Hyvin usein tulee vastaan pelejä, joista ei vain keksi kovin paljoa sanottavaa. Tämä tapahtuu varsinkin jos pelit ovat kovin yksipuolisia, todella huonoja tai vaikeaselkoisia. Se on yksilöllistä. Jatko-osien kanssa tämä tilanne juurikin silloin kun ne eivät tuo mukanaan mitään oikeasti uutta.

 

 

 

Pelit eivät lopu...

 




 

Another%20World.jpg?1536268421

Tyylikäs muttei kovin miellyttävä

 

Toinen maailma, täynnä vaaroja

 

PlayStation plus

 

 

 

Another World

Toinen Maailma, 20-vuotis julkaisi, antaa mahdollisuuden pelata alkuperäisillä grafiikoilla ja äänillä tai vähän parannelluilla. Vähän sileämmän pelistä saa mutta isompaa eroa ei ole.

Tarina kertoo fyysikosta ja erään kokeen aikana tempautuu toiseen maailmaan. Tällä vihamielisellä planeetalla lähemmäs kaikki haluaa tappaa hänet ja pelin suurimpana juttuna onkin: ”Yritys ja erehdys”. Pelihahmo kuolee hyvin helposti ja hasardeja on valtavasti aina pienistä limoista aseistettuihin sotilaisiin. Pelaaja saa käyttöönsä laserpistoolin mutta siinäkin on rajoituksensa. Asiat ratkotaan ampumalla ja räjäyttelemällä ja tiettyä pulmanratkontaa on luvassa kokoajan. Toiminnallisuus on vain yksi osa peliä, eikä edes kovin hyvä.

Another World on suhteellisen lyhyt peli. Iso osa pelistä on saman kohtauksen pelaamista uudestaan ja uudestaan, kunnes keksii miten pelissä pääsee eteenpäin. Ohjattavuus on hyvin yksinkertainen mikä pitää myös haasteet yksinkertaisina, mutta tietyt kohdat pelissä ovat erittäin vaikeita. Peli ei kerro pelaajalle yhtään mitään vaan kaikki pitää itse opetella. Tiettyjä kohtauksia saa pelata uudestaan ja uudestaan kunnes keksii sen pienen yksityiskohdan joka auttaa eteenpäin. Another World on vaikea peli, väärällä tavalla.

Pituutta pelissä ei ole paljoa. Kun tietää mitä tekee niin tämän pelaa läpi helposti alta tunnin, mutta ensimmäisellä kerralla aikaa menee useampi koska tietyt kohdat pelissä ovat hyvin turhauttavia.

Kokonaisuutena kyseessä ei ole erityisen hyvä peli. Graafinen ulkoasu on vaatimaton ja tarinan kuljetus jätetään kokonaan pelaajan mielikuvituksen varaan. Näitä kumpikaan ei ole välttämättä huono asia sillä isoimmat ongelmat ovat enemmänkin pelattavuudessa joka jättää lähemmäs kaikessa aika paljon toivomisen varaa. Ohjattavuus on yksinkertainen ja nopeasti opittu, mutta se ei tee pelaamisesta mitenkään mukavaa, sillä vaikka pelissä onkin omanlaisensa viehätys, niin aika hankala tätä on suositella.

 

+ Jättää paljon pelaajan itsensä tulkittavaksi

 

-Toiminta

- Jatkuvaa ”yritys ja erehdys” etenemistä

- Väärällä tavalla vaikea

 

Arvosana: 3,0

 

Pettymys



Q_U_B_E_%20Director%27s%20Cut.jpg?153626

Lyhyt ja siksi niin hyvä

 

Pulmanratkontaa väreillä, valoilla ja magneeteilla.

 

PlayStation plus

 

 

 

Qube

Itselläni tuli tästä ensimmäiseksi mieleen elokuva Cube, mutta nopeasti kokonaisuus alkoi muistuttaa tyylillisesti enemmän Portalia. Vertaa tätä mihin hyvänsä niin kokonaisuutena kyseessä on poikkeuksellisen hyvä puzzlepeli.

Peli alkaa kun pelihahmo herää valkoisessa huoneessa. Ääni alkaa puhua pelihahmolle ja kertoo että pelaaja on astronautti jonka tehtävänä on ratkaista maata lähestyvä mystinen esine, jonka sisällä hän nyt on. Pelihahmolla ei ole muistikuvaa mistään eikä hän pysty kommunikoimaan sillä hänen päästään ei lähde ääntä eikä hänelle puhuva äänikään voi olla varma että kuuleeko tai muistaako pelaaja mitään menneestä. Tästä alkaa ongelmanratkonnan täyttämä matka läpi jatkuvasti vaikeutuvan sokkelon.

