sunnuntai, 25. kesäkuu 2017

Parhaat kliseet

Tiettyjä asioita näkee peleissä kerran toisensa jälkeen, joskus niiden toivoisi katoavan täysin, mutta jotkut kliseet ovat sellaisia, joita todella jäisi kaipaamaan, jos ne katoaisivat.

 

 

 

Kliseet ovat sellaisia asioita peleissä joita on ollut paljon aiemmin ja joita riittää edelleen. Nyt ei ole mitään väliä että onko kyseessä jokin sellainen asia joka auttaa sinua pelissä vai tekee pelistä vain jollakin tavalla hauskemman, kunhan se jokin on hyvä asia.

Jokaisessa kohdassa on yksi esimerkki peli, mutta nyt kun on kyseessä klisee, niin kyllä se löytyy aika monesta muustakin pelistä.

Monet ovat sellaisia joita listasin parhaissa mekaniikoissa joten aikalailla samoilla linjoilla mennään, mutta jotkut asiat tuntuivat sellaisilta että ne eivät ole varsinaisia mekaniikkoja.

Toisaalta, kyllähän näitä riittää.

 

KUNNIAMAININTOJA

 

Bonuskenttä - Spyro: Year of the Dragon

- Koska joskus on kiva laittaa kunnolla ranttaliksi ja saada siitä yliampuvat palkinnot.

Valtava varuste määrä - Last of Us

- Kuoleva klisee, mutta kyllä se on aika hienoa kun voi kantaa kymmentä eri asetta mukanaan + panokset. Joskus on olemassa kantoraja tms. Mutta kyllä sinne reppuun mantuu aika paljon.

Pomomusiikki - Final Fantasy VII

- Kyllähän se on oikeasti hyvä että pomotaisteluissa on erilainen musiikki kuin normaaleissa taisteluissa.

 




24. Troy Baker - Last of Us

Kyllähän se alkaa olla jo klisee että Troy Baker pääroolissa, mutta erittäin hyvä klisee. 


23. Minipelit - Final Fantasy VIII

Ajoittain tulee vastaan pelejä joissa on pelejä, jotka vievät ajoittain täyden huomion. Näiden kohdalla omasta mielestäni laatu korvaa määrän. Witcher 3 ja FF8 pitävät molemmat sisällään yhden tosi hyvän joka todellakin vie mukanaan, pitkäksi aikaa ja monta kertaa,


22. Easter egg - Uncharted 4: Thief's End

Aina silloin tällöin on kiva jos pelitekijät laittavat mukaan pienen vihjauksen johonkin mitä ovat tehneet aiemmin tai mitä joku muu on joskus tehnyt. Easter Eggejä on laidasta laitaan, jotkut ovat sellaisia että ne ovat oikeasti piilossa tai hyvin pieniä. Sitten on vähän selvempiä. Omia suosikkejani ovat kyllä Uncharted sarjan "pääsiäismunat".


21. Keräiltävät esineet - Spyro: Year of the Dragon

Näitä sitten riittää, mutta tässä on hyvä nyrkki sääntö: Rajansa kaikella. Hyviä esimerkkejä riittää mutta samoin niitä huonoja. Keräiltävät menettävät helposti merkityksensä, mutta oikein tehtynä niitä todellakin haluaa etsiä. Uncharted on siinä rajoilla kun InFamous menee aivan överiksi. Sitten on nämä vähän vanhemmat pelit kuten Spyrot ja Slyt. Sly 2:n vihjepullot olivat näppärä tapa tustua kenttiin, vaikka ajoittain se menikin raivon puolelle. Ehkä paras on Spyro 3 jossa saa myös vähän apuja kun pelaa tarpeeksi pitkälle. Tosin itse kun haluan kerätä kaiken heti, niin aluksi se on aika haastavaa.


20. Vaikeustaso - Kingdom Hearts

Joskus se on hyvin simppeli. Normaali vai vaikea. Joskus vaihtoehtona on myös helppo. Sitten on pelejä joissa on ainakin puolitusinaa vaikeusastetta. Oli miten oli, niin itse tykkään kun on olemassa vaihtoehto. Jotkut pelit olisi kiva pelata vaikeampina läpi ja sitten on niitä, joissa se helpompi vaikeusaste on aika houkutteleva. Mutta yleensä pelaan normaalilla joten ilmankin tätä pärjää.


19. Jatko-osat - Batman: Arkham City

Kun peli on oikeasti todella hyvä, niin sitä tuppaa haluamaan lisää. Sitä varten on olemassa jatko-osat. Jatko-osa on mahdollisuus tarjoata tuttua tavaraa mutta parannuksin ja lisäyksin. Sitä pystyy aika helposti nimeään aika monta jatko-osaa jotka pistivät alkuperäistä paremmaksi todella monella tavalla.


18. Salainen pomovihollinen - Kingdom Hearts

Square Enix varsinkin tuppaa laittamaan peleihin salaisia vihollisia. Nämä kaverit ovat yleensä tietyssä paikassa jonne pääsemiseen on tietyt edellytykset ja sen lisäksi, näitä tyyppejä vastaan pitää olla jerkkua, sillä heidän voittamisensa on pelin suurin haaste. Final Fantasyt ja Kingdom Hearts pelit ovat tehneet tätä alusta asti.


17. Quick Time Events / QTE - Heavy Rain

Tämä on sellainen asia, joka on erittäin helppo kusta ja pahasti. Sanoisin että Heavy Rain on se peli joka teki tästä erittäin suosittua. Telltalen pelit perustuvat yleensä juurikin tähän ja hyvin monessa pelissä on näitä, jossakin muodossa. Ikävän usein nämä tuppaavat kehittymään riesamaiseksi QTE sukulaiseksi, nappuloiden hakkaamiseksi. Se ei ole enää hauskaa mutta reaktionopeuteen pohjautuvat QTE:t ovat varsin hyviä, kun tehty oikein ja säännöllisesti. Esim: Batman: Arkham sarjasta tuttu taistelumekaniikka.


16. Saavutukset - InFamous

PS3:n ajoista lähtien olen huomannut että noita Trophyjä tulee vilkuiltua aika tarkkaan jos vaikka sitä platinaa yrittäisi. Kyllähän ne lisäävät pelin kestoa omalla tavallaan mutta tässä on kaksi ikävää ääripäätä. Ovat nämä ns. Ilmaiset trophyt, pelaa peli läpi ja saat kaikki ja sitten ovat nämä sadistien suunnittelemat, joissa pitää vähintään tehdä kaikki vaikeimmalla vaikeusasteella. Paras on se kultainen keskitie.


15. Antisankarit - Devil May Cry

Siinä on sitä jotakin, kun pääsee pelaamaan hahmolla joka ei ole suoraan roisto, mutta ei mikään puhdas sankarikaan, vaan vähän molempia. Itse olen huomannut että aina kun on kyseessä valintoihin perustuva peli (jossa on myös harmaa aluea) niin kuulun sinne. Se tavallaan syö sitä valinnan mahdollisuutta jos pitää olla kaikkien kaveri. Kyllä mulkuille pitää saada antaa turpaan jos mieli tekee.


14. Useampi pelattava hahmo - Spyro: Year of the Dragon

Tämä on hyvä lähinnä silloin kun pelattavissa hahmoissa on oikeasti jotakin eroa ja esimerkiksi Spyro 3:ssa tai Sly 3:ssa se on juurikin se homman juju. Silloin tällöin pääsee pelaamaan eri hahmoilla joista jokainen on todellakin omanlaisensa. Tämä on sellainen asia joka tuo sitä kuuluisaa vaihtelua. Yleensä pelissä on silti se yksi hahmo jolla pelataan suurin osa ajasta, mutta juuri siitä syystä ajoittainen hahmonvaihto toimii niin hyvin.


13. Regeneroituva elinvoima - Uncharted 4: Thief's End

Tämä klisee on viime vuodet lisääntynyt ja lisääntynyt. Pelihahmo kestää tietyn määrän rankaisua ja kuolee, mutta haavoittumisen jälkeen, pieni odottelu parantaa täyteen kestävyyteen. Ymmärrän todella miksi jotkut vihaavat tätä ja tiedän oikein hyvin että on pelejä joihin tämä ei vain sovi. Silti, olen todellakin sitä mieltä että tämä on erittäin hyvä pelimekaniikka joka vain toimii.

Kultainen keskitie esiintyy Ninja Gaiden Sigmassa, jossa on olemassa energiapalkki joka loppuessaan johtaa kuolemaan. Mutta kyseinen energia latautuu täyteen kun taistelu päättyy. Tämä palkki voi tosin vahingoittua jolloin Ryu kärsii sen verran vahinkoa, että ei palaudu täyteen kestävyyteensä. Middle-Earth sarja ja Batman: Arkham sarja käyttävät vastaavaa.


12. Tehosteet - Uncharted 4: Thief's End

God mode, Fury mode, Bullet time, Dead Eye... Tehosteita riittää vaikka kuinka ja ne omalla tavallaan todella maustavat peliä. Erityinen hatunnoston paikka on Naughty Dogille joka Uncharted 4:n kohdalla saallii pelata pelin läpi pysyvillä tehosteilla, kosmeettiset mukaanlukien (kun pelin on kerran pelannut läpi.


11. Hahmon kehitys - Dragon Age: Origins

Hahmon kehitys voi olla hyvin pikkutarkkaa tai hyvin ympäripyöreää. Mutta kun hahmon tiettyä ominaisuuksia voi kehittää, niin hahmosta saa helposti omanlaisensa.


10. New Game + - Batman: Arkham City

Nykyään on harvinaista herkkua jos aikaa sattuu olemaan niin paljon että ehtii pelata pelin X läpi useamman kerran. Se että saat pitää kaikki keräämäsi varusteet tekevät sinusta huomattavasti vahvemman joten seuraava peli kerta on lähinnä hauskaa leikkiä. Tosin oikein tehtynä haaste ei katoa mihinkään, sillä esim. Batman: Arkham Citystä muistan hyvin sen, että uudella pelikerralla, counter indikaattoria ei ollut. Pelit tekevät tämän usein omalla tavallaan mutta yhteistä on usein se, että saat pitää tavarat loppupelistä. 


9. Loputtomat ammukset - Devil May Cry

Monissa peleissä ammuksien määrää on rajoitettu ja hyvästä syystä. Mutta kun sitten vastaan tuli kokonainen peli tai yksi osio tai tehoste jossa/jolla ammuksien määrästä tulee loppumatton, niin se on hieno tunne. Se on yleensä sivu seikka että pitääkö välillä ladata tai onko peli helpompi koska panokset eivät lopu. Se mikä ratkaisee on se asenne ja se että kuinka paljon hauskempi peli voikaan olla, kun pistooleista tms. Eivät panokset lopu.


