Moninpelien kanssa muuttujia on todella paljon ja lähemmäs mikä tahansa genre voi kääntyä moninpelimuotoon. Toiset toimivat paremmin kuin toiset ja hyvin monesti kyse on siitä, että pelissä on mukana hyvä porukka.
Teemallisessa mielessä koontina on sellaisia pelejä jotka ovat pääasiassa pelkästään moninpelejän tai jotka ovat merkittävästi parempia moninpelinä kuin yksinpelinä, vaikka yksinpeli olisikin yksi mahdollisuus kokonaisuudessa. Jokin peli on pelattavissa aivan yksinkin, mutta on paljon hauskempaa useammalla pelaajalla kun taas toinen taas on selvästi tarkoitettu useammalle pelaajalla.
Omalla kohdalla moninpeli toimii parhaiten silloin kun koko porukka saa siitä irti jotakin. Vaikka se olisi sitten vain epämääräistä härväämistä, kunhan siinä on jotakin mikä viihdyttää. Jos pelin pariin sitten palaa myöhemmin, niin se kertoo jo jotakin.
Peruskivaa mättöä, mutta vain moninpelinä
Valmiina paikoillanne sankarit
PlayStation Plus: Premium
Ready Set Heroes
Peli joka tuli pelatuksia vain koska se oli yksi moninpeli Plussassa ja jonka valikoin vain sillä perusteella yhdeksi peli-illan peliksi. Mitään tietoa ei ollut siitä että millainen peli se on, tai onko se edes hyvä, mutta tämä on ehdottomasti sellainen peli joka on ihan kivaa mättöä useammalla pelaajalla, mutta ei niinkään yksinpelinä.
Söpöt eläinhahmot taistelevat hirviöitä vastaan
Pelissä pelaajat valitseman yhden useammasta eläinhahmosta jolla sitten alkaa rymistelemään. Näitä eläinhahmoja on mm. Orava, tikka, jänis ja pesukarhu. Lisää saa myös pelaamalla peliä ja nostavan pelin haastetasoa, jolloin myös sammakko ja siili liittyvät taistoon. Erilaisia pelimuotoja on muutama, mutta lähinnä selviytymistila on ollut sellainen, joka on todella nappasi ja jossa pelataan yhteen. Kilpailupelimuotokin löytyy, mutta se ei ole toimiva samalla tavalla kuin yhteistyönä käytävä vihollisten piekseminen aalto aallolta. Mitä pidempään jokaisen aallon tuhoaminen vie, sitä enemmän peli vaikeutuu, sillä ajastin raksuttaa kokoajan. Peli alkaa erittäin helppona, mutta varusteiden taso on hyvin vaatimaton, kuten myös erilaisten ominaisuuksien ja pelihahmojen. Lähemmäs kaikki osat pelistä kehittyvät mitä enemmän pelaa, joten se ainakin luo hyvin kierteen jossa pelaaja saa ainakin jotakin vastineeksi siitä että jatkaa pelaamista.
Selviytymistila on se, mistä on eniten kokemusta ja vaikka kyseinen tyyli on todella itseääntoistavaa, niin siinä on hyvällä porukalla ja toisiaan tukevilla hahmoilla todella hyvä ote. Pelissä yritetään selvitä mahdollisimman nopeasti jokaisesta vihollisaallosta, valita aallon lopuksi saatavasta palkintoarkusta mahdollisimman hyvät varusteet. Jokainen pelaaja saa muutaman erilaisen varusteen ja näitä ovat aseet, haarniskat, taiat ja heittoesineet joita voi jokaista pitää kerrallaan hallussaan vain yhden. Tietyillä aseilla on tiettyjä lisätehosteita, kuten tietyn ominaisuuden korostamista. Jokaisella aseella on omat hyötynsä ja haittansa. Miekka ja kilpi ovat perushyvä kombo jossa miekalla lyödään ja kilvellä voidaan torjua. Luuttu on erikoisempi ase jolla pystyy pysäyttämään viholliset hetkellisesti paikoillaan, mutta myös lyömään. Taikavoimia on myös monenlaisia, kuten myös varusteita, mutta itse suosin paljon enemmän suoraviivaisempaa taistelu, väistöliikkeitä ja oikeaa ajoitusta. Tietyissä tilanteissa salama tai myrkkypommi ei kuitenkaan ole haitaksi.
