Hype on yleensä yksi tehokkaimpia tapoja tehdä pelistä lopulta pettymys. Jos peliä kohtaan kasvaa epätavallisen suuret ja epäreilut odotukset, niin kyllä se helposti muodostuu pettymykseksi, kun niitä odotuksia ei sitten millään tavalla saavuteta. Joitakin pelejä kohtaan taas kasvaa suuret odotukset jo pelkästään erinomaisen edeltäjän ansiosta.

 

 

 

Yksi per pelisarja

Ei lisäosia erikseen

Pettymys ei tee pelistä huonoa

- Korostetaan erityisesti että peli voi olla melkoinen pettymys yhdestä tai useammasta syystä, mutta peli voi myös olla erittäin mielekästä pelattavaa monesti muusta syystä, minkä vuoksi kokonaisuus on merkittävästi plussan puolella, joskus jopa niin paljon että peli on yksi vuoden parhaita.

 

EPÄKUNNIALLISIA MAIINTOJA

 

Final Fantasy XV

Suurin ongelma on siinä, että peli on jakanut tarinan niin riekaleiseksi, että siitä on vähän haastavaa saada kunnolla kiinni eikä pelattavuus yksinään kanna koko komeutta.

 

Gungrave G.O.R.E

Ei niin näyttävää ja mielekästä toimintaa miltä se aluksi vaikutti, sillä kokonaisuus menee vähän liiankin monotoniseksi ja itseääntoistavaksi, eikä pelattavuus ota siitä irti mitään.

 

Divinity: Original Sin

Liian hidas rytmitykseltään ja vaikeaselkoinen toiminnaltaan. Sääli sillä Dragon Commander ja Divinity II: Ego Draconis olivat yllättävän hyviä ja ehkä siksi tätä kohtaan oli vähän isompia odotuksia.

 

Armored Core V

Suoraan huono peli. Huonosti rytmitetty ja toiminnassa ei ole mitään mikä todella nappaisi mukaansa ja pelattavuus ei kannattele.

 

24. Star Wars Jedi: Survivor

Yksi vuoden 2023 parhaita pelejä, joten ei missään nimessä huono. Pettymystilanne tämän pelin kohdalla keskittyy oikeastaan vain yhteen osaan peliä, mutta se on aika merkittävä osa, nimittäin pääroistoihin. Niitä on kaksi, yksi jota korotetaan ja yksi joka paljastuu, pitkälti heti ensimmäisen kuoltua. Kumpikin näistä on tehty todella huonosti ja tarinallisesti peli kärsii tästä todella merkittävästi. Se mikä todella korostaa tätä pettymystä on se, että tämä on täysin sama virhe, minkä pelin edeltäjäkin teki ja nyt vain vaihdettiin hahmoa jota imitoitiin fan fiction trilogiasta (7-9).

23. Agents of Mayhem

Suhtauduin tähän lähinnä kiinnostavana lisänä Saints Row tyyliseen maailmaan ja asenteeseen, mihin peli myös osuu aika hyvin. Useampi todella erilainen hahmo on myös erittäin lupaava idea ja pelattavaa riittää. Ongelmalliseksi kaikki menee kuitenkin itse pelattavuudessa, sillä se on niin itseääntoistavaa että se alkaa olla tylsää ennen kuin kaikki kiinnotavimpia hahmoja on edes ehtinyt avata. Agents of Mayhemin kanssa on vaikea sanoa mitä se edes yritti sillä se tuntuu monesti jopa live service peliltä, kuitenkin ilman sitä varsinasita live service saastaa.

22. Assassin's Creed: Valhalla

Tarinallisessa mielessä pelissä on omat typerät ratkaisunsa, huonosti tehdyt hahmonsa ja naurettavat kaanon valinnat, jotka tuntuvat selvästi jälkikäteen päätetyiltä. Pelissä tekemisen määrästä puuttuu laatu ja siinä on keskitytty lähinnä määrään. Sanotaan että itse pidän tästä sarjassa todella paljon, mutta tuntuu että kahden samankaltaisen pelin jälkeen, tämän kanssa ei ole opittu oikeastaan mitään millään osa-alueella ja se väkisinkin luo vaikutelmaa siitä että nyt tämän pelin kanssa mennään vahvasti autopilotilla eikä kokonaisuudesta otetaan niin paljoa irti, mitä ehdottomasti olisi saatu.

