maanantai, 6. huhtikuu 2020

The Council - Mad Ones

The%20Council.jpg?1586166128

Poliitikko, okkultisti vai etsivä?

 

 

Neuvosto on peli joka hyvin monella tavalla iskee juuri oikeaan kohtaan pelihermoa. Se on tarinallinen kokonaisuus jossa pelaajan valinnat ohjaavat tarinaa eteenpäin ja muokkaavat tapahtumia, samalla kun mysteerit enigmaattisen neuvoston jäsenten ympärillä hiljalleen avautuvat. Ensimmäinen osa laittaa kaiken alulle mutta osoittaa hienosti millainen peli on kyseessä.

 

 

 

Hullut

Pelin ensimmäinen viidestä episodista on juurikin sellainen aloitus joka lähinnä herättää kysymyksiä, mutta samalla aikaa mahdollistaa sen, että pelaaja pääsee hyvin kärryille siitä, miten paljon mysteereitä tapahtumapaikkana oleva kartano ja saari pitävätkään sisällään. Historiallisia henkilöitä tulee vastaan todella paljon aina George Washingtonista alkaen ja kaikki ovat osa salaperäistä neuvostoa, jonka johtaja, lordi Mortimer itse on todellinen mysteeri. Mutta pelaajalla, Louis De Richetillä, on myös omat tarkoitusperänsä olla saarella. Aloitus on juuri oikealla tavalla koukuttava, sillä sen jälkeen on varsin suuri houkutus hankkia koko peli.

 

Valintoja jotka jäävät kummittelemaan

Tarina alkaa yksinkertaisella tilanteella joka hyvin tehokkaasti osoittaa miten paljon yksi valinta voi merkata jatkon kannalta. Vaikka pelin tapauksessa monet tilanteet ovat valintoja kahden vaihtoehdon välillä, niin kyllä niillä eväillä on osattu koota hyvin kiinnostava kokonaisuus joka tuo mieleen Telltale Gamesin tyyliin dialogipuiden ja valintojen pohjalta muovautuvan tarinan muodossa. Keskusteluissa on monia erilaisia vaihtoehtoja, mutta yhdellä pelikerralla vain muutamat pystyy käymään läpi, mikä lisää uudelleenpeluuarvoa. Ja onhan yksi aikaisimpia ja ehkä merkittävimpiä valintoja se, että millainen pelihahmo perusominaisuuksiltaan on.

Pelissä on valtava taitopuu, joka jakautuu karkeasti kolmeen haaraan joista jokaisessa omanlaisensa ominaisuudet jotka mahdollistavat tietynlaiset toimitavat. Poliitikko on sivistynyt mies joka ymmärtää etiketin päälle, on perillä maailman menosta ja pystyy charmillaan ja tiedoillaan poimimaan yksityiskohtia poliittisista tilanteista ja kääntämään tilanteen edukseen sulavuudellaan. Okkultisti puolestaan on huomattavasti synkempi juonittelija joka ymmärtää salatieteiden päälle ja pystyy huijaamaan muita tekemään hänen likaisen työnsä, puhumattakaan väärentämisestä ja varastamisesta. Sitten on etsivä joka pystyy huomaamaan valppaudellaan monia pieniä yksityiskohtia ihmisissä ja joka psykologian tuntemuksellaan ja logiikallaan tulkitsee eleitä ja ilmeitä. Hahmoluokan mukana tulee kokoelma ykköstason ominaisuuksia ja jokaisessa ominaisuudessa on muutama taso. Ilman tasoa yksi, tiettyä toimintoa ei voi suorittaa ollenkaan ja tietyissä tilanteissa tietyt toiminnot vaativat enemmän suoritusta, mitä ei loppuviimeksi kovin paljoa ole käytettävissä.

Koska todella monet asiat vaativat erilaisia taitoja, niin pelin uudelleenpeluuarvo kasvaa entisestään sillä ensimmäisellä kerralla kaikkia asioita ei vain voi tehdä. Kaikki ominaisuudet ovat saatavilla jokaiselle hahmoryhmälle, mutta ne vaativat kokemuspisteitä avautuakseen ja koska pelin edetessä vastaan tulee haastavampia tilanteita niin on suotavaa että pelihahmo olisi oikeasti hyvä muutamassa asiassa, jotta tilanteet pystyy ratkaisemaan. Vaihtoehtoja on aina ja tietty hahmoluokka ratkaisee tilanteet pääasiassa tietyllä tavalla, varsinkin aluksi.

 

Heikkouksien hyödyntämistä ja vahvuuksien välttämistä

Koska vastaan tulee monta historiallista henkilöä, niin peli pyrkii asettumaan todellisuuteen, mutta on samalla mahdollisesti fiktiivinen enemmän tai vähemmän. Pelissä on yliluonnollisuuteen viittavia puolia mutta myös täysin todellisuuteen sidottujakin asioita. Louis näkee näkyvä jotka voivat ohjata häntä tiettyyn suuntaan, mutta peli ei tässä vaiheessa kerro että ovatko näyt oikeasti yliluonnollisen aistin tuottamia, vai onko kyseessä mielisairaus. Näitä puolia ei tupute pelaajalle, vaan annetaan tehdä vapaasti omat tulkinnat. Council ei suoranaisesti esittele itseään täysin todellisuuteen sidottuna pelinä, mutta ei myöskään vaikuta erityisen yliluonnolliselta, vaan enemmänkin tarjoaa mahdollisuuden olla kumpaa vain, tai molempia.

Jokaisella hahmolla on erilainen luonne, mitä kuvaavat hahmokohtaiset heikkoudet ja vahvuudet. Siinä missä eräs viehättävä naishenkilö on immuniini logiikalle, on hän heikko psykologialle. Hahmoilla on yleensä muutama heikkous ja vahvuus mutta astetta vaikutusvaltaisemmat ja vahvemmat henkilöt voivat olla todella vahvoja luonteita jolloin heikkouden löytäminen voi olla varsin hankalaa. Kun päätyy yhteenotto tilanteeseen, niin vahvuudet ja heikkoudet ovat erittäin tärkeitä. Yhteenotto tilanteessa voi tehdä yleensä muutaman virheen ennenkuin häviää yhteenoton. Näitä asioita ei tarvitse painaa mieleensä sillä pelaajalla on käytössään varsin kattava määrä tietoa, jota käyttää hyväkseen tilaiteiden ratkaisussa ja kaikki tieto merkataan ylös. Lisäksi erilaiset rohdot tuovat mukanaan etulyöntiasemia tai parantavat haittavaikutuksia. Stressaava tilanne voi järkyttää minkä seurauksena pelihahmo järkyttyy ja toimenpiteet vaativat enemmän, tähän päätyy myös jos osuu pelihahmon immuniteettiin. Rohdolla tästä pääsee helposti eroon ja toisella rohdolla pystyy huomaamaan keskustelussa että mille hahmo on immuniini ja mille heikko. Sitten on rohto joka tuo lisää suorituspisteitä tai tekee seuraavasta suoritteesta ilmaisen. Rohtoja voi kantaa mukanaan vain kourallisen kutakin, mutta samalla aikaa niitä on rajallisesti minkä takia tuhlaaminen ei alkupuolella ole välttämättä se paras ratkaisu pitkäjänteisessä mielessä.

Paikkojen tutkiminen ja hahmoille puhuminen on avainasemassa resurssien keräämisessä. Kartanon kaikkiin paikkoihin ei pääse kaikkina ajanjaksoina, joten mahdollisuudet on hyvä käyttää hyödykseen kun ne tulevat vastaan. Samalla aikaa pelissä korostuu myös se, että tekemällä tietyn ratkaisun heti, ei välttämätät pysty suorittamaan toista vaihtoehtoa, joka tulisi pian myöhemmin. Tarinallisesti kokonaisuus on monimutkainen ja täynnä tilanteita jotka missaa, jos ei ole heräillä koko aikaa. Monet osuudet pelissä ovat sellaisia että mitään takuita ei ole siitä, että alueelle pääsee enää uudestaan, mutta samalla aikaa on syytä pitää mielessä että suorituspisteet eivät lataudu ellei pelihahmo lepää, eli säästäväisyys on suotavaa, mutta täysi pihtaaminen ei välttämättä ole se toimivin ratkaisu sekään.