Valmistautuminen ei poista kaikkia haasteita
Valmistautuminen jokaiseen kamppailuun on oikein toimiva ja tarjoaa mukavasti mahdollisuuksia. Pelissä valitaan pelihahmo joukosta jossa kaikilla on hieman erilaiset ominaisuudet, jotka ovat kaikki värikoodattuja. Tämä tarkoittaa lähinnä sitä että yhdellä on enemmän elinvoimaa kuin toisella, yksi on tarkoitettu taikuriksi ja yksi taistelijaksi. Itse en niihin isommin kiinnittänyt huomiota sillä jokaisesta hahmosta voi tehdä millaisen vain, tietty tyyli on vain hahmolla tuottuna alusta asti. Ominaisuuksista punainen lisää hyökkäysvoimaa, vihreä elinvoimaa, sininen taikavoimaa, violetti puolustusta ja keltainen nopeutta. Jokaista ominaisuutta voi tehostaa keräämällä kentissä vastaavan värisiä jalokiviä joita saa tappamalla vihollisia ja rikkomalla laatikoita ja tietyissä ominaisuuksissa, kuten nopeudessa, eron alkaa tietyssä vaiheessa todella huomaamaan. Toinen osa valimistautumista on tehosteiden valinnassa, joita saa lisää peliä pelaamalla ja käytössä olevat tehosteet myös kehittyvät tasollisesti. Näillä voi tehostaa tiettyjen aseiden saamista arkuista, mutta myös tiettyjen aseiden tehokkaampaa käyttöä.
Suurin haaste kokonaisuudessa tulee kuitenkin siitä, miten nopeasti pelissä voikaan menettää elinvoimaansa, verrattuna siihen, miten paljon sitä voi saada takaisin. Elinvoimaa palauttavat juomat ovat melko harvinaisia ja niistä tulee monesti vielä harvinaisempia kun peli etenee. Lisäksi manaa palauttavat pullot tuppaavat myös viemään tilaa niiltä, vaikka pelaajalla yksinpelissä ei olisi yhtään loistua. Moninpelissä on tietty valtti tähän, sillä jos pelaaja kuolee, niin hän palaa takaisin täysivoimaisena, seuraavassa kentässä ja jos onnistuu kuolemaan kenttähasardiin palkintoarkkujen jälkeen, niin riittää että yksi pelaaja etenee seuraavaan kenttään. Tämä tekee moninpelistä merkittävästi yksinpelinä helpomman, mutta moninpelissä joudutaan samalla aikaa miettimään että kuka ottaa elinvoimapulloja, kun niitä on saatavilla. Eli se klassinen, yksi pelaaja on paremmis varusteltu kuin muut, yksi pelaaja ottaa keskimäärin vähemmän vahinkoa kuin muut ja yksi pelaaja on aina kriittisessä tilassa. Kenen siis pitäisi ottaa elinvoimaa parantavaa juomaa?
Yhteenveto
Ready Set Heroes on kelvollista vihollisaaltojen tuhoamista moninpelinä. Yksinpelinä se ei toimi erityisen hyvin ja muuttuu nopeasti turhauttavaksi. Moninpelimuodossa selviytyminen on aaltopohjaista taistelua erilaisilla eläinhahmoilla ja erilaisilla aseilla. Pääasiassa kyseessä on ihan kivaa ajantappamista, mutta loppuviimeksi melko pienehköllä määrällä vaihtelua.
+ Eläinhahmot
+ Moninpeli
- Itseääntoistava
- Pelitilojen määrä
Arvosana: 5,6
Paremmalla puolella
Foam 'em up
Vaahtostarat
PlayStation Plus: Premium
Foamstars
Yksi näitä harvoja uutena osaksi PS Plussaa tulleita pelejä, sillä tämä peli tuli ilmestyessään heti kaikkien PS Plus tilaajien pelattavaksi, kyllähän siitä nopeasti huomaa että mitä Nintendo peliä ollaan nyt kääntämässä pleikkarille hyvin samanlaisella tyylillä. Pelkkä moninpeli, joten mitään kampanjaa ei ole luvassa ja sitä kautta, vähiin jää omapeliaikani, ellei kyseinen tapaus todella yllättäjä ja koukuta.