8. Hahmot kustomointi - Dragon Age: Inquisition

Tämä toimii vain ja ainoastaan jos siihen on panostettu. Ensimmäinen Dragon Age oli tällä saralla aika heikko, mutta kolmas oli jo todella hyvä. Mitä laajemmin hahmoa voi kustomoida niin sitä parempi. Mutta itse vedän rajan siihen että ihan kaikkea silmien syvyydestä ja nenän pituudesta voi muokata, silloin se menee naurettavaksi. Mutta pakko sanoa että kun hahmon ulkoasuun voi itse vaikuttaa niin se parantaa kokonaisuutta, vaikka se muokkaaminen olisi vain asusteiden vaihtamista.


7. Lohikäärme - Spyro the Dragon

Yleinen muoto kovimmille vastuksille, onko mitään lohikäärmettä voimakkaampaa, no eipä juuri. Monissa peleissä oikein odottaa että milloin vastaan tulee lohikäärme kun taas joissakin peleissä sellaista pääsee jopa ohjaamaan. Tässä on yksi legendaarinen olento joka valtaosassa fantasiapeleistä ja jonka muotoisia ilmestyksiä tulee vastaan myös monissa muissakin genreissä, se vain toimii.


6. Miekat ja pyssyt- Devil May Cry

Kun pelimaailmaan mahtuu sekä miekkoja että pistooleita, niin silloin on kaikki oikealla tiellä. Sekin riittää että toiset käyttävät miekkoja ja toiset pyssyjä, mutta jos voi käyttää molempia niin itse ainakin käytän molempia sillä Devil May Cryn Dante teki siitä coolia ja se pysyy coolina.


5. Loputtomat continuet - Sly 3: Konnien Kunnia

Tästäkin on nykyään pari variaatiota mutta kestävä idea on sama: Voit jatkaa peliä niin monta kertaa kuin haluat, ilman että peli täytyy aloittaa alusta, voit jatkaa viimeisimmältä checkpointilta. Nykyään monet pelit aloittavat suoraan tarkastuspisteeltä ilman mitään sen ihmeellisempää mutta se kaikki lopulta kiinni siitä, että peliä ei voi oikeastaan hävitä, jos vain jaksaa yrittää. Toisenlainen variaatio on se, että voit jatkaa aiemmasta tallennuksesta, oli se sitten automaattinen tai manuaalinen. En voi korostaa tarpeeksi kuinka hyvä asia tämä on niille, joilla ei ole loputtomasti aikaa pelata kenttiä uudestaan läpi.


4. Valintojen vaikutus - Witcher 3: Wild Hunt

Tämä on nykyään klisee, mutta erittäin hyvä sellainen. Tätä voi kutsua myös moraalisysteemiksi mutta idea on se, että pelissä täytyy tehdä valintoja jotka sitten vaikuttavat siihen miten tarina etenee tai miten maailmassa suhtaudutaan pelaajaan. Tämä on niitä asioita joita itse en voi korostaa tarpeeksi, että kuinka niistä nautin. Nykyään niitä alkaa olla vähän siellä sun täällä, mutta puolivillainen toteutus ei toimi. Pelisarjat kuten Witcher tai Dragon Age ovat erittäin hyviä esimerkkejä monipuolisuudesta. Mass Effect ja InFamous on pääasiassa tätä hyvä/paha valintojen tekemistä. Sitten ovat tietenkin Telltalen pelit, kuten Wolf Among Us, jotka perustuvat tähän, on se toimii.


3. Pomotaistelu - Spyro: Year of the Dragon

Tämä on yksi sellainen asia jonka voi tehdä hyvinkin pienellä työllä oikein. Pelissä voi hyvinkin riittää jos pomotaisteluita on vain yksi ainoa, aivan pelin lopussa. Yleisempää on kuitenkin se, että pomotaisteluita on jokunen, tietyin väliajoin. Itse en voi tarpeeksi korostaa miten paljon pidän käytännöstä pelimaailmassa ja ikäväisin sitä todella jos se katoaisi. Hyvä puoli on myös se, että pomotaisteluiden kanssa voi olla hyvinkin luova, kuten Batman: Arkham sarja.


2. Miekka - Witcher 3: Wild Hunt

Aseena miekka ei mene koskaan pois muodista sillä siinä on vain jotakin jolla voi kilpailla jopa tuliaseiden kanssa. Mitä tulee peleihin joissa saa itse valita mitä asetta käyttää, niin itse päädyn suurimmassa osassa, miekkaan. Tämä ase saa niin sankarit kuin vihollisetkin tuntumaan oitis paremmilta ja variaatiota riittää.


1. Musta tyyli - Final Fantasy VII

Mustasta ei ole paluuta. Riippumatta siitä että millainen tyyli sattuu olemaan, niin musta saa sen näyttämään todella hyvältä ja jos siihen sattuu sisältymään viitta, pitkä takki tms tai vaikka haarniska ja kypärä jossa sarvet, niin se saa kokonaisuuden näyttämään aina vain paremmalta.

Todella monet parhaista pääroistoista pukeutuvat mustaan tai tummiin sävyihin ja se jos mikä vain toimii eikä toivottavasti katoa koskaan. (Sephiroth, Albert Wesker, Golbez, Xemnas, Eredin...)

Mutta tämä tyyli ei päde vain pahiksiin sillä monet parhaista sankarihahmoista myös suosivat mustaa tyyliä ja tekevät sen hyvin. (Batman, Squall Leonheart, Ryu Hayabusa...)  

tiistai, 6. kesäkuu 2017

Berserk and the Band of the Hawk

Berserker.jpg

Hurmeinen magna saa animesta mallia ottavan pelin

 

Animesarjana Berserk on eräänlaisia omia suosikkejani. Sarja ei ole paras anime, mutta se on omalla tavallaan erityisen miellyttävä. Osasyynä on sen verinen fantasiatunnelma ja hyvin tehty maailma. Verinen fantasiatunnelma kääntyy hyvin pelimuotoon kun pelaaja pääsee ohjamaan tuttuja hahmoja, suurimman osan ajasta pelattavana on Guts.

 

 

 

SPOILEREITA JOS BERSERK ANIME EI OLE TUTTU

 

 

 

Berserk and the Band of the Hawk on toimintapeli hyvässä ja pahassa. Pääasiassa ainoa mitä pelissä tehdään on kenttä kentän jälkeen tapetaan iso lauma vihollisia, välillä demoneita ja välillä ihmisiä. Berserk tunnelma on vahvasti läsnä sillä vastaan tulee paljon tuttuja soturiryhmiä. Pelaaja pääsee ohjamaan sarjasta tuttuja hahmoja, kuten Guts, Griffith, Casca ja nosferatu Zodd, sekä monta muuta. Päätarinan lisäksi pelattavana on myös pari muutakin pelimuotoa mutta vaihtelua tämä peli ei loppuviimeksi juuri tarjoa, mutta pituutta riittää ja Berserk fani saa tästä varmasti astetta enemmän irti.


Berserk sarjan tarinaa kertova peli alkaa sieltä mistä anime alkoi ja etenee pitkälle, päättyen tilanteeseen missä mikään ei oikeastaan ala eikä lopu, tarina jatkuu, peli ei.

Luvassa on paljon anime välianimaatioita ja sitä kautta monia tuttuja kohtauksia. Pelissä on paljon myös puhuttuja kohtauksia ja ajoittain myös hetkiä jotka ovat välimallia näistä kahdesta. Koska pelissä on useammanlaisia kohtauksia, niin väkisinkin tulee tunne siitä, että pelissä on vähän laiskoteltu ja/tai yritetty välttää liikaa elokuvamaisuutta. Kun kyseessä on kohtaus jossa on vain tekstibokseja ilman animaatiota, niin se tuntuu todella laiskasti tehdyltä. Animaatiojälki ja grafiikka ovat kumpikin erittäin hyviä ja tässä pelissä näkyy todella hyvin se tuttu aikuinen ja hyvin väkivaltainen tyyli, mikä Berserk animessa ja magnassa on aina vahvasti läsnä.

Se mikä on ehkä tämän pelin suurin heikkous, tulee vastaan erittäin nopeasti mutta korostuu vasta kun peliä on ehtinyt vähän pelaamaan. Tässä pelissä on vain japanilainen puhe ilman englanninkielen mahdollisuutta. Tekstitys kyllä löytyy, mutta itse todella vihaan tätä päätöstä pelin kohdalla. Itse en vain juuri tykkää katsoa/kuulla kieltä jota en itse ymmärrä. Japanissa varsinkin nämä nimet pistävät todella korvaan ja muutenkin tästä tulee vähän sellainen olo että tästä ei nyt saa kaikkea irti.

Se missä tämä oikeasti räjähtää käsiin, on siinä, kun juttua alkaa tulla keskellä toimintaa. Jos puhe ym olisi englanniksi niin mitää ongelmaa ei olisi koska ymmärrän kieltä. Tämän pelin tapauksessa pitää lukea kaikki tekstiboxit ja kun niitä alkaa tulla keskellä hektisintä taistelua, niin niitä ei vain ehdi lukea, sillä ne menevät aika nopeasti ohi. Tämä on valtava heikkous, sillä juttua tässä pelissä riittää, mutta jos se tulee toiminnan keskellä, niin sen missaa hyvin helposti.


Toiminta on tämän pelin sielu ja sydän. Kenttä kentän jälkeen tarkoituksena on pääasiassa tappaa valtava määrä vihollisia. Tässä pelissä kombo nousee helposti useisiin kymmeniin ja tapettujan vihollisten määrä useisiin satoihin. Vihollisia on ruudulla kymmeniä ja taas kymmeniä yhtä aikaa ja pelihahmo tekee näistä hakkelusta ja viillokkia hyvinkin helposti. Tässä pelissä pelaaja on pysäyttämätön voima jota vastaan vain pomovihollisilla on oikeasti jotakin saumaa.

Myönnettäköön että tämä käy pitkässä juoksussa todella puuduttavaksi ja vaihtelua ei juuri ole tulossa. Viholliset ja kentät vaihtuvat mikä tuo omanlaistansa vaihtelua mutta valtaosan pelistä pelaaja tappaa vihollisia vihollisten perään.

