittaa ja pääsee luomaan oman merirosvonsa, niin huomaa liiankin äkkiä miten vähän tähän osaan peliä on oikeasti panostettu, koska vaihtoehdot ovat todella surkeat. Hahmonluonti ei anna vahvaa mielikuvaa kokonaisuudesta eikä lisää uskoa siihen, että peliin olisi oikeasti panostettu, sillä hahmonluonnin jälkeen hahmonkustomointikaan ei vedä mitään pisteitä. Tapa jolla peli alkaa on tälläinen ryysyistä rikkauksiin tyylinen, mikä tarkoittaa sitä että aluksi pelissä aloitetaan tyhjästä ja sitten hiljalleen aletaan parantelemaan kaikkea mitä tarjolla on. Voisi sanoa että vaikka tämä on se idea, niin jotakin vaihtoehtoja voisi tarjota pelaajalle heti alkuunkin. Tarina pelissä, ei ole erityisen hyvä ja kaikki tuntuu enemmänkin vain petaavan näyttömä kaikelle mitä pelissä sitten tehdään kyllästymiseen asti. Vaikka mukana vaikuttaakin olevan yksi jos toinenkin kiinnostava asia, niin ne ovat monesti aika pienimuotoisia. Pelissä on mainemittari, joka tuo mieleen juurikin Sly 3:sta peräisin olevan merirosvotittelin joka nousi sitä mukaa kun upotti ja valloitti laivoja. Lisäksi laivoissa on useita muuttujia joita voimistaa ja niin edelleen. Varjopuolena on sitten se, että tästä näkee nopeasti sen tutun idean, jossa resursseja sun muita metsästetään uudestaan ja uudestaan, jotta voidaan hankkia paremmat tykit, kestävämpi kuori, paremmat purjeet tai ties mitä muuta, mukaanlukien laivatyypin parannukset sillä isompiin laivoihin, mahtuu enemmän tavaraa.

Pääidea pelissä on hallita meriä, eli hankkia käyttöönsä niin vahva laiva, että sitä ei hevillä haasta yksikään toinen laiva, eikä välttämättä edes armadakaan. Tälläinen lähestymistapa voi toimia, jos pelistä saadaan tehtyä oikeasti houkuttava ja kiinnostava alunalkaen ja Skull and Bones ei tässä onnistu erityisen hyvin. Syitä on monia, mutta ehkä kaikista näkyvin ongelma on se, että tämä peli ei vain tunnu erityisen mielekkäältä pelata, koska se ei tarjoa mitään sellaista, mikä todella koukuttaisi tähän merirosvomeininkiin. Skull and Bones ei ole merirosvopeleille sitä mitä Red Dead Redemption oli länkkäripeleille PS3:lla ja Gun PS2:lla, tai mitä Red Dead Redemption 2 on PS4:llä, vaan tämä on enemmänkin sellainen peli, joka tuntuu monella osa-alueella tarjoavat paljon vähemmän, mitä sen pitäisi. Siis pelkästään se, miltä hahmo näyttää, nostaa jo pahaa verta, koska kestää aivan liian kauan, että pelihahmo näyttää oikeasti merirosvolta. Red Dead Redemption 2:ssa esimerkiksi Arthur Morganista saa hienon näköisen pitkälti heti kun intro on ohi. Skull and Bonesissa, ei vastaavasta ole toivokaan useaan tuntiin ja tälläisen asian pitäisi olla kunnossa nopeasti.

Koska Skull and Bones on rakennettu jatkuvaksi online peliksi, olettaa se että pelaajat pelaavat keskenään ja toimivat ryhmässä, mutta nyt tuntuu että Ubisoft ei ihan tajua tätä systeemiä, sillä itse en isommin siedä muita pelaaja tälläisissä peleissä ja Skull and Bones ei ole millään tavalla niin hauska, tai edes niin toimiva, että moninpeliin viitsisi panostaa yhtään. Tämä on niitä tapauksia, kun pelin olisi pitänyt olla pääasiassa yksinpeli, tai mahdollisesti siten, että pelissä olisi yksinpelikampanja, jonka jälkeen voi sitten halutessaan liittyä muiden pelaajien joukkoon. Sanotaan että jos moninpeli on ollut se pääajatus, niin olisivat edes tehneet käänteiset RDR2:t jossa moninpeliin panostetaan ja pääpeli on kiva lisä, sillä silloin olisi ollut edes jotakin, sen sijaan että nyt ei ole oikeastaan mitään kenellekään.