Splatoon, mutta pleikkarilla
Nintendolla on useita sellaisia pelejä, joita pleikkarilla yritetään tavalla tai toisella kopioida, tai joita yritetään kopioida milloin milläkin alustalla. Palworld, sanooko mitään. Foamstars on juuri tälläinen peli ja sen huomaa nopeasti, jos on vähänkin nähnyt pelikuvaa musteräiskintä Spaloonista. Foamstars on hyvin samanlainen, mutta nyt ammutaan vaahtoa. Ihan siis sellaista kivaa räiskintää jossa ketään ei oikeasti satu, paitsi kun heidät paiskataan surflaudalla päin seiniä. Koko näyttävä show esitetään suorana Bath Vegasissa, neonvalojen sävyttämässä suurkaupungissa jossa toinen toistaan erilaisemmat huippu-urheilijat tms osallistuvat uuteen Foamstars mittelöön..
Smash the Star on yleisin pelimuoto ja säännöiltään periaatteessa simppeli, mutta ongelmallinen siksi, että aina ei tunnu ihan selkeältä että mistä kaikesta saa pisteitä ja millä logiikalla ja peliin sisällepääseminen on monesti hieman haastavaa. Asiaa tosin auttaa se, ainakin omalla kohdalla, että tietyillä hahmoilla pelaaminen voi olla merkittävästi helpompaa kuin toisilla, eli eri hahmojen välillä kannattaa kokeilla. Lisäksi itse sain MVP tittelin, vaikka en omasta mielestäni tehnyt kyseissä pelissä läheskään niin paljoa mitä sitä edellisessä pelissä, josta en titteliä saanutkaan. Peli on vielä aika uusi, niin voipi hyvinkin olla että monia asioita siinä vielä säädetään ja parannellaan, joten muutoksia saattaa hyvinkin tapahtua. Ideana on kuitenkin kukistaa vihollisia ja lopulta kukistaa vihollistiimin tähtipelaaja, jolloin on voittaja. Tiimipelinä, omalla pelaamisella ei kuitenkaan aina ole paljoa painoarvoa, jos muut tiimissä eivät tiedä mitä tekevät, tai pelaavat ihan omaa peliään.
Vaahdolla on taistelun ohella toinenkin tarkoitus, nimittäin toimia nopeana alustana surffaamiselle, eli nopealle liikkumiselle. Omanvärisessä vaahdossa pystyy liikkumaan nopeasti, kun taas vihollisen vaahdossa hidastuu. Tästä syystä myös pelialueen täyttäminen omalla vaahdolla on tärkeä osa kokonaisuutta ja tuo mukanaan omat haasteensa. Mutta mitä isompi kasa vaahtoa, sitä tyylikkäämmän hypyn saa aikaiseksi ja monesti iso vaahtokasa on myös suojamuuri, hetkellisesti, sillä jotkut ominaisuudet ottavat aikansa ennenkuin ne on laukaistu.
Pelattavia hahmoja on pelissä alle kymmenen, mikä on aika vähän, mutta ei ole kaukaa haettua että hahmoja tulee lisää tulevaisuudessa ja pelikin todennäköisesti tulee kehittymään enemmän tai vähemmän siinä samalla. Hahmoilla on tiettyjä samanlaisia temppuja, mutta myös paljon omia juttuja. Yksi on tehty lähitaistelijaksi, toinen tukihahmoksi ja yksi toimii paremmin vähemmän kauempaa. Tiettyjä hahmoja näkee lähemmäs jokaisessa pelissä, kun taas toiset ovat suhteellisen harvinaisia. Hahmoilla on melko erilaisia aseita jotka tuottavat erilaisia määriä vaahtoa. On uzimaisia nopeasti ampuvia, liekinheitinmäinen jatkuvasti ampua, haulikkomainen hitaampi mutta helpommin osuttava sekä viritettäviä aseita jotka ampuvat isomman köntin, kun virittää hetken. Erikoisominaisuuksissa taas on monesti yksi mikä antaa vähän liikkuvuutta ja toinen mikä tekee valtavasti vahinkoa/vaahtoa.
Viimeinen osa kokonaisuutta ovat erilaiset palkinnot mitä pelissä voi saada. Yksi pelaaja nyt on tietysti MVP, mutta myös suuresta lattialan peittämisestä voi saada palkinnon loppuruutuun. Peli tukee monenlaista pelaamista, vaikka vaikuttaakin että pääpaino on ylivoimaisesti vihollisten kukistamisessa ja tähtipelaajaksi nousemisessa. Tosin tähtipelaajaksi pääseminen on myös kirous, koska kaikki viholliset käyvät silloin kimppuusi, jos he osaavat pelata peliä, mikä on harvoin tilanne silloin, kun vihollistiimissä on se tähtipelaaja. Omien kokemusteni mukaan.
