Castlevania otti alkujaan paljon vaikutteita kauhuelokuvista, olihan päävihollisena itse Dracula. Symphony of Night on poikkeava tapaus niistä ensimmäisitä Castlevanioista. Pelattavana päähahmona ei ole Belmont klaanilaista vaan Draculan omaa verta. Muutokset tosin eivät aina ole pahasta, etenkään tässä tapauksessa.

 

 

 

Alucard saapuu isänsä Draculan linnaan, tarkoituksenaan lopettaa pimeyden valtakausi. Sama tehtävä jota Belmontit kuten Richter ovat tehneet jo monta sukupolvea, monta sataa vuotta. Mutta linnassa onkin tekeillä jotakin ja siihen liittyvät niin Richter Belmont, nuori nainen Maria Renard kuin itse kreivi Draculakin. Matka linnan huipulle on pitkä ja vaikea, eikä matka alaskaan ole mitenkään helppo. Vastaan tulee paljon tuttuja olentoja aina Kuolemasta alkaen, joka ensi töikseen riistää Alucardin aseet ja voimat, jotta matka ei olisi niin helppo kuin ensimmäiset hetket.


Linna johon pelaaja joutuu, on valtava ja pitää sisällään valtavan määrän salaisuuksia, vihollisia ja varusteita joissa onkin sitten suunnaton määrä variaatioita. Aseita riittää ja niitä löytyy ties mistä ja sama pätee myös erikoisaseisiin joita on monta erilaista aina pyhästä vedestä raamattuun, salamasormukseen ja ristiin.

Draculan linna on kaikin puolin tehty hienosti ja alueissa on selviä eroja. Jokainen alue on omanlaisensa ja mukana on toinen toistaan parempia musiikkeja. Graafinen ulkoasu on upea, kaikessa muussa paitsi 3D mallinnuksessa linnasta.

Linnan tutkinnassa pelaajaa rajoittaa vain se, että hän ei pysty suorittamaan tiettyjä toimintoja heti, kuten muuttumista lepakoksi tai sudeksi. Tiettyihin paikkoihin ei pääse jos ei osaa lentää joten lepakon etsimisestä tulee nopeasti ykkösprioriteetti, mutta saadaksesi lepakon, tarvitset usvan ja saadaksesi usvan ja niin edelleen. Nämä kaikki täytyy lisäksi löytää koska peli ei näytä sormella että minne pelaajan tulisi mennä.

Monet Castlevaniat olivat suoraviivaisia, Draculan Linna: Yön Sinfonia, ei ole. Pelaaja saa itse päättää että minne suuntaa ensin. Peliä rajoittavat vain tietyt esteet joita on siellä ja täällä, nämä esteet tosin ovat mitättöä, kun saa tietyt avainkyvyt. Lisämaustetta tuovat myös monet pelaaja auttavat familiarit joita on lepakosta demoniin ja miekkaan.


Pelissä selvälle jalustalle tulee nostaa pelin toinen osio, käänteinen linna.

Mikäli pelaaja selvittää tietyn taistelun oikealla tavalla, pääsee hän käänteiseen linnaan jossa ne todelliset esineet ja viholliset ovat. Tämä linna on muutoin lähes identtinen Castlevaniaan, mutta se on ylösalaisin, eli se mikä oli aiemmin katto, on nyt lattia, se on toteutettu todella upeasti ja tässä kohtaa lepakko korostuu ja samoin tutkinnan vapaus. Koska käänteiseen linnaan ei pääse ilman lepakkoa, niin käänteistä linnaa saa tutkia paljon vapaammin, mutta siellä onkin paljon kovempia vihollisia.

Linnojen välillä voi liikkua edes takaisin ja etsiä salapaikkoja. Monet sijainnit ovat hyvinkin krypitsiä mutta kartan tarkka syynääminen voi antaa pienin vihjeen siitä, missä olisi tilaa mahdolliselle salahuoneelle.


Sivuhahmoja on vain muutama joista näkyvin on Maria, nuori nainen joka etsii linnasta Richter Belmontia ja kohtaa Alucardin pariin otteeseen. Sivuhahmoja on aika vähän ja dialogia samoin. Marian lisäksi vanha kirjaston pitäjä saa enemmän aikaa, koska toimii kauppiaana jolta voi ostaa kaikenlaista aseista ja varusteita aina strategioihin pomovihollisia varten. Myös Richterillä on muutamia repliikkejä ja samoin Painajaisessa ilmestyvällä olennolla.