 

Hyvän idean ympärille ei ole koottu mitään

Yksi iso juttu on siinä, että pelihahmo, on lähinnä tyhjä kuori ilman mitään sisältöä. Hänet paiskataan mukaan tapahtumiin ja pelikierre lähtee tästä useiden tutoriaalien muodossa rullamaan eteenpäin, mutta se ei tarjoa oikein mitään missään kohtaa. Meritaisteluissa on puolensa, samalla tavalla kuin AC4:ssä, mutta koska kyseinen peli on jo nyt melko vanha, niin tuntuu että tämän pelin olisi pitänyt oikeasti kehittää tätä ideaa johonkin suntaan ja vieläpä melko paljon. Nyt kokonaisuus on parhaimmillaankin jotakin sellaista, mikä oli hauskaa joskus PS3:lla ja josta olisi miellään nähnyt kokonaisen pelin, mutta nyt ollaan kahden konsolisukupolven päässä ja peli ei laivalla liikkumisen ja muiden laivojen tulittamisen ohella tarjoa juuri mitään muuta. Siis tämä idea on todella hyvä ja moni on halunnut tälläisen, mutta tässä muodossa Skull on Bonesin kuvaa kaikista parhiaten sanoilla "liian vähän, liian myöhään", vähän sama juttu kuin MCU:ssa Black Widow elokuvan kanssa.

Ideallisesti peli on oitis oikealla suunnalla koska merirosvopelejä ei ole kovinkaan montaa oikeasti hyvää, varsinkin viime aikoina ilmestynyttä. Meritaistelut ovat kuitenkin vain yksi osa tätä ideaa ja koska miekkataisteluja ei, niin mitään hurjapäistä seikkailijaa tässä ei pelata eikä taistelua laivojen ulkopuolella muutenkaan ole. Siis tälläiseen peliin ehdottomasti tarvitsisi juurikin tälläistä swashbuckling tyyliä, koska se oitis nostaisi pelin arvoa, mutta sen poissaolo kadottaa oitis merkittävän osan merirosvomeiningistä. Se että peli keskittyy yhteen ideaan ei ole välttämättä huonoa asia, jos tämä yksi idea on tehty tarpeeksi hyvin ja siitä saadaan irti vähän enemmän kuin minimi. Tässä tapauksessa niin ei kuitenkaan ole sillä vaikka peli varsinkin aluksi vaikuttaa lupaavalta, joskin melko hitaasti etenevältä, niin meno ei oikeastaan missään kohtaa oikeasti saa tuulta purjeisiinsa ja lähde hurjaan vauhtiin. Verkkainen pelaaminen pysyy hyvin pitkään osana kokonaisuutta ja vaikka meriä on mitä seilata, ei peli missään kohtaa todella tarjoa mitään sellaista mikä todella koukuttaisi jatkamaan pelin parissa. Tämä on erittäin huono asia silloin, kun peli on yhden tempun poni. Pelaaja juttelee paikalliselle merirosvojen pormestarille, tekee jonkin noutotehtävän, juttelee taas pormestarille, tekee noutotehtävän, ehkä upottaa pari laivaa ja peli toistaa tätä samaa kaavaa uudestaan ja uudestaan sillä vaikka tehtävät ajoittain ovat erilaisia, ei peli tarjoa oikeastaan mitään muuta.

Skull and Bones on teemallisesti vähän parempi, sillä monesti kaikki ulkoisesti näyttää siltä, miltä pitääkin, mutta itse en useinkaan ihastele pelin ympäristöjä tai ulkoasua, jos peli ei ole jo jollakin tavalla napannut huomiotani. Uncharted 4 on yksi hyvä esimerkki jossa ollaan merirosvoteemallisissa ympäristöissä aina silloin tällöin, kuten myös trooppisissa ympäristöissä ja monesti pelissä vain ihastelee ympäristöjä. Tämän pelin kanssa samaan ei päästä missään kohtaa koska peli ei missään kohtaa muutu kiinnostavaksi, vaan pikemminkin tylsäksi hyvissä ajoin ennen kuin mitään ihmeellistä alkaa löytyä. Miltein joka käänteessä peli tuntuu vain ontolta kokonaisuudelta jossa olisi ideallisesti ja tyylillisesti rakennuspalikat vaikka mihin, mutta lopputulos tuntuu melko hävittymältä rahastukselta, täynnä mikromaksuja ja muuta sontaa josta nousee esiin melko selvä live service katku.