Yhteenveto
Foamstars on ihan kiva yritys tehdä jotakin Splatoonin kaltaista, mutta se on kuitenkin melko sekava kokonaisuus jossa monesti ei ole edes täysin perille että mitä tapahtuu. Hahmoissa on kuitenkin ihan kivasti eroa pelattavuudessa ja tyylissä, mikä on suppeassa hahmovalikoimassa hyvä asia. Peli ei kuitenkaan tarjoa oikein mitään sellaista, joka todella veisi mukanaan, tai kannustaisi jatkamaan pidempään, ainakaan vielä. Pelkästään pelien aloittaminen saisi olla nopeampaa ja helpompaa.
+ Erilaiset pelattavat hahmot
+ Tyylikkään näköinen ja värikäs
- Sekava
- Muut pelaajat/epätasapainoinen pelinrakennus
Arvosana: 5,8
Paremmalla puolella
En palkkaisi näitä muuttamaan omia tavaroitani
Muuttamassa 2
PlayStation Plus: Premium
Moving Out 2
Joskus aiemmin ykköstä pelanneena mitään suurta uskoa tähän kakkoseen ei ollut, sillä eipä Overcooked 2 myöskään nyt niin paljoa eronnut aiemmasta pelistä. Tai sitten eroja ei vain huomannut kun aikaa pelien pelaamisen välillä oli niin kauan. Moving Out 2 kuitenkin osoittaa että heikohkokin peli, voi olla yllättävän viihdyttävää kun pelaajia on useampi.
Muuttofirmat uudet tuulet
Moving Out ykköstä pelasin toisen pelaajan kanssa, koska yksinpelinä kyseinen peli ei toimi. Moving Out 2:ssa, pelaajia on kerralla kolme ja eroa on todella merkittävä kahteen pelaajaan verrattuna. Yleinen tyyli pelissä on erittäin humoristinen, hahmoja voi muokata hieman ja tarinaakin pelissä riittää ja kaikki on tehty selvällä vitsimielellä, kun yhdellä hahmolla on päänä jäätelötuutti ja toisella pahvilaatikko. Pelkästään auton ajaminen pelissä on melko hauskaa, sillä jokainen pelaaja voi kääntää autoa, mikä tavallaan vihjaa siitä että vaikka yksi pelaaja olisi ns. Ajamassa, niin kaksi muuta voivat tarttua rattiin ja kääntää autoa jos haluavat. Auton ajaminen on lähinnä keikkojen valitsemista ja pelissä on sisältöä enemmän kuin ajattelin siinä olevan. Keikoissa sama huumorityyli on vahvasti läsnä, sillä harvemmin muuttomiehet siirtävät tavaraa, heittämällä ne ulos ikkunasta, tai paremminkin, ikkunasta läpi.
Muuttofirmana toimiminen on edelleen se pääpointti ja ohjattavuus, tuntuu paljon paremmalta, miltä muistin itse sen tuntuvan. Edelleen, pelissä menee hetki että siinä pääsee kunnolla kärryille siitä että miten eri esineiden kääntely toimii ja kun monia esineitä tarvitaan kantamaan kaksi, niin siinä on kaksi pelaajaa joista kumpikin alussa vielä opettelee miten homma toimii. Muutama keikka myöhemmin, homma toimii eri tavalla. Myös esineiden heittely on osana muuttamista jossa yksi heittää ja toinen ottaa koppia. Jotkut esineet ovat särkyviä, joten ne täytyy saada kiinni. Jos esine hajoaa, tai putoaa syvyyteen, se palautuu taikaiskusta takaisin aloituspaikkaansa. Muuttoautossa esineet täytyy myös osata hieman järjestellä, että kaikki mahtuvat kyytiin, kuten aiemmallakin kerralla.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan pelissä siirretään kaikki määritelty tavara asunnosta muuttoautoon. Suurimmat haasteet tulevat siitä, että pelin edetessä asunnoista tulee monimutkaisempia ja erilaisia hasarderja tulee enemmän. Lisähaasteita tulee erilaisista salaisista tavoitteista, kuten siitä että rikkoo kaikki ikkunat, tms. Erilaisia muuttujia siis on ja koska tarkoitus on selvitä kaikista kentistä mahdollisimman nopeasti, kannustaa se kenttien pelaamiseen uudestaan. Mutta pääasiassa jokaista kenttää tuli pelattua sen yhden kerran ja sitten siirryttiin seuraavaan.
