The%20Order.jpg?1626551384

Kuningas Arthurin ritarien perintö elää

 

Järjestö 1886 oli yksi niitä ensimmäisiä PS4 pelejä ja näytti todella hyvältä. Harmillisen selvästi tulee kuitenkin todettua että näyttävyyden ja erittäin hyvän asetelman lisäksi, tällä pelillä ei ole parjoa tarjottavaa ja näin heikko pelillinen toteutus, tappoi varsin kiinnostavan asetelman niille sijoilleen. 

 

 

 

Ritarikunta: 1886

Tämä on niitä pelejä josta on kuullut lähinnä negatiivis-sävytteisiä asioita, mutta jota kohtaan ollut sellainen tietty uteliaisuus siitäkin huolimatta. Kun pelin on sitten itse pelannut läpi niin kyllähän sen kanssa huomaa, että teknisesti peli toimii hyvin ja on ulkoisesti todella hienon näköinen. Ongelmallista ovat kuitenkin monet pelilliset asiat. Tämän lisäksi yksi pelin merkittävistä heikkouksista on siinä, että se on nimetty aika huonosti, siis todella huonosti kun peliin pääsen vähän enemmän sisään. The Order kuin rakentaa useamman pelin jatkumoa ja tarinaa, jota tuskin koskaan tulee. Tarinallisesti ja ideallisesti peli on todella vahvoilla. Tämä olisi juurikin sellainen pelikokonaisuus josta itse saisin todella paljon irti, mutta pelin kanssa ei vain olla menty tarpeeksi pitkälle oikeastaan millään tavalla, vaan keskitytty aivan vääriin asioihin.

 

Pyören Pöydän Ritarit: Viktoriaaninen Aikakausi

Näin peli keräisi oitis enemmän huomiota: Knights of the Round: Victorian Era. Ainakin se kertoisi enemmän eikä tarvitsisi vuosiluvuilla kikkailla, varsinkaan kun siinä epäonnistutaan niin lahjakkaasti. Sanotaan heti että yhtä asiaa en millään ymmärrä tämän pelin kanssa. Millä perusteella on arvottu vuodeksi 1886, koska ainoa mitä siinä pystytään kertomaan pelaajalle, on se, että pelintekijät eivät tunne historiaa. Viiltäjä Jack, yksi juonielementti tässä kokonaisuudessa, teki murhiaan loppuvuodesta 1888. Mikä on ollut ajatusmalli tämän pelleilyn takana. Siis joo, kyseessä on vaihtoehtohistoriallinen peli, mutta tämä on vain yksi näitä hämääviä asioita, sillä aivan satunnaisesti otettu nimi tällä pelillä on joka tapauksessa. Parempi nimi olisi ollut paikallaan, josta olisi karsittu tuo vuosi kokonaan pois.

Isossa osassa peliä on kuningas Arthurin Pyöreän Pöydän ritarien ritarikunta, joka ei koskaan kadonnut, heidän tehtävänsä on vain aikojen kuluessa merkittävästi muuttunut ja heidän taitonsa ja aseistuksensa kehittynyt. Nykyään heidän pahimpiin vihollisiinsa kuuluvat puoliveriset, eli yön pedot kuten lykaanit ja vampyyrit. Aseistuksessa on vähemmän miekkoja ja enemmän tuliaseita ja muutamia sitäkin kehittyneempiä aseita. Ritareilla on myös apunaan mustaveri, eräänlainen eliksiiri joka parantaa heidän haavansa ja pitkittää heidän ikäänsä, mahdollistaen heidän tehtävänsä jatkumisen. Ritarit voivat silti kuolla ja kun yksi ritari kaatuu, niin hänen tittelinsä pitäjäksi valitaan joku toinen.

Pelin päähenkilö on Grayson, nykyinen sir Galahad, joka on ollut ritarina jo monta sataa vuotta. Pelin alussa hän kuitenkin hyvin heikossa tilanteessa, sillä peli alkaa kun kidutettu ja riutunut Grayson pakenee vankilasta. Paon aikana tutustutaan muutamaan hänen  kollegaansa, joista saadaan oitis hyvin selkeä kuva joka ei pelin aikana oikeastaan muutu mihinkään. Ainakin yhteen entiseen kollegaan voi edelleen luottaa, mutta ritarikunnan johtaja on satavarma mulkku jota pelin aikana vihaa kokoajan enemmän. Varsinainen peli alkaa kuitenkin kun hypätään ajassa vähän taaksepäin, kun Galahad vielä taisteli yhdessä lady Igrainen, sir Percivalin ja Marquis de Lafayetten (historiallinen henkilö) kanssa, tukijoukoissa mm. itse Nikola Tesla ja taustalla kummittelemassa joukko Viiltäjä Jackin rikoksia. The Order yhdistelee monia historiallisia tapahtumia ja henkilöitä mytologisiin henkilöihin mikä toimii ideallisesti todella hyvin tuodaan erinomaisen tunnelman ja tyylikkyyden joka on ominaista Viktoriaaniselle ajalle.