 

Houkutteleva omalla haastavalla tavallaan

Council ei ole vaikea peli, tavallaan. Mutta se on erittäin haastava, omalla tavallaan. Tämän tyylisten pelien suhteen haastavuus tulee siinä suhteessa että pelissä on paljon asioita joita ei tarinallisesti vain saa tietoonsa jos ei osaa tiettyä asiaa tai tee tiettyä asiaa tiettyyn aikaan. Valinnat tekevät pelistä oikealla tavalla raastavan, sillä virheitä ei voi korjata. Peli tallentaa todella usein ja silloin tehdyt asiat ovat kiveen kirjoitettuja. Tietysti pelissä voi hypätä kappaleen suoritettuaan taaksepäin tiettyyn pätkään, mutta se ei omasta mielestäni ole se oikea tapa pelata näin tarinallisesti vahvaa ja valintarikasta kokonaisuutta jossa iso osa viehätyksestä riippuu siitä, mitä pelaaja on tehnyt ja että pelaaja on valmis ottamaan vastuun ratkaisuistaan, vaikka ne jäisivät kummittelemaan.

Mad Ones on siinä mielessä todella hyvä aloitus, että se jättää niin paljon tulkinnanvaraa. Muutamat hahmot oppii tuntemaan todella päällisin puolin kun taas joistakin tuntuu saavan vähän enemmän selkoa. Pelihahmo toimii perusidealtaan aina samoin, mutta hänen pätevyytensä avaa erilaisia mahdollisuuksia. Vaikka pelaaaja olisi etsivä ja psykologisesti terävä tulkitsemaan hahmojen tuntemuksia, se ei tarkoita ettikö hän voisi olla myös salatieteiden asiantuntija. Tietyt tilanteet pelissä nimittäin tuovat pisteitä tiettyyn ominaisuuteen joten erilaiset kyvyt aukeavat perusteellisten tutkintojen kautta, puhumattakaan että pelimaailma on täynnä erilaisia kirjoja joita lukemalla voi tehostaa tietyn ominaisuuden tehoa. Suotavaa olisi kuitenkin että muutama ominaisuus olisi astetta parempi, sillä iso valikoima ominaisuuksia mahdollistaa kyllä ison valikoiman vaihtoehtoja, mutta muutama perusteellisesti kehitetty ominaisuus taas tuo mukanaan muutaman oljenkorren tilanteiden ratkaisuun, ilman suurta vaatimustasoa suorituspisteiden kanssa.

Tarinallisesti kaikki päättyy tilanteeseen jossa kaikki on kesken, mutta kun kyseessä on episodillinen peli, niin se on täysin odotettavissa. Mutta se tapa jolla kaikki päättyy, riippuu todella vahvasti siitä, mitä ratkaisuja pelaaja on päätynyt tekemään. Spoilaamatta mitään, lopputilanne voi olla täysin erilainen yhden päätöksen kautta. Mutta samalla aikaa, monet huomattavasti pienemmät asiat voivat vaikuttaa merkittävästi siihen, mitä tulevaisuudessa tulee vastaan. Tieto on helposti arvokkain asia mitä pelissä on, sillä tilanteessa jossa pelaaja on vastakkain toisen hahmon kanssa,tieto on erittäin tärkeää.

Pelillisesti mukana on kuitenkin myös erilaisia saavutuksia, jotka tuovat erilaisia bonuksia. Selvittämällä tietyn hahmon kaikki vahvuudet ja heikkoudet saa bonukset, mutta bonuksen saa myös kun kehittää tiettyjä ominaisuuksia tiettyyn pisteeseen. Hahmon kehitys on yllättävän laaja ja monitahoinen mikä entuudestaan tuo mukanaan haastetta. Siitäkin nimittäin saa bonuksen jos yhden tehtävän aikana ei käytä yhtäkään rohtoa, tai jos käyttää loppuun kaikki suorituspisteensä. Laskelmoiva suhtautuminen peliin korostuu varsinkin ensimmäisellä kerralla kun ei ole mitään tietoa että mitä tulevan pitää, koska silloin pitää ottaa riskejä. Seuraavat pelikerrat ovat huomattavasti helpompia kun pelaaja tietää mitä tietyissä tilanteissa tapahtuu ja mihin pisteitään kannattaa säästää ja miten ottaa suurin hyöty irti erilaisista tilanteista.


Yhteenveto

Council on erinomaisesti kirjoitettu kokonaisuus jossa todella hyvin kirjoittu dialogi yhdistyy salaperäiseen tarinaan jossa paljon erilaisia puolia. Pelaajan valinnat ohjaavat tarinaa ja vaikuttavat siihen mitä pelaaja voi ja mitä hän ei voi tehdä. Vaikka valinnat ovatkin lähinnä kahden eri suunann välillä, niin kun peli jatkaa etenemistään, ne alkavat vaikuttaa enemmän ja enemmän. Tämä on tietysti vain ensimmäisen episodin pohjalta tehty päätelmä, mutta Mad Ones onnistuu todella hyvin koukuttamaan pelaajan katsomaan pelin loppuun asti.

Niin ja tämä ensimmäinen jakso on ilmainen joten jos epäilyttää, niin kannattaa kokeilla. Ehkä se kannustaa hankkimaan koko pelin.

 

+ Erinomaisesti kirjoitettu valintojen ohjaama tarina

+ Hahmonkehityksen monipuolisuus ja vaikutus kokonaisuuteen

 

- Tuntuu monesti todella rajatulta

- Monesti valinnat ovat kahden asian välillä

 

Arvosana: 8,4

 

Mahtava

maanantai, 6. huhtikuu 2020

Huonoimmat Lopetukset II

Samalla tavalla kuin hyviä lopetuksia tulee kokoajan lisää, niin myös huonoja tulee vastaan enemmän ja enemmän. Monesti kyseessä voi olla vain tarpeetonta cliffhanger pelleilyä, mutta joskus kyse on vain todella typerästi tehdystä lopetuksesta joka ei avaa mitään tai vain kikkailee.

 

 

 

Selvennystä:

 

Lopetukseksi lasketaan se tilanne jossa pelin päätarina loppuu. Kun lopputekstit alkavat.

Tämän jälkeen voi olla sitten vielä pelattavaa, kuten sivutehtäviä.

Yksi per peli

 

 

EPÄKUNNIALLISIA MAININTOJA

 

Jak 3

- Koko Ottsel asetelma ei vain toimi ja lopetus on myös aika mitäänsanomaton.

 

Vanquish

- Loppuviimeksi mikään ei tunnu johtavan mihinkään vaan jäävän kesken.

 

Assassin's Creed II

- Tarpeetonta kikkailua menneen ja nykyisen välillä.

 




24. 


23. Evil Within

Sellainen aika tyypillinen kauhuelokuvahenkinen lopetus jossa mitään ei viedä loppuun asti, vaan jätetään enemmän tai vähemmän puoli tiehen, tietysti myös vihjaillen siitä, mitä tulevan pitää.


22. Beyond Good and Evil

Perustyylinen cliffhanger lopetus, eli sitä tyypillistä ei niin hyvin tehtyä päätöstä kokonaisuudelle. Pääidea on selvästikin ollut vain tehdä paikka jatko-osalle, kiusaamalla pelaajia.


21. Dragon Age: Inquisition - Tresspasser DLC

Pääpelin päätös on loppuviimeksi ihan hyvä, vaikka se Dreadwolfin kanssa meneekin taas vähän tarpeettoman kikkailun puolelle. Viimeinen DLC on myös tarinallisesti suhteellisen toimiva, mutta jättää aivan liian paljon toivomisenvaraa siinä suhteessa, miten se päättyy. Solas saa aivan liian paljon painoa ja muuten tämä tulevan rakentaminen on turhan isossa osassa kokonaisuudessa. Tarina kun vain ei päätä mitään vaan jatkaa uusien juonikuvioiden aloittamista silloin kun pitäisi vain lopettaa.


20. Red Dead Revolver

Loppuu ilman mitään ihmeempää. Pahis on kuollut, yksi parhaista hahmoista on kuollut off screen ja Redin tulevaisuus ei näytä lupaavalta. Tässä lopetuksessa ei tunnu olevan oikeastaan mitään erikoista. Peli vain päättyy ja kaikenlaisesta vihjaillaan.


19. Beyond: Two Souls

Kokonaisuuteen mahtuu monta erilaista lopetusmahdollisuutta ja jos jokin pitäisi nostaa erityisen huonoksi, niin Jodien paluu Jayn luo, koska se ei vain tunnu millään tavalla järkevältä. Mutta suurin ongelma on lopun tulevaisuusnäkymä joka vain maalailee mahdollisuuksia jatkolle lähes tarpeettomasti.