21. Tom Clancy's Ghost Recon: Wildlands

Odotin itse ehkä vähän liikaa Future Soldierin tapaista veitsenterävää ja suunnitelmallista toimintaa, sillä avoimessa pelimaailmassa se ei pääsee samalla tavalla oikeuksiinsa kuin suljetussa ympäristössä. Pelissä on suoraansanoen aivan liikaa tekemistä, sillä valtaosa tekemisestä on aivan samaa toistoa kuin monissa muissakin peleissä ja palkinnot harvoin kaiken vaivan arvoisia. Siltikin peli onnistuu kiinnostamaan koska hahmonluonti on todella hyvä, varustuksen kasaaminen on todella vapaata ja toiminnassa on puolensa. Itse vain odotin paljon paremmin toteutettu synkronoitua toimintaa, mitä juurikin Future Soldier tarjosi, esimerkillisesti.

20. Wanted: Dead

Odotukset tämän kanssa olivat varovaiset, sillä peli näytti kivalta, mutta pettymysten kautta on tullut varovaiseksi. Tämän kanssa, ei tarpeeksi varovaiseksi sillä näyttävyys ei paljoa paina kun tarina ja sen kerronta on todella kiusallista seurattavaa jopa japanilaisten pelien standarteilla. Tarina on sekava, hätäiseltä tuntuva rytmiltään ja täynnä selvää pelleilyä joka ei ole hauskaa. Pienet vaihtelupätkät on tehty todella huonosti ja peli on täysin väärillä tavoilla vaikea. Pelattavuuskaan ei paljoa pelasta sillä se ei ole sieltä osuvimmasta päästä, mikä on näin vaikeassa pelissä todella iso synti.

19. Returnal

Hehkutettu peli, jonka merkittävin ongelma on kuitenkin siinä, että peli kehittyy hitaasti, tai ei ollenkaan. Tuurin osuus kokonaisuudessa on aivan liian iso ja pelissä enemmän sellaisia asioita jotka vain vaikeuttavat sitä, kuin sellaisia asioita jotka oikeasti parantaisivat sitä. Monesti ei vain ole mitään kiinnostusta tutkia kaikkia paikkoja kun palkinnot voivat olla ihan täyttä roskaa ja sitten tietää jo valmiiksi että turha edes yrittää pomotaistelua, kun sitä ei saatavilla olevalla varustuksella vain voita. Pelin on todella yliarvostettu, sillä kaikki hyvät ratkaisut ovat peittyneet suuren roskamäärän alle, mikä on sääli sillä pelattavuudessa ja toiminnassa on todellakin puolensa.

18. Asterix & Obelix Heroes

Tämän kanssa, en ole ihan varma mitä edes odotin. Peli näytti kivalta, pakanrakentelua yhdistettynä Darkest Dungeon vivahteiseen toiminaan ja lautapeliin. Aluksi, peli on erittäin hyvä ja koukuttava, mutta sen ongelmaksi nousee se todella halpamainen ja epäreilu tapa, jolla peli yrittää tuoda haastetta kokonaisuuteen, sillä puolen välin jälkeen peli alkaa olla turhauttava ja suoraan epäreilu, mikä vähentää kiinnostuksen peliä kohtaan hyvin nopeasti hyvin alas, mikä on valtava sääli.

17. Maneater

Idea, erittäin hyvä. Huumori, erittäin osuvaa. Ulkoasu, tykkään, kaikessa rujossa animaatiosarjamaisuudessaan. Mutta ohjattavuuden kautta kaikki nämä osa-alueet eivät vain pysty pitämään tätä peliä niin hyvin pinnalla, että pelistä oikeasti osaisi nauttia. Ohjattavuudesta puuttuu kaikki se tarkkuus, mitä siinä ehdottomasti pitäisi olla ja monella tavalla peli menee pahasti metsään kaikessa, mikä vaatii joko tarkkuutta tai nopeatempoisuutta. Plussaa ei myöskään ole turhauttavaksi venytetty keräily.

16. God of War: Ragnarök

Pelattavuus, tehty hyvin. Laajuus, ehkä liikaakin tekemistä josta iso osa samaa turhauttavaa harhailua kuin aiemmassakin pelissä. Tarinallisesti ja mytologisesti, valtava pettymys sillä niin monet asiat on tehty todella huonosti. Tämä on niitä tapauksia kun God of War sarja todella pilaa muinaisnorjalaisen mytologian todella pahasti, käyttää hahmoja huonosti ja vaikka luvassa on hienosti toteutettuja tilanteita, niin lopuksi, pelistä tulee sellainen fiilis että nyt ammuttiin monta hutia ja pelistä ei vain pidä niiden ratkaisujen takia, vaikka pelattavuudessa, se on hyvin laadukkaasti toteutettu kokonaisuus.