 

Ala-arvoinen toteutus jota tehtiin vuosikaudet

Sen sijjaan että peli olisi pelattavuudessaan edes hyvin tehty, tuntuu pelissä monessa kohtaa että mikään ei vain toimi sillä tasolla, millä sen pitäisi näin pitkään tekeillä olleessa pelissä toimia ja itsellä on vahva usko siihen että Skull and Bones ei pankkia räjäytä, vaan pelin hintalappu on todennäköisesti suurempi, mitä siitä saatavat tulot. Varsinkin kun eräs toinen merirosvoilupeli, Sea of Thieves (jota en ole itse pelannut) on jo useamman vuoden ajan ehtinyt parannella omaa kokonaisuuttaan ja on saapumassa myös Sonyn alustalle. Skull and Bones tekee aivan liian vähän erottuakseen joukosta, joten ainoa mitä se lopulta on, on melkoinen mahaplötsi, jonka kanssa parempi ratkaisu olisi ollut luopua leikistä jo kauan sitten.

Meritaisteluiden kanssa voisi olettaa että vaikka niissä ei paljoa muuttujia olekaan, olisi pelattavuudessa päästy edes samalla tasolle kuin Black Flagissa yli 10 vuotta sitten, mutta edes tähän ei ole pystytty. Laivoilla seilaaminen toimii pääasiasa hyvin, mutta saisi olla a) nopeampaa ja b) tarkempaa. Tykeillä ampumiseen pätevät samat asiat sillä tuntuu että niiden laataminen on tarpeettoman hidasta, niiden tarkkuus paikoin kyseenalaista ja vaikka tämä pelimetodi periaatteessa toimii kelvollisesti, se ei tunnu missään kohtaa erityisen hauskalta, mikä on aika merkittävä ongelma koska sitä pitäisi pelissä tehdä todella paljon.

Koska pelistä puuttuu kaikki mielekäs tekeminen laivojen ulkopuolella, tuntuu että satamaosuudet ja "aarteenmetsästys" ovat ihan turhia lisiä, koska niissä on hyvin vähän mitään järkevää tekemistä. Satamat olisi melkein voitu tehdä täysin valikkoina, jolloin pelihahmoa ei olisi tarvittu sitäkään vähää mitä nyt. Kun pelin kanssa tuntuu, että siinä saisi olla vähemmän muuttujia, niin silloin pelintekijöiden voisi olla hyvä katsoa peiliin ja miettiä että mitä peli oikeasti tarvitsee ja mitä ei. Tässä tapauksessa, vähemmnä täysin turhaa satamassa palloilua laivanrakentajalta sepälle ja pormestarille, ja enemmän miekkailua laivojen valloituksessa, tai edes maissa.

Viimeisenä niittinä mennään tähän koko mikromaksukaaokseen jossa laivan ulkoasun muokkaaminen onnistuu, kun kaivaa vähän kultaa näkyviin. Sanotaan että laivaa voi sentään alkaa muokkaamaan alusta asti, mutta jopa lisämaksujen kanssa vaihtoehdot ovat aika onnettomat ja samalla herää kysymys että miksi pelihahmoa ei voi muokata samalla tavalla. En siis missään kohtaa kannusta mikromaksuihin, koska ne ovat osa koko live service syöpää joka on jäytänyt peliteollisuutta jo useamman vuoden. Mutta kun peli ei tee edes niitä hyvin, niin herää kysymys että mihin kaikki aika tämän pelin tekemisessä, on oikein mennyt.