18. Mafia III

Tässä pelissä on aika monta lopetusta eikä mikään niistä ole tyydyttävä, käytän nyt sitä minkä lopulta itse sain, eli lopulta valta menee Vitolle kun Lincoln lähtee New Orleansista. Tämä peli päättyy todella tylsästi ja kun huomioi että Lincoln on päähahmona ihan perseestä, niin lopetus ei toimi sitäkään vähää.


17. Half-Life 2

Karu cliffhanger jossa paikka räjähtää ja G-mies tulee juttelemaan. Sitten kaikki jää siihen. Eli tyypillinen lopetus jossa kaikki jätetään kesken.


16. Dirge of Cerberus: Final Fantasy VII

Muuten tässä lopetuksessa ei ole mitään pahaa sillä se on varsin tyydyttävä rauhallinen päätös, kunnes kuvaan tulee salainen lopetus jossa eräs yllättävän typerän näköinen kaveri tulee sekoittamaan pakkaa pääroistositeellään ja siivellään. Kyseinen hahmo näyttää paljon paremmalta Crisis Coressa, kuin tässä. Tämä jatkovihjailu on lähinnä tarpeeton lisä.


15. Resident Evil 6: Jaken Kampanja

Siinä missä Leonin kampanja päättyy erittäin hienosti ja Chrisinkin kampanja onnistuu tarjoamaan varsin yllättävällä tavalla toimivan päätöksin, niin Jaken kampanja ei oikein muuta onnistu tekemään, kuin tarjoamaan lopetuksen jossa jää puuttumaan niin paljon. Monet asiat joita enemmän tai vähemmän toivoisi eivät koskaan tapahdu ja muutenkin lopetus on sellainen jossa "se jokin" jää täysin puuttumaan ja tämän kanssa tulee aika tyhjä olo.


14. Ratchet & Clank: Tools of Destruction

Tuntuu että kun tarpeeksi kauan odottaa niin kaikki pelisarjat käyttävät cliffhanger lopetusta ja siihenhän Ratchet & Clank sarjakin lopulta meni. Lopetuksessa kaikki jätetään tilanteeseen jossa tarina jää kesken ja jatkuu myöhemmin. Mitä muuta siitä voisi sanoa, kuin että se ei ole millään tavalla tyydyttävä päätös tarinalle.


13. Walking Dead, season 1

Loppupätkä joka ei kerro lopulta yhtään mitään. Lopetuksessa on monta hyvää puolta draamallisesti, mutta kaikki menee pipariksi siinä kohtaa kun yritetään auttaa Clementine eteenpäin, koska samalla tarinaa ei millään tyydyttävällä tavalla viedä minkäänlaiseen päätökseen, vaan jätetään leijumaan.


12. Jak & Daxter: Precursor Legacy

Törkeä cliffhanger ilman mitään muuta. Vaikea tätä on sen enempää avata. Kun on kerännyt kaikki tarvikkeet ja avaa mystisen oven, niin kaikki tuijottavat sitä äimänä mutta pelaaja näkee vain valoa, kunnes peli vain loppuu, ilman mitään selityksiä tai kummempaa juonellista palkintoa.


11. Far Cry 5 - Maailmanloppu

Lopetus joka pyrkii vain olemaan shokeeraava, ilman mitään oikeaa sisältöä. Ydinpommin isku tuhoaa kaiken ja jostakin syystä taas kerran kaikki munaavat ja Joseph saa yliotteen, julistaen uhkaavana että tästä eteenpäin, pelaajan ohjaama tulokas on nyt hänen perheensä. Siinä on tiettyä tyyliä, mutta tapa jolla kokonaisuus on luotu, ei vain käy järkeen niin monella tavalla, että se ei vain toimi isona kokonaisuutena.


10. Deus Ex: Mankind Divided

Tuntuu että tämän pelin lopetus ei oikeastaan edes yritä lopettaa mitään vaan toimii lähinnä mahdollisuutena sekoittaa pakkaa mahdollisimman paljon lisää, jotta jatko-osalle olisi enemmän ja enemmän kysyntää. Mikään kun ei tunnu päättyvän, vaan lähinnä täydentyvän ja jatkuvan.


9. Gun

Todella tylsä loppu. Päähenkilö jättää roiston kuolemaan tämän anoessa ja selviää liittolaisen avulla. Sitten peli loppuu, ei mitään sen ihmeellisempää. Tälläinen lopetus on hyvä siksi, että ainakaan se ei ole cliffhanger, mutta samalla se ei tarjoa mitään erikoisempaa tyydyttävää päätöstä tarinalle, vaan vain tylsän lopun ilman mitään ihmeellisempää.


8. Lord of the Rings: Third Age

Tässä olisi ollut vaikka kuinka mahdollisuuksia, mutta loppu sidotaan todella vahvasti kirjojen tapahtumiin, kun Sauron tuhoutuu. Pelin sankareista ei kerrota oikeastaan mitään, vaan heidät unohdetaan lähemmäs saman tien, vaikka heidät on nostettu taistelemaan suoraan itseään Sauronia vastaan. Tämä on sellainen lopetus joka ei käy juuri edes järkeen eikä tarjoa mitään erityisempää saati tyydyttävää päätöstä tarinalle.


7. X-Men Origins: Wolverine

Cliffhanger lopetus jolla ei ollut mitään syytä olla cliffhanger. Kun nyt on kyse hahmon alkuperästä niin tietyllä tavalla tämä on ymmärrettävää, mutta lopetuksen kanssa mennään pitkälle tulevaisuuteen ja vain sekoitetaan tarinakokonaisuutta ilman mitään järkevää syytä, sillä tämä on niitä lopetuksia josta on tehty näin monimutkainen ja kikkaileva, vain jotta olisi olemassa syy tehdä pelille jatko-osa jossa kaikkia näitä juonikuvioita sitten aletaan purkaa, sillä isoihin kuvioihin on sentään menty, lähes maailmanlopun fiilikseen.


6. Call of Duty: Ghosts

Muuten lopetuksessa ei ole mitään vikaa, mutta kun mukaan on pakostakin vielä ängetty viime hetken käänne jossa juuri tapettu pääroisto ei olekaan kuollut ja kaappaa pelihahmon, tehdäkseen hänestä itsensä kaltaisen, ei lopetuksella saada aikaiseksi muuta kuin paha maku kokonaisuudesta.


5. Red Dead Redemption 2

Ongelma tämän kanssa on siinä, että tämän pelin lopetus, on vain ensimmäisen pelin johdantoa ja kaikki menee täysin pieleen siinäkin tapauksessa. Tämä lopetus on sellainen josta ei pysty nauttimaan silla vaikka siinä korjataankin tiettyjä vääryyksiä, niin silti Marston on vain matkalla kuolemaansa ja kaikki on väliaikaista. Lopetus ei toimi, koska se ei oikeastaan edes lopeta mitään millään tavalla. Kaikki toimisi paremmin jos siinä olisi otettu vähän isompi kokonaiskuva, eikä jääty vain ykköspelin johdannoksi.


4. Resident Evil 5

Weskerin loppu ei tee kunnia hahmolle on se suurin ongelma tämän pelin lopetuksen kanssa. Kaikki muut kliseiset Resident Evil pätkät ovat ihan ok ja vaikka tulivuoren kraatteri onkin upea paikka loppuhuipennukselle, niin tapa jolla Albert Wesker viimeistellään, ei vain ole hahmolle sopiva lopetus, muutenkin hänen lopullisesta muodostaan puuttuu kaikki tyylikkyys. Tälläisenään lopetus on todella peruskamaa, mutta se miten huonosti se tekee lopun todella hyvästä roistohahmosta pudottaa sen todella alas.


3. Middle-Earth: Shadow of War - Blade of Galadriel DLC

Harvoin tulee vastaan tapauksia kun DLC pärsää pääpelin paremmin kuin hyvin, mutta tämä on juurikin sellainen tapaus. Shadow of War onnistuu kehittämään erinomaisen tarinan ja tämä DLC yrittää täydentää sitä, mutta tekee sen täysin pääpelin kustannuksella. Lopetuksessa pääroistona on pääpelin sankari Talion ja tapa miten peli päättyy, Talionin tappioon, pääasiassa vain luo ristiriitaisuutta pääpelin tarinan kanssa. Tämän DLCn olisi pitänyt päättyä siten että Talion nujertaa pelaajan.