Pelihahmolla on ne peruseväät. Normaali hyökkäys, voimakas hyökkäys, torjunta, syöksy, erikoisase ja vimmatila. Näitä käyttämättä pitäisi sitten selvitä kentistä ja tehtävistä niissä. Tiettyä vaihtelua peliin tulee kun hahmo kehittyy ja oppii lisää. Tämän lisäksi pelihahmolle voi laittaa tiettyjä varusteita mitkä korostavat tiettyjä ominaisuuksia ja mahdollisesti tuovat mukanaan myös lisää ominaisuuksia. Nämä pienet asiat saavat pelin tuntumaan oikein hyvältä, vaikka se perusidealtaan onkin hyvin simppeli ja yksinkertainen.


Kentissä on usein tiettyjä erikoisvaatimuksia joita suorittamalla avautuu osia kuvaruuduista. Osa näistä tehtävistä avautuu kun kentän pelaa vain läpi, mutta hyvin usein mukana on tiettyjä vapaaehtoisia tehtäviä. Harmittavan usein vastaan tulee aikarajallisia tehtäviä, ilman että aika rajaa kerrotaan. Tehtävissä epäonnistuminen on suhteellisen harvinasita, sillä ihan normaalilla vaikeusasteella, kentistä selviää helposti, erityistehtävät tuovat lisähaastetta.

Peli vaikeutuu pikkuhiljaa, mutta huomasin että taistelussa sitä ei juuri huomaa, sillä tietyillä taktiikoilla selviää pitkälle. Haasteellisuus näkyy tehtävissä joita ei sillai vain suoritakaan. Tosin hahmo kehittyy sen verran nopeasti että aiemmin hankalista tehtävistä tulee hyvin helposti hoidettavia, aikarajalliset tehtävät ovat kuitenkin niitä mitkä aiheuttavat harmaita hiuksia ja raivonpuuskia.

Toiminnassa ei juuri vaihtelua ole, vähän lisää temppuja ja varusteita tulee pelin edetessä. Sotasaaliina saatuja kamoja ei todellakaan kannata myydä, sillä varusteiden kehittämiseen tulee lisää temppuja joissa näitä sotasaaliita käytetään. Itse olen oppinut tämän käytännön pelistä Victor Vran ja olisi ollut tosi kiva jos sen olisi tiennyt jo silloin. Kehittämällä varusteita niihin saa lisää ominaisuuksia mitkä taas tuovat pelihahmolle lisää jerkkua.

Pelihahmoilla on olemassa myös vaihtoehtoisia asuja joita niitä tulee varusteiden tapaan pelin edetessä. Tarina on oikein hyvin tuotu mukaan ja sen takia peliä pelaakin innolla eteenpäin, sillä valtaosan ajasta pelissä todella tuntee olevansa Guts joka valtavalla Dragon Slayer miekalla tekee vihollisista selvää jälkeä, kunhan siihen asti pääsee pelissä.


Valtaosa tarinasta pelataan Gutsilla, mutta tietyissä tehtävissä voi pelata myös muilla hahmoilla ja Free modessa saa pelata millä tahansa hahmolla missä tahansa kentässä. Endless Eclipse areenataistelussa voi myös pelata millä tahansa hahmolla. Eri hahmoilla on vähän erilaista pelata sillä tietyt ominaisuudet ovat tietyillä hahmoilla muita parempia. Siinä missä Guts on erittäin voimakas, on esimerkiksi Griffith huomattavasti nopeampi. Kykyjä sitten tuetaan erilaisilla varusteilla. Eniten eroa huomaa vasta sitten kun oikeasti alkaa pelaamaan hahmoilla. Erot eivät aina ole niin selviä mutta pelihahmoissa on sen verran eroa että heitä tuli kyllä kokeiltua aika paljon, viimeistään siksi että pääsisi avamaan tietyt saavutukset jotka vaativat tekemään tiettyjä asioita.

Trophien suhteen käy nopeasti ilmi että tämä on niitä pelejä joissa tapetaan yhdessä kentässä enemmän populaa kuin tietyissä peleissä koko pelin aikana. Yhdessä kentässä saldo voi helposti kohoto 1000 asti, Tälläinen pelityyli sopii omalla tavallaan oikein hyvin, sillä harvemmin vastaavaa on tullut pelattua ja se on osa syy miksi todellakin ahmin tätä peliä piittaamatta siitä, että se oli helposti todella monotonista mättämistä.

Berserkki ja Haukan ryhmä on toimintapelinä oikein hyvä ja tarjoaa vaihtelua hahmovalikoimallaan, ei niinkään pelattavuudellaan. Pelattavaa tässä pelissä ainakin riittää ja tarina on todellakin erittäin hyvin tuotu esiin, vaikka sen etenemistä puhuttu kieli vähän rajoittaakin ja ajoittain toivoisi että pelissä olisi nähty vähän enemmän vaivaa tarinan kuljettamiseen tai sen täydentämiseen. Välianimaatioissa animejälki on joka kerta yhtä hienoa ja muutenkin Berserk on todella uskollinen alkuperäiselle.


Hahmojen suhteen tarina on vahva. Pelin edetessä vastaan tulee valtava määrä toinen toistaan parempia hahmoja. Pääosin Berserkin hahmot ovat oikein hyvin tehtyjä ja sopivat tarinaan mainiosti, tukien toisiaan. Erilaisia persoonia on matkassa paljon ja tarina on juurikin siksi varsin hyvä. Se mikä on loppupuolella suuri heikkous johtuu osittain siitä että monet asiat jäävät kesken. Monta juonikuviota on päällä yhtä aikaa, monet erittäin hyvät tarinakuviot eivät pääse oikein kunnolla käyntiin ja niin monia asioita jää todella kaipaamaan, kuten eeppinen välienselvittely. Loppuhuipennus nimittäin on tässä pelissä erityisen huono, etenkin kun sitä vertaa pariin aiempaan isoon taisteluun. Viimeinen vastus lukeutuu helposti yhdeksi huonoimmista viimeisistä loppareista koskaan.

Guts on valtaosan ajasta ohjattavana sillä hänhän on pelin päähenkilö ja pääviholliseksi nouseva Griffith on myös tehty juurikin sellaiseksi nättien poikien kuninkaaksi kuin animessakin. Pelissä on animen tapaan paljon aikuisille suunnattua materiaalia. Vaikka alastomuutta ja seksiä on tyylitellysti rajattu ja sensuroitu niin väkivalta ja hurme ovat aina vahvasti läsnä ja ihan piilottelemattomasti.

Se mikä teki Berserkistä niin hyvän on läsnä tässä pelissä. Monta erilaista soturiryhmää tulee vastaan, kuten Black Hounds of Hell ja monta erilaista pomovihollista tulee myös vastaan, kuten Nosferatu Zodd. Loppupuolella vastaan tulee myös God's Hand ja monet tutut hahmot ovat hyvin esillä ja kaikkea pitää kasassa erittäin hyvin esille tuotu hurmeinen fantasiatunnelma.

Tunnelmallisesti peli kertoo sen minkä animekin, mutta itse en vain pääse yli siitä, että tässä ei ole englannin kielistä vaihtoehtoa, mikä nykypäivänä ja videopelissä, tuntuu todella oudolta, en muista että milloin olisi viimeksi tullut vastaavaa eteen, jos koskaan.


Kokonaisuutena Berserk and the Band of the Hawk on varsin hyvä toimintapeli. Iso varustevalikoima, varusteiden ja hahmojen kehittäminen ja hyvä hahmovalikoima tarjoavat ajoittaista vaihtelua muuten varsin yksitoikkoiseen toimintaa, joka on tietyllä tavalla varsin mielekästä ja johon sisältyy tiettyjä mausteita.

Heikoimmillaan peli on toiminnan kanssa yhtä aikaa tapahtuvassa tarinankerronnassa ja yksitoikkoisuudessaan. Berserk sarjan fanit saavat pelistä enemmän irti ja mikseivät myös sarjaa seuraamattomat mutta samantyyppiseen tunnelmaan viehtyneet pelaajat.

Kaikenkaikkiaan Berserk ei ole turhan montaa peliä saanut osakseen joten tämä on ihan tervetullut tapaus. Varsinkin kun tässä pelissä pääsee todella olemaan Guts, joka tekee isostakin laumasta selvää jälkeä, hurmeisella tyylillä.

 

+ Berserkin väkivaltainen fantasiatunnelma

+ Runsas hahmo- ja varustevalikoima

+ Animesarjan kattava, varsin pitkä tarina

+ Hurmeinen ja varsin mielekäs toiminta

 

- Vain japaninkielinen puhe

- Toiminnan aikaan tapahtuvat puhe menee ohi

- Toiminnan tietty puuduttavuus ja yksitoikkoisuus

 

Arvosana: 7,5

 

Erityinen

keskiviikko, 31. toukokuu 2017

Yliarvostetuimmat pelit

Jotkut pelit ovat sellaisia joita ei vain pääse karkuun. Niistä puhutaan joka paikassa ja ylistetään jatkuvasti. Aika usein, ne eivät todellakaan kaiken sen ylistyksen arvoisia.

 

 

 

Uskallan väittää että osaan suhtautua peleihin aika puolueettomasti. Tietyt studiot tosin nostavat oitis pahan maun suuhu. Jos jokin peli on nostettu jalustalle, niin pystyn suhtautumaan siihen sen verran neutraalisti, että en automaattisesti pidä sitä loistopelinä. Hyvin monet loistopelit nimittäin pitävät sisällään aika paljon shaibaa. Nämä nyt ovat tietenkin mielipidekysymyksiä, mutta jotkut pelit vain saavat aivan liian paljon ylistystä osakseen.

Kelpuutan listaukseen vain sellaiset pelit joita olen itse pelannut, eli joista on ihan oman käden kokemusta mielipiteen muodostamiseen.

Kaikki näistä peleistä eivät ole missään nimessä huonoja, joukossa on myös pelejä joista itse pidän todella, mutta joissa on sellaisia heikkouksia että ehkä pelit eivät ole ihan sen kaiken hehkutuksen arvoisia.

 

EPÄKUNNIALLISIA MAININTOJA

 

Heavenly Sword

Tony Hawk Pro Skater 2

Persona 3

 




24. Star Wars: Knights of the Old Republic

Monille tämä on se paras Star Wars peli. Niistä Star Wars peleistä joita olen pelannut, tämä kyllä tarjoaa aika paljon ja mitä tulee tarinaan, tämä on yksi parhaita koskaan. Mutta kyllähän tässä pelissä niitä heikkouksiakin riittää. Päähenkilöllä ei ole dialogiääntä ja tämä sama heikkous on myös ensimmäisessä Dragon Age pelissä. Mutta taistelumekaniikka tässä pelissä on surkea. Itse vihaan aivan suunnattomasti tätä D&D pöytäroolipelitaistelua, se syö nautinnollisuutta todella paljon ja tekee monista taisteluista puuduttavia ja sekavia. Kokonaisuutena KOTOR on hyvä peli, mutta ei välttämättä ihan niin hyvä kuin annetaan aina ymmärtää.