---

---

---

Yhteenveto

Skull and Bones on iso pettymys, useammalla tavalla, ja sen lisäksi huono peli. Pelin merkittävät ongelmat ovat siinä että pelistä puuttuu monet sellaiset asiat, joita siinä oletti olevan, joista isoimpana, tarinakampanja. Peli nojaa pääasiassa laivanrakentamiseen ja meritaisteluihin. Ohessa kerätään resursseja ja kävellään satamissa josta saa tehtäviä joilla sitten voimistaa omaa laivaa miehistöä. Tämä kaikki on todella tylsällä ja itseääntoistavalla tavalla tehty ja isosta kokonaisuudesta tulee suoraan sellainen kuva, että siinä on otettu kyllä Assassin's Creed IV:n meritaistelusysteemi, mutta sitä ei ole juurikaan paranneltu, vaikka syytä olisi ollut. Tämä yksinään ei kuitenkaan riitä tekemään tästä toimivaa kokonaisuutta, koska merirosvoilussa on paljon enemmänkin. Asiaa ei auta myöskään heikko hahmonluonti ja törkeä määrä mikromaksuja ja live servicen makuista roskaa.

Kallo ja Luut kisaa jo nyt huonoimman pelin tittelistä tänä vuonna, sillä suoraan se ei sitä saa koska haastajana on jo nyt kova pala, Suicide Squad. Tämä on kuitenkin hyvä esimerkki pelistä jota on tehty kauan, eikä ole saatu juuri mitään aikaiseksi koska todella ala-arvoinen toteutus näkyy joka paikassa. 

 

+ Meritaisteluista saa irti vähän enemmän

+ Idea on on erinomainen...

 

- ...ja siitä ei ole otettu irti paljoakaan

- Todella itseääntoistava

- Tylsä rakenne ja rytmitys

- Heikko toteutus joka puolella

 

Arvosana: 3,0

 

Pettymys

Ajoittain peleissä tulee vastaan pomotaisteluita, jotka eroavat merkittävät kaltaisistaan ja joskus jopa kyseenalaistavat sen ajatukset, että ovatko ne edes pomotaisteluja. Tälläiset pomotaistelut voivat olla joko pelin huonoimpia, tai pelin parhaimpia, asettaen uusia standarteja sille, millaisia pomotaisteluiden tulisi jatkossa olla.

 

 

 

Aina pomotaisteluiden ei tarvitse mahtua tiettyihin rajoihin koska rajoja rikkovat pomotaistelut voivat parhaimmillaan olla niitä kaikista ikimuistoisimpia tapauksia.

Idea onkin nyt nostaa esiin sellaisia pomotaisteluita, jotka selvästi eroavat kaltaisistaan omassa pelissään, ellei peräti omasa genressään. Tietyissä peleissä ei välttämättä edes ole mitään selvää kaavaa pomovihollisten kanssa, tällöin merkitsee se, että vastaavaa ei juuri löydy muistakaan samankaltaisista peleistä.

Pomotaisteluita täytyy olla pelissä useampi, sillä vaikka pelissä olisi vain yksi pomotaistelu, joka eroaisi muusta pelistä merkittävästi, se ei riitä.

 

KUNNIAMAININTOJA

 

Yamata no Orochi - NiOh

Ehkä se japanilaisen mytologian hienoin, tai ainakin parhaiten mieleenjäänyt taruolento. Todella erilainen taistelu siitä syystä että monet muut ovat merkittävästi joukosta erottuvia. Paitsi muutama muu jotka ovat myös joukosta erottuvia.

 

Electrocutioner - Batman: Arkham Origins

Todella hauska pomotaistelu joka päättyy todella nopeasti ja ilman mitään erityisempää haastetta. Todella erilainen taistelu ja vieläpä hyvällä tavalla.

 

Rickt the Door technician - Star Wars Jedi: Survivor

Pääasiassa selvä läppätaistelu, mutta erittäin hyvä ehkä juuri siitä syystä. Taistelu toimii kuin monet muutkin yhteenotot kokonaisuudessa, paitsi että tämä pomovihollinen, on oikeasti ihan tavallinen vihollinen.

 

Armored Warrior - Sekiro: Shadows Die Twice

Erilainen taistelu siitä syystä, että tapa jolla tämän taistelun voi voittaa, vaatii pelaajalta vähän erilaista taktiikkaa mitä monissa muissa taisteluissa. Koska vihollinen pitää pudottaa pois kentältä.

 

Quiet - Metal Gear Solid V: Phantom Pain

Erilainen siksi, että tämä pomotaistelu vaatii jo vähän taktiikkaakin ja niitä taktiikoita on useampi jotka toimivat. Muut pomotaistelut ovat aika simppeleitä, tai heikosti tehtyjä.