2. Divinity: Ego Draconis

Tämä on niitä tapauksia joissa DLC sisältää sen todellisen lopetuksen. Flame of Vengeancen päätös on sellainen todella klassinen fantasiatarinapäätös jossa sankari voittaa ja häntä juhlitaan samalla kun roisto kuolee. Tämän pelin tapauksessa kaikki siis jää kesken ja DLC on se loppuhuipennus. Tässä vaiheessa sankari on kristallissa vangittuna kun taas vihollinen herää. Kaikki jää keskeneräiseen tilaan, eli tyypilliseen umpisurkeaan cliffhangerlopetukseen. Huonoon lopetukseen pahimmasta päästä.


1. Kingdom Hearts III

Ottaen huomioon että tämän pitäisi olla se Dark Seeker saagan päätös, niin aika monet asiat eivät loppuviimeksi edes pääty. Tietysti tiettyjen hahmojen tarina saattaa olla nyt ohi, mutta olisi ollut suotavaa että lopetus olisi ollut vaihteeksi sellainen, mikä ei heti välittömästi ala maalailemaan jatko-osalle paikkaa. Kingdom Hearts II teki hyvää työtä lopetuksen kanssa, joten miksi se tuntuu olevan nyt mahdotonta. Muuten kaikki on hyvin, mutta viime hetken käänne sitten pilaa aivan kaiken todella hyvin ja vain lisää epätietoisuutta.

lauantai, 4. huhtikuu 2020

Huonoimmat Pelihetket II

Huonot pelihetket voivat olla todella monenlaisia. Joskus kyseessä voi olla todella pieni asia joka pilaa kaiken ja joskus taas jotakin mikä kyllä nyppii mutta ei pilaa kaikkea. Monesti on vaikea valita sitä että mikä todella ratkaisee ja mitä ei pitäisi huomioida olleenkaan, mutta säännöt olkoon se tekijä mikä rajaa mahdollisuuksia päästä osaksi listaa.

 

 

 

Säännöt:

 

- Vain yksi per peli

- Ei kokonaisia pomotaisteluita (yksi osa käy)

- Ei kokonaisia maailmoja (yksi taso/tehtävä/osa käy)

 

 

EPÄKUNNIALLISIA MAININTOJA

 

Minas Tirithin muuripuolustus - Lord of the Rings: Return of the King

- Todella vähän mokaamisenvaraa ja paljon tikapuita joita kaataa.

 

Kristalliluolan näkymätön silta - Dark Souls

- Kävelemistä tyhjyyden päällä, näkymättömällä tasanteella.

 

Skulls pomotaistelu - Metal Gear Solid V: Phantom Pain

- Tehtävä jossa useampi Skulls pitää tappaa. Se ei ole hauskaa, vaan turhauttavaa.

 

Selli - Metal Gear Solid 3: Snake Eater

-  Arpomista ja odottelua.

 




24. Jääluolissa hiippailu - Resident Evil 6: Jaken kampanja

Jaken kampanjassa on pari todella rasittavaa pätkää ja jääluolat ovat ehkä se kaikkein rasittavin. Ustanak seisoo hiljaa paikoillaan huoneen keskellä ja yksikin rasahdus voi herättää hänet jonka jälkeen hän tappaa pelihahmot yhdellä osumalla. Tämän takia tämä kohta on pakotettua hiiviskelyä ja ehdottomasti sieltä rasittavimmasta päästä, sillä näin toiminnallisessa pelissä ei tee mieli pakotetusti hiiviskellä.


23. Viimeinen kiipeily - Catherine

Tämä peli menee laatikkopulmissaan monesti aivan liian pitkälle ja viimeinen kiipeily on helposti se rasittavin. Tuntuu että vuori on täynnä ansoja ja mahdollisesti vain yksi reitti johtaa loppuun asti ja virheille ei juuri ole aikaa. Siis tämä peli on tehnyt monta mokaa, mutta tämä viimeinen on niistä epäreiluin niin monella tavalla.


22. Tankkisota - Metal Gear Solid V: Phantom Pain

Quietin viimeinen tehtävä, jossa kaikki alkaa hänen pelastamisellaan ja eskaloituu lopulta loputtomalta tuntuvaan taisteluun jossa vihollistankkeja tulee paikalle rasittavan paljon. Tämän tehtävän kanssa tuntuu että taistelu vedetään aivan liian pitkälle sillä tästä tehtävästä on se reilu haaste todella kaukana.


21. Ashleyn suojaaminen - Resident Evil 4

Kun Ashley menee yläkaarelle ja häntä pitää suojata, samalla kun hän operoi kampea ja kulttilaisia tulee kimppuun joka suunnasta, ollaan yhdessä pelin rasittavimmassa osuudessa. Ashleyn suojaaminen on yksi asia, mutta samalla pitää muistaa suojata oma selusta ja kulttilaisia tulee päälle loputtomana armeijana.


20. Lopetusjohdanto - Beyond: Two Souls

Tämä on niitä tapauksia kun elokuvapätkien ohitus olisi poikaa. Pätkät juuri ennen viimeistä päätöstä ja lopetusta tuntuvat todella laahaavilta ja ne ovat ne osuudet jotka joutuu katsomaan todella monta kertaa, jos haluaa nähdä useita lopetuksia. Tämä on helposti pelin laahaavimpia kohtauksia.


19. Viimeinen tehtävä - Ghost Recon: Future Soldier

Viimeinen tehtävä koko pelissä muuttaa tyyliä täysin, tehden epäreilun edun viholliselle. Viimeisessä tehtävässä pitää edetä todella nopeasti eteenpäin tai kohde pakenee ja pelissä joka nojaa taktiseen ja laskelmoituun etenemiseen, tämä on aika iso muutos ja aivan liian pienellä virhemarginaalilla.


18. Kraatteri - Far Cry

Vihollisia vihollisten jälkeen ja mukana oikeita luotisieniä. Koko osuus kraatterissa on käytännössä pelin loppuhuipennus, mutta se ei ole millään tavalla hyvä sellainen. Iso ongelma tämän kohtauksen kanssa on siinä, että vihollisia on paljon ja monet kestävät aivan liikaa rankaisua.


17. Darth Vader loppuhuipennus - Star Wars: Force Unleashed 2

Darth Vader on legendaarinen hahmo ja todella huonosti käytetty peleissä, kunnes Star Wars Jedi: Fallen Order näytti vähän mallia. Force Unleashed sarja ei ole tarinallisesti sieltä parhaasta päästä, mutta varsinkin lopetus on säälittävä. Edes aivan lopussa Vader ei tee mitään, vaan pelaaja vain päämäärättömästi kuluttaa elinvoiman loppuun ja voittaa, koska Vader ei tee mitään.


16. Virtahevot - Lion King

Tässä pelissä on monta rasittavaa pätkää, mutta virtahevot on yksi rasittavimpia, vääristä syistä. Virtahepojen korvista voi hypätä toiseen ja niin edelleen. Tämä on kuitenkin tehty todella rikkinäisesti, sillä monin paikoin tuntuu että Simba ottaa kiinni vain silloin kun häntä huvittaa ja jos putoaa, niin se on äkkikuolema.


15. Taistelu jota et voi voittaa, taas - Star Wars Jedi: Fallen Order

Johdannon loppuhuipennuksen kanssa on selvää että se jää kesken, eli et voi voittaa. Mutta toisella kertaa kun taistellaan Second Sisteria vastaan, niin sama temppu tehdään taas. Mutta tällä kertaa tuntuu turhalta toistolta että samaa temppua yritetään uudestaan ilman mitään kunnon muutoksia. Yhteenottoa ei edes käydä loppuun asti vaan se keskeytetään tavalla jossa pelaaja pakkohävitetään, vaikka olisi kuinka hyvin pärjännyt taistelussa. Taistelu olisi muuten hyvä, mutta sitten pelaaja vain häviää.


14. Aseeton - Max Payne 2: Fall of Max Payne

Karkuun juokseminen ja oikean reitin etsiminen on kaukana siitä toiminnasta mitä tämä peli parhaimmillaan tarjoaa, puhumattakaan siitä upeasta tarinasta. Tälläinen pätkä jossa pelihahmolla ei ole asetta ja viholliset jahtaavat rikkoo kyllä sen fiiliksen täysin ja muutenkin tälläiset osuudet ovat todella turhauttavia, oli peli millainen hyvänsä.


13. Jahti helikopterille - Hitman: Absolution

Loppupuolen tehtävä jossa paljastuminen on oitis häviö. Tämän tehtävän kanssa kaikki tyylikkyys on poissa, sillä pelihahmo ei saa paljastua kertaakaan ja vihollisia tuntuu olevan todella paljon, todella pienessä tilassa. Varsin epäreilu kokonaisuus.