Alucardin lisäksi pelata Richter Belmontilla ja Maria Renardilla josta molemmilla on muutama oma temppu. Itse olen kuitenkin sillä kannalla että Alucard on kokonaisuudessaan ehdottomasti paras pelihahmo tässä sarjassa.


Vihollisten osalta pelissä on vaihtelua suunnaton määrä sillä linnan eri osissa on erilaisia vihollisia ja viholliset toimivat eri tavoin, osa kuolee ilman sen suurempia ongelmia mutta osa laittaa aivan kunnolla vastaan.

Pomotaistelut ovat sitten aivan eri asia. Riippuen siitä missä järjestyksessä vihollisia vastaan käy, voivat pomotaistelut olla murhaavan vaikeita, mutta kunnolla levattu Alucard, on paljon voimakkaampi ja tekee silppua vihollisistaan ilman mitään ongelmia.

Pomotaisteluissa on kyllä laitettu paljon peliin, sillä vihollisjoukossa on vaikea erottua edukseen, mutta monet loppuviholliset erottuvat, mukaan mahtuu niin Cerberus, Hirviö lepakko Darkwing, kuin monet tutut naamat aina Frankensteinin hirviöstö muumioon ja viikatemieheen. Itse jäin kaipaamaan kunnollista ihmissusi vihollista, ellei tuplatiimissä olevaa lykaania lasketa. Itse en oikein laske, mutta tämä on oikeastaan ainoa miinus pomovihollisissa sillä näin valtavaa kattausta on pakko ihailla, etenkin kun pomoviholliset näyttävät upeilta, heitä on paljon ja taistelut ovat todella hyvin tehtyjä.

Vihollisten ruhtinas Dracula on tuttuun tapaan viimeinen ja kaikkein vaikein vihollinen koko pelissä. Tätä kaikkea korostaa vielä se, että Dracula on myös kaikkein upeain vihollinen ja viimeinen taistelu on sanalla sanoen eeppinen mittelö jossa vaikeus tulee tosin vähän väärästä paikasta. Mutta siitäkin huolimatta Dracula on edelleen sellainen millainen pitääkin, upea. Tässä kohtaa Dracula on ehkä parhaimmillaan koko Castlevania sarjassa.


Alucard on pelihahmona aivan uskomaton. Hän on tyylikäs, samaistuttava ja kaikin puolin hienosti tehty. Alucardin tyyli on upea. Musta vaatetus, hopeinen pitkä tukka ja viitta, joita on montaa väriä. Aseistus on Alucardilla myös erittäin hyvä. Miekka, aseiden valtias. Alucardilla on kyllä mistä valita mutta loppujen lopuksi, miekka on se mikä toimii kaikkein parhaiten.

Alucard on tyylissään kuin yhdistelmä Sephirtohia ja Dantea ja se on hyvä yhdistelmä. Alucard on pelihahmona todellinen ässä.


Jos pelistä pitää ihan miinuksia alkaa etsimään niin niitähän löytyy, läsnä on alusta asti se yksi seikka jota vihaan peleissä todella paljon. Se että tiettyihin paikkoihin ei pääse koska ei ole tiettyä voimaa. Tämä edestakaisin ravaaminen ei ole kovin hauskaa, vaikka sen kanssa voikin oppia elämään, sillä tällä kertaa se toimii yllättävän hyvin. Joten vaikka se onkin ärsyttävää ja paikoin on aika haastavaa löytää juuri oikeita voimia päästäkseen tiettyyn paikkaan, niin se on kuitenkin toteutettu hyvin ja on palkitsevaa.

Toinen rasittava seikka on se, että pelissä on paljon tätä edestakaisin ravaamista. Mukana on toki muutamia teleporttauspaikkoja, mutta linnaan olisi voinut laittaa enemmän oikoteitä, ettei aina tarvitsisi kiertää niin paljoa, tämä on enemmän sellainen seikka joka alkaa tuntua vasta sitten kun peliä on pelannut jo paljon ja linna alkaa olla tuttu.