 

---

---

---

24. Rafe Adler - Uncharted 4: Thief's End

Varsinaisia pomotaisteluita on tässä pelissä aika vähän, mutta yhteenottoja jotka voi enemmän tai vähemmän tulkita pomotaisteluiksi on jokunen. Viimeinen taistelu on erilainen koska se käydään miekoin ja tämä mekaniikka on osa peliä vain tässä yhdessä kohtaa. Pari aiempaa taistelu eri vihollisia vastaan ovat lähitaistelua, mutta toimivat enemmänkin elokuvamaisina osina kokonaisuutta, joissa häviäminen ei ole niinkään osa kokonaisuutta. Tavallaan tämä tuntuu ainoalta todelliselta pomotaistelulta, mutta samalla se ei suoraan ole ainoa.

---

23. Honda Tadakatsu - NiOh

Erittäin erilainen taistelu kuin valtaosa muista taisteluista pelissä. Syy on siinä että tässä taistelussa ideana on enemmänkin tuhota kaikki kristallin joita areenalta löytyy ja vain vältellä vihollista. Mahdollisesti koko pelin helpoin taistelu. Ei ainoa oikeasti erilainen pomotaistelu pelissä, mutta ehkä se kaikista erilaisin.

---

22. Kraven, erä 2 - Marvel's Spider-Man 2

Se mikä tekee tästä erilaisen, on se että tässä taistelussa pelataan itsellään Venomilla. Yhteenotto Kravenia vastaan ei ole erityisen vaikea taistelu, mutta se pelissä saa pelata ehkä Spider-Manin parhaalla roistohahmolla on valtava plussa. Taistelu itsessään ei juuri eroa monista muista pomotaisteluista joita pelissä on, mutta pelattava hahmo on se, mikä tekee tästä erilaisen, puhumattakaan että se on yksi pelin parhaita taisteluita.

---

21. Liquid Ocelot - Metal Gear Solid 4: Guns of the Patriots

Erilainen taistelu koska tässä on aivat omat mekaniikkansa ja niiden vuoksi kokonaisuudessa tämä erottuu todella selvästi joukosta. Mukana on monta erilaista taistelu jotka on tehty melko hyvin, mutta yksikään ei ole samalla tavalla joukosta erottuva kuin tämä. Lisäksi tämä on hyvin tehty taistelu, vaikka ei suoraan se paras olekaan.

---

20. Zote - Hollow Knight

Vitsitaistelu ja erittäin miellyttävä sellainen. Zote on sellainen hahmo joka pitää itseään parempana kuin muut, on kiittämätön kusipää ja muutenkin koppava hahmo, jota saa tässä taistelussa kirjaimellisesti paiskoa pitkin seiniä ja se on todella hauskaa. Muut pomotaistelut ovat melko haastavia ja vaikka joukossa onkin oikeasti muista eroavia taisteluita jotka tuntuvat todella omanlaisiltaan, niin tämä on sellainen, mikä erottuu joukosta ehkä kaikista parhaiten ja oikeasti todella hauska taistelu.

---

19. Mitch Connor / Eric Cartman - South Park: Fractured But Whole

Syy miksi nostan tämän esiin erikoisempana tulee siitä, että tässä taistelussa Cartman muuttaa sääntöjä jatkuvasti ja suoraan huijaa, mikä on niin Cartmantyylistä ja sopii kokonaisuuteen erinomaisesti.

---

18. Folding Screen Monkeys - Sekiro: Shadows Die Twice

Valtaosa pomotaisteluissa Sekirossa on kaksintaisteluita erittäin tappavia vihollisia vastaan ja hyvin haastavia. Isossa roolissa on tekniikka, oikeanlaiset ninja-aseet ja pomovihollisen rytmin ja tekniikoiden opettelu. Nämä apinat ovat asia erikseen sillä ne eivät ole minkäänlaisia uhkia, mutta niiden kiinni saaminen ja tappaminen voi olla melko haastavaa, kunnes sitten tajuaa mikä on se juju tässä speak no evil, hear no evil jne ideassa. Mutta ympärillä liikkuu myös tappaja-apinoita jotka lisäävät painetta.

