tiistai, 15. toukokuu 2018

Tetris Ultimate

Tetris%20Ultimate.jpg?1523145334

Klassiko joka kestää vieläkin aikaa

 

Tetris on varmasti yksi niitä pelejä jonka kaikki pelaajat suurella todennäköisyydellä tuntevat. Tämä peli on nähnyt monet hillittömät kurvit ja saanut monenlaiset uudet värit. Peruspelattavuus on kuitenkin se mikä se alusta asti on ollut ja se toimii.

 

 

 

Tetris on sellainen peli josta ei varmaan enää pysty sanomaan mitään mitä ei olisi jo sanotttu jossakin vaiheessa, ehkä useampaankin kertaan. Kyseessä on yksi tunnetuimpia pelejä joka on kestänyt aikaa erittäin hyvin. Peruspelattavuus ei ole oikeastaan muuttunut mihinkään mutta siihen on tullut aina silloin tällöin enemmän tai vähemmän toimivia muutoksia. Ennenkaikkea tämä on ajantappo peli sillä mitenkään erityisen ihmeellistä tästä pelistä ei oikeastaan löydy.


Pelimuotoja on muutama mutta pelattavuus ei muutu mihinkään. Maratonissa pyritään selviämään tasolle 15 asti kun taas 3 minuutin pelissä pelataan vain 3 minuuttia ja pyritään saamaan mahdollisimman paljon pisteitä, myös taistelu toista pelaajaa tai bottia vastaan onnistuu. Vaihtoehtoja on muutama tuomaan lievää vaihtelua. Tämä on kuitenkin sellainen peli jossa vaihtelua ei juuri ole. Mutta siitäkin huolimatta Tetris on niitä pelejä jotka osaavat koukuttaa oikealla tavalla. Vaikka peli ei paljoa tarjoakaan niin se mitä se tarjoaa on loppuviimeksi oikealla tavalla tehty yksinkertainen kokonaisuus.


Ideana (jos joku ei vielä tiedä) on tehdä erilaisista palikoista kokonainen rivi. Kun tämä on tehty, rivi katoaa. Mikäli palikkatorni saavuttaa alueen katon, peli päättyy. Pelissä saa pisteitä erilaisista asioista, kuten siitä kuinka monta riviä saa kerralla poistettua. Neljä riviä kerralla = Tetris.

Palikat tulevat satunnaisessa järjestyksessä ja pelaaja voi pitää yhtä palikkaa reservissä. Tämä palikon vaihtaa sen hetkisen palikan kanssa, mutta vaihtoa ei voi enää perua. Tämä tuo peliin pienen jokerin, sillä hyvin usein tietynlaisia palikoita oikeasti tarvitsee kun taas tietynlaisia ei niinkään. Satunnaisuudesta huolimatta tuntuu että tietyillä palikoilla on suurempi mahdollisuus ilmestyä.

Se varsinainen haaste peliin tulee siitä että peli kiihtyy kokoajan. Ensimmäiset 5 tasoa ovat helppoja mutta seuraavat 5 ovat jo selvästi vaikeampia. Virheitä tulee helposti tehtyä kun palikoiden alastuloa voi nopeuttaa tai ne voi pudottaa suoraan alas.


Sanotaan että omakohtaisesti koen että Tetris on sellainen peli jota jokaisen tulisi edes kokeilla. Se ei ole millään tavalla parhaita pelejä joita on koskaan tehty, mutta se on klassikkopeli hyvästä syystä. Se ei tarjoa paljoa vaihtelua mutta onnistuu tarjoamaan juurikin sopivaa viihdettä kun ei juuri sillä hetkellä keksi parempaakaan tekemistä.

Tämä on niitä pelejä jotka ovat todellakin niitä joista on pääasiassa vain yhteen asiaan. Tässä tapauksessa se sentään toimii, vaikkakaan ei pitkissä pelisessioissa.

 

+ Yksinkertainen ja toimiva idea

+ Helppo ja nopeaa ajanvietettä

 

- Vaihtelun puute

- Tietty epätasaisuus

 

Arvosana: 7,0

 

Loistava

sunnuntai, 13. toukokuu 2018

Middle-Earth: Shadow of War - Desolation of Mordor

Desolation.jpg?1526159689

Uusi alue tutkittavaksi ja valloitettavaksi

 

 

Varjosodat saa viimeisen DLC pätkänsä ja samalla aikaa koko peli on suurien muutosten keskellä. Kun keskitytään vain Mordorin Hävitykseen, niin käy selväksi että pääpeli on edelleen se paras osa, vaikka DLC tekeekin monta asiaa erittäin hyvin, ellei jopa pääpeliä paremmin.

 

 

 

Siinä missä Blade of Galadriel oli tarinallisesti erittäin läheinen pääpelin kanssa, on Desolation of Mordor todella selvästi oma kokonaisuutensa. Pääosassa on nyt Baranor joka matkustaa uudelle alueelle, joka aukeaa myös pääpeliin. Kyseessä on hiekkainen autiomaa täynnä uusia puolia peliin. 

Baranor kohtaa hyvin nopeasti Shadow of Mordorista tutun kääpiön ja pääseekin nopeasti käsiksi varsin hyvään asearsenaaliin. Käyttöön aukeaa valtavasti erilaisia nuolia ja räjähteitä, sekä köysi jolla kiipeillä ja liikkua nopeasti ympäri uutta aluetta.


Pelillisesti tämä DLC on todella erilainen. Baranor on tavallinen ihminen ilman sormusta. Jos hän kuolee, tarina päättyy. Tätä kompensoi hänen kattava varustemääränsä. Nuolia ja räjähteitä on normaalin mallin lisäksi tuli- ja myrkkymallia ja Baranor voi myös käyttää lääkettä parantamaan elinvoimaansa. Tässä osassa korostuu apulaisten osa. Baranor ei pysty orjuuttamaan örkkejä eikä tee liittoja heidän kanssaan. Sen sijaan hän palkkaa palkkasotureita joita hänellä voi olla kerralla kolme.

Pelillisessä muodossa Desolation of Mordor on todella tuoreelta tuntuva tapaus. Se on erilainen pelata koska nyt kaikki ei ole enää niin selvästi kiinni miekan käytöstä. Lähitaistelussa on käytössä myös kilpi joka on varsin tehokas ase, mutta eivät nämä puolet tee Baranorista Talionin vertaista. Eräs asia on kyllä Baranorissa paljon parempaa, nimittäin köysiase ja laskuvarjo joiden avulla matkan taittaminen onnistuu paljon nopeammin.


Pelillisesti luvassa ei ole mitään uutta. Päätarina ja sivutehtävät ovat örkkien tappamista samalla idealla kuin tähänkin asti. Linnoituksessa on ylivaltias jolla apunaan joukko sotapäälliköitä, joilla taas on kapteeneita. Tasollisesti tämä ei ole kaukana pääpelistä tai Galadrielin Säilästä.