Pelaaminen koostuu objektien manipuloinnista. Pelaaja pystyy vaikuttamaan ympäristöön erilaisten väripalikoiden avulla. Jokaisella värityypillä on omat toimintansa ja pelin edetessä tulee kokoajan lisää mekaniikkoja. Välillä toimitaan fysiikan kanssa kun taas toisinaan ideana on vain edetä. Peli ei ole pitkä sen läpäisyyn menee 5-10 tuntia, riippuen siitä kuinka hyvä erilaisissa puzzleissa on. Varsinkin alussa peli on todella helppo ja kun peli alkaa vaikeutumaan niin puzzletkin alkavat muuttua monimutkaisiksi. Parasta on kuitenkin se että varsinaisia vaikeuspiikkejä ei tule ja ajoittain myöhemmätkin puzzlet ovat yllättävän helppoja. Mutta jotkut kohdat ovat hyvin vaikeita ja niiden kanssa voi mennä pitkäkin aika.

Qube on yllättävän kiinnostava peli. Siinä ei ole paljoa vapautta, mutta taustalla on kokoajan se tietty epäilys että puhuuko ääni totta ja voiko pelaaja luottaa yhtään mihinkään. Tarina mutkistuu kun toinen ääni tulee mukaan kuvaan ja kun kaksi ääni tarjoaa erilaista infoa, niin siinä herää kysymyksiä siitä, että voiko kumpaankaan luottaa?

Qube on puzzlepeliksi sopivan pituinen. Ongelmanratkonta pelien ei omasta mielestäni tulisi olla merkittävästi tätä pidempiä, sillä niistä tulee herkästi todella rasittavia. Qube kestää alusta loppuun asti ja jos peliin haluaa uppoutua syvemmin, niin salaisuuksia on ja myös vähän lisäpelattavaa.

Kokonaisuutena Qube toimii oikein hyvin. Pelattavuus on todella yksinkertaista ja toimivaa. Itse olisin toivonut enemmän tietynlaisia puzzleja, mutta tällaisenaan kokonaisuus pysyy kiinnostavana loppuun asti. Sanoisin että kokonaisuus olisi oitis parempi, jos lopussa olisi valinta siitä, mitä pelaaja tekee ja ketä uskoo.

 

+ Tarina

+ Arvuuttelu ja teoriointi

+ Monipuolisuus puzzleissa

 

- Muutama tappovaikea puzzle

- Uudelleenpeluuarvo on olematon

 

Arvosana: 7,4

 

Loistava



Destiny%202.jpg?1536268422

Yleensä jatko-osa parantelee edeltäjän osa-alueita

 

Toinen kohtalo ei tarjoa juurikaan mitään uutta

 

PlayStation plus

 

 

 

Destiny 2

Kohtalo 2 on pitkälti aivan samaa kauraa kuin edeltäjänsä. Yleensä ideana olisi se että jatko-osa korjaisi edeltäjänsä heikkouksia ja parantelisi vahvuuksia. Destiny 2 ei tee oikeastaan kumpaakaan näistä. Tuttu tyyli on edelleen mukana ja sen mukana tulee myös tuttu tunnelma. Se mitä Destiny tarjosi, tulee myös Destiny 2:n mukana, ilman mitään oikeasti omaa.

Aluksi tietysti luodaan hahmo ja täytyy sanoa että hahmonluonti on sanalla sanoen kehno. Tämä on ensimmäinen osa mitä olisi pitänyt kehittää. Hahmonluonti ei anna paljoa työkaluja ja hahmoa ei voi myöhemmin enää muokata, mikä tekee tästä entistä kivuliaampaa.

Tarinallisesti Destiny 2 laittaa kaiken uusiksi. Ympäristöt ja sivuhahmot vaihtuvat nopeasti kun järkälemäinen Ghaul saapuu ja laittaa kaiken remonttiin. Taistelu tätä uutta vihollista vastaan alkaa oitis ja luvassa on pitkälti samantasoinen toimintaseikkailu kuin viimeksikin.