Yhteenveto
Moving Out 2 on ihan hauskaa hetkellistä viihdettä kun pelaajia on kerralla enemmän. Yksinpelinä siitä ei tule yhtään mitään, eikä siinä on ole samaa fiilistä. Tämä hyvä vaihtoehto lanipeliksi, mutta sen pariin ei välttämättä tule aina palattua. Ote on huumoripitoinen ja tekeminenkin on ihan hauskaa, vaikkakin suhteellisen itseääntoistavaa ja paikoin erittäin turhauttavaa.
+ Huumori
+ Monet pienet ratkaisut
- Itseääntoistava
Arvosana: 6,0
Hyvä
Onko kaksi päätä parempi kuin yksi?
Valtakunta Kaksi Kruunua
PlayStation Plus: Premium
Kingdom Two Crowns
Yksinpeliversiota tästä pelaannena, ja paria vaihtoehtoista versio samalla idealla pelanneena, tämä ei ole uusi juttu, mutta moninpelinä toisen pelaajan kanssa se on. Monet pelin selvistä ongelmista ovat edelleen todella selvästi läsnä, mutta kun kaiken tekemisen jakaa toinen pelaaja, niin ainakin kokonaisuus tuntuu paljon nopeammin etenevältä ja helpommalta.
Kahden kruunun valloitusretket
Kingdom pelin ideaa noudattavat pelit eivät ole sellaisia pelejä, jotka selittävät pelaajalle kaiken, ne antavat enemmänkin vain ne minimiohjeet siitä, miten peliä sitten pelataan ja pelaaja joko oppii siinä ohessa, tai sitten kohtaa loppunsa. Kun peli alkaa, pelaaja on kuningas/kuningatar hevosen selässä. Pelaaja lähtee liikkeelle joko oikealle tai vasemmalle. Pienenä ohjaajana toimii aavemainen hahmo joka johdattaa pelaajan rakentamaan jotakin ensimmäistä kertaa, pitämällä yhtä nappia pohjassa ja kuluttamalla juuri keräämiään kultakolikoita. Tällä samalla metodilla sitten palkataan kerjäläisiä kyläläisiksi ja varustetaan heidät jousipyssyllä tai vasaralla jolloin he joko jousiampujana metsästävätä päivisin eläimiä tai ampuvat öisin hirviöitä, näiden yrittäessä tunkeutua kaupunkiin tappamaan kaikki ja lopulta varastamaan kruunun pelaajalta, jolloin peli loppuu. Vasaran kanssa kyläläiset ovat joko rakentajia tai korjaajia, jotka päivittävät puolustuksia, tai laajentavat kylää kaatamalla puita ja sitten rakentamalla lisää puolustuksia ja pelin edetessä suojamuureja ja vartiotorneja. Muuttujia tulee kasvamassa määrin lisää ja lisää. Uusi työkalu kyläläisille, uusia rakennuksia ja uusia aarteita, joilla avata uusia resursseja joista näkyvimpiä ovat uudet ratsut.
Päämääränä jokaisessa maassa on valmistaa vene, jolla sitten suunnata uuteen maahan, jossa sama kierre alkaa taas, mutta vene on merkittävästi kalliimpi rakentaa ja aina kun saapuu uuteen maahan, onnistuu ajamaan veneestä karille, jolloin siitä ei jää jäljelle juuri mitään. Satunnaisuus pelaajan leirien ympäristössä määrittää osan pelistä, mutta tietyt asiat tapahtuvat lähemmäs aina järjestyksessä. Haaste pelissä kasvaa päivä päivältä, joten ideaalia kokonaisuudessa olisi rakentaa kylä tehokkaasti toimivaksi yhteisöksi mahdollisimman nopeasti, sillä aika ei ole missään vaiheessa pelaajan puolella. Maanviljelijät pystyvät tuottamaan rahaa kylän sisällä jatkuvasti ja suuressa määrin, vartiotornit uloimmilla muureilla pystyvät erittäin tehokkaasti tappamaan hirviöt ja korjaavat ehtivät aina korjata muurit päivällä ja siinä ohessa rakentaa venettä. Pelin etenemisessä isoon osaan nousevat tietyssä vaiheessa kullan ohella muut resurssit, kuten jalokivet, joilla avataan uusia ratsuja ja toteutetaan ympäristöstä löytyvien erikoispaikkojen avauksia. Erinäiset haasteevat ovat kivaa vaihtelua isoon kokonaisuuteen, mutta peli pysyy valtaosan ajasta erittäin itseääntoistavana ja sen suurimpia ongelmia on erittäin verkkainen eteneminen. Ratsulla pelaaja voi ottaa laukkaa hetkellisesti mikä auttaa kun pitää liikkua nopeasti paikasta toiseen, mutta tiukan paikan tulle läkähtyminen voi käydä erittäin kalliiksi ja pelin voi saada tilanteeseen, jossa pelaaja ei lopulta enää voi voittaa ja helpompaa on vain hävitä, jolloin pääsee aloittamaan alusta ja tällöin, peli on oitis nopeampitempoinen ja todennäköisyys päästä pidemmälle, erittäin suuri.