12. Kirsikkapommi - Sly 2: Konnakopla

Tehtävä itsessään on tylsää ja hidasta etenemistä lasereiden lomassa. Jos loppuhuipennus olisi kaiken sen arvoista niin sen voisi hyväksyä, mutta tässä tapauksessa niin ei ole. Ideana on se että kuljetettava räjäde on säälittävä. Oikea jytypommi = Hyvin säälittävä räjähdys. Tämä on niitä tylsimpiä ja hitaimpia tehtäviä koko pelissä.


11. Jousiampujat ja kaide - Dark Souls

Yksi pelin epäreilummantuntuisia hetkiä. Yksi pätkä jossa kaksi Hopearitaria ampumassa nuolia jotka nopeasti pudottavat rotkoon ja palauttavat alkuun. Sitten on tietysti todella rasittava paikka josta pitäisi päästä läpi, ohi toisen ampujan, samalla kun toinen ampuu selkään. Raukkamaisimpia kohtauksia koko pelissä ja haastajia riittää.


10. Vicky Vale loppuhuipennus - Batman (Telltale)

Vicky Vale roistohahmona ei ole sieltä parhaasta päästä käänteenä, eikä se tässäkään tapauksessa toimi juuri millään tavalla. Sitten kun päästään loppuhuipennukseen niin kokonaisuus on jo valmiiksi pohjalla, eikä siitä saa oikeastaan mitään mielekästä irti. Alkuperäinen paljastus vielä menee, mutta se että hänen pitäisi olla pääroisto, ei vain toimi ja sitä kautta loppuhuipennuksen päätös ei se sekään toimi, varsinkaan kun Vale näyttää entistä heikommalta.


9. Katakombit ja luurangot - Demon's Souls

Tämä on yksi koko pelin rasittavimpia osuuksia. Matka pomotaisteluun on aika pitkä, ilman oikoteitä ja reitti on täynnä aika kovia luurankovihollisia ja aaveita. Ohessa myös taivaalla lenteleviä rauskuja. Tämä on erittäin hyvä esimerkki osuudesta joka on täynnä haastavia vihollisia, todella pitkä matka ja tarpeettomia rasitteita kylkiäisenä.


8. Musta Portti - Lord of the Rings: Return of the King

Tämä on pelin viimeinen haaste ennen viimeistä pomotaistelua ja monella tavalla pelin ehkä kaikkein vaikein osuus. Tämä on tosin vaikea vääristä syistä. Pelaaja valitsee yhden pelattavan hahmon ja kaksi muuta hahmoa taistelevat vierellä. Tosin nämä kaksi tuntuvat todella heikoilta sillä suurin todennäköisyys tämän kentän epäonnistumiseen on se, että toinen kahdesta ryhmäläisestä kuolee. Ilman Legolasin ja Gimlin (itse pelaan aina Aragornilla) heikkoutta, tämä olisi todella upea ja haastava tehtävä.


7. Killer Croc nappaa Scarecrown - Batman: Arkham Asylum

Tämä on jotenkin tarpeetonta kikkailua ja tulee ihan puskista. Croc on muutenkin nostettu tässä sarjassa turhan korkealle jalustalle (samalla aikaa kun Bane laskettu liian alas). Kun Batman on ottanut yhteen jälleen Scarecrown kanssa ja on saanut tämän nurkkaan, niin Croc tulee ja nappaa Variksenpelätin ja vie mennessään. Jotenkin todella tylsä tapa hyvän hahmon poistamiselle kuvasta.


6. Clayface viimeisenä pomovihollisena - Batman: Arkham City

Täytyy sanoa että Batmanilla on monta sellaista vihollista joissa on viimeinen pomotaistelumateriaalia vaikka kuinka. Savinaama ei ole yksi niistä, joten tämä loppuhuipennus jättää kyllä kylmäksi monella tavalla. Mahdollisuuksia on vaikka kuinka joten miten voi olla että parempaa taistelua ei ole kehitelty. Ra's Al Ghul taistelu oli upea, joten miksi tässä on menty niin heikosti eteenpäin. Jos tämä ei olisi viimeinen pomotaistelu niin ongelmaa ei olisi.


5. Prologi - Kingdom Hearts II

Liian pitkä ja tylsä, varsinkin aluksi. Koska kokoajan odottaa Soraa, niin Roxasilla pelaaminen alkaa maistua puulta todella nopeasti. Loppuosa tästä prologista on ihan hyvä, mutta alku jossa härvätään kaupungilla etenee todella puuduttavasti ja jatkuu aivan liian pitkään. Se on ylivoimaisesti koko pelin suurimpia heikkouksia ja tulee vastaan heti aluksi.


4. Viimeinen vihollinen - Ninja Gaiden Sigma

Kun kaapuroisto paljastuu Muraiksi, niin kyllä se mielekkyys katoaa siinä samalla. Tämä on helposti yksi huonoimpia pääroisto paljastuksia koskaan. Tähän mennessä kaikki meni niin hyvin, sillä Doku oli loistava hahmo, kun viimeisenä taistelu vastassa on tämä umpitylsä jäbä, niin kyllä loppuhuipennus jää ankeaksi.


3. Paluu maailmaan - Dragon's Dogma

Ehkä koko pelin tarinallinen tuhooja. Tilanne johon päädytään jos Arisen päättää lopettaa ikuisen elämänsä ja palauttaa ruumiinsa tosimaailmaan. Tässä ei selvästikään ole älytty huomioida sitä että Arisen ja pawn voivat olla eri sukupuolta, sillä pawn päätyy Arisenin ruumiiseen ja Arisen katoaa, mikä voi luoda todella kiusallisen ja ylityperän hetken, kun Pawn huutaa herätessään, Arisenin ruumiissa. Ylivoimaisesti kiusallisimpia hetkiä ja typerimpiä lopetuksia koskaan.


2. Kurt - X-Men Origins: Wolverine

Pelkkä vihajus siitä että John Wrath olisi Kurt Wagnerin isä, on loukkaus Painajaista kohtaan, sillä siinä missä Azazel on loistava hahmo, on Wrath helposti koko elokuvan (ja pelin) huonoin hahmo. Koko tarpeeton ja huonosti tehty romanssi on pelin ehdottomasti surkein osa.


1. Draken veljekset vastaan Nadine Ross - Uncharted 4: Thief's End

Yksi asia mikä itseäni todella nyppii on se, miten huonoksi lähitaistelijaksi Nate on tässä pelissä tehty. Ensimmäinen nyrkkitappelu Nadinea vastaan olisi mennyt vielä, mutta tässä toisessa se on kaksi yhtä vastaan ja on vaikea uskoa että molemmat ovat niin huonoja lähitaistelussa että Nadine peittoaa heidät molemmat näin helposti. Näin hyvässä pelissä, näin huonosti tehty kohtaus tuntuu todella selvästi.

lauantai, 4. huhtikuu 2020

Parhaat Aloitukset II

Monien pelien kohdalla se aloitus on todella selkeä, kun taas joidenkin kanssa se voi olla varsin mutkikas. Joskus taas voi olla kyseenalaista tulkita että mihin asti aloitus yltää, sillä joidenkin pelien prologi voi olla pitkä ja jotkut pelit taas opettavat uusia mekaniikkoja varsin kauan. Sitten on niitä tapauksia kun tuntuu että selvää aloitusta ole olleenkaan.

 

 

 

Sama idea kuin aiemmin, samoilla säännöillä:

- Aluksi voidaan laskea:

  • Eritelty prologi
  • Ensimmäinen taso/kenttä/alue
  • Aloitus elokuva
  • Ensimmäinen vartti/tunti
  • Tutoriaalivaihe

 

KUNNIAMAININTOJA

 

Final Fantasy VII

- Suoraan toimintaan ilman selityksiä.

 

Assassin's Creed II

- Kuin aloitus puhtaalta pöydältä

 

Spyro 2: Ripto's Rage

- Uusia tuttuja ja selvästi enemmän taustaa kuin aiemmin.

 

Crash Bandicoot: Warped

- Uhkaava aloitus ja varsin lupaava sellainen.