Toiminnallisesti muutamat asiat ovat muuttuneet. Ensimmäiseksi huomaa että peli tuntuu samalta kuin ennenkin, mutta jahka päästään sisään itse peliin niin tietyt muutokset tulevat kyllä tutuiksi. Superhyökkäys esimerkiksi on ainakin Hunter luokalla erilainen kuin ennen. Ei varsinaisesti parempi tai huonompi, mutta erilainen. Toiminnassa itsessään ei ole merkittävää muutosta. Aseita on paljon ja jälleen kerran, määrä korvaa sen laadun. Varusteita tulee paljon vastaan mutta ani harvat niistä ovat merkittävästi parempia ja vielä harvemmat oikeasti hienompia. Perusräiskintää alusta loppuun, ilman mitään oikeasti uutta, saati merkittävää. Pituutta on sentään enemmän kuin edeltäjällä.

Destiny 2 on vähän tällainen tapaus josta ei keksi paljoakaan sellaista sanottavaa mitä ei olisi jo sanonut Destinyn aikaan. Syy tähän on pitkälti siinä että Destiny 2 ei tarjoa sitä mitä hyvä jatko-osa tarjoaa. Tämä kuin lisäsisältöä edeltäjälleen ja tämä jatkaa sillä idealla, että peliä rikastetaan ja pidetään elossa tuputtamalla lisäsisältöä.

Destiny 2 on samalla tavalla hyvä peli kuin aiempikin. Se on tyylikäs ja hienon näköinen räiskintä jossa varsinkin Hunter luokka on viittoineen todella hieno ilmestys. Mutta ajoittain peli on hyvin ärsyttävä. Isona syynä tässä on se että aivan liian usein vastaan tulee hetkiä jolloin uudelleensyntyminen on rajoitettua. Nämä ovat tarpeettomia pätkiä joissa et saa kuolla. Niihin ei vain ole mitään järkevää syytä. Toinen huomattavasti pienempi asia on se miten aseita voi ottaa käyttöön. Kerralla voi käytössä olla kaksi asetta mutta se mikä todella nyppii on se, että se mitä kahta asetta voi pitää on rajoitettu todella typerästi. Tietyt aseet menevät tiettyyn paikkaan ja huono säkä jos kaksi hyvää asetta päätyy samaan lohkoon, jolloin niistä voi kerralla pitää mukanaan vain toista.

Destiny 2 ei ole kokonaisuutena varsinaisesti huono peli, se on tasollisesti lähemmäs kokoajan sitä samaa tasoa kuin ensimmäinenkin Destiny. Mutta asian ei pitäisi olla niin. Heikkoudet ja vahvuudet ovat samoja, mitä nyt pahis on nyt parempi, mutta Destiny 2 ei tuo mitään oikeasti vaikuttavaa uutta mukanaan. Jatko-osana tätä on aika iso pettymys.

 

+ Tyylikäs ja tunnelmallinen

+ Hyvää perustoimintaa

 

- Ei tuo mitään uutta

- Ei parantele oikeastaan mitään

 

Arvosana: 6,0

 

Hyvä



Rocketbirds%202%20Evolution.jpg?15386881

Vihaiset linnut

 

Rakettilinnut kaksi jatkaa siitä mihin ykkönen päättyi. Luulisin.

 

PlayStation plus

 

 

 

Rocketbirds 2 Evolution

Ensimmäinen peli ei ole tuttu, mutta kakkospeli ei sen tuntemista vaadikaan sillä aika nopeasti tässä pääsee kärryille siitä, mitä luvassa on. Sotilaskanalla ammutaan seulaksi kaikki mahdollinen hyvän huumorin saattelemana.

Pelihahmo on Kovaksikeitetty Kana joka on lintumaailman rambo. Hän lähtee jahtaamaan kuolleeksi luultua vihollistaan ja päätyy sitäkautta isompaan seikkailuun. Jälkeensä hän jättää paljon hylsyjä ja höyheniä. Nokkela huumori toimii todella hyvin toiminnan ohessa. Toiminnan suurin heikkous on sen tietty epätarkkuus, sillä ohjattavuus ei tunnu olevan sieltä parhaasta päästä. Se on sellainen puoli johon vähän oppii sopeutumaan mutta samalla sitä olisi pitänyt hieman hioa lisää.

Aseita pelissä on varsin hyvin sillä niitä saa lisää ja erot ovat huomattavia. Haulikko on hyvä lähietäisyydeltä ja konetuliaseet hyviä keskipitkällä matkalla. Aseita saa vaihdella hyvin vapaasti ja omat suosikit löytyvät kyllä. Kerralla käytössä voi olla kaksi asetta joiden vaihtaminen tapahtuu nappia painamalla.

Rakettilinnut kakkonen on vähän sellainen peli joka on varsin helppo poimia ja alkaa vain pelata. Toiminnan lomassa vastaan tulee myös vähän hitaampia hetkiä kun pitää huijata vihollisia tekemään tiettyjä asioita jotta pääsee etenemään. Tietyin väliajoin tulee vastaan myös pomovihollisia.

