Peliä valitessa on olemassa tiettyjä vaikuttavia tekijöitä. Fyysisen kopion kansikuva on yksi isoimpia, mutta itse olen huomannut että monesti se nimi joka siinä kannessa on, vaikuttaa todella paljon, varsinkin jos kansikuva ei kerro kovinkaan paljoa.

 

 

 

Riippuen siitä mistä pelinsä hankkii, niin tietyt asiat vaikuttavat pelivalintaan. Kansikuva on yleensä todella iso tekijä mutta joissakin peleissä kansikuva ei kerro kovinkaan paljoa itse pelistä, etenkin jos kuvana on pelkästään jokin symboli tms. Siinä kohtaa pelin nimi astuu kuvaan, sillä jos peli on tarpeeksi hyvin nimetty, niin se voi oitis vetää kiinnostuksen puoleensa. Tietenkin peleissä usein on jonkinlaista saatetekstin pätkää, yleensä kotelon takana, tai digitaalisesti, jossakin sivussa. Mutta syy miksi pidän pelin nimeä niin tärkeänä johtuu siitä että kansikuvia voi eri versioiden (Perusversio - GOTY versio) olla useita erilaisia ja selostustekstit voivat nekin olla aika pintapuoleisia. Tämän lisäksi, aika usein kun peleistä puhutaan, niin pelin nimihän on se, jonka avulla peliä sitten etsitään, koska se on se osa, mikä ei yleensä muutu suuntaan tai toiseen.

Itse ainakin olen sitä kastia joka hyvin herkästi valitsee tutun pelisarjan tuntemattoman sijaan ja silloin se nimen voima, on entistä suurempi. Jos kyseessä on selvästi samaa pelisarjaa ja lajityyppiä edustava peli, niin sitä ei lasketa mukaan.

Nyt huomioidaan VAIN ja AINOASTAAN pelin nimi, kaikki muut jätetään syrjään joten oli peli kuinka hyvä tahansa tai huono tahansa, sillä ei ole mitään merkitystä.

 

KUNNIAMAININTOJA

 

Kingdom Hearts

- Valtakunta Sydämet. Tässä on alusta asti ollut sitä jotakin. Se kuullostaa hienolta jättäen samalla tulkinnan varaa.

 

Action Man

- Toiminnanmies, no siitä ei varmasti puutu räjähdyksiä, taisteluita, vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

 

Devil May Cry

- Paholainen saattaa itkeä, eli pääroistona on itse Paholainen.

 




24. InFamous

Pahamaineinen. Tämä on juurikin sellainen nimi pelielle joka oitis herättää mielenkiinnon ja kysymyksiä siitä että millainen peli onkaan kyseessä. Onko tämä jotakin missä pelataan roistolla ja tehdään pahoja asioita vai jotakin jossa voi päätyä sellaiseksi. Suhteellisen neutraali nimi joten vaihtoehtoja on vielä sitäkin enemmän.


23. Soul Calibur

Sielumiekka tai jotakin vastaavaa. Tästä tulee heti sellaiset Excalibur vivahteet että tässä on varmasti sellainen peli jossa leikitään miekoilla, tai yhdellä miekalla. Nimi ei kerro paljoa oikeastaan mistään, mutta se on yksi syy siihen miksi tämä on jotenkin niin hyvä valinta.


22. Darksiders

Pimeyden puolella oleva, tai jotakin vastaavaa. Tämä on sellainen nimi joka oitis herättää tiettyjä odotuksia. Pahoja voimia, paholaisia tai vaikka mitä. Tunnelma on varmasti huikea ja pakkohan siihen on mahtua toimintaa ja paljon hirviöitä.


21. Teenage Mutant Ninja Turtles

Teini-ikäiset mutantti ninja kilpikonnat. Itse nyt olen lukenut näitä sarjakuvia ja katsonut animaatiosarjoja joten siinä mielessä ollaan heti tutulla territorialla ja kyllähän se heti vetää mukaansa, joten ei ole mikään ihme että näitä pelejä on tullut pelattua niin paljon.