Kahdella pelaajalla tämä kaikki etenee paljon nopeammin ja tehokkaammin, minkä lisäksi yhden kruunun menettäminen ei lopeta peliä, vaan jäljellä olevalla kruunulla, voi maksaa uuden kruunun. Ilman kruunua ei pelissä voi tehdä rahalla mitään, sen keräämisen ohella. Koska pelissä on vain kaksi puolta kylän ympärillä, voi kaksi pelaajaa tutkia suuremman alueen nopeammin, kuin yksi pelaaja ja samoin rakennuttaa ja hoitaa resursseja nopeammin. Kullan jakaminen on erittäin tärkeää koska yhteinen kylä kasvaa kaupungiksi vain jos molemmat tähtäävät siihen ja pelaavat yhteen. Jousiampujien ja rakentajien yhteiskäyttö on erittäin tärkeää koska niitä täytyy riittää molemmille puolille ja molempien kruununkantajien yhteispeli korostuu erityisesti siinä vaiheessa kun rahaa on vähän. Paikoitellen rahaa on käytössä niin paljon että kukkaroon ei mahdu enempää, sillä rahaa voi kantaa vain tietyn määrän kerrallaan ja vaikka se on todella paljon, niin tietyssä vaiheessa raja voi tulla vastaan, mikä on jopa ideaali tilanne silloin, kun pitää lähteä uudelle maalle laivalla.
Etenee hitaasti ja rytmittyy painostavasti
Kingdomn iso ongelma on aluksi siinä, että pelaajalla on haasteita, joihin tarvitaan jalokiviä, joita ei voi saada kuin vasta myöhemmin ja palaaminen aiempiin paikkoihin, joissa ei ole juurikaan erityisaarteita, ei ole kannattavaa, koska aikapaine ei hellitä missään vaiheessa peliä. Uusien resurssien saaminen on hidasta ja vain korostaa sitä, miten verkkaisesti peli monesti etenee ja koska peli ei suoraan kerro pelaajalle yhtään mitään, niin tietyssä vaiheessa alkaa tulla vastaan seinä, jossa mennään suoraan yritys ja erehdys malliin, joka on todella rasittava. Viholliset voimistuvat asteittain ja selvää on että tietyssä vaiheessa pelaaja pystyy tuhoamaan heidän portaalejaan, mutta se on oletus niin kauan, kunnes löytää sen yhden maagisen lisän, joka sitten tuo uuden hahmotyypin tähän kokonaisuuteen. Laivan rakentaminen on pelin raivostuttavin puoli, sillä sen sijaan että laivaa paranneltaisiin ja vasta sitten parennellulla laivalla on mitään toivoa uusissa maissa, pitää laiva aina rakentaa alusta uudelleen, jolloin aiempiin paikkoihin ja avaamattomiin haasteisiin palaaminen ei ole erityisen sujuvaa vaan syö aikaa entisestään.
Pelissä on tietty jatkuva kierre joka toistaa itseään suhteellisen nopeasti. Pelissä tehdään aivan samoja asioita uudestaan ja uudestaan ja niiden kautta pelissä korostuu pelaaminen uudestaan ja uudestaan. Uusilla kierroksilla ei jalokiviavauksia tarvitse tehdä uudestaan vaan esimerkiksi uudet ratsut saa käyttöönsä suoraan rahalla, mikä nopeuttaa uusien hallitsijoiden yritystä maailmanvalloituksessa, joka jäi aiemmilta hallitsijoilta vaiheeseen. Uusi kierros alkaa nopeasti, mutta pelissä on sen verran vähän muuttujia, että peli pysyisi erityisen kiinnostavana pidempään mikä vähentää kiinnostausta palata pelin pariin uudestaan ja uudestaan. Mutta yhtenä isompana pelikertana se toimii erittäin hyvin ja kun peliin on päässyt kunnolla sisään, alkaa se sujua todella hyvin. Erityisesti uusien ratsujen kautta peliin tulee mukavasti lisää muuttujia. Toiset ratsut ovat nopeampia tai jaksavat juosta kauemmin, kun taas toiset ovat kykeneviä tappamaan vihollisia. Panssaroitu hevonen voimistaa ympärillä olevia kyläläisiä, aarnikotka pystyy siivillään puskemaan vihollisia poispäin ja lisko sylkee tulta. Muuttujia on jonkinverran, mutta niidenkin kanssa pelin toisto alkaa tietyssä vaiheessa ärsyttää, kuten myös pelin rytmitys, joka saisi olla joko paljon selkeämpi tai paljon nopeampi.