 

Näyttävyys ennen pelattavuutta

The Order: 1886 näyttää todella hienolta ja toimii teknisesti todella hyvin, ollen tällä tavalla PS4:n alkuajan näyttävimpiä tapauksia joka toimi monella tavalla esittelynä konsolin voimasta. Suuri sääli onkin että iso osa peliä onkin tehty näyttämään hienolta täysin pelattavuuden kustannuksella. Tämä on ehdottomasti sellainen peli jossa kuvaustilalla voi leikkiä hyvin pitkään ja jos mitään, niin ainakin se on yksi sellainen asia jonka yhtenä edelläkävijänä tätä peliä voisi pitää, sillä ei ainakaan nopeasti tule itsellä mieleen aikaisempia pelejä jotka olisivat käyttäneet sitä tilaa hyödykseen, sillä PS4 on tehnyt siitä tilasta erinomaisen osan pelaamista. Pelimaailma ja hahmon näyttävät todella elokuvallisilta ja tyylikkäiltä. Onpahan muutama pelin hahmokin tehty näyttämään enemmän tai vähemmän julkisuuden henkilöiltä ja ei peliä voi tyylikkyydestä moittia, sillä se tyylikkyys tuntuu miltein kaikkialla. Aseissa on tyyliä, kentissä on tyyliä ja hahmojen asusteet näyttävät todella hyviltä. Tietyt tyyliseikat tosin kompuroivat, lähinnä muutamissa aseissa.

Pelattavuuteen tämä laadukkuus ei ole riittänyt. Isoimmat ongelmat ovat siinä, että pelissä tehdään aivan liikaa tälläisiä täyteasioita jotka eivät tuo pelattavuuteen mitään hyvää lisää. Yksi asia on tämä esineiden pyörittely ja tutkiminen joka on lähinnä hidastetta ilman mitään todellista sisältöä. Kyllähän se on hetkittäin ihan hienoa, mutta sitä tehdään aivan liikaa. Myös QTE tilanteet ovat tässä pelissä joko yllättävän tiukkoja, tai sitten turhaa rämpyttämistä ilman mitään syytä. Taistelussa ne kyllä kelpaavat, kun tulevat sen verran satunnaisesti, mutta sivuosuuksissa ne ovat tarpeettomia. Muutenkin pelissä tuntuu olevan sellainen tietty hitaus hyvin monessa kohdassa, jotka tosin voidaan hyväksyä koska ne ilmeisesti peittävät lataustaukoja, mikä on nykyään jo hyvin monien pelien adoptoima metodi. Sen sijaan muutamia lähes kertakäyttöisiä mekaniikkoja ei käytetä tarpeeksi. Muutamat minipelit tulevat vastaan useasti, mutta ne ovat simppeleitä ja mukavaa hetkittäistä vaihtelua.

Pääosassa on tietenkin ammuskelu. Aseita on ihan kivasti kivääreistä ja pistooleista tarkkuuskivääriin, haulikoihin ja tiedeaseisiin. Tällä osa-alueella olisi voitu mennä paljon pidemmällekin. Pistooleissa on ehkä eniten vaihtelua ja silti tämä ritarien peruspistooli on niin ylikäytetty, huomioiden että se on kauhistuttavan ruma. Muutamilla aseilla voi oikeasti temppuillakin, sillä ritarien peruskiväärissä yhdistyy tiedeaseen erikoisiin ja tavallisen sarjatuliaseen tulivoima. Toiminnassa isossa osassa ovat suojat, sillä vahinkoa pelihahmo ei kestä nimeksikään. Suunnitelmallinen lähestyminen on tärkeää sillä vaikka ritari onkin lähitaistelussa selvästi se ylivoimainen osapuoli, niin se vahinko mitä pelihahmo ramboilun seurauksena monesti ottaa, johtaa tilanteeseen jossa kuolema korjaa nopeasti. Ammuskelu on kuitenkin todella hauskaa, ei puhettakaan, mutta sen kanssa ei olla menty tarpeeksi pitkälle, vaan jääty harmillisesti välimallivyöhykkeelle kun kaikkeen muuhun pelleilyyn on tuhlattu voimavaroja. Lykaanitaistelut tuovat hieman vaihtelua, sillä nämä viholliset iskevät nopeasti ja pakenevat, iskeäkseen taas.