23. League of Legends

Kyllähän tätä peliä on tullut pelattua ja paljon. Suurin syy siihen on se, että pari tuttavaani pelaa tätä myös ja kaveriporukassa tämä on huomattavasti siedettävämpää. Se miksi en tästä pidä niin paljoa on se, että tämä on niin tiimipelikeskeinen peli. Suurin syy mikä syö nautintoa on se, että tämä valtaosa tämän pelin pelaajista tuntuu olevan rääväsuisia hermoheikkoja ja lapsellisia mänttejä. Tähän kun lisätään se, että viime vuodet tämä peli on muuttunut kokoajan vähemmän nautinnolliseksi niin on kyllä pakko sanoa että vaikka tämä hyvä peli onkin, niin ei nyt ihan niin hyvä kuni annetaan usein ymmärtää.


22. Tomb Raider

Tämäkin peli on hyvä, ei epäilystäkään, mutta se ei ole kuitenkaan niin ihmeellinen kuin jotkut todella väittävät. Hienostihan tämä reboottasi sarjan, mutta tuntuu usein siltä että tämän pelin kanssa kaikki kritiikki sivuutetaan ja vain hyviä puolia tuodaan oikein korostetusti esille.


21. Legacy of Kain: Soul Reaver

Jos olisin pelannut tätä silloin PS aikakaudella niin en ehkä olisi niin kriittinen, sillä tämä peli ei todellakaan ole kestänyt aikaa. Suurin ongelma on se, että tämä peli on ohjattavuudessaan erittäin kulmikas ja epätarkka. Tämän peli tekee monet asiat todella oikein tunnelmasta ja hahmoista alkaen, mutta tämä ei nyt ole mikään ehdoton PS klassikko.


20. God of War II

God of War on pelisarjana turhan yliarvostettu. Siis kyllähän ne ovat hyviä toimintapelejä, etenkin God of War III, mutta Kratos ei pelihahmona ole järin hyvä ja tämä kakkososa jota joskus kehdattiin kutsua PS2:n viimeiseksi loistopeliksi aika on aika huono. Tuntuu että tämä on niitä pelisarjoja jotka eivät tee mitään väärin ja joissa on pelkkiä hyviä puolia. Tämä on niitä pelejä joista kuulee vähän liian usein ja vähän liian ylikorostettua hehkutusta.


19. Counter Strike

Siitä on todella kauan kun olen viimeksi pelannut tätä mutta kovin hyvää kokonaiskuvaa tämä peli ei vain jättänyt. Sitä on tavallaan hankala selittää, mutta kun huomioi miten paljon tätäkin paskaa hehkutetaan niin tulee kyllä vahvasti se tunne, että tätä ei koskaan kritisoida oikein millään tavalla.


18. Resistance 2

Tämä on niitä pelejä jotka ovat olleet aivan valtavia pettymyksiä. Varsin paljon ylistystä ja tekijänä Insomniac Games, vaikuttaa lupaavalta. Ne katteettomia lupauksiahan ne hehkutukset pitivät sisällään. Aseissa ei ole oikeasti mitään järin ihmeellistä ja pelihahmo on ihan peruskörmy. Kampanja ei sekään ole sieltä parhaasta päästä ja muutenkin kokonaisuus tuntuu juurikin siltä, miltä perusräiskintä tuntuu. Ontolta, sieluttomalta, puuduttavalta ja nopeasti unohdetulta.


17. Dead Rising 2

Tämä on niitä pelejä joka vaikuttaa paperilla todella hyvältä ja joka on saanut varsin hyvää palautetta. No sitten kun sitä itse alkaa pelaamaan niin nopeasti huomaa että mikä tässä pelissä mättää ja se mikä mättää onkin jotain oikeasti sellaista mikä syö aivan kaiken todellisen nautinnon tästä pelistä. Tämä on erittäin hyvä esimerkki siitä että mitä käy kun pelien heikkouksia tunnutaan oikeasti peittelevän ja vain hyviä puolia korostetaan. Tämä oli iso pettymys.


16. Gran Turismo 3

Tämä on niitä harvoja urheilu ja/tai rallipelejä joita olen joskus tullut pelanneeksi vähän enemmän ja pakko sanoa että tässä ei ole kyllä mitään järin hyvää.


15. Dark Souls

En sano että Souls sarja olisi mitenkään huono, mutta se ei kuitenkaan ole ihan niin hyvä kuin valtava popula tuntuu väittävän. Itse olen pelannut niin Dark Soulsia, Demon's Soulsia ja Bloodborne. Ne ovat ihan pelattavia pelejä ja varsin haastavia. Niiden kaikkien kohdalla tuntuu myös siltä, että niiden heikkouksia vahvasti vähätellään ja niille ihan siis todella sovitetaan tiettyä messiaan viittaa, ihan kuin nämä olisivat parhaita koskaan tehtyjä pelejä, paskan marjat. En nyt sano että nämä ovat huonoja pelejä, koska eivät ne loppuviimeksi ole. Sanon vain että nämä eivät ole niin hyviä pelejä kuin yleisesti aina väitetään. 


14. Left 4 Dead 2

Ihan kiva peli, porukalla vielä kivempi. Siinä se oikeastaan onkin. Left 4 Dead 2 ei ole oikein mitään sen ihmeellisempää, sillä puolensa mutta se ei ole todellakaan niin hyvä kuin naurettavan monet tuppaavat väittämään. Siinä on aika kovia heikkousia, puutteita ja typeryyksiä. Se on ihan kiva peli, ei sen enempää.


13. Metal Gear Solid V: Phantom Pain

Tämä on niitä pelejä jotka ovat saaneet aivan liikaa ylistystä. Siis toimintapelinä tämä on oikeasti todella hyvä ei puhettakaan ja haastaa pelaajan kokeilemaan erilaisia lähestymistapoja ja palkitseekin pelaajaa ajoittain. Se missä ylistys menee yli, on siinä, että jotkut kehtaavat väittää tätä täydet pisteet ansaitsevaksi peliksi. Kuki ikinä kehtaa väittää sellaista, sivuuttaa tämän pelin selkeitä heikkouksia. Yksi näistä on tarinan selvä heikkous ja tietyt itseään toistavat ja puuduttavat asiat, esim helikopeterilennot. Siis huono peli tämä ei ole, vaan keskivertoa selvästi parempi, mutta kun tämän selkeät puutteet vain sivuutetaan, niin se ottaa oikeasti päähän.


12. LA Noire

Tämän pelin kohdalla on parikin asiaa mitkä nyppivät. Etsiväpelinä tämä toimii, mutta siihen se sitten jääkin. Toiminnalliset osuudet ovat keskinkertaisia, tarina on todella kehno ja päähenkilö on pelimaailman pohjasakkaa. Tämä on niitä tapauksia joissa Rockstar nimi kuin pyyhkii ne selkeät heikkoudet pois.


11. Half Life 2

Myönnän että en ole pelannut tätä peliä loppuun asti, mutta tarpeeksi kuitenkin. Ihan toimiva räiskintäpeli jossa ihan hyvää sisältöäkin, mutta kun tätä aletaan nostaa yhdeksi kaikkien aikojen parhaaksi peliksi niin se on kyllä reteä yliammunta. Siis onhan tämä ihan kiva peli, mutta ei millään tavalla sellainen messias millaiseksi enemmistö nörteistä sen tuntuu aina nostavan.


10. Final Fantasy XII

Kuka ikinä kehtaakin väittää että tässä pelissä on FF sarjan paras taistelumekaniikka, pitäisi nostaa seinälle. Tämä on se ensimmäinen tapaus jossa FF ei enää ollut FF. Tämä peli on todella monella tavalla todella mitäänsanomaton, tylsä ja särmitön. Silti, tästä kuulee niin paljon kehuja että pahaa tekee.


9. Deus Ex: Human Revolution

Ensimmäinen Deus Ex on itselläni niitä pelejä joita pelaisin jos aikaa olisi, mutta siinä on aika paljon opettelemista. Sekin on omien muistikuvien mukaan vähän yliarvostettu peli, mutta Human Revolution on oikeasti surkea peli, jota tunnutaan aina silloin tällöin nostavan jalustalle. Tästä pelistä keksi niin paljon haukuttavaa että oksat pois. Silti niin monet tuntuvat oikeasti korostavan kuinka hyvä peli tämä on.


8. Fallout 3

Bethesda on niitä nimiä jotka oitis yhdistän peleihin, joista itse en pidä, mutta joita niin monet ylistävät. Tämä oli tavallaan se toinen iso naula arkkuun. Siis tässä pelissä on kyllä puolensa, mutta vain jos panostat tuliaseisiin. Itse huomasin kantapään kautta että mitä tässä pelissä kannattaa tehdä ja mitä. Tästä pelistä kuulee aika rajuja valheita ja muutenkin se kaikki ylistys on aika reilua liioittelua, etten paremmin sano.


7. Final Fantasy VI

Tässä pelissä on puolensa mutta jos rinnalle laitetaan pari muuta FF peliä niin aika moni jyrää tämän alleen. Silti tämä peli nostetaan yhdeksi parhaista FF peleistä. Itse en vain voi yhtyä siihen. Pelattavissa hahmoissa on vain pari oikeasti hyvää, pääroisto on ihan ok, mutta ei läheskään niin hyvä kuin usein liioitellaan. Tarina on ihan kiva ja maailma steam punk tunnelmalla on poikkeuksellisen hyvä. Mutta tämä peli ei ole mitenkään poikkeuksellisen hyvä oikein millään tavalla. Itse en vain käsitä miten tämä on se FF (seiskan ohella) mikä aina nostetaan jalustalle.


6. Super Metroid

Tämä on niitä pelejä joita olen pelannut vasta myöhemmin ja pakko sanoa että ei todellakaan ollut niin hyvä kuin aika monet väittivät. Siis monia hyviä asioita tässä pelissä on eikä tämä nyt mikään järin huono peli ole, mutta se liioittelun määrä ja ylitsevuotava ylistys ovat naurettavia. Tämä on ei nyt ole niitä pelejä joita inhoan, mutta ei tämä ole läheskään niin hyvä, mitä väitetään.