15. Batman: Arkham Knight

Se täytteen määrä on aivan överi ja se erittäin hyvin tunnettu heikkous on myös Batmobilen liikakäyttö. Fantastinen peli, ei puhettakaan, mutta ei ollut niin hyvä kuin olisi toivonut, mikä johtuu siitä että City oli edeltäjäänsä nähden parempi kaikilla tavoilla, Knight Cityyn nähden vain joillakin. Tämä on liian hyvä esimerkki siitä mitä käy kun kokonaisuutta sekoitetaan tarpeettoman suurella määrällä täytettä joka alkaa kyllästyttää todella nopeasti. Kaikesta tästä huolimatta Arkham Knight on vuoden 2015 parhaita pelejä.

14. Ashen

Peli joka näytti kiinnostavalta ja vaikutti lupaavalta soulslikelta monien muiden joukossa. Toisin kuitenkin kävi, sillä vähän aikaa tätä pelattu alkoi huomata miten vähän peliin on oikeasti panostettu. Aseiden kanssa peli on todella tylsä, asusteiden kanssa hoopo ja tekeminen on nopeasti itseääntoistavaa ja suoraan tylsää. Edes ulkoasusta ei osata ottaa irti mitään ihmellisempää eikä tarinakaan tee mitään palveluksia. Pelattavuus, voisi olla parempikin, mutta kun huomioi millä tasolla tämä peli toimii, ei ole ihme että pelattavuus on vähän niin ja näin.

13. Resident Evil: Operation Raccoon City

Tämä on peli, jossa oli paljon mahdollisuuksia. Monta aivan erilaista pelattavaa hahmoa, tiimipohjainen toiminta ja pelisarja jonka kanssa on ehditty nähdä vaikka mitä. Joten miten voi olla että pelattavuus on tässä pelissä niin järkyttävän huonoa, että peli joka ilmestyi juuri ennen RE6:sta (jossa yksi pelisarjan parhaita pelattavuuksia) ja Revelation ykkösen jälkeen, on pelattavuudessa näin huono. Ammuskelu tuntuu tehottomalta, liikkuminen on todella tahmeaa ja peli on hyvin tylsä ja itseääntoistava. Ulkoasu on ok, mutta pelattavuus on helposti yksi sarjan huonoimpia sitten ensimmäisten pelien käyttämän ohjattavuuden.

12. Zorro the Chronicles

Sanotaan että itse en isommin arvosta tätä teini Zorro ideaa tai sarjaa johon tämä peli perustuu. Mutta tämän pelin kanssa on menty lähestulkoon kaikista oikoteistä. Pelattavuus on todella perustyylistä ja toistaa nopeasti itseään. Kaikki tekeminen pelissä on mielikuvituksetonta toistoa ja kentät tuntuvat irrallisilta. Tarinankerrontaa ei ole juuri ollenkaan ja yhdistettynä hutiloiden tehtyyn kokonaisuuteen, tuntuu että tähän ei ole panostettu yhtään. En odottanut peliltä ihmeitä, tai juuri mitään muutakaan ja se on silti pettymys.

11. Syphon Filter

Tämä on niitä pelejä, joka on kärsinyt merkittävästi siitä, että PS1:n pelit eivät ikäänny ohjattavuudessaan erityisen imartelevasti. Syphon Filter on tästä liiankin selvä tapaus sillä pelattavuudessa on paljon muuttujia, mutta ohjattavuus on liukas, tarkkuus on melko olematon ja pelissä on valtava määrä sellaisia asioita, jotka pitäisi tehdä nopeasti ja sulavasti. Tällä pelattavuudella se ei ole reilu pyyntö ja pelin vaikeustaso nousee hyvin nopeasti. Tämä olisi voinut olla aikaan hyvä peli, mutta nyt, jopa vapaalla tallentamisella, kyseessä on hyvin turhauttava peli hyvin monella tavalla. Tarinassa on puolessa, mutta pelattavuudella ei pitkälle päästä.

10. Quarry

Pettymys suurelta osin siksi, että tämä ei ole kehittynyt Until Dawnista juuri ollenkaan. Valinnat ovat yhä A tai B, peliä ei voi nopeuttaa mikä syö mielenkiintoa uudelleenpeluuarvon kanssa eikä pelin parhaasta osasta ole osattu ottaa irti läheskään tarpeeksi. Pelattavista hahmoista valtaosa on todella epämiellyttäviä tapauksia minkä vuoksi heistä ei isommin välitä eikä heidän juttujaan viitsi kuunnella. Tarinassa on puolensa haluaisin pitää tästä enemmän, mutta parhaista osista ei ole osattu ottaa irti tarpeeksi ja peli on nimetty todella typerästi, sillä ainakin pelin kantava teema tulee sen vuoksi yllätyksenä, mutta silti.