Lintuasetelma toimii yllättävän hyvin ja humoristinen ote täydentää kokonaisuuden. Peliä ei tule ottaa liian vakavasti, se on simppeliä toimintaa ilman mitään sen ihmeellisempää tarinaa, vaikka siellä tarina onkin.

Kokonaisuutena Rocketbirds 2 on ihan kiva toimintapeli hyvällä huumorilla. Se ei millään nouse ikimuistoiseksi tapaukseksi mutta tarjoaa hyvää viihdettä vähäksi aikaa.

 

+ Hyvä huumori

+ Useilla aseilla maustettu toiminta

 

- Epätarkka ammuskelu

- Itseääntoistava

 

Arvosana: 6,5

 

Erinomainen



2064%20Read%20Only%20Memories.jpg?153868

Cyberpunk 2077 odotellessa

 

Cyberpunk ei pääse oikeuksiinsa

 

PlayStation plus

 

 

 

2064 Read Only Memories

Cyberpunk on hieno tyylilaji ja vaikka itse olenkin vähän enemmän steampunkin perään niin kyllä tässä on omat juttunsa jotka todella toimivat, kun tehty oikein. Tässä tapauksessa niitä ei ole tehty oikein sillä hyvin nopeasti kiinnostus tätä peliä kohtaan loppui.

Suurin syy tähän no tämän pelin täysi point & click pelattavuus joka ei PS4:llä tunnu tarkalta, kätevältä tai mitenkään hyvältä. Pelissä on joitakin komentoja joita käyttämällä pitäisi sitten alkaa edetä pelissä. Tämä kaikki alkaa verkkaisesti eikä vedä mukaansa sitten yhtään. Maailma on kyllä hienon näköinen mutta se ei kanna kun hahmot sun muut eivät tunnu mitenkään kiinnostavilta.

2064 Lue Vain Muistoja on peli josta ei keksi paljoa sanottavaa. Se ei ole aivan säälittävä, mutta se ei myöskään pidä sisällään mitään sellaista mikä oikeasti kiinnostaisi jatkamaan pelaamista.

Kokonaisuutena tämä sopii point & click pelaajille, mutta itselleni tämä on aivan liian minimalistinen, hidas ja... vanhanaikainen taitaa olla oikea sana. Tämä on vain niitä pelejä joka ei oikeastaan sytytä.

 

+ Cyberpunk tunnelma

+ Värikäs grafiikka

 

- Hidas

- Tylsä

 

Arvosana: 4,0

 

Huono



The%20Bridge.jpg?1538688181

Upean ympäristön haastava pulmapeli

 

Maailmaa kääntelemällä yritetään löytää se nimikkosilta.

 

PlayStation plus

 

 

 

Bridge

Silta onylhyehkö pulmapeli joka tosin muuttuu hyvin nopeasti, hyvin vaikeaksi. Ideana on aluksi vain käännellä ympäristöjä ja tämän kyvyn avulla ratkoa erilaisia pulmia. Jakso jaksolta mukaan tulee uusia elementtejä ja viimeistään kolmannen jakson jälkeen se kaikki hauskuus on jo poissa. Aluksi Bridge on todella lupaava, mutta se ei kestä.

Peli sijoittuu mustavalkoiseen Tim Burton vivahteiseen maailmaan jossa päähenkilö kääntää maailmaa. Tarinallisesti peli ei ole se selkein, mutta tiettyjä ajatuksia on havaittavissa. Pääpaino on pulmanratkonnassa, mikä ei todellakaan ole omia heiniäni, mutta kyllähän tämä peli tuli pelattua. Peilimaailmaan en sitten enää jaksanut mennä.

Jos vertaisin Bridgeä vaikka Qubeen, niin pituudeltaan nämä ovat suunnilleen samaa tasoa. Mutta siinä missä Qube muuttuu pikkuhiljaa vaikeammaksi ja on todella vaikea vain muutama tappovaikea puzzle, niin Bridgen tapauksessa se haastavuus alkaa ärsyttää paljon enemmän, mutta sentään pikku hiljaa. Tässäkin pelissä leikitään fysiikan kanssa ja sanotaan että kaksi ensimmäistä jaksoa menevät aika helposti mutta kaksi seuraavaa ovat selväti vaikeampia.