---

17. Milla Magia ja Kultainto Pii - DuckTales Remastered

Tämä on vähän venytetysti pomotaistelu, sillä kumpaakaan vihollisista ei yritetä vahingoittaa. Tämä on enemmänkin kilpajuoksu aarteelle ja merkittävästi vaikeampi kuin alkuperäisessä, jossa riitti että kiipeää köyttä ylöspäin miettimättä. Nyt pitää osata yhtä jos toista paljon enemmän, mikä lisää merkittävästi haastetta peliin, mutta hyvällä tavalla, sillä tämä on erinomainen loppuhuipennus ja ainoa laatuaan koko pelissä.

---

16. Odin - Final Fantasy VIII

Hyvin erilainen siksi, että tämä on kisa aikaa vastaan. Kun aika loppuun, Odin tekee Zantetsukenin ja tappaa koko ryhmän, ennen sitä, hän ei tee mitään. Haasteena on tietysti suorittaa erilainen pulmanratkonnallinen osuus, että pääsee aloittamaan itse taistelun ja tämä on yksi vihollinen jolta voi vetää montaa hyvää magiaa, mikä vain lisää houkutusta pitkittää taistelu, jossa aikaa on joko runsaasti, tai niukasti, riippuen siitä että kuinka nopeasti pääsi Odinin luo aloittamaan itse taistelun.

---

15. Unicron - Transformers

Merkittävästi erilainen pomotaistelu kuin muut ja syy on pääasiassa siinä että tätä taistelu ei voi voittaa sillä tavalla, kuin muut. Muita vastaan käydä taistelu maan pinnalla ja aseiden osuus on iso. Tätä planeetan kokoista vihollista vastaan tilanne on erilainen sillä vihollisella on vain yksi heikko kohta ja taistelu käydään avaruudessa lentäen. Lisäksi isossa roolissa on se, että pelaajalla on melko pieni ikkuna tehdä vahinkoa. Viimeisenä niittinä on se, että tämä on sellainen taistelu jossa on periaatteesa saada oikean Game Overin. Robottimuoto jää puuttumaan jotta taistelu olisi "kokonainen".

---

14. Miss Ruby - Sly Raccoon

Kaikissa taisteluissa on jokin oma juttunsa ja tyylinsä mutta tämä rytmipelityylinen pomotaistelu voodokrokotiiliä vastaan on se mikä todella erottuu joukosta kaikista eniten. Tämä on erittäin hyvin tehty taistelu joka toimii todella hyvänä muuttujana kokonaisuudessa joka on täynnä erinomaisia pomotaisteluita.

---

13. Oogie Boogie - Kingdom Hearts

Tässä pelisarjassa on valtava määrä pomotaisteluita, mutta loppuviimeksi ne ovat todella usein aika samanlaisia. Vihollisilla on tietysti omat juttunsa, mutta samalla aikaa todelliset eroavaisuudet ovat aika pienimuotoisia. Joskus lennetään, joskus ollaan eri muodossa ja joskus on jokin kikka mitä pitää osata käyttää hyväkseen. Ensimmäisessä pelissä Oogie Boogie on se taistelu joka tuntuu kaikista erilaisimmalta koko rulettimekaniikan ansiosta. Tämä ei ole ainoa erilainen taistelu, mutta se on ehkä se parhaiten tehty.

---

12. Ravager - Remnant II

Tämä hirviömäinen susihahmo on tuttu ensimmäisestä pelistä jossa pomotaistelu on myös oikeasti erilainen muihin verrattuna. Tällä kertaa tähän on tuotu vähän enemmän muuttujia, vaikka idea samankaltainen onkin. Ravagerin kanssa ideana on joko taistella sutta vastaan, tai sitten tehdä mitä susi haluaa ja tappaa peura. Taistelussa on myös muutama muuttuja jotka lisäävät mahdollisuuksia kokonaisuuteen mutta pomotaistelu Ravageria vastaan on joka tapauksessa se mikä on oikeasti erilaisin kokonaisuudessa, lähinnä siksi että tämän voi hoitaa puhumalla, ja laukauksella. Ensimmäisen pelin ärsyttävä kellopulma on syy miksi tämä kakkosen versio on parempi, vaikka hahmo näyttääkin vähemmän sudelta tässä vaiheessa.