Eräs marginaaliselta tuntuva seikka on myös tietyllä tapaa ongelma, vaikka se voikon tuntua vain häiritsevältä. Alucardia voi liikuttaa vain nuolinäppäimistä. Voisi luulla että PS pelissä voisi käyttää näitä tatteja, kun ne siinä ovat.

Eräs valtava miinus on tavarajärjestelmä joka on yksi iso sotku, etenkin sitten kun tavaraa on paljon. Miksi ei voi olla niin että aseet ovat erikseen ja kertakäyttöesineet erikseen. Tai edes jonkinlaisessa järjestyksessä, kuten Final Fantasy peleissä. Olisi kiva jollakin tavalla organisoida varusteitaan vähän paremmin etenkin kun niitä kertyy todella paljon matkan varrella.

Sitten on luvassa tämän pelin suurin virhe, yksi pahimpia heikkouksia koskaan: Tämä kuoleminen. Miksi ei ole voitu laittaa continue nappulaa? Kun kuolet niin joudut alkuvalikkoon ja sieltä täytyy hakea viimeisin tallennus. Mitään continue systeemiä ei syystä tai toisesta ole. Se on hivenen rasittavaa. Tämä ei muuten olisi mikään iso juttu mutta ison jutun siitä tekee, se että ne latausajat tässä hässäkässä eivät ole mitenkään lyhyitä.

Eräs tavallaan miinus puoli on muutaman aseen ja varusteen nimeäminen. Eräs suosikki aseeni jota itse tituleeraan ihmissusimiekaksi (Yasutsuna) on nimetty aika huonosti, miksei jotain susiin viittaavaa, kun sen susilta saa, kuten Moonlight, Full Moon, Fenrir, Lycanic Blade, Howl… En tosin tiedä mitä Yasutsuna tarkoittaa jos tarkoittaa mitään, mutta tämän miekan hankkiminen voi olla vähän hankalaa kun ei tiedä mistä etsii kun nimi ei varsinaisesti kerro mitään.

Sitten on tämä erikoisase. Perinteen mukaan painamalla ylöspäin ja iskua, Alucard käyttää erikoisasetta. Mutta kun niitä nappuloita on, niin miksi niitä ei voi käyttää hyväksi. Myös taikojen ja monien erikoistaitojen tekeminen on aika hankalaa ja siihenkin olisi varmasti ollut helpompiakin vaihtoehtoja. Jotkut asiat on vain tehty niin vaikeiksi, vaikka helpompikin ratkaisu olisi ollut ja näitä asioita ei juuri opeteta vaan ne pitää melkeinpä itse hoksata tai vahingossa oppia.

Puhumattakaan eräästä seikasta joka jossakin vaiheessa alkaa olla ongelma, kun joutuu kävelemään pitkiä matkoja tai ravaamaan ees taas. Miksi Alucard voi syöksyä vain taaksepäin? Miksi ei voi olla eteenpäin syöksyä? Onko oikeasti järkevää syytä että toinen puuttuu? Tuskin.

Nämä ova lähinnä ainoita miinuksia ja niistäkin huolimatta Symphony of Night on äärimmäisen hyvä peli. Voisi luulla että näin isolla listalla heikkouksia tämä peli ei voisi olla hyvä, mutta valtaosassa suosikkipeleistäni on sitä ees taas ravaamista ja palaamista jo tutkittuihin paikkoihin, Symphony of the Night tekee tämän puolen erittäin hyvin. Monet miinukset ovat sellaisia joiden kanssa on helppo oppia elämään, vaikka ne ärsyttävätkin.


Kokonaisuudessa Castlevania: Symphony of Night on loistava peli. Siinä on erinomainen päähenkilö, loistava viimeinen taistelu, kiitettävästi tekemistä ja pituutta ja paljon vaihtelua ja toinen toistaan hienompia alueita ja vihollisia. Kokonaisuudessaan tämä peli, paras koko Castlevania sarjassa.

 

+ Alucard

+ Dracula

+ Linna kokonaisuutena

+ Paljon tekemistä

+ Upeita pomovihollisia

 

- Edestakaisin ravaaminen

- Asiat jotka on tehty niin vaikeiksi

 

 

Arvosana: 9,5

 

Legendaarinen