Silta on sellainen peli joka kannustaa hieman ajattelemaan, tarinallisessa mielessä. Pelattavuudessa se myös haastaa, mutta ei välttämättä sillä toivotulla tavalla. Itse nimittäin huomasin että neljännessä luvussa alkoi kiinnostus olla jo aivan loppu, sillä peli alkoi olla jo niin vaikea.

Kokonaisuutena voisin sanoa että Bridge alkaa todella hyvin, se näyttää erittäin hyvältä ja vaikuttaa kiinnostavalta ja pulmat ovat myös hyviä. Se ei kuitenkaan kestä loppuun asti sillä ne viimeiset pulmat ovat hyvin rasittavia.

 

+ Graafinen ulkoasu

+ Alkupuoli

 

- Loppupuoli

- Vaikeus

 

Arvosana: 6,0

 

Hyvä



Foul%20Play.jpg?1536268424

Kun esirippu nousee, näytelmä alkaa

 

Vilunkipeli on toiminnantäyteinen näytelmä hyvällä huumorilla.

 

PlayStation plus

 

 

 

Foul Play

Paroni Dashforth on jotakin Pringles miehen ja Monopoly miehen väliltä. Silinteriä ja monokkelia pitävä viiksekäs seikkailija jolla on apunaan luotettava Scampwick. Nyt Dashforth esittää suurelle teatteriyleisölle kuuluisimpia seikkailujaan ympäri maailmaa. Seikkailut vievät moniin paikkoihin joissa odottavat monet erilaiset viholliset. Hyvin nopeasti mieleen nousee monta klassista kauhuelokuvaa, kuten Dracula.

Ykköspelaaja ohjaa Dashforthia ja mahdollinen kakkospelaaja Scampwickia, mutta paikallista moninpeliä en saanut toimimaan. Oli pelaaja sitten yksi tai kaksi, niin idea on sama. Tarkoitus on pitää teatteriyleisö tyytyväisenä.

Yleisön tyytyväisyys määrittää sen kuinka paljon pisteitä taisteluista saa. Mitä enemmän yleisö hurraa, sitä parempi kerroin on. Kerrointa saa korkeammalle suorittamalla näyttäviä taistelukohtauksia joissa Dashforth pieksee kävelykepillään milloin mitäkin vihollisia. Mitä pidemmän kombon saa aikaiseksi, sitä enemmän pisteitä saa ja sitä tyytyväisempi yleisö on. Osumat pelaajaan latistavat tunnelmaa ja jos yleisön kiinnostus putoaa nollaan, esitys päättyy.

Vilunkipeli on todella hyvällä huumorilla maustettu tapaus. Nujertuneet viholliset ryömivät piilossa pois näkyvistä, tullakseen seuraaviksi vihollisiksi ja ajoittain studioapulaiset ja lavasteet näkyvät selvästi. Muutenkin tämä teatteriasetelma toimii sillä kokonaisuudessa on pidetty yllä rentoa otetta. Vaikka tarina ei sieltä koomisimmasta päästä olekaan niin tapa jolla kaikki on toteutettu, on todella hauska.

Toiminnallisessa mielessä peli on varsin hyvä. Yhdellä napilla tehdään nopeita iskuja ja toisella järeitä iskuja, sitten on tietenkin nappi torjuntaan joka avaa oman kombomahdollisuutensa. Toiminnassa on hieman samaa tuntua kuin Arkham ja Shadow sarjoissa, mutta tämä on paljon yksinkertaisempaa ja mukana on se tietty puuduttavuuden uhka. Sitä tosin vähentää se, että erilaisia liikkeitä on aika paljon ja muutenkin toiminnassa on runsaasti erilaisia vaihtoehtoja. Mutta hyvin helposti löytää sen helpoimman tavan.

Pituudeltaan peli on kiitettävän laaja. Esityksiä on viisi ja jokainen jakautuu viiteen näytökseen. Maisemat ja viholliset vaihtuvat runsaasti ja vaikka tarina ei olekaan sieltä kiinnostavimmasta päästä niin kokonaisuudessa on paljon hyvää. Omalla tavallaan yksinkertainen, mutta rikas tyyli on näyttävä ja toimii erittäin hyvin.

Kokonaisuutena Foul Play on hyvä peli. Se tarjoaa viihdyttävää toimintaa ja kivasti pelattavaa. Tyylikkyydesta ja tunnelmasta lisäpisteet ja näppärästä toiminnasta.

 

+ Rennon humoristinen tyyli

+ Näytelmä asetelma

+ Toiminta

 

- Tarina on vähän niin ja näin

- Toiminta menee helposti puuduttavaksi mättämiseksi

 

Arvosana: 7,5

 

Erityinen