Pääpeliin aukeaa myös aivan uusia alue jossa on jälleen uusi linnoitus valloitettavana. Yllättävän hyvä puoli on tosin se, että tämä alue ei ole tarkoituksella mitenkään vaikea. Täällä olevat örkit ovat selvästi normaalia pienilevelisempiä mikä saa viimeinkin tuntemaan itsensä oikeasti voimakkaaksi. Tämä on kiva pieni lisä pääpelin kylkeen.


Desolation of Mordor ei ole kokonaisuutena juuri huonompi kuin Blade of Galadriel, mutta se johtuu siitä että Blade of Galadriel todella pilasi pääpelin tarinan. Desolation of Mordor on paljon enemmän oma kokonaisuutensa ja monella tavalla erilainen. Tässä lisäsisällössä on oikeasti todella suuria vahvuuksia, mutta tarinallisesti siinä ei ole oikeastaan mitään järin hyvää.

Lisäalue pääpeliin on kiva lisä ja onhan se hyvä että saa lisää pelattavaa pienellä vaihtelulla, mutta ei tämä lisäsisältö juuri muuta mitään. Se on hyvä lisä, mutta ei mitenkään tilannetta muuttava. Tämä on sellainen DLC josta nyt ei keksi paljoa sanottavaa. Erittäin positiivista on kuitenkin se että pelihahmolla pelaaminen on oikeasti erilaista.

 

+ Todella erilainen lähestyminen toimintaan

+ Uusi alue pääpeliin

+ Tyylillisesti ja tasollisesti edelleen tosi hyvä

 

- Baranor on aika tylsä päähenkilö

- Heikko tarina

 

Arvosana: 7,2

 

Loistava

torstai, 10. toukokuu 2018

Lord of the Rings: War in the North

War%20in%20the%20North.jpg?1525136459

Ihminen, haltija ja kääpiö. Kuullostaako tutulta?

 

 

Taru Sormusten Herrasta on yksi niitä kokonaisuuksia johon kuuluu loistavia elokuvia, kirjoja ja pelejä. Sota pohjoisessa on yksi niitä pelejä joka ei ole missään nimessä täydellinen ja jossa on heikkoutensa, mutta myös vahvuutensa.

 

 

 

Taru Sormusten Herrasta: Sota Pohjoisessa tapahtuu päällekkäin päätrilogian kanssa. Värikäs kolmikko: Samooja Eradan (äänenä Nolan North), kääpiötankki Farin sekä haltiavelhotar Andriel (äänenä Laura Bailey) yhdistää voimansa kun sota uhkaa keskimaata. Heidän matkansa vie moniin Keskimaan lukuisista paikoista ja matkalla he kohtaavat useita tuttuja hahmoja, niin hyviä kuin pahojakin. Mukana on myös aivan uusia tuttavuuksia kuten kotka Beleram sekä ehkä yksi Keskimaan voimakkaimpia olentoja, mahtava Urgost. Erityisen hienoa tässä on se, että vaikka elokuvatrilogian vaikutus on havaittavissa, niin pelissä on mukana monta sellaista hahmoa, jotka mainittiin vain kirjoissa.


Tarinallisesti peli on erityisen hyvä. TSH: fantasiatunnelma on todella vahva ja peli näyttää siltä miltä pitää. Kun pääsee hieman juttelemaan vastaan tulevien hahmojen kanssa, niin peli rikastuu entisestään ja monia sellaisiakin puolia tuodaan esiin, mitä muissa peleissä ei ole niin paljoa tuotu esiin. Tarinallisesti peli on erittäin vahva katsaus Keskimaan mytologiaan ja niihin lukuisiin puoliin mitä sillä on tarjottavanaan. Hahmoissa on valtavasti vaihtelua ja mitä enemmän pelaaja uppoutuu peliin, niin sitä enemmän siltä saa. 

Keskuteluissa voi mennä suoraan asiaan ja edetä toimintaan, tai esittää kysymyksiä ja oppia lisää. Mass Effect tyylinen keskustelusysteemi ei ole moraalisesti yhtä syvällinen, mutta se ajaa asiansa ja saa pelaajan uppoutumaan tarinaan joka pysyy hyvin rikkaana. Tätä edes auttavat vastaan tulevien hahmojen erilaisuus ja ne monet puolet, mitä Tolkienin mytologiasta tuodaan esille. Osaa selvästi enemmän ja osaa vähemmän. Päästäänhän pelissä myös nostamaan vähän pöydällä tätä Tolkienin omaa Deus Ex Machinaa, Kotkia.


Pelin isoin osa on toiminta. Taistelut eivät lopu, sillä vihollisia tulee päälle vähän väliä ja kolme hahmoa on nopeasti alivoimainen. Perusörkit ovat kuitenkin tätä tusinavihollistyyppiä. Niitä on paljon, mutta ne on suhteellisen helppo tappaa. Kaksi tekoälyn (tai toisten pelaajien) ohjaamaa hahmoa hoitaa osuutensa varsin hyvin. Varsinkin haltiavelho on pelastava enkeli parannusloitsunsa kanssa ja täytyy todeta että hän todellakin on siellä, missä häntä tarvitaan. Kääpiö on vähän vähemmän, mutta kun vihollisia aletaan pieksemään, niin jerkkua kääpiöltä löytyy. Ihminen on perushyödyllinen, osaa tulla apuun eikä ole ihan tumpelo. Jokaista hahmoa saa kehittää ihan omalla tavallaan. Kehitettäviä ominaisuuksia ovat ne tyypilliset: Elinvoima, tehokkuus lähitaistelussa, tehokkuus kaukotaistelussa...

Nopeasti pelissä huomaa kuitenkin yhden pitkässä juoksussa hyvin rasittavan heikkouden. Pelihahmoa ei voi vaihtaa kuin joko ennen tehtävää, tai aloitusruudussa. Tämä on siinä mielessä hyvin rasittavaa, että tälläinen idea johtaa räpeltämiseen. Kun haluaa kehittää hahmoa niin peli pitää lopettaa ja sitten aloittaa uudestaan ja tehdä tämä pari kertaa, riippuen siitä, millä hahmolla haluaa pelata. Itse pelasin lähes pelkästään samoojalla.

Erittäin positiivista pelissä on se, että kun kaadut taistelussa, voi liittolainen nostaa sinut jaloillesi ja sinä voit tehdä saman heille. Tässä pelissä kaverit eivät ole ihan idiootteja, vaan tulevat apuun kun sitä tarvitset ja osaavat pitää puolensa, tiettyyn pisteeseen asti.


Taistelu on pelissä juurikin sitä, mitä tälläiseltä peliltä voi odottaakin. Se on hyvin perustyylistä, pitkässä juoksussa puuduttavaa, yksinkertaista, sopivan helppoa, hieman epätarkkaa mutta miellyttävää monotonista nappuloiden hakkaamista. Ajoittain tulee käytettyä erikoisominaisuuksia mutta pääosan ajasta käytetään muutamaa nappulaa vihollisten nujertamiseen.