5. BioShock

Yksi kaikkien aikojen yliarvostetuimpia pelejä. Tämä on melkeinpä niitä pelejä joista itse en todellakaan pidä mutta jota kaikki muut tuntuvat rakastavan. Keksin tästä aika paljon enemmän heikkouksia kuin vahvuuksia. Tunnelma on kyllä varsin hyvä ja toiminnassa riittää variaatiota, mutta niin monet asiat tuntuvat ylituputetuilta ja muutenkin BioShock on sellainen peli joka ei juuri tarinallisesti loista. Toiminta on kivaa, mutta siihen se sitten jääkin. Kiva räiskintäpeli mutta ei niin hyvä kuin väitetään.


4. Grand Thef Auto V

Myös yksi kaikkien aikojen yliarvostetuimpia pelejä. Pelasin tämän läpi vastikään ja pakko sanoa että ei ollut järin positiivinen lopputulos. Tekemistä olisi paljonkin mutta valtaosa pelin touhusta on joka tylsää pitkien matkojen ajamista tai loputonta paskanjauhantaa ja ehkä sitten jokunen tehtävä joltakulta umpiärsyttävältä pelleltä. Vapaus olisi kiva jos se toisi kunnolla vaihtelua mutta en vain oikein saanut kunnolla irti tästä pelistä sitä. Kolmesta pelihahmosta yksikään ei napannut ja pelin tarina oli aika surkea. Monille GTA Online on se huippukohta, itse ei kiinnostanut edes kokeilla. Tämä on niitä pelejä joiden kohdalla kehittäjän nimi johtaa silkkaan sokeuteen niitä lukuisia heikkouksia kohtaan.


3. Elder Scrolls III: Morrowind

Ensimmäinen todellinen naula Bethesdan arkkuun. Tämä peli oli niin huono kokemus, että jätin sarjan täysin sivuun sillä tästä pelistä ei nautintoa irronnut. Samaa paskaa mikä tuli sitten Fallout 3:n kohdalla uudestaan vastaan. Skyrim tuskin on paljoa erilainen, mutta tämä on se peli mikä on luonut perustan vahvalle vihalle Bethesdaa kohtaa ja varovaisuuden kaikkia heidän pelejään kohtaan, sillä niitä heikkouksia on edelleen, muuttumattomina, Fallout 4:ssäkin. Tämä on juurikin niitä pelejä joita ylistetään vaikka kuinka vaikka loppujen lopuksi, kyseessä on yksi niitä pelejä itselleni joita todella vihaan, mutta kaikki muut tuntuvat rakastavan.


2. Legend of Zelda: Ocarina of Time

Vaikea päättää että minkä Zelda pelin tähän laittaisin. Legend of Zelda, Legend of Zelda: Link to the Past vaiko tämä. Päädyin lopulta Ocarina of Time peliin joka tuntuu olevan niitä pelejä jotka ovat parhaita pelihistoriassa. Itse en ole koskaan saanut kovinkaan paljoa irti näistä peleistä. Ääninäyttelyn täysi puute, aika tylsä haltiapoika ja tarina joka ei vain nappaa eivät juuri kannusta pelaamaan. Näissä peleissä on toki hetkensä, mutta ei mitään sellaista mikä tekisi yhdestäkään Zelda niin yliarvostetuin kuin ne tuppaavat olemaan. Näiden kohdalla tuntuu että mitään huonoa ei voi olla koska ne ovat Zelda pelejä. Pelaajat tuntuvat olevan aika sokeita näiden pelien suhteen.


1. Shadow of the Colossus

Vahva kandidaatti kaikkien aikojen yliarvostetuimmaksi peliksi. Muistan todella vahvasti sen kun näin peliohjelmassa tämän pelin arvion. Siinä oli nimitty pari selkeää heikkoutta jotka upottaisivat monen muun pelin, mutta ne täysin sivuutettiin tämän pelin kohdalla, vain koska tässä oli nätti grafiikka. Tämä on niitä pelejä joiden kohdalla on kuullut valtavan määrän erilaisia selittelyjä ja valheita joilla paikkaallaan tai sivuutetaan tämän pelin todellaisia ja selkeitä puutteita. Se todella pistää vihaksi. Idea tässä pelissä on toki hyvä ja kolossit ovat paikoitellen todella hienoja ilmestyksiä. Mutta se ei riitä paikkaamaan huonosti tehtyä ja tyhjää maailmaa, surkeaa pelihahmoa, heikkoa tarinaa ja kokoelmaa erilaisia heikkouksia jotka kerran toisensa jälkeen sivuutetaan.

keskiviikko, 31. toukokuu 2017

Aliarvostetuimmat pelit

Kun markkinoilla on valtava valikoimat erilaisia pelejä niin on selvää että toiset saavat enemmän huomiota kuin toiset, varsinkin nyt kun arvosteluja riittää. Harmillista on että usein tiety pelit eivät saa saamaan arvostusta eivätkä siksi saa välttämättä koskaan ansaitsemaan jatkoa

 

 

 

Tässä kohtaa on hyvä tehdä selväksi että nyt ei puhuta suoraan peleistä jotka myivät huonosti jne. Nyt on kyseessä enemmäkin pelit jotka saavat tarpeettoman paljon negatiivista huomiota osakseen tai ovat syystä tai toisesta sellaisia, että niistä ei vain puhuta. Itse olen tuntenut monia pelaajia ja nähnyt lukemattomia listoja erilaisista peleistä. Nämä peli ovat joko niitä joita oitis haukutaan tai joita ei huomioida tarpeeksi.

Voisi sanoa että osaan pätee se, että ne ovat pelejä joista itse todella pidän mutta muut tuntuvat vihaavan. Joskus tämä on erityisen harmillista koska tälläiset pelit eivät välttämättä tule saamaan jatko-osia, tai sitten niiden tuleminen vain viivästyy merkittävästi.

Vain yksi per sarja sillä jotkut sarjat ovat sellaisia, että lähes kaikki pelit siinä sarjassa ovat rikollisen aliarvostettuja.

 

KUNNIAMAININTOJA

 

Darkness II

Gun

Dragonball Z: Budokai Tenkaichi 3

Primal

Tarzan

 




24. Kingdom Hearts II

Kingdom Hearts sarja on yleisesti saanut oikein hyvän vastaanoton mutta ei kuitenkaan tarpeeksi hyvää, sillä muutoin Kingdom Hearts III olisi jo ilmestynyt. Vaikka sarja onkin hyvin vastaaotettu ja paikoin jopa aika kehuttu, niin varsinkin kakkosen kohdalla minulla on sellainen tunne että se on rikollisen aliarvostettu peli. Ei siitä nyt mitään hirveää valitusta kuule, mutta aika usein kun Kingdom Hearts nousee puheeksi niin tämä peli sivuutetaan vain yhtenä jatko-osana, vaikka itse pidän sitä yhtenä parhaana peliä mitä on koskaan tehty.


23. Tai-Fu: Wrath of Tiger

Tämä on niitä pelejä joista ei kuule puhuttavan juuri puhuttavan, ellei asiaa ote itse esille eikä aina silloinkaan. Tämä on niitä unohdettuja klassikkoja joka ei pleikka ykkösen aikaan ollut todellakaan virheetön mutta siinä oli tiettyä tyyliä ja asennetta. Monilla on niitä pelejä joita he ovat joskus kauan sitten pelanneet ja joista ei puhuta nykyään enää oikein mitään. Tai-Fu ei ole omia suosikkipelejäni, ei lähelläkään, mutta se on kuitenkin yksi peli josta on varsin hyviä muistoja.


22. Crash Team Racing

Tämä ei ole mitenkään sivuutettu peli sillä ajoittain kuulee satunnaisten ihmisten mainitsevan tämän pelin ja poikkeuksetta positiivisella tavalla. Itseäni kuitenkin korpeaa se, että tämä peli jää monilla unholaan, koska Mario kart on usein se peli joka nostetaan jalustalle, siis onhan sekin hyvä peli, mutta CTR on se rallipeli, joka parempi kuin yksikään toinen, ainakin minulle. Tämä on niitä pelejä joissa ei juuri huonoja puolia ole ja jotka todellakin kestävät aikaa.


21. Dead to Rights: Retribution

Tämä on Tai-Fun tapaan hyvinkin positiivisen mielikuvan jättänyt peli PS3:n pelikirjastosta. Itselleni tämä on aika tuore löytä ja pakko sanoa että jos olisin löytänyt tämän aiemmin, niin se olisi ollut varmasti mieluisa peli. Aiempaa peliä en ole koskaan pelannut joten vertailukohtaa ei sieltä ole mutta jos Tai-Fu on PS1:n unohdettu klassikko, niin tämä on samaa maata, mutta PS3:lla.


20. Darksiders

Tämä koko pelisarja on sellainen, jonka on pitkään luultu kuolleen, kunnes hiljattain tuli tieto siitä, että Darksiders III tulee näkemään (näillä näkymin) päivän valoa jo ensi vuonna. Tämä on niitä pelejä joista ei juuri kuule negatiivista palautetta, mutta tämä on silti jotenkin unohtunut pelisarja sillä tekijöillä ei ole ollut suurta motivaatiota viedä pelisarjaa mahdollisesti viidenteen osaansa, joka lopulta toisi kaikki ratsumiehet pelattaviksi yhtä aikaa. Olisi hyvä jos useammat pelaajat löytäisivät tämän pelin, jotta tarina saisi sen päätöksensä jota on odotettu pitkään ja joka on saamassa toivottua vauhtia.


19. Bulletstorm

Räiskintäpelien joukossa on hankala erottua edukseen. Itse poimin tämän pelin alelaarista enkä sitä uutena hankkinut. Vastikään tämä peli sai remastared version mutta itse toivoisin mieluummin jatkoa, sillä Luotimyrsky on helposti yksi räävittömimpiä pelejä joissa on todellista asennetta ja räiskintää johon on saatu enemmän ytyä kuin yhteenkään CoDiin tai Battlefieldiin.


18. Soul Calibur III

Sarja ei todellakaan ole kuollut vaan elää ja voi hyvin, vaikka seuraavasta pelistä ei tietoa olekaan. Tosin usein sarjasta nostetaan esiin kakkonen, vaikka kolmonen on omasta mielestäni se aliarvostettu peli ja todellinen helmi. Monien mielestä se ei ehkä tuonut mitään oikeasti uutta ja Chronicles of the Sword oli laimea lisä. Itse pidin CotS:sta ja muutenkin peli oli ilmestyessään erinomainen ja on kestänyt aikaa erityisen hyvin. Soul Calibur sarjassa tämä on se peli joka on turhan aliarvostettu.