Yhteenveto
Kingdom Two Crowns on hyvä peli kaksin pelattuna. Pääideat toimivat hyvin ja pelin on mukavan simppeli. Siinä tosin tulee vastaan pelin yksi suuri ongelma, nimittäin se että tietyt asiat ovat liiankin kryptisiä pelissä haittaavat etenemistä. Erilaiset ratsut tuovat kivasti vaihtelua ja kun kokonaisuus lähtee käyntiin, niin se koukuttaa. Varjopuolena tosin on se, että peli monesti tuntuu erittäin hitaalta ja kahden kruunupään valinnat, helposti kampittavat toisiaan, kun monia sääntöjä ei peli ei kerro yhtään.
+ Moninpeli hyvään yksinpeliin
+ Erilaiset ratsut
+ Sopivan simppeli
- Paikoin aivan liian kryptinen
- Hidas
Arvosana: 6,8
Erinomainen
Pääarvio
Moninpelinä tästä saa merkittävästi enemmän irti ja siitä huokuu sama fiilis, mikä yhdestä PS2:n huipputason moninpelistä, mutta kuin vahvasti.
Tässä on jotakin todella tuttua
Miljardimäjäys
PlayStation Plus: Premium
Gigabash
Peli josta tulee välittömästi mieleen yksi PS2:n todella aliarvostetuista peleistä, War of the Monsters, joka oli erittäin mielekästä hirviötoimintaa ja taistelu useammalla pelaajalla kerrallaan. Kyseisen pelin hahmovalikoima oli todella hyvä, kentissä oli kivasti vaihtelua ja paljon yksityiskohtia ja mukaan mahtui eräänlainen tarinakampanjakin. Gigabash ei ole nimellisesti millään tavalla yhtä hyvä, mutta se voisi hyvinkin olla kyseisen pelin hengellinen jatko-osa.
War of the Monsters 2, vai War of the Monsters lite?
Gigabash tuo välittömästi ja lähes täysin mieleen PS2:n huipputaistelupelin, War of the Monsters ja tämä on niin selvä hengellinen jatko-osa kyseiselle pelille, että nämä kaksi eroavat lähinnä nimiltään ja sitä kautta pelisarjoiltaan. Gigabash tosin saattaa jäädä kokoaan ainoaksi peliksi, War of the Monstersin tapaan. Yleinen fiilis näissä kahdessa pelissä on kuitenkin todella samanlainen ja samaan tapaan kumpikin pelin on ehdottomasti paremmalla tasolla, kun sitä pelaa yhden tai useamman ihmispelaajan kanssa. Yksinään fiilis ei vain ole sama, koska niin paljoa muuttujia peli ei tarjoa vaikka vähän tarinatilantynkää pelissä onkin mukana. Se ei kuitenkaan ole se kiinnostavin ja merkittävänä syynä on se, että hahmovalikoima ei ole läheskään niin hyvä, mitä War of the Monsters pelissä oli, melkein 20 vuotta aiemmin.
Tälläisen pelin ehdottomasti tärkein osa on hyvä hirviövalikoima, kuten monessa muussakin tappelupelissä ja vastaavassa. Pelattavuuden nyt tietenkin täytyy olla kunnossa, mutta sama pätee peliin, genrestä riippumatta. Hirviövalikoima joko tekee tai tuhoaa tälläisen pelin. WotM:n hirviövalikoima oli klassisella tavalla lähes täydellinen. Valikoimassa oli Godzilla tyylinen hirviö, erittäin hyvällä omalla lisäyksellä (miekkamaiset piikit), avattavana hahmona lohikäärme joka on ehkä hauskin pelattava hahmo, gundam vivahteinen jättiläisrobotti Ultra V ja lista jatkuu. Tässä pelissä on Godzillahahmoja, DLC:nä, mikä on oitis erittäin iso varoitusmerkki. Muutoin hirviövalikoima... voisi olla huonompikin. Yksi Ultra V tyylinen hahmo valikoima löytyy, jolla itse sitten pelasin eniten, mutta mitään lohikäärmeen tapaista ei, tai mitään mikä oitis herättäisi ajatuksia klassisista hirviöhahmoista. Gigabash yrittää enemmänkin tehdä aivan omia hirviöitään jotka eivät nyt näytä erityisen huonoilta, mutta yksikään ei vain vakuuta erityisen hyvin kokonaisuudesta jää harmillisen lattea yleisfiilis jota vain korostaa se, miten vähän pelissä tuntuu olevan mielekästä sisältöä.