 

Fallout 3

- Aika kasvaa ja kehittyä

 




24. Legend of Spyro: Dawn of the Dragon

Cliffhanger lopetuksia seuraavilla aloituksilla on aina vähän enemmän paineita ja kun kyseessä on trilogian päätösosa, niin niitä paineita on oitis lisää. Dawn of the Dragon ei vedä mitään yli vaan aloittaa kaiken varsin hyvin, tehden monet säännöt selviksi ja tarjoten muutenkin näyttävän aloituksen hyvien hahmojen kera.


23. Ratchet & Clank: Crack in Time

Sopivan rento aloitus Ratchet & Clank tyylillä tilanteesta jossa ollaan tarinallisessa loppuhuipennuksessa. Siinä samalla ei missään vaiheessa unohdeta sitä erinomaista humoristista otetta ja tarinan kuljetusta jossa esitellään myös pääroisto ja loppuhuipennuksen näyttämö.


22. Control

Tapa jolla peli alkaa olla samalla aikaa todella salaperäinen mutta myös tavallaan selkeä. Jesse Fayden astelee sisään virastoon ja pelaaja ottaa ohjat. Sitten lähdetään etenemään ja vastaan tulee ensimmäisenä oikeana ihmisenä talonmies joka on erittäin hyvä esimerkki siitä, millainen pelin ote tulee olemaan eikä vauhdi muuta kuin tule kiihtymään ja monimutkaistumaan, sillä kun aloitusosuus päättyy, niin pelaaja on viraston uusi johtaja. Nopeasti ja melko kyseenalaisesti.


21. Demon's Crest

Harva peli aloittaa oitis pomotaistelulla ilman mitään selityksiä. Tässä tapauksessa se kuitenkin toimii yllättävän hyvin, etenkin sillä lyhyellä hetkellä kun vihollinen lähestyy. Nopeasti opetellaan pelaamaan, samalla kun lohikäärme yrittää kärventää pelihahmon. Tästä eteenpäin peli on jo saanut otteeseensa.


20. Sly Raccoon

Ovelan pesukarhan ensimmäinen tuleminen. Kaikki alkaa tyylikkäästi, hiljalleen. Mitään selityksiä ei anneta heti, vaan pelaaja saa tehdä omia tulkintojaa, kun varas murtautuu poliisin toimistoon ja poistuu vähin äänin, mutta sitten poliisi onkin vastassa ja lyhyen sananvaihdon jälkeen alkaa pako. Sitten voidaan kertoa tarinan taustat.


19. Teenage Mutant Ninja Turtles II: Arcade Game

Yksi niitä onnistuneimpia NES aloituksia. Loistavan musiikin saattelemana kilpparit hyppäävät rakennuksesta toiseen ja ryntäävät liekkien sekaan. Ensimmäinen kenttä toimii poikkeuksellisen hyvin koska musiikki on loistava, ympäristö on todella upea ja kentän lopussa hetken näyttää että tyttö on pelastettu, kunnes sitten pääroiston musiikki alkaa ja hän kaappaa Aprilin uudestaan ja pakenee ikkunasta.


18. Darksiders II

Se että kyseessä on esiosa, vähän syö jatko-osassa sitä merkittävyyttä, mutta se tapa jolla tämä peli alkaa on erittäin tyylikäs kokonaisuus. Kaikki alkaa kun Kuolema ratsastaa hyytävissä lumisissa maisemissa, yläruumis paljaana. Tämä lumimyrskyinen maisema on todella hieno ja se, että hahmoa seurataan ensin kaukaisuudesta ja sitten ohjakset annetaan pelaajalle, toimii yllättävän hyvin sillä kun mitään isompia selityksiä ei anneta, niin pelaajaa kiinnostaa nähdä, että mitä kalpealla ratsastajalla on mielessään.


17. Spyro the Dragon

Tyypillinen fantasiamaailma jossa lohikäärmeet asuvat. Nokkelana tyyliseikkana kuvaan astuvat televisiokamerat ja haastattelija. Pari huonosti valikoitua sanaa suututtaa pelin roiston joka muuttaa lohikäärmeet kristalliksi, paitis heistä pienimmän. Nyt on sitten Spyron aika keksiä jotakin ja siitä peli alkaa. Joskus ei enempää tarvita kuin vapaat kädet tutkia ja kokeilla. Tässä tapauksessa toimii esimerkillisesti koska pelimaailma on suhteellisen avoin ja pelaajalla on tilaa totutella pelaamiseen.


16. Castlevania: Lords of Shadow

Castlevania sarja on yksi niitä merkittävimpiä Konamin sarjoja ja sitä kohtaan oitis tiettyjä odotuksia. Kun sitten tämän kertainen Belmont, Gabriel, astelee kuvaan, niin kokonaisuus on enemmän kuin onnistunut. Sateinen tunnelma hirviöineen ja öisine tunnelmineen on todella hyvä. Tämä on se oikea tapa luoda eeppinen asetelma ja erinomainen aloitus pelille. Vaikka peli ei olekaan sieltä parhaasta päästä, niin tämä aloitus on enemmän kuin loistava tunnelmassa ja tyylikkyydessään, unohtamatta päähahmon esittelyä.


15. Witcher 3: Wild Hunt

Kolmas noituri peli alkaa varsin eeppisissä tunnelmissa. Toisaalta näytetään tapahtumia aiemmin ja siinä ohessa esitellään myös se mystinen velhotar Yennefer. Sitten palataan nykyhetkeen kun Geralt yhdessä opettajansa Vesemirin kanssa jäljittää velhottaren askeleita. Kahden ajanjakson tapahtumat nivoutuvat hienosti yhteen ja sitten kun pelaaja pääsee ohjaksiin niin hänellä täysin vapaat kädet tehdä mitä haluaa ja White Orchard toimii jatkettuna aloituksena, tarjoten valtavan näyttämön pelin aloituskokonaisuuteen. 


14. Super Mario Bros.

Peli alkaa heti, ei selityksiä ei mitään. Pelaaja aloittaa kaiken kun liikkuu eteenpäin ja oppii nopeasti pelaamaan, tai kuolee ensimmäiseen viholliseen. Toimii todella hyvin juurikin siksi koska peli antaa pelaajan oppia eikä tee mistään liian vaikeaa, vaan tarjoaa sopivasti pieniä vihjetä siitä mitä ehkä kannttaisi tehdä. Kontrollit kun eivät tuolloin olleet sieltä monimutkaisimmista päästä, niin ei ollut ongelmallista nopeasti keksiä että miten peliä todella pelataan, mutta kyllä ne pääideat ovat ensimmäisen kentän jälkeen selvät.


13. Victor Vran

Tämä on niitä tapauksia kun mystinen soturi saapuu kaupunkiin jossa kaikki on mennyt huonoon suuntaan. Erinomainen kertojaääni kertoo ne pääasiat ja muutamat erinomaisesti tehdyt kuvat luovat tunnelman erinomaisesti. Loppuviimeksi aika vähällä saadaan luotua erinomainen astelma pelille josta ei aloittaessaan tiennyt oikeastaan juuri mitään.


12. Batman: Arkham Asylum

Batmobile ajaa vauhdilla kohti Arkhamin mielisairaalaa ja viittaritari retuuttaa Jokerin ties kuinka monetta kertaa sisälle. Batman aavistaa että jotakin on vinossa ja saattaa arkkivihollisensa perille asti. Koko tunnelma ja kävely synkissä ympäristöissä on todella upeasti tehty ja luo peliin juurikin sellaisen omanlaisensa todella tyylikkään kokonaisuuden jossa tunnelma on enemmän kuin mahtava.


11. Dishonored

Kun keisarinnan henkivartija saapuu tehtävältään niin ennen tapaamista ehditään vähän tutkailla ympäristöä, leikkiä piilosta ja muutenkin tehdä vähän tulkintoja eri hahmoista todella hienossa ympäristössä. Mutta se mikä todella tekee tästä aloituksesta todella mieleenpainuvan on se, miten koskettava aloituksen lopetus on, kun Corvo pistää hanttiin, mutta keisarinna murhataan ja hän kuolee Corvon käsivarsilla. Lopputuloksena Corvo saa syyt niskoilleen murhasta ja hänet häpäistään.


10. Dragon Age: Inquisition

Kakkospelin päättyessä vähän salaperäisiin tunnelmiin annetaan tässä pelissä pelaajalle oitis tyhjä paperi ja vapaus luoda mieleisensä hahmo joka sitten tulee osaksi tarinaa joka onkin sitten paljon isompi mihin hän on valmis. Kaikki alkaa painostavasti ja pelaaja joutuu tekemään valintoja sen mukaan millainen hän haluaa olla. Sitten käydään läpi ne toiminnankin pääasiat samalla kun tutustutaan muihin hahmoihin. Tapa jolla aloitus luo astelmia toimii todella hyvin koska Dragon Agen tapauksessa mitään ei pidä odottaa ennalta koska pari aiempaakin peliä noudattivat aivan eri kaavoja. Siinä mielessä tämä peli onnistuu todella hyvin että se ei oitis kasaa isoa kasaa odotuksia, vaan pikku hiljaa, tyylillä ja taidolla.