Hiiviskelyäkin on pitänyt änkeä mukaan ja se on aina täyttä paskaa, pelkästään siksi että jos pelaaja huomataa, niin se on oitis kuolema ilman mitään mahdollisuuksia ja monesti hiiviskelyosuuden alkuun. Tämä jos mikä on hyvin turhauttavaa ja samaa ilmenee myös monissa QTE tilanteissa jossa yksi väärä napinpainallus johtaa nopeaan kuolemaan. Aikarajat näissä painalluksissa ovat myös yllättävän tiukkoja. Turhauttavaa on myös se, että tietyt osuudet on kuin tehty hitaiksi "tarinaosuuksiksi", jotka olisivat aivan hyvin voineet olla täysiä elokuvapätkiä, jollaisia niiden olisi selvästi haluttu olevan.

 

 

Knights%20of%20the%20Round.jpg

Paikkanne, sir Galahad

 

 

Hukkaan menneet mahdollisuudet

Vaikka pelissä onkin runsaasti sellaista sisältöä joka tekee pelaamisesta aivan liian usein turhauttavaa, niin mukana on paljon sellaistakin mikä toimii erinomaisesti, vaikkakin se monesti jääkin liian vähälle huomiolle. Muutamia minipeliosuuksia olisi voinut olla enemmänkin, joskin pelin lyhyt pituus rajoittaa sitä, mitä kaikkea pelissä voi sitten ihan oikeasti tehdä. Tässä kohtaa miettii että mitä pelistä olisi sitten tullut jos se olisi ollut pidempi. Olisko pelattavuus tälläisenään kestänyt, vai olisiko se alkanut tuntua entistä puuduttavammalta ja tylsältä. Se on yksi ongelma, sillä koska pelissä isossa osassa on suhteellisen suoraviivainen räiskintä lievästi vaihtelevissa ympäristöissä, niin se rajoittaa kyllä sitä mitä pelissä olisi sitten tehty.

Toinen asia mikä todella rajoittaa sitä, mitä pelin aikana tehdään, on se että tämä on kuin tekemällä tehty osaksi pelisarjaa, joka jää haaveeksi. Tietyt tarinakuviot vievät päähenkilö Graysonin tiettyyn tilanteeseen jossa liittolaiset ovat selvillä ja samoin viholliset. Ongelmallista tämä on siitä syystä, että jos tähän ei olisi keskitytty niin paljon, olisi pelin aikana voitu hyvin kertoa erinomainen tarina joka pidemmän huomion jälkeen olisi saattanut hyvinkin mahdollistaa jatkumisen. Koska pelin maailma ja monet tyyliseikat tekevät siitä niin hyvän, olisi tämä ollut todella mahdollisesti todella houkutteleva mahdollisuus, vaikka pelissä onkin liuta huonoja käänteitä ja heikosti tehtyjä hahmoja. Pääroisto poislukien, olisivat monet tilanteet olleet todella otollisia jatkolle. Miten olisi käynyt Lancelotin tai Igrainen kanssa kun Grayson osuu vastakkain heidän kanssaan myöhemmin tai miten Grayson jatkaa taistelu muutosten jälkeen.

 

Alku joka ei aloittanut mitään

The Order: 1886 rakentuu juurikin sillä tavalla että se yrittää aloittaa pelisarjan mutta epäonnistuu todella raskaasti. Siis pelkästään pelin intro on sitä tasoa, että tekisi mieli lopettaa pelaaminen siihen paikkaan. Yhtä surkeaa aloitus en ole kokenut sitten MGSV: Phatom Painin sairaalaosuuden, joka on vielä hitaampi ja pidempi. The Order: 1886 on muutamilla tavoilla todella kiinnostava tapaus joka kuitenkin jää todella lyhyeksi peliksi. Tämän pelaa läpi siinä noin viidessä tunnissa ja sinä aikana onnistutaan pilaamaan tämän pelimaailman Viiltäjä Jack, korostamaan pelin surkeaa pääroisto, esittelemään ritarikunnan johtajan ylitsevuotava tekopyhyys ja luomaan konfliktia rakastavaisten välille, samalla kun selväksi käy että kehen pelaaja voi oikeasti luottaa. Sellaista aika tyypillistä sisältöä ilman merkittäviä yllätyksiä, Viiltäjä Jack kokonaisuuden pilaaminen poislukien. Siis Jack the Ripper kokonaisuudessa idea on todella hyvä paperilla ja luo todella hyvän linkin kuningas Arthurin legendan ja Viiltäjä Jackin mysteerin välillä. Harmillista vain on että tämä hahmo joka on se Viiltäjä on niin särmätön ja tylsä ukkeli, että hän ei vain sovi osuuteensa. Puhumattakaan että hahmon käyttö on niin mitäänsanomatonta, nopeaa eikä tunnu johtavan mihinkään.