20. Red Dead Redemption

Punainen Kuollut Lunastus voi vaikuttaa aivan sekalaiselta titteliltä, mutta Redemption sanassa on omasta mielestäni sellainen tietty painoarvo. Tästä tulee oitis mieleen sellainen punaisen mustan sävyttämä toiminnallinen kokonaisuus jossa ei verellä pihtailla ja jossa on isot panokset myös tarinassa ja paljon ruumiita ennenkuin se tarina on käyty päätökseen.


19. Ninja Gaiden

Ninjapeli, joten kyllä se heti kuullostaa kiinnovalta. Gaiden on lähinnä hauskan kuuloinen sana, mutta ninja jotakin, senhän on pakko olla todella huikeaa toimintaa tai jotakin muuta vastaavaa. Ninjamiekalla vihollisten silpomista tai jotakin muuta hurmeista hupia.


18. Victor Vran

Tätä voi olla vähän vaikea avata, mutta itselläni tästä nousee heti tiettyjä mielikuvia. Victor yksinään on nimi jossa on heti tietty sointu ja tietty fantastinen tunne. Vran taas on jotenkin lyhyt ja ytimekäs nimi ja tietyllä tavalla herättää oitis Van Helsing tyylisiä viboja ja sitä kautta jotakin fantasiatunnelmaa suurella joukolla hirviöitä. Mutta samalla taikaa tässä pidetään mahdollisuuksia avoimena moniin muihinkin vivahteisiin, kuten johonkin vähän modernimpaan.


17. Wolf Quest

Susi tehtävä tai retki tai jotakin sellaista. Tässä herää aina sellainen tietty susimainen kaiku. Oli se sitten kirjaimellista tai ajatuksellista. Kun luvassa on jonkinlainen tehtävä johon liittyy ihmissusia, susia tai jotakin muuta vastaavaa niin se on oitis jotakin joka herättää mielenkiinnon vähintäänkin ottamaan selvää että mihin tälläisellä nimellä viitataan. Siinä on paljon mahdollisuuksia että mennään pieleen, mutta silti siinä on sellainen tietty mahdollisuus johonkin parempaan.


16. Overlord

Ylivaltias. Siinä on sitäkin tiettyä mahtipontisuutta ja eeppisyyttä. Tämä on varmasti jotain todella hienoa. Joko luvassa on taistelu jotakin suurta pahaa vastaan tai sitten luvassa on matka jossa päämääränä on nousta jonkinlaiseksi ylivaltiaaksi. Tämä on juurikin sellainen tapaus jossa nimi tekee ison työn ja vaikka mitään muuta ei näkisi, niin kyllä tämän muistaa.


15. Beyond Good and Evil

Nimenä todella kiinnostava ja samalla aikaa todella mahtipontinen. Tässä tulee oitis sellaisia tiettyjä ajatuksia isoista ja eeppisistä mittasuhteista jossa pelaaja voi olla jotakin hyvän ja pahan välillä, päättää itse kohtalonsa ja sen, miten aikoo mennä eteenpäin tarinassa. Tämä on juurikin niitä tapauksia kun pelkkä nimi oitis herättää suunnattoman mielenkiinnon aj sitä kautta jää muistiin.


14. Van Helsing

Tässä nimessä on pelkästään jotakin todella vahvaa sointua. Van on jotenkin niin hieno etuliite nimellä ja Helsing tavallaan herättää jotakin helsinki tyylistä kaikua. Tämä on kuin parin toisiinsa kuulumattoman asian yhdistämistä, nerokkaalla tavalla. Sitten on tietysti se fakta että kyllähän tästä aika nopeasti vetää linkin Draculaan ja kaikkiin parhaisiin fantasiankauhuvariaatioihin mitä vain saattaa keksiä... + Hugh Jackman.