17. Lord of the Rings: Return of the King

Mitä tulee elokuvista tehtyihin peleihin, niin tämä peli ei ole mitenkään huono. Siinä on moninpeli, lähemmäs kaikki avain kohdat tarinasta ja erittäin hyvin tehtyä toimintaa. Aika on hieman syönyt tämän pelin loistoa ja osa kentistä on rasittavan vaikeita, mutta kokonaisuutena kyseessä on varsin hyvä peli, ollakseen elokuvaan pohjautuva. Jälleen eräs peli kategoriassa: Pelit joista pidän mutta kaikki muut tuntuvat vihaavan. Tosin nyt on kun Shadow of Mordor ja sen tuleva jatko-osa, niin tämä kyllä häviää vertailussa ihan täysin.


16. War of the Monsters

PS2:n unohdettuja klassikoja ja yksi parhaista hirviöpeleistä, ympäristön tuhomamispeleistä ja tappelupeleistä. Lähemmäs kaikkien pelihahmojen takana on jokin esikuva, kuten Togeralla Godzilla tai Ultra V:llä Ultra Q ja onhan näitä. Tämä on niitä pelejä jotka ottivat huomion täysin itselleen jo pelkän demon voimin. Peli itsessään onnistui todellakin tarjoamaan erittäin paljon pelattavaa, varsinkin jos pelaajia oli useita. Ehdottomasti yksi muistorikkaimpia pelejä.


15. Dragon Age: Origins

Dragon Age sarja on saamassa seuraavan osansa tulevaisuudessa, Dragon Age 4 ilmeisesti jatkaa tarinaa, mutta on täysi mysteeri että miten. Itse olen vahvasti sitä mieltä että Dragon Age on jäänyt liian vähälle huomiolle, osittain siksi että sen sisarpelisarja Mass Effect on vienyt niin paljon huomiota. Myönnän että näissä peleissä on selkeitä heikkouksia, esimerkiksi taistelu ei ole ihan sitä mitä toivoisi ja ykkösessä päähenkilöllä ei ollut ääntä. Mutta tunnelma, tarina, maailma, hahmot ja niin monet asiat ovat erityisen hyviä. On sääli että tämä pelisarja ei ole saanut ansaitsemaansa huomiota ja varsinkin tämä ensimmäinen peli.


14. Van Helsing

Myönnän kyllä että tässä pelissä on omat heikkoutensa, se ei saavuta samaa minkä elokuva saavutti (joka sekin on rikollisen aliarvostettu, yksi omia suosikkielokuviani koskaan) eikä päässyt muutenkin siihen mihin pyrki. Kyseessä ei ole uusi Devil May Cry eikä kyseessä ole mikään mestariteos. Van Helsing on kuitenkin hyvä toimintapeli jossa on oma viehätyksensä. Tämä kuuluu ehdottomasti niihin peleihin joista itse pidän, mutta jota kaikki muut tuntuvat vihaavan. Tästä kuulee harvoin mitään hyvää, vaikka itse sain tästä aika paljon irti. Osittain siksi että nautin todella elokuvasta.


13. Teenage Mutant Ninja Turtles II: Battle Nexus

MItä tulee Turtles peleihin, niin ainoa mikä todella tuntuu saavan ansaitsemansa ylistyksen on TMNT IV: Turtles in Time. Se on loisto peli, mutta Battle Nexus on ehdottomasti oma suosikkini. Maksimissaan neljä pelaajaa local co-op ja leikki kenttänyt monta tuttua kohtausta TV-sarjasta, mukana on myös vähän omaa. Tämä on juurikin niitä pelejä joista nauttii yksin ja porukassa. Onkin rikollista että tämä peli tuntuu täysin unohtuneelta.


12. 24 the Game

Jälleen eräs peli joka tuntuu täysin unohtuneelta ja osalta sarjaa pelit joista itse pidän ja muut eivät. Tarinallisesti tämä on erittäin hyvä ja vahva lisä TV sarjaan, saavuttaen sen tunnelman mikä teki sarjasta niin hyvän. Tälle ei tarvitse tulla jatkoa, mutta tämä on niitä pelejä jotka saavat aivan liikaa negatiivista palautetta osakseen.


11. Sly 3: Konnien Kunnia

Tämä on jälleen niitä pelisarjoja joista en ole pahaa sanaa kuullutkaan, jos Sanzaru Gamesin pyhäinhäväistystä ei lasketa. Sucker Punchin Sly sarja on edelleen PS2:n parhaimmistoa. Kakkonen ja kolmonen ovat täysiä mestariteoksia. Syy miksi pidän koko sarjaa turhauttavan aliarvostettua johtuu siitä, että sitä ei jatketa todellisella rakkaudella. Sucker Punch jatkaa InFamous sarjaa, mutta olisi hienoa nähdä heidän palauttavan Slyn huipulle, minne hän kuuluu.


10. X-Men Origins: Wolverine

Eräs parhaita elokuvista tehtyjä pelejä. Tässä pelissä on pari todella surkeaa osaa (esim. eräs romanssi) ja tietty itseääntoistavuus. Mutta jos joku väittää että tämä ei ole tyyliltään, asenteeltaan ja verisyydeltään juurikin sellainen millainen Wolverine pelin kuuluu olla, valehtelee. Raaka tunnelma ja hurja taistelu todellakin saavat tuntemaan itsensä Wolverineksi ja kun mukana on Hugh Jackman niin se on pelkkää plussaa. Tämä on yleisesti aika hyvän vastaanoton saanut peli, mutta ei tarpeeksi hyvän, sillä jatkoa ei ole tullut ja tuskin tulee.


9. Scarface: World is Yours

Monille tämä on silkka GTA klooni, mutta itse pidän tästä pelistä enemmän kuin yhdestäkään GTA pelistä. Tässä pelissä on vähän samaa kuin X-Men Origins: Wolverinessa. Tässä pelissä todella olet Tony Montana. Peli jatkaa elokuvan tarinaa, pienellä muutoksella, Tony ei kuole. Tämä on todellakin aivan liian aliarvostettu peli ja tuntuu todellakin unohdetulta. Kyseessä on yksi PS2:n unohdettuja klassikoita joka tarjoaa paljon pelattavaa ja vielä sillä oikealla tavalla. Tässä pelissä pelaaja todellakin tuntee olevansa Arpinaama.


8. Final Fantasy VIII

Kun kuulee puhuttavan Final Fantasy sarjasta, niin FF7 on usein se peli joka nousee jalustalle ja hyvästä syystä, se on erittäin hyvä peli, mestariteos. Toinen suurta huomiota saava on FF6, yksi yliarvostetuimpia pelejä koskaan. Itse pidän eniten FF8:sta, mestariteoksesta, ja pidänkin sitä todella aliarvostettuna pelinä ja hyvin usein tulee vielä tunne että tämä on todellakin niitä pelejä joista itse todella pidän mutta jota kaikki muut tuntuvat vihaavan. Kyllähän tästä kuulee positiivisiakin asioita mutta vähemmässä määrin. On harmi että näin hyvä peli jää muiden sarjan pelien varjoon. Ehkä tässä voisi olla seuraava remaster FF sarjassa.


7. Victor Vran

Itse en odottanut tältä peliltä juuri mitään, en edes oikein tiennyt millainen peli on kyseessä. Tämän takia pelattuani huomasin että tämä peli on todellakin saanut aivan liian vähän huomiota. Kyseessä kun on todella hyvin tehty peli jossa riittää pelattavaa ja haastetta pitkäksi aikaa. Geraltin äänellä puhuva Vran on hyvä pelihahmo ja tarinakin on aika hyvä. Tämä on niitä pelejä jotka kohdatessaan tuntee todellakin löytäneensä helmen. Tämä on todellakin peli, joka ansaitsisi niin paljon enemmän huomiota ja ylistystä.


6. Batman: Telltale series

Telltalen pelit eivät todellakaan ole kaikille, mutta ihan hyvää vastaanottoa pelit ovat saaneet. Telltalen Batman meni aika pahasti pipariksi lopussa, pilaten yhden hahmon täysin ja tarjoten varsin kehnon pääroiston. Mutta kun huomioi että millainen peli on muuten, niin tässä pelissä on paljon todella hyvää ja vahvaa sisältöä. Kissanainen ja Kaksinaama ovat molemmat todella hyvin tehtyjä ja hyviä käänteitä riittää. Siihen päälle vielä todella vahvaa ääninäyttelyä niin Troy Bakerilta kuin Laura Baileyltäkin. Batman on juurikin sellainen peli joka ansaitsisi paljon enemmän huomiota ja sitä kautta jatkoa tarinalleen.


5. Punisher

PS2:n unohdettuja klassikoita. Punisherista ei ole turhan montaa peliä olemassa, minkä takia Dead to Rights: Retributionin kaltaiset pelit tarjoavat illuusiota siitä että pelaat Frank Castlena. Tämä peli nimittäin todellakin tarjoaa paljon sitä tavaraa mitä Punisher pelissä kuuluu olla. Vihollisia todellakin tapetaan ja Castle on todellakin armoton ja pirun cool, todellinen badass. Peli toiminnassa onnistunut, tarina on ok ja mukana on paljon kivoja lisiä sarjakuvista ja tarina on jatkoa elokuvalle, jopa Thomas Jane on mukana. Vaikka loppuratkaisu olisi voinut olla parempikin niin kokonaisuutena kyseessä on erittäin hyvä Marvel universumiin sijoittuva peli jota useampien tulisi pelata ja joka ansaitsisi joko jatkoa, tai remasteroinnin.


4. Resident Evil 6

Ehdoton osa listaa peleistä joista itse todella pidän mutta aivan kaikki muut vihaavat. Tästä pelistä kuulee pääasiassa pelkkää haukkumista. Niin monet oikeasti vihaavat tätä peliä. Itse en vain käsitä, tämä on erittäin vahva lisä tarinallisesti ja pelattavuus on entistä hiotumpaa aiemmasta. Tiettyjä asioita ei ole ja tiettyjä asioita ei tarvittaisi, mutta päätarinan ja Mercenaries pelimoodien kautta täytyy sanoa että tämä on yksi mielekkäimpiä zombietoimintapelejä joita olen ikinä pelannut. Lisäksi mukana on local co-op. Resident Evil 6 on Resident Evil 4:n jälkeen oma suosikkini sarjassa ja on pakko sanoa että tämä todellakin on yksi kaikkien aikojen aliarvostetuimpia pelejä.