Yhdellä napilla lyödään, yhdellä tehdään viimeistelyisku ja yhdellä kierähdetään. Iskuva voi myös torjua ja jousipyssykin (tai varsijousi tai taikasauva) löytyy. Ei mitään ihmeellistä, vaan ihan normaalin hack n slash pelin tyyliä. Ohjattavuuteen pääsee nopeasti sisään ja sen heikkoudet tulevat vastaan todella nopeasti. Toiminnassa on se tietty epätarkkuus mikä syö nautintoa, mutta pelissä on myös se sama viehätys, mikä tekee siitä mieluisan pelata. Erikoisominaisuuksilla voi hieman maustaa toimintaa joka pystyy kuitenkin hyvin samanlaisena alusta aivan loppuun asti.

Vihollisissa on hieman vaihtelua mutta örkkejä vastaan tässä pelissä taistellaan kyllästymiseen asti. Erikoisemmat viholliset kannustavat kehittämään taktiikaa ja ajoittain toimintaan saa lisää maustetta. Esimerkiksi kotka voi iskeä taivaalta tehden vahinkoa. Tälläiset pienet lisävivahteet ovat juurikin oikea tapa hieman piristää taistelua.


 

Urgost.jpg?1525136461

Kaikkia pelin hahmoja ei elokuvista löydy

 


War in the North on tarinansa puolesta yllättävän hyvä. Linkit Sormuksen Ritareihin on tehty hyvin ja muutenkin tarina on kirjoitettu toimivaksi kokonaisuudeksi. Päätarina on siinä 10+ tuntia, plus kaikki sivutehtävät ja siinä ajassa ehditään nähdä monenlaisia ympäristöjä ja tavata monia hyvin tehtyjä hahmoja.

Sanoisin että War in the North ei ole niin pitkä peli että se alkaisi muuttua laahaavaksi, mutta se ei ole myöskään niin lyhyt, että siitä ei saa mitään irti. Se on pelaajakohtaista kuinka paljon tästä pelistä saa irti, mutta itse huomasin että parin tunnin sessioihin tämä peli yleensä jää. Siinä ajassa toiminta ei ala puuduttaa ja tarina on yleensä sellaisessa vaiheessa että se ei jää pahasti kesken. Tarina on pitkälti se mikä eniten tämän pelin kohdalla veti puoleensa. Vaikka päätrio onkin aika mielikuvitukseton kokoelma, niin ei heissä ole mitään huonoa.

Vihollisissa on myös sopivaa uhkaavutta tähän maailmaan ja loppuhuipennus on yllättävän toimiva. Lopetus tulee vastaan viimeisessä kentässä yllättävän äkkiä ja viimeinen taistelu on tämän pelin tasolla aika hyvin tehty. Viimeinen loppari ei ole halpamainen millään tavalla vaan se oikealla tavalla haastava ja loppuhuipennus on muutenkin todella näyttävä kokonaisuus. Se miten tarina kaikenkaikkiaan päättyy pitää sisällään pari epäsuoraa valintaa ja lopetus pelissä on todella hyvin tehty. Tämä kolmikko on osa Keskimaata, mutta ei sitä isoa tarinaa. Sormuksen ritarit ovat omalla matkallaan ja siinä mielessä ajan kulku on iso kysymysmerkki. Tietyt asiat ovat jo tapahtuneet ja tietyt ovat vielä tapahtumassa ja ne saattavat tapahtua hyvinkin äkkiä.


Vaikka vihollisissa olisi vähän paranneltavaa, niin kyllä tästä ihan hyvät fiilikset jäi. Pelissä riittää tekemistä ja toimintaa ja usea eri pelihahmo kannustaa pelaamaan kenttiä uudestaan, sillä tietyt salaisuudet voi löytää vain tietyllä hahmolla. Tämän lisäksi pelissä on kaksinkertainen "new game+" sillä ainoa mikä muuttuu se vaikeusaste. Normaalin jälkeen on luvassa astetta kovempi "Heroic", jota taas seuraa nimensä mukainen "Legendary". Ensimmäinen pelikerta on monella tavalla yritystä ja erehdystä. Tiettyjä varusteita kun saattaa pitää mukanaan tietämättä milloin ne tulisi käyttää. Lisäksi ajoittain tulee hetkiä jolloin saa valita minkä palkinnon ottaa tai kuka olisi oikea henkilö valmistamaan huippuhyvän aseen huippuarvokkaasta materiaalista.

War in the North on monelta osalta sellainen peli jossa on paljon sellaisia osia joita ei voi ennalta tietää vaan ne pitää oppia tekemällä. Tavallaan tuntuu että tiettyjä asioita peliin on todella haluttu, mutta niitä ei ole osattu siihen järkevästi laittaa. Pääasiat kuitenkin toimivat. Toiminta on ehkä tavallaan puuduttavaa, mutta se on todella mielekästä, toimivaa ja palkitsevaa. Keskustelut rikastavat peliä ja tarjoavat tarinaa Keskimaasta ja graafinen ulkoasu on todella hyvää.


Kokonaisuutena Sota Pohjoisessa on hyvä peli. Siinä on ne tietyt selkeät heikkoudet joita ei pysty unohtamaan ja tavallaan tämän pelin kanssa ärsyttää se, miten selkeästi se on tehty moninpeliksi, juurikin tuon kehitys-systeemin takia. Tekoäly toimii oikein hyvin, mutta aika monia asiaa tuntuu siltä, että sitä olisi voitu kehittää aika paljon eteenpäin. Taistelu olisi voinut olla paljon jouhevampaa ja ehkä astetta nopeatempoisempaa. Siitä jää vähän sellainen vaikutelma että siinä on tyydytty perustasoon, vaikka pienillä parannuksilla olisi päästy parempaan lopputulokseen.

War in the North on kuitenkin hyvä fantasiatyylinen peli ja koska se on Tolkienin luomaan mytologiaan pohjautuva, niin se tuo oman viehättävyytensä mukanaan.

 

+ Keskimaan fantasiatunnelma

+ Tarina ja monet hahmot

+ Perustoimiva ja mielekäs taistelu

 

- Tietyt selkeät heikkoudet

- Monet asiat joissa pieni muokkaus olisi riittänyt

 

Arvosana: 7,7

 

Erityinen

tiistai, 8. toukokuu 2018

Helpoimmat Viimeiset pomotaistelut

Viimeisen pomotaistelun olisi yleensä tarkoitus olla se viimeinen haaste. Enemmän ja enemmän tulee vastaan toisenlaisia loppuhuipennuksia. Mitä vain voi tapahtua sillä joskus viimeinen pomotaistelu ei ole varsinainen haaste, vaan jotain aivan muuta.




Hyvin usein näkee tilanteen jossa viimeinen pomotaistelu ei ole erityisen vaikea. Nykyään uskalletaan kokeilla ja tarjota jotakin uutta. Se ei kuitenkaan aina tarkoita että siitä seuraisi tyydyttävä lopputulos. Joskus viimeinen pomovihollisen naurettava helppous on todella kehno päätös. Se riippuu todella paljon pelistä ja yleisestä tunnelmasta että toimiiko helppo pomotaistelu.