13. Castlevania

Linna, transylvaniassa. Heti ensimmäiseksi tälläisestä asetelmasta nousee mieleen dracula ja kaikki ne klassisimmat hirviöviritelmät mitä vain voi olla. Tässä taatusti taistellaan Draculaa ja hänen paholaisarmeijaansa vastaan huikeissa fantasiaputteissa ja goottisävytteisissä ympäristöissä, mitä mahdollisuuksia siinä onkaan. Tässä kohtaa on onnistuttu todella hyvin yhdistämään kaksi sanaa siten että alku on todella selvä ja loppu yksinään on omiaan herättämänä tiettyjä mielikuvia.


12. Star Wars: Jedi Knight

Star Wars nimen perään nyt voi heittää mitä tahansa vähänkin toiminnallisempaan suuntaan viittaavaa, niin kyllähän se päitä kääntää. Kun se jatko sitten on: Jedi Ritari, niin ollaan heti valosapelien ja pimeyden voimien keskellä. Valosapelin käyttö itsessään tuo oitis takaisin monia muistoja sarjan parhaista hetkistä. Riippumatta siitä millainen asetelma on, jos tässä pääsee toteuttamaan kaikkia suurimpia Star Wars fantasioita lasermiekkaleikeistä, niin hyvä vain.


11. Lord of the Rings: Aragorn's Quest

Tämä ei voi tarkoittaa mitään muuta kuin sitä että nyt pääsee pelaamaan Aragornilla, yhdellä parhaista LotR hahmoista koskaan. Siis tämä on sen verran yksiselitteinen nimi, että siitä herää oitis hyvin selkeä ajatus. Pääseekö tässä pelaamaan elokuvien tapahtumat Aragornilla, vai onko luvassa kokonaan uusia seikkailuja. Kun päähenkilönä on Aragorn, niin ei sillä sen enempää väliä, pakko kokea.


10. Middle-Earth: Shadow of Mordor

Tarina suoraan Tolkienin luomasta maailmasta. Mitä mahdollisuuksia tähän sisältyykään. Shadow nimi oitis viittaa johonkin synkkään ja myös Mordor herättää tiettyjä ajatuksia. Tämä on pakostakin sellainen titteli että se vetoaa jokaiseen Tolkien faniin joka nautii myös peleistä. Toiminnallinen fantasiapeli, se on pakko tarkistaa.


9. Punisher

Rankaisija. Kyllähän siinä heti tulee mieleen viittaukset erääseen väkivaltaiseen Marvel hahmoon. Tuomarilla pelaamisessa ei kursailla toiminnassa ja väkivallassa joten kyllähän siitä oitis tulee tiettyjä odotuksia. Mutta vaikka ei tätä viivaa heti vetäisikään niin pelkästään tuo nimi rankaisijaan viittaava nimi itsessään herättää tiettyjä ajatuksia jotka vievät hurjan toiminnan pariin.


8. Batman

Lepakkomies, voiko siinä nyt oikeasti mennä edes pahasti pieleen. Sellaisia ajatuksia siitä herää ja perässä tulevat ne ajatukset että kyllä voi. Mutta kun nimessä on Batman, niin ei se mielenkiintoa kovin äkkiä katoa minnekään, koska kyseessä nyt on yksi kaikkien aikojen parhaita sarjakuvahahmoja koskaan ja kyllähän Lepakkomies on niin monessa mediassa mukana, että siinä tulee oitis isoja odotuksia.


7. Wolf Among Us

Susi joukossamme. Tämä on juurikin sellainen nimi joka todellakin vetoaa. Itselläni tulee ensimmäinen mieleen että tässä pelataan sudella tai ihmissudella joka on siis se voimakkain ihmisten joukossa. Sitä seuraavaat sitten ne ajatukset että taistellaanko tässä ihmissutta vastaan. Kyllä tästä nousee oitis sellaisia fantasiatunnelmaisia ajatuksia suuntaan jos toiseenkin että kyllä se nimeäminen on onnistunut. Tämä siitä hyvä nimi että se tuo paljon erilaisia mahdollisuuksia.