3. Batman: Arkham Knight

Kyllähän tämä peli myi eikä tästä nyt mitään aivan surkeita arvioita tullut, itsekin myönnän että tässä pelissä on asioita jotka olisi pitänyt tehdä toisin, kuten Deathstroke pomotaistelu ja se miten paljon Lepakkoautoa käytetään. Syy miksi pidän tätä aivan liian aliarvostettuna johtuu siitä, että lähemmäs aina kun tästä pelistä puhutaan niin esille nousee PC porttaus ja se miten paljon lepakkoautoa tässä pelissä on. Tässä kuitenkin sivuutettaan niin paljon. Tarina on loistava, juoni oikein hyvin rakennettuja ja loppuhuipennus on eeppinen. Tässä on legendaariset mittasuhteet saavuttava peli. Se ei ole samalla tavalla suuri harppaus kuten City, mutta Knight on kuitenkin kaikinpuolin erittäin peli täynnä Batman tunnelmaa hahmoja ja sama voima, mitä Arkham Cityssäkin oli.


2. Legend of Spyro: Dawn of the Dragon

Kyllähän tässä pelissä on heikkoutensa, paikoin todella isot sellaiset. Aika monet asiat olisi voitu tehdä paljon paremmin, kyllähän tässä tietty kiire näkyy. Mutta kun otetaan huomioon iso kokonaisuus: Hahmot ovat loistavia, pääroisto on yksi pelihistorian parhaita, tutkittavaa ja löydettävää riittää ja taistelussa on paljon sisältöä. Jälleen yksi peli listalle: Minä pidän muut ei. Tämä peli on suunnattu nuoremmille pelaajille, mutta tosiseikka on kuitenkin se, että kokonaisuutena tämä peli ei ole yhtään niin huono mitä niin monet tuntuvat väittävän. Yksi kaikkien aikojen aliarvostetuimpia pelejä.


1. Wolf Among Us

Susi joukossamme on peli jossa niitä heikkouksia pitää hakemalla hakea. Tarina on paras mitä Telltale on koskaan saanut aikaiseksi, tunnelma on erityisen vahva, maailma ja sen sisältö on vahvasti esille ja taustatarinaa riittää. Pelihahmo Bigby Wolf on yksi pelihistorian parhaista ja kokonaisuus on enemmän kuin mestariteos, se on legendaarinen. Peli on saanut myös varsin hyvän vastaanoton. 

Syy miksi pidän tätä niin aliarvostettuna on siinä, että tästä kuulee aika vähän puhuttavan eikä Telltale on tuomassa jatkoa tarinalle joka tavallaan päättyy mutta jää samalla kesken. Kyllä sarjakuvia edeltävään aikaan mahtuisi vielä lisää tarinaa. Ilmeisesti liian harva on tätä pelannut. Se on sääli sillä omassa genressään Wolf Among Us on paras. Se on lisäksi Telltalen paras peli ja yksi kaikkien aikojen parhaita pelejä.

torstai, 25. toukokuu 2017

Parhaiden huonoimmat puolet

Täydellistä peliä ei olekaan eikä tulekaan, aina on jotakin missä voisi parantaa. Monia heikkousia voi kuitenkin sivuuttaa. Nyt listataan parhaimpien pelien huonoimmat puolet

 

 

 

Siitä saisi vaikka ihan oman listansa, kun alkaa miettiä että mitä tarvitaan huippupeliin. Nyt ei aleta listaamaan huippupelin raaka-aineita, vaan poimimaan ne huonoimmat puolet niistä parhaista peleistä. Erittäin hyvissäkin peleissä on jotakin, mikä syö niiden loistavuutta. Joissakin peleissä on ongelma on jatkuva, kun taas toisissa se voi olla vain yhdessä hetkessä. Kaikki käy.

Yksi heikkous per peli ja pelisarja, joissa pelit ovat selviä jatko-osia (ne tuppaavat perimään tiettyjä heikkouksia)

- Joissakin peleissä niitä huonoja puolia on monia, mutta yleensä yksi nousee selvästi muiden yli. Voidaan mainita pari esimerkkiä jos heikkouksia on monia.

Nyt ei mennä järjestyksessä paras peli ensin. Nyt mennään enemmänkin että isoin heikkous ensin.

Jotkut heikkoudet voivat olla sellaisia, että niitä on muissakin peleissä.

Ideana on myös se että nyt poimitaan vähän selkeämpiä heikkouksia kuin esimerkiksi: Vähän epätarkka ohjattavuus jne. Huonojen puolien pitää olla oikeasti sellaisia jotka haittaavat vielä useamman pelikerran jälkeen, sillä ohjattavuus esimerkiksi on sellainen asia johon helposti sopeutuu.

 




24. Bloody Mary - Wolf Among Us

Crooked Man oli loppuviimeksi todella hyvin käytetty roisto, mutta tavallaan jäin kaipaamaan vihollista joka olisi ollut samaa kaliberia kuin Bigby. Jälkeen päin mietittynä Bloody Maryn käyttö mahdollisti hienosti todellisen Ison Pahan Suden esille tulon. Bloody Maryä käytettiin pääasiassa pelin kovimpana roistona ja se jätti aika paljon toivomisen varaa. Tätä voisi ajatella näin, tämä olisi tarvinnut Banen kaltaisen roiston.

Tämä on aika pieni heikkous, sillä kokonaisuudessa Bloody Maryä oli käytetty hyvin pelin tunnelma ja teema huomioiden, unohtamatta Fables sarjakuvia.


23. Panoksia aseisiin joita et edes käytä - Last of Us

Aika mitätön juttu. Tässä tuhoutuneessa maailmassa pitää pärjätä sillä mitä sattuu löytämään ja sen peli tekee todella hyvin. Mutta se on kyllä ihme juttu että tiettyihin aseisiin tulee ammuksia, vaikka niitä aseita ei juuri edes käyttäisi.


22. Itseään toistava maailma - Middle-Earth: Shadow of Mordor

Tämä on aikalailla sivuseikka, sillä pääpaino tässä pelissä on taistelussa ja sen tämä peli tekee paremmin kuin niin monet muut. Maailmasta kuitenkin puuttuu se tietty vaihtelu. Toki on kaksi eri aluetta joista toinen on vehreämpi, mutta kovin paljoa vaihtelua on silti tule.


21. Asiat jotka olisi pitänyt olla pelissä heti - Witcher 3: Wild Hunt

Loistopeleissä huonot puolet ovat aika mitättömiä, kuten on varmaan jo huomattu. Kaikki heikkoudet mitä tästä pelistä tulee mieleen, ovat joko todella mitättöämiä, tai sitten jälkeen päin korjattuja ja tämä jälkimmäinen harmittaa eniten. Tietyllä tavalla erilaisia isoja hirviöitä olisi voinut olla enemmänkin, eikä aina jotain arkkigriffiniä.

Pelin ilmestyessä siinä ei ollut matka-arkkuja, jonne Geralt voi laittaa tavaroitaan, joten ne tuli myytyä ja se jos mikä raivostuttaa jälkikäteen sillä monia tavaroita olisi todellakin tehnyt mieli jemmata/keräillä, mutta tavaratilaa oli vähän.


20. Ashleyn suojelu - Resident Evil 4

Escort tehtävät nyt ei ole hauska, mutta niitä tulee aina silloin tällöin vastaan. RE4 on ajoittain tälläinen. Kun Ashley on Leonin matkassa, häntä pitää suojella vihollisilta ja vaaroilta. Tämä tekee pelistä paljon rasittavamman. Se tuo ylimääräistä haastetta.

Tämä ei ole loppuviimeksi kovin iso juttu, koska näitä osioita ei ole niin hirveän paljon.


19. Hahmoja käytetään liian vähän - Sly 3: Konnien Kunnia

Joitakin asioita voi pelissä liikaa ja joitakin liian vähän. Tässä pelissä uutena juttuna ovat uudet ryhmäläiset joilla pääsee ajoittain pelaamaankin, mutta se pelaaminen rajoittuu ihan pariin hassuun tehtävään. Esimerkiksi Panda Kuningas on todellinen voimapesä ja hänellä pelataan muistaakseni jopa kaksi kertaa. Siis tässä pelissä on valtavasti variaatiota tehtävissä, mutta olisi ollut kiva jos uusilla hahmoilla olisi päässyt pelaamaan vähän enemmän.

Sly kakkosen laiskasti tehty viimeinen maailma on myös vahva kandidaatti sekä loppupuolen käänteet.


18. Taaksepäin ravaaminen - Spyro: Year of the Dragon

Tämä on sellainen juttu mitä on todella monissa peleissä, kuten myös uusissa Batmaneissa ja Darksiders sarjassa. Se ei ole hauskaa niissä, eikä tässä.

Sanotaan että tietyt osat tästä taaksepäin palaamisesta ovat ok. Sparxin kentät voi tehdä vasta kun kyseisen maailman pomovihollinen on voitettu. Tämä on ihan ok. Se taas ei ole, että yksittäisissä kentissä voi olla yksi yksittäinen osuus, jota ei voi tehdä ilman seuraavasta isosta maailmasta saatavaa liittolaista. Tämä on hyvin ärsyttävää kun pitää palata yhteen tiettyyn paikkaan, eikä voi saada kaikkia jalokiviä ja lohikäärmeen munia sillä ensimmäisellä visiitillä. Tämä on aika pieni ongelma, joka tulee vastaan vain pari kertaa, mutta joka kerta, se ärsyttää.


17. Jaettu energiapalkki - Teenage Mutant Ninja Turtles II: Battle Nexus

Loistopeli jossa maksimissaan neljä pelaajaa, samassa huoneessa. Kokonaisuudessaan kyseessä on yksi parhaita monipelejä joita tiedän ja josta todella nautin, vaikka sitä onkin aika vähän nakertanut. Mutta miksi ihmeessä on tultu sellaiseen ratkaisuun, että kaikki pelaajat jakavat saman energiapalkin. Tämä on oikeasti typerä ratkaisu joka ei käy edes kunnolla järkeen. Aina aiemmin kaikilla on ollut omat energiapalkit ja jos joku putoaa pelistä, niin muut voivat vielä jatkaa, nyt jos yksi mokaa kunnolla, niin kaikki kärsivät siitä.


16. Veren puute - Ninja Gaiden Sigma 2

Tämä on aika pieni asia mutta tyylillisesti se on todella iso, miksi pelistä on karsittu pois veri. Vastaus: Matalampi ikäraja. Olisiko ollut aivan mahdoton ajatus pitää peliä K18 pelinä ja pitää veri mukana, sen sijaan että korvaa veren violetilla "höyryllä" ja saa aikaan K16 pelin.


15. Game Over - Castlevania: Symphony of Night

Tässä on oikeastaan vain yksi huono puoli, se odotusaika. Kun kuolo korjaa tässä pelissä niin ensin tulee Game Over ruutu. Sitten voisi olettaa että tulee continue ruutu, vaan ei. Seuraavaksi palaat valikkoon josta sitten joudut valitsemaan aiemman tallennuksen, miksei tätä voi olla siinä Game Over ruudussa. Tässä tulee liikaa tarpeetonta odottamasti ja kun kyseessä on pleikka yksi aikakauden peli, niin sitä odottamista on.