 Kuten ennenkin: Vaikeustaso on hankala asia todella selittää. Nyt kun etsitään helppoja pomovihollisia, niin automaattisesti ei valita niitä joissa ei tarvitse tehdä mitään.

a) Kuinka vaikea vihollinen on pelin yleiseen tasoon nähden

b) Kuinka hyvin vaikeus edustaa hahmoa itseään

c) Kuinka helppo vihollinen on huomioiden missä kohtaa hän on vihollisena


Yksi poiminta per pelisarja


(EPÄ)KUNNIALLISIA MAININTOJA


Atlantis – Rourke

- Sarjassamme pomoviholliset joille pärjää kun vain pysyy liikkeesä ja toistaa paria temppua.


Tintin – Rastapopolus

- Noudattaa samantyylistä kaavaa kuin aiemmatkin pelin pomot. Tee samaa asiaa kyllästymiseen asti ja kun pysyt liikkeessä niin pärjäät kyllä.


Bloodborne – Moon Presence

- Ottaen huomioon pelin yleisen tason, niin Kuumörkö on surullisen helppo. Ainoan vaaraiskun jälkeen mörkö väsyy jolloin voit helposti parantaa itsensi täysin.


Red Dead Revolver – Kuvernööri Griffon

- Samanlainen lännen nopein veto kuin useasti ennenkin, mutta helpompi.


Legend of Spyro: Eternal Night - Gaul

- Tämä on lähemmäs nöyryyttävä päätös trilogian keskimmäiselle osalle. Gaul ei vastaa millään tavalla hyvää viimeistä taistelu ja helppous on vain yksi osa sitä.





24. Transformers - Unicron

Heti kun tätä vertaa Megatroniin niin ei tätä voi vaikeaksi sanoa. Tämä on tosin ainoa vihollinen jossa voi saada game over tilanteen. Unicronissa kaikkein haastavinta on saada hänet kiinni. Kaikki on kiinni ajoituksesta ja tarkkuudesta. Idea on ampua Unicronia ytimeen, johon pääsee liitämättä sisään suuaukosta josta Unicron myös ampuu. Tämä vaatii hieman kokeilua, mutta kun ideasta saa kiinni, sen voi suorittaa ilman isompia ongelmia.


23. Ratchet & Clank 2 - Giant Monster Protopet

Lopussa käytössä on aika kattava aseistus ja tämä viimeinen karvapallo on todella iso kohde. Sen hyökkäykset on helppo väistää ja siihen itseensä on helppo osua. Tässä taistelussa riittää se että pysyy liikkeessä ja painaa liipaisimen pohjaan. Kun yhdestä aseesta loppuvat ammukset, niin sitten vain vaihdetaan asetta.


22. Jak 3 – Darkmaker Erroll

Melkein sanoisin että pomotaistelut muuttuvat tässä pelissä helpommiksi mitä pidemmälle mennään. Osa syynä voi olla se että arsenaali paranee. Viimeinen taistelu Errollia vastaan nyt ei ole millään tavalla erityisen haastava. Siinä pärjää helposti ihan perustempuilla. Näyttävähän tämä on kuin mikä, mutta mitenkään haastava tämä ei ole missään nimessä.


21. Deus Ex: Mankind Divided – Viktor Marschenko

Marschenkon tapauksessa mahdollista on että et pääse tilanteeseen jossa kaiken voi päättää nappia painammalla. Mikäli saat käsiisi Marschenkon itsetuhonappulan, niin voit tappaa hänet yhdellä napin painalluksella. Itse löysin ja joten tämä pomotaistelu päättyi erittäin äkkiä. Tätä en ylemmäs laita juurikin siitä syystä että tämä vempele pitää löytää. Se ei ole mahdottomassa paikassa, mutta ei myöskään missään kaikkein ilmeisimmässä paikassa.


20. Sly Cooper: Thieves in Time – Cyrille Le Paradox

Taistelu tätä skunkkia vastaan käydään näyttävissä merkeissä eikä tämä ole mitenkään huono pomotaistelu. Se on kuitenkin aika helppo, sillä suurin osa on reaktiokomentoja toistensa perään. Tämän kun heittää vastakkain vaikka ensimmäisen lopparin, El Jefen kanssa, niin ei ole mitään epäselvyyttä että kumpi on vaikeampi.


19. Just Cause 3 – Di Ravello

Jos tämän menee vaikka sinkoa käyttäen niin tästä voi saada ihan haastavankin taistelun, mutta jos käyttää köyttä, niin tästä saa todella helpon. Köysi helikopteriin ja toinen pää laavaan ja sitten vain yhdistetään nämä kaksi. Sillä sökö. Tässä tapauksessa on ihan hyvä että tämä on helppo, sillä muutoin kyseessä on varsin puuduttava ja tylsä pomotaistelu.


18. Max Payne – Nicole Horne

Tässä "pomotaistelussa" ei ole idea ampua Hornea eikä hänen kopteriaan. Kun idean tietää, niin tämä on erittäin helppoa ja nopeaa. Ammu kaapelit irti mastosta joka sitten kaatuu ja murskaa kopterin. Lievää haastetta tulee turvamiehistä, mutta mitään järin vaikeaa ei tässä taistelussa todellakaan ole luvassa.


17. Croc 2 – Baron Dante

Toisin kuin Croc yhden taistelu, tämä ei ole vaikea. Baron Dante ei hyökkää Crocin kimppuun ja ainoa josta täytyy pitää huolta on professori Gobbo, kun hän tekee juttujaan. Valtaosa ajasta juostaan tuulta vastaan ja käydään mäiskimässä perusvihuja. Viimeinen loppari ei tee itse juuri mitään ja tämän taistleun saa hoidettu aika vähällä.


16. Super Mario Bros. - Bowser

Yksinkertaisessa pelissä on aika yksinkertainen viimeinen loppari. Aivan sama taktiikka toimii kuin kaikissa muissakin tapauksissa. Tietysti tavaraa on paljon enemmän mutta heti jos olet iso, voit lopettaa tämän hyvinkin nopeasti. Myös tulipalloilla tämä hoituu helposti. Vastaavaa on tehty monta kertaa aiemminkin eikä tämä nyt niin erilainen ole.


15. Middle-Earth: Shadow of Mordor – Black Hand / Sauron

Pelin tasolla tämä on varsin helppoa sillä vastaavaa on tehty niin monta kertaa aiemminkin. Tässä on kuitenkin mukana todella selvä mahdollisuus siihen että epäonnistut ja uusia mahdollisuuksia ei jaella. Kyseessä on QTE jollaisia on tullut vastaan aiemminkin pelissä. Siirrä kursori rinkulaan ja paina oikeaa nappia oikeaan aikaan. Todella helppoahan tämä on mutta silti, tämä on todella hienosti tehty hetki ja vaikka se olisi voinut olla niin paljon vaikeampikin, niin hyvä fiilis tästä jostakin syystä jää.


14. Batman: Telltale series – Lady Arkham

Melkein mikä hyvänsä pomovihollinen näistä Telltale peleistä voisi olla listalla, mutta ottaen huomioon että lady Arkham on viimeinen vihollinen, niin tässä taistelussa ei ole yhtään mitään mikä todella erottuisi massasta. Asiaa ei myöskään auta se että tämä pomotaistelu on monella tavalla aika hölmösti suunniteltu. Tämä on kuitenkin sellainen pomotaistelu jossa pitää oikeasti tehdäkin jotakin.