---

11. Chrome Dome - Teenage Mutant Ninja Turtles: Shredder's Revenge

Tämä taistelu on joukosta erottuva siitä syystä että tässä käytetään yhtä erinomaista mekaniikkaa, jota käytettiin yhdessä taistelussa hyväkseen myös Turtles in Timessa. Ideana on tietyssä vaiheessa heittää vihollinen ruutua kohden ja sillä tavoin vahingoittaa vihollista. Syy miksi itse kallistun kuitenkin Chrome Domeen, enkä TMNT4:n Silppuri taisteluun, on siitä että tässä taistelussa on enemmän muuttujia ja siitä on silti osattu tehdä todella miellyttävä pelata. Eri mekaniikkojen yhdistely todella toimii.

---

10. Donna Beneviento - Resident Evil 8

Muita vastaan taistellaan asein, mutta kun vastassa on Angie, niin hänet täytyy löytää monien muiden nukkejen seasta ja vieläpä nopeasti. Täysin erilainen kuin muut taistelut ja osattu tehdä todella hyvin. Kyllä taistelu Heisenbergia vastaan on myös todella erilainen kuin muut, mutta Donna Beneviento ja Angie ovat se duo, joka on pomotaistelu se kaikista erikoisin ja vieläpä paljon mielekkäämpi yhteenotto, kuin sotakonetaistelu myöhemmin.

---

9. N. Gin - Crash Bandicoot: Warped

Siinä missä muut taistelu noudattavat kaavaa jossa väitsellään vihollisen juttuja tai kentän hasardeja ja sitten isketään kerran, kunnes toistetaan sama, mutta haastavammassa rytmissä. Tämä taistelu sotakonetta vastaan avaruusaluksella lenneltäessä on todella erilainen, niillä toimivilla ratkaisuilla. Merkittävästi hauskempi mitä edellisen pelin taistelu samaa vihollista vastaan oli.

---

8. The Sorrow - Metal Gear Solid 3: Snake Eater

Erityisen hyvä taistelu, koska se miten taistelu muotoutuu riippuu siitä, miten pelaaja on toiminut tähän pisteeseen asti. Jos pelaa siten että tappaa kaikki, on joki täynnä aaveita ja jos taas ei tapa ketään, on melko autiota. Sorrow itsessään ei tee juuri mitään, mutta lopussa pelaaja aina "kuolee", mikä tekee tästä sellaisen pomotaistelun, jollaista ei ole missään muualla, eikä välttämättä voikaan olla, koska tässä on niin erikoiset sävelet. Joka tapauksessa, tämä on koko pelin paras pomotaistelu, vaikka tässä ei mitään varsinaista taistelua olekaan.

---

7. Jean Bison - Sly 2: Konnakopla

Sly kakkosen pomotaisteluissa on muutama erilainen, mutta tämä taistelu Bisonia vastaan on se paras, mitä erilaisiin taisteluihin tulee. Bentley ei ole kykenevä ottamaan matsia vihollista vastaan ja siksi hän käyttää ympäristöä hyväkseen, mikä todella tekee tästä erittäin hyvän taistelun. Siinä on todella omanlaisensa idea ja rytmi mikä todella toimii ja tekee tästä erittäin mieleenpainuvan pelin. Melkein voisi sanoa että tämä on pelin paras peli pomotaistelu, tai ainakin se on sellainen, jonka pariin palaisi uudestaankin.

---

6. Maiden Astraea - Demon's Souls

Yksi erikoisimpia taisteluita Frommin peleissä ja voisi sanoa että erikoisimmista erikoisin. Ideana on päästä Astraean luo ja joko yhdellä iskulla tappaa hänet, tai sitten tappaa hänen ritarinsa Garl Vinland, ennen tätä, jolloin Astraea tappaa itsensä. Haastetta tuo tietysti ruttosuo, joka ympäröi Astraeaa ja tappaa nopeasti pelaajan. Tämä on erinomainen pomotaistelu, sillä on monta muuttujaa jotka todellakin tekevät tästä sellaisen yhteenoton joka positiivisesti erottuu joukosta. Eikä vain tässä pelissä, vaan kaikissa soulslike peleissä.