Muutenkin hahmojen kanssa pelissä ollaan jääty harmillisesti sellaiseen aika mitäänsanomattomaan tilanteeseen. Pääroisto on tylsän särmätön, oikeasti todella suuri pettymys ottaen huomioon kaikki ne mahdollisuudet joita tälläinen kokonaisuus tuo tullessaan. Pelihahmon pomo on tekopyhä vanha pieru jonka kanssa tuntuu, että Grayson ei lopussa munattomuuttaan sitten tehnyt mitään tehdäkseen loppua hänestä, vaan lähemmäs tottelee tätä ukkoa, kaiken jälkeen. Graysonin mentorihahmo on huomattavasti parempi eikä Igrainekaan huono oleva, lähinnä huonosti käytetty ja jotenkin turhan tavallisenoloiseksi tehty, sillä hänestäkin jää se särmä puuttumaan. Ritarikomentaja Lucan toimii huomattavasti paremmin, tuoden mielikuvia Dan Stevensistä Downtown Abby ajoilta. Varsinkin tarinallisesti ja ideallisesti hahmo on hyvin onnistunut. Se särmikkyyden puutu on lähemmäs kantava teema todella monissa hahmoissa ja siksi onkin positiivista että Lafayette on siitä poikkeus, sillä tämä hahmo toimii todella hyvin ulkoisesti ja tarinallisesti. Grayson on tosin aivan omassa sarjassaan, sillä hän on oikeasti todella hyvä päähenkilö. Näyttää juurikin siltä miltä tämän aikakauden ritarin voisi kuvitellakin näyttävän.

The Order: 1886 on peli joka yrittää todella paljon, ollakseen pelisarjan aloittava tapaus. Se ei kuitenakaan keskity tarpeeksi pelattavuuteen vaan teknisiin puoliin ja saumattomuuteen, mikä toisin saa pelin tuntumaan hitaalta. Tarinallinen puoli on hyvä kokonaisuus, joka tosin lyhyydestään johtuen tuntuu helposti aika mitättömältä. Tämä on niitä pelejä joka olisi saanut olla paljon isompi, mutta silloin sen olisi pitänyt olla myös monipuolisempi ja paikoitellen paljon nopeampikin. Elokuvamaisuus on nyt hinta sille, että pelattavuus ei millään tavalla nouse edukseen esille. Potentiaalia on, mutta käyttämättähän se jää ja sen varjossa, myös pelin tarina jää varmaan ikuisesti kesken.

Yhteenveto

Ritarikunta: Vuosi 1886, on peli joka olisi ensinnäkin pitänyt nimetä paremmin ja toiseksi, sen olisi pitänyt keskittyä pelattavuuteen paljon enemmän kuin näyttävyyteen. Tarina ja pelin monet ideat ovat todella hyviä kun fantasiaelementit kohtaavat yhden tyylikkäimmistä historiallisesti aikakausista muutamilla scifivivahteilla. Siksi onkin harmillista että peli on lyhyt, hyvin usein aivan liian hidas, turhauttava ja tuntuu jopa keskeneräiseltä, ollen pelisarjan aloittajaksi tarkoitettu tapaus. Ammuskelu on hauskaa, mutta ei mitenkään massasta erottuvaa. Graafisesti peli on hieno, tarina on käänteillään suhteellisen kliseinen ja kokonaisuudesta jää pakostakin todella ristiriitaisia mielikuvia. The Order: 1886 on peli jossa potentiaalia on paljon, mutta  jossa näyttävyys on asetettu pelattavuuden yläpuolelle joten The Order: 1887 tuskin koskaan tulee tapahtumaan.

 

+ Fantasian, Viktoriaanisen lontoon ja scifivivahteiden yhdistely

+ Paljon erinomaisia ideoita ja niiden yhdistelyä

+ Ammuskelu

+ Graafisesti näyttävämpää saa hakea

 

- Lyhyt

- Monesti todella hidas

- Hiiviskelyosuudet

- Pääroiston ja Viiltäjä Jackin pilaaminen

 

Arvosana: 5,0

 

Välimallia

 

Apocalypse.jpg?1626551370

Kuvaustilan kanssa jaksaa leikkiä uudestaan ja uudestaan