13. Fallout 3 – Colonel Autumm

Minulla tämä meni näin: Taistelu alkaa -> VATS -> Pumppaan everstin täyteen -> Voitto. Tämänkö pitäisi nyt olla se loppuhuipennus, tämä jätkä on ihan mitätön.


12. Mirror’s Edge – Jacknife

Erittäin hyvä esimerkki siitä että helppo taistelu ei ole aina huono, moni näistä taisteluista ei ole huono. Tämä taistelu koostuu juoksemisesta, hypystä ja potkusta. Aika vähän mahdollisuuksia virheisiin. Kokonaisuus, erittäin hieno, tosin vähän yllätyshelppo.


11. Teenage Mutant Ninja Turtles (NES) - Silppuri

Tässä taistelussa ei tarvitse paljoa tehdä. Silppuri tuppaa yrittämään samaa temppua kokoajan, hyppäämistä luoksesi, ja kun lyöt häntä, hän lentää taemmas. Yhden simppelin liikkeen toistamisella pärjää aivan hyvin koko taistelun ajan. Edellinen pomotaistelu ja edellinen kenttä olivat naurettavan vaikeita ja sitten tulee pomotaistelu joka helpompi kuin monet perusviholliset.


10. Scarface: The World is Yours – Alejandro Sosa

Matka tähän hetkeen on paljon haastavampi. Sosa on monella tavalla aivan normaali vihollinen ja tämä on haastava vain jos ammukset ovat finaalissa. Sosa voi tappaa sinut sillä hänellä on ase. Mutta aggressiivinen hyökkäys toimii aivan hyvin eikä tämä ole enää järin iso ongelma. Todella hyvin tehty osuus ja sopii kokonaisuuteen todella hyvin. Sosa on ehkä varsin helppo vihollinen, mutta pomotaisteluna tässä on todellakin onnistuttu.


9. 24 the Game - Max

Hyvin pitkälti aivan samanlainen tilanne kuin Sosa.. Ensin pitää ammuskella tie läpi Maxin jahdin ja lopussa sitten ampua hänet ja Max ei ole sen kestävämpi kuin mikään normaalikaan vihollinen. Hyvin tehty lopetus ja tämäntyylisessä tilanteessa vihollisen ei välttämättä tarvitsekaan olla sen ihmeellisempi mitä on. 24 tunnelmaan tämä sopii todella hyvin sillä nyt ei ole kyseessä erityisen kyvykäs taistelija ja siksi onkin selvää ettei hänestä ole mitään isompaa haastetta Jack Bauerille.


8. Far Cry – Harlan Doyle

Kuten pari aiempaa, tämä on aivan normaali vihollinen ja matka tähän on se oikea haaste. Doyle on aivan munaton luuseri jonka pystyy helposti tikkaamaan vaikka pelkällä veitsellä jos vain käy tarpeeksi hurjasti päälle. Mutta aseella se hoituu paljon nopeammin.


7. Wolf Among Us – Crooked Man

Tämä on monimutkainen tilanne sillä Kieron miehen voi hoitaa todella monella tavalla. Voit tehdä kaiken oikein jolloin kaikki päättyy yhteen nopeaan QTE pätkään jota on hyvin hankala munata. Mutta jos haluat tehdä kaiken niin paljon helpommin voit mestata hänet aiemmin ilman minkäänlaista vastarintaa. Se on kiinni sinusta että miten haluat hoitaa tämän mutta tässä on samanlainen asetelma kuin Batmanissa ja Jokerissa. Bigby Wolf on paljon vahvempi ja ylivoimaisempi, mutta Crooked Man pelaa peliä omalla tavallaan.


6. Flinmore Glomgold - DuckTales

Kultainto Pii ja Milla Magia comboa vastaan käydään nopea ralli aarrearkulle. Ainoa mitä täytyy tehdä on hypätä kiinni köyteen ja kiivetä. Siinä ei vaadita mitään sen ihmeellisempää ja jos nämä asiat onnistuu tekemään, niin tämän kisan voittaa todella helposti ilman mitään varsinaista vaivannäköä.


5. Batman: Arkham Origins - Joker

Tässä ollaan sellaisessa tilanteessa jossa yhteenotto on tehty todella nerokkaasti. Jokeri ei pärjää Lepakkomiehelle lähitaistelussa ja se käy tässä todella nopeasti selväksi. Mutta se millainen Jokerin ja Batmanin tilanne todella on tulee selväksi tässä tapauksessa erittäin hyvin. Tämä on ehkä lähemmäs ilmainen voitto, mutta siinä on omanlainen, todella hyvin tehty sisältönsä joka todellakin toimii.


4. Final Fantasy X – Yu Yevon

Tämä on se kohta kun et voi enää kuolla. Joudut kuitenkin tekemään jotakin jotta voitat. Mutta vaikka hahmot kaatuisivat kuinka monta kertaa tahansa, he nousevat aina uudelleen pystyyn. Kyse on vain siitä että jatkat taistelu, olet kuolematon ja vihollisesi ei.


3. Dishonored – Admiral Havelock

Tämä riippuu todella paljon siitä millainen maailma on. Oli kyseessä sitten hyvä tai paha maailma, niin tämän pellen voi tappaa ilman mitään vaaraa. Pahassa maailmassa siinä vain voi tulla sivullinen uhri. Hyvässä maailmassa hän ei tee mitään vastarintaa jolloin voit tappaa hänet välittömästi jos vain haluat.


2. Demon’s Souls – True King Allant

Tämä ei ole helppo peli mutta tämä musta pökelä on. Tämän pelin ensimmäiset viholliset ovat vaikeampia kuin tämä... olento. Allant voi osua sinuun mutta kun ottaa huomioon että voit suoraan sanoen piestä hänestä räät pihalle ilman mitään ongelmaa ja hän pystyy nippa nappa naarmuttamaan sinua, niin ei pitäisi ollaan mitään ongelmaa.


1.  Final Fantasy VII - Sephiroth

Tämä on typerä ratkaisu jonka pitäisi olla välianimaatio, mutta siitä on tehty pomotaistelu ja aivan liian helppo sellainen. Kingdom Hearts tajusi että millainen taistelu Sephirothia vastaan pitää olla. FFVII loppuhuipennuksessa vastaan tulee useampi vaihe ennen tätä jossa Sephiroth ja Cloud ovat vastakkain. Cloudin limit lisääntyy kokoajan ja pian voit Omnislashilla lopettaa kaiken. Mutta vaikka et tekisi mitään ja Sephiroth löisi ensin, et kuolisi ja Cloud tekee counterin ja lyö Sephirothia kerran ja tämä kaatuu. Tässä on esimerkki taistelusta jota on sanalla sanoen: Mahdotonta hävitä.

lauantai, 5. toukokuu 2018

Parhaat Uudelleenpeluuarvot

Silloin tällöin tulee vastaan pelejä joiden uudelleenpeluuarvo on jollakin tavalla käsittämättömän korkea. Syystä tai toisesta näiden pelien pariin palaa kerran toisensa jälkeen (tai palaisi jos olisi aikaa). Oli sitten kyseessä monia valintoja sisältävä tarina, tuttu ja turvallinen kokonaisuus tai vain yksi osa peliä.