9. Witcher

Tarinallisesti täyttä Witcher laatua joka pärjää vertailussa myös jatko-osien kanssa ja tekee tietyt asiat tarinallisuudessa jopa paremmin. Ulkoisesti, peli on ikääntynyt heikosti eikä peli ollut vielä yhtä rohkea kuin jatko-osat, oli sitten kyse alastomuudesta tai väkivallasta. Mutta ne ongelmat ovat kuitenkin eniten toiminnassa, sillä huonompaa saa hakea. Toiminta ei ole millään tavalla hauskaa ja sen kuvaileminenkin on haastavaa. Peli on myös aika vaikea, koska se nojaa todella paljon loitsuihin ja juomiin, miekkojen sijaan. Kokonaisuutta ei myöskään auta todella epämääräinen tehtävien tekeminen ja yleinen epäselvyys sekä turhauttavuuteen asti venytetty ympäriinsä ravaaminen, mikä vain pitkittää peliä väärillä tavoilla.

8. Stranger of Paradise: Final Fantasy Origin

Näyttää hienolta, idea on todella hyvä ja mahdollisuuksia riittää. Ongelmia on kuitenkin joka paikassa ja yhdessä ne merkittävästi laskevat pelin kokonaismielekkyyttä. Tavaramäärä on aivan överi, naurettavalla tavalla ja mitään uniikkeja tavaroita ei juuri ole. Asusteet eivät vakuuta ja monesti pelissä tuntuu että selviä oikoteitä on otettu. Tarinassa on omat typeryytensä, kuten jrpg genressä yleensäkin ja lopputaistelussa on menty aivan omiin naurettavuuksiinsa. Peli ei ole tarpeeksi kuin ensimmäisen Final Fantasy, ulkoisesti, mikä on se viimeinen niitti. Vaikka tästä itse pidänkin, niin se olisi voinut olla niin paljon parempi, uniikeilla varusteilla joilla Garland, olisi saatu näyttämään Garlandilta.

7. Jak X

Tarinassa ei ole enää sitä samaa ytyä, mitä aiemmissa peleissä oli. Hahmot toimivat hyvin, peli on kivan näköinen, mutta tarinankerronnassa on menty pahasti metsään. Lopetus on ihan hanurista eikä peli ole läheskään niin hauska kuin sen pitäisi. Mutta pelattavuus on se suurin ongelma. Tämä ei ole mikään CTR, sillä tarinatilassa pelin vaikeuspiikkimäisyys iskee vastaan todella pahasti ja tietyn pisteen jälkeen peli ei ole enää kuminauhamaisuudellaan edes reilu. Pelimekaniikat vaativat niin pikkutarkkaa osaamista että kilpa-ajo ei ole enää edes hauskaa ja aseet tuntuvat todella tehottomilta, verrattuna vaikkapa CTR:n aseisiin. Vaikka peliä ei edes yrittäisi verrata Naughty Dogin aiempaan rallimestariteokseen, niin siitäkin huolimatta tämä olisi iso pettymys, koska Jak II:sta on ainakin otettu mallia vaikeustasossa.

6. Wild Arms 3

Aivan liian sekava aivan liian pian, mikä johtaa päättömään harhailuun ja nopeaan kyllästymiseen. Pelin toiminta on mukavan Final Fantasy tyylistä ja pelin kanssa olin varautunut siihen, että luettavaa siinä on enemmän mitä pitäisi. Toiminnasta ei ole kuitenkaan osattu tehdä tarpeeksi nopeatempoista, selkeää tai jouhevaa jotta se koukuttaisi. Pelin haaste on pelin rytmityksen tapaan ihan päin seiniä, mikä tuntuu jollakin ironisella tavalla osuvan liikaakin yhteen pelin harhailun kanssa sillä siinä vaiheessa kun löytää tien eteenpäin, on tappanut jo aika liudan vihollisia ja kehittänyt hahmoja eteenpäin. Tämä ei kuitenkaan ole läheskään niin paljon länkkäri FF, kuin sen olisi pitänyt ja tämä on PS2 peli, ilmestynyt FFX:n jälkeen joten missä on ääninäyttely ja missä on sulava toiminta.