9. Lord of the Rings: War in the North

Pelin kanssa päästään todella nopeasti siihen Sormusten herra tunnelmaan ja se mikä todella toimii, on se, että pelihahmot esitellään samalla kun itse Aragorn kertoo heille tehtävästä joka heitä odottaa. Tämä aloitus on tehty todella tyylikkäästi ja samalla kiinnostusta pakettia lisään nostaa se, että kaikki lienee tapahtuvan samaan aikaan kuin se alkuperäinen trilogia.


8. Star Wars: Force Unleashed

Voisia sanoa että ainoa oikeasti hyvä osuus tässä pelissä on se, missä pelataan Darth Vaderilla. Peli alkaa nimittäin siitä kun pelaaja ohjaa Darth Vaderia kun tämä etenee taistelun tuoksinnassa, tehden helposti selvää kaikesta mitä tulee vastaan. Tämä on todella hyvin tehty osuus ja tästä eteenpäin onkin sitten luvassa alamäkeä kun pelataan särmättömällä ja tylsällä Starkillerilla.


7. Uncharted: Drake's Fortune

Kunnon veijariseikkailuelokuva otteella alkava tarina jossa ollaan valtamerellä ja reportterineitokainen Elena Fisher kuvaa tapahtumaa selostaen sitä samalla. Sitten tutustutaan pelin sankariin, veijarimaiseen Nathan Drakeen tämän laukoessa ensi töikseen vitsiä ja avatessaan arkkua joka aloittaa seikkailun. Viimeinen todellinen kirsikka tämän kakun päällä on se kun merirosvot lähestyvät ja ainoa ratkaisu on taistella, sattuneista syistä. Nopeatempoinen, huumoripitoinen ja nokkela aloitus jonka lopuksi esitellään vielä rikoskumppani/partneri/opettaja hahmo Sully Sullivan.


6. Resident Evil 6

Tältä sarjalta osaa oitis odottaa jotakin. Tällä kertaa kaikki alkaa suoraan kaaoksen ytimestä. Asiat ovat selvästi menneet enemmän tai vähemmän huonoon jamaan. Leon Kennedy on uuden partnerinsa kanssa heikossa hapessa, mutta pysähtyä ei voi, joten eteenpäin mennään, samalla luoden vähän tunnelmaa ja lievää kuvaa siitä, mitä on tapahtunut. Samalla kun pelaaja opetetaan pelaamaan niin päästään pisteeseen, jossa joku vanha tuttu hirvitys on tullut kerjäämään lisää satikutia. Sitten voidaan hypätä alkuun.


5. Batman: Arkham City

Hyvin nopeasti esitellään pelin pääasiat. Uusi Arkham City on laajennettu vankila joka oli ennen kaupungin osa. Psykolohinen nero, professori Hugo Strange on nero tämän takana ja pian myös Bruce Wayne vangitaan ja pian Strange kertoo hänelle, että tietää hänen olevan Batman. Tätä seuraa käveleminen vankilaan jossa Waynen kimppuun oitis hyökätään ja idean takana on Pingviini. Mutta Wayne pistää hanttiin, pieksee kaikki ja pakenee vain muuttuakseen Lepakkomieheksi. Siitä se todellinen meno vasta alkaa ja pelaaja tuntee todella olevansa Batman.


4. Final Fantasy IV

Jälleen yksi niitä taidokkaimpia aloituksia FF sarjassa. Ensin pieni viittaus yhteen pelin ydinasiaan ja siitä sitten pelin sankariin mustan ritarin asussaan ja ilman isompia selityksiä pari muutakin hahmoa tukittavaksi. Sitten kun mukaan heitetään ilmalaivat niin tunnelma muuttuu oitis astetta kiinnostavammaksi tiettyjen tyyliseikkojen yhdistyessä. Sitten käydään läpi muutamia tulevia tapahtumia ja kyllä kiinnostus tätä kokonaisuutta kohtaan nousee merkittävästi kun näkee vähän että mitä voi odottaa. 


3. Ninja Gaiden Sigma 2

Ninjojen kanssa on tiettyjä odotuksia ja tämä on niitä tapauksia kun sitä osaa tuodaan esimerkillisesti esiin. Kaikki alkaa rauhallisesti kaupunkimaisemissa jossa keskustellaan siitä, mitä pelissä pian on. Sitten ninjonen hyökkäys ja nopea etulyöntiasema. Sitä seuraava ratkaisevalla hetkellä nopea ja hiljainen isku näkymättömistä. Kaksi vihollista nopeasti pois pelistä ja kun yksi on enää jäljellä niin Ryu Hayabusa tulee näkyviin viimeisen selän takana ja lopettaa taistelun, ennenkuin se alkoikin, todellisen ninjan tavoin.


2. Devil May Cry V

Itse olisin halunnut Danten mukaan tähän aloitukseen pelattavaksi hahmoksi mutta kaikkea ei voi saada. Tapa jolla tämä aloitus tehdään on kuitenkin sitä luokkaa että se iskee todella kovaa näyttävyydellään, musiikillaan, asenteellaan, toiminnallaan ja yleisellä tyylikkyydellään. Samalla kun Devil Trigger soi, niin Nero syöksyy osaksi toimintaa ja kaikki tietysti tyylikkäästi hidastettuna, samalla kun sellaiset tietyt tekijäpuolen asiat kerrotaan siinä taustalla, vaikka toiminta viekin sen suurimman huomion.


1. Middle-Earth: Shadow of War

Tässä on oitis sitä todellista Sormusten herra tunnelmaa. Siitä jatketaan mihin jäätiin. Sota uhkaa Keskimaata ja saadakseen paremman etulyöntiaseman, takoo Talion Celebrimborin avulla uuden voimasormuksen tuomiovuoren uumenissa, samoin kuin aikoinaan Sauronille. Siinä samalla taustalla ovat menneisyyden varjot Talionin perheen kuolemista jotka piinaavat häntä, mutta samoin viitteitä tulevasta, unohtamatta sitä mystistä naisääntä, joka ei tällä kertaa ole taas Galadriel, tällä kertaa se on joku aivan muu. Tämä on eeppinen tapa aloittaa peli, jota kohtaan on heti varsin suuria odotuksia.

tiistai, 31. maaliskuu 2020

Parhaat Pelien Nimet II

Sitä on viime aikoina huomannut miten paljon pelien nimet voivatkaan auttaa peliä itseään sillä vaikka peli ei olisi oikeastaan mistään kotoisin, niin hyvä nimi voi olla jo tarpeeksi kiinnostava, jotta peliä itseäänkin voisi kokeilla. Hyvät nimet ovat usein vielä sellaisia jotka eivät välttämättä kerro pelistä sitten taas yhtään mitään.

 

 

 

Ihan sama idea kuin aiemminkin, mitäpä muuta siitä kertoisi.

Ehkä yksi asia mitä voisi hieman nostaa esiin on se, että vain yksi titteli per pelisarja, jos nimessä on sama juuri. Esimerkiksi, koska Castlevania on jo nostettu esiin, niin saman pelisarja pelejä ei lasketa koska niillä on Castlevania nimessä, kuten Castlevania: Symphony of the Night. Vaikka se hieno nimi onkin, niin se myös Castlevania. Samaten myös Batman ja Star Wars pelit joissa nimi oitis suuntaa ajatukset Viittaritariin tai Tähtien Sotaan.

Todella yleiset/tavalliset/tms sanat eivät sulje mitään pois. Dragon sana on monissa pelin nimissä ja monesti ne eivät ole sidoksissa toisiinsa.

 

KUNNIAMAININTOJA

 

Horizon Zero Dawn

- Horisontti Nolla Aamunkoi. Todella randomilta kuullosta nimi, mutta kuullostaa kyllä todella hyvältä.

 

F.E.A.R

- Pelko sana, mutta lyhenne muodossa. Houkuttaa ottaa selvää.

 

Damnation

- Kadotus. Siinä on oikeanlaista sointua.

 


War of the Monsters

- Hirviöiden Sota. Kuullostaa hyvältä ja houkuttaa katsomaan millaisia hirviöitä löytyy.