 

 

 

 

Jotkut pelit tarjoavat valtavasti vaihtoehtoja miten tarinan voi kokea, kuten lähes kaikki Telltalen tarinalliset pelit. Sitten on pelejä jotka ovat niin tuttuja ja turvallisia että niiden parissa palaa helppoihin tunnelmiin, tietyt PS1 klassikot. Jotkut pelit taas ovat pelattavuudeltaan niin hyviä että ne kestävät erinomaisesti. Kyllähän niitä syitä löytyy. Kyse ei ole aina tarinan pelaamisesta ja pelin läpäisemisestä. Joskus kyse voi jostakin aivan muusta.

Sitä voisi tietysti sanoa että yksinkertaisimmat pelit kuten vaikka Tetris omaavat todella suuren uudelleenpeluuarvon, mutta itse ajattelen tätä paljon enemmän sen suhteen kuinka hyvä peli oikeasti on ja kuinka mielellään sen pariin oikeasti palaakaan ja kuinka paljon siihen jälleen aikookaan aikaan sijoittaa. Tetris on tapaus, josta itse käytän termiä, ajantappopeli.

Yksi rajoite:

- Yksi per pelisarja ja lajityyppi kyseisessä sarjassa.

Korostettakoon vielä erästä asiaa mikä nousee monta kertaa esille. Vaikka pelin aloittamiseen olisi kynnystä, niin se tarkoita etteikö peli sen jälkeen kyllä tarjoaisi todella paljon laatua.

 

KUNNIAMAININTOJA

 

Bloodborne

- Tämä voisi olla myös Dark Souls tai Demon's Soul. Niissä on aika paljon muuttujia jotka antavat runsaasti vaihtoehtoja taisteluun. 

 

Plants vs Zombies

- Tämä on niitä pelejä joiden kampanjan pelaa läpi kohtuullisen äkkiä. Pelattavuus itse on kuitenkin sen verran hyvin tehty että sen pariin palaa mielellään.

 

Max Payne 2: Fall of Max Payne

- Toinen (ja viimeinen oikea) Max Payne on sen verran hyvä toimintapeli että sen pelaa mielellään läpi kerran jos toisenkin.

 

Ratchet & Clank 3

- Syy miksi tämän pelin pelaa mielellään läpi kerran jos toisenkin on simppeli: Aseet. Jokaisen aseen voi kehittää erittäin korkealle ja siinä se suurin koukku onkin. Aseita on paljon ja niissä kaikissa on omanlaisensa tyyli ja se toimii.

 




24. Castlevania: Symphony of the Night

Yön Sinfonia on niitä pelejä jotka tarjoavat todella paljon. Peli on laaja niin monella tavalla että oli kyse tutkittavasta linnasta tai kerättävästä arsenaalista, niin tekeminen ei hetkessä lopu. Jos pelin viitsii aloittaa uudelleen alusta, niin se tarjoaa jälleen valtavasti nautintoa sillä vaikka toiminta ei olekaan sieltä omaperäisimmästä päästä, niin se pitää sisällään paljon vaihtelua joka kannustaa kokeilemaan uusia asioita ja kehittämään taitoja kokoajan paremmaksi. Siinä samalla voikin sitten nujertaa pomovihollisen jos toisenkin.


23. League of Legends

Tämä voisi olla mikä hyvänsä vastaavanlainen peli, kuten vaikka Smite. Legendojen liigan vahvuus on siinä että pelattavia hahmoja on niin tautinen määrä, että vaihtelu ei ihan äkkiä lopu. Monia hahmoja voi myös pelata monella eri tavalla ja pelimoodejakin on useampi. Sitten voi tietysti myös kokeilla uusia asioita ja tutustua ajoittain saatavilla oleviin harvinaisempiin pelimoodeihini. LoL pitää sisällään todella paljon vaihtelua. Ainoa todellinen ongelma ovat muut pelaajat.


22. Godfather

Kummisetä elokuvan tapahtumiin sijoittuva peli on loppuviimeksi aika yksinkertainen. Siinä on kuitenkin sellainen tarpeeksi nappaavat viehätys joka kannustaa pelaamaan uudelleen kun kaipaa vähän mafiameininkiä. Aseita on vain jokunen mutta jokaisella on omanlaisensa ote toimintaan. Pelihahmoa voi vapaasti muokata haluamansalaiseksi mafiosoksi ja pelin vaikeusaste nousee sen verran hitaasti että pelistä pystyy todella helposti nauttimaan.


21. Crash Bandicoot: Warped

Crash 3 on haastava peli, mutta se on oikealla tavalla haastava. Sen aloittaminen uudestaan ei ole mikään iso juttu, mutta pelin 100% läpäiseminen on sekin täysin mahdollinen projekti. Pelaaminen on aivan erilaista silloin kun kentät pitää läpäistä mahdollisimman nopeasti, tai kun pitää tuhota kaikki laatikot. Uudet temput maustavat peliä omalla tavallaan ja kaikki tärkeät puolet ovat tämän pelin kohdalla erittäin hyvin tehdyt.


20. BUZZ! Monster Rumble

Mikä hyvänsä hyvin tehty party peli voisi sopia tälle paikalle. Oma suosikkini on Monsterimania joka todellakin tarjoaa monta erilaista ja todella koukuttavaa peli aina neljälle pelaajalle kerrallaan. Pelimuotoja on sen verran monta erilaista että peleihin saa tarvittavaa vaihtelua.


19. Teenage Mutant Ninja Turtles II: Battle Nexus

Ehkä se paras neljän pelaajan moninpeli. Pelattavaa on todella paljon niin tarinassa kuin areenassakin ja lisämausteena poiminta menneisyydestä. TMNT2 on sellainen peli jonka toiminta on erittäin simppeli mutta niin mielekästä. Pelattavia hahmoja ovat neljä kilpikonnaa sekä neljä vaihtoehtoista hahmoa ja vaihtelemalla pelattavia hahmoja tyyli ei muutu paljoa, mutta tarpeeksi jotta tämän pelin pariin jaksaa palata kerran toisensa jälkeen.


18. Final Fantasy VII

Tämä on niitä pelejä joiden aloittaminen on vähän hitaamman puoleista. Peliin pääsee sisälle todella nopeasti eikä se vaadi kovinkaan ihmeellistä kikkailua. Tämä on monilta mekniikoiltaan se nopeimmin sisäistettävä FF peli. Isoin vahvuus tulee kuitenkin suuresta määrästä pelattavia hahmoja, mutta se vaatiikin sitten jo aika paljon pelaamista. Kun peliin alkaa oikeasti päästä sisään, niin kyllä se pari kymmentä tuntia nopeasti tuplaantuu. Kehitettävä ja löydettävä kun ei ihan äkkiä lopu. Suurin syy miksi tämä on valintani FF8:n yli, on siinä että pelattavia hahmoja on enemmän ja magiat eivät "kulu".