6. Legend of Spyro: Dawn of the Dragon

Spyron Legenda: Lohikäärmeen Aamunkoitti. Legenda on aina jotakin mikä tekee kaikesta eeppisempää ja kun nimessä on mukana vielä lohikäärme, niin kyllähän tässä ollaan isoissa ympyröissä, sillä lohikäärmettä mahtavammaksi ei juurikaan voida mennä. Kyllähän tälläiseen fantasiatarinaan on pakko päästä jollakin tavalla kiinni ja katsoa että mistä kaikesta onkaan lopulta kyse.


5. Spyro the Dragon

Lohikäärme Spyro. Tässä jatketaan melkein loppuun asti tietyllä teemalla. Legend of Spyro ei tietämättömälle avaa kokonaiskuvaa, mutta tämä nimi sanoo oitis että tässä on Spyro niminen lohikäärme ja aivan varmasti pelattavana hahmona. Lohikäärmeellä pelaaminen on oitis jotakin mikä vetoaa suuresti ainakin allekirjoittaneeseen. Lohikäärme avaa valtavast mahdollisuuksia joten tämä on pakko katsoa loppuun asti ja päästä kokeilemaan itsekin.


4. Dragon's Dogma

Lohikäärmeen ???. Dogma sanasta nyt herää oitis sellainen tietty ymmärrys että mitä sillä sanalla tarkoitetaan mutta samalla sitä ei osaa oitis itse pukea yhdeksi sanaksi. Se on osa syy siihen miksi tämä nimi on niin onnistunut. Tämä kannustaa oitis kokeilemaan että mistä on kyse, millaiseen fantasiatarinaan pääseekään kiinni ja miten lohikäärme liittyy siihen koska sen säädöksistä/opeista/jne on loppuviimeksi kysymys.


3. Dragon Age

Lohikäärem Aika. Tämä ei voi olla mitään muuta kuin peli joka sijoittuu lohikäärmeiden aikakauteen. Siitä tulee oitis fantasiavivahteinen olo ja paljon ajatuksia että mitä voikaan olla luvassa. Pääseekö tässä taistelmaan lohikäärmeitä vastaa, pääseekö niillä ehkä jopa ratsastamaan, puhumattakaan siitä kaikesta muusta mitä fantasiamaailma voikaan tarjota. Mutta kyllähän ne lohikäärmeet ovat se isoin vetovoima.


2. Dragon: The Game

Lohikäärmepeli. Lohikäärmeellähän tässä pelataan, mutta millä tavalla, mitä tässä päästään tekemään. Ollaanko kokoajan lohikäärmeenä, vai voidaanko muuttua joksikin muuksikin, entä millainen maailma ja onko pelattava lohikäärme älykäs, vai täysi peto. Näitä kysymyksiä herää vaikka kuinka paljon ja juuri tälläiset tilanteet herättävät kiinnostuksen joka ei äkkiä sammu ja pelin nimi ei todellakaan kovin pian unohdu.


1. Final Fantasy

Viimeinen Fantasia. Tässä on nimi jonka mahtavuutta, eeppisyyttä ja täyttä fantastisuutta ei voi tarpeeksi alleviivata. Sanassa Final on oma lopullinen vivahteensa ja Fantasy mahdollistaa käytännössä mitä vain. Loputtomasti vaihtoehtoja. Kyllä se on näiden kahden sanan mestarillinen yhdistäminen joka tekee sellaisen tittelin jota ei missään nimessä unohda ja jossa on se tietty vaikuttava sointu, joka on jo pelkästään todella mielekestä sanoa. Kyllähän se herättää paljon ajatuksia mitä voisi olla, mutta samalla siitä tulee ymmärrys, että tässä voi olla paljon enemmän kuin voi aavistaakaan.