14.  Hahmon kehitys - Victor Vran

Victor Vran on uskomattoman hyvä peli mutta pitää sisällään tiettyjä heikkouksia. Aseiden kehittäminen olisi voinut olla selkeämpää ja tämä on tavallaan yksi osa tämän pelin heikointa osaa, nimittäin hahmon kehittämistä. Hahmonkehityksessä käytetään kortteja mikä on kiva idea, mutta hahmonkehitys ei vain tunnu juuri vievän hahmoa uuteen suuntaan. Aseiden kehittäminen tuntuu tuovan peliin enemmän oikeaa muutosta.


13. Kamera - Devil May Cry 3: Dante's Awakening

Kamera ei aina ole sieltä huonoimmasta päästä, taistelussa se toimii ihan hyvin. Mutta useissa paikoissa on tehty klassinen kardinaalimunaus. Kun kamerasuunta vaihtuu, niin samalla vaihtuu ohjaus-suuntakin. Tässä pelissä useita paikkoja joissa kameran kanssa leikkiminen tekee simppeleistä siirtymisistä hankalia. Tälläisiä kohtia tulee ajoittain myös taistelussa.


12. Et voi hypätä - Scarface: The World is Yours

Parempi peli kuin GTA:t niin monella tavalla. Erinomaista räiskintää ja laaja maailma jossa voi todella tuntea olevansa Tony Montana. Sitten kohtaat pienoisen kynnyksen maailmassa ja huomaat että ylit et pääse vaikka mikä olisi, koska Tony ei hyppää, hän kiroaa, mutta ei hyppää. Tämän tyylisessä pelissä se, että et voi hypätä on naurettavaa ja siitä saa muistutuksen aina silloin tällöin, kun esteiden yli ei vain pääse.


11. Lentämisen rajoittaminen - Legend of Spyro: Dawn of the Dragon

Tässä pelissä on niitä virheitä enemmänkin, mutta kaikkein eniten oikeasti tuntuu se, kun lentämistä rajoitetaan, etenkin jos se tehdään näkymättömin seinin. Tämä luo vaikutelman siitä, että tekijät ovat väkisin halunneet tuoda lentämisen peliin, mutta eivät sitten ole viitsineet tehdä maailmaa ja tehtäviä tukemaan sitä.


10. Sensurointi - Heavy Rain

Tämän olisi tarkoitus olla aikuinen peli ja pitää sisällään aivan kaikki väkivallasta seksiin. Edeltäjä Fahrenheit ei sensuroinut itseään sitten yhteen, joten miksi tämä peli tekee sitä. Sensurointi on aika sulavaa mutta kyllä se vähän pistää kun yks kaks toiminta piilotetaan tai jotakin poistetaan vaikka ennen sitä kaikki on ollut esillä. Veri on eräs aika selkeä, sitä on loppuviimeksi aika vähän niissä brutaaleimmissakin kohdissa. En nyt tarkoita että sitä pitäisi olla paljon, vaan sopivasti.


9. Itseään toistavat päätehtävät - Assassin's Creed IV: Black Flag

Valtaosa tämän pelin juonitehtävistä ovat eri henkilöiden seuraamista tai erilaista hiiviskelyä joka ei ole järin hauskaa ja toistaa itseään erittäin nopeasti. Musta lippu on hyvä merirosvopeli mutta pääjuoni on tehty niin huonosti, että niiden hetkien toivoisi vain menevän nopeasti ohi.


8. Hätäisesti tehdyt maailmat/osuudet - Kingdom Hearts II

Itse en nyt niin hirveästi vihaa Atlantista, että se olisi tämän pelin selvä heikkous. Itse vihaan tässä pelissä sitä, miten hätäisesti tehdyiltä tietyt maailmat tuntuvat. Tämä on sellainen puoli, mikä tulee vastaan muissakin Kingdom Hearts peleissä mutta kun kakkonen on oma suosikkini, niin nostan sen esiin tästä. Kokonaisuudessaan peli on yksi omia suosikkejani, mutta pakko sanoa että jotkut maailmat tuntuvat aika laiskasti tehdyiltä, joillakin tavalla. Toisinaan se voi olla tarinan esittämisessä ja toisinaan maailman suunnittelussa.


7. Draw - Final Fantasy VIII

Tämä on sellainen toistuva ongelma josta kuitenkin selviää ajoittaisilla draw-maratooneilla. Tämä pelimekaannikka on yksi huonoimpia koskaan, johtuen juuri siitä että se hidastaa peliä tarpeettomasti ja ottaa oman aikansa. Välillä draw tuo säälittävän vähän magiaa ja välillä se epäonnistuu kokonaan.

Tämä ei ole ihan niin paha kuin monia muu seikka, mutta rasittavan tästä tekee se, että tätä joutuu tekemään aina välillä. Tietyillä tempuilla tämän voi välttää ja loppupuolella peliä tämä voi saattaa olla jo pelkkä muisto vain, mutta varsinkin varhaisimmissa vaiheissa peliä, tästä mekaniikasta tulee pahin vihollisesi. Tämä ei olisi yhtään niin huono asia jos tämä olisi tehty helpommaksi mutta hyvin usein kun hyviä taikoja alkaa löytyä, tätä saa harrastaa kyllästymiseen asti. Ja vähän päälle.


6. Batmobilen liikakäyttö - Batman: Arkham Knight

Pelin lopetus olisi myös mahdollinen kandidaatti ja samoin tapa jolla Banea on käytetty sarjassa koko sen ajan. Mutta tämä ongelma tulee erittäin hyvin esille usealla tavalla ja useaan otteeseen. Niin paljon että se ei ole enää hauskaa.

Batmobile olisi ollut ihan hyvä lisä peliin, jos sitä ei käytettäisi melkein kaikessa ja niin usein. Todella monet ongelmat ratkotaan lepakkoautolla ja yksi lupaavimpia 1v1 pomovihollisia, Deadstroke, on tankkitaistelu. Tämä on niitä asioita jotka tuhoavat pelejä. Onneksi Batman: Arkham Knight on kokonaisuutena niin hyvä peli, että se kestää tämän heikkouden.

Pisteet Rocksteadylle ajatuksesta ja sarjan kehittämisestä, mutta olisi hyvä tietää, että ihan kaikkia uusia juttuja, ei kannata käyttää liikaa ja tämä on äärimmäisen hyvä esimerkki siitä, kun yhtä ideaa on tuotu peliin aivan liikaa.


5. Taistelumekaniikka - Star Wars: Knights of the Old Republic

Taistelu on heikko puoli myös Dragon Age: Originsissa, mutta tässä pelissä, se on vielä huonompi. Itse en saa todellista nautintoa tämän tyylisestä taistelusta joka tuntuu yhtä aikaa typerältä ja josta puuttuu tietty kontrolli. Vuoropohjainen taistelu olisi vielä mennyt mutta tämä hybridi, ei vain toimi. Se on lievästi parempi DA:ssa, mutta edelleen pelin suuri heikkous, mutta ei se suurin.


4. Päähenkilöllä ei ole ääntä - Dragon Age: Origins

Vastaavaa on nähty ennenkin, esim Star Wars: Knights of the Old Republic tekee tämän saman asian ja kärsii siitä., mutta ei yhtä paljoa kuin taistelumekaniikastaan, mikä ei ole tässäkään pelissä järin hyvä. Mutta Dragon Age on uudempi peli ja tätä ennen oli Mass Effect jossa oli täysi ääninäyttely. Miksi tässä ei ole. Siis tämän pelin toinen selvä heikkous on se, että hahmonluonti on aika huono, mutta tämä ääninäyttelyn puuttuminen, on merkki laiskuudesta/pihiydestä. Pelissä jossa on paljon dialogia ja paljon keskusteluja, tuntuu vain jotenkin hölmötä että toinen osapuoli ei puhu mitään ääneen.


3. Loppupuoli - Red Dead Redemption

Jälleen päästään pelimaailmaan huonoimpaan juonenkäänteeseen joka on tottakai Rockstarilta. John Marstonin kuoleman jälkeen pelaaja joutuu pelaamaan Jack Marstonilla. Jos haluat viedä kaiken aloittamasi loppuun, etkä ehtinyt tehdä sitä Johnina, niin nyt pitää tyytyä Jackiin ja se on todellakin "tyytyä". John oli erittäin hyvä päähenkilö ja odotin innolla että pääsen jatkamaan pelaamista tarinan jälkeen, tehden loppuun kaikki haasteet jne (vaikka olinkin suurimman osan jo ehtinyt tehdä) mutta sitten kaikki muuttuu ja jäljelle jää Jack, joka ei näytä tai kuullosta tosi mieheltä.

Myös äkkikuoleman aiheuttaminen veden varaanjoutumisella on huonoa, mutta loppupuolen heikkouden rinnalla se on sivuseikka.


2. Pääroisto - Batman (Telltale series)

Lady Arkahm pääroistolla tuhotaan yhtä aikaa yksi klassisimmista Batman hahmoista ja tuodaan peliin roisto joka ei todellakaan pysty kilpailemaan siinä sarjassa missä ovat niin Jokeri, Kissanainen kuin Kaksinaamakin. Kun listalle listäänä vielä Variksenpelätti ja Bane, niin Lady Arkahm on surkea valinta pääroistoksi, muuten erinomaiseen peliin.


1. Grafiikka - Final Fantasy VIII

Itse tuppaan sanomaan että grafiikka ei peliä tee, mutta rajansa kaikella. Graafinen ulkoasu on taistelussa oikein hyvä ja pelissä on jopa välianimaatioita jotka ovat todella hyviä. Jostakin syystä joku neropatti on kuitenkin päättänyt että tehdään tälläinen LEGO ukko / palikka grafiikka siihen osaan pelistä, jossa aikaa vietetään aika paljon. Ajan kanssa tähän tulee oma viehätyksensä, mutta se ei poista sitä tosiseikkaa että grafiikka tässä pelissä, on yksi surkeimpia mitä olen ikinä kohdannut.

Tämä ulkoasu on myös yksi niitä seikkoja mikä syö todella paljon nautintoa tämän pelin kanssa ja siksi se häviää FF8:lle parhaan FF pelin tittelin. Tämä on erittäin huono puoli siksi, että tämä grafiikka on läsnä tässä pelissä alusta loppuun asti, sitä ei voi välttää ja ajoittaiset paremmat grafiikat vain hierovat suolaa haavoihin.