---

5. Darth Vader - Star Wars Jedi: Fallen Order

Viimeinen pomotaistelu on suoraan se kaikista erilaisin ja iso syy on siinä että tämä taistelu pelaaja ei voi voittaa millään tavalla, vaan tässä on ainoana vaihtoehtona paeta. Kaikki alkaa kuin taistelu mitä hyvänsä pomovihollista vastaan, mutta melko nopeasti mennään tilanteeseen jossa pelaaja juoksee pakoon muutamien hyppyjen kera. Tämän kanssa voi todeta että yhteenotto ei ole pomotaistelu sillä tavalla kuin muut, jotka ovat lähinnä hirviömäisiä, tai ihmismäisiä. Vader ei ehkä se ole paras pomotaistelu, mutta ainakin juuri sellainen, kuin pitääkin.

---

4. Jack Krauser - Resident Evil 4 Remake

Ensimmäinen yhteenotto Krauseria vastaan remakessa, on se kaikista erilaisin mitä kokonaisuudesta löytyy. Tässä yhteenotossa voi käyttää aseenaan vain veistä, mikä tekee tästä omalla tavallaan haastavan, mutta samalla aikaa myös yhden koko pelin ikimuistoisimmista ja parhaiten tehdyistä pomotaisteluista. Tässä on toiminan fiilistä, erittäin hyvää tyyliä ja sopivan laista haastetta. Veitsikaksintaistelu todellakin onnistuu käyttämään koko parrysysteemiä, veitsen käyttöä ja QTE lähitaistelu erinomaisesti edukseen.

---

3. LeFwee - Sly 3: Konnien Kunnia

Pelisarjassa, joka on täynnä joukosta erottuvia pomotaisteluita, voi olla hyvin haastavaa erottua joukosta. LeFwee kuitenkin erottuu todella hyvin ja tämä on yksi koko pelisarjan parhaita pomotaisteluita, vaikka se onkin aika helppo. Ainoa taistelu jossa käytetään Penelopea käydään mastossa ja se on lähinnä oikeanlaista reagointia. LeFwee tekee tiettyjä liikkeiät joihin täytyy reagoida tietyillä tavoilla jotta selviää. Erittäin hyvin tehty kaksintaistelu, vaikkakin aika helppo sellainen. Tälläisiä näkisi mielellään enemmänkin peleissä joissa se olisi mahdollista.

---

2. Joker - Batman: Arkham Origins

Tämä on niitä tapauksia kun helposti kyseenalaistetaan että onko kyseessä oikea pomotaistelu. Lepakkomies ja Jokeri ovat hyvin erilaisia ja se korostuu tässä todella onnistuneesti. Pääasiassa tämä on taistelu jota ei voi hävitä, ellei oikeasti yritä. Yhden näppäinkomennon jälkeen alkaa nyrkkitappelu ja pelaaja on siinä täysin niskan päällä. Pääasiassa koko taistelu käydään läpi siten että pelaaja löylyttää Jokerin täysin, ilman mitään haastetta, mutta tämän pelin isossa kokonaisuudessa, se on juuri oikeanlainen loppuhuipennus.

---

1. Moneypags - Spyro: Year of the Dragon

Tämä ei ole pomotaistelu perinteisellä tavalla ja tämän pelin pomotaisteluiden joukossa. Moneypags vain juoksee ympyrää ja Spyro juoksee perässä joko puskien tai liekittäen tätä punkeroa joka aina osuman ottaessaan menettää jalokiviä, jotka pelaaja saa. Mikäli tämän tekee ihan lopussa, on se pitkälti todellinen kruunu pelille, koska tämä ei ole vaikeaa, tämä on hauskaa ja miellyttävää juuri oikealla tavalla. Varsinkin alkuperäisessä tämä tuntuu todella osuvalta ja erinomaisesti tehdyltä palkinnolta pelaajalle, kun tämä on voittanut Sorceressin ensimmäistä kertaa. Lisäksi tämä on hyvä esimerkki siitä, että pomotaisteluissa on paljon erilaisia muuttujia eikä taistelun tarvitse aina tarjota haastetta, joskus se voi olla pelkkää viihdettä. Joskus tosin on mielipidekysymys että onko kyseessä pomotaistelu ollenkaan, joskus taas pomotaistelu on vain todella erilainen muihin verrattuna.