 




24. X-Blades

X-Terät tai jotakin vastaavaa. Juuri oikealla tavalla valittu ja kiinnostava nimike, myös ilman kontekstia. Vaikka tästä pelistä ei tiedä yhtään mitään nimi kuullostaa kyllä niin hyvältä että se houkuttaa ottamaan selvää edes hieman, koska se voi kertoa melkein mistä hyvänsä.


23. Amnesia: Dark Descent

Muistinmenetys: Pimeä Laskeutuminen. Herättää oitis kiinnostusta tietyllä salaperäisyydellään, puhumattakaan että kuullostaa todella hyvältä. 


22. Vikings: Wolves of Midgard

Viikingit: Midgardin Sudet. Tässä osataan todella hienosti yhdistää jumalkulttuuri ja tosielämän hurjat soturit. Todella hyvin valikoitu nimike.


21. Helldivers

Helvettisykeltajat noin kirjaimellisessa mielessä. Hell pelkästään tuo mukanaan sellaisen hurjan asenteen ja divers on näppärä lisäys. Todella hyvältä kuullostava nimi ja siitä on oitis kiinnostunut oppimaan lisää.


20. Lords of the Fallen

Langenneiden herrat. Sana Lords on sitä tasoa että se vetää oitis huomion puoleensa, ainakin omalla kohdallaan. Sitten jos muu osa nimestä on edes lievästi hyvää tasoa, niin kyllä kokonaisuus on nopeasti varsin houkutteleva. Tässä tapauksessa tilanne on juuri sellainen.


19. Dark Chronicle

Pimeä kronikka tai jotakin muuta vastaavaa. Dark on kyllä siitä jännä sana että saa pelin oitis kuullostamaan aika hyvältä ja tässäkin tapauksessa nimi on todella houkuttavalta kuullostava, mikä lisää oitis kiinnostusta peliä itseään kohtaan.


18. Deus Ex

Tästä nimestä ei kovin näppärää suomennusta keksi, mutta ehkä siksi se juuri kuullostaa niin hyvältä. Deus Ex Machina tulee ehkä lähimpänä mieleen ja siitä muistaa sellaisen jumalaan viittaavaan käännöksen. Oli miten oli, tässä on nimi joka jää mieleen hyvällä tavalla.


17. Zone of the Enders

Lopettajien vyöhyke. Tämä on jälleen yksi sellainen nimike joka kuullostaa todella hyvältä, vaikka siitä ei saisikaan mitään isompaa kuvaa kokonaisuudesta. Se tietty mielekäs painoarvo mikä pelin nimessä on saa pelin jäämään oikealla tavalla mieleen, lähinnä siksi että siitä haluaisi tietää lisää.


16. Heavy Rain

Rankkasade. Rain on jotenkin sellainen sana missä on sellaista tiettyä painokkuutta ja sitten kun puhutaan tunnelmasta niin kyllähän se on jotenkin astetta tunnelmallisempaa, puhumattakaan tyylikkäämpää kun sataa. Sitä on vaikea selittää, mutta nimellisesti se toimii todella hyvin.


15. Vlad the Impaler

Vlad Seivästäjä. Kun tietää vähän enemmän tästä legendaarisesta miehestä, niin kyllä se oitis houkuttaa katsomaan että mitä peli pitää sisällään ja mitä se todella kertoo Vlad Tepesistä, joka on monella tavalla suoraan yhdistettävissä vampyyriruhtinas Draculaan.


14. Shadow Warrior

Varjosoturi. Tämä jos mikä kuullostaa hyvältä. Molemmat sanat kuullostavat hyvältä ja merkitys myös on huipputasoa, varsinkin kun ne yhdistää samamaan pakettiin. Tavallaan ympäripyöreä nimi, mutta kuullostaa todella hyvältä.


13. Legend of Dragoon

Lohikäärmevivahteinen sana itsessään nappaa oitis huomion puoleensa ja jos nimessä on vielä legenda sana, niin siitä tulee kyllä oitis aika hyvä kombo. Tämä on niitä tapauksia kun kahden sanan merkitykset riittävät nostamaan mielenkiintoa merkittävästi peliä kohtaan.


12. Godzilla

Tämän kanssa nyt ei voi olla ajattelematta mitään muuta kuin hirviöiden kuningasta. Sen vuoksi tämä kuullostaa oitis niin hyvältä koska Godzilla on todella upea luomus ja sen vuoksi tämä peli jää oitis mieleen sellaisena tapauksena joka houkuttaa.


11. Scarface

Arpinaama. Itse tykkään pelkästään siitäkin miltä sana scar kuullostaa. Kyllähän tämä tuo nopeasti mieleen Al Pacinon elokuvan ja Tony Montanan, mutta nimi kuullostaa hienolta myös ilman näitä vivahteita.


10. Darkness

Pimeys. Tuo oitis mieleen paljon synkkiä asioita hirviöineen ja muine juttuineen. Ei mitenkää huono nimi, ollakseen samalla todella tavallisenoloinen.


9. Dark Void

Pimeä Tyhjyys. Tämä on sellainen nimi mikä tuo mieleen ensimmäiseksi juurikin sellaisen musta-aukko maisen asetelman. Mitä pimeyden ytimessä voisikaan olla mitä kaikkea sen idean ympärille voitaisiin rakentaa. Eihän se paljoa avaa, mutta nappaa juuri oikealla tavalla mielenkiinnon.


8. Action Man

Toimintamies. Vaikka tätä ei yhdistäisikään valtavaan leluvalikoimaan action figuureja, niin kyllä tämä on sellainen nimi joka oitis tuo mieleen toiminnan, koska se on nimessäkin.


7. Kingdom Hearts

Valtakunta Sydämet. Tämä on vähän erikoinen nimi, mutta siinäkin on sellainen tietynlainen paino joka kuullostaa hyvältä ja siitä syystä pelin nimi jää kyllä mieleen, myös ilman että tietää mitä kaikkea siinä onkaan mukana.


6. Control

Tämä on niitä sanoja jolla on todella monta erilaista merkitystä ja ehkä juuri siksi se kuullostaa niin hyvältä. Sanasta tietää kyllä mitä se tarkoittaa, mutta samalla ei voi olla varma siitä että mitä pelintekijöillä on ollut mielessä kun nimi on valittu. Oli se mitä hyvänsä niin lyhyt ja ytimekäs nimi toimii, kun se kuullostaa tällä tavalla hyvältä.


5. Zack Zero

Tämä on todella hyvin nimetty hahmo. Siinä on jotakin erityisen hienoa jos nimessä on Z kirjain heti alussa. Tämän niminen hahmo vaikuttaa oitis astetta kiinnostavammalta vaikka pelistä itsestään ja hahmosta itsestään ei tiedäkään nimen perusteella yhtään mitään.


4. The Last of Us

Viimeinen meistä. Sellaista vahvaa lopullisuuden tuntua. Asetelma siitä että joku on viimeinen on aina omalla tavallaan jotenkin erityinen. Vaikka muuta ei tiedäkään niin itse todella pidän siitä miltä tuo nimi kuullostaa. Se on aika ympäripyöreä ilman kontekstia, mutta kuullostaa silti todella hyvältä.


3. Gun

Ase. Simppeli ja toimiva nimi. Vaikka pelistä ei muuta tietäisikään niin nimi itsessään herättää oitis tietynlaisia ajatuksia erilaisista toiminnallisista aseleikeistä. Millaisia aseita on käytössä, vai onko kyse jostakin tietystä aseesta. Oli miten oli, pakko ottaa selvää.


2. Fahrenheit

Tämä on niitä tapauksia kun nimi itsessään ei kerro oikeastaan mitään, eikä se ensi kuulemalta tuonut mieleen lämpötiloja. Nimi on kuitenkin juuri oikealla tavalla hyvän kuuloinen. Siinä on sellainen tietty hyvä sointu joka saa sen jäämään mieleen, myös ilman Indigo Prophecy lisänimikettä.


1. Devil May Cry

Paholainen Saattaa Itkeä. Tässä on juurikin sitä oikeanlaista ytyä. Juurikin sen tyylinen nimi että se nostaa oitis monenlaisia ajatuksia siitä kuinka kova pelihahmo onkaan ja millaiseen maailmaan kaikki sijoittuu. Nostaa oitis mieleen sellaista todellista synkkää fantasiatunnelmaa jossa riittää hirviöitä, isoja miekkoja ja toinen toistaan hienompia osuuksia.