17. Kingdom Hearts II Final Mix

Tämä on niitä pelejä joiden aloittamisessa on pieni kynnys. Tarpeettoman pitkä ja tappavan puuduttava prologi nimittäin koettelee pelaajaa. Kun siitä pääsee niin pääsekin sisälle nopeasti kasvavaan peliin jossa todella paljon löydettävää, kehitettävää ja tehtävää. Myös Kingdom Hearts Final Mix on hyvä valinta ja sen vahvuus onkin siinä että sen aloittaminen on paljon vaivattomampaa. Mutta kun päästään pidemmälle, niin kakkosessa on vain enemmän sitä jotakin.


16. Victor Vran

Tässä on peli joka tarjoaa todellista laatupeliä yksinpeliin sekä moninpeliin. Vihollisvariaatio voisi olla isompikin, mutta asevalikoima kyllä tarjoaa eväitä useaan pelikertaan ja erilaisia haasteita on niin paljon että niiden kaikkien suorittaminen vaatii pelin todellista hallintaa. Pelattava ei lopu hetkessä mutta kyllä se asevalikoima kestää vielä pidempään. Oli kyseessä sitten miekka, haulikko tai taikuus, niin tästä pelistä kyllä löytyy. Eikä se tapettavakaan lopu mitenkään äkkiä ja vaikeuttakin löytyy vaikka kuinka jos sitä todella etsii.


15. Dragon Age: Origins

Voi niitä vaihtoehtoja. Tämä on aika pitkä peli joten siinä alusta aloittamisessa on kynnys. Mutta tarina pitää sisällään niin paljon laadukasta pelattavaa ja vielä sitäkin laadukkaampaa tarinaa monine valintoineen ja vaihtoehtoisine lopputuloksineen että tämä peli kyllä pitää sisällään varsin korkean uudelleenpeluuarvon. Valinnat muokkaavat tarinaa ja useat toinen toistaan paremmat ryhmäläiset (joita kaikki voi pelata itse jos haluaa) tarjoavat paljon vaihtelua peliin. Paremmalla taistelumekaniikalla nostaisin tämän pelin oitis vähintään top 10:n joukkoon.


14. Soul Calibur III

Tappelupeleissä on omat koukkunsa mutta minulle se koukku tulee Chronicles of Swordista. Siis ihan normaalit hahmokohtaiset tarinatkin kyllä vetävät puoleensa mutta CoS onnistuu tarjoamaan hyvää settiä jossa voi luoda omat hahmot joita sitten kehittää kokoajan kovemmiksi taistelijoiksi. Se on se lisä pääpeliin joka sekin on erittäin hyvä. Jokainen hahmo on omanlaisensa taisteija ja millä tahansa hahmolla pärjää mitä tahansa hahmoa vastaan, kun sen vain ensin opettelee.


13. Heavy Rain

Quantic Dreamin magnum opus on peli joka tarjoaa valtavan uudelleenpeluuarvon. Pelaaja vaikuttaa tarinaan erityisen vahvasti. Pelattavat hahmot voivat kuolla ja peli ei pääty, se vain muuttuu. Heavy Rain on sellainen peli jossa valinnat ratkaisevat ja muokkaavat tarinaa. Neljä erilaista hahmoa ovat jokainen omanlaisiaan ja vaikka peruspeli ei muutu, niin tunnelma muuttuu. Vaikka pelissä on aika paljon sensurointia niin kyseessä on todella aikuinen peli joka kysyy: "Mitä olisit valmis tekemään rakkaittesi vuoksi?".


12. Ninja Gaiden Sigma 2

Yksi vaikeimpia pelejä joita olen pelannut. Ninja Gaiden Sigma 2 tarjoaa paljon erittäin timanttista pelattavaa ja niin suuren määrän toisistaan erottuvia aseita että tämän pelin parissa viettää paljon aikaa. Pelin aloittaa helposti alusta sillä asetta vaihtamalla tunnelma taistelussa on aivan uudenlainen. Taistelu on aivan erilaista yhdellä miekalla kuin kahdella miekalla ja muuttuu vielä erilaisemmaksi kun käytössä on vaikkapa viikate. Peli ei ole sieltä pisimmästä päästä, mutta se on sieltä vaikeimmasta päästä ja jokainen trophy vaatii suuren määrän tappoja yhdellä tietyllä aseella.


11. Devil May Cry 3

Samoin kuin Ninja Gaiden Sigma 2, myös Devil May Cry 3 on todella haastava ja todella monipuolinen toimintapeli. Kentät ja viholliset eivät juuri muutu, mutta aseistus muuttuu. Oli sitten kyseessä miekkamestaritaistelutyyli Danten omalla Rebellion miekalla tai vaikkapa todella omalaatuisella Nevan lepakkokitaralla on kokemus aivan erilainen kuin silloin jos käytössä on asesankaritaistelutyyli ja käytössä Danten tuplapistoolit tai vaikkapa haulikko. Pelattavuus muuttuu taistelutyylien ja asevalintojen kautta todella paljon ja kannustaa pelaamaan uudelleen ja uudelleen ja siinä samalla korottomaan kenttäkohtaista arvosanaa.


10. Wolf Among Us

Telltale Gamesin magnu opus on peli joka perustuu toimivaksi havaittuun kaavaan. Pelaaja tekee paljon valintoja joiden seuraukset seuraavat tarinan loppuun asti. Wolf Among Us on se peli joka on tehnyt tämän parhaiten. Vaikka Batman kaudet ovatkin olleet todella hyvä kokonaisuus, niin Susi Joukossamme tarjoaa niin hyvän kokonaisuuden että sen pariin on jaksanut palata kerran toisensa jälkeen ja toisen kauden saapuessa, sen pariin jaksaa palata jälleen. Tarinassa on paljon mahdollisuuksia aina keskustelujen repliikeistä alkaen, että siihen uppoutuu todella vahvasti.


9. CTR

Rallipeleistä paras on monille Mario Kart klooni, mutta Crash Team Racing on parempi kuin yksikään kaltaisensa. Pelattavia hahmoja on paljon ja hahmoissa on pieniä eroja joista osa toimii selvästi paremmin tietyissä kentissä kuin toiset. Kenttiä on paljon ja vaikka ne olisivat kuinka tuttuja, niin parhaan kierrosajan saavuttaminen on aivan omanlaisensa haaste. Mutta ihan normaali rallikilpailu runsaalla asearsenaalilla on kuitenkin se mikä tästä pelistä tekee niin hyvän. Paremman siitä saisi vain 4 pelaajan paikallisella moninpelillä.