5. Evil West

Itse tykkään tästä pelistä varmaan enemmän kuin monet muut, sillä se on erinomainen yhdistelmä westerniä, kauhua, fantasiaa ja teslapunkkia. Kuin Van Helsing pelin jatko-osa jota ei koskaan tullut, tai Darkwatch jota en koskaan päässyt pelaamaan, mutta tietyllä Devil May Cry tyylisellä toiminnalla. Ongelmat kuitenkin ovat pääasiassa siinä, että peli ei ole tarpeeksi Devil May Cry tyylinen. Kombosysteemipuuttuu, arvostelusysteemi puuttuu, kenttien uudelleenpelaaminen ei onnistu valitsemalla ja toiminta uhkaa monesti mennä itseääntoistavaksi monien rajoitteiden vuoksi. Tarina on iso pettymys sekin, mutta pääasiassa tämä peli pettymys siksi, että se ei ole mennyt tarpeeksi pitkälle siinä, mitä se selvästi yritti ja monella tavalla onnistuikin, vaikka jäihin hieman vajaaksi täysosumasta.

4. Zero Time Dilemma

Paljon vähemmän tarinallisia päätöksiä ja paljon enemmän puzzleja, mitä itse odotin ja toivoin tältä peliltä. Ei mikään Telltalen tarinakerronnan tasoinen. Itsellä oli tästä sellainen ajatus että kyseessä olisi valintoihin keskittyvä peli ja sitä kautta tarinalla olisi iso rooli kokonaisuudessa. Tarinalla on edelleen iso rooli kokonaisuudessa mutta monet valinnat ovat myös sidoksissa monien pulmien ratkaisuun, mikä merkittävästi vähentää pelin yleistä toimivuutta ja vie valokeilan pois tarinasta.

3. Digimon Survive

Itse odotin tässä kohtaa jo jonkinlaista toiminnallisempaa Digimonia joka joko menisi kohti Final Fantasyn, Personan tai XCOMin tyylistä lähestymistapaa, mutta aivan liian iso osa kokonaisuutta ovat loputtomilta tuntuvat keskutelut ja lähes tulkoon tylsäksi pitkitetyt osuudet jotka ovat täyttä harhailua ja ihmettelyä, kunnes tulee joitakin tilanteita joissa sitten tehdään valintoja tai käydään taisteluun. Peli on rytmitetty niin huonosti, että se on hyvin kuluttava. Suurin sääli on siinä että Digimon World sarjaan verrattuna pelin ei tarvitsisi tehdä ihmeitä, että se olisi parempi (mitä tämä tavallaan on), mutta tässä ei ole osattu hyödyntää sitä Digimon puolta juuri nimeksikään ja lukemista on niin tuhottomasti.

2. Red Dead Redemption 2

Tämä peli tekee todella paljon oikein ja pääasiassa syy miksi tämä tuntuu lopulta niin suurelta pettymykseltä tulee pääasiassa vain tarinasta. Tämä on jälleen yksi sellainen peli joka ei ole oppinut aiemmilta peleiltä oikeastaan mitään ja ryssiin tarinallisesti todella pahasti. Vääriä hahmoja korostetaan, monet tilanteet ratkaistaan aivan pöljästi ja rytmitys sakkaa loppupuolella todella pahasti, yhdellä haaksirikko-osuudella joka venyy aivan liian pitkäksi. Tähän päälle vielä se että pelissä ei oteta tarpeeksi irti monista pienistä asioista, kuten tupakoinnista. Mutta tarina on se, mihin olisi pitänyt panostaa paljon enemmän.

1. The Legends of Dragoon

Enemmän kuin hyvä esimerkki siitä, miten hype heikentää peliä. Itselle tämä oli yksi niitä pelejä jota halusin todella pelata pitkään ennenkuin se oli oikeasti saatavilla. Kun päästään yli siitä, että ilmestyessään tämä versio oli PS Plussassa aivan rikkinäinen, niin voidaan sanoa että peli on todella uskollinen lajityypilleen ja siinä on hyviä ratkaisuja. Roistojen kanssa mennään vähän liian kliseiseen FF sarjasta monesti tuttuun kikkailuun ja toiminnassa olisi voinut olla enemmän sulavuutta ja monia ratkaisuja olisi voitu tehdä helpommiksi. Peli on ehdottomasti yksi PS1:n parhaimmistoa, mutta sitä oli hehkutettu niin paljon, että peliltä odotti aivan liikaa, mitä siltä lopulta sai, mikä tekee siitä aika valtavan pettymyksen.