Hyvä idea, jota ei ole viety minnekään
Taistelu ei sekään vakuuta samalla tavalla miten WotM kauan sitten ja vaikka WotM oli suhteellisen rajallinen kokonaisuus, niin siinä oli juuri tarpeeksi muuttujia, jotta kokonaisuus toimisi hyvin ja jaksaisi koukuttaa. Eri hirviöt tuntuivat tarpeeksi erilaisilta, jotta niillä pelaaminen tarjoaisi sopivasti vaihtelua peruskokonaisuuteen. Osa hirviöistä lensi, osan hyökkäykset olivat jatkuvia ja osalla oli jotakin vähän erilaista. Gigabash ei tunnu tarjoavan läheskään samaa, vaan hirviöt tuntuvat enemmänkin selkeitä kopioilta toisistaan. Muutamia selkeitä hahmokohtaisi erojakin on, mutta fiilis ei vain ole samanlainen.
Pelattavuus toimii ja mukana on jonkin verran oikeasti hyviäkin lisiä joita tälläinen peli selvästi tarvitsee. Rakennukset tuhoutuvat, rakennusten palasia voi heitellä ja hirviöillä on useampi erilainen hyökkäystapa. Kentät ovat kuitenkin harmillisen suppeita, sillä WotM (edelleen, vuotta vajaa 20 vuotta vanhempi) oli siinäkin suhteessa merkittävästi onnistuneempi. Alueet olivat isompia, yksityiskohtaisempia ja parempia. Gigabash on tälläkin osa-alueella pätevä peli, mutta se tuntuu jälleen sellaiselta imitaatiolta joka ei onnistu tarjoamaan sitä samaa, mitä peli, jollainen sen pitäisi yrittää olla paljon enemmän. Miltein kaikki toimii tarpeeksi hyvin jotta pelistä saa irti edes jotakin, mutta mikään ei toimi niin hyvin, että siitä oikeasti nauttisi, tai peliin viitsisi palata uudestaan ja uudestaan. Tälläisenään se helposti hukkuu monien muiden tappelupelien joukkoon.
Graafiselta ulkoasultaan peli on todella kiva näköinen, värikäs ja veikeä. Gigabash ei yritä olla synkkä tai realistinen, vaan enemmän animaatioelokuvamainen. Se toimii ihan hyvin mutta ei oikeastaan muuta mitään, koska ne avainasiat pelissä ovat niin kädenlämpöisiä että valtaosan ajasta tuntuu siltä, että pelistä puuttuu jotakin, tai pelin kanssa ei ole menty tarpeeksi pitkälle. Tässä mielessä Gigabash sopii hyvin monien nykypäivän pelien joukkoon, sillä monet niistä tuntuvat siltä että hyvästä ideasta on otettu mallia, mutta sitä ei ole sitten viety tarpeeksi pitkälle.
Yhteenveto
Gigabash on peli jolle olisi kysyntää, mutta joka ei kuitenkaan onnistu samalla tavalla nappaamaan mukaansa, kuin PS2:n parhaimmistoon kuuluva War of the Monsters onnistui aikoinaan. Hirviövalikoima ei ole yhtä hyvä, tai klassinen, vaan monet ovat aika perustylsiä mörköjä joissa ei ole mitään mikä iskisi. Taistelussa on muuttujia, mutta monesti se menee aika simppeliksi nappuloiden hakkaamiseksi. Pelin graafinen tyyli on hieno ja pelattavuus toimii. Rakennuste tuhoaminen on hienoa ja hyvässä porukassa peli toimii. Harmillisesti se vain ei ole niin hyvä kuin pitäisi, sillä War of the Monsters on merkittävästi parempi ja tämä olisi saanut ottaa siitä paljon enemmän mallia.
+ Hirviöasetelma
+ Tuhoutuvat ympäristöt
+ Värikäs graafinen tyyli
- Itseääntoistava
- Ei tarpeeksi War of the Monsters
Arvosana: 6,0
Hyvä
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.