8. Uncharted 4: Thief's End

Syy miksi neljäs Uncharted ottaa paikkansa sarjan ykkösenä on parilla tavalla niukka. Toiminnassa kolmonen voittaa koska siinä lähitaistelu on parempaa. Asevalikoimakin on hivenen parempi, mutta vain hiuksenhienosti. Se mikä kuitenkin tekee nelosesta paremman on suuri määrä pelinmuokkauksia. Aseisiin saa loputtomat ammukset, minkä tahansa aseen saa itselleen jos haluaa ja sitten on monenlaisia erilaisia renderöintitiloja. Peli on todella hauska pelata kun siitä tekee sarjakuvamaisemman. Tarinan jaksaa pelata läpi erinomaisen toiminnan takia useammankin kerran sillä mielekkyys ei juuri vähene. Pelinmuokkaukset ovat kuitenkin valtava bonus ja muistutus siitä, että kun pelissä saa tuntea olevansa jumala, siihen tulee aivan uusi nautittavuuden aste.


7. Sly 3: Konnien Kunnia

Sly trilogian päätös on ehdottomasti oma suosikkini ja yksi, mutta ei ainoa, syy on erinomainen merirosvominipeli. Laivojen upottaminen ja valtaaminen on hauskaa sillä se mahdollistaa jatkuvan toiminnan. Mutta kyllä päätarinankin pelaa mielellään kerran jos toisenkin. Hyviä tehtäviä on niin paljon että niiden pariin palaa mielellään uudelleen. Joskus kohtaa myös sellaisen tehtävän jonka tapauksessa oli jo ehtinyt unohtaa kuinka hyvä se oikeastaan olikaan. Tämä on se kohta kun trilogiassa on kaikki hiottu huippuunsa. Vihjepullojen poissaolo on ehkä se suurin sääli.


6. Batman: Arkham City

Mitä tulee Rocksteadyn Batman peleihin niin on todella vaikeaa sanoa että kumpi on parempi: City vai Knight. Mutta kun mietimään uudelleenpeluuarvoa niin Cityllä on pari ässää hihassaan. Taistelu on tässä kohtaa sarjaa parhaimmillaan. Se on paljon tarkempaa, jouhevampaa ja mielekkäämpää kuin Asylumissa, mutta se on samalla sen verran hiomatonta että se on helpompaa kuin Knightissa. Cityssä on myös pari sellaista pelimuotoa joiden kautta pääsee hiomaan taitojaan siinä, että kuinka hyvä todella on ehkä siinä kaikkien aikojen parhaassa taistelumekaniikassa. Pääjuoni on hyvä ja tarjoaa paljon, mutta kyllä se lisätekeminen on syy siihen miksi tämän pelin pariin palaa mielellään. Niin ja sitten on tietenkin Kissanainen toisena pelattavana hahmona.


5. Middle-Earth: Shadow of War

Shadow of Mordor on taistelumekaniikassaan helpompi ja hiomattomampi. Siinä suhteessa se olisi parempi valinta. Mutta Shadow of War on kaikilla muilla tavoilla isompi. Varusteita riittää, örkeissä on enemmän muuttujia ja muutenkin kehittevää ja varustettavaa on enemmän. Oman armeijan kehittäminen kokoajan paremmaksi on vahva kannuste pelaamiseen. Taistelu on paljon vaikeampaa kuin ykkösessä mikä tekee tästä valinnasta todella paljon vaikeamman. Viimeinen vaa'an kallistaja on se, että Shadow of Warin kanssa voi käyttää aikaansa siihen että yrittää hankkia kaikki mahdolliset varusteet ja siihen uppoaa aikaa ja monien örkkien täytyy kaatua. Heimoja on paljon ja varusteita on paljon ja niiden saaminen on arpapeliä.


4. Resident Evil 6

Yksi sana: Mercenaries. Resident Evil 4 olisi kampanjan puolesta se ehdoton valinta, mutta RE6:n Mercenaries on vain niin paljon parempi, vaikka siinä ei Albert Weskeriä olekaan. Sanotaan että siitä vajaasta parista sadasta pelitunnista varmaan yli puolet on mennyt Mercenariesin parissa. Päätarinassa on puolensa ja kun taitovalikoimaa on tarpeeksi, niin tarina saa aivan uusia puolia. Magnum mestari loputtomilla ammuksilla on kuin jumala mutta kyllä loputtomat ammukset pistooleissakin on todella hyvä. Mercenaries on kuitenkin se asia joka haastaa aivan uudenlaisella tavalla. Pelattavia hahmoja on paljon ja jokaisella on vaihtoehtoinen asu jolla omat varusteensa. Kenttiä on myös monta ja jokaisessa on aivan omanlaisensa viholliskattaus. Mitä enemmän pelaa, sitä enemmän oppii ja mitä enemmän oppii sitä paremmaksi tulee. Tähän kun heitetään arvostelusysteemi, niin Leonilla ei tyydytä platinaa vähempään. 


3. Gwent: Witcher Card Game

Massiivinen määrä kortteja, monta erilaista ryhmää omilla korteillaan ja vapaus koota juuri sellainen pakka kuin haluaa. Witcher 3:n minipelistä omaksi kokonaisuudekseen kasvanut Gwent on koukuttava ja palkitseva peli. Pakasta voi rakentaa todella monipuolisen mutta yhteen pakkaan ei millään saa kaikkia temppuja ja siksi pitää rakentaa monta pakkaa omanlaisilla ideoillaan. Tässä on juurikin sellainen peli joka on meikäläisell oikea valinta kun pitää kuluttaa vähän aikaa. Mutta jos sitä aikaa on tuhlattavaksi vähän enemmänkin, niin sekin onnistuu.


2. Witcher 3: Wild Hunt

Yksi kaikkien aikojen parhaita pelejä. On epätodennäköistä että saanko enää koskaan sen verran aikaa että pystyisin pelaamaan tämän pelin läpi New Game+ muodossa. Tämä on nimittäin peli johon saa helposti uppoamaan päälle 100 tuntia. Pelissä on erittäin immersiivinen ja rikas tarina joka muuttuu pelaajan valintojen mukaan. Lopputuloksia on omia ja pelaaja joutuu Geraltin roolissa tekemään paljon vaikeita päätöksiä. Kaikkea ei voi saada. Tarinan lisäksi luvassa on valtava määrä pelattavaa monenlaisten tehtävien merkeissä ja vastaan tulee paljon todella hyvin tehtyjä hahmoja. Witcher 3 on sellainen peli jonka aloittaminen ei ole se ongelma, ajan haaliminen on se ongelma.


1. Spyro: Year of the Dragon

Tämä on sellainen peli jonka aloittamiseen alusta asti ei ole kovinkaan suurta kynnystä. Kyllähän Spyro (tai no, Sparx) pelin edetessä saa vähän lisää kykyjä, kuten yhden kestopisteen lisää ja mahdollisuuden paikallistaa jalokiviä. Mutta itse peli on niin miellyttävä, tuttu ja turvallinen että sen läpipelaamisessa ei ole niinkään kyse haasteesta, vaan enemmänkin laadukkaasta tasohyppelystä ja rennosta pelaamisesta. Paljon tekemistähän tässä pelissä on ja vaikka lähemmäs kaikki onkin tuttua, niin tämä on vain sellainen peli jonka pariin jaksaa palata aina uudestaan jos sattuu huvittamaan. Syksyllä huvittaa, kun Spyron Reignited trilogia ilmestyy PS4:lle.